Päihdepolitiikkaa

opettaja_

Kun tänä päivänä tupakkaa jahdataan kuin henkipattoa, tuntuu oudolta, että kannabis vapautettaisiin täysin jonakin päihteiden messiaana.

Suomen huumeongelma on pysynyt siedettävänä juuri tiukkuutemme tähden - koko Euroopan mittakaavassa. Tavattuani erään leirivaihdon yhteydessä saksalaisia koululaisia huomasin, että 14-16-vuotiaista viisi kahdestakymmenestä käytti kannabista. Koska tilanne ei ole enää Keski-Euroopassa "käpälässä", Rangaistavuuden poistaminen vähentäisi rikollisuutta ja harmaata kansantuloa.

Suomessa opettajat ovat jo saaneet tarkastella kannabista käyttävien nuorten kirjoitettua kompositiota ja verrata sitä muihin. Käyttäjien teksti on sekavaa. Takapulpetissa he saattavat hihitellä itsekseen. Vanhan kannabiksen makeantunkkainen tuoksu tuntuu. Passiivisuus alkaa lyödä leimansa toimiin. Ainoa, missä he esiintyvät edukseen, ovat tilanteet, joissa väitellään tai kirjoitetaan kannabiksesta. Heillä on valmiiksi hiotut Internetistä opitut argumentit siitä, miten kannabis on harmittomampi kuin alkoholi jne.
Onneksi meillä kuitenkaan ei ole vielä miljoonaa kannabiksen suurkuluttajaa (riippuvaista).

Milloinkaan he eivät kysy itseltään sitä, miksi päihdettä ylipäätään pitää käyttää. On vain jotenkin itsestään selvää, että jotakin päihdettä pitää käyttää ja sitten mietitään, mikä olisi paras vaihtoehto.

YK:n tutkimuksen mukaan 8-10% ihmiskunnasta addiktoituu johonkin päihteeseen. Laosissa ei oikein ole alkoholismia, mutta 8% väestä on siellä opiaattiriippuvaisia. Suomessa taas on alkoholisteja. Ei herkullista sekään.

En kannata mitään uusia enkä vanhoja päihteitä.

8

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vierestäseurannut

      Tämä oli asiaa.

    • oppilaasiko?

      siellä takarivissä on aina istunut porukkaa joita ei koulunkäynti kiinnosta.
      aikaisemmin syynä oli laiskuus ja tyhmyys nyt se onkin kannabis. suomen huumeongelma on muuten pahempi kuin hollannin, meillä kuollaan huumeisiin
      useammin ja käyttö painottuu liiaksi koviin huumeisiin. erityisesti amfetamiinia
      käytetään paljon.

      sanot ettet kannata uusia etkä vanhoja päihteitä. no suomessa on aikanaan
      käytetty paljon sieniä ja muitakin luonnontuotteita päihteenä. alkoholi on
      oikeastaan uusi päihde jos katsotaan historiaa ja kun sitä kerran katsotaan
      niin ihmisillä on aina ollut halu päihtyä.

      meillä kuten muissakin länsimaissa on päihtyminen sallittua, johtuu ehkä siitä
      ettei kieltäminen onnistu. siitä seuraa automaattisesti kysymys, miksi sallitaan
      kova päihde mutta kielletään mieto? osaako ope vastata vai menetkö lakien
      taakse piiloon?

    • p.e.r.ä.s

      "Heillä on valmiiksi hiotut Internetistä opitut argumentit siitä, miten kannabis on harmittomampi kuin alkoholi jne."

      Eli he ovat tutustuneet oikeisiin tutkimuksiin, ja se on paha asia? Verrattuna siis siihen, että ne "huumefaktat" olisivat ihan vain keksittyjä, kuten tässä maassa on ollut tapana.

      • JOOP, BUM.

        Niinpä---keksittyjähän ne --hi hi hii --joop, SALUT.

        KYLLÄ, ME, SEN, TODISTAMME, JOOP, BUM.

        terveisin Raakkuna ja 2018.


      • p.e.r.ä.s
        JOOP, BUM. kirjoitti:

        Niinpä---keksittyjähän ne --hi hi hii --joop, SALUT.

        KYLLÄ, ME, SEN, TODISTAMME, JOOP, BUM.

        terveisin Raakkuna ja 2018.

        Mitäs jos pidetään se lsd-poika ihan erossa kannabiskeskusteluista, koska ilman lsd:tä ja sen käyttöä hän ei olisi sairastunut koskaan? Eikä tuo yksi lsd:tä liiaksi vetänyt kaveri oikein siis sovi mukaan, kun puhutaan kannabiksesta, joka vaikutukseltaan on kuin hyttysen pieraisu jos sitä lsd:hen vertaa, tajuatko tämän?


    • Hyvä tietää
      • löytyy

        "Kaiken paatoksen keskellä on hyvä muistaa, että tutkimusten mukaan kannabiksen vaikutus aivotoimintaan on lähes olematon."

        JOOP, OLEMME, SAMAA, MIELTÄ, BUM

        RAAKKUNA JA 2018


      • epponen
        löytyy kirjoitti:

        "Kaiken paatoksen keskellä on hyvä muistaa, että tutkimusten mukaan kannabiksen vaikutus aivotoimintaan on lähes olematon."

        JOOP, OLEMME, SAMAA, MIELTÄ, BUM

        RAAKKUNA JA 2018

        Huomaa hyvin kuinka kaksinaamainen olet, valehteleva valistaja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      11
      2919
    2. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2527
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1393
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1330
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1211
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      959
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      124
      863
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      32
      786
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      27
      635
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      606
    Aihe