Muistelen Paulia lämmöllä. Hän oli armoitettu puhuja. Ei kukaan jäänyt kylmäksi hänen puheistaan. Hänen puhetyylinsä oli mieleenpainuva. Hän antoi elämänohjeet jotka säilyvät mielessä. Hänen puheissaan oli paljon voimakkaita kielikuvia, jotka tehostivat puhetta. Onko teitä muita Paulia muistavia? Kerropa muistosi.
Pauli Korteniemi - muisteloita
68
4872
Vastaukset
- pelle!
Muistan
Kirjoittanut: sen saarnan, / 8.8.09 / klo 17:16
jossa hän kehui itseään: kuinka hyvä ja onnistunut uskovainen hän on; ei yhtään kironnut eikä rumaa sanaa päästänyt, vaikka kaverit armeijassa miten yllyttivät, maanittelivat ja vaikka miten yrittivät. Se saarna oli netissa kuultavissa vielä pari vuotta sitten. Ai, kuinka olikaan omasta mielestään onnistunut kilvoittelija!- löpön
Olen kuullut tuon tarinan useampaankin kertaan, mutta ymmärtänyt sen sanoman ihan toisin kuin sinä.
Eiköhän hänen tarkoituksensa ollut kertoa siitä, miten parannuksen teko aiheutti mielenmuutoksen ja toi halun hylätä syntinä esimerkiksi sellaiset rumat sanat, jotka olivat aikaisemmin kuuluneet sanavarastoon.
Lämmin, hauska ja huumorintajuinen ihminen. - Olisihan_hän_voi-
löpön kirjoitti:
Olen kuullut tuon tarinan useampaankin kertaan, mutta ymmärtänyt sen sanoman ihan toisin kuin sinä.
Eiköhän hänen tarkoituksensa ollut kertoa siitä, miten parannuksen teko aiheutti mielenmuutoksen ja toi halun hylätä syntinä esimerkiksi sellaiset rumat sanat, jotka olivat aikaisemmin kuuluneet sanavarastoon.
Lämmin, hauska ja huumorintajuinen ihminen.nut kuulijoille kertoa, mistä oli kyse, ettei kenellekään plisi jäänyt käsitystä, että hän kehuskeli omaa hyvyyttään.
- asdsdasddsds
Miten muuten noin yleensä ottaen kun sanotaan että jumala antoi sanoja tai ei antanut niin sitten kuitenkin puhutaan yhdestä jos toisestakin että oli/on niin hyvä puhuja. EIkös se puhuja ole vain välikappale jolle "annetaan" ne sanat mitä annetaan? Itsehän en tuohon siis usko mutta samat ihmiset lähes samaan hengenvetoon saattavat sanoa noin JA kehua kyseisen puhujan maasta taivaisiin.
- Syntinen nainen
Tosta avasin ketjunki tuonne aiemmin, ku on ihmetyttäny SE et jumla antaa sanat mutta kuitenki puhujat päästelee suustaan vallan raamatun opetuksen kanssa ristiriidassa olevaa lööperiä.
Ja tossa sulla on pointti myös, paljo puhutaan et se ja se on tosi hyvä puhuja, sillä on aina hyviä alustuksia yms. Taitaapi jumala olla suosiollisempi toisia 'puhveleita' kohtaan... Vai oisko niin että joillakin on enemmän lahjoja kieron puheen tuottamiseen? - Ei parempi muita
Syntinen nainen kirjoitti:
Tosta avasin ketjunki tuonne aiemmin, ku on ihmetyttäny SE et jumla antaa sanat mutta kuitenki puhujat päästelee suustaan vallan raamatun opetuksen kanssa ristiriidassa olevaa lööperiä.
Ja tossa sulla on pointti myös, paljo puhutaan et se ja se on tosi hyvä puhuja, sillä on aina hyviä alustuksia yms. Taitaapi jumala olla suosiollisempi toisia 'puhveleita' kohtaan... Vai oisko niin että joillakin on enemmän lahjoja kieron puheen tuottamiseen?Syntinen, mutta Jumalan armahdettu syntinen.
- virtsu...
Jos tämä ed. mainuttu Pauli Korteniemi on sama henkilö. joka oli opettajana Rovaniemellä tietyllä ala-asteella..En voi sanoa, että tuntisin häntä kohtaan mitään sympatioita. Salli räikeän koulukiusaamisen tietoisesti ja uskovaisista perheistä olevat oli tietty suositumpia! Enpä toivi kenellekään samankaltaista opettajaa!!
- 9+15
Täällä yksi Paulin suviseurapuhe kuunneltavissa:
http://www.srk.fi/suviseurat_muhos/index.php_section=nitteet.Saarnat.html
Puhe:
http://www.srk.fi/suviseurat_muhos/content/sounds/saarnat/PauliKorteniemi.mp3- Noita_sivuja
ei löydy?
- 9788
Oliko se tämä Pauli Korteniemi juuri, josta sanottiin, että hän käytti Raamatun ulkopuolisia apokryfikirjoja ja hänen saarnojaan on siksi poistettu arkistosta?
Itsellä ei ole mitään tietoa hänestä ja hänen opetuksestaan, mutta pari saarnaa löytyi:
http://rauhanyhdistys.fi/media/record/Suviseurat_1987_Pauli_Korteniemi.mp3
https://www.youtube.com/watch?v=URhVlowdicI&feature=youtu.be
Niistä itse kukin tutkailkoon, ovatko Raamatun mukaisia.
- rattaat, PK:
Hevoset ja rattaat
Historiallinen katsaus kristillisyyden kulusta profeetta Sakarian ennustuksen valossa. (Lyhennelmä Pauli Korteniemen saarnasta Oulaisissa 1962. (Sak. 6: 1—8.)
Tämä Sakarian kirjan kuudennen luvun alku on aivan ihmeellinen kirjoitus. Siinä puhutaan neljistä rattaista, jotka lähtevät kaikki samasta paikasta kahden vaskisen vuoren välistä. Siinä on profeetta Sakaria nähnyt kristillisyyden kulun aivan maailman loppuun asti. Mutta siinä on myöskin Sakaria nähnyt kaiken sen hengellisen sekamelskan mikä tässä maailmassa pitää hallitseman ja vallitseman maailman loppuun asti. Nyt jos Jumala armonsa antaa, niin me seuraamme, ensiiksi: mitenkä tämä kaikki hengellinen sekamelska on syntynyt, ja toiseksi: millä lailla elävä kristillisyys on aikojen halki meidän päiviimme saakka säilynyt.
Aluksi meidän täytyy sanoa, että Jumalan valtakunnan historia on aina niin halpa ollut, että sitä ei maailman historian kirjoittajat ole liiemmälti ylös kirjoittaneet. Jumalan lapset silloin tällöin ovat joitakin muistiinpanoja tehneet, ja joitakin tietoja on jäänyt myöskin sen kautta, että maailman lapset ovat kirjoittaneet jostakin viheliäisestä joukosta, jolta eivät kunnialliset ihmiset taida koskaan kärsiä, eikä kestää, eikä kunniallisena ihmisenä kantaa. Näistä muistiinpanoista me olemme sitten tietäneet, että tuolla on varmasti ollut elävä kristillisyys, koska koko maailma sitä vastaan on ollut, vihaamassa ja vainoamassa sitä.
Siellä olivat neljät rattaat, jotka lähtivät kahden vuoren välistä. Ne vuoret olivat vaskiset vuoret. Minä luulen, että ne olivat Siinain vuori ja Siionin vuori. Ensimmäisten ratasten edessä olivat ruskiat ja toisten ratasten edessä mustat orhiit. Kun me ajattelemme kaikkea taivaallista, evankeliumia, Jumalan lasten autuaallista autuuden verhoa ja pukua, niin ei sitä koskaan ole Raamatussa mustaan eikä ruskiaan verrattu. Ei Jumalan sanasta ole koskaan sanottu, että se on musta ja tai se on ruskia, tai on kirjava. Mutta ainoa väri, johonka Jumalan sanaa on verrattu, on valkea, valkeus, kirkas, j.n.e. Herran Jeesuksen verestä veripunainen aurinko, joka kirkkaana Golgatalla paistaa, ei se ole mikään pimeys eikä hämäryys, mutta kirkkaampi kuin luonnollinen aurinko.- edelleenkin
Sitten lähti ruskia evankeliumi, kirjava evankeliumi ja musta evankeliumi. Näyttää sille, että nämä kaikki ihmisille hyvin kelpasivat. Ruskia evankeliumi oli kait sellaista, kuin muhamettilaisuus, että siinä Jeesuskin sai profeetan paikan, mutta ei sen kummempaa. Se on sellaista melkein mustaan evankeliumiin verrattavaa uskoa. Mutta sitten tämä kirjava evankeliumi, josta sanotaan, että se oli väkevä evankeliumi. Se kulki maata ympäri kaiken maan hallitsijain eteen. Katsokaa, se oli sellaista uskoa, joka oli monenlaisista uskontojen langoista kudottua. Yksi lanka siinä on tänäkin päivänä täällä pohjanmaalla, tuossa kirjavassa evankeliumissa, katolilaisuuden lanka. Siis aivan musta väri. Toinen lanka on taas ruskea lanka. Suomen kirkon papeissakin on sellaisia, jotka pakanallisia uskontojakin suosittelevat sanoen, että ei ne ole sen kummemmin väärässä kuin tämä kristinuskokaan; yhtä oikeita aivan. Mutta sitten siihen pantiin punasta, keltasta, vihreätä, sinistä ja vaikka minkä väristä lankaa. Siinä on pikkuesikoisen, pelastusarmeijan, helluntailaisuuden ja vaikka minkä uskonnon lankoja. Löytyykö teidän keskellänne tällaisia ihmisiä, jotka näin tällaisissa kirjavissa puvuissa kulkevat? Jo vain niitä löytyy, ja niitä löytyy paljon. Tästä kirjavasta uskosta sanotaan, että se oli niin väkevä usko, että se kelpasi kaiken maailman hallitsijoille, ja se valloitti aivan koko maan ympäriinsä. Ja näin se on tänä päivänä. Kyllä tämä Jumalan sanan paikka selvästi osoittaa sen, että oikeata uskoa löytyy vähän, mutta väärää uskoa maa on tulvillaan, olletikin tuota kirjavaa väkevää uskoa, joka on kaikkien uskontojen ja suuntien yhdistelmää, jossa itsekukin saapi uskoa millälailla haluaa. Niin kuin tässä taannoin yksi entinen kristitty, joka on eksynyt väärään, vetosi siihen, että meillähän on uskonnon vapaus. Niin, meillähän on uskonnon vapaus. Jokainen saa uskoa millä lailla haluaa. Mutta ei ne ennen kristityt ole vedonneet uskonnon vapauteen. Ei Jumalan lapsilla ole ollut muuta vapautta kuin Jeesus Kristus. Meidän vapautemme rajat ovat aina olleet siinä, että me uskomme Raamattujen jälkeen. Mutta väärä usko on valloittanut koko maailman. Väärässä uskossa on toinen puoli valkeampaa, toinen mustempaa.
Mustien hevosten aikakausi
Mustista orhiista sanottiin, että ne menivät pohjaan päin. Ja se oli paavin usko, joka lähti pohjoista kohti levenemään. Se tuli Saksan maalle, ja se tuli Ruotsi-Suomeen. Ja millä lailla siellä kristillisyyttä levitettiin? Selvänä esimerkkinä tästä mustasta evankeliumista on se kertomus, mitenkä kristinusko Suonien maahan tuotiin. Aurajoen suulle laskettiin suurella sotalaivastolla, ja piisipä Henrikki oli mukana, ja Erick IX pyhä oli sotajoukkoa johtamassa. Pakanat olivat rannalla vastassa., Suomen-pakanoita ei alettu käännyttämään siten, että niille olisi saarnattu evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Tietenkin sitä olisi täytynyt saarnata suomenkielellä, mutta suomenkieltä tämä joukko ei osannut ollenkaan, eivät olleet koskaan kuulleetkaan sellaista puhuttavan. Ja nyt kun he laskevat maihin, niin alkaa hirmuinen näytelmä evankeliumin tuojain taholta. Miekoin ja keihäin karataan pakanain kimppuun, jotka myöskin vastarintaan nousivat. Suuri joukko teurastettiin ihmisiä, ja loput, jotka antautuivat, sitten kastettiin Kupittaan lähteellä, kaatuneitten keskellä, englannin- tai latinankielellä, joka silloin oli vallassa, Isän, Pojan ja Pyhän; Hengen nimeen. Pakanat itse eivät yhtään ymmärtäneet mitä heille tehtiin, ei ollenkaan. Ja tämä heiltä vaadittiin henkensä menettämisen uhalla.
Mehän ymmärrämme, että ei tällainen evankeliumi ole Kristuksen evankeliumia. Ja tällaista uskoa se paavi piti sitten Euroopassa vallassansa aina 1500-luvulle saakka. Vasta noin neljä, viisisataa vuotta sitten se on jollakin lailla nujerrettu, mutta suuri osa Euroopan kansoja vielä tänäkin päivänä on tämän saman mustan evankeliumin vallassa, vaikkapa ei uskalletakaan yhtä julmia töitä enää tehdä kuin ennen. Mutta jos vain tälle hirmuiselle pedolle valta ja lupa annetaan teurastustyöhön käydä, niin se on valmis tämän saman teurastuskampanjan aloittamaan, ja vielä muka Herran Jeesuksen Kristuksen nimissä. On sitä, rakkaat ystävät, hirveätä uskoa tässä maailmassa. - onneksi jatkuu
edelleenkin kirjoitti:
Sitten lähti ruskia evankeliumi, kirjava evankeliumi ja musta evankeliumi. Näyttää sille, että nämä kaikki ihmisille hyvin kelpasivat. Ruskia evankeliumi oli kait sellaista, kuin muhamettilaisuus, että siinä Jeesuskin sai profeetan paikan, mutta ei sen kummempaa. Se on sellaista melkein mustaan evankeliumiin verrattavaa uskoa. Mutta sitten tämä kirjava evankeliumi, josta sanotaan, että se oli väkevä evankeliumi. Se kulki maata ympäri kaiken maan hallitsijain eteen. Katsokaa, se oli sellaista uskoa, joka oli monenlaisista uskontojen langoista kudottua. Yksi lanka siinä on tänäkin päivänä täällä pohjanmaalla, tuossa kirjavassa evankeliumissa, katolilaisuuden lanka. Siis aivan musta väri. Toinen lanka on taas ruskea lanka. Suomen kirkon papeissakin on sellaisia, jotka pakanallisia uskontojakin suosittelevat sanoen, että ei ne ole sen kummemmin väärässä kuin tämä kristinuskokaan; yhtä oikeita aivan. Mutta sitten siihen pantiin punasta, keltasta, vihreätä, sinistä ja vaikka minkä väristä lankaa. Siinä on pikkuesikoisen, pelastusarmeijan, helluntailaisuuden ja vaikka minkä uskonnon lankoja. Löytyykö teidän keskellänne tällaisia ihmisiä, jotka näin tällaisissa kirjavissa puvuissa kulkevat? Jo vain niitä löytyy, ja niitä löytyy paljon. Tästä kirjavasta uskosta sanotaan, että se oli niin väkevä usko, että se kelpasi kaiken maailman hallitsijoille, ja se valloitti aivan koko maan ympäriinsä. Ja näin se on tänä päivänä. Kyllä tämä Jumalan sanan paikka selvästi osoittaa sen, että oikeata uskoa löytyy vähän, mutta väärää uskoa maa on tulvillaan, olletikin tuota kirjavaa väkevää uskoa, joka on kaikkien uskontojen ja suuntien yhdistelmää, jossa itsekukin saapi uskoa millälailla haluaa. Niin kuin tässä taannoin yksi entinen kristitty, joka on eksynyt väärään, vetosi siihen, että meillähän on uskonnon vapaus. Niin, meillähän on uskonnon vapaus. Jokainen saa uskoa millä lailla haluaa. Mutta ei ne ennen kristityt ole vedonneet uskonnon vapauteen. Ei Jumalan lapsilla ole ollut muuta vapautta kuin Jeesus Kristus. Meidän vapautemme rajat ovat aina olleet siinä, että me uskomme Raamattujen jälkeen. Mutta väärä usko on valloittanut koko maailman. Väärässä uskossa on toinen puoli valkeampaa, toinen mustempaa.
Mustien hevosten aikakausi
Mustista orhiista sanottiin, että ne menivät pohjaan päin. Ja se oli paavin usko, joka lähti pohjoista kohti levenemään. Se tuli Saksan maalle, ja se tuli Ruotsi-Suomeen. Ja millä lailla siellä kristillisyyttä levitettiin? Selvänä esimerkkinä tästä mustasta evankeliumista on se kertomus, mitenkä kristinusko Suonien maahan tuotiin. Aurajoen suulle laskettiin suurella sotalaivastolla, ja piisipä Henrikki oli mukana, ja Erick IX pyhä oli sotajoukkoa johtamassa. Pakanat olivat rannalla vastassa., Suomen-pakanoita ei alettu käännyttämään siten, että niille olisi saarnattu evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Tietenkin sitä olisi täytynyt saarnata suomenkielellä, mutta suomenkieltä tämä joukko ei osannut ollenkaan, eivät olleet koskaan kuulleetkaan sellaista puhuttavan. Ja nyt kun he laskevat maihin, niin alkaa hirmuinen näytelmä evankeliumin tuojain taholta. Miekoin ja keihäin karataan pakanain kimppuun, jotka myöskin vastarintaan nousivat. Suuri joukko teurastettiin ihmisiä, ja loput, jotka antautuivat, sitten kastettiin Kupittaan lähteellä, kaatuneitten keskellä, englannin- tai latinankielellä, joka silloin oli vallassa, Isän, Pojan ja Pyhän; Hengen nimeen. Pakanat itse eivät yhtään ymmärtäneet mitä heille tehtiin, ei ollenkaan. Ja tämä heiltä vaadittiin henkensä menettämisen uhalla.
Mehän ymmärrämme, että ei tällainen evankeliumi ole Kristuksen evankeliumia. Ja tällaista uskoa se paavi piti sitten Euroopassa vallassansa aina 1500-luvulle saakka. Vasta noin neljä, viisisataa vuotta sitten se on jollakin lailla nujerrettu, mutta suuri osa Euroopan kansoja vielä tänäkin päivänä on tämän saman mustan evankeliumin vallassa, vaikkapa ei uskalletakaan yhtä julmia töitä enää tehdä kuin ennen. Mutta jos vain tälle hirmuiselle pedolle valta ja lupa annetaan teurastustyöhön käydä, niin se on valmis tämän saman teurastuskampanjan aloittamaan, ja vielä muka Herran Jeesuksen Kristuksen nimissä. On sitä, rakkaat ystävät, hirveätä uskoa tässä maailmassa.Valkeat hevoset seuraavat mustia
Mutta ajatelkaapa nyt, että tuo valkoinen elävä evankeliumi lähtee noudattamaan noita mustia orhilta pohjaan päin. Ja tässä sanotaan, että Herran Henki noudatti niitä valkeita orhiita. Ja ne lähtivät siis pohjaan päin vaeltamaan. Pieni oli Jumalan joukko monta kertaa. Aina missä vain paavi haisti Herran Jeesuksen veren hajua, sinne se meni pyöveleittensä kanssa ja luuli tehneensä lopun viimeisestä villiuskoisesta. Mutta se kuitenkin aina säästyi. Tuon tuostakin nousi aina miehiä, jotka ryhtyivät saarnaamaan elävää evankeliumia. Tsekkoslovakialla oli etsikon aika juuri 600 vuotta sitten, mutta sen profeetta poltettiin. Vanha muorikin hurskaudessaan oli puita kantamassa, että saadaan villiuskoinen, Juhana Hussi, tieltä pois raivatuksi, ja saadaan tässä Jumalalle yksi suuri hyvä työ tehdä. Mutta ei elävää kristillisyyttä pystytty sammuttamaan. Hussi ennusti polttoroviollaan, että minun jälkeeni tulee hän, jota te ette tapa ettekä polta. Ja se oli Martti Luther.
Sinä aikana alkoi Keski- ja Pohjois-Euroopan kansoilla suuri etsikon aika. Martti Lutherin kautta elävä kristillisyys levisi Saksan maalla. — Tällä kohdalla meidän olisi sanottava, että eihän Martti Luther tullut autuaaksi ilmasta sieppaamalla elävää kristillisyyttä, mutta yhden kristityn munkin kautta, joka hänelle elävän, kaikkien syntien anteeksi antamuksen evankeliumin, saarnasi. Sen kautta hän uskoon tuli. Samoin alkoi etsikon aika Ranskan maalle, Hollannille, Belgialle. Niin myöskin elävä kristillisyys paavilaisuuden jälessä levisi tänne pohjoismaihin. Mutta ihmeellistä, saksalaiset nousivat vastaan, samoin ranskalaiset. Italiassakin oli vielä silloin etsikon aikaa, mutta Kristus tapettiin täysin. Samoin Alankomaissa, Belgiassa, Jumalan lapset tuhotaan polttorovioilla, risteihin ripustettuna, paaluihin tervattuina, poltettuina j.n.e. Mutta voi kuinka yksi suloinen kuva siellä on Reinin varrelta, miten uskoivat silloin pyhät 500 vuotta sitten. Kun kahta kristittyä miestä viedään polttoroviolle, niin ajatelkaa, Jumalan lapset rakkaat, että niillä oli sama siunaus voimana kuolemaan käydessä kuin meillä tänä päivänä. Toinen menee toisen kaulaan ja sanoo, minä saarnaan sinulle synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi, ja pyytää itse siunausta omalle kohdalleen. Ja niin he käyvät rauhallisena kuolemaan. Mutta kun Jumala on valittunsa korjannut ja kansakunnat ovat evankeliumin luotansa pois työntäneet, niin etsikonajat loppuvat. Niin loppui Englannistakin, ja näistä tässä luetelluista maista.
Pohjolan maat ovat siitä erikoisia, että siellä kuninkaatkin ottivat tämän elävän evankeliumin vastaan. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa lähettämällä lähetti Lutherin tykö Saksaan nuoria miehiä elävää evankeliumia oppimaan, ja antoi saarnauttaa kaikessa valtakunnassaan tätä evankeliumia, jota ne miehet olivat Saksan maalla Lutherin tykönä olleet oppimassa. Ja näin elävä kristillisyys levisi Suomen maahan saakka. - hevosvaunuoppi
onneksi jatkuu kirjoitti:
Valkeat hevoset seuraavat mustia
Mutta ajatelkaapa nyt, että tuo valkoinen elävä evankeliumi lähtee noudattamaan noita mustia orhilta pohjaan päin. Ja tässä sanotaan, että Herran Henki noudatti niitä valkeita orhiita. Ja ne lähtivät siis pohjaan päin vaeltamaan. Pieni oli Jumalan joukko monta kertaa. Aina missä vain paavi haisti Herran Jeesuksen veren hajua, sinne se meni pyöveleittensä kanssa ja luuli tehneensä lopun viimeisestä villiuskoisesta. Mutta se kuitenkin aina säästyi. Tuon tuostakin nousi aina miehiä, jotka ryhtyivät saarnaamaan elävää evankeliumia. Tsekkoslovakialla oli etsikon aika juuri 600 vuotta sitten, mutta sen profeetta poltettiin. Vanha muorikin hurskaudessaan oli puita kantamassa, että saadaan villiuskoinen, Juhana Hussi, tieltä pois raivatuksi, ja saadaan tässä Jumalalle yksi suuri hyvä työ tehdä. Mutta ei elävää kristillisyyttä pystytty sammuttamaan. Hussi ennusti polttoroviollaan, että minun jälkeeni tulee hän, jota te ette tapa ettekä polta. Ja se oli Martti Luther.
Sinä aikana alkoi Keski- ja Pohjois-Euroopan kansoilla suuri etsikon aika. Martti Lutherin kautta elävä kristillisyys levisi Saksan maalla. — Tällä kohdalla meidän olisi sanottava, että eihän Martti Luther tullut autuaaksi ilmasta sieppaamalla elävää kristillisyyttä, mutta yhden kristityn munkin kautta, joka hänelle elävän, kaikkien syntien anteeksi antamuksen evankeliumin, saarnasi. Sen kautta hän uskoon tuli. Samoin alkoi etsikon aika Ranskan maalle, Hollannille, Belgialle. Niin myöskin elävä kristillisyys paavilaisuuden jälessä levisi tänne pohjoismaihin. Mutta ihmeellistä, saksalaiset nousivat vastaan, samoin ranskalaiset. Italiassakin oli vielä silloin etsikon aikaa, mutta Kristus tapettiin täysin. Samoin Alankomaissa, Belgiassa, Jumalan lapset tuhotaan polttorovioilla, risteihin ripustettuna, paaluihin tervattuina, poltettuina j.n.e. Mutta voi kuinka yksi suloinen kuva siellä on Reinin varrelta, miten uskoivat silloin pyhät 500 vuotta sitten. Kun kahta kristittyä miestä viedään polttoroviolle, niin ajatelkaa, Jumalan lapset rakkaat, että niillä oli sama siunaus voimana kuolemaan käydessä kuin meillä tänä päivänä. Toinen menee toisen kaulaan ja sanoo, minä saarnaan sinulle synnit Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi, ja pyytää itse siunausta omalle kohdalleen. Ja niin he käyvät rauhallisena kuolemaan. Mutta kun Jumala on valittunsa korjannut ja kansakunnat ovat evankeliumin luotansa pois työntäneet, niin etsikonajat loppuvat. Niin loppui Englannistakin, ja näistä tässä luetelluista maista.
Pohjolan maat ovat siitä erikoisia, että siellä kuninkaatkin ottivat tämän elävän evankeliumin vastaan. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa lähettämällä lähetti Lutherin tykö Saksaan nuoria miehiä elävää evankeliumia oppimaan, ja antoi saarnauttaa kaikessa valtakunnassaan tätä evankeliumia, jota ne miehet olivat Saksan maalla Lutherin tykönä olleet oppimassa. Ja näin elävä kristillisyys levisi Suomen maahan saakka.Väärät opit ja eriseurat alkavat turmelemaan kristillisyyttä
Ajatelkaahan mitä Saksan maalla tapahtui. Luther sanoo, minä olen kahtakymmentä eriseuraa vastaan joutunut taistelemaan. Ja Luther sai kokea senkin, että hänen läheisin työtoverinsa Philip Melanktonkin meni eriseurani henkeen, ja alkoi vääristelemään Lutherin kirjoituksia, tunnustuskirjoja ja kaikkea myyrän työtä tehdä. Historiat todistavat senkin,, että Philip Melankton alkoi Kustaa Vaasan hoviinkin, Ruotsi-Suomeen, lähettämään eriseuran saarnaajia. Korkeat ja arvolliset miehet turmeltiin eriseuran saarnalla, joka oli viisasta ja ihmiselle kelpaavaa. Lutherin saarnahan oli sitä yksinkertaista evankeliumin saarnaa pysyen Jumalan sanassa.
Sitten seurasi pitkä aika Ruotsi-Suomen ja Norjan kristillisyyden historiassa, aivan niin kuin täällä ei kristillisyyttä olisi ollutkaan. Historiat kirjoittavat vain voimakkaista piispoista ja uskottomista papeista ja heidän töistään, ja mitenkä he aina kaikki elämän merkit kirkosta yrittivät sammuttamaan. Elävä kristillisyys kuitenkin säilyi, ennen kaikkea Ruotsin maalla. Ne valkoiset orhiit, jotka matkaan olivat lähteneet, ne tiesivät määrän päänsä mihin heidän piti mennä. Täällähän sanotaan, että ne, jotka pohjaan menevät, antavat minun Henkeni levätä pohjanmaalla. On se ihmeellistä, että se on maantieteenkin kanssa yhtäpitävää.
Lukijaiset
Elävä kristillisyys säilyi täällä Pohjanmaalla, ennen kaikkea Ruotsin puolella, Siellä näitä Jumalan lapsia kutsuttiin lukijaisiksi. Lukijaisiksi siitä syystä, kun kirkko kielti heiltä luvan seurojen pidosta. Jumalan sanaa ei saanut saarnata, muuta kuin papit kirkossa. Jumalan lapsilla oli kuitenkin lupa kokoontua yhteen. He saivat pitää yhdessä rukouksia, veisata virsiä ja lukea Raamattua. Uskovaiset papit sinä aikana kirjoittivat näille lukijaisille, veljilleen. ja sisarilleen, saarnoja, joita he sitten saivat lukea siellä rukouksissaan, kun ne vain olivat papin kirjoittamia. Tämän tähden kristityitä siihen aikaan, ja aina Laestadiuksen kuoleman päiviin saakka, kutsuttiin, lukijaisiksi. Ja voi hirmuinen miten silloin oltiin vihaisia lukijaisille. Ne lukijaiset kun olivat siitä tarkkoja, että ne tahtoivat kysyä kaikilta ihmisiltä sitä uudesti syntymisen päivää, ja ei vähiten omilta papeiltaan. Pappilaan he menivät ja kysyivät, koska se kirkkoherra on uudesti syntynyt? Laestadius sanoo, että silloin kirkkoherra antoi heille potkut takapuoleen ja sanoi, että senkin lukijaisrakki, vielä tulet minulta uudestisyntymisen päivää kysymään, minähän olen uudesti syntynyt kasteessa. Mutta ne lukijaiset eivät tästä suuttuneet. - eikä lopukkaan
hevosvaunuoppi kirjoitti:
Väärät opit ja eriseurat alkavat turmelemaan kristillisyyttä
Ajatelkaahan mitä Saksan maalla tapahtui. Luther sanoo, minä olen kahtakymmentä eriseuraa vastaan joutunut taistelemaan. Ja Luther sai kokea senkin, että hänen läheisin työtoverinsa Philip Melanktonkin meni eriseurani henkeen, ja alkoi vääristelemään Lutherin kirjoituksia, tunnustuskirjoja ja kaikkea myyrän työtä tehdä. Historiat todistavat senkin,, että Philip Melankton alkoi Kustaa Vaasan hoviinkin, Ruotsi-Suomeen, lähettämään eriseuran saarnaajia. Korkeat ja arvolliset miehet turmeltiin eriseuran saarnalla, joka oli viisasta ja ihmiselle kelpaavaa. Lutherin saarnahan oli sitä yksinkertaista evankeliumin saarnaa pysyen Jumalan sanassa.
Sitten seurasi pitkä aika Ruotsi-Suomen ja Norjan kristillisyyden historiassa, aivan niin kuin täällä ei kristillisyyttä olisi ollutkaan. Historiat kirjoittavat vain voimakkaista piispoista ja uskottomista papeista ja heidän töistään, ja mitenkä he aina kaikki elämän merkit kirkosta yrittivät sammuttamaan. Elävä kristillisyys kuitenkin säilyi, ennen kaikkea Ruotsin maalla. Ne valkoiset orhiit, jotka matkaan olivat lähteneet, ne tiesivät määrän päänsä mihin heidän piti mennä. Täällähän sanotaan, että ne, jotka pohjaan menevät, antavat minun Henkeni levätä pohjanmaalla. On se ihmeellistä, että se on maantieteenkin kanssa yhtäpitävää.
Lukijaiset
Elävä kristillisyys säilyi täällä Pohjanmaalla, ennen kaikkea Ruotsin puolella, Siellä näitä Jumalan lapsia kutsuttiin lukijaisiksi. Lukijaisiksi siitä syystä, kun kirkko kielti heiltä luvan seurojen pidosta. Jumalan sanaa ei saanut saarnata, muuta kuin papit kirkossa. Jumalan lapsilla oli kuitenkin lupa kokoontua yhteen. He saivat pitää yhdessä rukouksia, veisata virsiä ja lukea Raamattua. Uskovaiset papit sinä aikana kirjoittivat näille lukijaisille, veljilleen. ja sisarilleen, saarnoja, joita he sitten saivat lukea siellä rukouksissaan, kun ne vain olivat papin kirjoittamia. Tämän tähden kristityitä siihen aikaan, ja aina Laestadiuksen kuoleman päiviin saakka, kutsuttiin, lukijaisiksi. Ja voi hirmuinen miten silloin oltiin vihaisia lukijaisille. Ne lukijaiset kun olivat siitä tarkkoja, että ne tahtoivat kysyä kaikilta ihmisiltä sitä uudesti syntymisen päivää, ja ei vähiten omilta papeiltaan. Pappilaan he menivät ja kysyivät, koska se kirkkoherra on uudesti syntynyt? Laestadius sanoo, että silloin kirkkoherra antoi heille potkut takapuoleen ja sanoi, että senkin lukijaisrakki, vielä tulet minulta uudestisyntymisen päivää kysymään, minähän olen uudesti syntynyt kasteessa. Mutta ne lukijaiset eivät tästä suuttuneet.Älkää tekään, Jumalan lapset suuttuko, jos teitä ylenkatsotaan teidän uskonne tähden. Ei meidän sovi sentähden lakata saarnaamasta ja uskomasta ja työtä tekemästä. Sillä jos lukijaisetkin ja muut entiset pyhät olisivat heittäneet tämän tähden uskomasta ja työtä tekemästä, niin eihän meillä tänä päivänä olisi elävää evankeliumia. Jos Jumalan lapset olisivat esim. eriseuran päivinä kaivaneet leiviskänsä maahan, niin ei tänä päivänä olisi näin suuri Jumalan lasten joukko koolla.
Niin ne lukijaisetkin Ruotsin Pohjanmaalla pitivät uskostansa kiinni. Silloin oli erikoisesti Ruotsin kansan keskuudessa suuri etsikon aika, kun vielä vuosisatoja tämä Suomen puoli sai olla pimeydessä. Täällä Suomessakin saattoi olla, ja olikin, siellä täällä eläviä Jumalan lapsia, toisistaan erillään ja vainottuina. Suurempaa heräyksen aikaa ei. tänne sitten uskonpuhdistuksen päivien kuitenkaan tullut ennen kuin sille määrätty aika tuli.
Pohjolan herätys alkaa
1800 luvun alkupuolella oli Karesuannossa, Pohjois Ruotsissa, pappi, joka oli kaksikymmentä vuotta kaikkensa yrittänyt saarnata Jumalan sanaa saadakseen viinaporvarit ja porovarkaat uskomaan ja lakkaamaan synnistä, mutta kuta enemmän hän saarnasi, niin sitä julkeammiksi he tulivat. Ja oliko se kumma, jos papin saarnat eivät vaikuttaneet mitään, kun pappi itsekin otti ryypyn aina silloin, kun tunsi kipua rinnassaan, tai vatsa tuntui kipeältä, ja otti ryypyn vastaan muiltakin. Vaikka hän olikin näin kohtuuullinen synninteossa, niin, ei, rakkaat ystävät, elävää evankeliumia kohtuullisenkaan synnin tekijän suulla saarnata. Kun ei itsekään ollut koskaan saanut uudestisyntymistä, niin miten sitä sitten elävää evankeliumia muille voisi saarnata. Mutta se pappi oli siitä erikoinen, että hänellä oli halu taivaaseen. Ja Jumala kutsui häntä parannukseen sellaisen tapauksen kautta, että hänen kolmivuotias poikalapsensa otettiin häneltä pois. Ja nyt tuo pappi, Laestadius, ajatteli sitä lähtijää, joka häneltä otettiin, että lapsi oli valmis lähtemään, mutta entäpä jos tuo lähtö olisi isälle tullut. Hän tunsi, ettei hän olisikaan ollut valmis lähtemään. - onneksijatkuu
eikä lopukkaan kirjoitti:
Älkää tekään, Jumalan lapset suuttuko, jos teitä ylenkatsotaan teidän uskonne tähden. Ei meidän sovi sentähden lakata saarnaamasta ja uskomasta ja työtä tekemästä. Sillä jos lukijaisetkin ja muut entiset pyhät olisivat heittäneet tämän tähden uskomasta ja työtä tekemästä, niin eihän meillä tänä päivänä olisi elävää evankeliumia. Jos Jumalan lapset olisivat esim. eriseuran päivinä kaivaneet leiviskänsä maahan, niin ei tänä päivänä olisi näin suuri Jumalan lasten joukko koolla.
Niin ne lukijaisetkin Ruotsin Pohjanmaalla pitivät uskostansa kiinni. Silloin oli erikoisesti Ruotsin kansan keskuudessa suuri etsikon aika, kun vielä vuosisatoja tämä Suomen puoli sai olla pimeydessä. Täällä Suomessakin saattoi olla, ja olikin, siellä täällä eläviä Jumalan lapsia, toisistaan erillään ja vainottuina. Suurempaa heräyksen aikaa ei. tänne sitten uskonpuhdistuksen päivien kuitenkaan tullut ennen kuin sille määrätty aika tuli.
Pohjolan herätys alkaa
1800 luvun alkupuolella oli Karesuannossa, Pohjois Ruotsissa, pappi, joka oli kaksikymmentä vuotta kaikkensa yrittänyt saarnata Jumalan sanaa saadakseen viinaporvarit ja porovarkaat uskomaan ja lakkaamaan synnistä, mutta kuta enemmän hän saarnasi, niin sitä julkeammiksi he tulivat. Ja oliko se kumma, jos papin saarnat eivät vaikuttaneet mitään, kun pappi itsekin otti ryypyn aina silloin, kun tunsi kipua rinnassaan, tai vatsa tuntui kipeältä, ja otti ryypyn vastaan muiltakin. Vaikka hän olikin näin kohtuuullinen synninteossa, niin, ei, rakkaat ystävät, elävää evankeliumia kohtuullisenkaan synnin tekijän suulla saarnata. Kun ei itsekään ollut koskaan saanut uudestisyntymistä, niin miten sitä sitten elävää evankeliumia muille voisi saarnata. Mutta se pappi oli siitä erikoinen, että hänellä oli halu taivaaseen. Ja Jumala kutsui häntä parannukseen sellaisen tapauksen kautta, että hänen kolmivuotias poikalapsensa otettiin häneltä pois. Ja nyt tuo pappi, Laestadius, ajatteli sitä lähtijää, joka häneltä otettiin, että lapsi oli valmis lähtemään, mutta entäpä jos tuo lähtö olisi isälle tullut. Hän tunsi, ettei hän olisikaan ollut valmis lähtemään.Silloin vielä, vanhimmat rakastivat lapsiansa, eikä ne tahtoneet niitä rintansa alle murhata, Isätkään eivät tahtoneet välttää sitä Jumalan sanelemaa sääntöä, "otsasi hiessä sinun pitää leipääsi syömään." Katselkaa. He eivät ajatelleet, niin kuin nykyajan ihminen, että älä sinä Jumala houraa, kun en tee lapsia, niin enhän minä otsan hiessä tarvitse leipää syödä. Minä elän helpommasti, Eikä silloin äiditkään olleet vielä sen mielisiä kuin he nykyaikana ovat. Jumala sanoi, että kivulla sinun pitää synnyttämän lapsesi, mutta nykyajan äidit sanovat, että yksi tai kaksi lasta, mutta enempää minä en niitä kivulla synnytä. Nykyajan ihminen ei pelkää rikkoa Jumalan määräyksiä vastaan. Mutta minä uskon sillä lailla, että vaikka olisi kuinka uskovainen isä, joka helpompien päivien tähden ei tahdo tänne maailmaan lapsia saattaa, niin hän taitaa joutua helvetin vaivassa niille syntymättömille lapsillensa leipää otsa hiessä hankkimaan. Kuulkaa, se on huokeampi täällä otsa hiessä lapsille leipää hankkia kuin helvetissä, kun Jumala meille sitä leipää vielä siunaa. Ja minä uskon, äidit rakkaat, jos ette täällä tahdo kivulla synnyttää lapsia, niin te ette pääse lasten kanssa iankaikkista elämää nauttimaan, mutta teidän pitää alkaa helvetin vaivassa ja helvetin tuskissa niitä syntymättömiä lapsia vielä synnyttämään. Voi, voi sinua ihmisraukkaa, joka tahdot taivaaseen päästä, ja kuitenkin vastoin omaatuntoasi elät ja julkeasti Jumalan käskyä vastaan rikot.
Laestadiuksella oli hirveä itku, kun yksi lapsista kuoli vaikka pirtti oli täynnä lapsia, Jumala oli antanut kaksoisetkin, ja muistaakseni tämä poikanen oli toinen niistä kaksoisista. "Ei hän ole enää isää vastaanottamassa, kun hän tulee kirkkomatkoiltaan," valitti sureva isä. Hän meni yöllä lapsen haudalle, ja itki ja valitti siellä: voi, Jumala, jos minä saisin vielä päästä siihen osaan johon pieni poikani on päässyt, mutta en minä koskaan sinne pääse. Minun täytyy hukkua! Ja sitten häneen tuli hirvittävä keuhkokuume, ja hän tunsi, että nyt on helvetti avoimena. Nyt tulee lähtemisen päivä. Mutta vielä kuolintuskissaan hän huusi, että jos sinä Jumala minua vielä parannat, niin näytä minulle iankaikkisen elämän tie, ja minä tahdoin sitä tietä vaeltaa.
Ja pappi parani. - Exlesta
Milloin täsmällisesti ottaen Pauli Korteniemi tämän puheen piti? Oliko ne Suviseurata vuonna 1962 Oulaisissa?
- vl-mies
Vuoden 1962 Suviseurat olivat Raahessa, eivätkä Oulaisissa.
Pauli Korteniemi ei pitänyt noissa vuoden 1962 Suviseuroissa seurapuhetta. - vl-mies
Exlesta kirjoitti:
Milloin täsmällisesti ottaen Pauli Korteniemi tämän puheen piti? Oliko ne Suviseurata vuonna 1962 Oulaisissa?
Oulaisissa ei varmaankaan ole ollut koskaan vielä Suviseuroja...
- vl-mies
Nuorten talvipäivillä 1969 Pauli Korteniemi piti yhden kuuluisan seurapuheen, mutta en muista, millä paikkakunnalla se tapahtui (Oulussakohan?). Siinä seurapuheessa tuli esille se hevosvaunuoppi Sakarjan kirjan selityksenä.
- 17ja18
On se ihan huuhaata, että puhuja on vaan välikappale ja Jumala täyttää hänen suunsa hyvyydellään. Höpö höpö-
Kun kuuntelee esin Matti Määtän saarnaa, niin huomaa, että hän laittaa vaan kristillisyydessä (lue vl uskossa) opittuja sanontoja peräkkäin, eikä hänen suustaan lähde raamatun tekstien selityksiä, eikä varsinkaan Jumalan puhetta lapsilleen.- lpkojihugy
Kylää Matti veljeä ja muutamia muitakin kuunnellessa tulee mieleen OHO-siionin saarnageneraattori.
- Heino-
Olen nuorena kuunnellut Pauli Korteniemen saarnoja ja ajattelin silloin, että hän on varmaankin tutkinut ns. Apokryfisiä kirjoja ja saanut niistä vaikutteita muun muassa äitien pakkosynnyttämiseen ja kuten myös tuohon hevosvaunuoppiin.
Apokryfit ovat juutalaisia alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty raamatusta pois. Bibliassa on joitakin, esimerkiksi Makkabeaisten kirjat.
Olen kyllä itsekin noita kirjoituksia nuoruudessani tutkinut ja sitä miten vaikeaa on ollut se, mitkä kirjoitukset hyväksytään raamattuumme. Aikoinaan Rooman katolinen kirkko tappoi vastustajiaan ja hävitti heidän kirjoituksiaan. Vuonna 375 aloitettiin enkelien ja kuolleitten pyhimysten palvonta.
Oli aivan järkyttävää nuorena lukea kirkkohistoriasta uskovien pahuudesta. On suuri Jumalan lahja, että meillä on nykyinen raamattu, omalla kielellämme luettavana. Ei se kyllä näytä auttavan oikean uskon löytymisessä, on niin kuin alkuseurakunnankin aikana., ihmiset keksivät aina vain lisää omia oppejaan joilla eksyttävät. Vaan olisi se ollut mahtavaa, jos nuoruudessani olisi ollut tietokone käytössäni! - Heikki.Saari
Jumalan Valtakunnassa hengi leppää pohjan maalla. Nainen eevamitassa on televiissiö. Onanin siittiöistä synttyy läpit helevetissä.
- missäterveevankeliumi
kyllä tuo saarna on niin raskasta ja epäevankeliumia kuin olla saattaa, ei hyvänen aika tarvitse ihmetellä jos kuulijakunta pysyy ikuisina lapsina hengen tasolla!
- saarna_todistaa
Kuuletko itse Jumalaa? Ellet kuule, et ole Jumalasta. (Joh. 8:47). Jeesuksen sanojen taustalla on juutalaisille erittäin tuttu "Shema":
5. Moos. 6:4 "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. [Mark. 12:29,30 : 5. Moos. 32:39; Jes. 44:8].
Sitä seuraa heti:
5. Moos. 6:5 Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. [5. Moos. 10:12].
---- Juutalaiset olivat aikeissa tappaa Jeesuksen. Siksi Jeesus sanoi, että he ovat Saatanasta, heidän isästään.
Joh. 8:44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. [1. Joh. 3:8].
-- Nuo sanat "Saatana on ollut murhaaja alusta asti" viittavat aivan ilmeisesti siihenkin, kun Kain tappoi veljensä Aapelin. Syynä oli se, ettei Kainin uhri kelvannut Jumalalle, mutta Aapelin uhri kelpasi. Aapelin suhde Jumalaan ja hänen jumalanpalveluksena olivat oikeat. Väärän jumalanpalveluksen ihmiset näin ovat vainonneet myöhemminkin niitä, jotka ovat saaneet lahjaksi elävän uskon, kuulevat Jumalaa ja joilla on oikea jumalanpalvelus. Edellä oleva saarnan teksti todistaa paljon samaa asiaa. - Lestojen.höpöusko.666
Aatteleeko lestat että juutalaiset on Saatanasta?
- Heino-
saarna_todistaa kirjoitti:
Kuuletko itse Jumalaa? Ellet kuule, et ole Jumalasta. (Joh. 8:47). Jeesuksen sanojen taustalla on juutalaisille erittäin tuttu "Shema":
5. Moos. 6:4 "Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. [Mark. 12:29,30 : 5. Moos. 32:39; Jes. 44:8].
Sitä seuraa heti:
5. Moos. 6:5 Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. [5. Moos. 10:12].
---- Juutalaiset olivat aikeissa tappaa Jeesuksen. Siksi Jeesus sanoi, että he ovat Saatanasta, heidän isästään.
Joh. 8:44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. [1. Joh. 3:8].
-- Nuo sanat "Saatana on ollut murhaaja alusta asti" viittavat aivan ilmeisesti siihenkin, kun Kain tappoi veljensä Aapelin. Syynä oli se, ettei Kainin uhri kelvannut Jumalalle, mutta Aapelin uhri kelpasi. Aapelin suhde Jumalaan ja hänen jumalanpalveluksena olivat oikeat. Väärän jumalanpalveluksen ihmiset näin ovat vainonneet myöhemminkin niitä, jotka ovat saaneet lahjaksi elävän uskon, kuulevat Jumalaa ja joilla on oikea jumalanpalvelus. Edellä oleva saarnan teksti todistaa paljon samaa asiaa.Menitkö sinä nyt niin syvälle, etteivät saappaasi varret piisaa. Ei Jeesus tarkoita saatanalla Kainia! Kyllä he ovat eripersoonia. Sana ”alusta asti” kyllä voi viitata maailman alkuun, mutta minä kuitenkin käsittäisin, että kun Jeesus puhuu saatanasta, niin hän myös tarkoittaa häntä. Luetaanpa nyt tarkasti tuo raamatun kohta:
Tähän Jeesus sanoi: "Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut.
Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.
Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Joh.(8:42.43.44.)
Sinä vedät yksioikoisen johtopäätelmän: ”Väärän jumalanpalveluksen ihmiset näin ovat vainonneet myöhemminkin niitä, jotka ovat saaneet lahjaksi elävän uskon.” Jos olisit tutkinut, tietäisit, että uskonsotia käyvät monenlaiset uskonnot! Voisi todeta, että väärät tappavat vääriä!
Jeesus kertoo tuossa raamatunpaikassa syyn, miksi nuo fariseukset eivät ymmärtäneet Jeesuksen puhetta: ”Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon.”
Onko nyt niin, että sinä et ymmärrä niitä, jotka eivät pidä Pauli Korteniemen saarnaa oikeana? Saarnakokoelmasta Paulin saarnat on poistettu, en ainakaan minä ole niitä löytänyt. (SRK) Sanon kyllä Korteniemestä, että hän on hyvin karismaattinen puhuja mutta on melkoisesti minun mielestäni täysin hukassa, eli luulee ymmärtävänsä, mutta puhuu vääriä mielikuvia totena. - lisää_asiasta
En tiedä, mitä kantaa edustat, kun tuossa on tuo (SRK), siis suluissa. Toiseksi, en muista Pauli Korteniemen saarnoja, vaan katsoin vain ylhäällä olleeseen tekstiin, joka kyllä sisältää myös kirkkohistoriastakin tunnettuja asioita, joita siis tiedemiehet eivät kiistä. Jos tuo Pauli Korteniemen saarna ajoittuu vuoteen 1962, niin sehän on lähellä niitä aikoja, jolloin oli ns. pappiseriseura. Nykyisin vanhoillisten palvelutehtävistä vapautetut papit saattavat olla ensimmäisiä, jotka vierastavat pappiseriseuran jälkeen muistiin merkittyjä vanhoillisten maallikkopuhujien saarnoja. Yleensäkin suurten vanhojen kirkkojen kuten esim. katolisen kirkon vainot ovat liittyneet samankaltaisiin tilanteisiin kuin tuo Jeesuksen kohtaama vaino. Kyse on ollut valtapolitiikasta, kirkkopolitiikasta, kenellä on korkein arvovalta niillä alueilla, joille ylimmät piispat ja paavi katsoivat johtamansa kirkon vaikutusvallan ulottuvan. Jeesuksen aikana useimmiten saddukeuksiin kuuluneet ylipapit varjelivat omaa yhteiskunnallista asemaansa kansan johtajina hoitamalla poliittisia suhteita roomalaisiin. Ylipapeilla oli erioikeus johtaa rituaaleja (Herodeksen laajentamassa) temppelissä. Heidän selvästi kansasta poikeava eliittiasemansa oli täysin riippuvainen pakanallisista roomalaisista ja heille uskontorituaalit olivat vain kulissi, jolla hoidettiin suhdetta kansaan. Messiasta odottaneet näkivät, että keisarilla ei ollutkaan vaatteita yllään. Aapel aivan ilmeisesti uskoi luvattuun Messiaaseen tai siis siihen mieheen, jonka oli Eevalle luvattu polkevan rikki käärmeen pään. Vanhan liiton uskovien usko oli uskoa lupaukseen. Saddukeukset eivät odottaneet Messiasta, joten heillä ei ollut samaa uskoa kuin Vanhan liiton uskovilla. Heille uhraaminen oli siinä mielessä vastaavanlainen rituaali kuin se oli Kainille, joten heidän jumalanpalveluksensa oli väärä myös Vanhan testamentin mukaan. Jeesuksen opetuksen mukaan nuo hänen surmaamistaan suunnitelleet juutalaiset eivät kuulleet Jumalaa, vaan Saatanaa, heidän omaa isäänsä ja valehtelijaa. Samoin Kain kuuli pahaan tekoon ryhtyessään samaa Paholaista kuin Eeva, jota Saatana lähestyi käärmeen muodossa.
- Heino-
lisää_asiasta kirjoitti:

Minä en taasen jaksanut lukea noita tekstejä, joita mainitsit lukeneesi. SRK:n kirjoitin, sillä luulen, että he ovat poistaneet Korteniemen saarnat. Näyttää, että Heikki Saaren saarnoja ei myöskään enää löydy.
Kirjoitit pitkän litanian Jeesuksen aikaisista uskonnon harjoittajista – näin sain näpäytyksen! Hyvä, ansaitsin tämän. Olemme varmaankin kumpainenkin yksimielisiä siitä, että kaikki väärät opit ovat valheitten isän aikaansaamia, näin Jeesus toteaa.
Minä olen livenä kuullut Pauli Korteniemen saarnaavan. Uskon myös, että hän aivan aidosti uskoi, että jos elämänsä aikana äidit ehkäisevät, he joutuvat helvetissä jatkuvasti kärsimään synnytystuskia ja synnyttämään. Meistä tämä on suurta hulluutta!
Mutta jos tutkimme uskontoja, niin löydämme vastaavaa hulluutta monestakin uskonsuunnasta. Kyllä vanhoillislestadiolaisuudessa henkioppi oli aivan käsittämätöntä hulluutta, mutta kuitenkin tähän oppiin hurahtivat suuret ihmisjoukot.
Minun lapsuuteni ystävän vaimo (on kouluja käynyt ja muuten terve) pelkäsi minua ja tuli aivan kalpeaksi, kun kävin heidän luonaan. Ei päästänyt sisälle! Huitoi kädellään minua poistumaan, sanoi; seuroissa on sanottu, että väärä henki voi tarttua, jos keskustelee ja vaikkei keskustele uskosta.
Eriseuran synnyssä on aina kysymys vallasta. Jos ihminen saa säilyttää oikean uskon sydämessään, ei hän tarvitse valtaa. Jeesuksella olisi ollut valtaa, mutta hän ei tahtonut sitä käyttää:
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu.
Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa* enkeleitä ja enemmänkin. (Matt.26:52.53)
Miekan kanssa heilumalla, ei oikeaa uskoa voi voittaa ja tämän tuo valheen isä tietää. On paljon parempi käyttää valheoppia, niin kuin käytettiin ensimmäisen ihmisparin eksyttämisessä. Minulle on sanottu, että ei ry:n uskovat voi olla väärässä – meitä on niin paljon. On insinööreistä pappeihin, jotka ovat paljon opiskelleet ja ovat viisaita ihmisiä. - rtrtyp
Eihän tuollaisen yksinkertaisen ihmisen kanssa pidä olla missään tekemisissä. Kun lukee jos viitsii tuon em miehen juttuja, eitarvitse ihmetellä kuinka toisen maailmansodan aikana keskiluokkaiset naiset tappoivat julmalla tavalla pieniä lapsia , tietenkin väärän näköisiä, antamalla makeisen ja ampumalla suoraan suuhun. Hyi kaikelle manipulaatiolle, vaikka eihän sille voi mitään, jos lahko toimii askeleena ylöspäin sosiaalisessa hierarkiassa. Maalaiset ovat niin maalaisia!
- karsinanaitasatametriä
mukavaa lukea näitä heinon kirjoituksia ja todeta että aina kun JUmalan Henki avaa sydäntä aukeaa myös silmä ja korvakin terveelle opille!
minullakin on kokemus vapaan suunnan uskovan akun menin lestakotiin niin vaimo meni ihan lakanaksi ja alkoi häätää minua ulos, yritin jotain samasta taivaasta puhua mutta eeiiiii eii iulos ja äkkiä !!
en tiedä imuroitsiko huushollinsa jäljiltäni vai miten puhdisti, mutta kauheaa oli ulkopuolisen pelko.!!
>että tällaista on suomessa 2000 luvulla edelleen.- Heino-
Sinä olet vapaansuunnan uskovia! Haluan varoittaa sinua, ettet kehuisi minua liikaa, tutustu ensin. En minä kelpaa myöskään vapaansuunnan uskoville, sillä meillä on monia erilaisia, opillisia näkemyksiä. Jo kasteen kieltäminen pieneltä lapselta, se on mielestäni suuri synti.
Voisitko tutkia kirjaani, jos et raski ostaa, tilauta kirjastoon. En minä kuvittele, että kirjani avaisi ymmärryksesi, sen voi tehdä yksin Jumala, mutta kirjasta näet, miten minä uskon. siinä on kuusikymmentä eri kirjoitusta, joten oppi kyllä löytyy, se oppi joka oli tuolloin 40–50 luvuilla vanhoillislestadiolaisilla.
Valitettavasti taitaa olla niin, etten kelpaa yhdellekään uskonsuunnalle. Yksi ns. pikkuesikoisiin lukeutuva pappi piti minua samoin uskovana, minä häntäkin varoitin ja kehotin tutkimaan kirjoituksiani, hän tutki, ei ole enää puhunut mitään samanlaisesta uskonkäsityksestä. - jatkavaloapäin
Heino- kirjoitti:
Sinä olet vapaansuunnan uskovia! Haluan varoittaa sinua, ettet kehuisi minua liikaa, tutustu ensin. En minä kelpaa myöskään vapaansuunnan uskoville, sillä meillä on monia erilaisia, opillisia näkemyksiä. Jo kasteen kieltäminen pieneltä lapselta, se on mielestäni suuri synti.
Voisitko tutkia kirjaani, jos et raski ostaa, tilauta kirjastoon. En minä kuvittele, että kirjani avaisi ymmärryksesi, sen voi tehdä yksin Jumala, mutta kirjasta näet, miten minä uskon. siinä on kuusikymmentä eri kirjoitusta, joten oppi kyllä löytyy, se oppi joka oli tuolloin 40–50 luvuilla vanhoillislestadiolaisilla.
Valitettavasti taitaa olla niin, etten kelpaa yhdellekään uskonsuunnalle. Yksi ns. pikkuesikoisiin lukeutuva pappi piti minua samoin uskovana, minä häntäkin varoitin ja kehotin tutkimaan kirjoituksiani, hän tutki, ei ole enää puhunut mitään samanlaisesta uskonkäsityksestä.no mutt akun olet jo ilmiselvästi astelemassa terveeseen suuntaan, niin etkö voisi hiukan kiihdyttää vauhtia siinä askeltamisessa ja päästä ennen dementian iskemistä ihan kokonaiseenkin valoon!!?
Minä kun een ole viidenkymmenen vuoden Raamatuntutkimisenkaan jälkeen löytänyt minkäänlaista viitoitusta opillista siis alkaa kastaa mailman synnittömintä ihmisenalkua, niin uskallan olla mieltä, ettet ole sinäkään sitä löytänyt kunhan vaan ,muistat jättää perinnäiklasit pois päästä ennen lukemista!
suomainen uskominen on näet parhaimmillaankin siellä joilla on pienikin kölinalku lutterin opista, ainakin 80% pelkkää taikauskoa, josta en usko kenenkään taivaan maassa olevan järin kiinnostunut vaikka sen eteen on suomessa paljon talkootunteja korkeista palkoista puhumattakaan suoritettu hiki päässä ja nyrkki taskussa vähintäänkin.
- korkeastioppinut
On se kammottavaa että kokonainen ihmiselämä saatta kulua tuolalisessa umpiossa eläen, ja kun Jumala lähetti Poikansa vapauttamaan ihmisyksilöä kaikesta pelosta terveeseen jumalasuhteeseen ja ihmissuhteisiin.
mikähän se muuten estää sielunvihollista pääsemästä oikeaan uskoon vaika on kaikki tieto ja taito hällä käsillä!? - sekö.on.pää
En tuntenut miestä, mutta sekopäsiltä nuo jutut vaikuttaa. Sekopäisiltä.
- toisille_ei
1 Kor. 1:18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. [Room. 1:16 ]
19 Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. [Jes. 29:14]
20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? [Jes. 19:12]
23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, [Ap. t. 22:22, Ap. t. 26:24]
24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. [2. Kor. 13:4; Kol. 2:3]
25 Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. - Heino-
toisille_ei kirjoitti:
1 Kor. 1:18 Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. [Room. 1:16 ]
19 Onhan kirjoitettu: -- Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. [Jes. 29:14]
20 Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? [Jes. 19:12]
23 Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, [Ap. t. 22:22, Ap. t. 26:24]
24 mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. [2. Kor. 13:4; Kol. 2:3]
25 Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.Kun Paavali (jota lainaat) kirjoittaa: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen,” hän puhuu, ei ihmisopista, vaan aidosta Jumalan sanan mukaisesta uskosta. Jumalan sanan mukainen oppi Jumalan teoista on ihmisjärjelle hulluutta.
Mietitäänpä, eli järkeillään. Ensiksi jo se, että Jumala tekee ihmisen, joka ei kykene elämään Jumalan tahdon mukaisesti – synnittä, ei edes ajatuksen tasolla. Jumala luo tämmöisen ihmisolennon, joka täytyy lunastaa, ettei ihminen joutuisi helvettiin, hänen tekemään pahaan paikkaan.
Jotta ihminen pelastuisi, Jumala tekee pelastussuunnitelman ja antaa luomansa ihmisten tappaa oman poikansa ja näin sovittaa poikansa kuoleman kautta ihmisen syntiteot. Eihän tämmöinen menettely sovi loogiseen ajattelutapaan.
Nyt olemme keskustelemassa Korteniemen saarnasta, joka on vahvasti värittynyt ihmisten keksimistä opinkiemuroista, ihan niin kuin on tämän päivän ry:n opetuskin. - katsopa_tätä
Noita heikkouksia eli jopa kirkkopoliittisia heikkouksia ja kiemuroita löytyy jopa korkeasti oppineista teologeista, jotka ovat osallistuneet Raamatun ja erityisesti Vanhan testamentin käännöstyöhön. Meidän uusin käännöksemme on seurannut eräiden tuollaisten kehittelemiä järjen konstruktioita tehdessään Sakarian kirjan käännöstä. Kyseessä on nimenomaan kohta, joka on monille kirkoille kirkkopoliittisesti herkkä, joten teologien omalla taustallaan saattaa olla suurikin merkitys, millaisen konstruktion he rakentavat. Kysymys on jakeesta Sak. 6:6 Mustien hevosten vetämät vaunut ovat lähdössä kohti pohjoista maata, valkoisten vetämät länttä kohti ja kirjavien hevosten vetämät vaunut etelään päin."* (käännös 1992). Aiemmat käännökset:
6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. (1933/38) ja 6 Jossa ne mustat orhiit, ne menivät pohjaa päin, ja valkiat noudattivat niitä; mutta kirjavat menivät etelää päin. (Biblia 1776). Englanninkielisiä: 6 The one with the black horses goes out toward the north country; and the white went out after them; and the dappled went forth toward the south country." (World English Bible) ja
6 The chariot wherein are the black horses goeth forth toward the north country; and the white went forth after them; and the grizzled went forth toward the south country. (American standard). Kreikankielinen käännös Septuaginta (Juutalaisen perimätiedon mukaan Septuagintan kääntäminen tapahtui Egyptin kuninkaan Ptolemaios II Filadelfoksen (285–247 eaa.) : 6 εν ω ησαν οι ιπποι οι μελανες εξεπορευοντο επι γην βορρα και οι λευκοι εξεπορευοντο κατοπισθεν αυτων και οι ποικιλοι εξεπορευοντο επι γην νοτου
--- "kohti pohjoista maata" vastaa επι γην βορρα;
"etelään päin" vastaa επι γην νοτου;
tuolle uuden käännöksen "länttä kohti" ei löydy sanoja επι γην ...
vaan κατοπισθεν αυτων. Siinä αυτων on pronominin gen.muoto, joka viittaa edelliseen eli mustiin hevosiin, joten Septuagintan mukaan valkoiset näyttää lähtenee mustien jäljessä. Tätä käännöstä tukee
jae Sak. 6:8 Minulle hän sanoi: "Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä." Sitä tukee juutalaistaustaisen kristityn kirjoittama Ilmestyskirja.
Ilm: 6:2 Ja siinä samassa näin valkoisen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti. [Ps. 45:4,5; Sak. 6:3; Ilm. 19:11] ja Ilm. 19:11 Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti. [Ilm. 11:19 | 2. Makk. 3:25, 2. Makk. 11:8; Ilm. 6:2 | Ilm. 1:5, Ilm. 3:14]
12 Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. [Ilm. 1:14, Ilm. 2:18 | Ilm. 2:17]
13 Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. [Jes. 63:2,3 | Joh. 1:1]
--- Tuo uuden käännöksen (1992) versio löytyi Holy Biblestä. Konstruktion tekijät väittivät, ettei heidän mukaansa käsikirjoituksissa ollut kunnolla eri aikoina kopioinneissa säilynyttä muotoa. Myös hebreankielinen masoreettiinen konsonanttiteksti tukee tuota aiempaa yleistä käännöstä. Holy Biblen käännöstyössä on ollut suurten kirkkojen edustajia, joten epäilykset kirkkopolitiikan vääristävästä vaikutuksesta ovat suuret kaikesta muusta höpinästä huolimatta. - Heino-
katsopa_tätä kirjoitti:
Noita heikkouksia eli jopa kirkkopoliittisia heikkouksia ja kiemuroita löytyy jopa korkeasti oppineista teologeista, jotka ovat osallistuneet Raamatun ja erityisesti Vanhan testamentin käännöstyöhön. Meidän uusin käännöksemme on seurannut eräiden tuollaisten kehittelemiä järjen konstruktioita tehdessään Sakarian kirjan käännöstä. Kyseessä on nimenomaan kohta, joka on monille kirkoille kirkkopoliittisesti herkkä, joten teologien omalla taustallaan saattaa olla suurikin merkitys, millaisen konstruktion he rakentavat. Kysymys on jakeesta Sak. 6:6 Mustien hevosten vetämät vaunut ovat lähdössä kohti pohjoista maata, valkoisten vetämät länttä kohti ja kirjavien hevosten vetämät vaunut etelään päin."* (käännös 1992). Aiemmat käännökset:
6 Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan, ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan. (1933/38) ja 6 Jossa ne mustat orhiit, ne menivät pohjaa päin, ja valkiat noudattivat niitä; mutta kirjavat menivät etelää päin. (Biblia 1776). Englanninkielisiä: 6 The one with the black horses goes out toward the north country; and the white went out after them; and the dappled went forth toward the south country." (World English Bible) ja
6 The chariot wherein are the black horses goeth forth toward the north country; and the white went forth after them; and the grizzled went forth toward the south country. (American standard). Kreikankielinen käännös Septuaginta (Juutalaisen perimätiedon mukaan Septuagintan kääntäminen tapahtui Egyptin kuninkaan Ptolemaios II Filadelfoksen (285–247 eaa.) : 6 εν ω ησαν οι ιπποι οι μελανες εξεπορευοντο επι γην βορρα και οι λευκοι εξεπορευοντο κατοπισθεν αυτων και οι ποικιλοι εξεπορευοντο επι γην νοτου
--- "kohti pohjoista maata" vastaa επι γην βορρα;
"etelään päin" vastaa επι γην νοτου;
tuolle uuden käännöksen "länttä kohti" ei löydy sanoja επι γην ...
vaan κατοπισθεν αυτων. Siinä αυτων on pronominin gen.muoto, joka viittaa edelliseen eli mustiin hevosiin, joten Septuagintan mukaan valkoiset näyttää lähtenee mustien jäljessä. Tätä käännöstä tukee
jae Sak. 6:8 Minulle hän sanoi: "Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä." Sitä tukee juutalaistaustaisen kristityn kirjoittama Ilmestyskirja.
Ilm: 6:2 Ja siinä samassa näin valkoisen hevosen, ja sillä, joka istui hevosen selässä, oli jousi. Hänelle annettiin seppele, ja seppelöitynä voittajana hän lähti uusia voittoja kohti. [Ps. 45:4,5; Sak. 6:3; Ilm. 19:11] ja Ilm. 19:11 Minä näin taivaan avoinna: näin valkoisen hevosen ja sen selässä miehen. Hän on uskollinen ja totuudellinen, hän tuomitsee ja taistelee vanhurskaasti. [Ilm. 11:19 | 2. Makk. 3:25, 2. Makk. 11:8; Ilm. 6:2 | Ilm. 1:5, Ilm. 3:14]
12 Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse. [Ilm. 1:14, Ilm. 2:18 | Ilm. 2:17]
13 Hänellä oli pukunaan vereen kastettu viitta, ja hänen nimensä on Jumalan Sana. [Jes. 63:2,3 | Joh. 1:1]
--- Tuo uuden käännöksen (1992) versio löytyi Holy Biblestä. Konstruktion tekijät väittivät, ettei heidän mukaansa käsikirjoituksissa ollut kunnolla eri aikoina kopioinneissa säilynyttä muotoa. Myös hebreankielinen masoreettiinen konsonanttiteksti tukee tuota aiempaa yleistä käännöstä. Holy Biblen käännöstyössä on ollut suurten kirkkojen edustajia, joten epäilykset kirkkopolitiikan vääristävästä vaikutuksesta ovat suuret kaikesta muusta höpinästä huolimatta.Kun nuorena luin raamatusta ilmestyskirjojen ennustuksia ja yritin löytää niihin järkeviä selityksiä. Kuuntelin kyllä saarnoja ja keskusteli puhujien kanssa, näistä kirjoituksista, myös tästä Sakarjan kirjasta.
Huomasin kuitenkin, että monet puhujat eivät, olleet itse tutkineet ko. kirjaa, vaan toistivat selityksiä, joita olivat kuulleet toisten puhujien saarnaavan. (näin ovat ehkä syntyneet fraasit) Sakarjan neljäs luku on ollut mieluinen saarnan aihe, koska se on helpompi tulkita.
Kun etsin vastauksia, tutkin ns. suuria kirkkoisiä, heidän tulkintojaan, mutta huomasin, että hekin tulkitsevat raamattua keskenään eri tavalla. Kyllä se taitaa niin olla, ettemme voi luottaa yhteenkään kirkkoisään, eli meille jää turvaksi ainoastaan Jumala ja se, mitä hän antaa meidän ymmärtää.
Onneksi kukaan meistä ei tule autuaaksi tiedon, eli ymmärryksemme kautta. Mutta sitten on kuitenkin valvottava ja tutkittava raamattua, ettei meitä taluteta suureen kuoppaan, josta Jeesus varoittaa. (kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan.)
Paavali selittää monia raamatun ennustuksia meille, mutta kuitenkin hän toteaa: ”Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.” (1.Kor.13:9.10)
Katsokaapa tätä Paavalin selitystä, jolla hän ohjasi ihmisiä näkemään, miten raamatun ennustukset toteutuivat: ”Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin. Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin.
eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia. Onhan sanottu: "Vain Iisakin
jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi."
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia. Onhan sanottu: "Vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi." [1. Moos. 21:12]
Lupaus kuului näin: "Ensi vuonna samaan aikaan palaan sinun luoksesi, ja silloin Saaralla on poika." (Room.6.7.8
Me emme paljon ymmärrä Jumalan sanasta, emme edes osaa oikein uskoa, ellei Jumala johdata. Usein olen hyvilläni lukenut tätä Paavalin selitystä: ”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu.
Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa
osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef.2:4.5.6.7.8) - valaistusta
Tuon uuden käännöksen (1992) perusteet näyttävät todella heikoilta eikä niitä jaa kaikki. Muutamat raamatuntutkijat ovat yli satavuotta pyrkineet viemään kohdan selitykseen neljää kompassin ilmansuuntaa. Jakeessa 5 puhutaan taivaan neljästä tuulesta. Ilmaus voidaan ymmärtää tuulien, joilla voidaan tarkoittaa myös sanan saattajia eli Herran enkeleitä (Ps. 104:4 Sinä teet tuulista sanasi viejät ja panet liekit palvelijoiksesi. [Ps. 148:8 | Hepr. 1:7]; Hepr 1:7 Enkeleistä hän sanoo näin: -- Hän tekee enkelinsä tuuliksi, palvelijansa tulenliekeiksi.), lähtökohtaa, mutta ei sen enempää erilaisia suuntia, minne enkelit menevät. Hepreassa sama sana tarkoitta tuulta ja henkeä. Raamatun tukijoiden ajatukset ovat ehkä joutuneet vaikeuksiin siksi, etteivät he voi puhua neljästä hengestä. Ongelmaa ei kuitenkaan tule, kun neljä tuulta tarkoittaa vain Herran enkelien lähtökohtaa, mistä lähdetään (jotka lähtevät liikkeelle koko maailman valtiaan edestä).
Mistä ihmeestä sitten tuo "länttä kohti" on tullut. Se on juuri se järjen kontruktio. Sellaisia eksegeetit tekevät usein ja varsin hatarin perustein. Ilmeisesti jotkut ovat nähneet "niiden jäljessä" sanojen taustalla olevan hepreankielisen ilmauksen viittavan johonkin hepreankielen idiomiin eli sanontatapaan, jota on tulkittu viittaukseksi lännen suunnasta. Täytyy sanoa, että näiden eksegeettien väitteet ovat varsin heikoilla, koska vanhaa käännöstä voidaan ihan hyvin perustella. Holy Biblen komitean kirkolliset edustajat ovat menneet näiden tieteellisten selittäjien ratkaisujen taakse. Lisäksi komieteassa on Vanhan testamentin osalta ollut juutalainen jäsen, jonka näkemyksistä ei ole tietoa. Hän ei ole ollut mukana Uuden testamentin käännöksessä.
- enjatkaenempää
Kun nyt siis heino sanoit vauvan kastamatt ajättämisen olevan suur i synti, minun on pakko tehdä johtopäätös että olet opilalsi kannattamassa suomestakin taannoin mm eeriksonin veljesten karkottamista pois kotimaastaan, koska eivät hekään löytäneet Raamatustaan vauvan kastamisen oppia !
Eli paljon voi ola pimeitä huoneita muuten komeaasakin kartanossa joka saa ohikulkijan huokaamaan, olispa mullakin tuolainen, ikävää!- Heino-
Minä annan kaikkien kukkienkukkia, myös sinun! Mihin kauaksi sinut on karkotettu, kun et osaa oikein kirjoittaa Suomen kieltä?
Miten sinä saisit käsiisi tuon kirjani, että voisit sitä tutkia? Kerron kirjassani miten minä käsitän kasteen. Kysyn kuitenkin, kun olen utelias, oletko Jussi, siis nimimerkki Kesis. Jussi kirjoittaa huolimattomasti, tai tahallaan omalla tyylillään, mutta tunnistan kyllä hänet tyylistään. Suuttui vuosia sitten ja sanoi minua, jaa enpä sanokaan. - miksiniinpaljonsokeutta
Heino- kirjoitti:
Minä annan kaikkien kukkienkukkia, myös sinun! Mihin kauaksi sinut on karkotettu, kun et osaa oikein kirjoittaa Suomen kieltä?
Miten sinä saisit käsiisi tuon kirjani, että voisit sitä tutkia? Kerron kirjassani miten minä käsitän kasteen. Kysyn kuitenkin, kun olen utelias, oletko Jussi, siis nimimerkki Kesis. Jussi kirjoittaa huolimattomasti, tai tahallaan omalla tyylillään, mutta tunnistan kyllä hänet tyylistään. Suuttui vuosia sitten ja sanoi minua, jaa enpä sanokaan.en ole jussi enkä pussi ja kirjoitan isoilla sormilla pieniä näppylöitä enkä näe asiaan tulevan kummoista muutosta vaikka korjaisin joka pilkun ja pisteen kielitieteiden viimeisimmän opin mukaan.
en ymmärrä mitenkään uskovaista joka löytää vauvan kasteen Raamatusta, mutta en ala siitä sen enempää, kunhan ihmettelin hiukan.
ilostuin hetken, kun luulin että foorumilla on joku tervesilmäinenkin, mutta ei tainnutkaan olla eli se siitä.
- Dawsonon
Kuuluuko heino anababtisteihin, eli babtisteihin. Dawsonin oppi on nielaistu syvälle. Dawson on kyllä vakuuttava harhaopettaja. En ihmettele, vaikka olisit harhaantunutkin hänen askeliinsa.
- mistäniitäsaa
Millä sinä mittaat jonkun harhaoppisuuden, kerro mittarin nimi?
- Heino-
Oletko nuori, joka yrittää tehdä arvoituksia? Hyvin tiedät, että en ole vapaittensuuntien, en helluntai, en vapaakirkon kannattaja. Tuo sana anabaptismi tulee sanoista "kastaa uudelleen". Juuri vapaat suunnat kieltävät lapsia viemästä kasteelle.
Vapaat uskonsuunnat kastavat uudelleen, vaikka kastettava olisikin kastettu lapsena ja opetettu niin kuin Jeesus käskee. Näin he pitävät halpana lapsikasteen, eivätkä salli lasten päästä kasteesta osalliseksi. Ei ole kahdenlaista kastetta, eikä Jeesus määrittele ihmisen ikää, milloin hän on kelvollinen kasteelle, sillä Jumala vaikuttaa kaikessa – lapsissakin. Paavali toteaa tämän:
”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:5.6) - minkälaisetsilmät
Heino- kirjoitti:
Oletko nuori, joka yrittää tehdä arvoituksia? Hyvin tiedät, että en ole vapaittensuuntien, en helluntai, en vapaakirkon kannattaja. Tuo sana anabaptismi tulee sanoista "kastaa uudelleen". Juuri vapaat suunnat kieltävät lapsia viemästä kasteelle.
Vapaat uskonsuunnat kastavat uudelleen, vaikka kastettava olisikin kastettu lapsena ja opetettu niin kuin Jeesus käskee. Näin he pitävät halpana lapsikasteen, eivätkä salli lasten päästä kasteesta osalliseksi. Ei ole kahdenlaista kastetta, eikä Jeesus määrittele ihmisen ikää, milloin hän on kelvollinen kasteelle, sillä Jumala vaikuttaa kaikessa – lapsissakin. Paavali toteaa tämän:
”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:5.6)Missä Jeesus käskee kastaa vauvoja, missä Apostolien opetus aiheesta?
- mitenvoikinolla
Heino- kirjoitti:
Oletko nuori, joka yrittää tehdä arvoituksia? Hyvin tiedät, että en ole vapaittensuuntien, en helluntai, en vapaakirkon kannattaja. Tuo sana anabaptismi tulee sanoista "kastaa uudelleen". Juuri vapaat suunnat kieltävät lapsia viemästä kasteelle.
Vapaat uskonsuunnat kastavat uudelleen, vaikka kastettava olisikin kastettu lapsena ja opetettu niin kuin Jeesus käskee. Näin he pitävät halpana lapsikasteen, eivätkä salli lasten päästä kasteesta osalliseksi. Ei ole kahdenlaista kastetta, eikä Jeesus määrittele ihmisen ikää, milloin hän on kelvollinen kasteelle, sillä Jumala vaikuttaa kaikessa – lapsissakin. Paavali toteaa tämän:
”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!
Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:5.6)Heinohan näyttää olevankin varsinainen sekottaja ja puhut ihan lööperiä Jeesuksen käskemisistä!
Eikö silmääsi ole sattunut sellainen seikka, että Raamatussa EI ketään kasteta ilman omaa uskoa ja ilman omaa tahtomista tulla kastetuksi!
Mikä siinä on esteenä ettei näin yksinkertaista asiaa näe yhdellä lukemisella, olisko isiltä perityt sokeat silmät ja ne tavat joista ei voipoiketa koska muuten et ole "keisarin" (lue papiston, kirkon, suvun, perheen ja puolen suomen ) ystävä ja konseksesta osallinen! - Heino-
minkälaisetsilmät kirjoitti:
Missä Jeesus käskee kastaa vauvoja, missä Apostolien opetus aiheesta?
Et varmaankaan tiedä, koska kyselet aina vain uudelleen. Toistan vielä, olen täällä ilmoittanut, että olen kirjassani kertonut kasteenkäsitykseni, hyvin yksinkertaisin sanoin. Vanhoillislestadiolaisuudessa on aina toteutettu Jeesuksen käskyä:
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt.28:19.20) - Heino-
mitenvoikinolla kirjoitti:
Heinohan näyttää olevankin varsinainen sekottaja ja puhut ihan lööperiä Jeesuksen käskemisistä!
Eikö silmääsi ole sattunut sellainen seikka, että Raamatussa EI ketään kasteta ilman omaa uskoa ja ilman omaa tahtomista tulla kastetuksi!
Mikä siinä on esteenä ettei näin yksinkertaista asiaa näe yhdellä lukemisella, olisko isiltä perityt sokeat silmät ja ne tavat joista ei voipoiketa koska muuten et ole "keisarin" (lue papiston, kirkon, suvun, perheen ja puolen suomen ) ystävä ja konseksesta osallinen!Olet aivan oikeassa, ei ole erikseen lasten ja aikuisten kastetta! Jumala on kuitenkin kastanut koko kansan Mooseksen seuraajaksi, siis lapsetkin. Lapset jos ketkään ovat kasteelle kelvollisia, heillä ei ole tekosyntejä, vaan ovat Jumalan Pojan lunastamia ja taivaskelpoisia ja näin ollen kelvollisia kasteen liittoon jonka itse Jumala on meille valmistanut.
Kyllä minä tiedän teidät uudesti kastajat, te takerrutte johonkin raamatun kohtaan ja riiputte siinä kiinni. Jumala haluaa kuitenkin kaikkia tähän kasteen liittoon, johon pääsyn te kiellätte lapsilta.
Paavali kirjoittaa miten Jumala toimi vanhan liiton aikana, eli kastoi koko kansan - lapsetkin:
”Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki.
Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.
Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.” (Ef.10:1.2.3.4)
Sanot, että ei ilman uskoa kasteta? Millä sinä mittaat uskoa? Teettekö kokeen, vai uskotte noin vain. Etkö yhtään huomaa, että kaste on sakramentti, jonka ihminen toimittaa! Mutta vaikka toimittaa, ei ihminen voi liittää kastettavaa tähän liittoon, sen tekee yksin Jumala. Kiellätkö sinä Jumalaa toimimasta kasteessa niin, että Jumala ei saa liittää kastettavaa kasteen liittoon koska on lapsi.
”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room.6:4)
- kaivataan
Olipa hyvä keskusteluketju. Kiitos tämmöistä keskustelua täällä kaivataan.
- Jossakin_suviseu-
roissa oululainen professori Erkki Alasaarela seurapuheessaan muisteli Pauli Korteniemen suviseurasaarnaa 50 vuoden takaa. Hän sanoi Pauli Korteniemen sanoneen:
"Kun näette /nuorissanne/lähimmäisissänne/ merkkejä, jotka eivät melestänne sovi uskovaiselle, älkää ottako häneltä uskoa pois, vaan rohkaiskaa hntä panemaan synti pois." - uskopoispoisvaan
Nykyään taidetaan toimia erilailla, eli otetaan usko pois sanomalla; kielsi uskon teoillaan.
- Tuo_Pauli_Kor-
uskopoispoisvaan kirjoitti:
Nykyään taidetaan toimia erilailla, eli otetaan usko pois sanomalla; kielsi uskon teoillaan.
teniemen sanoma vaikuttaa kuitenkin oikeammalta. Pitää olla pitkämielinen niin kuin Jeesuskin oli kaikkien kanssa ja niin kuin Jumala on meidän kanssamme. Että ymmärtäisimme ihmisen inhimillisyyttä. Ymmärtäisimme, että jokainen vuorollamme lankeamme. Olisimme hänen kavereitaan ja ystäviään edelleen, vaikka hän onkin heikko ja huono. Ja rohkaisisimme häntä panemaan synnin pois. Joskus seurapuheissa kuullaan, että olemme vuoroin kantajina, vuoroin kannettavina.
Luuk. 10:21
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt. - oikeaneuvo
Nimimerkki ”Tuo_Pauli_Kor-” kirjoitti: ”Joskus seurapuheissa kuullaan, että olemme vuoroin kantajina, vuoroin kannettavina.”
Tämmöisiä höpöjä varmaan kuulee useinkin nykyään vl – saarnoissa. Heikki Saari totesi usein saarnoissaan, että kukaan uskova ei kykene kävelemään omin jaloin taivaaseen.
Sanoi näin, mutta sitten mitätöi sanomansa, kun lisäsi, että’ täytyy toisten uskovien kantaa. Oli myös ennen ja nykyisin uskomus, että seurakunta kantaa uskovaa! Nyt voisimme kysyä, että miten semmoinen seurakunta kantaa ketään, joka ei edes itse kykene kävelemään?
Kun Paavali neuvoo meitä:
”Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä.
Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.” (1.Tes.5:14,15)
Tämä Paavalin neuvo ei tarkoita, että kantaisimme toisia uskovia, mutta hän neuvoo miten meidän tulisi käyttäytyä. Kun ojennamme kurittomia, niin emme voi omin sanoin ojentaa. Jumalan sana on se joka neuvoo ja ojentaa. Katsokaapa miten Jeesus nuhtelee niitä, jotka neuvovat itse, eivätkä anna Jumalan sanan neuvoa:
"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.” (Matt.23:23)
- WarmatMerkit
Minä, en niinkään vähäsyntisenä kuin LarsLeevi, totean, että voihan vittu teidän horinoitanne. Kun illalla rukoksenne luettuanne, panette silmät kiinni, jääkö tunne, että varmuuden vuoksi, varmuuden vuoksi...
- kirjoititko
Kirjoitatko sinä varmuuden vuoksi ala-arvoisen viestin, että me luulisimme sinua hellariksi?
- vaatetaalastomat
Luin tämän ketjun läpi ja ihmettelen noita viestejä joissa näyttää, että yritetään vääristellä oikein urakalla Heinon viestejä.
Täällä palstalla on mainoksia Heinon kirjoista. Minä jo ostin tuon; ”Tarvitsin elämääni”, aivan hulluja hoitokokouksia ovat pitäneet!
Mutta kun lukee näitä viestejä, niin ymmärtää kyllä hoitokokouksista sen, että jos hoitajat ovat olleet samanlaisia, kuin nämä viestien kirjoittelevat uskovat, ei heistä tietenkään löydy inhimillisyyttä ja Jumalan armoa ei ensinkään. Jumala käskee Jesajan saarnata:
”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,
murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jes.58:6,7) - Tämä_Pauli
Korteniemi oli rakastettu puhuja. Hän oli Markku Korteniemen isä.Markku puolestaan on kuuluisan nuoren Joona Korteniemen isä. Markku Korteniemi on nyt oppositiossa Jumalan valtakuntaa, ainakin Tornion siionia vastaan tuolla Joonan palstalla. Joonakin on monessa kohdassa liian viisas ja vähän vänkyrä. Paulin maine ei siis välttämättä riitä kantamaan jälkikasvua perille.
- näinoneikövaan
Sanot, että Pauli Korteniemi oli rakastettu puhuja. Mietin vain sitä, että et varmaankaan itse ole livenä kuullut hänen saarnaavan. Luulen, että tuo rakkaus tuli siitä, että Pauli oli hyvin karismaattinen puhuja, joka vetosi hyvin voimakkaasti tunteisiin, ei raamatun sanaan.
Puheissa vilisi vaikutteita apokryfisten kirjojen opeista. Apokryfit ovat juutalaisia alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty raamatusta pois. Näitä kirjoituksia, joita ei ole hyväksytty raamattuun on hyvin paljon muun muassa Tuomaan evankeliumi.
Luulen, että näitten seikkojen takia on Pauli Korteniemen saarnat poistettu netistä. No, arvosta vaan häntä, ei minua haittaa! Luin muutaman Markku Korteniemen viestin, ajattelen, että hän kirjoittaa hyvin ja en löydä moittimista hänen ymmärryksestään, en myös Heinon kirjoituksista, en vaikka tikun kanssa niitä kääntelin.
Sanot: ”Markku Korteniemi on nyt oppositiossa Jumalan valtakuntaa,” et kait usko, että Jumalan valtakunta olisi näkyvä seurakunta, jokin yhdistys, tai kirkko? Jumalan valtakunta on näkymätön, koska sillä ei ole näkyviä rajoja, vaan menee uskosta uskoon ja me emme kykene näkemään ihmisen sydämeen. Elävän Jumalan seurakunnan voimme nähdä, koska siellä pidetään esillä Jumalan sanaa, ei vieraita oppeja. - Tässä_ketjussa-
näinoneikövaan kirjoitti:
Sanot, että Pauli Korteniemi oli rakastettu puhuja. Mietin vain sitä, että et varmaankaan itse ole livenä kuullut hänen saarnaavan. Luulen, että tuo rakkaus tuli siitä, että Pauli oli hyvin karismaattinen puhuja, joka vetosi hyvin voimakkaasti tunteisiin, ei raamatun sanaan.
Puheissa vilisi vaikutteita apokryfisten kirjojen opeista. Apokryfit ovat juutalaisia alkukristillisiä kirjoituksia, jotka on jätetty raamatusta pois. Näitä kirjoituksia, joita ei ole hyväksytty raamattuun on hyvin paljon muun muassa Tuomaan evankeliumi.
Luulen, että näitten seikkojen takia on Pauli Korteniemen saarnat poistettu netistä. No, arvosta vaan häntä, ei minua haittaa! Luin muutaman Markku Korteniemen viestin, ajattelen, että hän kirjoittaa hyvin ja en löydä moittimista hänen ymmärryksestään, en myös Heinon kirjoituksista, en vaikka tikun kanssa niitä kääntelin.
Sanot: ”Markku Korteniemi on nyt oppositiossa Jumalan valtakuntaa,” et kait usko, että Jumalan valtakunta olisi näkyvä seurakunta, jokin yhdistys, tai kirkko? Jumalan valtakunta on näkymätön, koska sillä ei ole näkyviä rajoja, vaan menee uskosta uskoon ja me emme kykene näkemään ihmisen sydämeen. Elävän Jumalan seurakunnan voimme nähdä, koska siellä pidetään esillä Jumalan sanaa, ei vieraita oppeja.han on paljon mielenkiintoista, mm. tuo pitkä ote Pauli Korteniemen hevosvaunusaarnasta.
Tuohon viimeiseen kappaleeseen:
Kyllä kai Jumalan valtakunta on näkymätön. Rajat kulkevat uskosta uskoon. Toisen sydämeen emme näe. Tuo kaikki siis vaikuttaa oikealta.
En tiedä Markku Korteniemestä mitään paitsi että olen lukenut joitakin hänen kommenttejaan Roosan ja Joonan blogista. Oppositioasetelma tässä liittyy Erkki Hurtigiin.
Erkki Hurtig on julkisuudessa, ainakin Helsingin Sanomissa ja TV-ohjelmassa "Tavoitteena taivaspaikka" sydämistynyt siitä, että hänet on erotettu arvostetulta puhujan paikalta ja että häntä ei enää pidetä uskovaisena. Hänkin siis näkee tärkeäksi, että torniolaiset uskovaiset edelleen pitäisivät häntä uskovaisena. Ne uskovaiset siellä, rauhanyhdistyksen johtokunta kai, ovat erottaneet Erkki Hurtigin puhujan paikalta. Syynä ehkä mm. se, että Erkki Hurtig haluaa rukoilla homoPARIEN puolesta. Rukoileeko hän sen puolesta, että homoparit voisivat jatkaa homoseluelämäänsä vai sen puolesta, että nuo parit saisivat voiman rikkoa homosuhteensa ja lakkaisivat elämästä synnissä? Täsmennyksiä kaivattaisiin.
Markku Korteniemi puolestaan pitää Erkki Hurtigia uskovaisena ja saarnailee hänelle vapautta ja rauhaa ja nimeää Tornion rauhanyhdistyksen johtokunnan saatanaksi. Tässä on ristiriita.
Jollakin tavalla meidän tavallisten riviuskovaisten kai tulisi kuunnella niitä, jotka on asetettu asioita hoitamaan, esim. johtokuntaan. Tietenkin johtokuntakin saattaa mennä metsään, mutta tässä tapauksessa ei tunnu siltä, jos kerran peruskysymys on homojen PARISUHDE.
Heinosta taas en tiedä muuta kuin että vaikuttaa olevan kärttyisä kärsämäkeläisukko, jokka on ka nttia viskellä Kristuksen ruumista pitkin kirkon lattiaa. - laupeus
Vaikuttaa, että otat kantaa näiden henkilöiden uskonkäsityksiin juorujen ja vääristellyitten tiedonlevitysten avustuksella. Niinpä viestistäsi muodostuu ala-arvoinen, ihan kuin juoruakan lörinää.
Uskosta kirjoittelu ja puhuminen tulisi viestittää rakkautta, totuutta ja ennen kaikkea tulisi kirjoittaa niin, ettei pyri lyömään lyötyä, vaan auttaa jaloilleen. (muista laupias samarialainen)
- Mitähän
Pauli Korteniemi ajattelisi poikansa ja pojanpoikansa sooloiluista...
Satusetä.
- vieläköhän
Heino on palstalla.
- Olisiko_kärt-
tyisä Kärsämäen ukko lopultrakin potkaissut tyhjää?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153714Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322048Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664- 981656
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1041374- 1451215
- 821113
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1021113Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja100918Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.68836