Työväenliikkeellä on yhteisiä tavoitteita

Ei kai tämä nyt kenellekään voinut olla yllätys, että työväenliikkeen ammatillinen siipi on tukenut poliittista siipeä eli vasemmistopuolueita myös rahallisesti. Sen tuki on ollut elintärkeää ja muun muassa sen avulla on ajettu palkansaajien asemaan kaikki parannukset 1800-luvulta tähän päivään asti.

Yhtään parannusta työläisten ja toimihenkilöiden asemaan ei ole saatu taistelutta. Kovaa työtä se on aina vaatinut työpaikoilla ja puolueissa. Ymmärtäkää nyt, että ammatillinen ja poliittinen toimintakin tarvitsevat rahaa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Osallistun mielelläni näihin talkoisiin.
1471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Rahat on otettu kaikilta. Alun alkaen käytännössä "pakotettiin" kuulumaan oman alansa ammattiyhdistykseen, muuten savustettiin ulos. Yhteiskunta tukee tätä vieläpä verovaroin. Tosi rumaa touhua. SDP:n porsaat ovat lihoneet tällä rahalla ja öykkäröineet.

Äänestä
  • Palkankorotukset kelpaavat, mutta jäsenmaksuja ei haluttaisi maksaa. Pää on syvällä omassa kukkarossa ja sen oman kukkaron ympärillä pyörii koko ajatusmaailma.

    Äänestä

  • Et ymmärrä, että sinäkin olet saanut siinä sivussa paremmat työolot ja paremman palkan. Vastustatko sellaista?

    Johan olet kuin ameriikalaiset typerykset, joille Obama on järjestämässä koko kansaa koskevaa sairausvakuutusta. Nyt siellä 47 miljoonaa ihmistä on vailla minkäänlaista sairausvakuutusta. Köyhimmistäkin köyhin väittää, että ei hyväksy sitä, koska se on sosialistinen.

    Ovat vakuutustuslaitokset, lääkefirmat ja yksityiset sairaalat ja yritykset varmasti panneet satoja miljoonia dollareita mielipiteenmuokkaukseen (manipulointiin) yleistä sairausvakuutusta vastaan.

    "Kaveria ei jätetä", vai miten se menee.

    Olet tätä samaa joukkoa.

    Äänestä

  • yksinkertainen. kirjoitti:

    Et ymmärrä, että sinäkin olet saanut siinä sivussa paremmat työolot ja paremman palkan. Vastustatko sellaista?

    Johan olet kuin ameriikalaiset typerykset, joille Obama on järjestämässä koko kansaa koskevaa sairausvakuutusta. Nyt siellä 47 miljoonaa ihmistä on vailla minkäänlaista sairausvakuutusta. Köyhimmistäkin köyhin väittää, että ei hyväksy sitä, koska se on sosialistinen.

    Ovat vakuutustuslaitokset, lääkefirmat ja yksityiset sairaalat ja yritykset varmasti panneet satoja miljoonia dollareita mielipiteenmuokkaukseen (manipulointiin) yleistä sairausvakuutusta vastaan.

    "Kaveria ei jätetä", vai miten se menee.

    Olet tätä samaa joukkoa.

    Oletko tosiaan sitä mieltä että vain SOSIAALIDEMOKRAATTI putkiasentaja ajaa hyvin niin työsuojelu palkka kuin muitakin työelämään liittyviä asioita???
    Eipä itseriitoisempaa tekstiä voi olla mitä päästelet! Vielä teille pitäisi olla erityisen kiitollinen että olette vieneet jäsemaksurahamme ihan eri käyttöön mihin sen pitäisi mennä. Käenpoikia te olette olleet ja asutte toisen pesää kuin omaane.

    Äänestä

  • Muut ei mitään:))) kirjoitti:

    on, jos vähäväkistä puolustaa. Sehän on solidaarista. Yllä oleva teksti on totta joka sana, mutta jos on aivopesty, niin ei se mene perille.

    Äänestä

  • Tukija kirjoitti:

    Palkankorotukset kelpaavat, mutta jäsenmaksuja ei haluttaisi maksaa. Pää on syvällä omassa kukkarossa ja sen oman kukkaron ympärillä pyörii koko ajatusmaailma.

    miksi sak ja sdp toi suomeen orjatyön, missa se palkka on ???

    eli töitä saa tehdä mutta palkkaa ei makseta, kuhan vaan saadaan antaa rahaa sdplle ja kommareille.

    tämä peli ei vetele jutta U.

    Äänestä

  • itseriittoista siinä kirjoitti:

    on, jos vähäväkistä puolustaa. Sehän on solidaarista. Yllä oleva teksti on totta joka sana, mutta jos on aivopesty, niin ei se mene perille.

    Jos vähäväkistä puolustaa. Sehän on solidaarista. No sdp on kunnostaunut potkimalla köyhiä ja hakkaamalla työttömiä, mitäs vähäjärkistä toimintaa tämä tälläinen sos.demarius on?

    ps. suurin osa sak laisista ei ole vasemmistolaisia.

    Äänestä

  • ei kuulu sdpn ideologiaa kirjoitti:

    Jos vähäväkistä puolustaa. Sehän on solidaarista. No sdp on kunnostaunut potkimalla köyhiä ja hakkaamalla työttömiä, mitäs vähäjärkistä toimintaa tämä tälläinen sos.demarius on?

    ps. suurin osa sak laisista ei ole vasemmistolaisia.

    SDP oikeistolaistui ja alkoi muistuttaa Kokoomusta. Näin on tapahtunut monissa muissakin maissa. Teidän porvareiden luulisi olevan asiasta hyvillänne, kun SDP:kin harjoittaa oikeistolaista politiikkaa.

    Äänestä

eivät anna perusteita sille, että se olisi kaikkien yhteinen puolue. Tuntuu oudolta, että kukaan edes väittää, että jokaisen suomalaisen tai jokaisen liittoon kuuluvan tulisi tukea yhtä puoluetta, omasta mielipiteistä huolimatta. Miksi ammattiliittojen muutenkaan pitäisi toimia ajamassa asioitaan yhden puolueen kautta? SDP ajaa sellaisikin asioita, jotka eivät ole muille kuin ehkä SDP:n kannattajille mieleen; ei se pelkästään ammattiliittojen asioita ole ajamassa, ei ainakaan pitäisi olla. Miksi kaikkien suomalaisten tulee osallistua puolueen tukemiseen puolueelle ay-liikkeen kautta maksettujen tukien verovähennyksien kautta?

Parempi olisi, jos liittoihin kuuluvat voivat halutessaan itse valita, mitä puoluetta tai liikettä haluavat tukea ja millä rahamäärällä tai prosenttiosuudella palkastaan. Tuolla tuella ei kuitenkaan pitäisi olla verovähennysoikeutta, koska se vain tarkoittaisi sitä, että yksi ihminen käyttäisi osaltaan kaikkien maksamia verovaroja pelkästään oman poliittisen asiansa ajamiseen.

Kyllä ihmiset, jos haluavat, voivat tukea ja äänestää SDP:tä ilman ammattiliittojen kaikilta keräämiä rahojakin.

Äänestä
  • Tukijaliitoissa SDP:n ja vasemmistoliiton kannatus on ollut suuri. Miksi? Koska kumpienkin tavoitteena on parantaa palkansaajien asemaa. Ammattiliittojen kokouksissahan näistä tuista on demokraattisesti päätetty eikä missään puskissa. Tervetuloa vaan kaikki mukaan kokouksiin ja toimintaan sieltä kotisohvilta.

    Äänestä

  • Tukija kirjoitti:

    Tukijaliitoissa SDP:n ja vasemmistoliiton kannatus on ollut suuri. Miksi? Koska kumpienkin tavoitteena on parantaa palkansaajien asemaa. Ammattiliittojen kokouksissahan näistä tuista on demokraattisesti päätetty eikä missään puskissa. Tervetuloa vaan kaikki mukaan kokouksiin ja toimintaan sieltä kotisohvilta.

    Mutten näe tulevaisuutta siinä.

    Paljonko SAK:n kalliit porsastelevat vaalimainokset paransivat palkansaajan asiaa ----- EI YHTÄÄN------- Vaalimainoksista kallein maksoi 300.000 euroa. Todella hyvin käytettyä rahaa

    Äänestä

  • valitsevat itse oman liittonsa luottamuselimet ja toimihenkilöt. Niitä voi myöskin vaihtaa, heti seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

ja valehtelua suoraan SAK/demarimafian toimistolta.
Demarit ovat yhteiskunnan syöpä, ja täysin työnantajien, työntekijöiden, ja yhteiskunnan loisepuolue.

SAK/demarit ovat Suomen mafia.

Demarit ovat ökyrosvojen köyhien kusetusosasto, eikä mikään köyhänkin oloja parantava puolue.

Demarit ovat kautta historiansa olleet vain joidenkin rikkaiden ketkujen asialla, köyhää sortaen, ja pitäen heitä kurjuudessa.

Tannerikin oli suuri ketku, joka vain yriti päästä suomen diktaattoriksi työläisiä kusettaen, ja heitä yllyttäen laillista kansalaisten itsensä valitsemaa valtaa vastaan.

Täytyy olla tosi idiootti, joka uskoo SAK/demarisatuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hienoa, että on tuettu! kirjoitti:

Ei kai tämä nyt kenellekään voinut olla yllätys, että työväenliikkeen ammatillinen siipi on tukenut poliittista siipeä eli vasemmistopuolueita myös rahallisesti. Sen tuki on ollut elintärkeää ja muun muassa sen avulla on ajettu palkansaajien asemaan kaikki parannukset 1800-luvulta tähän päivään asti.

Yhtään parannusta työläisten ja toimihenkilöiden asemaan ei ole saatu taistelutta. Kovaa työtä se on aina vaatinut työpaikoilla ja puolueissa. Ymmärtäkää nyt, että ammatillinen ja poliittinen toimintakin tarvitsevat rahaa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Osallistun mielelläni näihin talkoisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu