Olen tyttö. Ongelmani on se, että nykyään minua ahdistaa sosiaaliset paikat. Minua on kiusattu todella paljon ja olen saanut siitä todella isot traumat. Minulla on ahdistuskohtauksia. Välistä ajattelen, että olisi parempi kun kuolisin. Aina iltaisin en saa unta, ajattelen kaikkea hullua ja tulee outo olo. En saa nukutuksi ehkä vain n. 1h viimekkin yönä. Aamulla sitten on sairaaloisen paha olo (oksetuttaa, huimaa, ja hengitys on vaikeaa). Sisäisesti ihan paska olo. Pelkään kokoajan että joku tarkkailee minua. Ja viihdyn pimeässä. Tykkään vasta siis pimeällä lähteä pois kotoa. ongelmaa ei auta ollenkaan se , että isä on alkoholisti ja äiti vaan haukkuu. kaverit väittävät tylsäksi, koska en tykkää mennä kauppakeskuksiin yms. Lisäksi olen joutunut valehtelemaan tämän takia usealle, ja siitä olen saanut kuulla. Kaikki jättävät minut nyt yksin.
Onko samallaisia kokemuksia? Mikä minulla on ja mitä voin tehdä?
Onko samallaisia kokemuksia? Mikä minulla on ja mitä voin tehdä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Löytyykö tästä jotain apua?
http://www.google.fi/search?q=lastensuojelu&hl=fi&btnG=Google-haku&lr=lang_fi&sourceid=mozilla-search
Ai, että menisin johonkin lastensuojeluun? Olen kohta 15v.
Itellä sama ongelma ollu jo monta vuotta. Alko suurinpiirtein neljätoista vuotiaana pikkuhiljaa pahenemalla. Oon kirjottanu tuonne omia kokemuksia keskusteluihin"en jaksa enää jännittää"ja"yhtä helvettiä"jos haluat käyä lukemas..(toivottavasti muistin oikein.) Elikkäs vielä pari päivää sitten ahdisti kouluun meno niin suunnattomasti, että pelkäsin et jalat pettää alta ku kouluun menen. Noh, eilen menin sit kuitenki, enkä oo katunu. :) Illalla ahdisti suunnattomasti enkä saanu unta, mut seuraavana päivänä ku heräsin, ei jännittäny yhtään. Mikä oli outoa. Olin jotenki miettiny sitä asiaa niin paljon, et se jännitys sit alko pikkuhiljaa purkaantuu ja olo rauhottu. Aamulla siis menin ihan outoon kouluun, outoon luokkaan, ihan umpioutojen ihmisten keskelle. Luokka oli täynnä porukkaa ku menin sinne. ( yleensä mun painajainen, mut en jännittäny yhtään) siinä piti samantien esitellä ihtesä yli kolmelle kymmenelle oppilaalle ja ihmettelin ku ei ääni värissy yhtään ja tilanne tuntu täysin luontevalta. Pystyin jopa juttelemaan ihmisten kans yms. Mut sit yllättäen huomasin samana päivänä et kaupan kassalla meinas joku paniikkikohtaus iskeä, mikä oli outoa.
Keksin siihen tällaisen selityksen.
Oon välissä ollu työharjottelus ja siel joutu esittelee ihtesä vähä väliä. Viime kerralla siel työpaikassa oli tuttuja ni pystyin olemaan täysin oma ihteni.(monesti riittää vaan yks tuttu) Ja siitä sain sellaista siedätyshoitoa. En jännitä koulua enää, ja nyt kun tulen käymään siellä joka päivä ahdistus vähenee päivä päivältä. Varmaan jossain vaiheessa iskee väsymys, mut kotia en aio jäähä. Meen mielummin terapiaan sitte. Nimittäin ei se hääviä se elämä oo kotona murehtiessa. Sitä masentuu vaan vakavasti eikä kiinnosta enää elääkkään, ku ei se elämältä tunnu miltään. Kannattaa nyt vaan hoitaa tuo asia pois, ettet pilaa elämäs parhaita vuosia sisällä istuessa niinku minä tein. Nyt iloinen pitkästä aikaa kun sain pelkoni voitettua. :) Mikään ei oo ollu vaikiampaa mulle ku tuo kouluun meno. Mut ei pelota enää. Koita nyt vaan pakottaa ihtes pikkuhiljaa ulos, vaikka kuin ahistas.(neuvojani lisää muualla jos jaksat lukia) Mua neuvottiin muutama vuos sitte samalla lailla mut aattelin vaan et ei se auta, ja osittain aattelin niin viel tänä vuonnaki, mut omasta ihtestäs se lähtee. Mua motivoi sellanen tapaus, et mun äiti kuoli viime vuonna. Kaverit kaikkos, ja jäin IHAN yksin. Siinä sit oli kaks vaihtoehtoa: itsari tai se, et menee ulos..sain ihan ite valita. Lopulta valitsin ulos menon ja se kannatti. Tuo vähän kertoo miten paljo nuita asioita pelkäsin/pelkään itekki.. Mut ei kukaan muu voi sitä päätöstä tehä sun puolesta. :) pystyt siihen, ku minäki pystyin. Jatkosta ei tietoa, mut luulen että tää pysyy aisoissa niin kauan ku en vaan jää sisälle yheksikkään päiväksi, vaan oon ihmisten ilmoilla. Koko kesän itekki oottelin syksyä, et vois piiloutua pimeyteen, mut ei se kannata. Ei kannata heittää vuosia hukkaan. Ihtiäki kaduttaa ku en hoitanu tätä jo aaaajat sitte.
-elämä ilman jatkuvaa taistelua et jaksaa elää, ei oo elämää ollenkaan-
keksin tähän pienen sananlaskun loppuun.. :) tuo pätee varmaanki vain ihmisiin joilla vastaavanlaisia ongelmia.. :/ t:vakavan masennuksen kärsinyt.
Nuo tarkkailun tunteet ja vastaavat on hyvin tavallisia kun on vakavasti masentunut ja elämä menee päin pe***ttä..tai ainaki mulla oli (tuntee olevansa yksin, ku kukaan ei ymmärrä ja muut vaan haukkuu..jep!sama oli mulla joskus ja hakkaamista päälle..)
Luulin et oon sekoamassa, mut ne meni ohi masennuksen myötä. Silloin ku käy pohjalla tulee kaikenlaisia"hulluja"ajatuksia mieleen, mut niin kauan ku itekki tiiät et ne on sun omassa pääs ni ei pitäs olla hätää. Jos et tee tuolle ny äkkiä jotain, ni asia voi pahentua..valitettavasti. Mut mua ainaki nuo vaikiat kokemukset on vaan vahvistanu. Sitä sit selviää kaikesta mitä elämä keksii kaataa niskaan paljo helpommin, ku on eka tuosta selvinny. :)
Pistä kysymyksiä tänne jos tulee viel mieleen, mulla on aikaa vastata, ja voin sanoa et tiiän TASAN TARKKAAN miltä susta ny tuntuu.
Ikävää.Joskus paha olo lähtee "yökkäämällä"pois, vaikkei tulisi oksennusta. Ihmeellistä.Kerran menin tunnilla hirveään paniikkiin,kun luulin,että minusta puhutaan seläntakana. Tuli kylmähiki, värisin,sydänpuppasi hirveästi ja heikko olo, shokki ja vain jähmetyin. Ja ainakun joku opettaja sanoo nimeni(eli pitää vastata)niin sydän hyppääkurkkuun ;(
Nykyään kuulen kaikki pikku ivat yms, tosi hyvin,koska olen niin paljon loukkauksia kuullut,supinaa yms. Toisin sanoen kuuloaistini on parantunut. Jos joku supisee minusta tai muuta näytän siltäkun en välittäisi, vaikka seuraavaksi menen nyyhkyttämään vessaan.
Voi ei..! kirjotin tähän semmosen tosi pitkän viestin mut sit sain sen katoamaan painamalla jotain nappia.. :S
En enää muista tarkalleen mitä kirjoitin ni koitan tiivistää. :)
Elikkäs neuvoin siin, et jos alkaa ahdistaa niin kannattaa vaan koittaa olla ajattelematta siinä mitään, niin et se oma sydämensyke unohtuu. Jos joku vaikka puhuu seläntakana niin sen kuunteleminen ja ajatteleminen saa vaan kohtauksen pahenemaan. Tiiän et on vaikiaa. Mut lopulta saat sen onnistuu ja voit näin hieman säädellä nuita ahdistuskohtauksia. Lopulta kun tunnet pystyväsi itse niitä kontrolloimaan, tieto siitäkin vähentää sitä ahdistusta. Esim. ite harjotellut tuota jo monta vuotta. Nykysin ajattelen vaan koulus et: ei mulla mitään sosiaalifobiaa/paniikkihäiriöä oo. (toistan sen päässä miljoona kertaa) ja sillä selviän pahimman yli. jos tulee vaik tilanne missä pitää puhua yms. :)
Niin ja ei kannata välittää muiden puheista. Tuo ahdistus on varmasti laskenu sun itsetuntoa, mut kun saat sen siitä nousemaan niin et edes huomio muiden puheita. Jätä ne omaan arvoonsa. Oot semmosten yläpuolella. :)
Kolmas neuvo oli, et kannattaa käydä vaikka puhumassa terapiassa tuosta asiasta. Ne kyllä ymmärtää eikä sitä tarvi jännittää. Ja vaikka jännittäsit, niin kun huomaat että ne ymmärtää ni tuota jännitystäkään ei tarvi hävetä. Et oo varmasti ainoa joka hakee apua jännittämiseen. Saatat saada jotain mietoa rauhoittavaa joka auttaa pitämään nuita"kohtauksia"kurissa. Katot vaikka netistä terveyskeskuksen numeron ja menet ensin sinne. Jos tuntuu ettei kukaan ymmärrä( tuttu tunne tämäkin) niin eihän sun tarvi kenellekään välttämättä tuota kertoa. :) Itse oon oppinu ettei muiden apuun kannata niin luottaa. Lopulta se on sun oma elämä, niin karulta kun se kuulostaa. Itse itkin monta kuukautta sitä, kun kukaan ei ymmärrä, mut lopulta tajusin et ainoa joka voi mun elämää muuttaa on minä ite. Nyt on olo NIIN itsenäinen että. :D Tuntuu ettei mitkään vastoinkäymiset vois lannistaa niin kauan kuin ite oon määräämässä mun elämästä. Monesti sitä asennoituu tiettyyn ajatusmalliin esim: ajattelee olevansa muita huonompi, tai outo tai jotain, mut kun ajatteleeki olevansa tasavertanen muiden kanssa niin se itsetunto alkaa ihan oikeasti nousemaan pikkuhiljaa. :)
Voi ku muistasin kaiken mitä tähän kirjotin. Laitan lisää jos tulee mieleen. :) Jaksamisia! :)
Tästä biisitä oli mulle ainakin apua. Ekana koulupäivänä kun olin kouluun menos mulla alko kyseinen biisi soimaan pääs, vaikka olin kuullut sen joskus monta vuotta sitten viimeksi. Ne sanat oli jotenki niin rohkasevat, ettei enää kiinnostanu mitä muut musta ajattelee. :) elikkäs kyseessä on apulannan-voittaja biisi. :D
Jos joku muu biisi saa vastaavan olon ni ajaa saman asian.
Samat neuvot eivät passaa kaikenikäisille. 15 vuotiaana et enää ota vastaan neuvoja aikuisilta, kun luulet itse tietäväsi kaiken. Oppiminen kuitenkin jatkuu vielä yli 30 vuotiaana ja 40-50 vuotiaanakin. Turha 15 vuotiaana on kovin hätääntyä, jos kaikki ei menekään kovin hyvin. Ehkä se olisikin tärkein neuvo, ettei panikoisi turhia.
Tällaiset tekstitkin voivat saada pelot näyttämään oikeilta asioilta. Tosiasiassa ne ovat vain koneiston hälinää. Aivot kun käy, ne raksuttaa ja pitävät pelottavaa meteliä. Kysymyksessä on siis vain aivojen tyhjäkäynti. Nämä tekstit ovat sellaisia tuotteita.
Puhuit tuossa neuvoista, niin mun neuvojako tuossa aliarviot..? :/
saatoin käsittää väärin mut.
Tiiän itekki et sitä ei nuorena niin halua kuunnella aikuisten neuvoja, mut
muistan sen ku eilisen ku ite olin 15 ja samas tilantees..
Kaikki neuvot ei passaa kaikille, mut ku tiiät niin hyvin, ni koitappas neuvoa paremmin. Pistin omia kokemuksia, jokainen voi soveltaa niitä mielensä mukaan
jos tuntuu ettei ne tunnu omilta. :)
Enkä sitä paitsi tunne itseäni kovin aikuiseksi vaikka 21 jo olenkin. :/
Vielä luullaan 17-18vuotiaaksi. 8)
No on totta et 15-vuotiaana ei kannata murehtia liikoja, mutta itse elin elämäni rankinta aikaa silloin,niin ei oikein voi käsittää tuota neuvoa.
Joillain voi OIKEASTI olla vaikeaa tuonki ikäsenä. Ja"tuon"ikäisenä kaikki tuntuu huomattavasti rankemmalta kuin ns.aikuisena..kun on kokenut jo vaikka ja mitä.
Voi olla et käsitin tekstisi päin mäntyä. Pahoitteluni jos näin on. :)
Koitan täällä oikeasti auttaa, enkä mitään pelotella.
Mutta jos vaikea masennuskin on niinku kuulostas ni ei siinä mikään"ei auta hätääntyä"auta. Silloin oikeasti on aihetta huoleen, eikä pistää minkään teiniangstailun piikkiin, kuten monilla"kukkahattutädeillä"varsinkin on tapana.
ja vanhempiensa holhouksessa. Siksi heidän ei pitäisi olla internetissä kyselemässä neuvoja elämäänsä. En osaa ollenkaan neuvoa 15 vuotiasta tyttöä.
Sinun kirjoituksiasi en ajatellut.