Virolaismies kaupitteli eilen luvatta autolastillista sieniä torilla. Ei kehoituksista huolimatta poistunut. Paikalle kutsuttiin poliisi, jolloin virolainen poltti päreensä ja alkoi pahoinpidellä poliisia. Sai aikaan melkoista vahinkoa.
Pippurikaasusta ja pamputuksesta huolimatta virolainen jatkoi riehumistaan, jolloin paikalle tuli lisää poliiseja ja pisti häirikön pakettiin. Siitä kiitos poliisille.
Taisi olla viime yönä, kun kaksi pankkia tai pankkiautomaattia räjäytettiin. Ei ole poissuljettua, etteikö tuokin voisi olla virolaisten tai muiden ulkomaalaisten tekosia. Pankkikeikoissa käytettiin virolaistenkin paljon suosimaa BMW 500- tai 700-sarjan autoa.
Virolaisten ja venäläisten häiriköintiä ynnä muuta sopimatonta aktiviteettia on tämänkin vuoden aikana Suomessa ollut mahdoton määrä. Miten on, Vanhanen ja Thors, joko olisi aika laittaa rajat kiinni? Nykyhallituksen häiriköitä suosiva meno alkaa olla suomalaisille liikaa, joten toimikaa tai erotkaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.