Pimeät fretit

varoitus*

Täällä suomessa näkyy nyt olevan aika paljon liikkeellä näitä pimeitä frettejä. Toivoisin että ihmiset miettisivät vähän tarkemmin mistä ostavat rakkaat lemmikkinsä.

Tuontilemmikin ostaminen ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta. Siihen sisältyy taloudellisen riskin lisäksi myös terveydellinen uhka.

Eläinten tuontivaatimusten pääasiallisena tarkoituksena on estää raivotaudin leviäminen. Koska kyseessä on vaarallinen tauti, joka hoitamattomana johtaa myös ihmisten kuolemaan, on erittäin tärkeää puuttua kaikkiin tapauksiin, joissa epäillään koirien tai kissojen salakuljetusta. Vuonna 2003 Virossa todettiin 814 raivotautitapausta.

Ilman raivotaudin uhkaakin on järkevää miettiä, saisiko Fretin riskittömämmin ja edullisemmin kotimaasta kuin hakemalla lähtöhinnaltaan halvemman rajan takaa. Suomen eläinten tautitilanne on hyvä verrattuna muihin maihin. Monet tarttuvat sairaudet voivat yleistyä maassamme, kun terveeseen eläinpopulaatioon tuodaan vierasta alkuperää olevia yksilöitä. Osaa tarttuvista taudeista vastaan voidaan rokottaa, mutta sairastuneen yksilön tuonti voi silti horjuttaa tasapainoa ja aikaansaada paikallisen epidemian.

Lemmikin ottamisen pitää olla perusteellisesti harkittu päätös. Se elää toivottavasti monta vuotta ja vaatii hoitamista päivittäin. Suomessa on tarjolla hyvissä olosuhteissa kasvatettuja pentuja, joiden vanhemmat tunnetaan ja joihin voi myös itse käydä tutustumassa ennen lemmikin hankintaa. Näin toimii vastuullinen lemmikinostaja. Kasvatusolosuhteisiin tutustuminen karsii alalta liukuhihnatuotantoa. Se on eläinten kannalta tärkeää!

Jos eläin on tuotu Suomeen vastoin tuontimääräyksiä, vaihtoehtoiset toimenpiteet ovat eläimen palauttaminen lähtömaahan tai eläimen lopettaminen. Näin toimitaan riippumatta siitä, onko eläin tuotu toisesta EU-maasta vai EU:n ulkopuolelta.

Laittomasti maahan tuodut eläimet pyritään ensisijaisesti palauttamaan lähtömaahan. Jos palauttaminen ei kuitenkaan onnistu, määrätään eläin lopetettavaksi. Laittomaan tuontiin on yksinkertaisinta puuttua, jos asia huomataan rajalla tuontitarkastuksen yhteydessä.
Toimenpiteisiin voidaan kuitenkin ryhtyä myös niissä tapauksissa, joissa asia tulee ilmi vasta Suomessa eikä eläin ole jäänyt rajalla kiinni.

0

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Puukotus Kajaanissa

        Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
        Kajaani
        56
        1294
      2. Taas henkirikos

        Kuka lienee nyt asialla.
        Ilomantsi
        19
        917
      3. 68
        772
      4. Mitä söpö

        Mies mietit?
        Ikävä
        64
        758
      5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

        Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
        Ikävä
        69
        718
      6. Miten uskallan sua nähdä

        Kun vaikutat suuttuneelta :(
        Ikävä
        47
        714
      7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

        Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
        Ikävä
        131
        645
      8. Humalassa autolla ajo.

        Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
        Suomussalmi
        10
        612
      9. Suloinen ja herkkä

        Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
        Rakkaus ja rakastaminen
        31
        595
      10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

        Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
        Kotimaiset julkkisjuorut
        11
        579
      11. Minä muistan

        Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
        Ikävä
        45
        538
      12. Jäljitelmä Birginit

        Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
        Kotimaiset julkkisjuorut
        124
        521
      13. Hurja pako Kuhmossa

        19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
        Kuhmo
        4
        512
      14. Minä en ole koskaan

        Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
        Ikävä
        75
        508
      15. Hyvää yötä hurmuri

        Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
        Ikävä
        24
        493
      16. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

        (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
        Sinkut
        113
        454
      17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

        Katseesi on niin lumoava nainen💚.
        Ikävä
        16
        451
      18. Taidat olla

        Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
        Ikävä
        36
        445
      19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

        pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
        Ikävä
        36
        437
      20. Olet pelottava ilme vakavana

        Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
        Ikävä
        26
        437
      Aihe