Päihdepolitiikkaa

Kun tänä päivänä tupakkaa jahdataan kuin henkipattoa, tuntuu oudolta, että kannabis vapautettaisiin täysin jonakin päihteiden messiaana.

Suomen huumeongelma on pysynyt siedettävänä juuri tiukkuutemme tähden - koko Euroopan mittakaavassa. Tavattuani erään leirivaihdon yhteydessä saksalaisia koululaisia huomasin, että 14-16-vuotiaista viisi kahdestakymmenestä käytti kannabista. Koska tilanne ei ole enää Keski-Euroopassa "käpälässä", Rangaistavuuden poistaminen vähentäisi rikollisuutta ja harmaata kansantuloa.

Suomessa opettajat ovat jo saaneet tarkastella kannabista käyttävien nuorten kirjoitettua kompositiota ja verrata sitä muihin. Käyttäjien teksti on sekavaa. Takapulpetissa he saattavat hihitellä itsekseen. Vanhan kannabiksen makeantunkkainen tuoksu tuntuu. Passiivisuus alkaa lyödä leimansa toimiin. Ainoa, missä he esiintyvät edukseen, ovat tilanteet, joissa väitellään tai kirjoitetaan kannabiksesta. Heillä on valmiiksi hiotut Internetistä opitut argumentit siitä, miten kannabis on harmittomampi kuin alkoholi jne.
Onneksi meillä kuitenkaan ei ole vielä miljoonaa kannabiksen suurkuluttajaa (riippuvaista).

Milloinkaan he eivät kysy itseltään sitä, miksi päihdettä ylipäätään pitää käyttää. On vain jotenkin itsestään selvää, että jotakin päihdettä pitää käyttää ja sitten mietitään, mikä olisi paras vaihtoehto.

YK:n tutkimuksen mukaan 8-10% ihmiskunnasta addiktoituu johonkin päihteeseen. Laosissa ei oikein ole alkoholismia, mutta 8% väestä on siellä opiaattiriippuvaisia. Suomessa taas on alkoholisteja. Ei herkullista sekään.

En kannata mitään uusia enkä vanhoja päihteitä.