Tukholman profetian mukaan siis Venäjä tulee hyökkäämään Suomeen, ja miehittämään sen vartioidessaan pohjois-Norjan ym. tukikohtiaan.
Nyt yksi epäselvä juttu. Profetian mukaan Venäjä miehittää erityisesti Itä-Suomen ja Lapin. Mutta epäselväksi jäi:
- Jäävätkö nämä alueet lopullisesti Venäjään? Eli joutuvatko siellä asuvat suomalaiset lähtemään "pakolaisiksi" pois alueiltaan?
- Vai ovatko nämä alueet Venäjän hallinnassa vain tämän miehityksen ajan, ei muuta?
--jos joku asiaan on enemmän perehtynyt, niin kiitos asiallisista vastauksista!
Tukholman profetia, itä-Suomen kohtalo?
57
1832
Vastaukset
- muistella mitä...
Samaan tapaanhan venäläiset toimivat kuin viimeksikin miehittäessään alueita: kaikki ryöstetään, naiset raiskataan, siirretään väestöä muualle tai Siperiaan työleireille niin paljon kuin mahdollista. Sanoisin, ettö sinulla on ehkä noin 50 % mahdollisuus saada pysytellä siellä alueella miehityksen ajan ja pysyä hengissä.
Itä- ja Pohjois-Suomesta kannattaa siis jo hyvissä ajoin muuttaa pois, koska tämä on niin selkeä ja niin monien profeettojenkin vahvistama profetia. Lisäksi kaikkien profeettojen mukaan tämä tapahtuu ehdottomasti viimeistään vuonna 2014, todennäköisesti jo paljon aikaisemminkin!- senhän piti
hyökätä ja miehittää viimeistään elokuussa tänä vuonna. Ootte hörhöjä. Ja 2014 on ihan sama mitä sattuu. Maailmanloppuhan on 2012. Se siitä vauhkot.
- vartiotornin tähystäjä
profetia selvemmäksi käy päivä päivältä kun katsoo ympärille. Maailman talous on kuralla varsinkin USA:n lainaa on saakelisti ainoa vaihtoehto on resetoida eli olette varmasti kuulleet uudesta maailmanvaluutan esille tulosta.
- Huahhhhei
Sinähän vallan kerettiläiseksi ryhdyt. Ei suinkaan profeettojen maanpäällistä taivasta, USAta, saa noin arvostella. Kaikki paha tulee Venäjältä ja se tulee ihan heti just nyt, koska siitä on nähty unta Tukholmassa.
- venäjältä
Huahhhhei kirjoitti:
Sinähän vallan kerettiläiseksi ryhdyt. Ei suinkaan profeettojen maanpäällistä taivasta, USAta, saa noin arvostella. Kaikki paha tulee Venäjältä ja se tulee ihan heti just nyt, koska siitä on nähty unta Tukholmassa.
ei tule mitään pahaa. Kaikki saastan tulee amerikasta, harhaopit, ennakkoluulot, kaupallisuus, rahan palvonta ja kaikenlainen elänarvojen valheellisuus.
- Huhahhhei
venäjältä kirjoitti:
ei tule mitään pahaa. Kaikki saastan tulee amerikasta, harhaopit, ennakkoluulot, kaupallisuus, rahan palvonta ja kaikenlainen elänarvojen valheellisuus.
Voisinpa lyödä vetoa, että valtaosa uskovaisiksi itseään kutsuvista ovat jyrkästi eri mieltä kanssasi. Kokeile, pistä sama teksti vaikkapa helluntailaisten palstalle. Tai mormonien. Tai no oikeastaan melkein minkä tahansa kristinuskon suuntauksen.
- Jarkke
Olen kuullut tai lukenut ainaki 20v ajan profetioista et maahamme hyökätään jne, jne...Ketä palvelee tuollaisten uhkakuvien lietsominen?
Kukaan meistä ei tiedä edes huomista päivää, miksi sitten jotkut yrittävät tähytä vuosien päähän ja spekuloivat "isän karhun" liikkeillä jne...??? Tuntuu että jotkut elävät uskoneläämäänsä täysin pää pilvissä ja heidän rukouksensaki on; "Anna meillä tänä päivänä meidän jokapäiväinen profetaimme!"
En ole kuullut vielä yhdenkää "profeetan" pyytävän julkisesti anteeksi pieleen menneitä profetioitaan...ehkä eniten surua aiheuttavat sellaiset uskonmiehet ja naiset, jotka oraakkelin tavoin menevät kuolemansairaan luo lupailemaan paranemista jne, saaden aikaan suurta hämmennystä potilaassa ja omaisissa, Haloo, haloo...vastuullisuutta kehiin näissä asioissa.
Aloitukseen liittyen, nyt on rauhan aika ja kiittäkäämme siitä, hoitakaamme levollisin mielin niitä vakanssejamme ja töitämme, jotka nyt ovat elämässämme käsillä..turhaan huomisesta mrehtien, tietenki saamme ja tuleeki rukoilla esivallan ja maamme/ kansamme puolesta, sekin on Raamatun selkeä ohje.( ja syytä esirukoukselle totisesti on, maamme kärsii pahasti, perheet rikkoutuvat jne, jne.....hätää on paljon ilman ulkoista uhkaakin)
Jos maahamme hyökätään niin maatamme puolustetaan, se on Isomma kädessä että miten sitten asiat menevät.
Isäni oli viime sotiissa mukana, hän kertoi että Suomussalmella kävi sellaineki tapaus, suomalaiset olivat asemissa erään vesistön rannalla ja suomalaisllla oli tähystyspaikka koulun katolla, josta seurattiin puna-armeijan liikkeitä..venäläiset haarukoivat koulun ja alkoivat suorsuuntauksella ampua koulurakennusta...saaden osumia, keskityksen jälkeen suomalaiset menivät tutkimaan vaurioita, luokkahuoneessaki oli kaikki palasina, MUTTA se pisti isälläni silmään että luokkahuoneen seinällä olleet maamme päämiesten kuvat olivat kaikki ehjiä,----> se oli puhutellut kovasti isääni ja hän oli ajatellut että Luoja varjelee maamme miehitykseltä...tuo tapahtui Talvisodan aikana Juntusrannassa, Suomussalmella...Silloin oli kansallamme todellinen hätä, silloin itekttiin ja huudettiin Jumalan puoleen että maamme pelastuisi idän "vapauttajan" käsistä..Ja maamme säilyi, tosin raskaan uhrin antaneena ja raadeltuna.
Meillä on hyvä maa asua, kiittäkäämme siitä ja toimikaamme sen parhaaksi, oli sitten rauhan tai sodan aika.
T: res. kers.
J- Valoa kansalle
puolestaan oli parisen vuotta ennen talvisotaa noin kuuden tai seitsemän vuoden ikäinen. Hän muisteli lapsuudessaan tapahtuneen tällaista:
Hän katseli auringonlaskua ja punerrusta taivaalla ja tokaisi sitten mummolleen: ”Tulee sota.” Mummo vain nauroi ja sanoi: ”Voi voi laps kulta. Se on vaan iltarusko. Mikäs sota nyt tulee, nyt on rauhan aika.”
Isäni vastasi: ”No, ei nyt ihan vielä, mutta kun se alkaa, niin verta tulee virtaamaan paljon. Ruumiita tulee suorastaan kasoittain.” Mummo sanoi: ”Älä hyvä lapsi tuollaista nyt puhu! Minkä tähden? ” Isäni vastasi tähän: ”Jumala on meille vihainen, koska kansat ovat lähteneet seuraamaan vääriä johtajia.”
Parin vuoden kuluttua alkoi talvisota. Vasta sotien loputtua isälleni selvisi, että ne väärät johtajat olivat olleet Stalin ja Hitler. Eihän hän silloin vielä kuusivuotiaana tiennyt niistä mitään. - pois suljettu
Valoa kansalle kirjoitti:
puolestaan oli parisen vuotta ennen talvisotaa noin kuuden tai seitsemän vuoden ikäinen. Hän muisteli lapsuudessaan tapahtuneen tällaista:
Hän katseli auringonlaskua ja punerrusta taivaalla ja tokaisi sitten mummolleen: ”Tulee sota.” Mummo vain nauroi ja sanoi: ”Voi voi laps kulta. Se on vaan iltarusko. Mikäs sota nyt tulee, nyt on rauhan aika.”
Isäni vastasi: ”No, ei nyt ihan vielä, mutta kun se alkaa, niin verta tulee virtaamaan paljon. Ruumiita tulee suorastaan kasoittain.” Mummo sanoi: ”Älä hyvä lapsi tuollaista nyt puhu! Minkä tähden? ” Isäni vastasi tähän: ”Jumala on meille vihainen, koska kansat ovat lähteneet seuraamaan vääriä johtajia.”
Parin vuoden kuluttua alkoi talvisota. Vasta sotien loputtua isälleni selvisi, että ne väärät johtajat olivat olleet Stalin ja Hitler. Eihän hän silloin vielä kuusivuotiaana tiennyt niistä mitään.että lapsi olisi kuullut samanlaisia vanhempien ihmisien kertomuksia ja mielipiteitä, jonka jälkeen sopivassa paikassa sopivaan aikaan olisi matkinut niitä tietämättä varsinaisesta puheensa sisällöstä sen enempää, niinhän? Tuollaista voi joskus tapahtua, mutta ei juuri tässä tapauksessa vaan tämän täytyi olla suuri jumalan ihme, vai mitä? Sellaistakaan mahdollisuutta ei luonnollisesti ole että kun tarpeeksi moni ennustaatarpeeksi monia asioita tarpeeksi pitkän ajan, niin ihan varmasti jonkun kohdalle sattuu kaikki oikein. Ei tarvitse vastata, minähän tässä tietysti väärässä olen epäuskoineni joten luovutan suosiolla.
- Valoa kansalle
pois suljettu kirjoitti:
että lapsi olisi kuullut samanlaisia vanhempien ihmisien kertomuksia ja mielipiteitä, jonka jälkeen sopivassa paikassa sopivaan aikaan olisi matkinut niitä tietämättä varsinaisesta puheensa sisällöstä sen enempää, niinhän? Tuollaista voi joskus tapahtua, mutta ei juuri tässä tapauksessa vaan tämän täytyi olla suuri jumalan ihme, vai mitä? Sellaistakaan mahdollisuutta ei luonnollisesti ole että kun tarpeeksi moni ennustaatarpeeksi monia asioita tarpeeksi pitkän ajan, niin ihan varmasti jonkun kohdalle sattuu kaikki oikein. Ei tarvitse vastata, minähän tässä tietysti väärässä olen epäuskoineni joten luovutan suosiolla.
Näin se ehkä on mennytkin. Olen koko ikäni kuunnellut yhä uudelleen, kun isäni on puhunut hänen lähinnä lapsuudessaan tekemistään ennustuksista. Juuri kukaan muu kuuntelija ei ole uskonut niihin, tuskin edes sisarukseni, tai äitini.
Ajattelin myös, keksikö isäni sittenkin kaiken omasta päästään, koska hänen kertomuksiaan eivät ehkä uskoneet kukaan muu kuin minä. Tämä selitys, että lapsi toisti kuulemaansa tuntuu uskottavalta tämän profetian kohdalla ja auttaa minua käsittelemään näitä asioita. Muidenhan ei oikeastaan tarvitsekaan uskoa niihin.
Isäni kertoi hänellä lapsuudessaan myös olleen sellainen kyky, että pystyi ennakoimaan vaaratilanteita. Hän lopetti aina leikit kavereidensa kanssa, kun tunsi, että jotain on sattumassa. Poikain leikit kun olivat sellaisia vaarallisia. Kaverit uskoivat isääni, kun tiesivät kokemuksesta niin tulevan tapahtumaan. Myös näiden lasten äiti oli kehoittanut lapsiaan uskomaan isääni.
Kaikesta huolimatta minulle isäni tulee varmaan koko loppuikäni olemaan profeetta. On hän sen ansainnut, että edes yksi uskoi häneen. Muista ei ole väliäkään. Ai niin, isäni sanoi: "En minä nyt väitä, että minä mikään profeetta olisin." No, ei häntä sellaiseksi sitten voikaan sanoa, mitä nyt sai välillä Pyhältä Hengeltä ilmoituksia, jotka toteutuivat ym sellaista. Siis ihan tavallista, varmaan samanlaista kun teillä muissakin tavallisissa suomalaisissa perheissä. - ja jos meinaavat
höökiä niin turpiin annetaan.
res. vänr.
- J.K.
Jossain kerrottiin en muista missä,erään henkilön saama uni,näky tai profetia jossa oli,jos muistan oikein,että Googin sodan jälkeen lappi jäi pysyvästi venäjälle sen strategisen merkityksen takia ja suomi sai korvaukseksi menetetystä lapista vastaavan kokoisen alueen karjalan tasavallan alueista.Tämän alueen rajoista,jos oikein muistan kerrottiin muumoassa että sen eteläraja kulki syväri jokea pitkin ja pohjoisraja meni jostain kuusamon tai kuhmon,(en muista kumman) kohdalta vinosti länttä kohti pohjoiseen.
- alkup.
Lappi jäisi lopullisesti Venäjälle, mutta Itä-Suomi vapautuisi sen miehityksen jälkeen? noinko se siis menisi, vai??
- Israelin vuorille
alkup. kirjoitti:
Lappi jäisi lopullisesti Venäjälle, mutta Itä-Suomi vapautuisi sen miehityksen jälkeen? noinko se siis menisi, vai??
Osittain Suomenkin kautta. Mutta tuhoutuu.
Hes. 39: 2-4: Minä kuljetan sinua Goog, talutan talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille.
Mutta Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat; minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.
Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra. - Suomi saa kaikki
Israelin vuorille kirjoitti:
Osittain Suomenkin kautta. Mutta tuhoutuu.
Hes. 39: 2-4: Minä kuljetan sinua Goog, talutan talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille.
Mutta Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat; minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.
Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.menettämänsä alueet takaisin, aina Itä Karjalaa myöten.
- Rauhan saa aikaan
Suomi saa kaikki kirjoitti:
menettämänsä alueet takaisin, aina Itä Karjalaa myöten.
Antikristus. Hänenkin valta on lyhyt, vain n. 3 ja puoli vuotta.
- Huhahhhei
Rauhan saa aikaan kirjoitti:
Antikristus. Hänenkin valta on lyhyt, vain n. 3 ja puoli vuotta.
se päivämäärä? Kai se nyt on tiedossa myös, jos noin tarkasti tiedetään sotien yms. kestoajatkin?
- Tuollaiseen
Huhahhhei kirjoitti:
se päivämäärä? Kai se nyt on tiedossa myös, jos noin tarkasti tiedetään sotien yms. kestoajatkin?
kysymykseen kuuluu vakiovastaus jumalan kyllä ilmoittaneen päivämääränkin tarkkaan mutta kieltäneen ilmoittamasta sitä kenellekään! Sen jälkeen kun nuokin ennustukset on menneet perseelleen kuten kaikki muutkin vastaavat, keksitäänkin selitykseksi että jumala muutti mielensä koska uskovaiset rukoili rauhan puolesta väsymättömästi joten herra lykkäsi tuomiota - tai jotain vastaavaa höperehtemistä. Loppumatonta on uskovaisten kieroilu, en enää jaksa muutakaan todeta.
- Tuom.
Israelin vuorille kirjoitti:
Osittain Suomenkin kautta. Mutta tuhoutuu.
Hes. 39: 2-4: Minä kuljetan sinua Goog, talutan talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille.
Mutta Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat, jotka sinun kanssasi ovat; minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.
Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.näkyivätkin tuossa viime yönä. Yksi tassun jälki. Itselläni nämä "unet" ovat realiaikaisia. Uskon että karhu on ottamassa taas askeleensa.
Nämä ovat ns. "online"-ennusteita. Jumala pitää nykyään in time.
Kun seuraa maailmanpolitiikkaa, niin voi tehdä johtopäätöksiä ilman ennustelujakin. Maailmanloppuennustuksia ei kannata ottaa niin tosissaan. Mutta Raamatun luvuista; Hesekiel, Daniel voi seurata mitä tulee tapahtumaan...
Profetoiminen on vajavaista, mutta älkää halveksuko sitä. Joskus joku voi olla oikeassakin. Jos ihmisiin ei olekaan uskomista, niin kannattaa itse tutkia Raamattua ja miettiä voiko jokin Venäjä olla Goog? Ja meneekö se Israelin vuorille? Ja mitkä ovat seuraavat karhun liikkeet. Reaaliajassa kun pysyy, niin ei voi väittää kovin paljon väärin. - Huhahhhei
Tuom. kirjoitti:
näkyivätkin tuossa viime yönä. Yksi tassun jälki. Itselläni nämä "unet" ovat realiaikaisia. Uskon että karhu on ottamassa taas askeleensa.
Nämä ovat ns. "online"-ennusteita. Jumala pitää nykyään in time.
Kun seuraa maailmanpolitiikkaa, niin voi tehdä johtopäätöksiä ilman ennustelujakin. Maailmanloppuennustuksia ei kannata ottaa niin tosissaan. Mutta Raamatun luvuista; Hesekiel, Daniel voi seurata mitä tulee tapahtumaan...
Profetoiminen on vajavaista, mutta älkää halveksuko sitä. Joskus joku voi olla oikeassakin. Jos ihmisiin ei olekaan uskomista, niin kannattaa itse tutkia Raamattua ja miettiä voiko jokin Venäjä olla Goog? Ja meneekö se Israelin vuorille? Ja mitkä ovat seuraavat karhun liikkeet. Reaaliajassa kun pysyy, niin ei voi väittää kovin paljon väärin.joku voi joskus olla oikeassakin. Tarpeeksi paljon kun ampuu, osuu väkisinkin johonkin, vaikka 99 % laukauksista menisikin ohi.
- Tuom.
Huhahhhei kirjoitti:
joku voi joskus olla oikeassakin. Tarpeeksi paljon kun ampuu, osuu väkisinkin johonkin, vaikka 99 % laukauksista menisikin ohi.
Intissä mulla osui pystykorvalla 88%:sti. Jos nämä profetiat ns. olisivat hengellisiä, niin tämä osumatarkkuus ei ole se oleellen seikka. Eikä niiden arvioimisessa siinä mielessä ole järkeä, jos ei halua muuten vaan naljailla tai vitsailla joidenkin kustannuksella.
On varmaan outoa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole uskossa, kuultavankaan noi lonkalta puhutavan profetoimiset. Varsinaisia hengellsiä profetioita kun ei tänne uskovaiset helposti laita. Tietyt kuuluisuudet saattavat oman maineensa vuoksi laittaa "hätkädytäviä" legendoja Venäjän miehityksetä tms.
Jokatapauksessa oma(?) ennustukseni on, että Goog hyökää Israelin vuorille, niikuin Raamattu sanoo. Voihan jollekin enkeli käydä ilmoittamassa, että vaikeat ajat alkavat. Jos ei muuta niin ilmaston muutos hoitaa loput vaikeudet. Ja osumatarkkus on 100%.
Ei muuta kuin kasvoilleen maaten ja katumaan syntejään, jos vieä aikaa annetaan!? - Huhahhhei
Tuom. kirjoitti:
Intissä mulla osui pystykorvalla 88%:sti. Jos nämä profetiat ns. olisivat hengellisiä, niin tämä osumatarkkuus ei ole se oleellen seikka. Eikä niiden arvioimisessa siinä mielessä ole järkeä, jos ei halua muuten vaan naljailla tai vitsailla joidenkin kustannuksella.
On varmaan outoa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole uskossa, kuultavankaan noi lonkalta puhutavan profetoimiset. Varsinaisia hengellsiä profetioita kun ei tänne uskovaiset helposti laita. Tietyt kuuluisuudet saattavat oman maineensa vuoksi laittaa "hätkädytäviä" legendoja Venäjän miehityksetä tms.
Jokatapauksessa oma(?) ennustukseni on, että Goog hyökää Israelin vuorille, niikuin Raamattu sanoo. Voihan jollekin enkeli käydä ilmoittamassa, että vaikeat ajat alkavat. Jos ei muuta niin ilmaston muutos hoitaa loput vaikeudet. Ja osumatarkkus on 100%.
Ei muuta kuin kasvoilleen maaten ja katumaan syntejään, jos vieä aikaa annetaan!?sinä olet epäilemään muiden hengellisyyttä?
- J.Calam.
Huhahhhei kirjoitti:
sinä olet epäilemään muiden hengellisyyttä?
joltakin noin, niin onko sinulla käsitystä, mitä hengellisyys tarkoittaa (kristinuskossa)?
- Huhahhhei
J.Calam. kirjoitti:
joltakin noin, niin onko sinulla käsitystä, mitä hengellisyys tarkoittaa (kristinuskossa)?
tässä ollutkaan kyse muusta kuin siitä, että löytyi taas yksi tyypillinen uskovainen, siis sellainen, joka on itse kyllä täydellisen oikeassa ja mahtavassa uskossa, mutta muut ovat enemmän tai vähemmän vääräuskoisia.
Mitä kysymykseesi tulee, minulle on herttaisen yhdentekevää mitä te milloinkin väitätte hengellisyydeksi. Samalta hutulta se tännepäin näyttää. - taidat potea
Huhahhhei kirjoitti:
tässä ollutkaan kyse muusta kuin siitä, että löytyi taas yksi tyypillinen uskovainen, siis sellainen, joka on itse kyllä täydellisen oikeassa ja mahtavassa uskossa, mutta muut ovat enemmän tai vähemmän vääräuskoisia.
Mitä kysymykseesi tulee, minulle on herttaisen yhdentekevää mitä te milloinkin väitätte hengellisyydeksi. Samalta hutulta se tännepäin näyttää.jonkinlaista alemmuudentuntoa,
kun sinun pitää käydä arvostelemassa
uskovia taisitten riippuvuutta,kun niin
ahkeraa pyörit hengellisillä sivuilla..? - J.Calam.
Huhahhhei kirjoitti:
tässä ollutkaan kyse muusta kuin siitä, että löytyi taas yksi tyypillinen uskovainen, siis sellainen, joka on itse kyllä täydellisen oikeassa ja mahtavassa uskossa, mutta muut ovat enemmän tai vähemmän vääräuskoisia.
Mitä kysymykseesi tulee, minulle on herttaisen yhdentekevää mitä te milloinkin väitätte hengellisyydeksi. Samalta hutulta se tännepäin näyttää.melko lailla ristiriitaisuuksien hämmentämä persoona, kun kuitenkin jatkuvasti olet täällä kommentoimassa. Eikö aikaa voisi käyttää hyödyllisemminkin? Tämä ajassa elettävä aika kun on niin hirveän lyhyt. Ei tiedä, mikä hetki on se viimeinen itsekullakin. Ja sitten jokainen joutuu, tahtoipa tai ei, "kohtaamaan" tosiasiat.
- vaikkapa
J.Calam. kirjoitti:
melko lailla ristiriitaisuuksien hämmentämä persoona, kun kuitenkin jatkuvasti olet täällä kommentoimassa. Eikö aikaa voisi käyttää hyödyllisemminkin? Tämä ajassa elettävä aika kun on niin hirveän lyhyt. Ei tiedä, mikä hetki on se viimeinen itsekullakin. Ja sitten jokainen joutuu, tahtoipa tai ei, "kohtaamaan" tosiasiat.
niin että; lääkärinkin on tehtävä säännöllisesti tarkistuskäynnit osastollaan. Täsmälleen samalla tavoin toimii huhhahhei ja muutamat muut tällä palstalla, ei sairaita voi keskenään jättää ilman henkilökuntaa jota onneksi on riittänyt huolehtimaan tämänkin osaston potilaista.-- Mitä muuten tekevät eri laatuiset "uskovaiset" muilla palstoilla kuin itselleen tarkoitetuilla? Ovat todellakin sanan varsinaisessa merkityksessä niitä ristiriitaisuuksien hämmentämiä persoonallisuuksia jos ketkä! Tuon kaiken lisäksi myös RISTIriitaisuuksien hämmentämiä keskenään taistellessaan oikeassa olemisesta.

Olen täällä kommentoimassa ja tulen kaiketi olemaankin, jos en kyllästy. Toistaiseksi olette pitäneet kiitettävästi mielenkiintoa tänne yllä. Minua kun on aina kiinnostanut kaikki omituinen, jota ihmismieli tuottaa. Täällä sitä on näkösällä sieltä omituisimmasta päästä ja kätevästi. Välillä tosin melkoista paikallaanjunnaamista, mutta aina välillä löytyy täysin uusia tahattoman huumorin lähteitä.
Sitä paitsi, tämähän on keskustelupalsta. Eikö täällä saisi keskustella? - sunnyriver
Muistan vain, kuinka olimme joskus vajaa kymmenen vuotta sitten venäläislasten leirillä Terijoen kieppeillä.
Jumalalla on sellainen tapa, että hän antaa edellisenä yönä sanoja tai lauseita,
joita joku sitten seuraavana päivänä sanoo. Tämä kai siksi, että kiinnittäisin asiaan
huomiota ja miettisin sitä
No, yöllä tulivat Terijoesta nämä sanat: "suomalaisten aluetta"
Ja kun seuraava päivä tuli, leiriimme tuli käymään vanha lähetystyöntekijäpari,
jioka sanoi juuri nuo samat sanat Terijoesta. - Et silleen....
vaikkapa kirjoitti:
niin että; lääkärinkin on tehtävä säännöllisesti tarkistuskäynnit osastollaan. Täsmälleen samalla tavoin toimii huhhahhei ja muutamat muut tällä palstalla, ei sairaita voi keskenään jättää ilman henkilökuntaa jota onneksi on riittänyt huolehtimaan tämänkin osaston potilaista.-- Mitä muuten tekevät eri laatuiset "uskovaiset" muilla palstoilla kuin itselleen tarkoitetuilla? Ovat todellakin sanan varsinaisessa merkityksessä niitä ristiriitaisuuksien hämmentämiä persoonallisuuksia jos ketkä! Tuon kaiken lisäksi myös RISTIriitaisuuksien hämmentämiä keskenään taistellessaan oikeassa olemisesta.
"uskovainen", niin että voi paremmin ymmärtää mitä tarkoitat. Uskoa kun voi vaikka puuhun, siis olla "puu-uskovainen". Moni puhuu ja kirjoittaa Kristuksesta Jeesuksesta ja sanoo jopa itseään uskovaiseksi, mutta sen on sitten toinen asia, kuka on uskossa Häneen ja uskoo Häntä.
se tuo Venäjän pelko ihmiset näkemään unia venäläisten tulosta tänne?
Itse asun Itä-suomessa, niinpä olisi kiva tietää tuo päivämäärä, jotta tietäisi sitten ruveta pakkaamaan! Vai tarviiko sitä lähteä evakkoon kun profetiahan antaa ymmärtää, että uskovilla olisi helpommat oltavat kuin ateisteilla.
Tosin mihin täältä nyt sitten lähtisi?
Profetia on 25-vuotta vanha. En ole nähnyt sitä kuka sen on kertonut. Uskottava profetia vaatii mielestäni nimen käyttöä tai edes nimimerkkiä joka pystytään todentamaan tietyn henkilön kirjoittamaksi.
Kovasti Tukholman profetiassa myös viitataan sen tulleen Jumalalta. Vanhan testamentin mukaan väärillä profeetoilla ei ole kovin hyvä kohtalo. Jumala tuskin tykkää tänäkään päivänä valehtelusta, sen enempää kuin ihmisetkään.- lähtöön
Kaiken varalta ajoissa.
lähtöön kirjoitti:
Kaiken varalta ajoissa.
minun nyt sitten pitäisi pakata? Näkkäriä ja purkkiruokaako? Raamattu varmaan pitäisi lukemiseksi ottaa...
Tuon profetian aikoihin muistaakseni Ruotsalaiset jahtasivat oletettuja sukellusveneitä omalta rannikoltaan, syvyyspommeja tiputellen. Venäläisiä (Neuvostoliitto silloin), tietty, epäiltiin. No, joku venäjän sukellusvene taisi mokata ja ajaa karillekin Tukholman edustalla (1981).
Myöhemmin on paljastunut, että niistäkin havainnoista oli suurin osa Naton aluksia harjoittelemassa Ruotsin aluevesillä.
Aika moni taitaa nähdä näkyjään sen mukaan mitä maailmalla kulloisenakin aikakautena tapahtuu.
Profetioita suolletaan, mutta yksikään ei ole tainnut myöntää olevansa starttivalmiina äkkilähtöön?, Eikä yksikään ole tainnut esittää toimintasuunnitelmaa venäjän invaasion varalle. Paitsi ennalta ehkäisynä rukoilu ja Jumalan etsintä, mikä kyllä on ok.- sisällöltään
täsmälleen saman kaltaisia "profetioita" on esiintynyt jo 1900-luvun alkuvuosikymmenien aikana. Ei tarvinnut kovinkaan suurta päättelykyvyn lahjaa olla kun tuona aikana osui oikeaan, ainakin vihollista nimetessään. Sen sijaan Suomen kahteen osaan katkaiseminen on kulkeutunut ennustajille muuta tietä kuin jumalallisena ilmestyksenä, tietääkseni se oli joidenkin sotilaallisesti arvioima uhka joka ei kuitenkaan toteutunut. Tietyt uskonliikkeet ottivat kuitenkin sen käyttöönsä omana ennustuksenaan, ilmeisesti luottaen siihen että koska se on sotilasviranomaisten tekemä niin sillä on erittäin hyvät mahdollisuudet toteutua. Tuollainen olisi tuonut valtavasti mainetta ja tietysti sen mukana uusia jäseniä lahkoon. Erilaisia ennustuksia on koottu "Ilmattaren" sivuille, maailmanlopuista alkaen. Sieltä voi käydä lukemassa sadoittain pahasti pieleen menneitä ennustuksia joita suuret ja mahtavat profeetat ovat vuosien saatossa suoltaneet.
- viestik.
sisällöltään kirjoitti:

Laitampas tähän jatkoksi uneni;
Olin "naapurissa" ja sillon näin kuinka karhua vietiin narussa ja se meni kiltisti, näin sen 2 kertaa, ja tulipa pieni oravakin narraamaan karhua, ja sitten tuli takani iso karhu joka kurkisti olkani yli ja se oli musta, työnsin sen suuhun käteni, se ei purrut, työnsin toisen käteni sen suuhun, ja taaskaan se ei purrut, nyt se karhu katsoo silmiini ja sillä on leveä otsa, ja antaa lämpimän suukon.
Ja niin poistuu tuo pelottava iso musta karhu. - mitä näin
viestik. kirjoitti:
Laitampas tähän jatkoksi uneni;
Olin "naapurissa" ja sillon näin kuinka karhua vietiin narussa ja se meni kiltisti, näin sen 2 kertaa, ja tulipa pieni oravakin narraamaan karhua, ja sitten tuli takani iso karhu joka kurkisti olkani yli ja se oli musta, työnsin sen suuhun käteni, se ei purrut, työnsin toisen käteni sen suuhun, ja taaskaan se ei purrut, nyt se karhu katsoo silmiini ja sillä on leveä otsa, ja antaa lämpimän suukon.
Ja niin poistuu tuo pelottava iso musta karhu.Noin kaksi viikkoa sitten olin aamulla lenkillä. Katselin taivaalle, ja huomioni kiinnittyi erääseen pilveen, joka muistutti muodoltaan Suomen kartan pohjoisosaa. Siinä oli se käsivarsikin pystyssä. Ihmettelin, että onpa Suomen yläosan näköinen pilvi. Katselin sitä edelleen kävellessäni, ja pikkuhiljaa se alkoi muistuttamaan karhua ja käsi muuttui ikäänkuin karhun tassuksi. Sitten se pilvi taas muutti muotoaan ja alkoi muistuttaa sienimäiseltä.
Kerroin puolisollenikin, että olipa jotenkin jännä pilvi.
No, se oli pilvi, mutta jotenkin se puhutteli. - Lääkäriin
mitä näin kirjoitti:
Noin kaksi viikkoa sitten olin aamulla lenkillä. Katselin taivaalle, ja huomioni kiinnittyi erääseen pilveen, joka muistutti muodoltaan Suomen kartan pohjoisosaa. Siinä oli se käsivarsikin pystyssä. Ihmettelin, että onpa Suomen yläosan näköinen pilvi. Katselin sitä edelleen kävellessäni, ja pikkuhiljaa se alkoi muistuttamaan karhua ja käsi muuttui ikäänkuin karhun tassuksi. Sitten se pilvi taas muutti muotoaan ja alkoi muistuttaa sienimäiseltä.
Kerroin puolisollenikin, että olipa jotenkin jännä pilvi.
No, se oli pilvi, mutta jotenkin se puhutteli.Muistitko muuten ottaa aamulääkkeet?
- vanha...
Lääkäriin kirjoitti:
Muistitko muuten ottaa aamulääkkeet?
vitsi...nimittäin tuo lääkkeenottaminen!
Ikää jo on, mutta eipä ole lääkitystä, tuskin vielä vanhuuden höperyyttäkään.?
No, minä en sille mitään voinut, että ne pilvet olivat sen muotoisia. En tiedä, ketä siitä syyttäisi?
Keksi sinä, kun niin näsäviisas olet! - pilven muodossa
mitä näin kirjoitti:
Noin kaksi viikkoa sitten olin aamulla lenkillä. Katselin taivaalle, ja huomioni kiinnittyi erääseen pilveen, joka muistutti muodoltaan Suomen kartan pohjoisosaa. Siinä oli se käsivarsikin pystyssä. Ihmettelin, että onpa Suomen yläosan näköinen pilvi. Katselin sitä edelleen kävellessäni, ja pikkuhiljaa se alkoi muistuttamaan karhua ja käsi muuttui ikäänkuin karhun tassuksi. Sitten se pilvi taas muutti muotoaan ja alkoi muistuttaa sienimäiseltä.
Kerroin puolisollenikin, että olipa jotenkin jännä pilvi.
No, se oli pilvi, mutta jotenkin se puhutteli.Olin tullut uskoon hiljattain ja istuin ystäväni huoneessa
ikkunan edessä lukien Raamattua.
Siitä on nyt 28v.
Katselin ulos ja vasemmalta liikkui pitkänmallinen pilvi,
joka muotoutui siten,että tunnistin Jeesuksen muodon.
Kädet olivat levällään aivankuin siunaten
ja jalat olivat yhdessä,niinkuin ristillä. - Tuom.
pilven muodossa kirjoitti:
Olin tullut uskoon hiljattain ja istuin ystäväni huoneessa
ikkunan edessä lukien Raamattua.
Siitä on nyt 28v.
Katselin ulos ja vasemmalta liikkui pitkänmallinen pilvi,
joka muotoutui siten,että tunnistin Jeesuksen muodon.
Kädet olivat levällään aivankuin siunaten
ja jalat olivat yhdessä,niinkuin ristillä.Heräsin tähän näkyyn. Valkoiset pilvet muodostivat taivaankannen kokoisen Jeesushahmon. Annettiin ymmärtää, että Jeesus tulee. Olimme sukulaisten kanssa kävelyllä ja siinä näytettiin niistä joitakin. Nykyisten tapahtumien perusteella asiat olisivat menossa tuon näyn mukaan. Katsotaan..
- ovat...
Tuom. kirjoitti:
Heräsin tähän näkyyn. Valkoiset pilvet muodostivat taivaankannen kokoisen Jeesushahmon. Annettiin ymmärtää, että Jeesus tulee. Olimme sukulaisten kanssa kävelyllä ja siinä näytettiin niistä joitakin. Nykyisten tapahtumien perusteella asiat olisivat menossa tuon näyn mukaan. Katsotaan..
...nuo "nykyiset tapahtumat"?
- Tuom.
ovat... kirjoitti:
...nuo "nykyiset tapahtumat"?
"Nykyiset tapahtumat." Mitä itse olet nykyisistä havainnut?
Jos nyt puhutaan kaikenmaailman ennusteprofetioista, niin tietyt raamatunmukaiset tulevaisuuden tapahtumat kulkevat vääjäämättömästi omaa aikatauluaan. Yhden raittiin profetian olen kuullut : "Jumalalla on oma aikataulu, se on eri kuin ihmisen." Kaksi näyttää olevan ilmeistä; ihmiset kiirehtivät aikatauluissaan, profetioissaan ja toiset tulevat olemaan auttamattomasti myöhässä.
Kaikkien kannalta olisi parasta kokea pelastuneensa, ennenkuin ovi suljetaan. ...ne jotka olivat valmiit, menivät Hänen kanssaan häihin, ja OVI SULJETTIIN, myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat, ja sanoivat:"Herra, Herra, avaa meille!" Mutta Hän vastasi ja sanoi heille: minä en tunne teitä`.
Valvokaa sillä ette tiedä PÄIVÄÄ ETTEKÄ HETKEÄ (Matt. 25)
Nämä "toiset neitsyet"? Olivat myös niitä jotka "valvoivat", mutta tekivät vääryyttä Jeesuksen nimissä; "Emmekö me sinun nimessäsi parantaneet sairaita, ajaneet ulos riivaajia, ENNUSTANEET ym. Sillä katso monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta. Tämä on Jeesuksen ensimmäinen varoitus ja merkki hänen tulemuksensa läheisyydestä." Mutta katso, ettei kukaan teitä eksytä!" (Matt. 24)
- Miehittää
Eihän niiden tarvitse hyökätä suomeen , venäläiset ostaa suomenmaata palan kerrallaan. Rahalla saa......
- Miehittää
Eihän niiden tarvitse hyökätä suomeen , venäläiset ostaa suomenmaata palan kerrallaan. Rahalla saa......
- on jo
ostanut maata suomesta, eikä mitenkään mistä sattuu tai summanmutikassa. Rauhan puhein tulevat, mutta ei ole rauhan ajatukset. Ovat osin soluttautuneet jo johtoryhmiin. Suomea kohtaa enemmänkin Venäjän painostus jonka edessä hallitus joutuu taipumaan, kuin rynnäkkö kiväärien kanssa. Venäjä on päättänyt saada sen, minkä se haluaa. Tsaarinvallan aikainen alistamistaktiikka tulee valitettavasti toimimaan silloinkin. Ymmärtäkää, että mitään ei tapahdu Herran ohjaamatta. Siksi meidän ei tule vihata, eikä tuomita, koska Jumala itse kuljettaa Googia koukut leuoissa. Ja se lähtee pohjolan periltä, kanssaan lukuisat kansat.Luotettavalta taholta tiedoksi saaneena, tehkää silloin niinkuin Herra kehoittaa, rukouksissa kysellen Häneltä. Muistakaa mitä Hän on luvannut omilleen. Hän on aina turvanamme. Kosto on Hänen, ei meidän. Älkäämme tehkö pahalle vastarintaa, se on Raamatun kehoitus ja siunaukseksi niille , jotka tottelevat. Siis rakastakaamme vihollisiamme. Jos todella olet Jumalan kohdannut, se on sinulle mahdollista.Älkää kuunnelko muuta kuin Jumalan ohjeita ja ohjausta. Sinäkin, joka Jumalan kiellät tai Häntä pilkkaat tällä palstalla, nöyrry Jumalan väkevän käden alle ja tee parannus; pyydä syntisi anteeksi. Hän antaa anteeksi, koska rakastaa sinua. Nöyrälle Hän antaa armonsa, mutta kääntyy ylpeää vastaan. Ajattele tätä oman itsesi kannalta. Muuta pelastusta eikä pelastajaa ei ole meille annettu, kuin Jeesus Kristus. Hiljene Hänen edessään, ja voit kuulla Hänen äänensä. Se on rakkauden ääni, joka on tullut pelastukseksi, eikä tuhoksi. Ihmiselle on annettu vapaa tahto. Valitse tänä päivänä, kumpaa haluat palvella, Jumalaa vai maailmaa/mammonaa. Jumalan armo kestää, omat yrityksemme ja rakennelmamme eivät voi kestää. Korkeimman varjelusta ja siunausta!
- voijummijammi!
on jo kirjoitti:

siis maata Suomesta. Mistä? Voisitko tarkentaa?
- Huhahhhei
voijummijammi! kirjoitti:
siis maata Suomesta. Mistä? Voisitko tarkentaa?
kysy, jos välttämättä et halua tuollaista samanlaista jöötiä turhanpäiväistä liturgiaa vastaukseksi.
- Valoa kansalle
on jo kirjoitti:
ostanut maata suomesta, eikä mitenkään mistä sattuu tai summanmutikassa. Rauhan puhein tulevat, mutta ei ole rauhan ajatukset. Ovat osin soluttautuneet jo johtoryhmiin. Suomea kohtaa enemmänkin Venäjän painostus jonka edessä hallitus joutuu taipumaan, kuin rynnäkkö kiväärien kanssa. Venäjä on päättänyt saada sen, minkä se haluaa. Tsaarinvallan aikainen alistamistaktiikka tulee valitettavasti toimimaan silloinkin. Ymmärtäkää, että mitään ei tapahdu Herran ohjaamatta. Siksi meidän ei tule vihata, eikä tuomita, koska Jumala itse kuljettaa Googia koukut leuoissa. Ja se lähtee pohjolan periltä, kanssaan lukuisat kansat.Luotettavalta taholta tiedoksi saaneena, tehkää silloin niinkuin Herra kehoittaa, rukouksissa kysellen Häneltä. Muistakaa mitä Hän on luvannut omilleen. Hän on aina turvanamme. Kosto on Hänen, ei meidän. Älkäämme tehkö pahalle vastarintaa, se on Raamatun kehoitus ja siunaukseksi niille , jotka tottelevat. Siis rakastakaamme vihollisiamme. Jos todella olet Jumalan kohdannut, se on sinulle mahdollista.Älkää kuunnelko muuta kuin Jumalan ohjeita ja ohjausta. Sinäkin, joka Jumalan kiellät tai Häntä pilkkaat tällä palstalla, nöyrry Jumalan väkevän käden alle ja tee parannus; pyydä syntisi anteeksi. Hän antaa anteeksi, koska rakastaa sinua. Nöyrälle Hän antaa armonsa, mutta kääntyy ylpeää vastaan. Ajattele tätä oman itsesi kannalta. Muuta pelastusta eikä pelastajaa ei ole meille annettu, kuin Jeesus Kristus. Hiljene Hänen edessään, ja voit kuulla Hänen äänensä. Se on rakkauden ääni, joka on tullut pelastukseksi, eikä tuhoksi. Ihmiselle on annettu vapaa tahto. Valitse tänä päivänä, kumpaa haluat palvella, Jumalaa vai maailmaa/mammonaa. Jumalan armo kestää, omat yrityksemme ja rakennelmamme eivät voi kestää. Korkeimman varjelusta ja siunausta!
Kaikki sujuu kyllä parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun pidättäydytään väkivallan käytöstä mahdollisimman pitkään. Tällaiset iskut miehittäjää vastaan kostetaan usein täysin syyttömille sivullisille. Mutta mitä muuta miehittäjä voi? Erilaisten vastarintaliikkeiden jäsenet kun kulkevat siviilivaatteissaan siviilien joukossa.
- Sirius C
Tukholman profetian mukaan Venäjä ei hyökkää Suomeen, vaan
se pääsee ilman vastarintaa marssimaan Pohjois-Lappiin,
koska niin "sovitaan"!
Toisiin ennustuksiin sekoittuu ennustajan omaa mielikuvitusta
ja toiveajattelua.
Venäjähän on ollut uhkana ja painajaisunissa talvisodasta
1939 asti.
Venäjän ja Suomen välit ovat tällä hetkellä hyvät,
joten miksi se hyökkäisi?
Lisäksi Venäjällä saattaa olla ihan tarpeeksi tekemistä
Tsetseenien kanssa, niin että nämä unet ja näyt
saattaa jäädä vain uhkakuviksi!- voijummijammi!
Vuosikymmeniä on kaikenlaiset "profeetat" ennustelleet että Neuvostoliitto ja nykyisemmin Venäjän joukot tulevat Suomeen mitä erilaisempien miehitys.ym hyökkäyssuunnitelmien kautta. Vaan harva on koskaan perustellut syitä näihin invaasioihin.Joku on joskus oheistanut mukaan maininnan , että näin tapahtuu syntiemme tähden!? Aikamoisia rohveettoja kun noin yleistävät syyn ilman tarkempaa erittelyä. Nukkukaa siis yönne rauhassa. Niin minäkin teen.
- tuhat ja yksi

On tuotu kasetilla Suomeen 1984 "tuntemattoman äänitys", jonka Olavi Syväntö on tuonut.
Helluntailiikkeen tampausennustus meni pieleen 1981 ja kaikki "hyvät konstit" oli vat silloin heillä tarpeen ja siihen tarkoitukseen käyttivät he tuotakin ennustusta ja ihmeeksemme saamme todet jotta tuollakin harhalla on pitkät jäljet jo 25 vuotta !
Kun uusia ihmisiä syntyy he eivät tiedä tuollaisesta mitään ,he alkavat ottaa asioista selvää ja löytävät harhauskolleen pönkkiä elämänsä varrelta ja sellaiseksi näkyy sopivan tuokin harha!
Siispä 1975 jälkeen syntyneet , eivät omalta kohdaltaan tiedä tuosta 1981 tempausharhan opetuksesta mitään eivätkä myöskään sitä miksi helluntailiike on markkinoinut tuotakin ns, "Tukholman profetiaa" mallia 1984 !
Ja ne jotka erehtyvät liittymään tuohon ja muihin uskonnollisiin liikkeisiin eivät kerro ,kuinka sitä ennenkin on erehdytty ,vaan heille selitetään uudella tavalla noita valhe profetioita ja aina niihin uskovia riittää kun tarpeeksi vakuuttavasti Kaikkivaltiaan nimessä valehdellaan.
Niin ja siellä ei kukaan uskalla ääneen lausua jotta Syvännötkin ovat yhden haarauman Kristinuskon harhan pauloissa työtä tehneet sukupolvien yli ja Yli-Vainionkin sanoma oli suurta Jumalan sanaa vaikka tarkkaan kuunneltuna ( nykyäänkin löytyy net,) se oli hyvinkin kyseenalaista jopa Raamatun tulkinnan osalta saatippa muissa käsityksissä oli kuulija ällikällä lyöty ellei jo ennestään ollut tutustunut Kristinuskoon, no mutta mietmppä tavallinen ihminen ei niin kovin seikkaperäisesti noita uskon asioita käsittelee joten syötti oli ja on edelleenkin monille herkkäuskoisille houkuttelevan näköinen. - sanon minäkin
tuhat ja yksi kirjoitti:
On tuotu kasetilla Suomeen 1984 "tuntemattoman äänitys", jonka Olavi Syväntö on tuonut.
Helluntailiikkeen tampausennustus meni pieleen 1981 ja kaikki "hyvät konstit" oli vat silloin heillä tarpeen ja siihen tarkoitukseen käyttivät he tuotakin ennustusta ja ihmeeksemme saamme todet jotta tuollakin harhalla on pitkät jäljet jo 25 vuotta !
Kun uusia ihmisiä syntyy he eivät tiedä tuollaisesta mitään ,he alkavat ottaa asioista selvää ja löytävät harhauskolleen pönkkiä elämänsä varrelta ja sellaiseksi näkyy sopivan tuokin harha!
Siispä 1975 jälkeen syntyneet , eivät omalta kohdaltaan tiedä tuosta 1981 tempausharhan opetuksesta mitään eivätkä myöskään sitä miksi helluntailiike on markkinoinut tuotakin ns, "Tukholman profetiaa" mallia 1984 !
Ja ne jotka erehtyvät liittymään tuohon ja muihin uskonnollisiin liikkeisiin eivät kerro ,kuinka sitä ennenkin on erehdytty ,vaan heille selitetään uudella tavalla noita valhe profetioita ja aina niihin uskovia riittää kun tarpeeksi vakuuttavasti Kaikkivaltiaan nimessä valehdellaan.
Niin ja siellä ei kukaan uskalla ääneen lausua jotta Syvännötkin ovat yhden haarauman Kristinuskon harhan pauloissa työtä tehneet sukupolvien yli ja Yli-Vainionkin sanoma oli suurta Jumalan sanaa vaikka tarkkaan kuunneltuna ( nykyäänkin löytyy net,) se oli hyvinkin kyseenalaista jopa Raamatun tulkinnan osalta saatippa muissa käsityksissä oli kuulija ällikällä lyöty ellei jo ennestään ollut tutustunut Kristinuskoon, no mutta mietmppä tavallinen ihminen ei niin kovin seikkaperäisesti noita uskon asioita käsittelee joten syötti oli ja on edelleenkin monille herkkäuskoisille houkuttelevan näköinen.Mitn sinä voit tulkita asioita,joista sinulla
ei ole henkilökohtaista kokemustakaan?!
En yhtään ihmettele,jos vuonna 1981
olisi uskottu ylöstempauksen tapahtuvan
tuohon aikaan oli niin voimakas herätys
jolloin Jumala teki ihmeitä ja oli niin
konkreettisella tavalla läsnä rukouksissa
kuin arkielämässä.
Yli-vainio oli Jumalan käytössä voimallisesti!
Ja hänen saarnansa koskivat pääasiallisesti
parannuksen tekoa syntielämästä.
Järjen päätelmät ovat sinun heiniäsi,
kun uskoa et voi,mutta ne eivät tee
tyhjäksi Jumalan olemassaoloa.
Käsityksesi mukaan:" tavallinen ihminen
ei niin kovin seikkaperäisesti noita
uskon asioita käsittele"
Sekin on sinun käsityksesi-vai luuletko
että uskoon tullaan sokeasti seuraten
toisia ihmisiä-jokainen käy läpi asiat ja
epäilytkin ja miettii mielessään miten on
mutta kun Pyhä Henki avaa sanaa ja
antaa ymmärrystä,niin epäilykset karisee
ja usko vahvistuu.
Ei meidän uskomme ole perustettu
profetioihin,vaan Jumalan sanaan.
Jos jonkun profetia ei täyty,sekin on
inhimillistä-olemmehan vain ihmisiä-
mutta tuosta 1984 vuoden sanomasta
et tiedä sinäkään mennä sanomaan
toteutuuko se vai ei-profetiahan on
tulevaa tietoa ja joskus Jumala puhuu
jostain tapahtumasta ennakolta,jopa
vuosia aiemmin.
Kummallista on tuo helluntailaisuuden
arvosteleminen-aivankuin he olisivat
ainoat uskovat,jotka ajattelevat omalla
laillaan,vaikka meitä on muitakin samoin
ajattelevia,vaikkemme helluntailaisia ole. - t
sanon minäkin kirjoitti:
Mitn sinä voit tulkita asioita,joista sinulla

ajattelevia,vaikkemme helluntailaisia ole.viittaus helluntalaisuuteen ,koska nuo keskustelunaiheena olevat valheet ovat sieltä lähtöisin ja niistäsinä ole puhdas pulmunen.
Entä jos kerron tietäväni jotain enemmän tuosta lahkosta kuin sinä.
Ja puolustelusi perustuu omien käsitteittesi puolustamiseen. - niinkuin kirjoitit
t kirjoitti:
viittaus helluntalaisuuteen ,koska nuo keskustelunaiheena olevat valheet ovat sieltä lähtöisin ja niistäsinä ole puhdas pulmunen.
Entä jos kerron tietäväni jotain enemmän tuosta lahkosta kuin sinä.
Ja puolustelusi perustuu omien käsitteittesi puolustamiseen.enemmän tuosta lahkosta minulle?
- 28v kokemus
niinkuin kirjoitit kirjoitti:
enemmän tuosta lahkosta minulle?
helluntailaisista,kuin vapaakirkollisistakin.,
joten tiedän ja tunnen molempien srk:n
tavat ja opetukset. - tuhat ja yksi
28v kokemus kirjoitti:
helluntailaisista,kuin vapaakirkollisistakin.,
joten tiedän ja tunnen molempien srk:n
tavat ja opetukset.Tuonkin "Tukholman profetian" 25 vuotisen harhautuksen ja jos tarkkana olet ollut niin jotain varmaan myöe Syväntöjen harhatulkinnoista tiedät .
No tulisikko ootella rauhassa 2011-2012 harhan täyttymättömyyttä, ehkä painopiste siinä lienee tuon pienemmän vapaakirkon puolella.
Muuten miettimismyssyyn Dan.9:25-27. ei kerro Jeesus Nasaretilaisesta vaikka mm, Syvännötkin kertovat sen kertovan! - tuhat ja yksi
tuhat ja yksi kirjoitti:
Tuonkin "Tukholman profetian" 25 vuotisen harhautuksen ja jos tarkkana olet ollut niin jotain varmaan myöe Syväntöjen harhatulkinnoista tiedät .
No tulisikko ootella rauhassa 2011-2012 harhan täyttymättömyyttä, ehkä painopiste siinä lienee tuon pienemmän vapaakirkon puolella.
Muuten miettimismyssyyn Dan.9:25-27. ei kerro Jeesus Nasaretilaisesta vaikka mm, Syvännötkin kertovat sen kertovan!Tulisi viimeinkin jo ilmoittautua tuon Tukholman profetian 1984 kertojan nimi, niin tökeröä on tuon profetian selitys ,Roos -Venäjä ja Goog yms.
Hautaan kaatunut tai kaatuva harhaennustuksen tekijä, sitäkö tulee suojella kuin kirkonmiehet ja lahkolaiset suojelevat lapsiseksin harrastajia?
Mutta jos onki Syväntö itse se syyllinen ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179