Miks ihmeessä elämän pitää aina välillä olla liiankin raskasta. Nyt tuntuu siltä, että käveleminenkin tuottaa tuskaa..jo jalan nostaminen ja siirtminen päikasta toiseen tuntuu raskaalle. Mikään ei huvita..elämässä ei ole intoa.
Olen ihastunut aivan väärään ihmiseen itse perheellisenä naisena työkaveriin perheelliseen mieheen.
Tilannetta vaikeuttaa vielä se,että nykyisessä suhteessa mikään ei kiinnosta minua.Pyrin olemaan kosketuskontaktin ulkopuolella ja näinhän parisuhde ei voi toimia..ja tällä hetkellä ei ainakaan minulla ole aikomustakaan tehdä asian parantamiseksi mitään. Eroakin olen harkinnut ja siitä puolisollekin maininnut, mutta sieltä saa kommenti lähde sitten. Mihinkäs minä lähtisin..en siis halua lähteä ilman lapsia ja mieshän ei myös hänkään niistä luovu.
Ja tässä tilassa olen sekoittanut vielä pääni lopullisesti ihastumalla siis työkaveriin. Tulemme ihan juttuun,mutta en tiedä onko tunne molemmin puolista. Silmiin katselukin voi olla johtunut vain minun katseista ja hän on vain ihmetellyt, että mitäs tuo töllöttää. Sitten tänään tuli vielä lähetettyä sellainen hieman vihjaileva sähköposti ja senkin lähettäminen nyt harmittaa ja rajusti, josko siihen loppuu myös työkaveruus. Olis ees tullut joku vastine.
Oon oikeasti ihan umpikujassa kaikkine tunnesolmuineni.
Miten hitolla tästä selviää???? On ihan paska fiilis:((
Olen ihastunut aivan väärään ihmiseen itse perheellisenä naisena työkaveriin perheelliseen mieheen.
Tilannetta vaikeuttaa vielä se,että nykyisessä suhteessa mikään ei kiinnosta minua.Pyrin olemaan kosketuskontaktin ulkopuolella ja näinhän parisuhde ei voi toimia..ja tällä hetkellä ei ainakaan minulla ole aikomustakaan tehdä asian parantamiseksi mitään. Eroakin olen harkinnut ja siitä puolisollekin maininnut, mutta sieltä saa kommenti lähde sitten. Mihinkäs minä lähtisin..en siis halua lähteä ilman lapsia ja mieshän ei myös hänkään niistä luovu.
Ja tässä tilassa olen sekoittanut vielä pääni lopullisesti ihastumalla siis työkaveriin. Tulemme ihan juttuun,mutta en tiedä onko tunne molemmin puolista. Silmiin katselukin voi olla johtunut vain minun katseista ja hän on vain ihmetellyt, että mitäs tuo töllöttää. Sitten tänään tuli vielä lähetettyä sellainen hieman vihjaileva sähköposti ja senkin lähettäminen nyt harmittaa ja rajusti, josko siihen loppuu myös työkaveruus. Olis ees tullut joku vastine.
Oon oikeasti ihan umpikujassa kaikkine tunnesolmuineni.
Miten hitolla tästä selviää???? On ihan paska fiilis:((
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuskin kukaan meistä voi neuvoa miten sinun täytyisi toimia, koska kukaan meistä ei ole ollut 100% samassa tilanteessa, kun erilaisia ihmisiä olemme jne.
Meillä on vain yksi elämä, joten kannattaa miettiä tarkkaan miten ne tulevat/jäljellä olevat vuodet haluaa elää..
No sehän tässä ongelmallisinta onkin, kun ei ole mitää pikaratkaisua tilanteen purkamiseksi. Jotenkin pitää jaksaa päivästä toiseen, mutta joku ratkaisu on kuitenkin tehtävä ennemmin tai myöhemmin, sillä ei tämäkään ole nautinnollista elämää.
Kirjoituksestasi päätellen olet ainakin alitajunnassasi jonkinlaisia ratkaisuja jo tehnyt..
Rohkeutta. :)
Joo siis kylllä olen tietysti näitä asioita paljonkin miettinyt ja välillä olen melko varma mikä suunta pitäisi olla. Toisaalta jos olisi kysymys vaan aikuisista ratkaisu olisi jo syntynyt, mutta asiaa yrittää pohtia lasten kannalta.
Johonkin on tietysti vedettävä raja tälle epätietoisuudellekin.
Kiitos myötätunnosta :)
Vaikeahaan se on, kun on muitakin kuin kaksi aikuista..
Itse olen sitä mieltä, että kun on huono olla, niin silloin siitä kärsii myös muutkin tavalla tai toisella.
Elämä vaan on paskamaista, mitään ei tahdo saada, jos ei valmis jostain samalla luopumaan.
Uskon kuitenkin, että teet ajan oloon parhaan ratkaisun mikä se sitten onkin..
täytyy vaan uskoa, että ratkaisu jonka tekee on oikea. Pakittaminen ei näissä hommissa oikein onnistu.
Se on kyllä totta, että huonosta olosta kärsii muutkin..onhan se jo nyt nähtävissä. Toki muutos suuntaan jos toiseen on sekin stressaavaa.
Jotenkin nyt täytys vaan pystyä selviytymään päivittäisistä rutiineista tämän ajan yli.
Ehkä se päivä vielä joskus paistaa risukasaan tai sitten ei.
Kun kuuntelee omaa sydäntään/omaatuntoa, niin tulee tehtyä se oikea ratkaisu. Joskus se oikea ratkaisu satuttaa paljon niin itseä kuin muitakin, mutta sitä täytyy vain sitten jaksaa hetki ja olo alkaa helpottaa.. Aika parantaa haavat ja monta muutakin asiaa.. Nimimerkillä kokemusta on..
Eikä ihastumisissakaan ole mitään väärää, kunhan vain muistaa sen ettei leiki toisen tunteilla..
Aurinko paistaa aina jossakin päin ja myös risukasaankin. :)
..niiden takaa paljastuu selkeästi omakohtaisia kokemuksiakin.
Nyt täytyy jatkaa pohdintoja omassa pienessä pääkopassa.
Kaippa tässä vielä jossain vaiheessa on jotain toivoa onnellisestakin elämästä...ehkä valovuosien takana;)
Kaikkea hyvää sekä auringon pilkahduksia. t. Mies täältä jostain.. :)
Kiittäen mukavasta juttu tai pikemminkin kirjoitus seurasta ja hyvää syksyn odotusta toivottavasti siellä paremmissa fiikiksissä kuin täällä jossain :)
sä lähettelet vihjailevia sähköposteja perheelliselle duunikaverillesi? Kai sä ymmärrät, että se kundi on jo forwardoinut sen eteenpäin sadalle kaverille? Jos sulla on paska fiilis, niin se johtuu vaan siitä että sä olet nolannut itsesi täydellisesti.
..sillä hän on näissä asioissa satakertaa fiksumpi kuin minä.Ja toisaalta vastasin vain häne postiin. Ja tässä kokonaisuudessa tuo osuus ei ehkä ole se kaikkein suurin ongelma. Sinänsä tunteita on hieman vaikea kieltää.
Itse naisena olen huomannut, että kaikilla työpaikoilla on flirttiä. Olit sitten varattu tai vapaa tai perheetön tai perheellinen.
Parasta pyrkiä vaan lähestymään juuri niitä reippaasti ja rehdisti TYÖASIOISSA, joilla tuntuu olevan jotain muuta mielessä kuin työasiat. Silloin ei jää kenenkään mielikuvitukselle liikaa tilaa ja yhteistyö on helpompaa.
mutta lipsahdus mikä lipsahdus, koska tunteet on kuitenkin pinnassa tämän tyypin suuntaan jostain kumman syystä, jota en itsellekään ole pystynyt täysin selvittämään. Toki teidän,että työssä hoidetaan vain työasioita...tunne on nyt vaan meinannut voittaa järjen.
Sekin on ikävä toisiasia, että eii hastuminen katso paikkaa.