Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ei seiso sitten

En tiedä onko joku muu paininut saman ongelman kanssa. Olen 28-vuotias mies ja vielä on poikuus tallella johtuen siitä, että tositilanteessa en saa seisomaan millään. Nykyinen tyttöystäväni on aivan ihana ja on monesti toitottanut ettei ole kiirettä ja tiedän että hän tarkoittaa sitä.

Usein alkaa seisomaan kun suutelemme ihan normaalisti kohdatessamme. Mutta sitten kun vaatteet on pois, niin homma vaikeutuu. Ei siinä mitään, lienee normaalia alkuun kun ei ole tottunut alastomuuten, mutta on sitä oltu alasti jo kymmenisen kertaa eikä mitään edistystä ole havaittavissa. Saan kyllä esim. pornoa katsomalla seisomaan hyvinkin rivakkaan, joten impotenssista ei ole kyse.

Toinen mikä vähän ihmetyttää on se, että tyttöystäväni on antanut mulle suuseksiä, mutta se ei tunnu oikein miltään ja penikseni ei värähdäkään siitä, on täysin velttona. Ja on vaikea kuvitella, että se suuseksin antaminen miehelle olisi jotain salatiedettä, vaan enemmänkin tuntuu siltä että omassa värkissä on jotain vikaa. Minut on ympärileikattu joskus pienempänä, tiedä onko sillä vaikutusta.

Kellään kokemuksia?
91067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo itselläni sama ongelma, josta pääsin onneksi eroon. Kyllä sä joskus onnistut ja jos on ihana tyttöystävä, niin antaa mennä vaan. Suorituspaineet ovat varmaan valtavat ja näistä sun kannattaa tietysti puhua. Tytöt tykkää kun kertoo mies kertoo omasta heikommasta puolestaan. Itsehän menetin neityyteni siten, että oli kolmen epäonnistuminen (eri muijia) jälkeen olin jo menettänyt toivoni, ja kun sitten ajauduin nykyisen tyttöystäväni kanssa sänkyyn niin aluksi ei meinannut seistä ja olin jo menettänyt toivoni, mutta sitten se vaan jostain ilmestyi.

Kannattaa yrittää ajatella sitä jotenkin muuten kuin suorituksena, niin suoritus kuin se onkin, ja jos kerta olet jo epäonnistunut useampaan otteeseen, ei sinulla ole enää kuin yksi suunta - ylöspäin. Luottamusta kehiin...

Äänestä

En tiiä mistään ny mittään. mutta se on melko varmaa että et osaa pysty olla ajattelematta sitä että sulla nyt sit taaskaan seiso :D

Mistä ehkä väistämättä seuraa se että näin siinä sitten käy kuin ajattelet.

Harkitse ny ihmeessä jotain psykologia, psykiatria, en tiiä mikä noista tieteenalojen tuntijoista on se pätevin ratkomaan tuota sun ongelmaa..

Mutta selvästi siis kyse ei ole jostain mitä se peruslääkäri vois lähtee tutkimaan, eli mitään fysiologista vikaa sussa ei voi olla jos kuitenkin helposti seisoo muissa tilanteissa.

Veikkaan että oot ny ensimmäistä kertaa parisuhteessa? Kun et ainakaan kerro aiemmista suhteista et miten ne vertautuis tähän.
Noin 200 papukaijan merkkiä sekä pistettä sun tytölle tuosta suhtautumisestaan :)
Usko pois että kyllä teillä vielä onni kukoistaa seksinkin saralla kun vaan otat tosissaan päätät että näin tulee olemaan.

Ootteko puhunu tästä aiheesta syvällisesti tyttöystävän kanssa?
Kannattaisko ainakin koittaa et ootte enemmän alasti yhessä?
Sängyssä tai ei. Mut hei, alasti on kiva olla iha joka tapauksessa :D Oli tarkotus harrastaa seksiä tai käydä suihkussa tai sit ei :D

Eli, ehdotan että heittäydytte lämpiksenne alasti, ja sit vaikka katotte leffaa, viltin alla jos on kylmä. Jos tekee mieli kosketella toista ni sit teette niin. Jos ei tee mieli ni sit ei.

Koska sun puheesta nyt voinee uskoa että se on fakta et fysiologista vikaa ei ole. Vaan se on sun pään sisällä se, ei vika, vaan joku pieni este mitä et tietoisessa mielessä pysty tunnistamaan. Tän takia joku ihmisen mielen toimintaan perehtynyt psyko vois olla aivan loistava vaihtoehto.
Aivan taatusti ET ole kovinkaan harvinainen yksilö joka tästä ongelmasta kärsii.

Mutta oot niistä monista jo tehny poikkeuksen siinä että et häpeä itseäsi tai jotain, ja eroa sen vuoks naisesta ja kaikkea muuta tyhmää.

Nyt on siis seuraavien askelien aika?
Koita ny vaik huvikses tota mitä ehotin että vietätte aikaa yhdessä ja alasti :)
Pienempi vaiva meinaan kuin lähteä hakeutuun niie kallonkutistajien kans ihmettelemään tota asiaa.

Ja ja.. Mites sit ku sitä seksiä ois tarkotus.. ni ootteko sit malttanu olla iha rauhassa vaikkapa muutamien tuntienkin ajan? Hyväilleet ja halailleet ja suudelleet toisianne? Ilman mitään pakottavaa tarvetta päästä välittömästi yhtymään :)

Siinäkin kun useemman tunnin nautiskelette toisistanne kaikin puolin, ni sit se o aika pinttynyttä jos et pysty olla siinä irtaantumatta jostain sellasesta ajatuksesta että "nyt mulla pitäs seistä, mulla ei seiso, miksei mulla seiso, jos seisoski ni varmaa lakkais seisomasta"

Ja hei! Kerro meille et miten tää sun juttu nyt sit etenee!

Äänestä
  • Suosittelen edellisen kirjoittajan ohjetta lämpimästi! Alasti on kiva olla :-)

    Äänestä

  • Olen theNuken kanssa samaa mieltä ja senkin takia, että aloittajan tilanne kuulostaa kovin tutulta. Eli tosiaan jos asiaa ajattelee niin, että "nyt sen pitäisi seistä! Miksei se jo seiso!?" niin homma menee varmasti pieleen. Jos asiasta ottaa liikaa stressiä, niin se hyvin todennäköisesti menee pieleen.

    Eli niin kuin jo sanoin, niin itsellä oli tuon ekan kerran kanssa vähän samanlaista ongelmaa. Mullakin oli ymmärtäväinen tyttöystävä ja pari ekaa kertaa menikin mönkään, kun ei vaan saanut seisomaan. Mutta sitten joku kerta vain oltiin alasti, eikä pidetty mitään kiirettä.
    Kun vaan ajatteli, että jos ei onnistu niin ei voi mitään, ja antoi vain homman edetä omaa tahtiaan, niin kyllähän se alkoi sieltä pikkuhiljaa nostaa päätään. Eihän se vielä senkään jälkeen täysin nappiin mennyt, vaan puoli minuuttia myöhemmin se oli taas löysä.
    Mutta mitäpä tuosta kun oli jo tuossa ajassa ehtiny vähän alkuun. Ja taas odoteltiin ja katseltiin ja kohta otettiin taas uusiksi. Ja tätä sitten jatkettiin muutaman kerran ja varmaan pari tuntia, eikä lopulta kummallakaan ollut lopputuloksesta mitään valitettavaa. =)

    Äänestä

Itsellä on samanlaisia kokemuksia, mutta kerran kun sen rakastelun saa onnistumaan, niin siitä saa sen verran rohkeutta, että se onnistuu helpommin toistekin. Alku-ujoudestahan siinä ainakin itsellä oli kyse.

Apu ongelmaan löytyi itsellä siitä, että lopulta en enää yrittänyt väkisin. Jos tilanne lähti käsistä ja nolous, ujous ja epävarmuus valtasi mielen, kävin vessassa, kokosin ajatuksiani, luovuin ajatuksesta harrastaa seksiä, samalla luovuin suorituspaineistakin. Sitten kun palasin makuuhuoneeseen, oli eri tunnelma, ja hetken päästä homma alkoi ikään kuin itsestään.

Kannattaa myös lukea George Weinbergin kirja Luo itse oma elämäsi. Tai lue siitä vähintäänkin se osuus, mikä käsittelee seksin harrastamisen mielekkyyttä. Se auttoi itseni kohdalla ymmärtämään asioita oikealla tavalla.

Äänestä

entie mitä auta mutta olen varma että ymleikaus se on hyvää ja auta paljon .

Äänestä

Ku aina puhutaan siitä hitaudesta, niin entäs jos kokeilette nopeasti? käytättekö kondomia? Jos tyttöystäväsi laittaa sen päällesi, kiihotutko? Mikäli kyllä, niin siitä voi mennä jo suoraan asiaan. Siinä vaiheessa kun pääset sisään, uskon että kiihotut niin paljon, että tulet samantien.. Mutta ensi kerralla pääset taas pidemmälle.. Ps. kumpa minäkin olisin löytänyt tuollaisen naisen.

Äänestä
  • lähtekää siitä liikkeelle, että ei olutta, eikä muutakaan liiallista viinan läträämistä. Suorituspaineet vievät naiseltakin halut, huolimatta, vaikka olisi millainen panomies. Psykologiaa ja yleensä enemmän kiinnostusta, viina vie senkin vähän, mikä kavereilta jää aikaa naiselle.

    Äänestä

Oon ite 19v ja kokeillu seksiä kolme kertaa kolmen eri muijan kanssa. Täysin sama ongelma mullakin. Kyllä se varmasti johtuu niistä suorituspaineista ja niistä "nyt pitäis seisoo" -ajatuksista. Ei auta muu ku kokeilla vaan uudestaan ja yrittää tyhjentää mieli kaikista turhista ajatuksista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


millään kirjoitti:

En tiedä onko joku muu paininut saman ongelman kanssa. Olen 28-vuotias mies ja vielä on poikuus tallella johtuen siitä, että tositilanteessa en saa seisomaan millään. Nykyinen tyttöystäväni on aivan ihana ja on monesti toitottanut ettei ole kiirettä ja tiedän että hän tarkoittaa sitä.

Usein alkaa seisomaan kun suutelemme ihan normaalisti kohdatessamme. Mutta sitten kun vaatteet on pois, niin homma vaikeutuu. Ei siinä mitään, lienee normaalia alkuun kun ei ole tottunut alastomuuten, mutta on sitä oltu alasti jo kymmenisen kertaa eikä mitään edistystä ole havaittavissa. Saan kyllä esim. pornoa katsomalla seisomaan hyvinkin rivakkaan, joten impotenssista ei ole kyse.

Toinen mikä vähän ihmetyttää on se, että tyttöystäväni on antanut mulle suuseksiä, mutta se ei tunnu oikein miltään ja penikseni ei värähdäkään siitä, on täysin velttona. Ja on vaikea kuvitella, että se suuseksin antaminen miehelle olisi jotain salatiedettä, vaan enemmänkin tuntuu siltä että omassa värkissä on jotain vikaa. Minut on ympärileikattu joskus pienempänä, tiedä onko sillä vaikutusta.

Kellään kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu