Alakoulusta alkaen aktiivisemmaksi kansalaiseksi

Miksi yhteiskunnalliset asiat ja vaaleissa äänestäminen tuntuvat monista nuorista vieraalta? Voisiko yhtenä syynä olla se, että peruskoulussa yhteiskuntaoppia opetetaan vasta 9. luokalla? Just silloihan on monilla pikkuisen muut asiat ensi sijassa mielessä...

Kuitenkin alakoulussa jo 11-12-vuotiaat 4. ja 5. luokan oppilaat olisivat hyvinkin fiksuja käsittelemään ja ymmärtämään monia yhteiskunnan ja kotikunnan asioita ja niiden hoitoa. Yhteiskuntaeettiset kysymykset saattavat puhuttaakin elämänkatsomustiedon ja uskonnon tunneilla, opettajasta riippuen.

Kansalaistaito olisi paikallaan palauttaa oppiainevalikoimaan ja lisätä sitä, eikä vain yläkouluun, jossa se viimeksi on ollut 7. luokalla, vaan jo alaluokille. Myös kansainvälisyys-, media- ja ympäristökasvatus kytkeytyvät aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamiseen, ja ne voisivat sisältyä kansalaistaitoon.

Mistä kansalaistaitoitojen oppimiseen otettaisiin aikaa? Ainakin tulee mieleen uskonto, jonka opetussuunnitelmasa käydään 1. luokalta lähtien muinaisen Israelin kansan tarinoita ja Jeesuksen elämänvaiheita vieläpä moneenkin kertaan. Joinakin vuosinahan uskontoa on jopa 2 tuntia viikossa, tosin useimpina vuosina yksi tunti.

Peruskoulun oppiaineiden tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden uusimista istuu parhaillaan pohtimassa työryhnmä, joten asia on ajankohtainen.
0398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Esakalevin kirjoitti:

Miksi yhteiskunnalliset asiat ja vaaleissa äänestäminen tuntuvat monista nuorista vieraalta? Voisiko yhtenä syynä olla se, että peruskoulussa yhteiskuntaoppia opetetaan vasta 9. luokalla? Just silloihan on monilla pikkuisen muut asiat ensi sijassa mielessä...

Kuitenkin alakoulussa jo 11-12-vuotiaat 4. ja 5. luokan oppilaat olisivat hyvinkin fiksuja käsittelemään ja ymmärtämään monia yhteiskunnan ja kotikunnan asioita ja niiden hoitoa. Yhteiskuntaeettiset kysymykset saattavat puhuttaakin elämänkatsomustiedon ja uskonnon tunneilla, opettajasta riippuen.

Kansalaistaito olisi paikallaan palauttaa oppiainevalikoimaan ja lisätä sitä, eikä vain yläkouluun, jossa se viimeksi on ollut 7. luokalla, vaan jo alaluokille. Myös kansainvälisyys-, media- ja ympäristökasvatus kytkeytyvät aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamiseen, ja ne voisivat sisältyä kansalaistaitoon.

Mistä kansalaistaitoitojen oppimiseen otettaisiin aikaa? Ainakin tulee mieleen uskonto, jonka opetussuunnitelmasa käydään 1. luokalta lähtien muinaisen Israelin kansan tarinoita ja Jeesuksen elämänvaiheita vieläpä moneenkin kertaan. Joinakin vuosinahan uskontoa on jopa 2 tuntia viikossa, tosin useimpina vuosina yksi tunti.

Peruskoulun oppiaineiden tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden uusimista istuu parhaillaan pohtimassa työryhnmä, joten asia on ajankohtainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu