Tervehdys
Olen hankkimassa uutta konetta kotikäyttöön ja kannettava on yksi varteenotettava vaihtoehto. Olen kuitenkin antanut kertoa itselleni että kovemmassa käytössä saattaa tulla ongelmia esim. lämpötilan kanssa.
Koneella tullaan tekemään raskaampaa 2D-kuvankäsittelyä, surffaamaan ja tarkoitus olisi saada se jollain ilveellä kiinni telkkariinkin jotta voisi katsella leffoja sitä kautta. Kone tulee olemaan päällä pitkiäkin aikoja yhtäjaksoisesti ja käyttämään prosessoria täydellä teholla.
Onko tällaiseen käyttöön olemassa järkevää kannettavaa (joka siis ei tule olemaan mukana kuljeteltava)? Pöytätila ikävä kyllä on rajallista ja sitä läppärillä saisi mukavasti lisää.
Vastauksista jo etukäteen kiitellen,
Hjallis

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä on raskaampaa kuvan käsitelyä?
Itsellä on 1 Ghz:n PowerBook millä teen kuvankäsittelyä, ja lehtitaittoa. Eikä tässä hurraa tuuletin kuin kesän helteillä (huoneessa 35) tai jos ajaa jotain Batchia moniin satoihin megoihin kuvia. Eli omasta kokemuksesta voisin sanoa ettei ole mitään ongelmaa sen suhteen.
Kiitoksia infosta.
Meikäläisellä on kuitenkin aikeena hommata Wintel-masiina koska kaikkien ohjelmistojen hankkiminen koneen ohessa tulisi tekemään liian ison loven jo kovasti vajaaseen lompakkoon.
Hjallis
Luulisin valmistajien testaavan näitä lämpöongelmia sun muita ennen koneen myyntiin päästämistä aika huolella...
Itsellä Pavilion 2,6GHz:n Celeronilla. Lämpenee kyllä rajusti mutta lämpö ei ole vaikuttanut koneen toimintaan millään tavalla.
Ainakin tässä vehkeessä on kolme tuuletinta joista ainoastaa prosessorituuletin on tähän mennessä hyrrännyt.
Ja mulla käyttö on digikuvien käsittelyä, surffailua, DVD-leffojen katselua ja romppujen polttoa pääasiallisesti.
Hintojen halvetessa nimenomaan suunnittelu ja testaus lisääntyy ja laatu paranee.