HÄVETKÄÄ!!!

Hävetkää kaikki raukat sekä tietämättömät taksialan työntekijät!!

Täällä te anonyymisti sekä alatyyliin ruoditte alamme sisäisiä asioita, joita on paljon negatiivisia sekä myös positiivisia..

Omalla käyttäytymisellänne ette saa aikaan muuta kuin sen, että alamme ulkopuoliset ihmiset saavat erittäin huonon kuvan koko toimialastamme sekä sen parissa työskentelevistä henkilöistä.

Muistakaa, että nimenomaan toimitte JULKISELLA ASIAKASPALVELUALALLA, eli jo pelkästään sen takia alamme on n.s. "suurennuslasin alla".

Ja se, että revitte leukojanne täällä netissä, ei todellakaan paranna alamme asemaa yhteiskunnassamme. Jos joku asiakas toimii typerästi mielestänne, niin se asia ei todellakaan kuuluu tänne foorumiin, vaan enemminkin olisi syytä myös tutkia omia toimia eri tilanteissa ja ehkäpä myös oppia niistä jotain.. Vaatii ainoastaan YMMÄRTÄMISTÄ, jotta ymmärtää asioita.. Ymmärsittekö?

HÄVETKÄÄ!!!

Tähän lopuksi vilpitön anteeksipyyntö kaikilta alamme ulkopuolisilta henkilöiltä, jotka lukevat tätä blogia:

Anteeksi, meitä on moneen taksiin..

Työntäyteistä syksyä kaikille, keskittykää olennaiseen!
18944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

-Täällä te anonyymisti sekä alatyyliin ruoditte alamme sisäisiä asioita, joita on paljon negatiivisia sekä myös positiivisia..-

Oletko koittanut keskustella/ruotia/selvitellä nimellä oikein nokkamiesten kanssa?
Voin kertoa, ei mitään hyötyä.
Alalla on niin paljon mätää että se alkaa olla aika tuoda julki koska sitä ei nykyiset alan sisäiset systeemit osaa hoitaa.
Lähinnä mafia touhua.

Äänestä

Jos joku asia vituttaa niin tämä ei tosiaan ole oikea paikka ruotia asioita. Jos töissä on ongelmia, asioita kannattaa selvittää työnantajan, kollegoiden, alueyhdistyksen, taksiliiton, lääninhallituksen, liikenneministeriön jne. asianomaisen kanssa. Parasta terapiaa on käydä pomon kanssa läpi päivät ja jutella niitä näitä päivän kyydeistä ja alasta ylipäänsä.

Paljon löytyy korjattavaa, itse kuulun nuoreen kuljettajasukupolveen ja olen pannut merkille esimerkiksi vanhempien taksinkuljettajien kateuden ja mustamaalaamisen ja keskinäisen riidat.

Olen hyvän työnantajan palveluksessa pienellä paikkakunnalla kokoaikaisena taksinkuljettajana, vapaat, työjat ja muut ovat aina sovittavissa. Palkka on kohtalainen, mutta enpä vaihtaisi firmaa koska ilmapiiri on niin hyvä.

Taksinkuljettajan työ on antoisaa ja minulla ei ole puolentoista vuoden urani aikana ollut mitään ongelmia asiakkaitten eikä maksujen kanssa. Huumorilla ja omalla asenteella selviää pitkälle. Ja kaikille valittaville kuskeille vinkki: nouse autosta, avaa ovi ja toivota hyvää päivää, tämä kuuluu maalla perusasiakaspalveluun. Hyvästä siakaspalvelusta täällä maksetaan mielellään ja eipä ole taksoista valitettu!

Äänestä
  • Niin...Aurinko nousee ja elämä on muutenkin ihanaa.......

    Äänestä

--Täällä te anonyymisti sekä alatyyliin ruoditte alamme sisäisiä asioita, joita on paljon negatiivisia sekä myös positiivisia..--

Alatyylistä ilmaisua tällä palstalla on tullut lähinnä taksikeskuksien ja vantaan taksia puolustavissa kommenteissa.
Olisiko siellä jotain vaihdon paikkoja?
Ala on niin sisäsiitoista että tuuletus onnistuu ainoastaan ulospäin.
Tämäkin paavi, jonka aloitus on, lähinnä keskittynyt paavillisiin tehtäviin ja kampittamaan uusia alalle tulevia yrittäjiä.

Asiakkaat yleensä olleet mukavia ja työn suola.
Samaa ei voi sanoa alan ns edunvalvojista. Lähinnä selkäänpuukottajia ja aina oma lehmä ojassa tai muuten vaan vailla täyttä ymmärrystä.
YMMÄRTÄISITTE EDES HÄVETÄ!

Syksyn jatkoa kaikille itse työntekijöille sekä kaikille mukaville asiakkaille:)

Äänestä
  • Olet ilmiselvästi yrittäjäksi pyrkivä henkilö, hienoa!
    Sen verran pitänee oikaista epäluuloista viestiäsi siten, että ymmärrät kantani varmasti paremmin siinä vaiheessa, kun itse mahdollisesti toimit yrittäjänä..

    Henkilökohtaisesti olen aina mielelläni opastamassa sekä tukemassa alalle yrittäjiksi aikovia. Taksiyrittäminen on oikeasti vaativa laji, joka vaatii henkilöltä know-howta ja selkärankaa monessakin suhteessa.

    Itseasiassa, olen alan täydellisen vapauttamisen kannalla.
    Tietysti jotkin kriteerit(ei vakavia rikkeitä, ei hoitamatta jääneitä velvotteita, ym.) hakijan täytyy täyttää, mutta ehdottomasti "tarve harkinta" pitää poistaa.

    Mielestäni HTD sekä LT pitää fuusioida yhdeksi ja samalla Helsinki, Espoo ja Vantaa yhdeksi "Pääkaupunki-alueeksi".

    Olen myös sitä mieltä, että nämä "Onneksi on suomalainen taksikuski"-tarrat pitää poistaa kaikista autoista. Ne ovat näin vuonna 2009 aivan liian vanhakantaisen ajattelun tulosta ja itseasiassa myöskin ne yrittäjät, jotka ovat autoihinsa moiset laittaneet, niin heidätkin olisi hyvä heivata alalta.

    Mielestäni myös viranomaisten, jotka ovat lakeja ja asetuksia sekä muita säädöksiä laatineet, pitäisi myös korjata omat virheensä pikaisesti, eikä antaa kenenkään pikku-oravan tavoitella oikeudetonta etua/hyötyä kuorma-auton menevästä porsaanreiästä..

    Tai sitten, veljesten Hannun ja Heikin joukkoliikenne pienoislinja-autoista taksamittarit välittömästi pois.. Tietysti kaikilta muilta joukkuliikenneyrityksiltä myös..

    Niin, minä kuulun alan edunvalvojiin, olenhan minä yrittäjä, mutta en varmasti niihin henkilöihin, joita tarkoitit viestissäsi..

    Meitä on niin moneen taksiin..

    Äänestä

  • Taksiyrittäjä, Helsinki kirjoitti:

    Olet ilmiselvästi yrittäjäksi pyrkivä henkilö, hienoa!

    Onko "onneksi on suomalainen taksikuski" tarra vakavin ongelma tällä alalla?
    Onko alan sisäinen ongelma nämä KA-taksit? Se on hoidettavissa lainsäädännön avulla ulkoapäin. (lainsäätäjä)
    Suurimpia ongelmia alalla varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla on muutaman ihmisen istuminen vuodesta toiseen samalla (ja usein monellakin jakkaralla yhtä aikaan).
    Mieti vaikkapa HTA/HTD sekä Lähitaksi/vantaan taksi/ taxipoint/yhdistykset.
    Näistä toimijoista on tullut lähinnä jarruja taksialan kehittymisen suhteen. Suurin tehtävä tuntuu olevan omien vahtaaminen ja asiallisen tiedon pimitys.
    HTD;n ja lähitaksin fuusiosta täysin samaa mieltä. Pikku lisäyksellä että vetäjäksi sinne pitää saada joku ulkopuolinen.Tai sitten ulkoistaa koko tehtävä jollekkin isolle puhelin- tai logistiikka-alan toimijalle. Nykyisellään ovat muutaman jäärän suojatyöpaikkoja.
    Keskus on keskus ja siihen pitää sen tehtävät rajoittua. Keikan välittämiseen.
    Asiakkaiden oikeudet valita esim auto,kuljettaja yms jos saataisiin paremmin asiakkaiden tietoisuuteen pysyisi kalusto sekä vaatetuskin kunnossa.
    Heitä vartenhan olemme. Emme itseämme varten.

    Äänestä

  • Taksiyrittäjä, Helsinki kirjoitti:

    Olet ilmiselvästi yrittäjäksi pyrkivä henkilö, hienoa!
    Sen verran pitänee oikaista epäluuloista viestiäsi siten, että ymmärrät kantani varmasti paremmin siinä vaiheessa, kun itse mahdollisesti toimit yrittäjänä..

    Henkilökohtaisesti olen aina mielelläni opastamassa sekä tukemassa alalle yrittäjiksi aikovia. Taksiyrittäminen on oikeasti vaativa laji, joka vaatii henkilöltä know-howta ja selkärankaa monessakin suhteessa.

    Itseasiassa, olen alan täydellisen vapauttamisen kannalla.
    Tietysti jotkin kriteerit(ei vakavia rikkeitä, ei hoitamatta jääneitä velvotteita, ym.) hakijan täytyy täyttää, mutta ehdottomasti "tarve harkinta" pitää poistaa.

    Mielestäni HTD sekä LT pitää fuusioida yhdeksi ja samalla Helsinki, Espoo ja Vantaa yhdeksi "Pääkaupunki-alueeksi".

    Olen myös sitä mieltä, että nämä "Onneksi on suomalainen taksikuski"-tarrat pitää poistaa kaikista autoista. Ne ovat näin vuonna 2009 aivan liian vanhakantaisen ajattelun tulosta ja itseasiassa myöskin ne yrittäjät, jotka ovat autoihinsa moiset laittaneet, niin heidätkin olisi hyvä heivata alalta.

    Mielestäni myös viranomaisten, jotka ovat lakeja ja asetuksia sekä muita säädöksiä laatineet, pitäisi myös korjata omat virheensä pikaisesti, eikä antaa kenenkään pikku-oravan tavoitella oikeudetonta etua/hyötyä kuorma-auton menevästä porsaanreiästä..

    Tai sitten, veljesten Hannun ja Heikin joukkoliikenne pienoislinja-autoista taksamittarit välittömästi pois.. Tietysti kaikilta muilta joukkuliikenneyrityksiltä myös..

    Niin, minä kuulun alan edunvalvojiin, olenhan minä yrittäjä, mutta en varmasti niihin henkilöihin, joita tarkoitit viestissäsi..

    Meitä on niin moneen taksiin..

    Olet pikku oravaa vastaan ja samalla kuitenkin sitä mieltä että pitäisi vapauttaa ala?

    Äänestä

  • hospital kirjoitti:

    Olet pikku oravaa vastaan ja samalla kuitenkin sitä mieltä että pitäisi vapauttaa ala?

    Kuten aiemmin kirjoitin, tietysti olen vapauttamisen kannalla. Vain siten saadaan kuluttajille tarjottavaksi uusia kuljetuspalvelutuotteita ja vielä jopa erittäin kilpailukykyiseen hintaan.

    Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että pikku-orava tai muut kaltaisensa eivät ensinnäkään omaa know-howta kuinka tätä businesta tuloksellisesti hoidetaan taikka muutoinkaan, noin lähtökohtaisesti, heillä olisi edes asiat sillä mallilla, että tietyt alalle vaadittavat kriteerit täyttyisivät..

    Haluan huomauttaa sen seikan, että en ole ketään vastaan, vaan tätä valitettavaa sääntöjen sekä asetusten suota, jota viranomaiset eivät valvo, vaan se on jätetty taksiammattilaisten harteille omien toimien ohelle..

    Nytkin tarkastellessa tätä ikävää virhettä taksilaissa ja siitä seuranneita innokkaita kuorma-autoilijoita "taksipalveluineen"..

    Viranomaiset eivät tee mitään, tarkastajat ovat "kentällä" kuin oravat, joilla on 10 kilon säkki pähkinöitä, mutta ei hampaita millä purra.. Poliisit eivät ole tehneet mitään, vaikka heille on kädestä pitäen osoitettu esim. Ajoneuvoasetuksen 25§ 2. momentti, joka yksioikoisesti kertoo sen, että VAIN M1-luokan ajoneuvossa saa olla taksamittari..! (M1-luokan ajoneuvo = henkilöauto)

    Vaikka Hannun ja Heikin firmassa on kaikkiin Semelin valmistamiin mittareihin liimattu tarra, jossa lukee "KASSALAITE", niin se ei muuta sitä siksi, vaan on edelleenkin taksamittari.. Ainakin uskon niin, koska kokeilin tuota heidän metodiaan kotonani; laitoin vesipulloon vettä ja sitten liimasin siihen lapun, jossa lukee vodkaa.

    Kolmannen pullon jälkeen jouduin toteamaan, että eihän siitä mitään vodkaa tullut, ainoastaan kauhea kusihätä.. ;o)

    Kaikista alaamme koskevista paineista huolimatta, nähdään se lasi mielummin puoliksi täytenä..
    Että sillä lailla!

    ku noi tohkeissas oot, että on samalaisia pulloja, mutta sisältö on erilaista. Vai onko teiän kulmalla kaikissa pulloissa vaa votkaa. Ja jos nii on nii en yhtää ihmettele tyhmää lausuntoasi

    Äänestä

  • Taksiyrittäjä, Helsinki kirjoitti:

    Kuten aiemmin kirjoitin, tietysti olen vapauttamisen kannalla. Vain siten saadaan kuluttajille tarjottavaksi uusia kuljetuspalvelutuotteita ja vielä jopa erittäin kilpailukykyiseen hintaan.

    Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että pikku-orava tai muut kaltaisensa eivät ensinnäkään omaa know-howta kuinka tätä businesta tuloksellisesti hoidetaan taikka muutoinkaan, noin lähtökohtaisesti, heillä olisi edes asiat sillä mallilla, että tietyt alalle vaadittavat kriteerit täyttyisivät..

    Haluan huomauttaa sen seikan, että en ole ketään vastaan, vaan tätä valitettavaa sääntöjen sekä asetusten suota, jota viranomaiset eivät valvo, vaan se on jätetty taksiammattilaisten harteille omien toimien ohelle..

    Nytkin tarkastellessa tätä ikävää virhettä taksilaissa ja siitä seuranneita innokkaita kuorma-autoilijoita "taksipalveluineen"..

    Viranomaiset eivät tee mitään, tarkastajat ovat "kentällä" kuin oravat, joilla on 10 kilon säkki pähkinöitä, mutta ei hampaita millä purra.. Poliisit eivät ole tehneet mitään, vaikka heille on kädestä pitäen osoitettu esim. Ajoneuvoasetuksen 25§ 2. momentti, joka yksioikoisesti kertoo sen, että VAIN M1-luokan ajoneuvossa saa olla taksamittari..! (M1-luokan ajoneuvo = henkilöauto)

    Vaikka Hannun ja Heikin firmassa on kaikkiin Semelin valmistamiin mittareihin liimattu tarra, jossa lukee "KASSALAITE", niin se ei muuta sitä siksi, vaan on edelleenkin taksamittari.. Ainakin uskon niin, koska kokeilin tuota heidän metodiaan kotonani; laitoin vesipulloon vettä ja sitten liimasin siihen lapun, jossa lukee vodkaa.

    Kolmannen pullon jälkeen jouduin toteamaan, että eihän siitä mitään vodkaa tullut, ainoastaan kauhea kusihätä.. ;o)

    Kaikista alaamme koskevista paineista huolimatta, nähdään se lasi mielummin puoliksi täytenä..
    Että sillä lailla!

    Ihan asiaa kirjoitat. Vaikka alalla olenkin niin silti kannatan alan vapauttamista. Järjetön säädösviidakko pitäisi yksinkertaistaa, autoilijan yrittämisen vapautta rajoittavat vuorolista, vahvistettu taksa, päivystysvelvollisuus yms tulisi jo vihdoin purkaa. Joissain asioissa ala on niin kädetön. Systeemin paikkaamiseen ja pönkittämiseen käytetään ruutia aivan sairaasti, vaikka parempi lopputulos sataisiin aikaiseksi kun sama työmäärä käytettäisiin varsinaisen bisneksen ja asiakaspalvelun miettimiseen.

    Äänestä

  • Taksiyrittäjä, Helsinki kirjoitti:

    Kuten aiemmin kirjoitin, tietysti olen vapauttamisen kannalla. Vain siten saadaan kuluttajille tarjottavaksi uusia kuljetuspalvelutuotteita ja vielä jopa erittäin kilpailukykyiseen hintaan.

    Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että pikku-orava tai muut kaltaisensa eivät ensinnäkään omaa know-howta kuinka tätä businesta tuloksellisesti hoidetaan taikka muutoinkaan, noin lähtökohtaisesti, heillä olisi edes asiat sillä mallilla, että tietyt alalle vaadittavat kriteerit täyttyisivät..

    Haluan huomauttaa sen seikan, että en ole ketään vastaan, vaan tätä valitettavaa sääntöjen sekä asetusten suota, jota viranomaiset eivät valvo, vaan se on jätetty taksiammattilaisten harteille omien toimien ohelle..

    Nytkin tarkastellessa tätä ikävää virhettä taksilaissa ja siitä seuranneita innokkaita kuorma-autoilijoita "taksipalveluineen"..

    Viranomaiset eivät tee mitään, tarkastajat ovat "kentällä" kuin oravat, joilla on 10 kilon säkki pähkinöitä, mutta ei hampaita millä purra.. Poliisit eivät ole tehneet mitään, vaikka heille on kädestä pitäen osoitettu esim. Ajoneuvoasetuksen 25§ 2. momentti, joka yksioikoisesti kertoo sen, että VAIN M1-luokan ajoneuvossa saa olla taksamittari..! (M1-luokan ajoneuvo = henkilöauto)

    Vaikka Hannun ja Heikin firmassa on kaikkiin Semelin valmistamiin mittareihin liimattu tarra, jossa lukee "KASSALAITE", niin se ei muuta sitä siksi, vaan on edelleenkin taksamittari.. Ainakin uskon niin, koska kokeilin tuota heidän metodiaan kotonani; laitoin vesipulloon vettä ja sitten liimasin siihen lapun, jossa lukee vodkaa.

    Kolmannen pullon jälkeen jouduin toteamaan, että eihän siitä mitään vodkaa tullut, ainoastaan kauhea kusihätä.. ;o)

    Kaikista alaamme koskevista paineista huolimatta, nähdään se lasi mielummin puoliksi täytenä..
    Että sillä lailla!

    --Haluan huomauttaa sen seikan, että en ole ketään vastaan, vaan tätä valitettavaa sääntöjen sekä asetusten suota, jota viranomaiset eivät valvo, vaan se on jätetty taksiammattilaisten harteille omien toimien ohelle..---
    Miksi ihmeessä taksit tekevät viranomaisen duunin? Eikö se ole leivän viemistä toisen suusta?
    Mielestäni taksien kannattaisi nyt keskittyä tekemään omat työnsä ja lopettaa se toisten/kollegoiden kyttääminen.
    Pikku-orava tapauksissa (=siis asioissa jotka tulevat alan ulkopuolelta) ei muuta kuin kanteluita viranomaisille ja patistaa heidät töihin.
    Ns: vapaa pudotus, eli jätetään oma valvonta pois kokonaan niin saamme oikeasti viranomaiset valvomaan alaa ja alan kehittymään eteenpäin. Loppuu se loputon sisäinen paskantärkeily mitä nyt esiintyy.
    Tämä ala ei tosiaankaan kehity yhtään jos koko showta johtaa pks-seudulla keskuksien toimitusjohtajat ja vantaan "piikkilankaa kentän ympärille" taksi oy:n toikkari. Kaikki kyseiset vielä kovinkin halukkaita joka jakkaralle missä pääsee pätemään.

    Ainoa sääntö mikä pitäisi ajaa läpi ja asiakkaiden tietoisuuteen joka paikassa on;

    Asiakkaalla on oikeus valita auto millä matkustaa. Sillä asiakkaita varten me siellä ollaan eikä päin vastoin.
    "Piikkilankaan ympärille" oman leivän nurkan ympärille tappaa kaiken yhteishengen ja ryhdissä pysymisen. Taksien pitäisi olla suvaitsevaisempia kuin keskiverto kaduntallaajan ja miksi tämä on mennyt? Alan sisällä ei suvaita mitään erilaisia valintoja ja kaikki asiakkaatkin on "jotain vitun homoja,kravattipellejä tai jurriapinoita tms." Siis taksisuhareitten mielestä. Näitä kommentteja kuulee tolpilla. Ja mallin antaa taksikeskuksien kiveen veistetyt säännöt.

    Olisi hyvä todellakin antaa alalle hieman happea ulkoapäin, alkaa tekemään omia töitä, keskukset kyytejä välittää, taksit ajaa niitä ja viranomaiset valvoo.
    Nyt pelin henki on se että keskukset ja taksit valvovat toisia takseja. Mikään ei ole niin kateellinen kuin taksiautoilija. Paitsi taksikeskus ja vantaan taksi oy...

    Äänestä

Nostetaan tämä keskustelu takaisin tapetille.. =)

Äänestä
  • Sanoit että täällä ruoditaan alatyyliin ja on kauheeta ja silti nostat jutun taas pöydälle...?

    Kumminkapäin se nyt pitäis olla?

    Saanko laittaa alatyyliä kehiin?: Taksi on paska ammatti. Jauhaminen taksista ei lopu koskaan. Taksi on myytti. Laki ei voi koskaan olla ajan tasalla taksin suhteen, se on liian monipuolista, ympäri maailman. Taksi pelastaa ja taksi vie tuhoon. Taksi on maailman paras ammatti. Taksi sitä ja taksi tätä. Se on ja se ei ole. Se vie mutta ei sittenkään vie. Se on ihan paska. Varsinkin jos se on peugeot. Tai kuskilla on viikset.

    Äänestä

  • mitä kännisempi asiakas niin ei muuta kuin kertoimia mittariin lisää,kyllä ne maksaa ovat mielissään kun joku ottanut kyytiinsä.

    Kaikki luvat pitää vapauttaa niin palvelu paranee ja kaikilla on samat mahdollisuudet, nyt kaikenmaailman
    liitot varjelee mustasukkaissti ettei vaan kukaan uusi yrittäjä tulisi meidän leipää jakamaan.

    Helsingissäkin kun olisi 2500 kumipyörää niin silloin tulisi palvelutaso esiin,kyllä oltaisin avuliaita ja nöyriä
    nykyisin kun ei perse nouse penkistä ei sitten millään.

    itse kierrän aina auton takakautta ja avaan asiakkaalle oven ja toivotan hyvää päivän jatkoa mutta meitä on liian harvassa valitettavasti.

    Äänestä

Nosto..

Äänestä
  • hyvä välillä kertoa ihmisille, että ykis pohjois-korean lisäksi on vielä oka kunnioittaa stalinin tapoja. Stasi kunniaan

    Äänestä

ei kukaan muu tee/ harjoita muu kuin kusipäinen munaton hyypiö joka ei millään muulla alalla menesty

ja tämä on ainut anonyymi kerho johon ei iske kaikenmaailman homojen kyläpoliisit jotka leikkii
esim, nettipoliisia koska pienenä ei ollut muuta kehittäviä toimia kuin leikkiä käpyjen kanssa.

Sitten kun pääsee johonkin kyttäämään jotakin sivustoa niin mielen valtaa tunne samanlainen kuin
teollisuusvartijalla 8,60 h, ja vangin vartijalla kun on vähän valtaa niin pitää kaikki käyttää voihan vittu:
minkälaisia munattomia olette.

Kuorma-autoja lisää Oralle niin palvelu paranee !!!!!!!! muut kuskoot housuusa.

Äänestä

tänne valittamaan kyllä se tiedetään että suurin osa rengeistä ja isännistä on täysiä sekopäitä jota hallitsee kateus ja mustasukkaisuu.

samoin koko taksiliitto on menneen talven lumia,,on mukava nähdä miten niiden heepojen suu menee kun luvat vapautuu siihen menee kork.2-5.vuotta sen jälkeen hinnat laskee ja palvelu paranee.

On hieno että on edes joku foorumi missä voi tuoda totuuden julki ja sen vääryyden mitä nykytaxsit
harjoittaa ja kyykyttää asiakasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Taksiyrittäjä, Helsinki kirjoitti:

Hävetkää kaikki raukat sekä tietämättömät taksialan työntekijät!!

Täällä te anonyymisti sekä alatyyliin ruoditte alamme sisäisiä asioita, joita on paljon negatiivisia sekä myös positiivisia..

Omalla käyttäytymisellänne ette saa aikaan muuta kuin sen, että alamme ulkopuoliset ihmiset saavat erittäin huonon kuvan koko toimialastamme sekä sen parissa työskentelevistä henkilöistä.

Muistakaa, että nimenomaan toimitte JULKISELLA ASIAKASPALVELUALALLA, eli jo pelkästään sen takia alamme on n.s. "suurennuslasin alla".

Ja se, että revitte leukojanne täällä netissä, ei todellakaan paranna alamme asemaa yhteiskunnassamme. Jos joku asiakas toimii typerästi mielestänne, niin se asia ei todellakaan kuuluu tänne foorumiin, vaan enemminkin olisi syytä myös tutkia omia toimia eri tilanteissa ja ehkäpä myös oppia niistä jotain.. Vaatii ainoastaan YMMÄRTÄMISTÄ, jotta ymmärtää asioita.. Ymmärsittekö?

HÄVETKÄÄ!!!

Tähän lopuksi vilpitön anteeksipyyntö kaikilta alamme ulkopuolisilta henkilöiltä, jotka lukevat tätä blogia:

Anteeksi, meitä on moneen taksiin..

Työntäyteistä syksyä kaikille, keskittykää olennaiseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu