Biologisia faktoja puolustajille

Abortinpuolustajille näyttää tällä palstalla olevan ylivoimaisen vaikea sulattaa sitä, että abortissa tapetaan kehittyvä ihminen, joten tässä faktoja:

"Dynaaminen prosessi, jonka kautta yksisoluisesta ihmistsygootista tulee sadan triljoonan solun aikuinen, saattaa olla koko luonnon merkittävin ilmiö."

"Syntymää edeltävää kehityskautta pidetään yhä enemmän valmistelujaksona, jonka aikana kehittyvä ihminen hankkii ne monet rakenteet ja harjoittelee niitä monia taitoja, joita tarvitaan syntymän jälkeiseen selviytymiseen."

"Kahdeksannen viikon päättymisestä raskauden loppuun asti kehittyvää ihmistä kutsutaan sikiöksi, minkä latinankielinen vastine "fetus" tarkoittaa syntymätöntä jälkeläistä. Sikiövaiheen aikana keho kasvaa ja sen järjestelmät alkavat toimia."

"Istukka välittää äidin happea, ravintoaineita, hormoneja ja lääkkeitä kehittyvälle ihmiselle, poistaa kaikki kuona-aineet ja estää äidin verta sekoittumasta alkion ja sikiön vereen."

"Istukka on yhteydessä kehittyvään ihmiseen napanuoran suonten kautta."

http://www.ehd.org/resources_bpd_illustrated.php?page=1&language=27

Ehkä voimme tämän jälkeen puhua kehittyvästä ihmisestä, vai vieläkö puolustajille on epäselvää, että kohdussa on abortinkin aikana kehittyvä ihminen, eikä esim. vain tietyssä kehitysvaiheessa oleva alkio, eikä "mitään ihmistä"!?!
182587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 182

Vanhimmat

sulattaa mitään kun en mieti ratkaisuani biologiselta kannalta eikä ole siitä täälläkään väitellä.

Äänestä

että se on kehittymässä ihmiseksi? Se on alkio vaiheessa. Ja sen jälkeen tulee sikiö vaihe. Ja sitten valmis ihminen.

Ihmiset vain sattumoisin pitävät alkiota alkiona. Ei valmiina ihmisenä.

Äänestä
  • Miksi sitten esim. vuoden ikäistä vauvaa ei saa tappaa? Sehän on VAUVA eikä valmis IHMINEN!

    Syntynyt lapsikaan ei moneen vuoteen pärjää itsenäisesti, on ainakin alkuvuosina todella riippuvainen vanhemmistaan. Eikä ne vauvatkaan niin aikuista ihmistä edes muistuta.

    Äänestä

  • Kysynpähän vaan kirjoitti:

    Miksi sitten esim. vuoden ikäistä vauvaa ei saa tappaa? Sehän on VAUVA eikä valmis IHMINEN!

    elää jo kohdun ulkopuolella ja on laissa kielletty ja pidetään murhana/tappona.
    Alkion/sikiön abortoiminen on edelleen laissa sallittu.

    Äänestä

  • vaikea ollut kirjoitti:

    elää autettuna kohdun ulkopuolella;abortoitu alkio tai sikiö(ennen 12.viikkoa) ei eläisi edes autettuna kohdun ulkopuolella.

    Äänestä

  • Monikohan muu sun lisäks pitää alkiota "vain alkiona" eikä myönnä että pikkuruinen ihminenhän se siinä on ;D
    Samalla logiikalla vauvatkaan ei ois ihmisiä koska ne on vasta kehittyviä ihmisiä!

    Ei alkion tarvi kehittyä sellaseks mikä se jo on. Eli ihmiseksi. Sen tarvi kehittyä vain kohdun ulkopuolella selviäväksi, mutta yhtä ihminen se kyllä jo on niinkun vauva tai aikuinenkin.

    Äänestä

  • vauhdissa :D kirjoitti:

    Monikohan muu sun lisäks pitää alkiota "vain alkiona" eikä myönnä että pikkuruinen ihminenhän se siinä on ;D

    jonka mukaan alkio on vasta alkio ei ihminen. Ja kuule, ihan mutulla vaan.

    "Sen tarvi kehittyä vain kohdun ulkopuolella selviäväksi" eli sitä se ei ole vielä.

    Äänestä

  • vaikea ollut kirjoitti:

    "Sen tarvi kehittyä vain kohdun ulkopuolella selviäväksi" eli sitä se ei ole vielä.

    No, en osaa ottaa kantaa siihen, onko alkio ihminen vai ei, minusta kyllä on, mutta biologisessa tai jossain muussa mielessä en osaa sanoa. Muttaa jos täällä väitellään siitä, että ei vauvakaan ole täysi ihminen, vaan vielä kehittyy, niin kertokaapas, missä se raja menee, kuka on ihminen ja kuka ei? Varmasti aikuinenkin kasvaa ja kehittyy ainakin henkisesti, saa kokemuksia ja näin. eikö kukaan siis ole oikeastaan ihminen? Noh, itse miellän abortin sallittavaksi keinoksi, jos esim nainen on raiskattu tai muuten hyväksikäytetty, tai alaikäinen. Muissa tilanteissa naisen pitäisi itse osata ottaa vastuu tekemisistään. Tietenkin abortti on hyvä keino myös siksi, että jos raskaana oleva nainen ei halua llastaan pitää, ei se ole hyvä lapsellekaan. itse henkilökohtaisesti en voisi tosin missään tilanteessa aborttia tehdä, koska miellän sen lähestulkoon murhaksi, ja en tiedä miten voisin sen jälkeen elää..Vaikka olenkin alaikäinen (15) en voisi nytkään kuvitella aborttia tekeväni, jos raskaaksi sattuisin tulemaan.

    Äänestä

  • ymmärtävän millään, että keskeneräisenäkin on kyseessä ihminen- juuri se kehittyvä ihminen eli ihmisalkio/sikiö)!

    Äänestä

  • vaikea ollut kirjoitti:

    elää jo kohdun ulkopuolella ja on laissa kielletty ja pidetään murhana/tappona.
    Alkion/sikiön abortoiminen on edelleen laissa sallittu.

    Abortille on lainmukainen oikeus, mutta moraalista oikeutusta ei laki anna eikä perustele!

    Äänestä

  • heti toinen kirjoitti:

    jonka mukaan alkio on vasta alkio ei ihminen. Ja kuule, ihan mutulla vaan.

    mutta kuten aloituksen lähdekin kertoo, kyseessä on kehittyvä ihminen!

    Äänestä

  • vaikea ollut kirjoitti:

    "Sen tarvi kehittyä vain kohdun ulkopuolella selviäväksi" eli sitä se ei ole vielä.

    hyvä peruste, siis tuo, että jonkun voi tappaa, koska se ei vielä kykene johonkin, ooooonhan?

    Äänestä

  • väittänyt, että alkio olisi valmis ihminen, vaan se on nimenomaan kehittyvä ihminen. Se ei ole siis tulossa ihmiseksi, joka se siis biologisesti jo on, vaan se on tulossa ns. valmiiksi ihmiseksi!

    Äänestä

  • ei näytä kirjoitti:

    ymmärtävän millään, että keskeneräisenäkin on kyseessä ihminen- juuri se kehittyvä ihminen eli ihmisalkio/sikiö)!

    Eiköhän alkion tai sikiön ihmisyys ole aika epäolennaista aborttikeskustelussa - abortissahan on kyse siitä, että NAINEN EI HALUA jatkaa raskauttaan, syystä tai toisesta. Ja jollei nainen halua jatkaa raskauttaan, ei kenelläkään saa/saisi olla oikeutta häntä siihen pakottaa tai painostaa. (Kuten naista ei saa pakottaa/painostaa aborttiin)

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Abortille on lainmukainen oikeus, mutta moraalista oikeutusta ei laki anna eikä perustele!

    mitään jos se ei perustele ja abortin tekijän syytteleminen tuskin auttaa sitä lakia muuttamaan.

    Äänestä

  • vain... kirjoitti:

    mutta kuten aloituksen lähdekin kertoo, kyseessä on kehittyvä ihminen!

    alkio ei ole edelleenkään ihminen niillä kriteereillä mitä mutu ja täysi järki sanoo.
    Joten tuon faktan voit tunkea vaikka aanukseesi, se ei muuta yhtään mitään.
    Taikina ei ole pulla, vaikka olisi kuinka "kehittyvä pulla",

    Äänestä

  • ole myöskään kirjoitti:

    väittänyt, että alkio olisi valmis ihminen, vaan se on nimenomaan kehittyvä ihminen. Se ei ole siis tulossa ihmiseksi, joka se siis biologisesti jo on, vaan se on tulossa ns. valmiiksi ihmiseksi!

    aiheesta vaikka, niin saat suurempaankin tietoisuuteen suuren oivalluksesi! Tähän mennessä kun vielä tiedemaailmassakin näyttää se, milloin sikiöstä tulee ihminen, mitä ihmisyyteen tarvitaan, olevan ratkaisematon ongelma. Mutta kun sinä nyt olet asian ratkaissut, niin teepäs ratkaisusi julkiseksi. Pääseepähän maailma monista eettisistä pohdinnoista samalla.

    Äänestä

  • todella... kirjoitti:

    hyvä peruste, siis tuo, että jonkun voi tappaa, koska se ei vielä kykene johonkin, ooooonhan?

    alkion/sikiön abortoimisen mutta jostain syystä se hyväksyy.

    Äänestä

  • vaikea ollut kirjoitti:

    mitään jos se ei perustele ja abortin tekijän syytteleminen tuskin auttaa sitä lakia muuttamaan.

    monia tekemään lapsen kannalta moraalisesti kestäviä päätöksiä ;)

    Äänestä

  • se... kirjoitti:

    alkio ei ole edelleenkään ihminen niillä kriteereillä mitä mutu ja täysi järki sanoo.
    Joten tuon faktan voit tunkea vaikka aanukseesi, se ei muuta yhtään mitään.
    Taikina ei ole pulla, vaikka olisi kuinka "kehittyvä pulla",

    pulla ennen paistookin :D

    Sekä alkio että vauva on yhtä paljon kehittyviä ihmisiä. Sille et nyt mutuinesi mitään mahda :)

    Äänestä

  • väitöskirja kirjoitti:

    aiheesta vaikka, niin saat suurempaankin tietoisuuteen suuren oivalluksesi! Tähän mennessä kun vielä tiedemaailmassakin näyttää se, milloin sikiöstä tulee ihminen, mitä ihmisyyteen tarvitaan, olevan ratkaisematon ongelma. Mutta kun sinä nyt olet asian ratkaissut, niin teepäs ratkaisusi julkiseksi. Pääseepähän maailma monista eettisistä pohdinnoista samalla.

    päätellen näkyy useidenkin tieteellisten sivujen mukaan ja peruskoulun oppikirjoista lähtien olevan ratkaistu :D

    Äänestä

  • Saara* kirjoitti:

    Eiköhän alkion tai sikiön ihmisyys ole aika epäolennaista aborttikeskustelussa - abortissahan on kyse siitä, että NAINEN EI HALUA jatkaa raskauttaan, syystä tai toisesta. Ja jollei nainen halua jatkaa raskauttaan, ei kenelläkään saa/saisi olla oikeutta häntä siihen pakottaa tai painostaa. (Kuten naista ei saa pakottaa/painostaa aborttiin)

    kaikille murhaajille oikeus TAPPAA ihan just sillon kun vaan HALUAA!!! XDDDD

    Äänestä

  • kuule sama kirjoitti:

    pulla ennen paistookin :D

    Sekä alkio että vauva on yhtä paljon kehittyviä ihmisiä. Sille et nyt mutuinesi mitään mahda :)

    ja vauva ovat yhtä paljon kehittyviä ihmisiä, on sinun mutuasi, jota esittämäsi linkki ei mitenkään todista faktaksi.

    Äänestä

  • väitöskirja kirjoitti:

    aiheesta vaikka, niin saat suurempaankin tietoisuuteen suuren oivalluksesi! Tähän mennessä kun vielä tiedemaailmassakin näyttää se, milloin sikiöstä tulee ihminen, mitä ihmisyyteen tarvitaan, olevan ratkaisematon ongelma. Mutta kun sinä nyt olet asian ratkaissut, niin teepäs ratkaisusi julkiseksi. Pääseepähän maailma monista eettisistä pohdinnoista samalla.

    alkio/sikiö on ____biologisesti____ ihminen ei ole se ratkaisematon kysymys!

    Äänestä

  • kuule sama kirjoitti:

    pulla ennen paistookin :D

    Sekä alkio että vauva on yhtä paljon kehittyviä ihmisiä. Sille et nyt mutuinesi mitään mahda :)

    sun omaa mutuasi, ja voit tunkea senkin sinne aanukseesi tieteesi seuraksi.

    Äänestä

  • Kysynpähän vaan kirjoitti:

    Miksi sitten esim. vuoden ikäistä vauvaa ei saa tappaa? Sehän on VAUVA eikä valmis IHMINEN!

    Syntynyt lapsikaan ei moneen vuoteen pärjää itsenäisesti, on ainakin alkuvuosina todella riippuvainen vanhemmistaan. Eikä ne vauvatkaan niin aikuista ihmistä edes muistuta.

    ikäinen vauva selviää jo kohdun ULKOPUOLELLA!! Ja tuskin nyt voi verrata ALKIOON mikä ei todellakaan selviäisi.
    Abortin vastustajilla on sairas ajatusmaailma. "no kun kerran alkio voidaan tappaa, voidaan tappaa vauvakin".

    Äänestä

  • varmasti kirjoitti:

    monia tekemään lapsen kannalta moraalisesti kestäviä päätöksiä ;)

    jo abortin tehnyt =)

    Äänestä

  • se vuoden kirjoitti:

    ikäinen vauva selviää jo kohdun ULKOPUOLELLA!! Ja tuskin nyt voi verrata ALKIOON mikä ei todellakaan selviäisi.
    Abortin vastustajilla on sairas ajatusmaailma. "no kun kerran alkio voidaan tappaa, voidaan tappaa vauvakin".

    todellakaan ole sitä mieltä, että vauvoja voi tappaa, jos alkioitakin, vaan peruste, että jonkun voisi tappaa, koska se ei vielä kykene johonkin, osoittuu tuolla käytetyllä vertauksella vain aikamoisen päättömäksi!

    Äänestä

  • se... kirjoitti:

    alkio ei ole edelleenkään ihminen niillä kriteereillä mitä mutu ja täysi järki sanoo.
    Joten tuon faktan voit tunkea vaikka aanukseesi, se ei muuta yhtään mitään.
    Taikina ei ole pulla, vaikka olisi kuinka "kehittyvä pulla",

    paistamaton pulla on raaka pulla. Kehittyvä ihminen on 'keskeneräinen' ihminen.

    Äänestä

  • että alkio kirjoitti:

    ja vauva ovat yhtä paljon kehittyviä ihmisiä, on sinun mutuasi, jota esittämäsi linkki ei mitenkään todista faktaksi.

    molemmat olemaan (biologisesti) ihmisyksilö tietyssä kehitysvaiheessaan!

    Äänestä

  • ei... kirjoitti:

    todellakaan ole sitä mieltä, että vauvoja voi tappaa, jos alkioitakin, vaan peruste, että jonkun voisi tappaa, koska se ei vielä kykene johonkin, osoittuu tuolla käytetyllä vertauksella vain aikamoisen päättömäksi!

    vuoden ikäinen lapsi ei täytä ehtoja, mistä syistä alkion abortoiminen sallitaan: 1. se ei ole toisen ihmisarvon omaavan ihmisen sisällä ja kyvytön elämään sen ulkopuolella 2. se ei ole kehitysasteeltaan kyvytön tiedostamiseen ja tuntemiseen sekä vuorovaikutukseen.

    Siksi vertaus vuoden ikäiseen on huono.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    paistamaton pulla on raaka pulla. Kehittyvä ihminen on 'keskeneräinen' ihminen.

    molemmat sekä taikina että pulla tarkoittavat kahta eri asiaa. Samoin alkio ja ihminen tarkoittavat myös kahta eri asiaa minun mielessäni. Jos ne jollkekulle ovat sama asia, se on hänen ongelmansa ei minun.

    Äänestä

  • että alkio kirjoitti:

    ja vauva ovat yhtä paljon kehittyviä ihmisiä, on sinun mutuasi, jota esittämäsi linkki ei mitenkään todista faktaksi.

    terve järki ja logiikkakin sanoo,..paitsi tietysti eräille mutuilijoille :)

    Mitä eroa on kehittyvällä ihmisellä ja kehittyvällä ihmisellä kun täysin samalla termillä puhutaan vauvasta ja alkiosta? ;D

    Äänestä

  • on ihan.. kirjoitti:

    sun omaa mutuasi, ja voit tunkea senkin sinne aanukseesi tieteesi seuraksi.

    vasta sitten jos kykenet osoittamaan sen muuksi kuin faktaksi ;) vielä ei ole näkynyt muuta kuin onnettomia mutujasi..

    Äänestä

  • sen.... kirjoitti:

    terve järki ja logiikkakin sanoo,..paitsi tietysti eräille mutuilijoille :)

    Mitä eroa on kehittyvällä ihmisellä ja kehittyvällä ihmisellä kun täysin samalla termillä puhutaan vauvasta ja alkiosta? ;D

    se että alkion kehitysaste on huomattavasti alhaisempi kuin vauvan. Vauva on kykenevä elämään kohdun ulkopuolella, sille on jo kehittynyt aivotoiminta joka mahdollistaa tietoisuuden, persoonan, yksilöllisyyden ja psyykeen. Sinun linkkisi ei mitenkään ilmaise sitä, että vauva ja alkio ovat täysin samalla tavalla kehittyviä ihmisiä, se on edelleenkin ihan omaa mutuasi.

    Äänestä

  • tunge :D kirjoitti:

    vasta sitten jos kykenet osoittamaan sen muuksi kuin faktaksi ;) vielä ei ole näkynyt muuta kuin onnettomia mutujasi..

    olen omalta osaltani vaikuttanut siihen, että maassa on laillinen abortti, ja pysyy jatkossakin, jos se minusta on kiinni. Sinun aanuksesta repäisty faktasi ei muuta mielipidettäni mihinkään.

    Äänestä

  • muuta!! kirjoitti:

    kaikille murhaajille oikeus TAPPAA ihan just sillon kun vaan HALUAA!!! XDDDD

    Sellaistakos sinä toivot??

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    vuoden ikäinen lapsi ei täytä ehtoja, mistä syistä alkion abortoiminen sallitaan: 1. se ei ole toisen ihmisarvon omaavan ihmisen sisällä ja kyvytön elämään sen ulkopuolella 2. se ei ole kehitysasteeltaan kyvytön tiedostamiseen ja tuntemiseen sekä vuorovaikutukseen.

    Siksi vertaus vuoden ikäiseen on huono.

    tappaminen on silti yhtä paljon kehittyvän ihmisen tappamista, eli sen ylivertaisimman ihmisoikeuden riistoa!

    Äänestä

  • nyt vaikka kirjoitti:

    se että alkion kehitysaste on huomattavasti alhaisempi kuin vauvan. Vauva on kykenevä elämään kohdun ulkopuolella, sille on jo kehittynyt aivotoiminta joka mahdollistaa tietoisuuden, persoonan, yksilöllisyyden ja psyykeen. Sinun linkkisi ei mitenkään ilmaise sitä, että vauva ja alkio ovat täysin samalla tavalla kehittyviä ihmisiä, se on edelleenkin ihan omaa mutuasi.

    mutujasi ettei alkio ja vauva ole kumpikin omissa vaiheissaan kehittyviä ihmisiä :)

    Vastasyntynyt ei juuri enempää tiedosta yksilöllisyyttään, psyykeä jne. kuin kuukausia aiemminkaan. Enemmän aistillista virikettä sillä toki on ympärillään.

    Äänestä

  • mutullani kirjoitti:

    olen omalta osaltani vaikuttanut siihen, että maassa on laillinen abortti, ja pysyy jatkossakin, jos se minusta on kiinni. Sinun aanuksesta repäisty faktasi ei muuta mielipidettäni mihinkään.

    Siis alkioiden ihmisyydestä kertovat faktalliset tiedesivustot on 'aanuksestani'.. ;DDD jep jep...

    Äänestä

  • tahansa kirjoitti:

    tappaminen on silti yhtä paljon kehittyvän ihmisen tappamista, eli sen ylivertaisimman ihmisoikeuden riistoa!

    toisella niistä on ihmisoikeudet mukaan lukien tuo oikeus elämään, toisella ei.

    Sorry, mutta tuo "samanlaisuus", jota jankutat, on näkemyksestä kiinni. Sen jankuttaminen ei muuta toisten oikeutettuja näkemyksiä.

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    toisella niistä on ihmisoikeudet mukaan lukien tuo oikeus elämään, toisella ei.

    Sorry, mutta tuo "samanlaisuus", jota jankutat, on näkemyksestä kiinni. Sen jankuttaminen ei muuta toisten oikeutettuja näkemyksiä.

    yhtäläiset ihmisoikeudet, toiselta vain on joissain maissa ne lainsäädännöllä riistetty.

    Äänestä

  • ei... kirjoitti:

    todellakaan ole sitä mieltä, että vauvoja voi tappaa, jos alkioitakin, vaan peruste, että jonkun voisi tappaa, koska se ei vielä kykene johonkin, osoittuu tuolla käytetyllä vertauksella vain aikamoisen päättömäksi!

    tappamisesta täällä jauhatte? Vauva on kuitenkin jo se valmis ihminen. Hänellä on aistit valmiina, hän pystyy kommunikoimaan toisen kanssa, jokseenkin harva vuodenkaan ikäinen puhuu ihan kunnolla :) Vastasyntynytkin kommunikoi enemmän itkemällä. Alkio ei taida ihan niin tehdä. Vai tekeekö? :)
    Vauva elää kohdun ulkopuolella, alkio ei.

    Eli todella todella huono vertaus. Voisit keksiä paremman.

    Äänestä

  • on.... kirjoitti:

    yhtäläiset ihmisoikeudet, toiselta vain on joissain maissa ne lainsäädännöllä riistetty.

    siis toisella ei ole oikeuksia ja toisella on.

    Ja se, että toisella sinun mielestäsi pitäisi olla samat oikeudet kuin toisella, on sinun mielipiteesi, mutta ei esimerkiksi minun.

    Eli sinusta ne ovat samanlaisia, minusta ei. Sekin on siis mielipide.

    Siis miksi minun (tai muiden aborttioikeuden puolustajien) pitäisi tehdä päätöksiään sinun mielipiteidesi mukaisesti eikä omansa?

    voittaa heikot,asiassa kuin asiassa.

    Äänestä

  • ja vahvat kirjoitti:

    voittaa heikot,asiassa kuin asiassa.

    Onneksi sentään valtaosin kaikki muut haluavat suojella ja puolustaa lapsiaan.

    Äänestä

  • maailmankuvaa kirjoitti:

    Eipä siinä sen kummempaa.

    Äänestä

  • sitten vauvan kirjoitti:

    tappamisesta täällä jauhatte? Vauva on kuitenkin jo se valmis ihminen. Hänellä on aistit valmiina, hän pystyy kommunikoimaan toisen kanssa, jokseenkin harva vuodenkaan ikäinen puhuu ihan kunnolla :) Vastasyntynytkin kommunikoi enemmän itkemällä. Alkio ei taida ihan niin tehdä. Vai tekeekö? :)
    Vauva elää kohdun ulkopuolella, alkio ei.

    Eli todella todella huono vertaus. Voisit keksiä paremman.

    kohdun sisällä tietenkään pysty kaikkeen (tai et näe sitä) mitä syntynyt vauva, ei tee siitä yhtään vähempää ihmistä :)

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    vuoden ikäinen lapsi ei täytä ehtoja, mistä syistä alkion abortoiminen sallitaan: 1. se ei ole toisen ihmisarvon omaavan ihmisen sisällä ja kyvytön elämään sen ulkopuolella 2. se ei ole kehitysasteeltaan kyvytön tiedostamiseen ja tuntemiseen sekä vuorovaikutukseen.

    Siksi vertaus vuoden ikäiseen on huono.

    muka kumosi sen, että jonkun tappaminen sillä perusteella, että se ei VIELÄ kykene johonkin, on täysin päätöntä ja epäloogista?! Eihän vastasyntynytkään kykene moneenkaan asiaan, johon vaikkapa kolmevuotias kykenee, mutta silti vastasyntyneen tappaminen ei ole yhtään sen oikeutetumpaa kuin kolmevuotiaankaan! Esittämäsi perusteet sille, miksi alkion saisi tappaa, ovat pelkkää mielipidettä, eivätkä minkään absoluuttisen oikeutuksen perusteita! Meneekö jo jakeluun?

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    toisella niistä on ihmisoikeudet mukaan lukien tuo oikeus elämään, toisella ei.

    Sorry, mutta tuo "samanlaisuus", jota jankutat, on näkemyksestä kiinni. Sen jankuttaminen ei muuta toisten oikeutettuja näkemyksiä.

    sinun jankuttamasi "erilaisuus" ja sen antama "oikeutus" tappamiselle on täyttä näkemystä!

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    siis toisella ei ole oikeuksia ja toisella on.

    Ja se, että toisella sinun mielestäsi pitäisi olla samat oikeudet kuin toisella, on sinun mielipiteesi, mutta ei esimerkiksi minun.

    Eli sinusta ne ovat samanlaisia, minusta ei. Sekin on siis mielipide.

    Siis miksi minun (tai muiden aborttioikeuden puolustajien) pitäisi tehdä päätöksiään sinun mielipiteidesi mukaisesti eikä omansa?

    TOISESSA MAASSA ja toisessa taas ei. Alkio ei siis ole mikään oikeudeton kappale meilläkään mitenkään muuten kuin pelkän keinotekoisen lain mukaan!

    Äänestä

  • oikeuksia kirjoitti:

    TOISESSA MAASSA ja toisessa taas ei. Alkio ei siis ole mikään oikeudeton kappale meilläkään mitenkään muuten kuin pelkän keinotekoisen lain mukaan!

    ole "keinotekoisella" lailla ne oikeudet määritelty?

    Äänestä

  • tuo... kirjoitti:

    sinun jankuttamasi "erilaisuus" ja sen antama "oikeutus" tappamiselle on täyttä näkemystä!

    "sinun jankuttamasi "erilaisuus" ja sen antama "oikeutus" tappamiselle on täyttä näkemystä!"

    ja kuka on väittänyt sitä muuksi?? Mikä tämän viestin tarkoitus oikein oli? Todeta ilmiselvyys oikein huutomerkin kera??

    Äänestä

  • syntymätön kirjoitti:

    kohdun sisällä tietenkään pysty kaikkeen (tai et näe sitä) mitä syntynyt vauva, ei tee siitä yhtään vähempää ihmistä :)

    se on vasta ALKIO. Se on aika helkkarin paljon vähemmän ihminen kuin vauva :)

    Äänestä

  • tekee, kirjoitti:

    se on vasta ALKIO. Se on aika helkkarin paljon vähemmän ihminen kuin vauva :)

    logiikalla vauva on ihan helkkarin paljo vähemmän ihminen kuin koululainen :D

    Äänestä

  • samalla kirjoitti:

    logiikalla vauva on ihan helkkarin paljo vähemmän ihminen kuin koululainen :D

    jo kohdun ulkopuolella.

    Äänestä

  • molemmat ovat kirjoitti:

    jo kohdun ulkopuolella.

    olinpaikastako se olikin kiinni.. ihmisen kohdussa kasvaa siis jotain ihan muuta kuin pieniä ihmisiä?? XDD

    Alkioiden ihmisyys kun ei vaan katoa mihinkään vaikka kuinka horiset sitä 'vasta ALKIO kohdussa' -mantraasi ;D

    Äänestä

  • siis.... kirjoitti:

    lain mukaan on sallittua abortoida alkio/sikiö joka on kohdussa. Mulle se on ihan sama sanotaanko sitä ihmiseksi vai alkioksi vai miksi.

    Äänestä

  • maailmankuvaa kirjoitti:

    Onneksi sentään valtaosin kaikki muut haluavat suojella ja puolustaa lapsiaan.

    omia lapsiaan, etteivät toisten.

    Äänestä

  • siis.... kirjoitti:

    olinpaikastako se olikin kiinni.. ihmisen kohdussa kasvaa siis jotain ihan muuta kuin pieniä ihmisiä?? XDD

    Alkioiden ihmisyys kun ei vaan katoa mihinkään vaikka kuinka horiset sitä 'vasta ALKIO kohdussa' -mantraasi ;D

    alkion ihmisyys muiden silmissä lisäänny siitä, että sinä jauhat sen syntyneen veroinen olevan.

    Koska kyse on näkemyksestä. Siis hänelle (ja minulle) kyse on alhaisesta kehitystasosta eli kyvyttömyydestä elää kohdun ulkopuolella jne., sinulle kyse on ihmislajista.

    Kummallekin itselleen oma perustelu on tärkeämpi kuin toisen, vaikka molemmat tietävät toisen tärkeämpänä pitämän faktankin olevan totta. Ja siksi näkemys niiden verrattavuudesta syntyneisiin on eri. Siis kyse on kunkin ihmisen henkilökohtaisesti asettamasta faktojen tärkeysjärjestyksestä.

    Mikä tämän käsittämisessä on noin ylivoimaista? Miksi päivänselvää asiaa täytyy jauhaa uudestaan ja uudestaan? Ei se muutu jauhamisesta miksikään.

    "Tottakai
    Kirjoittanut: tekee, / Tänään / klo 19:47
    se on vasta ALKIO. Se on aika helkkarin paljon vähemmän ihminen kuin vauva :)" :D

    Loppupäätelmä oli siis jälleen kerran että ihminen ei ole yhtään vähempää tai enempää ihminen eri ikävaiheissa, tai olinpaikoissa.
    Olento joko ON ihminen tai sitten se on jotain muuta lajia.

    Äänestä

  • takia. kirjoitti:

    Ja sinä väität hänen tarkoittavan, että alkio on vähemmän ihmislajia kuin vauva?

    Näinkö sinä väität hänen tarkoittaneen?

    saman verran sitä samaa lajia.

    Samalla tavalla kuin männynsiemen on yhtä paljon lajia mänty kuin aikuinen mänty.

    Silti en pidä männynsiementä mäntynä, enkä kohtele niitä tasavertaisesti.

    Äänestä

  • todistella kirjoitti:

    mutujasi ettei alkio ja vauva ole kumpikin omissa vaiheissaan kehittyviä ihmisiä :)

    Vastasyntynyt ei juuri enempää tiedosta yksilöllisyyttään, psyykeä jne. kuin kuukausia aiemminkaan. Enemmän aistillista virikettä sillä toki on ympärillään.

    kannatakaan tai hyväksy loppuraskauden keskeytyksiä vaan varhaisraskauden.

    Äänestä

  • todistella kirjoitti:

    mutujasi ettei alkio ja vauva ole kumpikin omissa vaiheissaan kehittyviä ihmisiä :)

    Vastasyntynyt ei juuri enempää tiedosta yksilöllisyyttään, psyykeä jne. kuin kuukausia aiemminkaan. Enemmän aistillista virikettä sillä toki on ympärillään.

    molemmat olisi kehittyviä ihmislajin edustajia. Mutta sinä väitit että ne ovat SAMALLA TAVALLA kehittyviä ihmisiä, ja se on kuules ihan sun mutuasi. Ja vastasyntyneelläkin on psyyke ja tietoisuus, vaikka miten muuta mutuilisit. Jo muutama viikko ennen syntymää sikiö reagoi äitinsä tunnetiloihin ja tunnistaa oman äitinsä äänen jne. Se on sitä tietoisuutta ja psyykettä. Ehkä sitten kun joskus saat ihan oman lapsen, huomaat että sillä on laitoksellakin jo psyykkisyys ja tietoisuus...

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    Ja sinä väität hänen tarkoittavan, että alkio on vähemmän ihmislajia kuin vauva?

    Näinkö sinä väität hänen tarkoittaneen?

    No niinhän se siinä aivan suoraan väittää ;DD

    "se on vasta ALKIO. Se on aika helkkarin paljon vähemmän ihminen kuin vauva" !

    Ja saivarrellaanpas taas sillä ihmisen ja ihmislajin edustajan "huikeilla" eroilla kun ei muutakaan keksitä, eiks niin.. XDD

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    saman verran sitä samaa lajia.

    Samalla tavalla kuin männynsiemen on yhtä paljon lajia mänty kuin aikuinen mänty.

    Silti en pidä männynsiementä mäntynä, enkä kohtele niitä tasavertaisesti.

    sitten mitä eroa olikaan ihmisellä/ihmisyksilöllä ja ihmislajin edustajalla :)

    Ihan samoin se mänty-yksilökin on eri ikävaiheissaan, siemen ja lopulta puu.

    Äänestä

  • etteivätkö kirjoitti:

    molemmat olisi kehittyviä ihmislajin edustajia. Mutta sinä väitit että ne ovat SAMALLA TAVALLA kehittyviä ihmisiä, ja se on kuules ihan sun mutuasi. Ja vastasyntyneelläkin on psyyke ja tietoisuus, vaikka miten muuta mutuilisit. Jo muutama viikko ennen syntymää sikiö reagoi äitinsä tunnetiloihin ja tunnistaa oman äitinsä äänen jne. Se on sitä tietoisuutta ja psyykettä. Ehkä sitten kun joskus saat ihan oman lapsen, huomaat että sillä on laitoksellakin jo psyykkisyys ja tietoisuus...

    sanavalintoihinkin jo kun halutaan (tahallaan?) ymmärtää väärin ja halkoa hiuksia kun ei ilmeisesti järkevämpääkään sanottava enää ole..? melko epätoivosta! :DD
    Samalla tavoin kehittyvillä ehkä tarkotettiin että kumpikin tosiaan kasvaa ja kehittyy, omalle ikävaiheelleen tyypillisin tavoin tietysti :)
    Kuinkahan sitten ois pitäny sanoo.. YHTÄ PALJON kehittyviä?? Meniskö nyt jo helpommin tajuntaan? XD Itseasiassa, kyllähän alkio samassa ajassa suhteellisesti enemmän ja nopeempaan tahtiin kehittyy kun vauva..

    Äänestä

  • vai.. :D kirjoitti:

    No niinhän se siinä aivan suoraan väittää ;DD

    "se on vasta ALKIO. Se on aika helkkarin paljon vähemmän ihminen kuin vauva" !

    Ja saivarrellaanpas taas sillä ihmisen ja ihmislajin edustajan "huikeilla" eroilla kun ei muutakaan keksitä, eiks niin.. XDD

    ""Ja sinä väität hänen tarkoittavan, että alkio on vähemmän ihmislajia kuin vauva? Näinkö sinä väität hänen tarkoittaneen?""

    "No niinhän se siinä aivan suoraan väittää ;DD "se on vasta ALKIO. Se on aika helkkarin paljon vähemmän ihminen kuin vauva" ! Ja saivarrellaanpas taas sillä ihmisen ja ihmislajin edustajan "huikeilla" eroilla kun ei muutakaan keksitä, eiks niin.. XDD"

    Ethän sinä siis tosissasi väitä hänen tarkoittaneen, että alkio olisi vähemmän ihmislajia kuin vauva, ethän? Provoilethan, joohan? Valitettavasti kun voisin hyvin uskoa sen sinusta kaikkien juttujesi jälkeen.

    Äänestä

  • muissa maissa kirjoitti:

    ole "keinotekoisella" lailla ne oikeudet määritelty?

    alkiota ei voida sanoa oikeudettomaksi tai oikeudelliseksi 'kappaleeksi'. Silti voidaan kysyä, mikä voisi oikeuttaa jo alkaneen elämän lopettamiseen, siis mikä muu kuin laki.

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    ""Ja sinä väität hänen tarkoittavan, että alkio on vähemmän ihmislajia kuin vauva? Näinkö sinä väität hänen tarkoittaneen?""

    "No niinhän se siinä aivan suoraan väittää ;DD "se on vasta ALKIO. Se on aika helkkarin paljon vähemmän ihminen kuin vauva" ! Ja saivarrellaanpas taas sillä ihmisen ja ihmislajin edustajan "huikeilla" eroilla kun ei muutakaan keksitä, eiks niin.. XDD"

    Ethän sinä siis tosissasi väitä hänen tarkoittaneen, että alkio olisi vähemmän ihmislajia kuin vauva, ethän? Provoilethan, joohan? Valitettavasti kun voisin hyvin uskoa sen sinusta kaikkien juttujesi jälkeen.

    Vastaahan nyt vaan mitä eroa niillä ihmisellä ja ihmislajin edustajalla oikein on :)

    Äänestä

  • se näyttää. kirjoitti:

    Vastaahan nyt vaan mitä eroa niillä ihmisellä ja ihmislajin edustajalla oikein on :)

    ihmislajin edustaja, tsygootti on ihmislajin edustaja, kumpikaan ei ole henkilö. Henkilöiksi kutsumme kokonaisuustta, jota nimitetään ihmiseksi.
    Ihmislaji on luokkakäsite, mikä määrittää jonkun solun, kudoksen, organismin johonkin luokkaan kuulumisen. Ihmislajin luokkaan kuuluu siis muitakin kuin henkilöitä eli ihmisiä. Ihminen taas muodostaa oman alaluokkansa, johon kuuluvat lähinnä henkilöt, elävät, kuolleet tai koomassa olevat ihmiset.

    Äänestä

  • yrittänyttäeimoitita kirjoitti:

    minä olen saanut tuolta ihmiseltä niin paljon sontaa ja pahantahtoa niskaani, etten osaa enää edes asiallisesti suhtautua ymmärryksen puutteeseen.

    Äänestä

  • yrittänyttäeimoitita kirjoitti:

    ihmislajin edustaja, tsygootti on ihmislajin edustaja, kumpikaan ei ole henkilö. Henkilöiksi kutsumme kokonaisuustta, jota nimitetään ihmiseksi.
    Ihmislaji on luokkakäsite, mikä määrittää jonkun solun, kudoksen, organismin johonkin luokkaan kuulumisen. Ihmislajin luokkaan kuuluu siis muitakin kuin henkilöitä eli ihmisiä. Ihminen taas muodostaa oman alaluokkansa, johon kuuluvat lähinnä henkilöt, elävät, kuolleet tai koomassa olevat ihmiset.

    ihminen voi olla/on henkilö. Ei määrittely sitä uloskaan rajaa.

    Äänestä

  • syntymätönkin kirjoitti:

    onko alkio henkilö, riippuu taas siitä, minkälaisia ominaisuuksia henkilöllä katsotaan olevan. Ihmislajin jäsenyys ei taida riittää henkilöksi, koska ihosolukin on jäsen ihmislajin luokassa, mutta sitä ei pidetä henkilönä.
    San jäsen sisältää myös joissakin yhteyksissä sanan henkilö merkityksen. Jos olet jäsen jossakin yhdistyksessä, niin silloin ilman muuta oletetaan, että kyseessä on henkilö. Mutta ihmislajin jäsen voi olla olematta henkilö.

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    yksittäiset solut mitään lajinsa edustajia ole :D poikkeuksena tietysti tsygoottivaiheinen yksisoluinen yksilö. Eikö ihmislajin jäsenet kuitenkin aina ole myös ihmsiä? Ja niitähän voi olla vaikka minkä ikäsiä.

    Äänestä

  • kuule sama kirjoitti:

    pulla ennen paistookin :D

    Sekä alkio että vauva on yhtä paljon kehittyviä ihmisiä. Sille et nyt mutuinesi mitään mahda :)

    vaan raaka pulla.. Muista seuraavan kerran kun sinulle tarjotaan raakaa pullaa niin syöt sen mukisematta jos se mielestäsi on sama asia kuin kypsä ;)

    Äänestä

  • elimistön kirjoitti:

    yksittäiset solut mitään lajinsa edustajia ole :D poikkeuksena tietysti tsygoottivaiheinen yksisoluinen yksilö. Eikö ihmislajin jäsenet kuitenkin aina ole myös ihmsiä? Ja niitähän voi olla vaikka minkä ikäsiä.

    ihmislajin jäsen? Kai se kuuluu ihmislajiin, eli on lajin jäsen.
    Miksei ihosolu voi edustaaa ihmislajia siinä kuin tsygoottikin?
    Henkilöä ne eivät kumpikaan voi edustaa yksinään.

    Äänestä

  • ole sinusta kirjoitti:

    ihmislajin jäsen? Kai se kuuluu ihmislajiin, eli on lajin jäsen.
    Miksei ihosolu voi edustaaa ihmislajia siinä kuin tsygoottikin?
    Henkilöä ne eivät kumpikaan voi edustaa yksinään.

    ihmislajin edustajan, siis ihmisen elimistössä on jo miljardeja jäseniä ja muita lajin edustajia..? Just! :DD
    Ihosolusta kun ei koskaan kasva aikuista uutta yksilöä vaikka mihin ympäristöön tunkisit. Tsygootti on ihmisyksilö, ihosolu pelkkä osa elimistöstä.

    Äänestä

  • susta kirjoitti:

    periaatteessa kloonata uusi ihminen, että ympäristöstä riippuu tosiaan, mikä solusta tulee.
    Muuten totesin vain yksinkertaiset tosiasiat. Ihosolu on ihmislajin jäsen, se kuuluu ihmislajiin. Tsygootti ei kuulu kuitenkaan kategoriaan "henkilöt", joten ihminen ei koostuu milardeista henkilöistä, koska yksittäiset solut eivät muodosta henkilöä.
    Tämä nyt on vain ihan perusasiaa. Minä tiedän sen ,sinä tiedät sen, joten tästä jauhaminen voidaan lopettaa. On aivan älytöntä edes keskustella siitä, että onko tsygootti henkilö. Jokainen tietää ilman eri todistusta, että tsygootti ei ole henkilö.
    Jokainen myös tietää henkilön ja yksittäisen solun eron.
    Jokainen tietää myös sen, että yksittäisillä soluilla ei ole oikeuksia. Abortin vastustajakin antaa tsygootille oikeuksia sen takia, että siitä kehittyy ihminen, ei siksi että se on jo ihminen, vaikka väittääkin muuta.

    Äänestä

  • voidaan.. kirjoitti:

    Eipä lisäämistä.

    ihosolu sellasenaan, ilman käsittelyä ja munasolun kuorta mihinkään ala kasvaan vaikka kohtuun laitettaskin, toisin kun alkio.
    Se on ihan mutuasi ettei tsygootti ihmisyksilönä voisi kuulua henkilöihin ja että kaikki tietää sen :) turha se on kuvitella että kaikki muutkin mutuilee samoja kuin sinä ja uskoo kaikki hölinäsi.

    "Abortin vastustajakin antaa tsygootille oikeuksia sen takia, että siitä kehittyy ihminen, ei siksi että se on jo ihminen, vaikka väittääkin muuta."

    Näytäppä sitten missä täällä abortin vastustajat on moista mutuillu!

    Äänestä

  • syntymätönkin kirjoitti:

    ihminen voi olla/on henkilö. Ei määrittely sitä uloskaan rajaa.

    vain syntyneet ovat henkilöitä.

    Suomen kielessä sanalla henkilö tarkoitetaan nimenomaan jo fysiologiseksi ihmiseksi kehittynyttä ihmistä, ei siis alkiota, eikä edes sikiötä.

    Äänestä

  • ja kerroppa kirjoitti:

    sitten mitä eroa olikaan ihmisellä/ihmisyksilöllä ja ihmislajin edustajalla :)

    Ihan samoin se mänty-yksilökin on eri ikävaiheissaan, siemen ja lopulta puu.

    ihmisyksilön kehitysvaiheena on ollut sukusoluvaihe, kuten myös alkiovaihe, kuten myös sikiövaihe.

    Äänestä

  • lain mukaan kirjoitti:

    vain syntyneet ovat henkilöitä.

    Suomen kielessä sanalla henkilö tarkoitetaan nimenomaan jo fysiologiseksi ihmiseksi kehittynyttä ihmistä, ei siis alkiota, eikä edes sikiötä.

    ei muuta alkioiden ihmisyyttä ja fysiologista kehitysvaihetta ihmisinä mihinkään.

    Äänestä

  • eläneen kirjoitti:

    ihmisyksilön kehitysvaiheena on ollut sukusoluvaihe, kuten myös alkiovaihe, kuten myös sikiövaihe.

    esiin joissa sukusolut on ihmisyksilön kehitysvaihe! :D

    Äänestä

  • tai -määrittelyt kirjoitti:

    ei muuta alkioiden ihmisyyttä ja fysiologista kehitysvaihetta ihmisinä mihinkään.

    nimenomaan sen pohjalta, kuka on fysiologisesti ihmisen kehitystasolla ja mikä ei.

    Äänestä

  • on tehty kirjoitti:

    nimenomaan sen pohjalta, kuka on fysiologisesti ihmisen kehitystasolla ja mikä ei.

    on arveltu tulevan halvemmaksi valtiolle.
    Oikeuksia antamattomuus ei tarkota ihmisyyden kiistämistä.

    Äänestä

  • ne sivustot kirjoitti:

    esiin joissa sukusolut on ihmisyksilön kehitysvaihe! :D

    ei ole ihmisyksilön yksi kehitysvaihe? Taidat olla aika tietämätön ihminen... Ota esiin mikä tahansa kehitysbiologian ja lisääntymisen oppikirja.

    Äänestä

  • vaan minkä kirjoitti:

    on arveltu tulevan halvemmaksi valtiolle.
    Oikeuksia antamattomuus ei tarkota ihmisyyden kiistämistä.

    myös sukusolut on rajattu pois määritelmästä?

    Äänestä

  • eli siksikö kirjoitti:

    myös sukusolut on rajattu pois määritelmästä?

    kyllä minkään tieteellisen määritelmän mukaan ihmisiä :)

    Äänestä

  • sukusoluvaihe kirjoitti:

    ei ole ihmisyksilön yksi kehitysvaihe? Taidat olla aika tietämätön ihminen... Ota esiin mikä tahansa kehitysbiologian ja lisääntymisen oppikirja.

    erillään ei ole niistä muodostuva tuote.

    Eiköhän se jollain muulla ole jäänyt kirjat lukematta jos väittää sukusolujen olevan ihmisyksilön yksi kehitysvaihe :) mitään ihmisyksilöä kun ei ole ennen hedelmöitystä.

    Joten laita nyt vaan niitä sivuja esille joissa muuta sanotaan!

    Äänestä

  • se.... kirjoitti:

    ihosolu sellasenaan, ilman käsittelyä ja munasolun kuorta mihinkään ala kasvaan vaikka kohtuun laitettaskin, toisin kun alkio.
    Se on ihan mutuasi ettei tsygootti ihmisyksilönä voisi kuulua henkilöihin ja että kaikki tietää sen :) turha se on kuvitella että kaikki muutkin mutuilee samoja kuin sinä ja uskoo kaikki hölinäsi.

    "Abortin vastustajakin antaa tsygootille oikeuksia sen takia, että siitä kehittyy ihminen, ei siksi että se on jo ihminen, vaikka väittääkin muuta."

    Näytäppä sitten missä täällä abortin vastustajat on moista mutuillu!

    elävää ja valmista ihmistä saa tappaa, jos joku on raiskannut sen äidin tai jos sen äiti on kuolemaisillaan.

    Suurimmassa osassa maailmaa näin kuitenkin suodaan alkoiden kohdalla.

    Äänestä

  • osaset kirjoitti:

    erillään ei ole niistä muodostuva tuote.

    Eiköhän se jollain muulla ole jäänyt kirjat lukematta jos väittää sukusolujen olevan ihmisyksilön yksi kehitysvaihe :) mitään ihmisyksilöä kun ei ole ennen hedelmöitystä.

    Joten laita nyt vaan niitä sivuja esille joissa muuta sanotaan!

    niitä sukusoluja on olemassa?

    Mutta kyllä tämäkin sopii, jos sukusolut eivät ole ihmisyksilön kehityksen vaihe jätän kaiken ehkäisyn pois. Jos sieltä sitten seksin myötä ilmaantuu hedelmöittynyt munasolu niin teen abortin. Sanon lääkärille sitten, että ei sukusolut ole ihmisen kehityksen osia, joten en tiennyt että voin tulla raskaaksi.

    Äänestä

  • ihmistä, kirjoitti:

    elävää ja valmista ihmistä saa tappaa, jos joku on raiskannut sen äidin tai jos sen äiti on kuolemaisillaan.

    Suurimmassa osassa maailmaa näin kuitenkin suodaan alkoiden kohdalla.

    oikeudet on ristiriidassa ja useimmissa maissa raiskaus on rikos, josta raskaus on alkanut. Ja sehän on ihan selvää että jos kumpikin on kuolemassa, on pakko valita pienempi paha.
    Mutta eihän sekään tosiaan vähennä alkion ihmisyyttä näissä tilanteissa mihinkään, oli laki mitä tahansa.

    Äänestä

  • varten kirjoitti:

    niitä sukusoluja on olemassa?

    Mutta kyllä tämäkin sopii, jos sukusolut eivät ole ihmisyksilön kehityksen vaihe jätän kaiken ehkäisyn pois. Jos sieltä sitten seksin myötä ilmaantuu hedelmöittynyt munasolu niin teen abortin. Sanon lääkärille sitten, että ei sukusolut ole ihmisen kehityksen osia, joten en tiennyt että voin tulla raskaaksi.

    katsos niistä sukusoluista se ihmisyksilö muodostuu ;) ja siitä sen elämä/kehitys sitten alkaa eteneen (ei vielä sukusoluina).

    Äänestä

  • eli... kirjoitti:

    alkiota ei voida sanoa oikeudettomaksi tai oikeudelliseksi 'kappaleeksi'. Silti voidaan kysyä, mikä voisi oikeuttaa jo alkaneen elämän lopettamiseen, siis mikä muu kuin laki.

    Onhan täysin sallittua poistaa yli 12. viikkoinen sikiökin äidin kohdusta, hyvin perusteluin. Jos se yli 12. vkoinen on mahdollista pitää keinotekoisesti hengissä, niin tehdään, kuten monille yli 23. vkoisille tehdäänkin. Vai väitätkö, että ennen aikainen synnytyksen käynnistys tai sektio, jossa sikiö poistetaan äidin kohdusta on myös kiellettyä? Aborttia tuskin koskaan tehdään huonoin perustein.

    Äänestä

  • omasta kehostaan kirjoitti:

    nyt ei olekaan kyse ainoastaan sen 'poistamisesta' sieltä ;DD

    Äänestä

"Abortinpuolustajille näyttää tällä palstalla olevan ylivoimaisen vaikea sulattaa sitä, että abortissa tapetaan kehittyvä ihminen, joten tässä faktoja:"

Erohan onkin siinä, onko kehittymässä oleva yksisoluinen, pelkän ihmisen perimän omaava vai monisoluinen ja sekä perimän että ihmisen ilmiasun omaava ihminen.

Ensimainitun kehityksen voi lopettaa alkuunsa, koska pelkkä perimä ei riitä tekemään siitä vielä 'ihmistä' eli fysiologisesti kehittynyttä ihmistä.

"Ehkä voimme tämän jälkeen puhua kehittyvästä ihmisestä, vai vieläkö puolustajille on epäselvää, että kohdussa on abortinkin aikana kehittyvä ihminen, eikä esim. vain tietyssä kehitysvaiheessa oleva alkio, eikä "mitään ihmistä"!?!"

Kehittyvä ihminen voi tarkoittaa alkio/sikiövaiheessa olevaa ihmiseksi kehittymässä olevaa alkeellista oliota, kun taas perimän ja ihmisen ilmiasun omaava kehittyvä ihminen jatkaa kehitystään ihmisenä.

Jotta voi kehittyä ihmisenä, pitää ensin kehittyä ihmiseksi. Tätä eroa et näköjään voi käsittää jostain syystä.

Äänestä
  • löytää yksikin tieteellisesti vakuuttava sivu joka sanoo että ihmisyyteen tarvitaan tiettyjä ominaisuuksia ja ulkomuotoa, eikä ihmisyksilöitä olekaan olemassa vielä hedelmöityksen jälkeen :DD Näytä missä sanotaan ettei ne ole vielä ihmisiä vaan vasta kehittymässä sellaisiksi!

    "Kehittyvä ihminen voi tarkoittaa alkio/sikiövaiheessa olevaa ihmiseksi kehittymässä olevaa alkeellista oliota,"

    Mutuvähättelijä taas vauhdissa :D sanottaisko sitten vauvojakin "pelkkinä" kehittyvinä ihmisinä vasta ihmisiksi kehittymässä oleviksi alkeellisiksi olioiksi? ;DDD

    "Jotta voi kehittyä ihmisenä, pitää ensin kehittyä ihmiseksi. Tätä eroa et näköjään voi käsittää jostain syystä."

    Koitahan sinä nyt vaan käsittää jo se, että alkioiden ei tarvi todellakaan kehittyä sellasiks mitä ne jo on :)

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    löytää yksikin tieteellisesti vakuuttava sivu joka sanoo että ihmisyyteen tarvitaan tiettyjä ominaisuuksia ja ulkomuotoa, eikä ihmisyksilöitä olekaan olemassa vielä hedelmöityksen jälkeen :DD Näytä missä sanotaan ettei ne ole vielä ihmisiä vaan vasta kehittymässä sellaisiksi!

    alan huippututkijoissa oli, ettet sinä kelpuuttanut niitä? Eivät antaneet sinulle mahdollisuutta tulkita väärin, vai mikä oli?

    Äänestä

  • ksms kirjoitti:

    alan huippututkijoissa oli, ettet sinä kelpuuttanut niitä? Eivät antaneet sinulle mahdollisuutta tulkita väärin, vai mikä oli?

    kun jossain ois näkynykin sellasia...

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    löytää yksikin tieteellisesti vakuuttava sivu joka sanoo että ihmisyyteen tarvitaan tiettyjä ominaisuuksia ja ulkomuotoa, eikä ihmisyksilöitä olekaan olemassa vielä hedelmöityksen jälkeen :DD Näytä missä sanotaan ettei ne ole vielä ihmisiä vaan vasta kehittymässä sellaisiksi!

    "Kehittyvä ihminen voi tarkoittaa alkio/sikiövaiheessa olevaa ihmiseksi kehittymässä olevaa alkeellista oliota,"

    Mutuvähättelijä taas vauhdissa :D sanottaisko sitten vauvojakin "pelkkinä" kehittyvinä ihmisinä vasta ihmisiksi kehittymässä oleviksi alkeellisiksi olioiksi? ;DDD

    "Jotta voi kehittyä ihmisenä, pitää ensin kehittyä ihmiseksi. Tätä eroa et näköjään voi käsittää jostain syystä."

    Koitahan sinä nyt vaan käsittää jo se, että alkioiden ei tarvi todellakaan kehittyä sellasiks mitä ne jo on :)

    vaan on se, että alkio ei ole fysiologiselta tasoltaan kehittynyt vielä ihmiseksi, kuten esim. monisoluinen vauva jo on. Turha siitä mulle on itkeä.. ;D

    Äänestä

  • fakta nyt kirjoitti:

    vaan on se, että alkio ei ole fysiologiselta tasoltaan kehittynyt vielä ihmiseksi, kuten esim. monisoluinen vauva jo on. Turha siitä mulle on itkeä.. ;D

    kehitys-mutuillasi muutu yhtään vähemmän ihmisiksi kuin muunkaan ikäiset, turha siitä mulle on itkeä ;D

    Äänestä

  • ei... kirjoitti:

    kehitys-mutuillasi muutu yhtään vähemmän ihmisiksi kuin muunkaan ikäiset, turha siitä mulle on itkeä ;D

    koska ne eivät ole vielä (fysiologisesti) kehittyneet ihmisiksi. :D

    Äänestä

  • vaan muuttuu kirjoitti:

    koska ne eivät ole vielä (fysiologisesti) kehittyneet ihmisiksi. :D

    Ne ovat geeneiltään ihmisiä ja fysiologiselta kehitykseltään juurikin sellaisia kuin ihminen siinä ikävaiheessan on :)

    Äänestä

  • vain ovat. kirjoitti:

    Ne ovat geeneiltään ihmisiä ja fysiologiselta kehitykseltään juurikin sellaisia kuin ihminen siinä ikävaiheessan on :)

    ei ole fysiologiselta kehitykseltään sen enempää ihminen kuin sukusolukaan on.

    Sukusolukin on määritelmäsi mukaan ihmisiä, sillä niilläkin on ihmisen geenejä ja ne ovat kehitykseltään juurikin sellaisia kuin ihminen siinä ikävaiheessan on. Että silleen.

    Äänestä

  • vaiheessa oleva kirjoitti:

    ei ole fysiologiselta kehitykseltään sen enempää ihminen kuin sukusolukaan on.

    Sukusolukin on määritelmäsi mukaan ihmisiä, sillä niilläkin on ihmisen geenejä ja ne ovat kehitykseltään juurikin sellaisia kuin ihminen siinä ikävaiheessan on. Että silleen.

    odotellessa, että PUOLIKASgeeniset sukusolut on ihmisiä ;D ja sellasia ei ole täällä kukaan määritellyt ihmisiksi, mutta tätähän sun rajottunut käsityskykysi ei pysty sisäistämään, senkun jatkat vaan vanhoja jankutuksias 'mutku niissäki on ihmisgeenejä' XDD

    Sukusolu = EI ihminen.

    Alkio = IHMINEN :)

    Koitahan nyt kumota nämä vaan muullakin kuin ikuisilla mutuillasi!

    Äänestä

käyttää sanoja tsygootti, alkio tai sikiö, kun ainakin minä teen eron alkion ja lapsen, anteeksi syntyneen lapsen välillä.
Alkiota joutuu käyttäämään siksi, että minä en katso sitä tarpeeksi kehittyneeksi kehittyväksi ihmiseksi, että sillä olisi vielä oikeus elämään kenenkään kohdussa vastoin naisen tahtoa. Jos käyttäisin sanaa kehittyvä ihminen, niin siinä tulisi sitten mukaan syntyneet lapset mukaan, ja minusta syntyneet lapset ovat jo sen verran kehittyneitä, että niillä on riippumaton oikeus elämään, koska ne eivät ole myöskään kiinni kenenkään ruumiissa.
Menee monimutkaiseksi, kun pitää ruveta käyttämään tätä pro-life kieltä, mutta minä olen kyllä valmis puhumaan asioista ihan millä sanoilla vaan. Tosiasioita sanat eivät muuta miksikään. Nyt täytyy vain jatkossa todeta, että kaikilla kehittyvillä ihmisillä ei ole yhtäläisiä oikeuksia. Mikä nyt on muutenkin fakta. 6-vuotiaalla ei ole äänioikeutta, alkiolla ei ole oikeutta elää kenenkään ruumiissa vastoin omistajansa tahtoa. Tässä yhteiskunnassa omina

Äänestä
  • alkion oikeudettomuus on vain keinotekoisen lain tuotos. Monissa maissa täysin samanlaisilla alkioilla on oikeus elämään, mikäli eivät uhkaa naisen henkeä/terveyttä.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    alkion oikeudettomuus on vain keinotekoisen lain tuotos. Monissa maissa täysin samanlaisilla alkioilla on oikeus elämään, mikäli eivät uhkaa naisen henkeä/terveyttä.

    se alkioiden oikeus on vain keinotekoisen lain tuotos!

    halutaan. Itse et ota huomioon, että niissä muissa maissa abortti on vain kielletty, ei se aborttien tekoa estä. Joko itse, naapurimaissa, tai jos riittää rahaa, niin ostaa sellaisen joltain yksityislekurilta.
    Mitä mieltä sinä olet: pitäisikö abortin tehneeltä kieltää sairaanhoito, koska muuten laittomat abortit tulevat yhteiskunnalle moninverroin kalliimmaksi kuin laillinen. Eräs elämän puolustaja oli sitä mieltä, että abortin tehneeltä voi kieltää hoidon.

    Äänestä

  • maissa... kirjoitti:

    se alkioiden oikeus on vain keinotekoisen lain tuotos!

    toimii Yk.n toiveiden, yleismaailmallisesti julistettujen ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti :) Ei jokaiselle ihmiselle itsestäänselvästi kuuluvien oikeuksien antamiseen lakeja tarvita, niihin kajoamiseen kylläkin.

    Äänestä

  • vain ... kirjoitti:

    aborttilaki on yk:n toiveiden mukainen. Vai oliko jossain yk ollut sitä vastaan?

    Onpa niiden alkioiden oikeuksien antamiseen vaan noissakin maissa lait tarvittu. Ja laki ei oo yhtä kuin enemmistön moraali!

    hyväksy raiskattujen aborttikieltoa.

    Äänestä

  • vain ... kirjoitti:

    toimii Yk.n toiveiden, yleismaailmallisesti julistettujen ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti :) Ei jokaiselle ihmiselle itsestäänselvästi kuuluvien oikeuksien antamiseen lakeja tarvita, niihin kajoamiseen kylläkin.

    ja julistuksista vähän kommenttia...

    Mistäs sinä tiedät, että aborttien lailla kieltäminen on YK:n toiveiden mukaista? Missä se on esittänyt toiveen että abortit kiellettäisiin kansallisissa lainsäädännöissä? Aivan, ei missään muualla paitsi sinun mutuissasi. Itseasiassa YK katsoo aborttilainsäädännöstä päättämisen olevan jokaisen valtion yksinoikeus:

    "The legal status of abortion is the sovereign right of each nation."
    http://www.un.org/geninfo/faq/factsheets/FS6.HTM

    Suomen perustuslain perusoikeudetkaan, joiden piiriin alkiot siis eivät kuulu, eivät ole YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaiset, sillä ne eivät voi olla sitä. Perusoikeuksien rajoituksissa on selvä sääntö siitä, että rajoitus ei saa rikkoa niitä kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut:

    "Rajoitukset eivät saa olla Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisia."
    http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Oikeudet/PerusoikeudetSuomessa/Perusoikeuksienrajoittaminen

    Äänestä

  • Suomenkin kirjoitti:

    aborttilaki on yk:n toiveiden mukainen. Vai oliko jossain yk ollut sitä vastaan?

    Onpa niiden alkioiden oikeuksien antamiseen vaan noissakin maissa lait tarvittu. Ja laki ei oo yhtä kuin enemmistön moraali!

    Yk.n ihmisoikeusjulistuksen ja lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa. Pitääkö vielä vääntää ratakiskosta millä tavoin? :D

    "Ja laki ei oo yhtä kuin enemmistön moraali!"

    No se on kyllä totta :)

    Äänestä

  • toiveista kirjoitti:

    ja julistuksista vähän kommenttia...

    Mistäs sinä tiedät, että aborttien lailla kieltäminen on YK:n toiveiden mukaista? Missä se on esittänyt toiveen että abortit kiellettäisiin kansallisissa lainsäädännöissä? Aivan, ei missään muualla paitsi sinun mutuissasi. Itseasiassa YK katsoo aborttilainsäädännöstä päättämisen olevan jokaisen valtion yksinoikeus:

    "The legal status of abortion is the sovereign right of each nation."
    http://www.un.org/geninfo/faq/factsheets/FS6.HTM

    Suomen perustuslain perusoikeudetkaan, joiden piiriin alkiot siis eivät kuulu, eivät ole YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaiset, sillä ne eivät voi olla sitä. Perusoikeuksien rajoituksissa on selvä sääntö siitä, että rajoitus ei saa rikkoa niitä kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut:

    "Rajoitukset eivät saa olla Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisia."
    http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Oikeudet/PerusoikeudetSuomessa/Perusoikeuksienrajoittaminen

    tietyillä syillä ja niihin ei todellakaan kuulu löysä lainsäädäntö joka mahdollistaa aborttien käyttämisen perhesuunnittelun keinona!
    Yk voi vain toivoa tietynlaista lainsäädäntöä, eihän se niistä voi määrätäkään.

    "Suomen perustuslain perusoikeudetkaan, joiden piiriin alkiot siis eivät kuulu, eivät ole YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaiset, sillä ne eivät voi olla sitä."

    Ja taas menet sitten mutuilulinjalle :D

    Osa sopimuksista on pyrkimyksiä, ja Yk toteaa että Suomessakin on vielä paljon parannettavaa. Sopimuksia siis ei tarvitse edes lainsäädännössä noudattaa. Suomi ei ole myöskään kaikkia Yk.n toiveita ratifioinut.
    >Lapsen oikeuksien sopimusta edelsi Lapsen oikeuksien julistus, joka hyväksyttiin 20.11.1959. Se on hyvin yleisluontoinen, eikä sido valtioita oikeudellisesti.>

    Äänestä

  • ristiriidassa kirjoitti:

    Yk.n ihmisoikeusjulistuksen ja lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa. Pitääkö vielä vääntää ratakiskosta millä tavoin? :D

    "Ja laki ei oo yhtä kuin enemmistön moraali!"

    No se on kyllä totta :)

    todistetta, missä Yk on näin ilmoittanut olevan.

    Äänestä

  • vain ... kirjoitti:

    toimii Yk.n toiveiden, yleismaailmallisesti julistettujen ihmisoikeuksien ja lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti :) Ei jokaiselle ihmiselle itsestäänselvästi kuuluvien oikeuksien antamiseen lakeja tarvita, niihin kajoamiseen kylläkin.

    on, mitä johonkin YK:n julistuksiin on kirjoitettu. Kansakunta päättää itse omista näkemyksistään, ja se näkemys ilmenee luonnollisesti lainsäädännössä.
    On jotenkin mahdotonta kuvitellakaan, että abortti hyväksyttäisiin YK:ssa, koska siellä istuu maita, joissa abortti on kielletty kaikissa tapauksissa. Suomi ei kuitenkaan lainsäädännössään noudata muutenkaan esim. Saudi-Arabian näkemyksiä, niin miksi noudattaisimme abortissakaan.

    "...23-vuotias tyttö sai vuoden vankeustuomion ja 100 raipaniskua aviorikoksesta jouduttuaan viiden miehen raiskaamaksi ja yritettyään sen jälkeen saada aborttia."

    Äänestä

  • sillä.. kirjoitti:

    yleensä päättää niinkun täälläkin, ei siinä kansalta yksittäisissä asioissa mitään oo kyselty, joten ei todellakaan heijasta mitään yleisiä moraalinäkemyksiä tms.!

    Äänestä

  • saa laittaa kirjoitti:

    todistetta, missä Yk on näin ilmoittanut olevan.

    lukea ne ilmoitukset sieltä julistuksesta ja sopimuksesta! :D

    Äänestä

  • voit.... kirjoitti:

    lukea ne ilmoitukset sieltä julistuksesta ja sopimuksesta! :D

    mainintaa, missä Yk paheksuisi maamme aborttilakia. Ei ole antanut huomautustakaan.

    Äänestä

  • löytänyt... kirjoitti:

    mainintaa, missä Yk paheksuisi maamme aborttilakia. Ei ole antanut huomautustakaan.

    päätellen sopimuksessaan ja julistuksessaan toivoo erilaista lakia :)
    Miksi huomauttelisi, kun ratifioidut sopimukset ei ole oikeudellisesti sitovia, ts. joutunut antamaan päätösvallan lainsäädännöistä valtioille.

    Äänestä

  • ne lait kirjoitti:

    yleensä päättää niinkun täälläkin, ei siinä kansalta yksittäisissä asioissa mitään oo kyselty, joten ei todellakaan heijasta mitään yleisiä moraalinäkemyksiä tms.!

    miellyttää, mutta ainakin minä olen tyytyväinen nykyiseen lainsäädäntöön ja käytäntöön.

    Äänestä

  • voi.. kirjoitti:

    miellyttää, mutta ainakin minä olen tyytyväinen nykyiseen lainsäädäntöön ja käytäntöön.

    käytäntö on vaan ihan muuta kun se laki

    Äänestä

  • tosin kirjoitti:

    käytäntö on vaan ihan muuta kun se laki

    Mihin viittaat tuolla ettei käytäntö ole lainmukaista? Tällaiset lääkärit tuskin kauan jatkavat virassa jos lakia rikkovat?

    Äänestä

  • tosin kirjoitti:

    käytäntö on vaan ihan muuta kun se laki

    minun mielestäni oikea, eli käytännössä vapaa.

    Äänestä

  • Käytäntö? kirjoitti:

    Mihin viittaat tuolla ettei käytäntö ole lainmukaista? Tällaiset lääkärit tuskin kauan jatkavat virassa jos lakia rikkovat?

    sellaseks että sen alkuperästä tarkotusta on käytännössä helppo kiertää.

    Äänestä

  • onkin... kirjoitti:

    minun mielestäni oikea, eli käytännössä vapaa.

    vastaa lain tarkoitusta.

    Äänestä

  • mutotoutunu kirjoitti:

    sellaseks että sen alkuperästä tarkotusta on käytännössä helppo kiertää.

    syint tehtävää aborttia? Tietääkseni tämä ei ole muotoutunut yhtään miksikään vuosien aikana. Sosiaaliset syyt ovat sosiaalisia. En ole koskaan kuullut että joku olis saanu abortin "kun ei huvita"-syystä. Jos tähän tähtäsit?

    Äänestä

  • Tarkotatko sosiaalisin kirjoitti:

    syint tehtävää aborttia? Tietääkseni tämä ei ole muotoutunut yhtään miksikään vuosien aikana. Sosiaaliset syyt ovat sosiaalisia. En ole koskaan kuullut että joku olis saanu abortin "kun ei huvita"-syystä. Jos tähän tähtäsit?

    täällä palstallakin joissa on myönetty että muuta syytä ei ollut kun haluaminen.., vai luuletko tosiaan että menisi läpi että kaikilla 'sosiaalisten syiden' abortoijilla olisi ollut lain mukaan päteviäkin syitä? Niitä tuskin koskaan edes tutkitaan vaikka lakia noudattaen epäselvissä tilanteissa niin pitäisi aina tehdä!! Ja silti keltään ei taida olla evätty aborttia kun sitä tiettyjen viikkojen sisällä hakee.

    Äänestä

  • on nähty kirjoitti:

    joku lääkärilleen että on sosiaalisia syitä vaikka kyse olisikin ettei halua ja vaikea mennä mututuntumalla sanomaan kuinka monta aborttia lääkäri kieltää.

    Äänestä

  • ne vain kirjoitti:

    tietyillä syillä ja niihin ei todellakaan kuulu löysä lainsäädäntö joka mahdollistaa aborttien käyttämisen perhesuunnittelun keinona!
    Yk voi vain toivoa tietynlaista lainsäädäntöä, eihän se niistä voi määrätäkään.

    "Suomen perustuslain perusoikeudetkaan, joiden piiriin alkiot siis eivät kuulu, eivät ole YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaiset, sillä ne eivät voi olla sitä."

    Ja taas menet sitten mutuilulinjalle :D

    Osa sopimuksista on pyrkimyksiä, ja Yk toteaa että Suomessakin on vielä paljon parannettavaa. Sopimuksia siis ei tarvitse edes lainsäädännössä noudattaa. Suomi ei ole myöskään kaikkia Yk.n toiveita ratifioinut.
    >Lapsen oikeuksien sopimusta edelsi Lapsen oikeuksien julistus, joka hyväksyttiin 20.11.1959. Se on hyvin yleisluontoinen, eikä sido valtioita oikeudellisesti.>

    uudemman version ja se on jopa osa Suomen lainsäädäntöä. Suomi on siis tarkoituksellisesti halunnut rajata lapset syntyneiksi ihmisiksi. Sikiöt eivät ole lapsia sen mukaan.

    Äänestä

  • valehteleeko kirjoitti:

    joku lääkärilleen että on sosiaalisia syitä vaikka kyse olisikin ettei halua ja vaikea mennä mututuntumalla sanomaan kuinka monta aborttia lääkäri kieltää.

    ja turhan rehelliselle joutuu lääkäri tekaisemaan ne kelpaavat syyt!

    Eipä ole täällä ainakaan kukaan koskaan näkynyt kertovan että olisi kielletty alle rv12. Valvira hylkää hakemuksia vuosittain 1%n.

    Äänestä

  • valehtelee, kirjoitti:

    ja turhan rehelliselle joutuu lääkäri tekaisemaan ne kelpaavat syyt!

    Eipä ole täällä ainakaan kukaan koskaan näkynyt kertovan että olisi kielletty alle rv12. Valvira hylkää hakemuksia vuosittain 1%n.

    syyt jotka lääkäri kirjasi ylös ja ja syihin perustuvat tiedot minusta hänellä oli jo entuudestaan kun oli oma lääkäri.

    Äänestä

  • ratifioinut kirjoitti:

    uudemman version ja se on jopa osa Suomen lainsäädäntöä. Suomi on siis tarkoituksellisesti halunnut rajata lapset syntyneiksi ihmisiksi. Sikiöt eivät ole lapsia sen mukaan.

    pystynyt ratifioimaan sopimuksia kuin rajatusti, lepsuilevan lainsäädännön takia.
    Rajasi tai ei, syntymättömien ihmisyyttä/lapseutta se ei kiistä :)

    Kuten siellä lukee
    >muistavat, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 20 päivänä marraskuuta 1959 hyväksymässä lapsen oikeuksien julistuksessa todetaan, että "lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen">

    Mikä kohta tässä pitää syntymättömiä epälapsina?

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    joka kannattaa raiskattujen oikeutta aborttiin.

    Äänestä

  • ne vain kirjoitti:

    tietyillä syillä ja niihin ei todellakaan kuulu löysä lainsäädäntö joka mahdollistaa aborttien käyttämisen perhesuunnittelun keinona!
    Yk voi vain toivoa tietynlaista lainsäädäntöä, eihän se niistä voi määrätäkään.

    "Suomen perustuslain perusoikeudetkaan, joiden piiriin alkiot siis eivät kuulu, eivät ole YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaiset, sillä ne eivät voi olla sitä."

    Ja taas menet sitten mutuilulinjalle :D

    Osa sopimuksista on pyrkimyksiä, ja Yk toteaa että Suomessakin on vielä paljon parannettavaa. Sopimuksia siis ei tarvitse edes lainsäädännössä noudattaa. Suomi ei ole myöskään kaikkia Yk.n toiveita ratifioinut.
    >Lapsen oikeuksien sopimusta edelsi Lapsen oikeuksien julistus, joka hyväksyttiin 20.11.1959. Se on hyvin yleisluontoinen, eikä sido valtioita oikeudellisesti.>

    väitteitä!

    Siis YK hyväksyy abortit vain tietyillä syin? Toki sinulla on esittää linkki näistä syistä?

    "niihin ei todellakaan kuulu löysä lainsäädäntö joka mahdollistaa aborttien käyttämisen perhesuunnittelun keinona!"

    YK kyllä on ilmaissut ettei halua suosia aborttia perhesuunnittelukeinona. Tästä asiasta se on puhunut siinä yhteydessä, kun tilanne ko. maassa on sellainen ettei mitään perhesuunnittelukeinoja ole yhteiskunnan puolelta tarjolla, joten naiset ajatuvat käyttämään laitonta aborttia sellaisena. Ole hyvä ja laitahan linkkejä sellaisiin YK:n lausuntoihin, joissa se paheksuu nimenomaan liberaaleja aborttilakeja.

    "Yk voi vain toivoa tietynlaista lainsäädäntöä, eihän se niistä voi määrätäkään."

    Ja toki osoitat linkein senkin, että YK on nimenomaisesti toivonut jotain tietynlaista aborttilainsäädäntöä.

    ""Suomen perustuslain perusoikeudetkaan, joiden piiriin alkiot siis eivät kuulu, eivät ole YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaiset, sillä ne eivät voi olla sitä."

    Ja taas menet sitten mutuilulinjalle :D"

    Etkö huomannut että juuri tuon lauseen minä osoitin linkillä oikeaksi. Jospa sinäkin alkaisit mutuilun asemesta osoittamaan ihan linkein niitä omia väitteitäsi oikeaksi.

    "Osa sopimuksista on pyrkimyksiä, ja Yk toteaa että Suomessakin on vielä paljon parannettavaa. Sopimuksia siis ei tarvitse edes lainsäädännössä noudattaa. Suomi ei ole myöskään kaikkia Yk.n toiveita ratifioinut.
    >Lapsen oikeuksien sopimusta edelsi Lapsen oikeuksien julistus, joka hyväksyttiin 20.11.1959. Se on hyvin yleisluontoinen, eikä sido valtioita oikeudellisesti.>"

    Suomi on ratifioinut sen jälkimmäisen (yhtä lisäpöytäkirjaa lukuunottamatta), eli Lasten oikeuksien sopimuksen, joka siis on juridisesti sitova.

    "Kun valtio ratifioi sopimuksen, sen täytyy muuttaa lakinsa ja toimintansa sopimusta vastaaviksi. Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista valvoo komitea, jolle valtiot raportoivat lapsen oikeuksien tilastaan viiden vuoden välein. Komitea antaa valtioille huomautuksia ja suosituksia, joihin valtioiden pitää vastata seuraavan maaraportin yhteydessä. Myös UNICEF ja muut järjestöt vaikuttavat hallituksiin lapsen oikeuksien toteutumiseksi ja tiedottavat lasten oikeuksista niin aikuisille kuin lapsillekin."
    http://www.unicef.fi/los_kysymyksia_vastauksia

    Parantamisen varaa Suomellakin toki on, mutta aborttilaistaan se ei ole tainnut huomautuksia saada.

    Äänestä

  • tulikin taas kirjoitti:

    ihmisoikeusjulistuksesta ja lapsen oikeuksien sopimuksesta osaa lukea ja loogisesti päätellä niin ei voi mitään :)

    "YK kyllä on ilmaissut ettei halua suosia aborttia perhesuunnittelukeinona. Tästä asiasta se on puhunut siinä yhteydessä, kun tilanne ko. maassa on sellainen ettei mitään perhesuunnittelukeinoja ole yhteiskunnan puolelta tarjolla, joten naiset ajatuvat käyttämään laitonta aborttia sellaisena."

    Yhteys ja ilmaisun tarkoitus on kyllä ihan omaa mututulkintaasi.
    Kerrohan nyt miksei vapaista aborteista puhuttaisi juurikin perhesuunnittelun keinona kun se sen mahdollistaa!

    >The package addressed women's needs in family planning, including contraception; assisted childbirth; complications connected with unsafe abortions; sexual violence, including rape; and sexually transmitted diseases including HIV/AIDS.

    The reproductive health care package does not include abortion. The United Nations does not provide support for abortion or abortion related activities anywhere in the world. But the package contains information about health assistance to women experiencing abortion related complications. >

    "Etkö huomannut että juuri tuon lauseen minä osoitin linkillä oikeaksi. Jospa sinäkin alkaisit mutuilun asemesta osoittamaan ihan linkein niitä omia väitteitäsi oikeaksi."

    Vaikea huomata kun et ole osoittanut ;D

    "Parantamisen varaa Suomellakin toki on, mutta aborttilaistaan se ei ole tainnut huomautuksia saada."

    Osoita sitten että parantamisen vara ei koske aborttilakia.

    http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/87481/file/Uutiskirje5.9.2007.pdf
    >2) laillista ja turvallista aborttia raiskauksen
    tai insestin uhreille sekä raskauden jatkumisen aiheuttaessa naiselle hengenvaaran>
    >Olennaista on, ettei järjestö vaadi universaalia aborttioikeutta vaan naisten itsemääräämisoikeuden
    tunnustamista vakavien ihmisoikeusrikkomusten edessä.> Tarkoittaen siis em. (2) tilanteita.
    >On tärkeää huomata, että Amnestyn politiikan muutos ainoastaan tuo järjestön sopusointuun
    Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sekä YK:n ihmisoikeuskomitean oikeuskäytännön kanssa.>

    Äänestä

  • niitä toiveita kirjoitti:

    linkkejä niihin YK:n lausuntoihin, joissa se nimenomaisesti toivoo aborttien lailla kieltämistä. Ihmisoikeuksien julistuksessa ja lapsen oikeuksien sopimuksessahan se ei tällaista toivetta yksiselitteisesti esitä.

    "Yhteys ja ilmaisun tarkoitus on kyllä ihan omaa mututulkintaasi."

    Yhteys ei ole omaa mututulkintaani, kuten itse antamasi lainaus oivallisesti osoittaakin. Siinähän YK puhuu abortista perhesuunnittelukeinona juuri mainitsemassani yhteydessä, eli siinä, kun mitään muuta perhesuunnittelua ei naisille ole tarjolla. Se siis mainitsee mm. ehkäisyn ja sekä synnytyksen että abortin jälkeisen terveydenhuollon. Tämä on juuri se asia mistä minä olen puhunut.

    Tarkoitus sen sijaan on toki tulkintaani, kuten sinunkin tulkintasi on omaasi. Ainoa vaan, että minä perustan tulkintani siihen, missä yhteydessä YK aiheesta tosiaan on puhunut. Sinä perustat sen omaan mutuusi.

    ""Etkö huomannut että juuri tuon lauseen minä osoitin linkillä oikeaksi. Jospa sinäkin alkaisit mutuilun asemesta osoittamaan ihan linkein niitä omia väitteitäsi oikeaksi."

    Vaikea huomata kun et ole osoittanut ;D"

    Miten niin?? Etkö kaiketi edes lukenut viestiäni? Sieltähän se linkki ihan suoraan löytyy:

    "Suomen perustuslain perusoikeudetkaan, joiden piiriin alkiot siis eivät kuulu, eivät ole YK:n ihmisoikeuksien julistuksen vastaiset, sillä ne eivät voi olla sitä. Perusoikeuksien rajoituksissa on selvä sääntö siitä, että rajoitus ei saa rikkoa niitä kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut: "Rajoitukset eivät saa olla Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisia." http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Oikeudet/PerusoikeudetSuomessa/Perusoikeuksienrajoittaminen"
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8382248/39430326

    "Osoita sitten että parantamisen vara ei koske aborttilakia."

    Tuoltahan löydät linkin niihin Suomen maaraportteihin ja huomautuksiin. Etsi ihan itse sieltä huomautuksia koskien maamme aborttilakia...

    http://www.unicef.fi/LOS_maaraaikaisraportointi

    ">2) laillista ja turvallista aborttia raiskauksen

    Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sekä YK:n ihmisoikeuskomitean oikeuskäytännön kanssa.>"

    Missä kohtaa tässä sanottiinkaan, että YK nimenomaan toivoo aborttien lailla kieltämistä kaikilla muilla syillä kuin raiskaus tai hengenvaaratilanteissa? Missä kohtaa sanottiin, että liberaalimpi aborttilaki on sen toiveiden vastainen??

    Äänestä

  • ihan suoria kirjoitti:

    missä sanotaan, että se on kunkin valtion oma asia.
    " The legal status of abortion is the sovereign right of each nation"

    linkit riitä että kykenisit myöntään ettei vapaat abortit ole Yk.n toiveiden mukaisia niin sille ei tosiaan voi mitään. Turha se kai on jankata umpikallolle kun ei se kuitenkaan hyödytä.. tyhmä mikä tyhmä.

    "Se siis mainitsee mm. ehkäisyn ja sekä synnytyksen että abortin jälkeisen terveydenhuollon. Tämä on juuri se asia mistä minä olen puhunut."

    Osoita sitten että se puhuu vain tässä mutuilemassasi merkityksessä eikä ihan yleisesti. Eli että se muissa tapauksissa kannattaa mm. länsimaiden liberaalilakeja.
    Se toteaa samassa yhteydessä ehkäisyn ja abortin jälkeisten komplikaatioiden hoidon tärkeyden, muttei sano tarkoittavansa aborttia perhesuunnittelun keinona vain niissä tapauksissa kun muita menetelmiä ei ole tarjolla.

    "Rajoitukset eivät saa olla Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden vastaisia."

    Suomihan ei ole oikeudellisessa velvollisuudessa aborttilain suhteen. Mikä ei tarkoita että perusoikeudet on samoja kuin laki, koska niitä on voitu rajoittaa jälkimmäisellä.
    Koska Yk on alunperinkin joutunut antamaan abortissa maille lainsäädäntövapauden, siitä olisi turha huomautellakaan.

    "Missä kohtaa tässä sanottiinkaan, että YK nimenomaan toivoo aborttien lailla kieltämistä kaikilla muilla syillä kuin raiskaus tai hengenvaaratilanteissa? Missä kohtaa sanottiin, että liberaalimpi aborttilaki on sen toiveiden vastainen??"

    Voi äly hoi taas :DD no jollei se niitä kannatakaan niin mitähän se niiden suhteen mahtaa ajatella?? Miksei niitä ole mainittu samassa yhteydessä jos ne muutkin on toiveiden mukasia? Mitä muuta kuin liberaaleja lakeja se mahtaa tarkoittaa aborttien käyttämisenä perhesuunnittelun keinona jollei juurikin niitä (mutuilusi "kun muita keinoja ei ole" ei todellakan kelpaa :D) ? Miksei vapaita lakeja voisi käyttää perhesuunnitelun keinona? Olettaisiko Yk ettei sen tarvi vääntää ratakiskoa maille toiveidensa suhteen..? ;D
    Mutta joo, eihän sille kukaan mitään voi kun et loogiseen päättelykykyyn pysty niin ei ;DD

    Äänestä

  • annetut kirjoitti:

    annetut linkit???? Ethän sinä ole antanut yhtään ainutta linkkiä, jossa YK sanallakaan kritisoisi nimenomaisesti liberaalia aborttilakia!! Joten mistä linkeistä minun pitäisi osata päätellä, että se vastustaa niitä, jos et sellaisia kykene antamaan?

    "Osoita sitten että se puhuu vain tässä mutuilemassasi merkityksessä eikä ihan yleisesti."

    Sanoinhan jo että kyse on minun tulkinnastani, ihan kuten sinunkin kohdallasi. Minä olen osoittanut sinulle mitä YK on sanonut ja kertonut oman tulkintani siitä.

    "Eli että se muissa tapauksissa kannattaa mm. länsimaiden liberaalilakeja."

    Olenko väittänyt YK:n kannattavan niitä? Olen sanonut sen kannattavan valtioiden itsemääräämisoikeutta lainsäädäntönsä suhteen.

    ""Missä kohtaa tässä sanottiinkaan, että YK nimenomaan toivoo aborttien lailla kieltämistä kaikilla muilla syillä kuin raiskaus tai hengenvaaratilanteissa? Missä kohtaa sanottiin, että liberaalimpi aborttilaki on sen toiveiden vastainen??"

    Voi äly hoi taas :DD no jollei se niitä kannatakaan niin mitähän se niiden suhteen mahtaa ajatella??"

    Tulitko ajatelleeksi, että sillä on edelleen neutraali suhtautuminen muihin syihin kuin näihin, joihin se nyt otti selvän kannan?

    "Miksei niitä ole mainittu samassa yhteydessä jos ne muutkin on toiveiden mukasia?"

    Koska kyse on nimenomaan naisten itsemääräämisoikeudesta ja aborttikielto raiskaus ja hengenvaaratapauksissa rikkoo juuri sitä. Ihan kuten linkissä sanottiinkin.

    "Mitä muuta kuin liberaaleja lakeja se mahtaa tarkoittaa aborttien käyttämisenä perhesuunnittelun keinona jollei juurikin niitä (mutuilusi "kun muita keinoja ei ole" ei todellakan kelpaa :D) ?"

    Sillehän minä en mahda mitään, jollei sinulle kelpaa se yhteys, jonka YK itse on maininnut.

    "Mutta joo, eihän sille kukaan mitään voi kun et loogiseen päättelykykyyn pysty niin ei ;DD"

    Sinäkö pystyt paremmin vai? Kerrohan mitä loogista on siinä, että et hyväksy taaskaan vastaukseksi mitään muuta kuin niitä omia mutujasi? Miksi sinun mutusi olisivat pätevämpiä kuin muidenkaan?

    Äänestä

  • ihmeen kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa.. Iänikuista jankutusta.

    Äänestä

  • ainoastaan sellaisen kirjoitti:

    missä sanotaan, että se on kunkin valtion oma asia.
    " The legal status of abortion is the sovereign right of each nation"

    http://www.un.org/geninfo/faq/factsheets/FS6.HTM

    se YK:n kanta kansallisiin aborttilakeihin. Edelleenkään missään ei sanota, että se vastustaisi liberaaleja aborttilakeja. Samassa linkissähän se sanoo selvästi kannattavansa jokaisen maan itsemääräämisoikeutta abortin laillisuuden suhteen, ja katsovansa vaarallisten aborttien ja ei-toivottujen raskauksien ennaltaehkäisyn olevan ensisijaisen tärkeää.

    "The status of a country's population policy, including the legal status of abortions, is the sovereign right of each nation.

    Unsafe abortion is a serious public health concern. Prevention of abortion and management of complications from abortions should be part of reproductive health, including family planning and sexual health programmes.

    Prevention of unwanted pregnancies must always be given the highest priority and every attempt should be made to eliminate the need for abortion."

    Samassa linkissä se myöskin kertoo, miten tiukka aborttilaki ei tutkimusten mukaan ennaltaehkäise abortteja, vaan päinvastoin pakottaa naiset turvautumaan vaarallisiin laittomiin abortteihin. Ja kuinka vähiten abortteja tehdään maissa, joissa liberaali aborttilaki yhdistyy hyvään perhesuunnittelutarjontaan:

    "* More women resort to abortion where family planning services and sex education are poor.

    * Restrictive abortion laws do not prevent abortion but force women to seek illegal and usually unsafe abortions. In Latin America, where abortion is almost completely illegal, the rate is between 30 to 60 per 1,000. In the Netherlands, with Europe's most liberal abortion law, only five out of 1,000 women opt for abortion. The average of Western Europe is 14 abortions per 1,000 women."

    Äänestä

  • Tuo on siis kirjoitti:

    antaminen ei edelleenkään tarkota että hyväksyis mitkä tahansa lait!

    Sen sijaan Yk ilmaisee kantansa selkeästi julistuksessa, sopimuksessa ja se käy ilmi monista muistakin yhteyksistä, missä tilanteissa se voidaan sallia.

    "Samassa linkissä se myöskin kertoo, miten tiukka aborttilaki ei tutkimusten mukaan ennaltaehkäise abortteja, vaan päinvastoin pakottaa naiset turvautumaan vaarallisiin laittomiin abortteihin. Ja kuinka vähiten abortteja tehdään maissa, joissa liberaali aborttilaki yhdistyy hyvään perhesuunnittelutarjontaan:

    "* More women resort to abortion where family planning services and sex education are poor."

    Puhuttiin siis niistä maista joissa se on lähes kokonaan kielletty, siis niissäkin tilanteissa joissa se on Yk.n mukaan sallittua. Ja sitten kerrotaan että hyvän perhesuunnittelun puute aiheuttaa abortteja.
    Sitten oli vertailtu tiukimpia ja löysinpiä lakeja, muttei sanottu että liberaalilakeihin pitäisi todellakaan pyrkiä.

    Äänestä

  • ihmeen kirjoitti:

    annetut linkit???? Ethän sinä ole antanut yhtään ainutta linkkiä, jossa YK sanallakaan kritisoisi nimenomaisesti liberaalia aborttilakia!! Joten mistä linkeistä minun pitäisi osata päätellä, että se vastustaa niitä, jos et sellaisia kykene antamaan?

    "Osoita sitten että se puhuu vain tässä mutuilemassasi merkityksessä eikä ihan yleisesti."

    Sanoinhan jo että kyse on minun tulkinnastani, ihan kuten sinunkin kohdallasi. Minä olen osoittanut sinulle mitä YK on sanonut ja kertonut oman tulkintani siitä.

    "Eli että se muissa tapauksissa kannattaa mm. länsimaiden liberaalilakeja."

    Olenko väittänyt YK:n kannattavan niitä? Olen sanonut sen kannattavan valtioiden itsemääräämisoikeutta lainsäädäntönsä suhteen.

    ""Missä kohtaa tässä sanottiinkaan, että YK nimenomaan toivoo aborttien lailla kieltämistä kaikilla muilla syillä kuin raiskaus tai hengenvaaratilanteissa? Missä kohtaa sanottiin, että liberaalimpi aborttilaki on sen toiveiden vastainen??"

    Voi äly hoi taas :DD no jollei se niitä kannatakaan niin mitähän se niiden suhteen mahtaa ajatella??"

    Tulitko ajatelleeksi, että sillä on edelleen neutraali suhtautuminen muihin syihin kuin näihin, joihin se nyt otti selvän kannan?

    "Miksei niitä ole mainittu samassa yhteydessä jos ne muutkin on toiveiden mukasia?"

    Koska kyse on nimenomaan naisten itsemääräämisoikeudesta ja aborttikielto raiskaus ja hengenvaaratapauksissa rikkoo juuri sitä. Ihan kuten linkissä sanottiinkin.

    "Mitä muuta kuin liberaaleja lakeja se mahtaa tarkoittaa aborttien käyttämisenä perhesuunnittelun keinona jollei juurikin niitä (mutuilusi "kun muita keinoja ei ole" ei todellakan kelpaa :D) ?"

    Sillehän minä en mahda mitään, jollei sinulle kelpaa se yhteys, jonka YK itse on maininnut.

    "Mutta joo, eihän sille kukaan mitään voi kun et loogiseen päättelykykyyn pysty niin ei ;DD"

    Sinäkö pystyt paremmin vai? Kerrohan mitä loogista on siinä, että et hyväksy taaskaan vastaukseksi mitään muuta kuin niitä omia mutujasi? Miksi sinun mutusi olisivat pätevämpiä kuin muidenkaan?

    joissa on kerrottu millä syin ne on sen mielestä sallittuja ja ettei se halua tukea abortteja ja niihin liittyvää aktiivitoimintaa missään päin maailmaa, eikä edistää niitä perhesuunnittelun keinona :DD

    "Olenko väittänyt YK:n kannattavan niitä? Olen sanonut sen kannattavan valtioiden itsemääräämisoikeutta lainsäädäntönsä suhteen."

    Mikä ei kerro että kannattaisi mitä tahansa lakeja.

    ""Miksei niitä ole mainittu samassa yhteydessä jos ne muutkin on toiveiden mukasia?"

    Koska kyse on nimenomaan naisten itsemääräämisoikeudesta ja aborttikielto raiskaus ja hengenvaaratapauksissa rikkoo juuri sitä. Ihan kuten linkissä sanottiinkin."

    Noniin, eli mukavuudenhaluabortit ei täytä näitä määritteitä Yk.nkaan mukaan.

    "Sillehän minä en mahda mitään, jollei sinulle kelpaa se yhteys, jonka YK itse on maininnut."

    Mikä yhteys?? Sillä sivullahan se kertoi ihan yleisesti aborttikantaansa, eikä vain niiden tilanteiden osalta jossa muutakaan mahdollisuutta ei ole!

    >The United Nations does not provide support for abortion or abortion related activities anywhere in the world.>

    Siis, missään päin _maailmaa_, ei vain jotain kehitysmaita koskien.

    "Sinäkö pystyt paremmin vai? Kerrohan mitä loogista on siinä, että et hyväksy taaskaan vastaukseksi mitään muuta kuin niitä omia mutujasi? Miksi sinun mutusi olisivat pätevämpiä kuin muidenkaan?"

    No kun kyse vaan ei ole ihan omista mutuistani :)
    On se kumma kun ei suorat ja yksselitteiset lainaukset linkeistä kelpaa.

    Äänestä

  • itsemääräämisoikeuden kirjoitti:

    antaminen ei edelleenkään tarkota että hyväksyis mitkä tahansa lait!

    Sen sijaan Yk ilmaisee kantansa selkeästi julistuksessa, sopimuksessa ja se käy ilmi monista muistakin yhteyksistä, missä tilanteissa se voidaan sallia.

    "Samassa linkissä se myöskin kertoo, miten tiukka aborttilaki ei tutkimusten mukaan ennaltaehkäise abortteja, vaan päinvastoin pakottaa naiset turvautumaan vaarallisiin laittomiin abortteihin. Ja kuinka vähiten abortteja tehdään maissa, joissa liberaali aborttilaki yhdistyy hyvään perhesuunnittelutarjontaan:

    "* More women resort to abortion where family planning services and sex education are poor."

    Puhuttiin siis niistä maista joissa se on lähes kokonaan kielletty, siis niissäkin tilanteissa joissa se on Yk.n mukaan sallittua. Ja sitten kerrotaan että hyvän perhesuunnittelun puute aiheuttaa abortteja.
    Sitten oli vertailtu tiukimpia ja löysinpiä lakeja, muttei sanottu että liberaalilakeihin pitäisi todellakaan pyrkiä.

    kohtaa minä olen edes väittänyt YK:n ilmaisseen kannatuksensa nimenomaan liberaaleihin aborttilakeihin pyrkimiseen??? Minä en edelleenkään sano sen kannattavan niitä sen enempää kuin tiukkojakaan lakeja. Olen vain sanonut sen kannattavan valtioiden itsemääräämisoikeutta aborttilainsäädäntönsä suhteen ja tämän olen myöskin osoittanut.

    Äänestä

  • ihan niistä kirjoitti:

    joissa on kerrottu millä syin ne on sen mielestä sallittuja ja ettei se halua tukea abortteja ja niihin liittyvää aktiivitoimintaa missään päin maailmaa, eikä edistää niitä perhesuunnittelun keinona :DD

    "Olenko väittänyt YK:n kannattavan niitä? Olen sanonut sen kannattavan valtioiden itsemääräämisoikeutta lainsäädäntönsä suhteen."

    Mikä ei kerro että kannattaisi mitä tahansa lakeja.

    ""Miksei niitä ole mainittu samassa yhteydessä jos ne muutkin on toiveiden mukasia?"

    Koska kyse on nimenomaan naisten itsemääräämisoikeudesta ja aborttikielto raiskaus ja hengenvaaratapauksissa rikkoo juuri sitä. Ihan kuten linkissä sanottiinkin."

    Noniin, eli mukavuudenhaluabortit ei täytä näitä määritteitä Yk.nkaan mukaan.

    "Sillehän minä en mahda mitään, jollei sinulle kelpaa se yhteys, jonka YK itse on maininnut."

    Mikä yhteys?? Sillä sivullahan se kertoi ihan yleisesti aborttikantaansa, eikä vain niiden tilanteiden osalta jossa muutakaan mahdollisuutta ei ole!

    >The United Nations does not provide support for abortion or abortion related activities anywhere in the world.>

    Siis, missään päin _maailmaa_, ei vain jotain kehitysmaita koskien.

    "Sinäkö pystyt paremmin vai? Kerrohan mitä loogista on siinä, että et hyväksy taaskaan vastaukseksi mitään muuta kuin niitä omia mutujasi? Miksi sinun mutusi olisivat pätevämpiä kuin muidenkaan?"

    No kun kyse vaan ei ole ihan omista mutuistani :)
    On se kumma kun ei suorat ja yksselitteiset lainaukset linkeistä kelpaa.

    "ihan niistä / Tänään / klo 17:58
    joissa on kerrottu millä syin ne on sen mielestä sallittuja"

    Missähän linkissä YK olikaan listannut syyt, joilla se abortin hyväksyy? Et suinkaan sinä väitä sitä AMNESTYN aborttipolitiikan muutoslauselmaa sellaiseksi listaukseksi???

    "ja ettei se halua tukea abortteja ja niihin liittyvää aktiivitoimintaa missään päin maailmaa, eikä edistää niitä perhesuunnittelun keinona :DD"

    Ja missä kohtaa sanottiinkaan että YK VASTUSTAA LIBERAALEJA ABORTTILAKEJA??? Oletko tosiaan kykenemätön antamaan mitään muuta kuin tätä omaa mututulkintaasi, etkä yhtään ainutta täysin yksiselitteistä linkkiä??? Tajuat kai, että se että ei suosittele abortteja ei tarkoita sitä, ettäkö vastustaisi liberaalien aborttilakien olemassaoloa??

    "No kun kyse vaan ei ole ihan omista mutuistani :)"

    Eli missähän kohden sitten täysin yksiselitteisesti, ilman sinun omaa tulkintaasi, sanottiinkaan YK:n nimenomaisesti vastustavan juuri liberaaleja aborttilakeja??? Sorry nyt vaan, mutta näitä sanoja ei edelleenkään löydy muualta kuin siitä sinun tulkinnastasi eli mutuilustasi. YKN sanoja ne eivät ole, vaan SINUN.

    Mutta koska jälleen kerran törmäämme siihen, että sinä pidät omia mutujasi faktoina, etkä suostu näkemään mitään muuta todellisuutta kuin sen oman mutuilemasi, niin antaa olla... Sovitaan niin että mutupellen mututulkinnat ovat jälleen kerran se absoluuttinen fakta =DDDDDD

    Äänestä

  • ???????????? kirjoitti:

    mitä se sitten tarkoittaisi että kanta on nyt sopusoinnussa Yk.nkin kanssa?

    "

    Ja missä kohtaa sanottiinkaan että YK VASTUSTAA LIBERAALEJA ABORTTILAKEJA???"

    Miksi ruikutat jatkuvasti sellaista mitä en ole väittänytkään missään olevan? Kokoajan olen sanonut vain noin miten tossa ylempänä on. Mutta joo, antaa olla.. ilmeisesti oli liian kova kolaus kun se ei halua tukeakaan abortteja eikä hyväksy niitä muilla kuin erikseen tarkennetuilla syin :)
    Lisäksi se on esittänyt toiveitaan julistuksessa ja sopimuksessa. Mutta sinähän et niistä tietenkään mitään osaa päätellä.

    Äänestä

  • että missähän kirjoitti:

    kohtaa minä olen edes väittänyt YK:n ilmaisseen kannatuksensa nimenomaan liberaaleihin aborttilakeihin pyrkimiseen??? Minä en edelleenkään sano sen kannattavan niitä sen enempää kuin tiukkojakaan lakeja. Olen vain sanonut sen kannattavan valtioiden itsemääräämisoikeutta aborttilainsäädäntönsä suhteen ja tämän olen myöskin osoittanut.

    itsemääräämisoikeuden antaminen ei ole yhtä kuin minkä tahansa lain hyväksyminen.

    Äänestä

  • vain, kirjoitti:

    mitä se sitten tarkoittaisi että kanta on nyt sopusoinnussa Yk.nkin kanssa?

    "
    "ja ettei se halua tukea abortteja ja niihin liittyvää aktiivitoimintaa missään päin maailmaa, eikä edistää niitä perhesuunnittelun keinona :DD"

    Ja missä kohtaa sanottiinkaan että YK VASTUSTAA LIBERAALEJA ABORTTILAKEJA???"

    Miksi ruikutat jatkuvasti sellaista mitä en ole väittänytkään missään olevan? Kokoajan olen sanonut vain noin miten tossa ylempänä on. Mutta joo, antaa olla.. ilmeisesti oli liian kova kolaus kun se ei halua tukeakaan abortteja eikä hyväksy niitä muilla kuin erikseen tarkennetuilla syin :)
    Lisäksi se on esittänyt toiveitaan julistuksessa ja sopimuksessa. Mutta sinähän et niistä tietenkään mitään osaa päätellä.

    että jopa YK pitää sinua sadistina, kun pakottaisit raiskatut lapset synnyttämään. Miltä tuntuu olla jopa Yk:n halveksuma?

    Äänestä

  • on siinä, kirjoitti:

    että jopa YK pitää sinua sadistina, kun pakottaisit raiskatut lapset synnyttämään. Miltä tuntuu olla jopa Yk:n halveksuma?

    muuta enää keksiny.. ;D Ei minun tarvitse olla Yk.n kanssa joka kohdassa samaa mieltä, vai?

    Ja näytähän muuten, missä Yk sanoo pitävänsä sadisteina ja halveksuvansa niitä jotka vastustaa raiskaussyiden abortteja :) vai olikohan tämäkin taas kerran ihan vaan niitä mutujasi.. :D

    Äänestä

  • todettu, kirjoitti:

    itsemääräämisoikeuden antaminen ei ole yhtä kuin minkä tahansa lain hyväksyminen.

    ole yhtä kuin tietynlaisten lakien vastustaminenkaan ;)

    Äänestä

  • vain, kirjoitti:

    mitä se sitten tarkoittaisi että kanta on nyt sopusoinnussa Yk.nkin kanssa?

    "
    "ja ettei se halua tukea abortteja ja niihin liittyvää aktiivitoimintaa missään päin maailmaa, eikä edistää niitä perhesuunnittelun keinona :DD"

    Ja missä kohtaa sanottiinkaan että YK VASTUSTAA LIBERAALEJA ABORTTILAKEJA???"

    Miksi ruikutat jatkuvasti sellaista mitä en ole väittänytkään missään olevan? Kokoajan olen sanonut vain noin miten tossa ylempänä on. Mutta joo, antaa olla.. ilmeisesti oli liian kova kolaus kun se ei halua tukeakaan abortteja eikä hyväksy niitä muilla kuin erikseen tarkennetuilla syin :)
    Lisäksi se on esittänyt toiveitaan julistuksessa ja sopimuksessa. Mutta sinähän et niistä tietenkään mitään osaa päätellä.

    "mitä se sitten tarkoittaisi että kanta on nyt sopusoinnussa Yk.nkin kanssa?"

    Jospa se tarkoittaisi sitä, mitä siinä sen jälkeen YK.n kannasta kerrotaan:

    "Näiden mukaan valtioilla tulee olla suuri valta määrätä kansallisesta aborttilainsäädännöstä" jne...

    Ei pahalla, mutta tuo uutinen siis käsittelee tosiaankin Amnesty Internationalin aborttipolitiikan muutosta, kuten sen otsikkokin jo kuuluu. Se ei ole YK:n listaus hyväksyttävistä abortin syistä. Artikkelista käy hyvin selville, että Amnesty on muuttanut NEUTRAALIA kantaansa aborttiin puolueellisemmaksi siten, että se on päättänyt kannattaa aborttioikeutta raiskaus. ja hengenvaaratapauksissa. Muutoin sen kanta pysyy edelleen neutraalina. ja Amnesty on edelleen eri asia kuin Yhdistyneet kansakunnat.

    ""Ja missä kohtaa sanottiinkaan että YK VASTUSTAA LIBERAALEJA ABORTTILAKEJA???"

    Miksi ruikutat jatkuvasti sellaista mitä en ole väittänytkään missään olevan?"

    Etkö siis olekaan enää sitä mieltä, että YK vastustaisi liberaaleja aborttilakeja??

    "ilmeisesti oli liian kova kolaus kun se ei halua tukeakaan abortteja eikä hyväksy niitä muilla kuin erikseen tarkennetuilla syin :)"

    ja laita toki linkkiä sitten niihin ihan YK:n erikseen tarkentamiin syihin. Ei millään pahalla mutta jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa, että tuo uutinen AMNESTYN aborttipolitiikan muutoksesta ei ole mikään YK:n hyväksyttävien aborttisyiden listaus =D

    "Lisäksi se on esittänyt toiveitaan julistuksessa ja sopimuksessa. Mutta sinähän et niistä tietenkään mitään osaa päätellä."

    Niistä toiveista minä päättelen juuri sellaista mitä niissä on sanottu. Muistaakseni niissäkään ei sanottu YK:n vastustavan liberaaleja aborttilakeja ja tehneen jonkinlaisen listauksen hyväksyttävistä abortin syistä...

    Äänestä

  • loogisesti kirjoitti:

    päätellen sopimuksessaan ja julistuksessaan toivoo erilaista lakia :)
    Miksi huomauttelisi, kun ratifioidut sopimukset ei ole oikeudellisesti sitovia, ts. joutunut antamaan päätösvallan lainsäädännöistä valtioille.

    sopimukset nimenomaan ovat juridisesti sitovia ja maat ovat velvollisia muuttamaan lainsäädäntönsä niihin sopivaksi:

    "Kun valtio ratifioi sopimuksen, sen täytyy muuttaa lakinsa ja toimintansa sopimusta vastaaviksi."

    http://www.unicef.fi/los_kysymyksia_vastauksia

    "Lapsen oikeuksien sopimus (CRC, engl. Convention on the Rights of the Child) on ensimmäinen laillisesti sitova kansainvälinen juridinen instrumentti lapsen täysimääräisten ihmisoikeuksien takaamiseksi kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsen_oikeuksien_sopimus

    Äänestä

  • ne ratifioidut kirjoitti:

    lakien osalta joihin on annettu itsemääräämisoikeus..

    Äänestä

  • ei myöskään kirjoitti:

    ole yhtä kuin tietynlaisten lakien vastustaminenkaan ;)

    väitettykään.
    Tosin toiveet niiden suhteen on kaikkien luettavissa :)

    Äänestä

  • ????????????? kirjoitti:

    "mitä se sitten tarkoittaisi että kanta on nyt sopusoinnussa Yk.nkin kanssa?"

    Jospa se tarkoittaisi sitä, mitä siinä sen jälkeen YK.n kannasta kerrotaan:

    "Näiden mukaan valtioilla tulee olla suuri valta määrätä kansallisesta aborttilainsäädännöstä" jne...

    Ei pahalla, mutta tuo uutinen siis käsittelee tosiaankin Amnesty Internationalin aborttipolitiikan muutosta, kuten sen otsikkokin jo kuuluu. Se ei ole YK:n listaus hyväksyttävistä abortin syistä. Artikkelista käy hyvin selville, että Amnesty on muuttanut NEUTRAALIA kantaansa aborttiin puolueellisemmaksi siten, että se on päättänyt kannattaa aborttioikeutta raiskaus. ja hengenvaaratapauksissa. Muutoin sen kanta pysyy edelleen neutraalina. ja Amnesty on edelleen eri asia kuin Yhdistyneet kansakunnat.

    ""Ja missä kohtaa sanottiinkaan että YK VASTUSTAA LIBERAALEJA ABORTTILAKEJA???"

    Miksi ruikutat jatkuvasti sellaista mitä en ole väittänytkään missään olevan?"

    Etkö siis olekaan enää sitä mieltä, että YK vastustaisi liberaaleja aborttilakeja??

    "ilmeisesti oli liian kova kolaus kun se ei halua tukeakaan abortteja eikä hyväksy niitä muilla kuin erikseen tarkennetuilla syin :)"

    ja laita toki linkkiä sitten niihin ihan YK:n erikseen tarkentamiin syihin. Ei millään pahalla mutta jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa, että tuo uutinen AMNESTYN aborttipolitiikan muutoksesta ei ole mikään YK:n hyväksyttävien aborttisyiden listaus =D

    "Lisäksi se on esittänyt toiveitaan julistuksessa ja sopimuksessa. Mutta sinähän et niistä tietenkään mitään osaa päätellä."

    Niistä toiveista minä päättelen juuri sellaista mitä niissä on sanottu. Muistaakseni niissäkään ei sanottu YK:n vastustavan liberaaleja aborttilakeja ja tehneen jonkinlaisen listauksen hyväksyttävistä abortin syistä...

    "ja laita toki linkkiä sitten niihin ihan YK:n erikseen tarkentamiin syihin. Ei millään pahalla mutta jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa, että tuo uutinen AMNESTYN aborttipolitiikan muutoksesta ei ole mikään YK:n hyväksyttävien aborttisyiden listaus"

    ..että se lopputoteamus >On tärkeää huomata, että Amnestyn politiikan muutos ainoastaan tuo järjestön sopusointuun
    Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sekä YK:n ihmisoikeuskomitean oikeuskäytännön kanssa.> ..ei tarkottanu muuta kuin jälkimmäistä lausetta?
    Ja niistä samoista syistähän Yk.kin puhuu, kumma kyllä, monin paikoin, eikä missään ole tainnut lukea että kannattaisi niitä aina naisen halutessa..

    "Muistaakseni niissäkään ei sanottu YK:n vastustavan liberaaleja aborttilakeja ja tehneen jonkinlaisen listauksen hyväksyttävistä abortin syistä..."

    Jotakin niissä sanotaan perustavimmasta oikeudesta elää ja syntymättömien lasten suojelusta.. fiksuimmat osaa päätellä tästä loogisesti monia asioita, samoin kun siitä ettei halua edistää abortteja perhesuunnittelun keinona,.. mutta sultahan sitä on tietysti turha odottaa :D

    Äänestä

  • osoitat kirjoitti:

    sinä kerran väität YK:n hyväksyvän abortit vain tietyillä syillä, niin kyllähän silloin sinä olet velvollinen osoittamaan asian olevan juuri niin. uutinen Amnestyn aborttipolitiikan muutoksesta ei vielä mitään tällaista listausta maininuut, joten koitahan keksiä jotain parempaa.

    Äänestä

  • mutta kun kirjoitti:

    edelleenkään kykene loogisiin johtopäätöksiin.
    Turha siis jankata, ei kannettu vesi kaivossa pysy..

    Äänestä

Että lapamato on enemmän ihmisen kaltainen kuin alle 12 viikkoinen ihmisen alkio. Ja lapamato pärjää jopa ilman ihmisisäntää jonkun aikaa...Anteeksi huono vertaus, mutta aborttiin pitää olla naisella oikeus jo sen takia että ihmislapsi TARVITSEE ja ANSAITSEE hyvät ja tasapainoiset vanhemmat ja sikiöajan

Äänestä
  • sitten tappamalla vai?! ;D Puolustuksen "logiikka" on taas erinomaista!

    Äänestä

  • se saa kirjoitti:

    sitten tappamalla vai?! ;D Puolustuksen "logiikka" on taas erinomaista!

    Jos lapselle ei pysty antamaan turvallista ja tasapainoista elämää SYNTYMÄN jälkeen niin sekö sitten on lasta kohtaan oikein? Tässä puhutaan nyt syntyneistä lapsista,ei alkioista tai sikiöistä.

    Äänestä

  • katoa minnekään mielestä muutamassa kuukaudessa ja aina saa olla pelko perseessä millon joku tuntematon muksu tulee oven taakse kyselemään että ootkos mun äiti.. Pitäis ees olla joku laki millä adoptoitu lapsi ei sais MISSÄÄN NIMESSÄ tietoonsa biologista äitiä.

    Äänestä

  • mutta ei se adoptio kirjoitti:

    katoa minnekään mielestä muutamassa kuukaudessa ja aina saa olla pelko perseessä millon joku tuntematon muksu tulee oven taakse kyselemään että ootkos mun äiti.. Pitäis ees olla joku laki millä adoptoitu lapsi ei sais MISSÄÄN NIMESSÄ tietoonsa biologista äitiä.

    joka ikinen yö koska se muksu tulee niissä öiden synkimpien hetkien painajaisissa kyseleen että miks sä äiti tapoit mut?.. sekopäiden hajoavan psyyken koossapitämiseen ei taida olla edes takuuvarmoja lääkkeitä.

    Äänestä

  • saa pelätä kirjoitti:

    kokenut vuosien saatossa vaikka abortin tein.. No on sulla unet..

    Äänestä

  • kun nykyajan naiset ovat niin itsekkäitä ja omanapaisia, etteivät viitsi edes tuottaa lapsia halukkaille adoptioon! Eli kyllä se vaan on niin, että adoptoijien omanapaisuus on aina tärkeämmällä sijalla kuin jonkun onnettoman omanapaisen raskaanaolevan naisen.

    Anna mun kaikki kestää... taas näitä älyttömyyksiä.

    Äänestä

  • Niin se menee, nytkö vasta tajusit?

    Äänestä

  • tottakai! kirjoitti:

    Niin se menee, nytkö vasta tajusit?

    muttei hyväksytty!! XD Että senkun jatkatte sitä ruikutustanne.

    Äänestä

  • saa pelätä kirjoitti:

    joka ikinen yö koska se muksu tulee niissä öiden synkimpien hetkien painajaisissa kyseleen että miks sä äiti tapoit mut?.. sekopäiden hajoavan psyyken koossapitämiseen ei taida olla edes takuuvarmoja lääkkeitä.

    ole aivotoimintaa sen vertaa, että pystyisi ajattelemaan tai puhumaan.

    Äänestä

  • alkiolla kirjoitti:

    ole aivotoimintaa sen vertaa, että pystyisi ajattelemaan tai puhumaan.

    No ihanko kuvittelet että unissas ne ihmiset konkreettisesti tulee sanoon sulle jotain kenen kans muka puhut..?!!

    Äänestä

  • kokoajan teet, ÄÄLIÖ!! :DDDD

    Äänestä

Olen estänyt monen syntymisen vaikka mies on syytänyt siittiöitä persuksiini.

Minä en ole vahinko mitä menet muut ovat!

Äänestä

taas näyttää olevan ylivoimaisen vaikea myöntää sitä tosiasiaa, että ihmisellä ja ihmisellä on huomattavia eroja.
Kaikki ihmiset eivät esimerkiksi ole völttämättä henkilöitä. Suosittelen tutustumaan yleisluontoiseen ihmisen esittelyyn wikipediassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihminen
Abortin vastustajankin pitäisi artikkelista huomata, että esimerkiksi "Ihmisellä on kaikkiin muihin eläimiin verrattuna pitkälle kehittyneet aivot". Alkiolla ei ole pitkälle kehittyneitä aivoja, vaikka se on kehittyvä ihminen. Ero on monien mielestä moraalisesti merkittävä. Abortin vastusta ei näe siinä mitään eroa, joten hän luulee kaikkien moraalisten ongelmien ratkeavan sillä, että vedotaan ihmisen biologiaan.
Tämän takia abortin vastustajan kanssa on mahdotonta keskustella. Vastustaja ei ymmärrä, että kehitysasteella olisi mitään väliä. Hän vain toitottaa laput silmillä samaa mantraa alkion ihmisyydestä kuuntelematta, mitä toisella osapuolella on asiaa tai kiistää toisen osapuolen näkemyksen sillä perusteella, että hänen oma näkemyksensä on jo valmiiksi oikea, joten enää kysymys on siitä, onko alkio biologisesti ihminen.

Äänestä
  • ettei lapset tai mm. kehitysvammaiset ihmiset ois ihmisiä koska kaikilla ei ole aikuisten yleisiä ominaisuuksia?

    Näinhän se linkki myös toteaa
    >Biologia tutkii elämää ja siksi myös ihmistä, mutta silti se ei ota huomioon kaikkia ihmisen ominaisuuksia. Eri tieteenalat tutkivat ihmistä ja ihmisen toimintaa eri tavalla.>

    Kaikkien lähtökohtana siis on että tutkitaan_ihmistä_ja sen_ominaisuuksia_. Ei ominaisuuksia joita muka tarvittaisiin ihmisyyteen.
    Mutta turha kai jankuttaa kun eräät ei kykene erottaan näitä toisistaan..

    Äänestä

  • jossain kirjoitti:

    ettei lapset tai mm. kehitysvammaiset ihmiset ois ihmisiä koska kaikilla ei ole aikuisten yleisiä ominaisuuksia?

    Näinhän se linkki myös toteaa
    >Biologia tutkii elämää ja siksi myös ihmistä, mutta silti se ei ota huomioon kaikkia ihmisen ominaisuuksia. Eri tieteenalat tutkivat ihmistä ja ihmisen toimintaa eri tavalla.>

    Kaikkien lähtökohtana siis on että tutkitaan_ihmistä_ja sen_ominaisuuksia_. Ei ominaisuuksia joita muka tarvittaisiin ihmisyyteen.
    Mutta turha kai jankuttaa kun eräät ei kykene erottaan näitä toisistaan..

    tästä on jankuttaa, koska abortin vastustaja on jo omasta mielestään oletusarvoisesti oikeassa. Kehitystasolla ei hänen mukaansa mitään merkitystä, joten hänen mukaansa meidän pitää keskustella hänen ehdoillaan, siis kysymys ratkeaa abortin vastustajan mukaan sillä, onko alkio ihmislajin jäsen.
    Vastaus on kyllä. Ongelma ratkennut. Kyllä on helppoa olla abortin vastustaja.
    Mutta monille muilla kehitystasolla on merkitystä, ja varsinkin aivoijen kehitystasolla, koska niistä riippuu tietoisuus ja persoonuus. Mutta abortin vastustajan on turha ottaa siihen kantaa, koska tietoisuudella ja persoonuudella ei hänelle ole mitään merkitystä.

    Äänestä

  • eron puolesta kirjoitti:

    Faktoilla on hyvä "oletella" ;)

    Äänestä

  • joille biologiset näkökannat tms on ihan yhdentekeviä.. Niin kuin minulle.

    Äänestä

  • joo :) kirjoitti:

    Faktoilla on hyvä "oletella" ;)

    Että ihmisen kehitystasolla ei ole väliä, kun arvioidaan abortin moraalia?
    Vai, mitä tarkoitat?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

olkaa hyvät kirjoitti:

Abortinpuolustajille näyttää tällä palstalla olevan ylivoimaisen vaikea sulattaa sitä, että abortissa tapetaan kehittyvä ihminen, joten tässä faktoja:

"Dynaaminen prosessi, jonka kautta yksisoluisesta ihmistsygootista tulee sadan triljoonan solun aikuinen, saattaa olla koko luonnon merkittävin ilmiö."

"Syntymää edeltävää kehityskautta pidetään yhä enemmän valmistelujaksona, jonka aikana kehittyvä ihminen hankkii ne monet rakenteet ja harjoittelee niitä monia taitoja, joita tarvitaan syntymän jälkeiseen selviytymiseen."

"Kahdeksannen viikon päättymisestä raskauden loppuun asti kehittyvää ihmistä kutsutaan sikiöksi, minkä latinankielinen vastine "fetus" tarkoittaa syntymätöntä jälkeläistä. Sikiövaiheen aikana keho kasvaa ja sen järjestelmät alkavat toimia."

"Istukka välittää äidin happea, ravintoaineita, hormoneja ja lääkkeitä kehittyvälle ihmiselle, poistaa kaikki kuona-aineet ja estää äidin verta sekoittumasta alkion ja sikiön vereen."

"Istukka on yhteydessä kehittyvään ihmiseen napanuoran suonten kautta."

http://www.ehd.org/resources_bpd_illustrated.php?page=1&language=27

Ehkä voimme tämän jälkeen puhua kehittyvästä ihmisestä, vai vieläkö puolustajille on epäselvää, että kohdussa on abortinkin aikana kehittyvä ihminen, eikä esim. vain tietyssä kehitysvaiheessa oleva alkio, eikä "mitään ihmistä"!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu