Taantuma sisäsiisteyteen

Nyt 9 kk ikäinen kääpiöpinserin pentu sai jonkun taantuman sisäsiisteyteen. Kesän aikana oppi jo erittäin hyvin ulos ja vahinkoja sattui jo melko vähän. Nyt olimme yhden viikonlopun reissussa, jolloin pikkusiskoni hoito koiria. Tämän jälkeen on ilmennyt kamalaa pissimistä ja kakkimista sisälle. Olen yrittänyt kehumista, kun koira tekee ulos ja ollut huomaamatta ky tekee sisälle.. Torumistakin kokeiltu, mutta sekin meni kuuroille korville. Erittäin turhauttavaa, kun toisen saa melkein sisäsiistiksi ja nyt hän jo kahden-kolmen tunnin päästä ulkona käytöstä vääntelee torttuja lattialle. Nämä torttujen väännöt tapahtuvat vain silloin, kun minä tai puolisoni olemme toisessa huoneessa.. Onko siis vain huomionhakuisuutta ja protestointia viikonlopustamme, jolloin olimme poissa? Kuinka pissaamisen ja kakkaamisen saisi loppumaan? Tiedän että hän kuitenkin pystyy pidättämään :/.
8684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sama homma meillä tällä hetkellä yli vuoden ikäisen kääpiösnautserin kanssa. Oppi sisäsiistiksi pitkän harjoittelun jälkeen vasta noin kuuden kuukauden ikäisenä. Talviaika meni hyvin, mutta kun lähdimme puolisoni kanssa Kuusamoon viikoksi meni koira hänen vanhemmilleen hoitoon. Viikko oli sujunut hyvin, mutta heti kotiin päästyämme alkoi pissailu ja kakkailu sisälle juuri samalla tavalla vain kun olemme eri huoneessa tai kun olemme poissa. Lenkillä käydessä tai muuten vain ulkoillessa pidättää sisällä ja sisään päästyä tekee asiansa sisälle. Paha tapa on myös ehtinyt pinttyä jo toiseen koiraamme puolivuotiaasen käppänään joka aluksi oppi helposti pihalle mutta nyt ottanut isommasta mallia. Käymme kyllä useasti päivän aikana ulkoilemassa ja aina on heti menty kun jompikumpi on ilmaissut haluavansa pihalle. Jos jollain hyviä vinkkejä niin laittakaa tännepäin tulemaan, voiko olla esimerkiksi joku synnynnäinen munuaissairaus jne.? Vai todellako vain snautserin jääräpäisyyttä puolen vuoden takaisesta reissustamme?

Äänestä
  • kannattaa poissulkea ainakin nartuilla, jos on lisääntynyt virtsaneritystarve.

    Äänestä

  • pipertaja kirjoitti:

    kannattaa poissulkea ainakin nartuilla, jos on lisääntynyt virtsaneritystarve.

    ainakin toistaiseksi taantuma.. Rauhoittui ainakin selvästi.

    Äänestä

  • Meillä on 1½ v vanha Bichon frise uros ja sen siisteys-käyttäytyminen alkaa ottamaan jo todella hermoon. Heti kun poika oppi jalkaansa nostamaan, alkoi aivan älytön reviirin merkkaaminen niin úlkona kuin sisälläkin. Vaikka sitä käyttäisi useita kertoja päivässä ulkona, jossain välissä se ehtii jonkin paikan sisältä merkata. Nojatuolit, sohvat ja kaikki mahdolliset lattialle jäävät mielenkiintoiset jutut se merkkaa. Tyynyjä ja myös omaa petiä pitää nylkyttää ja se lupsuttaminen yöllä on joskus niin raastavaa..... muuten pallero on aivan hurmaava tietenkin ja on kyllä uskollinen kaveri. Seuraa joka paikkaan perässsä. Merkkailua on myös silloin tietenkin kun olemme päivän töissä ja tytär koulussa, mutta se todella on vain merkkailua, mitään kunnon lammikoita ei löydy. Joten periaatteessa sen pitäisi pärjätä ne muutamat tunnit ja odottaa tarpeilleen pääsyä. Olen kuullut ja lukenut että kastrointi auttaa...onko kellään kokemuksia juuri Bichonien kohdalla?

    Äänestä

  • Bichon-Kasper kirjoitti:

    Meillä on 1½ v vanha Bichon frise uros ja sen siisteys-käyttäytyminen alkaa ottamaan jo todella hermoon. Heti kun poika oppi jalkaansa nostamaan, alkoi aivan älytön reviirin merkkaaminen niin úlkona kuin sisälläkin. Vaikka sitä käyttäisi useita kertoja päivässä ulkona, jossain välissä se ehtii jonkin paikan sisältä merkata. Nojatuolit, sohvat ja kaikki mahdolliset lattialle jäävät mielenkiintoiset jutut se merkkaa. Tyynyjä ja myös omaa petiä pitää nylkyttää ja se lupsuttaminen yöllä on joskus niin raastavaa..... muuten pallero on aivan hurmaava tietenkin ja on kyllä uskollinen kaveri. Seuraa joka paikkaan perässsä. Merkkailua on myös silloin tietenkin kun olemme päivän töissä ja tytär koulussa, mutta se todella on vain merkkailua, mitään kunnon lammikoita ei löydy. Joten periaatteessa sen pitäisi pärjätä ne muutamat tunnit ja odottaa tarpeilleen pääsyä. Olen kuullut ja lukenut että kastrointi auttaa...onko kellään kokemuksia juuri Bichonien kohdalla?

    Että se auttaa juurikin tuohon "äijä" touhuun, en usko että siitä ainakaan haittaa on, ja se on kuitenkin sen verran ärsyttävää tuo merkkailu, haisee kaikki paikat kuselta, eikä loppujen lopuksi lähde haju millään!

    Äänestä

  • hyvin mahdollista kirjoitti:

    Että se auttaa juurikin tuohon "äijä" touhuun, en usko että siitä ainakaan haittaa on, ja se on kuitenkin sen verran ärsyttävää tuo merkkailu, haisee kaikki paikat kuselta, eikä loppujen lopuksi lähde haju millään!

    Joo todella niin. Oon yrittäny saada sitä hajua jos millä myrkyillä pois mutta aina vaan tuntuu nenään epämiellyttävältä. Eikä mitkään eläinkauppojen konstit tai karkotteet auta. Täytyypäs tästä alkaa keskustelemaan meidän eläinlääkärin kanssa. Kiitos mielipiteestäsi!!!!

    Äänestä

  • Bichon-Kasper kirjoitti:

    Joo todella niin. Oon yrittäny saada sitä hajua jos millä myrkyillä pois mutta aina vaan tuntuu nenään epämiellyttävältä. Eikä mitkään eläinkauppojen konstit tai karkotteet auta. Täytyypäs tästä alkaa keskustelemaan meidän eläinlääkärin kanssa. Kiitos mielipiteestäsi!!!!

    kokeillut, niin kannattaa kokeilla, eli kun olet pessyt esim sohvan, niin sen jälkeen hierot ruokasoodaa siihen ja annat sen kuivua, ja imuroit sen sitten pois!

    Toinen on etikkavesi josta on sanottu että se sitoo hajut, mutta en ole itse kokeillut, olen ajatellut että jääkö siihen sitten etikan haju, tiedä sitten...

    Äänestä

  • jos et ole vielä kirjoitti:

    Oi kiitos vinkeistä! Seuraavana siivouspäivänä alkaa sitten testaus molemmilla aineilla :D saapas nähdä mitä kaveri sitten sanoo :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

millye kirjoitti:

Nyt 9 kk ikäinen kääpiöpinserin pentu sai jonkun taantuman sisäsiisteyteen. Kesän aikana oppi jo erittäin hyvin ulos ja vahinkoja sattui jo melko vähän. Nyt olimme yhden viikonlopun reissussa, jolloin pikkusiskoni hoito koiria. Tämän jälkeen on ilmennyt kamalaa pissimistä ja kakkimista sisälle. Olen yrittänyt kehumista, kun koira tekee ulos ja ollut huomaamatta ky tekee sisälle.. Torumistakin kokeiltu, mutta sekin meni kuuroille korville. Erittäin turhauttavaa, kun toisen saa melkein sisäsiistiksi ja nyt hän jo kahden-kolmen tunnin päästä ulkona käytöstä vääntelee torttuja lattialle. Nämä torttujen väännöt tapahtuvat vain silloin, kun minä tai puolisoni olemme toisessa huoneessa.. Onko siis vain huomionhakuisuutta ja protestointia viikonlopustamme, jolloin olimme poissa? Kuinka pissaamisen ja kakkaamisen saisi loppumaan? Tiedän että hän kuitenkin pystyy pidättämään :/.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu