Hilpeä

Aikanaan tällä oli oikein ketjukin näille mutta on jo vaipunut alas.

Raskaalta puolelta palautui mieleeni episodi n. neljän vuoden takaa. Volvo oli kytkinrementia vailla joten Konalaan oli aika tilattu. Kuski soitteli ja ilmoitti että Konalassa ollaan ja Hän jättää auton sinne. Kävi kuitenkin ilmi että kyyti tulee vasta parin tunnin päästä joten kysyin olisko intoa käydä siinä viereisellä leimakonttorilla kysymässä ehtisivätkö katsastaa perävaunun. Tämä nyttemmin jo kuskivainaa meni kysymään, iloisesti hymyilevä tiskin hengetär pyysi katsurin paikalla joka totesi että kun seuraava varattu aika on vasta 30min päästä ja jarrusovitus on valmiiksi ajettu niin hyvinhän tuon ehtii. Niinkuin ehtiikin, katsotaan että valot toimii, etsitään se kuuluisa runkonro ja käväistään rautakangen kanssa montussa. Vartin rojekti.
Sitten alkoi hauskuus. Katsuri tuli samalla ovenavauksella pihalle ja totesi että hänpä ajaa retelin montulle niin tulee koeajettua samalla. Volvo käymään mutta mutta, oudompi ei saanutkaan vaihdetta päälle joten tyly ilmoitus että kärryn katsastus jää tekemättä.
Kertokaapa ammattilaiset mielipiteenne tästä toiminnasta ja kysympä samalla onko "koeajo" tosiaan pakollinen kaikissa katsastuksissa? Tuntuu aika hölmöltä kun leimataan pelkkä perävaunu
6381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kytkin ei toimi niin miten sillä voi turvallisesti liikuttaa vaunua?

Äänestä
  • Kukas sitä kytkimellä ajaa?

    Äänestä

pakollinen. Oikein katsastaja toimi, jos ei kytkin irroita. Jarrut on myös ajettava dynamometrillä, vaikka sovitus on ajettu. Sorry, aina ei onnistu.

Äänestä
  • Kytkin on siitä vinkeä vehje että kuluvana osana siitä ei voida on/off mallisesti sanoa "ei irroita". Kyseinen auto tuli sananmukaisesti ajosta, 300-700km päivittäin eli henk.koht mielipiteeni katsastajan ajotaidosta on........ no joo. Enpä ole koskaan kuullut Sisun leimaamisen tyssänneen hajonneen kytkinjarrun aiheuttaman rutinan vuoksi.

    Eivätpä ole nämä palstan aktiivit innostuneet tätä kommentoimaan eikä vahvistusta tuon "koeajon" pakollisuudestakaan näy. Yleensä se tehdään mutta itsekin olen useamman kerran nimenomaan kärryä leimatessa itse ajanut halliin sisään JA ulos. Lisää kysyttävää tuli tuosta jarrujen tarkastastamisesta kun sovitus on valmiina, kertokaapa ammattilaiset AKEn ohjeistus siitäkin. Itse kuvittelisin menevän samaa rataa pakokaasujen kanssa eli jos ha-katsastuksessa on lappu valmiina eipä sitä anturia pakoputkeen enää tungeta

    Äänestä

  • kommentoin kirjoitti:

    Kytkin on siitä vinkeä vehje että kuluvana osana siitä ei voida on/off mallisesti sanoa "ei irroita". Kyseinen auto tuli sananmukaisesti ajosta, 300-700km päivittäin eli henk.koht mielipiteeni katsastajan ajotaidosta on........ no joo. Enpä ole koskaan kuullut Sisun leimaamisen tyssänneen hajonneen kytkinjarrun aiheuttaman rutinan vuoksi.

    Eivätpä ole nämä palstan aktiivit innostuneet tätä kommentoimaan eikä vahvistusta tuon "koeajon" pakollisuudestakaan näy. Yleensä se tehdään mutta itsekin olen useamman kerran nimenomaan kärryä leimatessa itse ajanut halliin sisään JA ulos. Lisää kysyttävää tuli tuosta jarrujen tarkastastamisesta kun sovitus on valmiina, kertokaapa ammattilaiset AKEn ohjeistus siitäkin. Itse kuvittelisin menevän samaa rataa pakokaasujen kanssa eli jos ha-katsastuksessa on lappu valmiina eipä sitä anturia pakoputkeen enää tungeta

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021245
    17§ 4.mom

    4. Katsastuksessa voidaan suorittaa pakokaasupäästöjen ja paineilma- ja sähköjarrujärjestelmien tarkastuksia sekä nopeudenrajoittimen toiminnan tarkastuksia tarkastuspaikan mittausten tai tarkastusten oikeellisuuden toteamiseksi, jolloin katsastuksessa suoritettu tarkastus on ratkaiseva. Katsastuksessa voidaan tarkastaa myös perävaunun vetokytkimen toimintakelpoisuus.

    Äänestä

  • Katsuri kirjoitti:

    näin sen arvelinkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katsastuskokekemus kirjoitti:

Aikanaan tällä oli oikein ketjukin näille mutta on jo vaipunut alas.

Raskaalta puolelta palautui mieleeni episodi n. neljän vuoden takaa. Volvo oli kytkinrementia vailla joten Konalaan oli aika tilattu. Kuski soitteli ja ilmoitti että Konalassa ollaan ja Hän jättää auton sinne. Kävi kuitenkin ilmi että kyyti tulee vasta parin tunnin päästä joten kysyin olisko intoa käydä siinä viereisellä leimakonttorilla kysymässä ehtisivätkö katsastaa perävaunun. Tämä nyttemmin jo kuskivainaa meni kysymään, iloisesti hymyilevä tiskin hengetär pyysi katsurin paikalla joka totesi että kun seuraava varattu aika on vasta 30min päästä ja jarrusovitus on valmiiksi ajettu niin hyvinhän tuon ehtii. Niinkuin ehtiikin, katsotaan että valot toimii, etsitään se kuuluisa runkonro ja käväistään rautakangen kanssa montussa. Vartin rojekti.
Sitten alkoi hauskuus. Katsuri tuli samalla ovenavauksella pihalle ja totesi että hänpä ajaa retelin montulle niin tulee koeajettua samalla. Volvo käymään mutta mutta, oudompi ei saanutkaan vaihdetta päälle joten tyly ilmoitus että kärryn katsastus jää tekemättä.
Kertokaapa ammattilaiset mielipiteenne tästä toiminnasta ja kysympä samalla onko "koeajo" tosiaan pakollinen kaikissa katsastuksissa? Tuntuu aika hölmöltä kun leimataan pelkkä perävaunu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu