julkisuuteen kaikkien puolueiden _kaikki_ saamat tuet.
Maksan veroni valtiolle ja olen taatusti kiinnostunut siitä, kuinka valtio noita minunkin veroeuroni sijoittaa.
Enkä usko olevani ainoa.
Sijoittaako tuottavasti vai joihinkin puolueisiin, kuka milloinkin sattuu vallankahvassa silloin olemaan.
Olenko minä ollut tukemassa esim. kokoomusta
tietämättäni ????
Samaan aikaan kuntia ajetaan ahtaammalle ja kunnat harkitsevat pakon edessä nostavansa kunnallisveroansa, terveyskeskusmaksujansa ja kiinteistövero on jo noussut.
Minä en halua rahoittaa minkään instanssin kautta mitään puoluetta veroeuroillani, jos ei toiminta ole läpinäkyvää ja minulla edes jonkinlainen mahdollisuus valita mihin maksuihin haluan osallistua.
Esim. Sampo pankin antamissa lahjoituksissa millekään puolueelle en haluaisi olla millään tavalla osallisena.
Jostain se Sampo pankkikin rahansa vetää ja kenenkäs muun selkänahasta kuin asiakkaidensa.
Entistä valveutuneempi pitää nykyään olla, jotta jotenkin tietää mihin veroeurot menevät.
Kuinka nykyajan politiikot ovatkin niin tyhmiä ?? Elävätkö nuo vielä Kekkosen ajalla vai mistä moinen typeryys johtuu etteikö kaikki tulisi päivänvaloon ???
Harva yksityinen ihminen hoitaa omaa talouttaan noin hämäräperäisesti vaikka hoitaa sen omilla rahoillaan.
Äkkiä olisi tiilenpäitä lukemassa hämärä kaupoistaan.
ISO KIITOS tiedotusvälineiden toimittajille, jotka edesauttavat näiden tapausten julkiseksi tulemista.
Minun on ainakin helpompi seurata, kuka ne euroni käyttää jotka palkastani viedään ja jos vain mahdollista, muutan asiakkuuttani muihin suuntiin.
Joillekin asia on ihan sama, minulle ja toivottavasti monelle muullekaan raha-asioistaan kiinnostuneelle se ei ole.
Minulla ei ole yhtään ylimääräistä euroa, joka joutaa puolueille veroeurojen muodossa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.