What´s the problem

Ylipäällikön päiväkäsky:

Miksi Stora Ensoa nyt kauhistellaan toisen valtion vaaleihin sekaantumisesta Suomen omistamana valtionyhtiönä. Valtionyhtiönä Stora Enso on tietenkin noudattanut presidenttimme Tarja Kaarina Halosen käskyä, jonka hän virkaanastujaisissaan julisti. "menkää ja evankelisoikaa Suomen mallia muulle maailmalle" -tyyliin telkkarissa. Ja uskoakseni valtio-omisteisen pankin, Sammon kautta kai ne rahat on ihan, ihan avoimesti lähetetty Brasilian vaalikampanjaan jollekin ehdokkaalle ja maksun syyksi laitettu vaalitukirahaa. Käskyllään, mikä ei siis ollut mikään kaino toive, Tarja Halonen tosin ehkä oikoi muutamia kansainvälisen lainsäädännön toiveita, eli sitä, että toinen valtio ei sais maksuin eikä silleen vaikuttaa toisen maan vaaleihin kun olis vähän niinku maan sisäisiin asioihin silleen puuttumista sellanen. Näin olen ymmärtänyt. Mutta jos meidän ylin valtiojohtomme nyt kuitenkin haluaa evankelisoida meidän pistämätöntä ja osin salaista järjestelmää muille maille, niin mitä kautta se raha muka pitäisi toimittaa jos ei valtio-omisteisten firmojen kautta. En minä ainakaan keksi mitää muuta keinoa. Valtio-omisteiset yhtiöt ja valtio-omisteinen pankki ovat näppärä työkalu näihin vaikutushommeleihin. Ja mitäänhän ei varmaankaan ole koplattu, eihän, koska ei ole käynyt kuten Juhantalolle, että valtakunnanoikeuteen ja tuomio ja kaikki.
765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikös valtionyhtiöt ole kokoomukselaisen ministerin peukalon alla? Ei taida olla presidentin hommia.

Äänestä
  • Stora Enso osallistui Brasilian vaikuttamiseen vuonna 2006, jolloin kokoomus ei ollut hallitukisessa. Vaan, jaa, jaa...

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Stora Enso osallistui Brasilian vaikuttamiseen vuonna 2006, jolloin kokoomus ei ollut hallitukisessa. Vaan, jaa, jaa...

    valtioyhtiöiden hallinta ja ohjaus kuulunut presidentille.

    Äänestä

  • vuonna kirjoitti:

    valtioyhtiöiden hallinta ja ohjaus kuulunut presidentille.

    ja presidentti on sanonut näin yleiskäskynä, koskien kaikkia suomalaisia virkamiehiä, yrityksiä ja kansalaisia, menkää ja levittäkää sosialismin betonointiamme kaikkialle, ja loppusäestyksenä Che Guevarran voitonhuuto, Voitimme. Pohjantähti vaihtoi väriä punatähdeksi.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    ja presidentti on sanonut näin yleiskäskynä, koskien kaikkia suomalaisia virkamiehiä, yrityksiä ja kansalaisia, menkää ja levittäkää sosialismin betonointiamme kaikkialle, ja loppusäestyksenä Che Guevarran voitonhuuto, Voitimme. Pohjantähti vaihtoi väriä punatähdeksi.

    Mene ulos, hanki kavereita ja ala elää.

    Äänestä

  • kusee! kirjoitti:

    Mene ulos, hanki kavereita ja ala elää.

    Olen evankelisoimassa järjestelmäämme Etelä-Amerikkaan. Kato uutiset, Venetsuelassa jo edetään.

    Äänestä

Stora Enso ei ole valtion omistama yhtiö. Valtio omistaa pienen vähemmistöosuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinä-keiju3 kirjoitti:

Ylipäällikön päiväkäsky:

Miksi Stora Ensoa nyt kauhistellaan toisen valtion vaaleihin sekaantumisesta Suomen omistamana valtionyhtiönä. Valtionyhtiönä Stora Enso on tietenkin noudattanut presidenttimme Tarja Kaarina Halosen käskyä, jonka hän virkaanastujaisissaan julisti. "menkää ja evankelisoikaa Suomen mallia muulle maailmalle" -tyyliin telkkarissa. Ja uskoakseni valtio-omisteisen pankin, Sammon kautta kai ne rahat on ihan, ihan avoimesti lähetetty Brasilian vaalikampanjaan jollekin ehdokkaalle ja maksun syyksi laitettu vaalitukirahaa. Käskyllään, mikä ei siis ollut mikään kaino toive, Tarja Halonen tosin ehkä oikoi muutamia kansainvälisen lainsäädännön toiveita, eli sitä, että toinen valtio ei sais maksuin eikä silleen vaikuttaa toisen maan vaaleihin kun olis vähän niinku maan sisäisiin asioihin silleen puuttumista sellanen. Näin olen ymmärtänyt. Mutta jos meidän ylin valtiojohtomme nyt kuitenkin haluaa evankelisoida meidän pistämätöntä ja osin salaista järjestelmää muille maille, niin mitä kautta se raha muka pitäisi toimittaa jos ei valtio-omisteisten firmojen kautta. En minä ainakaan keksi mitää muuta keinoa. Valtio-omisteiset yhtiöt ja valtio-omisteinen pankki ovat näppärä työkalu näihin vaikutushommeleihin. Ja mitäänhän ei varmaankaan ole koplattu, eihän, koska ei ole käynyt kuten Juhantalolle, että valtakunnanoikeuteen ja tuomio ja kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu