Kesän aikana laihduin 7kg ja päätin jättää koko touhun siihen ku kaverit alkoi huolestumaan mun painosta. Tänään lintsasin koulusta siitä syystä etten voinu laittaa farkkuja päälle ku tuntui et reidet näyttää niin läskeiltä. vietin 2 tuntia putkeen alasti peilin edes itkien mun rumaa lihavaa vartaloa. Päätin et asiaan pitää tulla muutos nyt heti. juoksin taukoomatta 1 ja puol tuntia. sen jälkee lihaksia ja järkyttävän kuumassa saunassa hikoilua parin tunnin verran. mitään en tietenkään syöny/juonu ja saunasta ku tulin pihalle nii pyörryin sitte siihen lattialle. Siitä ku heräilin, suoraa pöntölle sormet kurkkuun meiningillä. Sen jälkeen oon istunu 3-4 tuntia koneella lukemas näitä tarinoita ja vinkkejä täälä. Painan 45kg ja oon noin 160cm. Haluisin pudottaa 10 kiloa nopeesti.. Mä pelkään itteäni. Oon ollu vuoden masentunu ja viillelly ranteita välillä turhanki syvältä. Itsaria oon yrittäny 3 kertaa mut aina se on jääny pienestä kiinni ettei oo onnistunu. Mulla on hirveen ristiriitasia tunteita just nyt. Toisaalta haluisin pyytää teiltä apua et tää ei menis tän pahemmaks, toisaalta taas haluisin vinkkejä ja kannustusta kohti sitä 35kg. Auttakaa jos heräs jotain ajatuksia tästä tekstistä.
Mä en tiedä mitä teen...
16w aloittelija
4296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa ihan anoreksialta. Olet 160 cm pitkä ja painat 45 kg, olet tod. näköisesti alipainoinen etkä todellakaan tarvitse laihduttamista!
Noilla mitoilla on mahdotonta uskoa, että omistaisit paksut reidet. Ongelma on enemmänkin psyykkinen ja kerroitkin että olet ollut masentunut.
Kai ymmärrät että 35 kg 160 cm pitkälle tytölle ei ole realistista. Olisit pelkkä luuranko enää siinä vaiheessa. Tuntuuko tässä ajattelussa olevan järkeä vai onko se omasta mielestäsi realistinen tavoite?
Mielestäni kannattaisi yrittää kertoa tästä asiasta jollekkin. Varmasti se on todella vaikeaa, mutta kuulisit muidenkin mielipiteitä asiasta.
Oletko koskaan käynyt terapiassa? Siitä voisit saada apua. Älä nyt hyvässä ihmeessä laihduta yhtään!
Ala-asteella olin rillipäinen nörtti ja vanhat kuvat meinaa saada mut oksentamaan. Itsetunto ei oo mitenkään hyvä.. yläasteella muutin ulkonäön täysin. Mustat hiukset ja piilarit. paksu kerros meikkiä ja jokapäivä uudet vaatteet. ysillä tuntui tärkeeltä kuulua joukkoon joten aloitin tupakoinnin, runsaan juomisen ja lopulta kuvioon tuli huumeet. ei mitään vahvoja koskaan mutta huumeita ne miedotkin on. nyt olen ymmärtänyt että en ole se ihminen joksi yritin muuttua. tahtoisin olla oma itseni ilman roolia. Kävin 7-8 vuotiaana kerran viikossa psykologilla sillä isäni oli kuollut ja äitini alkoholisti. En kaipaa mitään sääliä tällä tekstillä tai mitään. Haluan vain sanoa niinkuin asiat on. Kysyit "Tuntuuko tässä ajattelussa olevan järkeä vai onko se omasta mielestäsi realistinen tavoite?" ei, ei siinä ole järkeä eikä se ole realistinen tavoite. Vuosien paskat vaan painaa päälle. Poikaystäväni jätti minut juuri koska epäili että mulla on syömishäiriö. Hänen eksällään oli vakava bulimia ja poika sanoi ettei kestä toista samanlaista helvettiä. Se sai mut ajattelemaan et mä en kelpaa sille tälläsenä. Se ikävöi sen eksää joka oli langanlaiha.. Emmä tiedä mikä on mun ongelma mut luulen tarvivani pian apua jossen saa itsetuntoa kohenemaan. kiitos kun vastasit. se lohdutti
Mulla on itse asiassa samaa taustaa kun sulla. Mun isä on kuollu ja äiti ollut alkoholisti melkein koko mun elämän ajan. Olen nyt 22-vuotias, mutta mulla oli kanssa todella vaikeaa 16-vuotiaana ja toimin itse asiassa vähän samalla tavalla. Värjäsin hiuksiani koko ajan, koska en ikinä ollu tyytyväinen. Yritin kiinteytyä että kelpaisin. Sitten laihduin liikaa ja sain kuulla siitä. Sitten lihotin muutaman kilon. Koko elämäni siis perustui siihen mitä muut musta ajattelee ja miten saan muut hyväksymään itteni. Johtuu varmaan aika paljon siitä, että en koskaan tuntenut olevani hyväksytty ja rakastettu, koska äitini vaan aina ryyppäsi ja arvosteli.
Sulla tuntuu olevan samaa ajattelua. Nyt vielä 22-vuotiaanakin yritän päästä tästä ajattelusta eroon ja olenkin vähän siinä onnistunut. Tosin olen tosi herkkä ihmisten arvostelulle. Vielä riittää opittavaa.
Haluan sanoa sulle, että unohda hetkeks kaikki muut ihmiset sun ympärillä ja ajattele itseäs. Millainen haluaisit olla? Millainen on ideaali-Sinä? Kun olet selvittänyt mitä TODELLA olet, niin pyri siihen. Onnellisuus lähtee siitä että on tyytyväinen itseensä. Jos poikaystäväsi jätti sut noin typerän asian takia, niin hän ei ole sulle oikea ihminen. Olet vielä nuori (tosi klishee) mutta löydät varmasti vielä OIKEAN miehen sulle. Ja tosiaan tärkeää on se, että olet oma itsesi! Silloin löydät poikaystävän joka pitää susta oma itsenäsi, eikä jonain mitä yrität olla.
Nyt heti aluks voit aloittaa itsetunnon kohentamisen lainaamalla kirjastosta asiaa käsitteleviä kirjoja. Mulla ainakin ne on auttanu vähäsen. Kokeile Tommi Hellstenin kirjoja esim, Elämän lapsi-kirjassa on paljon hyvää luettavaa.
Olen itse tullut sellaseen tulokseen, että pitää taistella voidakseen paremmin. Kenenkään ystävälliset sanat ei lohduta kovin pitkää. Itsetuntonnon kohottaminen ei oo helppoa eikä nopeaa keinoa ole, mutta kannattaa alottaa jostain.
Voimia sulle :)
Mä luin kyyneleet silmis sun vastauksia monta kertaa ennenku ymmärsin niistä yhtään mitään :) En ymmärrä miten sua jaksaa kiinnostaa jonku teinin asiat niin paljo että kirjotat oikeesti rohkasevaa ja lohduttavaa tekstiä. Sait mut hetkeks hymyilemään pitkästä aikaa. Taidampa marssia huomenna koulun jälkeen kirjastoon lainaamaan ton kirjan. Luojan kiitos on vielä ihmisiä jotka jaksaa auttaa meitä pienempiä :) Tänään oli ihan hirvee päivä ku en syöny mitään ja vedetki tuli oksennettua. 3 tuntia rullaluistelua ja siihen päälle tunnin juoksu. Nyt tuli sellanen fiilis että aivan sama se on miltä mä näytän. jossen kelpaa jollekki nii so what. kiitos sulle oikeesti! Ainaki loppu illan on varmasti parempi mieli ihan vaan siks et tiedän että joku muu on kokenu tälläsen lapsuuden ennen mua ja on jaksanu kaikesta huolimatta. ei tää oo ehkä mikään traagisin tarina täälä mut ei sen oo tarkotuskaan. kaikilla on huolia mut henkilökohtasesti jokaselle ne omat huolet on pahimmat maholliset.. tää oli ihan vaan niille jotka tulee tänne heittään jotain perus "LOL mitä sä tollasista asioista itket, mun elämä on vaikeempaa angst"