Mulla on menossa juttua ihanan 35v. miehen kanssa. Ollaan tunnettu vuosia ja viime syksystä kymmeniä kertoja päädytty toistemme syliin. Aluksi ei sen pidemmälle, koska miehellä on avovaimo ja yritimme pysyä toisistamme erossa, ettemme loukkaisi häntä. Mutta kuinkas kävikään, nyt kesällä himot yltyivät entisestään ja olemme harrastaneet suuseksiä puolin ja toisin, ja pari kertaa rakasteltukin (ei loppuun asti kuitenkaan).
Kummastelen sitä, että vaikka mies aivan 100% haluaa mua, kalu ei kovetu niinkuin aiemmilla kokemuksilla? Niitä mulla ei tosin ole kovin paljon, pitkiä suhteita takana. Viimeisin rakastajani oli 28v ja kalu seisoi kuin rautakanki! Yleensä viimeistään innokkaalla suuseksillä saa kalun kovaksi kaverilta kuin kaverilta, mutta tää jää aina vähän veltoksi. Kyllä sillä silti panemaan pystyy, mutta ei seiso kovana.
Mikä voi olla syynä tähän? Ei kai ikä vielä? Miehellä on lävistys peniksen päässä, voiko se aiheuttaa lerputtelua?? Mies sanoi, että vain kaksi naista on saanut hänet laukeamaan suuseksillä. Olen hyvä, mutta vähän täytyy vielä harjoitella ;-) Miehellä on kyllä varmasti ollut paljon naisia ennen tätä nykyistä. Voiko se olla syy?? Tää mies käyttää paljon alkoholia ja ajoittain huumeitakin; voivatko ne vaikuttaa?? Miestä itseään ei tunnu haittaavaan yhtään, ettei kalu seiso kivikovana, eikä se muakaan haittaa, koska mies huomioi myös käsillään ja kielellään. Kunhan mietin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ei varmasti seiso yhtä tanakasti kuin raittilla jampalla. Huumeista en osaa sanoa, tuskin ne ainakaan auttavat asiaa muuta kuin esileikkiin asti.
Toisaalta pitääkö se vehje aina niin juhlakunnossa ollakaan. Naiset usein ajattelevat, että se johtuu heistä, aika harvoin johtuu.. kylläkin joskus.
No luultavasti et ole kaunis ja kiihottava miehen mielestä, yleensä miehellä ei seiso jos seksipartneri on luokkaa hyi, olet ehkä henkisesti ok muuutta....no pääasia, että viihdytte yhdessä
Korvien välissä se on n. 90% tapauksista.
Jos sen sun ukkelis tunteet on niin sekasin noista päällekkäisistä suhteista niin se voipi olla syynä.
Itsetunto kun kannattelee aika montaa asiaa tässä maailmassa.
Nim. kokemusta on muutaman vuoden takaa.
Kun sai asiat järjestykseen ja itsetunnon kohdilleen niin samalla hävisi häikät.
Siinä tosin meni tovi, ja kun itse ei voi omaa itsetuntoa oikein arvioida niin sen tajuaa vasta sitten kun se on jonkin aikaa ollut kunnossa.