SDP pyyhkii Keskustalla pöytää mennen tullen. Ihmettelin jo viime vuonna, miksi Keskusta tällaiseen epäpyhään liittoon ryhtyi. Kokoomus jätettiin kynnyskysymyksineen (mm. matalatuottoisten alojen työnantajamaksujen alennus) hallitusneuvottelujen alkumetreillä rannalle. Viimevuotisten (demarien ohjeiden mukaisten) veropäätösten jälkeen epäilin, että SDP puristaa kaikki irti ja Keskustan verolupaukset jäävät toteutumatta. Miten kävi? Hallituksen suurin puolue ei saanut taaskaan yhtäkään veroehdotusta läpi, vaan mennään demarien viitoittamalla tiellä syksyyn asti ja sidotaan veronalennukset TUPO:oon. Työnantajamaksujakin piti alentaa vaalilupausten mukaan jo tämän vuoden alussa.
Ennustus toteutui
Tutkain
0125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.