Lapioille

Rikoslain kohta 16 7§

1. aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon tai
2. hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka toista vahingoittaakseen käyttää hyväkseen 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheutettua virhettä,
on tuomittava rekisterimerkintärikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Vahinkoa sattuu ja paljon, koska kaavake on laiton siinä olevan harhaanjohtavavn käännöksen vuoksi. Kaavake antaa ruotsinkiielisessä käännöksessään sellaisen kuvan, että Suomessa äidinkieltä muutetaan vain kaavakkeella ja sitten puhutaankin uutta äidinkieltä heps vaan.

Kuinka moni ruotsalaisen koulunsa aloittava on oikeasti äidinkieleltään ruotsinkielinen, jää vain arvattavaksi.

Kaavake suomeksi on ÄIDINKIELITIEDON MUUTTAMINEN ja ruotsiksi se on
ÄIDINKIELEN MUUTTAMINEN.

Ko. käännöksessä on perustavaa laatua oleva virhe.

Koko kaavake taitaa olla sivistyneissä demokratioissa melkoinen kummajainen.

http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asiointi_ja_lomakkeet/lomakkeet/maist_vrk_5_05_fi_sv/index.html
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Kuinka moni ruotsalaisen koulunsa aloittava on oikeasti äidinkieleltään ruotsinkielinen, jää vain arvattavaksi."

Kuis ni? Eihän ruotsinkielisen koulun aloittamiseen tietenkään tarvitse olla ruotsinkielinen kuten ei suomenkieliseenkään kouluun lähtevien tarvitse olla suomenkielisiä. Lomakkeella ei siis ole tekemistä sen asian kanssa.

"Koko kaavake taitaa olla sivistyneissä demokratioissa melkoinen kummajainen."

Kuis ni? Sehän antaa tilaisuuden korjata viranomaisten rekistereissä mahdollisesti oleva virheen. Aika demokraattista, eikö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus esiin kirjoitti:

Rikoslain kohta 16 7§

1. aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon tai
2. hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka toista vahingoittaakseen käyttää hyväkseen 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla aiheutettua virhettä,
on tuomittava rekisterimerkintärikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Vahinkoa sattuu ja paljon, koska kaavake on laiton siinä olevan harhaanjohtavavn käännöksen vuoksi. Kaavake antaa ruotsinkiielisessä käännöksessään sellaisen kuvan, että Suomessa äidinkieltä muutetaan vain kaavakkeella ja sitten puhutaankin uutta äidinkieltä heps vaan.

Kuinka moni ruotsalaisen koulunsa aloittava on oikeasti äidinkieleltään ruotsinkielinen, jää vain arvattavaksi.

Kaavake suomeksi on ÄIDINKIELITIEDON MUUTTAMINEN ja ruotsiksi se on
ÄIDINKIELEN MUUTTAMINEN.

Ko. käännöksessä on perustavaa laatua oleva virhe.

Koko kaavake taitaa olla sivistyneissä demokratioissa melkoinen kummajainen.

http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asiointi_ja_lomakkeet/lomakkeet/maist_vrk_5_05_fi_sv/index.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu