Hei!
Miksi tuntuu, ettei ystäviä ole koskaan tarpeeksi:)
Muuttanut olen jo kertaalleen kotikaupungistani ja nyt uusi muutto suunnitteilla edessä (ehkä Lahti, TRE? Ota ja tiedä..) Olen juuri kohta 28-vuotiais nainen, joka ei ilmeisesti ota asettuakseen millään..:) Ammatti on ja korkeakouluakin käyty, työtönkään en ole.
Mies jäi noin vuosi sitten ja lapsiakaan ei ole siunaantunut, omaa paikkaani haen vieläkin, vaikka kai sitä pitäisi jo alkaa asettumaan, näin vanhempani ainakin toivovat:D eli olen sinkku ja miehet ei oikein ota pysyäkseen... Siksi ystävät nousevat arvoon arvaamattomaan. Saattaa myös olla, että pitkähkön suhteeni aikana unohdin typeryyttäni ystäväni ja nyt myös saanut havahtua siihen, että ystäväni sikiävät ja sikiävät ja käyvät vain tupperin kutsuilla.... :P maailma muuttuu, olen tainnut jäädä junasta.
Perusluonteeltani olen kyllä rauhallinen, vaikkakin helposti turhautuva. Tasainen tylsyys puuduttaa, ihmisten pikkusieluisuus ahdistaa... Menneisyyteni on aika kirjava, nuoruus aika rankkakin, miksi ehkä olenkin tälläinen:)
En ihan mahdottomasti bilettele, toisinaan sitten enemmänkin. Mukavat illan vietot hyvän ystävän tai ystävien kanssa houkuttelevat ennemminkin, kenties elokuvan ja vaikkapa muutaman viinipullon kanssa, nautiskellen..:) Urheilu on rakas harrastukseni, sisältäen salia, juoksulenkkejä, erilaisia ohjattuja tunteja.. Kirjat ja elokuvat ovat tärkeimmät ajanhaaskaukseni, urheilun lisäksi.
Kaipaan siis uusia ystäviä, vaikka laittamaan sähköpostia aluksi, katsotaan mitä siitä sitten sikiää:) Onko muita junasta jääneitä? Onko kiinnostuneita hengenheimolaisia, teitä tarvitaan!! :)
En deittimielessä tätä laittanut..

Vastaukset 5
Vanhimmat
No kiva kiitos, ei o kohtalon tovereita, on se sit kerpele vaan uskottava, et melko uniikki yksinäinen susi olen... :D Kiitos tuestanne ja lohdusta hädän hetkellä:D Muutan boraboralle..
Haetkos elättäjää?????
No en nyt ihan sellasta ajatellut. Kiitos tarjouksesta, mut ei:D
Kuulosti hyvältä. Mitähän sie nyt oikeestaan haet..?
Jos liveseuraa, nii tervetuloa kouvolaan, mut jos kirjekaveriseura kelpaa nii juu, täällä ollaan. Ilmotahan itestäs tohon mailiin nii saat etanapostiosotteen, kirjoittele itsestäs jotain nii mie nakkaan takas kirjettä.
[email protected]
Tervetuloa Tampereen suuntaan!! ;)
Itte seurustelen, mutta muuten kuulostat ihmiseltä, joka on aika samanlainen kuin mää. Satuin just eilen laittaan tänne ilmon Tomca:n nimimerkillä, ja nyt huomaankin, että hyvänoloinen tyyppi tänne kirjottelee... Ystäviä/ kavereita ei todellakaan ole koskaan liikaa...
Mun sähköposti [email protected], kirjottele ihmeessä, jos tuntuu siltä!