Moi!
Onko kellään muuta vastaavaa tilannetta? Poissaolokohtauksia jotka ei lähde pois ja alkanut vasta aikuisena?
Mulla on ollut poissaolokohtauksia n. 10vuotta. Alkoi siis aikuisena. Ja uskon että alkoi kun harrastin nyrkkeilyä. Aika samanlaisina pysynyt ehkä hieman vahvistunut, mutta ei ole tullut tajuttomuus/kouristus kohtauksia. Kävin monella neurologilla, myös psykologilla, kuvauksissa, leikkauksestakin puhuttiin ja monta eri lääkettä olen kokeillut mutta mikään ei niistä auttanut. Sivuvaikutukset lääkkeistä oli vahvoja. Parhain ja sopivin oli lamictal, mutta ei vienyt kohtauksia pois. Jossain vaiheessa ne lääkkeet alkoi jo ahdistamaan joten en syö mitään niitä enää. Neurologi ei keksinyt enää mitään apua joten nyt en syö mitään lääkkeitä. Kohtauksia vielä tulee. Kerran kuussa tulee semmonen "kausi" - voi tulla vaan 1 (harvoin näin) tai sitten monta päivissä ja monta pv peräkkäin.
Uskon myös että mieli on vahva, jossain vaiheessa kun oli ollut pitkä väli kohtauksista, rentoutin mieltä, eeg:ssä ei edes näkynyt mitään, kuten ennen oli. Mutta silti vaikka uskon vahvasti että mieli on vahva, eipähän ole loppunut ja eeg voi näyttää taas mitä vaan.
Onko muilla saman tyylisiä kokemuksia? Jos on leikkaus tehty - millaisia kokemuksia siitä? Kuinka usein teille tulee kohtauksia? Miten muut ihmiset reagoi tai jokapäiväiset tilanteet (työ ym) teillä?
Tuntuu välillä että on jotenkin yksin asian kanssa kun ihmiset ihmettelee eikä tajua miksi olen niin "poissa" eikä kenelläkään tutulla ole samanlaista kokemusta.
Kiitos etukäteen!
Onko kellään muuta vastaavaa tilannetta? Poissaolokohtauksia jotka ei lähde pois ja alkanut vasta aikuisena?
Mulla on ollut poissaolokohtauksia n. 10vuotta. Alkoi siis aikuisena. Ja uskon että alkoi kun harrastin nyrkkeilyä. Aika samanlaisina pysynyt ehkä hieman vahvistunut, mutta ei ole tullut tajuttomuus/kouristus kohtauksia. Kävin monella neurologilla, myös psykologilla, kuvauksissa, leikkauksestakin puhuttiin ja monta eri lääkettä olen kokeillut mutta mikään ei niistä auttanut. Sivuvaikutukset lääkkeistä oli vahvoja. Parhain ja sopivin oli lamictal, mutta ei vienyt kohtauksia pois. Jossain vaiheessa ne lääkkeet alkoi jo ahdistamaan joten en syö mitään niitä enää. Neurologi ei keksinyt enää mitään apua joten nyt en syö mitään lääkkeitä. Kohtauksia vielä tulee. Kerran kuussa tulee semmonen "kausi" - voi tulla vaan 1 (harvoin näin) tai sitten monta päivissä ja monta pv peräkkäin.
Uskon myös että mieli on vahva, jossain vaiheessa kun oli ollut pitkä väli kohtauksista, rentoutin mieltä, eeg:ssä ei edes näkynyt mitään, kuten ennen oli. Mutta silti vaikka uskon vahvasti että mieli on vahva, eipähän ole loppunut ja eeg voi näyttää taas mitä vaan.
Onko muilla saman tyylisiä kokemuksia? Jos on leikkaus tehty - millaisia kokemuksia siitä? Kuinka usein teille tulee kohtauksia? Miten muut ihmiset reagoi tai jokapäiväiset tilanteet (työ ym) teillä?
Tuntuu välillä että on jotenkin yksin asian kanssa kun ihmiset ihmettelee eikä tajua miksi olen niin "poissa" eikä kenelläkään tutulla ole samanlaista kokemusta.
Kiitos etukäteen!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei! Kirjoitan sulle kun katson nimimerkkisi perusteella, että olet äiti ja aika samanikäinen kuin minä. Itse olin nnimittäin tänään puistossa lasteni kanssa ja olen kertonut siellä avoimesti sairastavani epilepsiaa. Nyt siellä sitten yksi äiti on iltaisin kotona joutunut miettimään miten pärjään jos saan epikohtauksen kotona ollessani lasteni kanssa yksin. Hän on itse jonkinlainen terapeutti ammatiltaan ja minusta tuntuu ettei hän suhtautunut minuun kuin tavalliseen äitiin vaan niin kuin omaan asiakkaaseen. Harmittaa niin hirveesti!