Laskun

Sain tänään, postin tuomana 31.7. 2009 päivätyn laskun, jossa nettoeräpäiväksi on merkitty 14.8.2009. Lisäksi siinä on maininta maksuehto 14pv netto.
Mihin mennessä ko. lasku pitäisi maksaa ilman "karhulaskua" tai viivästyskorkoa (11.5%)?
Onko oikein, että maksuaikaa annetaan vain neljä päivää? Näin on käynyt ennenkin saman firman kanssa.
1402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Velkoja saa lähettää maksullisen maksumuistutuksen jollet ole maksanut 14 päivän kuluessa eräpäivästä, edellyttäen että hän on lähettänyt laskun sinulle vähintään 14 päivää ennen eräpäivää tai maksu perustuu sopimukseen (eräpäivä oli tiedossasi jo aiemmin). (Laki saatavien perinnästä, 10 b §)

Viivästyskorko alkaa juosta laskun eräpäivästä mikäli eräpäivä oli ennakkoon tiedossa (esim. sopimukseen perustuen), tai muutoin 30 päivän kuluttua siitä, kun velkoja lähetti sinulle laskun. (Korkolaki, 5 ja 6 §)


Tosiasiallisesti maksuaikaa on siis 4 viikkoa siitä kun lasku on lähetetty sinulle, ennen kuin mitään lisäkuluja voi syntyä. Näin siis tapauksessa, missä laskun eräpäivä ei etukäteen ollut tiedossasi esim. sopimukseen perustuen. Jos oli, alkaa korko juosta eräpäivästä.

Laskun päivämäärän mukaan lasku olisi tapauksessasi lähetetty 14 päivää ennen eräpäivää, mutta todennäköisemmin tuo on se päivä, kun laskuinformaatio on syntynyt jossain tietojärjestelmässä, ja lasku on tosiasiassa jätetty postiin myöhemmin. Vaadi siis mahdollisessa riitatilanteessa näyttöä siitä, koska lasku on lähetetty sinulle (=jätetty postiin).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräpäivä kirjoitti:

Sain tänään, postin tuomana 31.7. 2009 päivätyn laskun, jossa nettoeräpäiväksi on merkitty 14.8.2009. Lisäksi siinä on maininta maksuehto 14pv netto.
Mihin mennessä ko. lasku pitäisi maksaa ilman "karhulaskua" tai viivästyskorkoa (11.5%)?
Onko oikein, että maksuaikaa annetaan vain neljä päivää? Näin on käynyt ennenkin saman firman kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu