Brax väärässä

Oikeusministeri piti ehdokkaiden ja puolueiden seminaarilippuja "pahana ongelmana", koska ne vähennetään kirjanpidossa yrityksen tuloista koulutuksena, vaikka kyseessä on puoluetuki.

Brax on väärässä.

Mikään eduskunta ei voi säätää sellaista lakia, että puolueiden ja edustajien tukiryhmät eivät voisi järjestää yhteiskunnallisia koulutustilaisuuksia samaa mieltä oleville ja näin hankkia rahaa puolueelle ja ehdokkaalleen.

Yrityksen kannalta on myös mahdoton säätää laki, jossa jonkin aiheen mukaan määriteltäisi illainen koulutus on liiketoiminnan kulu ja millainen taas ei ole.

Nyt on vain niin, etä oikeusministeri haksahti pahan kerran. Näin voi käydä vain asiantuntemattomalle vihreälle tyttöselle.

-Jäbä
29166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

väärässä ollut. Ongelma on juuri tuo että poliittinen tuki naamioidaan joksikin muuksi, eikä sitä siten pystytä valvomaan.

Äänestä
  • Juuri se on vaikeaa, jos ruvetaan määrittelemään, millainen koulutus on poliittista tukea ja millainen taas vain koulutusta.

    Sitä rajaa ei käytännössä pysty vetämään kukaan eikä myöskään valvomaan.

    -Jäbä

    Äänestä

on paskat housuissa piste

Äänestä
  • Pidetään nyt vielä vähänaikaa tätä älämölöä ja sitten voidaankin alkaa miettiä mistä saadaan duunia 300000 työttömälle. On siinä viherpiipertäjille näytönpaikka. Taitaa kulua toinenkin yrttitee kupponen.

    Äänestä

  • Mr Brax kirjoitti:

    Pidetään nyt vielä vähänaikaa tätä älämölöä ja sitten voidaankin alkaa miettiä mistä saadaan duunia 300000 työttömälle. On siinä viherpiipertäjille näytönpaikka. Taitaa kulua toinenkin yrttitee kupponen.

    Lähde: PIRKANMAAN RAMBOOSI

    Ollakseen vähennyskelpoinen, seminaarimaksujen täytyy hinta-laatusuhteeltaan olla perusteltavissa ja seminaarin tuottavan selvästi sellaista tietoa, jolla on käyttöä yrityksen toiminnassa. Yritysten maksama osallistujamäärä on oltava järkevässä suhteessa yrityksen toimintaan ja seminaarin antiin Ollakseen vähennyskelpoinen se on pääosin myös hyödynnettävä. Ihan niinkuin koulutus- ja yhteiskuntaseminaareissa yleensä oli siis kysymys kauppakamarilaitoksen, Veronmaksajien Keskusliiton, ammattijärjetsökoulutuksen seminaareista tms.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Ongelma on siinä, kuka arvioi koulutuksen sisällön hyödyllisyyden yritykselle.

    Sen voi yrityksen ulkopuolella tehdä asiantuntevasti vain yhtiön tilintarkastaja.

    Se, että verottaja ryhtyisi koulutustositteita tai ohjelmia arvioimaan, on täysin metsästä, koska laskujen liitteiksi voidaan printata niin komeita papereita, että selitys menee aina läpi.

    Rajausta ei minusta voi tehdä myöskään koulutuksen järjestäjän perusteella, koska se olisi vapaan yhdistystoiminnan kohtuutonta rajoittamista, jos jotain aatesuuntaa edustavat kansalaiset eivät saisi järjestää koulutusta kerätäkseen rahaa toimintaansa varten.

    Brax on ison ongelman edessä, jos hän aikoo jatkaa tulkintaa, että seminaari on puoluetukea eikä koulutusta. Siinä tulee eteen todella vaikeita tulkintoa, joihin ei lakitekstillä saada mitään yksiselitteistä ohjeistoa.

    -Jäbä

    Äänestä

Vilpittömyys suorastaan paistaa hänen olemuksestaan.

Äänestä
  • Brax tarkoittaa hyvää, mutta haksahti nyt. kun ei ilmeisesti ollut harkinnut asiaa tarpeksi perusteellisesti.

    Äänestä

En ole tietoinen kyseisestä ohjelmasta tai kyseisestä lehtihaastattelusta. Muistaakseni sellainen haastattelu Braxilla oli tänään tv:ssa?

En itsekään oikein osaa kunnioittaa näitä "pragmaattisia viherpiipertäjiä", mutta oikeus- ja ihmisoikeusasioissa he ovat parhaimmillaan. Seminaarien avulla kerätyssä rahassa on moraalisesti se ongelma, että raha annetaan halutulle puolueelle seminaarin verukkeella.

Läpinäkyvä vaaliavustus tarvitsee tuekseen lain porsaanreikiä tukkivan totaalisuuden ja kansalaisten moraalisen halveksunnan monivaikutteisuutta. Jos ajatellaan että puolueet haluavat naamioida tukensa puolueille erilaisten verukkeiden taakse, ollaan mielestäni hakoteillä. Yritys X ja liikelaitos Y voivat minusta aivan avoimesti tukea puolueita tai yksittäisiä ehdokkaita. Mutta siis julkisesti.

Miksi puoluerahoituksen pitää olla salaista?

Äänestä
  • .

    ovat aivan yhtä epämääräistä toimintaa kuin miltä kuulostavatkin

    Äänestä

  • seminaarit:: kirjoitti:

    .

    ovat aivan yhtä epämääräistä toimintaa kuin miltä kuulostavatkin

    Olen ollut muutamissa kokoomuksen ja demareiden vaaliehdokaskampanjoissa mukana ek- ja kunnallisvaaleissa. Ehdokkaatkin ovat yleensä päässeet läpi. Silmiinpistävää näissä kampanjoissa on ollut niiden talkoohenkeen perustuva kampanjointi. Ehdokkailla ovat olleet omat nettisivut, vastuulliset kampanjoiden vetäjät ja tukiorganisaatiot. Mitään peiteorganisaatiota ei ole edes harkittu, joten asiat ovat lailliseselta ja moraaliselta kannalta olleet hallussa.

    Äänestä

  • Brax oli tänään YLEn tv1:n a-studiossa.

    Ongelma on siinä, ettei "veruketta" ole helppo kirjoittaa lakitekstiin, kun oikean ja hyväksyttävän koulutuksen ja "verukkeen rajanveto on käytännössä erittäin vaikea, ellei mahdoton..

    Salaisesta rahoituksesta ei nyt ollut lainkaan yse, vaan siitä, että Brax otti yllättävän tunnepitoisen kannan siihen, että seminaarit merkitään kirjanpitoon yrityksen koulutuskuluiksi ja näin vähennetään yrityksen tuloista ennen verotettavan voiton laskemista, eli vähennetään tulosta samaan tapaan kuin ammattiliittojen jäsenmaksutkin, mikä oli toinen asia, jota Brax kauhisteli.

    -Jäbä

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Olen ollut muutamissa kokoomuksen ja demareiden vaaliehdokaskampanjoissa mukana ek- ja kunnallisvaaleissa. Ehdokkaatkin ovat yleensä päässeet läpi. Silmiinpistävää näissä kampanjoissa on ollut niiden talkoohenkeen perustuva kampanjointi. Ehdokkailla ovat olleet omat nettisivut, vastuulliset kampanjoiden vetäjät ja tukiorganisaatiot. Mitään peiteorganisaatiota ei ole edes harkittu, joten asiat ovat lailliseselta ja moraaliselta kannalta olleet hallussa.

    Peli on avointa pääsääntöiseti.

    Kertakäyttöyhdistykset ovat poikkeuksia niin kuin kepun puoluesihteerin perustama Menestyvä Suomi ry, joka perustettiin ottamaan vastaan Nova Groupin lahjoitus ja lakkautettiin heti sen jälkeen.

    Valtaosa tukiorganisaatioista on moraalisesti kestäviä järjestöjä, jotka hoitavat käytännössä ehdokkaan vaalityön ja siihen tarvittavan rahaliikenteen, koska se halutaan pitää erossa ehdokkaan yksityisrahoista. Se, ettei näiden yhdistysten kirjanpito ole ollut tähän saakka avointa, muuttunee nyt, kunhan Tarastin työryhmä saa esityksensä valmiiksi.

    -Jäbä

    Äänestä

Harvoinpa seminaarit sisältävät minkäänlaista koulutusta. Ne ovat useimmiten jonkun järjestämiä puhe-, kuuntelu- ja rahankeruutilaisuuksia, joissa ketään ei kouluteta eikä juuri mitään edes opita. Jos seminaarista käytetään muotoa koulutustilaisuus, on sen myös sisällettävä koulutusta vähintään kolmas-, ellei peräti neljäsosan käytetystä ajasta.

Koulutustilaisuudessa paikalle saapuneille opetetaan jotain. Siinä on selvä ero pelkkään puhe- ja kuuntelutilaisuuteen ja poliittiseen rahankeruuhappeningiin. Poliitikoilla näyttää olevan taipumusta vääristellä tuokin asia ja selitellä kuluja sen mukaan.

Äänestä
  • Olen ollut järjestämässä ja vetämässä kymmeniä, ellen jo satoja ammatillisia seminaareja, jotka ovat olleet täysipainoisia koulutustilaisuuksia. Seminaarikoulutukselle on tyypillistä, että niissä on useita alustajia ja alustusten jälkeen keskustelua, melko usein myös asiantuntijoiden paneelikeskusteluja, joihin yleisö saa osallistua.

    Seminaari on siis asiantuntija-alustuksiin ja vuorovaikutukseen perustuvaa koulutusta, jossa ei kuitenkaan tehdä esim. ryhmätöitä eikä muitakaan tehtäviä eikä varsinaisesti opeteta mitään perusasioita, vaan käsitellään lähinnä sellaisia aiheita, joiden suhteen osallistujat haluavat päivittää tietonsa ajan tasalle tai mennä syvemmälle johonkin erityisalueeseen.

    Seminaarille on hyvin vaikea, ellei mahdoton laatia sellaista koulutuksellista määritelmää, että se voitaisi erottaa muusta koulutuksesta.

    -Jäbä

    Äänestä

  • Lukumäärät täsmättävä tai menee .Ei voi olla sataa lippua ja yksi osallistuja.

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Olen ollut järjestämässä ja vetämässä kymmeniä, ellen jo satoja ammatillisia seminaareja, jotka ovat olleet täysipainoisia koulutustilaisuuksia. Seminaarikoulutukselle on tyypillistä, että niissä on useita alustajia ja alustusten jälkeen keskustelua, melko usein myös asiantuntijoiden paneelikeskusteluja, joihin yleisö saa osallistua.

    Seminaari on siis asiantuntija-alustuksiin ja vuorovaikutukseen perustuvaa koulutusta, jossa ei kuitenkaan tehdä esim. ryhmätöitä eikä muitakaan tehtäviä eikä varsinaisesti opeteta mitään perusasioita, vaan käsitellään lähinnä sellaisia aiheita, joiden suhteen osallistujat haluavat päivittää tietonsa ajan tasalle tai mennä syvemmälle johonkin erityisalueeseen.

    Seminaarille on hyvin vaikea, ellei mahdoton laatia sellaista koulutuksellista määritelmää, että se voitaisi erottaa muusta koulutuksesta.

    -Jäbä

    Kyllä seminaarin ja koulutuksen voi selkeästi erottaa toisistaan, mutta nykyään työpaikoilla nuo käsitteet ovat varsin tehokkasti sotkettu keskenään. Seminaari on lähes aina mielletty kuuntelu- ja keskustelutilaisuudeksi, jossa koulutuksella ja opiskelulla on melko vähän sijaa.

    Koulutus ja kurssitus viittaa selkeämmin opettamiseen ja opiskeluun, ei niinkään turhiin puheisiin. Niistä saa jo nimensäkin mukaisesti oppia ja varsinaista työhön liittyvää hyödyllistä tietoa. Voi tietoa seminaareistakin saada, mutta ei yhtä konkreettisesti kuin koulutuksessa. Ei pitäisi siis olla vaikeuksia erottaa nuo tapahtumat toisistaan, mutta kuten jo mainittu, nykyään eri käsitteet saavat turhan usein saman merkityksen.

    Äänestä

  • Lusikka samaan soppaan kirjoitti:

    Kun erottaminen on vaikeaa, niin ministeri Brax on vaikeuksissa, jos aikoo puuttua koulutuksen ja seminaarien verokohteluun sillä perusteella, että järjestäjä on puolue tai raha menee puolueelle.

    Veikkaan, että Brax ei onnistu, vaan seminaarit jäävät edelleen liiketoiminnan kuluiksi, edellyttäen, että niiden ohjelma on aiheiltaan ja sisällöiltään sellainen, jonka voi selittää yrityksille hyödylliseksi tiedoksi.

    -Jäbä

    Äänestä

Braxin kannattais panna valmisteluun laki, jossa kaikki puolueille tehtävät lahjoitukset tehdään vähennyskelpoisiksi tulo-, pääoma-, perintö- ja yhteisöverotuksessa, ja verottajalle tehtävt ilmoitukset olisivat aina julkisia.

Näin kanavoitaisi aito avustusraha avoimeksi ja julkiseksi ja se voitaisi valvoa samalla ilman, että kenekään tarvitsisi kierrellä ja kaarrella erilaisten veronkiertokeinojen kanssa.

Äänestä
  • Lahjoitusten verovapaus ja ehkä sopiva katto saman maksajan vuosittaisille lahjoituksille ohjaisi rahan avoimesti puolueille ja helpottaisi valvontaa.

    Seminaarikoulutusta, tuotemyyntiä, muuta liiketoimintaa ja mainostilakaupan kautta siirrettävää rahaa ei näin kuitenkaan valvottaisi yhtään nykyistä paremmin.

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Lahjoitusten verovapaus ja ehkä sopiva katto saman maksajan vuosittaisille lahjoituksille ohjaisi rahan avoimesti puolueille ja helpottaisi valvontaa.

    Seminaarikoulutusta, tuotemyyntiä, muuta liiketoimintaa ja mainostilakaupan kautta siirrettävää rahaa ei näin kuitenkaan valvottaisi yhtään nykyistä paremmin.

    -Jäbä

    Kyllä minunmielestäni on aivan turhaa, paasata näistä eri puolueille maksattavista tukirahoista. On aivan selvää, että varainhankinta kaikilla puolueiilla onkin ikäänkuin "elinkysymys". Se miltä sektorilta, ja keneltä rahat tulevat, ei mikään puolue välitä hepon paskaa, pääasia on, että jostakin saadaan tuloja, palkallisten puolupamppujen palkanmaksuun.

    Kun taas puhutaan mihin minkäkin rahananatajan eduntavoittelu vaikuttaa, se on taas kuin "veteenpiirretty viiva", onhan se päivänselvä tosiasia, että kaiki vaikuttaa kaikkeen, siinäsuhteessa "synnitöntä" rahaa ei olekaan. Tällaiset miehet kuin Sukari ja Kolmonen yrittävät, ja lahjovat mitä räikeimmillä tavoilla, asioista päättäviä tahoja, tämähän on selvästi julkinen salaisuus.

    Kaikki valtakuntamme päätökset tehdään juuri rahapuolueiden ja heidän kannattajiensa ehdoilla. Muistamme han kun jokuviosi sitten, pyöri se kuuluisa TV- näytelmä Kauppaneuvos paukusta, näin yksinkertaista on myöskin nykypäivän politiikka, mikään ei ole siinäsuhteessa muuttunut, siis raha eina ratkaisee.

    Joten me poloiset kansalaiset täällä turhaan spekuloimme, puolesta ja vastaan ketäkin lahjoittajaa, ja saajaa. Jäbän analyysit ovat täyttä totta, mutta viiruakaan me äänestävä kansa, emme pysty sitä asiantilaa mikä nyt vallitsee noiden avustusten suhteen muuttamaan.

    Tuota helvetin "rajaa", näille avustuksille hoetaan joka puolueen taholta, ettei muka voitaisi niin hyvin vaikuttaa rahalla päätöksiin, luulempa, että Sukari,ja Kolmonen naureskelevat näille rajoille. Kun sellaista lakia ei ikipäivänä saada, että etkö sinä voisi antaa setelitukkoa jollekin toiselle, sehän on käytännössä mahdottomuus.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    MAKSAA LIPUISTA 500e tai sitä isompi lippuhintoja...
    kuin rahoittajilla joilla on jokin TAVOITTE TUOLLE RAHALLE...
    ethän sinäkään osta osakkeita jos et saa HYVÄÄ VOITTOA LAITTAMALLE RAHALLE...
    SAMA KOSKEE VAALIRAHOITTAJIA...SE ON FAKTA ASIA...

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Kyllä minunmielestäni on aivan turhaa, paasata näistä eri puolueille maksattavista tukirahoista. On aivan selvää, että varainhankinta kaikilla puolueiilla onkin ikäänkuin "elinkysymys". Se miltä sektorilta, ja keneltä rahat tulevat, ei mikään puolue välitä hepon paskaa, pääasia on, että jostakin saadaan tuloja, palkallisten puolupamppujen palkanmaksuun.

    Kun taas puhutaan mihin minkäkin rahananatajan eduntavoittelu vaikuttaa, se on taas kuin "veteenpiirretty viiva", onhan se päivänselvä tosiasia, että kaiki vaikuttaa kaikkeen, siinäsuhteessa "synnitöntä" rahaa ei olekaan. Tällaiset miehet kuin Sukari ja Kolmonen yrittävät, ja lahjovat mitä räikeimmillä tavoilla, asioista päättäviä tahoja, tämähän on selvästi julkinen salaisuus.

    Kaikki valtakuntamme päätökset tehdään juuri rahapuolueiden ja heidän kannattajiensa ehdoilla. Muistamme han kun jokuviosi sitten, pyöri se kuuluisa TV- näytelmä Kauppaneuvos paukusta, näin yksinkertaista on myöskin nykypäivän politiikka, mikään ei ole siinäsuhteessa muuttunut, siis raha eina ratkaisee.

    Joten me poloiset kansalaiset täällä turhaan spekuloimme, puolesta ja vastaan ketäkin lahjoittajaa, ja saajaa. Jäbän analyysit ovat täyttä totta, mutta viiruakaan me äänestävä kansa, emme pysty sitä asiantilaa mikä nyt vallitsee noiden avustusten suhteen muuttamaan.

    Tuota helvetin "rajaa", näille avustuksille hoetaan joka puolueen taholta, ettei muka voitaisi niin hyvin vaikuttaa rahalla päätöksiin, luulempa, että Sukari,ja Kolmonen naureskelevat näille rajoille. Kun sellaista lakia ei ikipäivänä saada, että etkö sinä voisi antaa setelitukkoa jollekin toiselle, sehän on käytännössä mahdottomuus.

    Paukun esikuvana sanottiin olleen kauppaneuvos Heikki Tavelan. Sarja kuvasi mainiosti menneiden vuosikymmenten "maan tapaa", jolla yritysjohto ylläpiti suhteita poliitikkoihin saunottamalla, syöttämällä ja juottamalla, kun asioita "hoidettiin" erilaisten hyväveliverkostojen kautta.

    Tämänpäivän Sukareilla ja Kakkosilla on sama tavoite: päästä piireihin ja kehaisemaan - niin kuin Sukari tv:ssä teki - että tuntee "useita ministereitä".

    Uusin tieto sdp:n ja vasureiden rahoituksesta kertoo taas saman, minkä olen tuonut esiin jo vuosia: Tradeka - ennen Eka-Yhtymä - on aina rahoittanut vasemmistopuolueita hyvin avokätisesti. Perinne juontaa jo OTK:n ja KK:n (Kulutusosuuskuntien Keskusliitto) aikoihin.

    Ei näissä asioissa ole yhtään mitään uutta, ei muuta kuin se, että media melskaa nyt, kun on kesä ja lehdet pitäisi saada myydyksi ja uutisillekin katsojia.

    Ihmettelen suuresti mm. YLE:n uutistoimituksen tasoa. Ihan kuin siellä ei ollenkaan tunnettaisi asiaa. Kyllä toimittajat se ennen tunsivat erittäin tarkasti, kun Kauppaneuvos Paukun sarjan käsikirjoittajina oli nimenomaan poliittisia toimittajia: Loka Laitinen, Lasse Lehtinen, jukka Kuikka ja monia muita.

    Muistan hyvin kuinka vaaliraha Tradekasta ennen meni puolueille. Yhtymän varatoimitusjohtaja - jolle yhtiskuntasuhteiden hoito kuului - soitti mainostoimistoon ja snoi, että laittakaa kokosivun ilmoitukset Kansan Uutisiin ja Demariin, meillä on heidän kanssaan erikoissopimus ilmoitushinnasta, kun se menee vaaliavustuksiin, mutta lehden laskun liitteeksi pitää saada julkaistun ilmoituksen leike.

    Tapoja on niin monia, ettei Brax pysty niitä koskaan tukkimaan, ellei tee suoria lahjoituksia tarpeeksi helpoiksi, jolloin kiertoteitä ei kukaan enää viitsi käyttää.

    -Jäbä

    Äänestä

Teknisesti ottaen Brax saattaa olla väärässä, lainsäädännöllä on vaikea rajata puolueiden tai niitä lähellä olevien tahojen seminaarit verovähennyskelvottomiksi.

Mutta periaatteessa Brax on oikeassa. Kun nämä seminaarit ovat vain tapa kerätä rahaa puolueelle tai ehdokkalle, tai pahimmillaan niillä rahoitetaan poliitikon merkkipäiviä kuten Kanervan tapauksessa, ja kun seminaarien ohjelma ei välttämättä palvele liiketoiminnan etua muutoin kuin hyvä-veli verkostoa vahvismalla, niin ollaan kovinkin kaltevalla pinnalla. Aivan kuten ollaan ay-liikkeen rahojen kanssa. Kaikkien meidän osaltaan subventoimaa rahaa käytetään lähinnä yhden puolueen tukemiseen.

Äänestä
  • Kun puolueiden rahoitus on laillista ja demokratiassa sallittua, niin minusta ei pitäisi hurskastella verovähennyksillä.

    Rahahan käytetään ennen muuta vaalimainontaan, jolloin sen käytöstä tulee valtiolle verotuloja mediasta, kirjapainoista, hotelleista, ravintoloista, kahvituksista, suoramainosjakeluista, jne...

    Ja kun ay-liikkeenkin tarkoitus on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, niin ei tarvittaisi muuta lakia kuin sellainen, joka vaatii, että tukipäätökset on tehtävä ammattiliiton vuosikokouksessa, johon kaikki jäsenet kutsutaan.

    Se eliminoisi ay-johdon kabinettipelin.

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Kun puolueiden rahoitus on laillista ja demokratiassa sallittua, niin minusta ei pitäisi hurskastella verovähennyksillä.

    Rahahan käytetään ennen muuta vaalimainontaan, jolloin sen käytöstä tulee valtiolle verotuloja mediasta, kirjapainoista, hotelleista, ravintoloista, kahvituksista, suoramainosjakeluista, jne...

    Ja kun ay-liikkeenkin tarkoitus on yhteiskunnallinen vaikuttaminen, niin ei tarvittaisi muuta lakia kuin sellainen, joka vaatii, että tukipäätökset on tehtävä ammattiliiton vuosikokouksessa, johon kaikki jäsenet kutsutaan.

    Se eliminoisi ay-johdon kabinettipelin.

    -Jäbä

    lamatalkoot

    Äänestä

..ja sinä väärässä yrität vain sitä,että lakiin jätettäisiin taas niitä aukoja mistä sinunlaiset kieroilijat voisivat hyötyä toivottavasti laista tulee sellainen,että nuo sinun ja kokoomuksen jutut ei enää toistu.

Äänestä
  • Jos malttaisit lukea, mitä kirjoitin, tajuaisit, että lain aukkojen tukkiminen on käytännössä mahdoton tehtävä.

    Siksi Brax on väärässä, vaikka hänen tarkoituksensa on periaatteessa hyvä.

    Minä en halua aukkoja kieroilijoille, mutta tunnustan tosiasiat mm. sen suhteen, että lahjoittajat löytävät aina mahdollisuuksia tehdä lahjoituksensa verovapaasti.

    Tosisiat ovat ikävä kyllä harvoin pelkästään mukavia.

    -Jäbä

    Äänestä

Oikusministeriksi päässeen viherpimun pitäisi opetella elämän reliteetit eikä rypistellä löysät housuissa kepua ja kokoomusta vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-jäbä kirjoitti:

Oikeusministeri piti ehdokkaiden ja puolueiden seminaarilippuja "pahana ongelmana", koska ne vähennetään kirjanpidossa yrityksen tuloista koulutuksena, vaikka kyseessä on puoluetuki.

Brax on väärässä.

Mikään eduskunta ei voi säätää sellaista lakia, että puolueiden ja edustajien tukiryhmät eivät voisi järjestää yhteiskunnallisia koulutustilaisuuksia samaa mieltä oleville ja näin hankkia rahaa puolueelle ja ehdokkaalleen.

Yrityksen kannalta on myös mahdoton säätää laki, jossa jonkin aiheen mukaan määriteltäisi illainen koulutus on liiketoiminnan kulu ja millainen taas ei ole.

Nyt on vain niin, etä oikeusministeri haksahti pahan kerran. Näin voi käydä vain asiantuntemattomalle vihreälle tyttöselle.

-Jäbä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu