Että miksi se on niin kamala juttu, jos on genitaaliherpes?
Miksi huuliherpeksestä voi puhua, se on ihan jees eikä kukaan kysele suudellessaan jotakuta uutta tuttavuutta, että eihän sulla ole huuliherpestä? Tai että huuliherpeksen kantaja kertoisi vienosti punastellen, että mulla nyt sattuu olemaan se huuliherpes... Saati sitten, että ihmiset jättäisi alkavan suhteen sikseen ja lopettaisivat jonkun ihmisen tapaamisen vain sen huuliherpeksen takia. Tai pitäisivät jotain ihmistä likaisena tai huonona sen huuliherpeksen takia.
Kuitenkin kyseessä on periaatteessa ihan sama virus ja samankaltaiset oireet, tarttumistapa ja kaikki: joten sama kai se on, onko se rupi huulessa vai alempana? Toinen vaan näkyy kilometrin päähän ollessaan aktiivisena, toinen ei.
Herpeksestä
23
1089
Vastaukset
- kun sen
saat. Sen jälkeen tuollainen kysymys ei edes päähäsi pälkähdä.
Tautihan on kuvailtu täälläkin tuhansissa ja taas tuhansissa viesteissä. Lue niistä.- ihmettelen vaan
Minulle tuli noin 13 vuotta sitten, vakisuhteesta ja hänellä se oli diagnosoitu joskus jo nuorella iällä. Minulla herpes aluksi oireili muutaman kerran, sittemmin ei ole ollut aktiivisena kuin muutaman kerran viimeisen 10 vuoden aikana. Tulee sellainen pieni, aristava kohta joka ei rakkuloi tai temppuile muuten ja häviää sitten viikon sisällä.
Minulla on takana vajaan 10 vuoden suhde mieheen, jolla ei ainakaan ole näkyviä oireita, eli ilmeisesti ei ole tarttunut.
Ja silti vaan tulee mieleen tämä kysymys, koska minusta tuota asiaa suurennellaan ja täälläkiin kirjoitellaan siihen tyyliin, niinkuin koko elämä olisi ohi. - minäkin ihmettelen
ihmettelen vaan kirjoitti:
Minulle tuli noin 13 vuotta sitten, vakisuhteesta ja hänellä se oli diagnosoitu joskus jo nuorella iällä. Minulla herpes aluksi oireili muutaman kerran, sittemmin ei ole ollut aktiivisena kuin muutaman kerran viimeisen 10 vuoden aikana. Tulee sellainen pieni, aristava kohta joka ei rakkuloi tai temppuile muuten ja häviää sitten viikon sisällä.
Minulla on takana vajaan 10 vuoden suhde mieheen, jolla ei ainakaan ole näkyviä oireita, eli ilmeisesti ei ole tarttunut.
Ja silti vaan tulee mieleen tämä kysymys, koska minusta tuota asiaa suurennellaan ja täälläkiin kirjoitellaan siihen tyyliin, niinkuin koko elämä olisi ohi.Aivan, itselläni vielä hsv-1, vaan että alapäässä. Ottaa vaan päähän se, että tämä haittaa kaikkea romanttisseksuaalista kanssakäymistä, selibaatissa nyt 8kk eikä loppua näy sillä en uskalla ottaa torjutuksi tulemisen riskiä.. Olisiko ongelmani sama jos minulla olisi hsv-1 huulessa (missä sen "normaali" paikka on)? Kyllähän ihmiset tietää että huuliherpestarttuu myös alas. Kieltäytyisikö suuri enemmistö suhteesta naiseen tämän takia.. tai jättäisi suuseksin tai suutelemisen kokonaan? Ei se edes viruksena ole kovin kummoinen, oireet pari hassua näppyä joita uskin tuntee, eikä edes usein.. Silti (ainakin seksi-) elämäni tuntuu olevan ohi.
- ihmettelen vaan
minäkin ihmettelen kirjoitti:
Aivan, itselläni vielä hsv-1, vaan että alapäässä. Ottaa vaan päähän se, että tämä haittaa kaikkea romanttisseksuaalista kanssakäymistä, selibaatissa nyt 8kk eikä loppua näy sillä en uskalla ottaa torjutuksi tulemisen riskiä.. Olisiko ongelmani sama jos minulla olisi hsv-1 huulessa (missä sen "normaali" paikka on)? Kyllähän ihmiset tietää että huuliherpestarttuu myös alas. Kieltäytyisikö suuri enemmistö suhteesta naiseen tämän takia.. tai jättäisi suuseksin tai suutelemisen kokonaan? Ei se edes viruksena ole kovin kummoinen, oireet pari hassua näppyä joita uskin tuntee, eikä edes usein.. Silti (ainakin seksi-) elämäni tuntuu olevan ohi.
Jäin miettimään, kun kirjoitit, että tämä "haittaa kaikkea romanttisseksuaalista kanssakäymistä", niin onko se haitta sinun vai vastakappaleen päässä? Tarkoitan, että oletko itse rakentanut sen rajan, että "en voi antautua seksuaaliseen kanssakäymiseen, koska minulla on tämä kauhistuttava likainen virus" vai oletko oikeasti saanut pakit sen vuoksi?
Sillä vaan mietin, kun näissä kirjoituksissa kaikki herpekseen sairastuneet ovat ihan itse leimanneet itsensä toisen luokan kansalaisiksi ja muutamat (ilmeisesti hyvin pahantahtoiset kirjoittajat) vielä ruokkivat tuota mielikuvaa - ehkä siitä joku saa jotain iloa?
Minä en ainakaan ole saastainen, en ole harrastanut yhden yön juttuja tuntemattomien kanssa kondomilla tai ilman kondomia tai muulla tavoin irstaillen tai vastuuttomasti saanut kyseistä virusta. Se tuli vakisuhteesta joka päättyi, ja sillä siisti. Sen kanssa nyt eletään ja ihan hyvin on elämä mennyt.
Tietysti asiasta pitää kertoa uudelle kumppanille ja on vaara, että tulee pakit. Mutta sitten tulee. Saa ne terveetkin pakkeja ja toisaalta - onhan meillä näitä Herra Hakkaraisia, jotka yöjuoksuillaan eivät aina muista kertoa, että heillä sattuu olemaan jotain vielä herpestäkin helpommin tarttuvaa.
Häntä pystyyn vaan ja onneasi kokeilemaan, äläkä turhaan soimaa syytä ja paina itseäsi alas tämän takia. Ihmisillä on erilaisia sairauksia ja tämä on yksi niistä, jos se seuraava armasteluehdokas ei hommaan rupea niin seuraava voi sanoa sinulle yllättäen, että "voi miten hienoa, minullakin on, enkä tiennyt, miten olisin kertonut!!!" Kannattaa muistaa, että joka viides kantaa tätä asiaa jommassa kummassa "päässään"... - minäkin ihmettelen
ihmettelen vaan kirjoitti:
Jäin miettimään, kun kirjoitit, että tämä "haittaa kaikkea romanttisseksuaalista kanssakäymistä", niin onko se haitta sinun vai vastakappaleen päässä? Tarkoitan, että oletko itse rakentanut sen rajan, että "en voi antautua seksuaaliseen kanssakäymiseen, koska minulla on tämä kauhistuttava likainen virus" vai oletko oikeasti saanut pakit sen vuoksi?
Sillä vaan mietin, kun näissä kirjoituksissa kaikki herpekseen sairastuneet ovat ihan itse leimanneet itsensä toisen luokan kansalaisiksi ja muutamat (ilmeisesti hyvin pahantahtoiset kirjoittajat) vielä ruokkivat tuota mielikuvaa - ehkä siitä joku saa jotain iloa?
Minä en ainakaan ole saastainen, en ole harrastanut yhden yön juttuja tuntemattomien kanssa kondomilla tai ilman kondomia tai muulla tavoin irstaillen tai vastuuttomasti saanut kyseistä virusta. Se tuli vakisuhteesta joka päättyi, ja sillä siisti. Sen kanssa nyt eletään ja ihan hyvin on elämä mennyt.
Tietysti asiasta pitää kertoa uudelle kumppanille ja on vaara, että tulee pakit. Mutta sitten tulee. Saa ne terveetkin pakkeja ja toisaalta - onhan meillä näitä Herra Hakkaraisia, jotka yöjuoksuillaan eivät aina muista kertoa, että heillä sattuu olemaan jotain vielä herpestäkin helpommin tarttuvaa.
Häntä pystyyn vaan ja onneasi kokeilemaan, äläkä turhaan soimaa syytä ja paina itseäsi alas tämän takia. Ihmisillä on erilaisia sairauksia ja tämä on yksi niistä, jos se seuraava armasteluehdokas ei hommaan rupea niin seuraava voi sanoa sinulle yllättäen, että "voi miten hienoa, minullakin on, enkä tiennyt, miten olisin kertonut!!!" Kannattaa muistaa, että joka viides kantaa tätä asiaa jommassa kummassa "päässään"...Kiitos rohkaisusta!
Kyllä olen nämä muurit ihan itse rakentanut, en koskaan ole kenellekkään joutunut kertomaan (paitsi herralle jota deittailin kun ensioireeni puhkesi. Väitti ettei ole häneltä, mutta otti asian hienosti).
Kai se vaan ahdistaa, kaikki potentiaaliset miesehdokkaat bongaan luonnollisesti paikoista jotka kuuluvat olennaisina osina elämääni. Sitten kun pakit tulis niin jotuisin varmaan vaihtamaan kaupunkia.. Tiedän että todennäköisesti päässäni yliarvioin ihmisten pahantahtoisuutta, mutta varmaan sekoaisin kuvitellessani jutun leviävän: "Hei jätkät, varokaa tota! Kuulin että sillä on Herpes!"..
Joo, ja mä tiedän etten ole sen likaisempi tai moraaliltani alhaisempi kuin suurin osa muista, epäilen vain ettei muut välttämättä tiedä.. Mut ehkä mä vielä tästä rohkaistun(pakko kai se on, loppuelämä selibaatissa kun ei kuulosta kovin kivalta:)) - ihmettelen vaan
minäkin ihmettelen kirjoitti:
Kiitos rohkaisusta!
Kyllä olen nämä muurit ihan itse rakentanut, en koskaan ole kenellekkään joutunut kertomaan (paitsi herralle jota deittailin kun ensioireeni puhkesi. Väitti ettei ole häneltä, mutta otti asian hienosti).
Kai se vaan ahdistaa, kaikki potentiaaliset miesehdokkaat bongaan luonnollisesti paikoista jotka kuuluvat olennaisina osina elämääni. Sitten kun pakit tulis niin jotuisin varmaan vaihtamaan kaupunkia.. Tiedän että todennäköisesti päässäni yliarvioin ihmisten pahantahtoisuutta, mutta varmaan sekoaisin kuvitellessani jutun leviävän: "Hei jätkät, varokaa tota! Kuulin että sillä on Herpes!"..
Joo, ja mä tiedän etten ole sen likaisempi tai moraaliltani alhaisempi kuin suurin osa muista, epäilen vain ettei muut välttämättä tiedä.. Mut ehkä mä vielä tästä rohkaistun(pakko kai se on, loppuelämä selibaatissa kun ei kuulosta kovin kivalta:))Ja sekin pointti on vielä, että jos kaikki herpestä sairastavat missaavat mahdollisesti seksuaaliseen kanssakäymiseen johtavat tilanteet sen vuoksi, että joutuvat kertomaan tästä asiasta, niin eihän silloin kukaan voi tavata ketään toista herpestä sairastavaa, jonka kanssa voisi harrastella tätä vallan mukavaa kanssakäymistä!
Ja ne "varokaa sitä, sillä on herpes" -ajatukset voi kyllä heittää huoletta menemään. Jos joku saa siitä iloa kertoessaan, niin sou?! Tai sitten se voi jopa kääntyä eduksi, koska sen voi kuulla joku aivan ihastuttava olento, joka on kovasti ihastunut sinuun, mutta ei uskalla ottaa yhteyttä, kun joutuisi kertomaan sinulle herpeksestään... ;) Että silleen. Se voi olla joskus toisinkin päin.
Nyt vaan häntä pystyyn ja otetaan asiat asioina - ei se herpeksestä kertominen mikään maailmanloppu ole, mutta se on, jos tuollaisen asian vuoksi sulkee elämästään mahdollisuuden seksuaaliseen kanssakäymiseen loppuiäksi. - puhdas, ei herpestä
ihmettelen vaan kirjoitti:
Jäin miettimään, kun kirjoitit, että tämä "haittaa kaikkea romanttisseksuaalista kanssakäymistä", niin onko se haitta sinun vai vastakappaleen päässä? Tarkoitan, että oletko itse rakentanut sen rajan, että "en voi antautua seksuaaliseen kanssakäymiseen, koska minulla on tämä kauhistuttava likainen virus" vai oletko oikeasti saanut pakit sen vuoksi?
Sillä vaan mietin, kun näissä kirjoituksissa kaikki herpekseen sairastuneet ovat ihan itse leimanneet itsensä toisen luokan kansalaisiksi ja muutamat (ilmeisesti hyvin pahantahtoiset kirjoittajat) vielä ruokkivat tuota mielikuvaa - ehkä siitä joku saa jotain iloa?
Minä en ainakaan ole saastainen, en ole harrastanut yhden yön juttuja tuntemattomien kanssa kondomilla tai ilman kondomia tai muulla tavoin irstaillen tai vastuuttomasti saanut kyseistä virusta. Se tuli vakisuhteesta joka päättyi, ja sillä siisti. Sen kanssa nyt eletään ja ihan hyvin on elämä mennyt.
Tietysti asiasta pitää kertoa uudelle kumppanille ja on vaara, että tulee pakit. Mutta sitten tulee. Saa ne terveetkin pakkeja ja toisaalta - onhan meillä näitä Herra Hakkaraisia, jotka yöjuoksuillaan eivät aina muista kertoa, että heillä sattuu olemaan jotain vielä herpestäkin helpommin tarttuvaa.
Häntä pystyyn vaan ja onneasi kokeilemaan, äläkä turhaan soimaa syytä ja paina itseäsi alas tämän takia. Ihmisillä on erilaisia sairauksia ja tämä on yksi niistä, jos se seuraava armasteluehdokas ei hommaan rupea niin seuraava voi sanoa sinulle yllättäen, että "voi miten hienoa, minullakin on, enkä tiennyt, miten olisin kertonut!!!" Kannattaa muistaa, että joka viides kantaa tätä asiaa jommassa kummassa "päässään"...Kirjoitat, että et ole saatainen, vaikka on herpes. KYLLÄ OLET! Inhottaa kaikki herpes tyypit!!!! Huuliherpes on tosi vastenmielisen näköinen, ajatelkaa lähimmäisiä, kulkekaa jätesäkki päässä.
- herpuh
puhdas, ei herpestä kirjoitti:
Kirjoitat, että et ole saatainen, vaikka on herpes. KYLLÄ OLET! Inhottaa kaikki herpes tyypit!!!! Huuliherpes on tosi vastenmielisen näköinen, ajatelkaa lähimmäisiä, kulkekaa jätesäkki päässä.
Mistäs tiedät, että onko sinulla herpestä? Oletko käynyt vasta-ainetestissä? Ihmisellä voi olla oireeton herpes tietämättään ja silloin sitä voi levittää myös muihin tietämättään.
- puuroinen
minäkin ihmettelen kirjoitti:
Kiitos rohkaisusta!
Kyllä olen nämä muurit ihan itse rakentanut, en koskaan ole kenellekkään joutunut kertomaan (paitsi herralle jota deittailin kun ensioireeni puhkesi. Väitti ettei ole häneltä, mutta otti asian hienosti).
Kai se vaan ahdistaa, kaikki potentiaaliset miesehdokkaat bongaan luonnollisesti paikoista jotka kuuluvat olennaisina osina elämääni. Sitten kun pakit tulis niin jotuisin varmaan vaihtamaan kaupunkia.. Tiedän että todennäköisesti päässäni yliarvioin ihmisten pahantahtoisuutta, mutta varmaan sekoaisin kuvitellessani jutun leviävän: "Hei jätkät, varokaa tota! Kuulin että sillä on Herpes!"..
Joo, ja mä tiedän etten ole sen likaisempi tai moraaliltani alhaisempi kuin suurin osa muista, epäilen vain ettei muut välttämättä tiedä.. Mut ehkä mä vielä tästä rohkaistun(pakko kai se on, loppuelämä selibaatissa kun ei kuulosta kovin kivalta:))mulla on ihan sama juttu. löysin vastikää yhden kivan miehen ja mietiskelin mitenkä tämän kertoisi hänelle.. mies kun sattuu olemaan samasta kaveripiiristä eli jos pakit tulee herpeksen takia niin eipä sitä tiedä vaikka kertoisikin jollekkin, joko tahallaan tai puolivahingossa. sitäkään kun ei voi kysyä että miten hän reagoi jos kerron koska silloin se on jo kertomista. en halua tartuttaa tätä kenenkään, itse sain tämän entiseltä poikaystävältä joka vastuullisesti kertoi viiruksestaan vasta kun oltiin erottu.
- Dydzy
ihmettelen vaan kirjoitti:
Minulle tuli noin 13 vuotta sitten, vakisuhteesta ja hänellä se oli diagnosoitu joskus jo nuorella iällä. Minulla herpes aluksi oireili muutaman kerran, sittemmin ei ole ollut aktiivisena kuin muutaman kerran viimeisen 10 vuoden aikana. Tulee sellainen pieni, aristava kohta joka ei rakkuloi tai temppuile muuten ja häviää sitten viikon sisällä.
Minulla on takana vajaan 10 vuoden suhde mieheen, jolla ei ainakaan ole näkyviä oireita, eli ilmeisesti ei ole tarttunut.
Ja silti vaan tulee mieleen tämä kysymys, koska minusta tuota asiaa suurennellaan ja täälläkiin kirjoitellaan siihen tyyliin, niinkuin koko elämä olisi ohi.Oletkos koskaan miettinyt sitä, että et ota herpeksestä paineita siksi, että se on sinulla niin lievässä muodossa? Tästähän on tehty tutkimuskin, että ne joilla hsv uusii harvoin, pitävät luonnollisesti tautiaan pikkujuttuna ja ne joilla tauti uusii usein, ajattelevat luonnollisesti päinvastoin. Voin itsestäni kertoa sen, että olen sairastanut herpestä 12 vuotta eikä tauti ole tuona aikana juurikaan rauhoittunut. Minulle kyseessä on siis iso asia. Mulla ei todellakaan ole kerran kaksi vuodessa pari näppyä takalistossa, vaan kunnon rakkulat alapäässä n. 13 kertaa vuodessa. Sp-tautien erikoislääkäritkään eivät osaa sanoa, mikä tämän rauhoittaisi. Gynekologi puisteli päätään, sanoi hyi ja ihmetteli, että olenko hiv-positiivinen. Oikein kannustavia kommentteja. Asikloviiri pitää oireet poissa sen aikaa, kun sitä syö, mutta sen jälkeen kaikki jatkuu entisellään. On siis aika vaikea ajatella, että tämä on pikkujuttu, kun kirvelyä ja kutinaa on tämän tästä. En enää kulje murheen laaksossa joka kerta taudin uusiessa, mutta silti tämä on raivostuttavaa. Ymmärrän täysin niiden ihmisten kommentit, jotka ovat hukassa tautinsa kanssa.
- täällä kun
minäkin ihmettelen kirjoitti:
Aivan, itselläni vielä hsv-1, vaan että alapäässä. Ottaa vaan päähän se, että tämä haittaa kaikkea romanttisseksuaalista kanssakäymistä, selibaatissa nyt 8kk eikä loppua näy sillä en uskalla ottaa torjutuksi tulemisen riskiä.. Olisiko ongelmani sama jos minulla olisi hsv-1 huulessa (missä sen "normaali" paikka on)? Kyllähän ihmiset tietää että huuliherpestarttuu myös alas. Kieltäytyisikö suuri enemmistö suhteesta naiseen tämän takia.. tai jättäisi suuseksin tai suutelemisen kokonaan? Ei se edes viruksena ole kovin kummoinen, oireet pari hassua näppyä joita uskin tuntee, eikä edes usein.. Silti (ainakin seksi-) elämäni tuntuu olevan ohi.
lukee näitä herpes juttuja tulee mieleen, että pitäisiköhän mun lopettaa suhteeni mieheen jolla sellainen on?? Ollaan nyt seurusteltu useampi kuukausi ja hän kertoi rehellisesti että hänellä se on. Kumia käytämme silloin kun tulee tunne että se puhkeaa, muulloin emme.. Oireita minulla ei ole ollut, ja olen ollut valmis ottamaan sen riskin että jos se tulee, niin sitten se on voi voi.. EI SIIHEN ELÄMÄ VOI LOPPUA!! Ihan oikeasti, rohkeasti vaan eteenpäin, varmastihan sen kertominen on vaikeaa (niin oli myös kumppanilleni) mutta löytyy myös ihmisiä jotka eivät pidä sitä likaisuutena, vaan virheenä jostain menneisyydestä, jolle ei enään voi mitään, mutta valmiita kuitenkin elämään suhteessa sellaisen ihmisen kanssa jolla se on :D
Tsemppiä!!
- jarnpe1
Hienoa että joku suhtautuu asiaan sillä tavalla ku täytyy. Itellä meni suhde poikki ku on herpes alapäässä. Ei vaan usko että ei tartu kun ei ole aktiivisessä tilassa.....
- lab....
sillä se TARTTUU OIREETTOMANAKIN=)
- ihmettelen vaan
Enkä ole koko aikana ketään kehottanutkaan olemaan kertomatta tai jättämättä ehkäisyä käyttämättä: kyse on siitä, että tuntuu, että ihmiset eristäytyvät turhaan tämän asian takia ja kuvittelevat, että nyt loppuelämä vietetään ilman seksiä.
Vaikka nykyinen mieheni ei olekaan saanut oireita, en tosiaankaan ole täysin huoleton tämän asian suhteen vieläkään: suojaudumme aina, kun yhtään tuntuu siltä, että virus voisi olla aktiivinen. Sama oli aivan alussa, kondomi oli käytössä jatkuvasti. Kun suhde vakiintui, tämäkin asia puhuttiin ja se lutviutui sittemmin kuin itsestään. Hän ei siis ole saanut oireita, mutta onko syynä se, että ei ole tarttunut vai että hän on ns. oireeton kantaja, sitähän emme tiedä.
Pointtini onkin siinä, että seksuaalinen kanssakäyminen on kuitenkin niin iso osa ihmisen elämää, että tuntuu järkyttävältä, jos joku tämän herpeksen takia tyystin jättää käyttämättä mahdollisuuden luoda pysyvä ihmissuhde. Eli en tarkoita mitään yhdenillan juttuja, vaan sitä, että jos tapaa mukavan ihmisen niin torjuu mahdollisen suhteen siinä pelossa, että joutuu kertomaan herpeksestä.
Vastuullista käyttäytymistä on se, että kertoo kumppanille asiasta rehellisesti. Vastuullista käyttäytymistä on se, että suojaudutaan kondomilla, etenkin suhteen alussa tai mahdollisessa "pikasuhteessa". Mutta missään tapauksessa ei kannata eristäytyä tai jättäytyä yksin vain tämän viruksen takia. Se on kuitenkin suurimmalla osalla melko harmiton pikku näppy jossain aina aika ajoin.
Tälläkin palstalla on niitä kirjoittajia/se kirjoittaja, joka tai jotka jotenkin tahallisen tuntuisesti lietsovat ja suurentelevat tätä asiaa, etenkin niille, joilla on ensioireet päällä ja itseinho megalomaanisissa korkeuksissa. Ehkä joku saa iloa siitä, että saa painettua jonkun tuntemattoman itsetuntoa ja elämänuskoa vielä alemmaksi, mutta minä en sellaista käytöstä ymmärrä, en ainakaan tämän asian suhteen. Etenkin, kun ensioireiden jälkeen virus rauhoittuu ja jatkossa se aktivoituu yhä harvemmin ja yhä vaatimattomammilla oireilla. Tämä ei tosiaankaan ole mikään maailmanloppu vaan ainoastaan asia, joka pitää puhua kumppanin kanssa. Se pitää vain kutistaa sille kuuluvaan kokoon, eikä suurennella sitä omassa päässä tai antaa jonkun muun, etenkin tällä palstalla kirjoittelevien, suurentaa sitä liiallisiin mittoihin.
Toivon kaikille kantajille hyvää loppuelämää ja nauttikaa elämästä, kaikki selviää puhumalla!- Faktatiedot eivät ole mitään lietsomista!
juurikaan suojaa kun on kyse herpeksestä.
Tämä on ihan fakta, virusta kun yleensä on sellaisillakin alueilla joita ei millään kondomi peitä, loppujen lopuksihan se peittää hyvin, hyvin vähän. Virustahan on mm. iholla. - salmiakkia
Faktatiedot eivät ole mitään lietsomista! kirjoitti:
juurikaan suojaa kun on kyse herpeksestä.
Tämä on ihan fakta, virusta kun yleensä on sellaisillakin alueilla joita ei millään kondomi peitä, loppujen lopuksihan se peittää hyvin, hyvin vähän. Virustahan on mm. iholla.millä iholla?
Onko sinulla Asiantuntija herpes, kun täällä toistuvasti lietsot?
Tarttuuko se sormista ja korvista, vaikkei ne olisi olleet lähelläkään rakkuloita 6 kuukauteen? - En ole aiempi vastaaja
salmiakkia kirjoitti:
millä iholla?
Onko sinulla Asiantuntija herpes, kun täällä toistuvasti lietsot?
Tarttuuko se sormista ja korvista, vaikkei ne olisi olleet lähelläkään rakkuloita 6 kuukauteen?myös iholla, eli ei ainoastaan limakalvoilla.
"Herpes - ikävä seuralainen
Herpes on herpes simplex -viruksen aiheuttama tulehdus iholla tai limakalvolla. Vaiva on kiusallinen ja tuiki tavallinen, mutta onneksi vain tietyissä poikkeustapauksissa terveydelle vaaraksi. Tavallisin herpeksen ilmentymä on huuliherpes, yskänrokko, joka esiintyy yhtenä tai useampana rakkulana huulessa tai suun ympäristössä. Herpes voi ilmetä myös sukuelinten limakalvolla, jolloin puhutaan genitaaliherpeksestä, mutta myös muut ilmentymäpaikat ovat mahdollisia.
Viruksia kahta tyyppiä
Herpeksen aiheuttavat herpes simplex -virusten tyypit 1 ja 2 (HSV-1 ja HSV-2). 50-100 prosenttia aikuisista kantaa veressään vasta-aineita joko HSV-1:tä tai HSV-2:ta vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että meistä lähestulkoon jokainen on sairastanut herpeksen jossakin muodossa, tietäen tai tietämättään. Suuri osa sairastetuista infektioista lienee oireettomia. Huuliherpeksen aiheuttaa yleensä HSV-1, genitaaliherpeksen taas tyyppi 2.
Outoa tosiaan, kuten joku joskus täällä totesikin, että fakta-asioiden julkituontia pidetään hysterisointina tms. Tosiasia nyt vain on tosiasia, sille ei voi mitään.
Laukaisevia tekijöitä useita
Tyypillistä molemmille viruksille on taudin toistuva kulku. Ensimmäistä kertaa ilmentyessään tauti on yleensä rajuoireisin: kivuliaita rakkuloita on herkästi useampia, ja samanaikaisesti todetaan imusolmukkeiden suurentumista ja joskus kuumeiluakin. Itämisaika tartunnasta on muutamasta päivästä pariin viikkoon, ja tauti kestää viikosta jopa kolmeen.
Infektion parannuttua virus on mitä todennäköisimmin jäänyt pesimään elimistöön jonnekin rakkula-aluetta hermottavaan hermosoluun, ja uusi aktivoituminen on mahdollinen. Mikäli uusiminen tapahtuu, on taudinkuva onneksi kuitenkin lievä: suun ympäristöön tai genitaalialueille ilmaantuu yksi tai korkeintaan muutama lievästi aristava rakkula, joka paranee yleensä viikossa. Valtaosa saa ennen rakkulan nousemista ensioireita, kuten kihelmöintiä, kutinaa tai kirvelyä. Aktivoitumisen voi laukaista stressi, muut sairaudet, hormonaaliset tekijät tai UV-valo. Tyypillinen esimerkki herpes, joka uusii flunssan tai aurinkoisilla keväthangilla hiihtelyn jälkeen. On mysteeri, miksi toisilla herpes aktivoituu uudelleen ja uudelleen, kun taas toisilla näin ei koskaan tapahdu. Herpeksen suhteen erityisessä riskissä ovat immuunirajoitteiset ja atooppisesta ihottumasta kärsivät potilaat.
Lääkehoito tehoaa
Toisiin kuin virustauteihin yleensä, herpesviruksia vastaan on onneksi onnistuttu kehittämään lääke. Hoidoksi käytetään asikloviiriä tai jotakin sen johdannaismolekyyliä, ja teho on kohtuullisen hyvä. Tavanomaisen uusivan huuliherpeksen hoidoksi riittää usein viruslääkettä sisältävä paikallisvoide, joka on reseptittä vapaasti saatavissa apteekista. Voidetta tulee muistaa käyttää useita kertoja päivässä heti ensioireiden ilmaannuttua, ja sitä voi kokeilla myös yksittäisiin ulkoisiin genitaaliherpesrakkuloihin.
Viruslääkkeitä käytetään paljon myös suun kautta otettuina lyhyinä kuureina, jolloin päätöksen hoidon aloittamisesta tekee lääkäri. Etenkin ensi-infektion hoidossa tablettikuureja käytetään, mutta joskus myös ärhäköiden uusintainfektioiden kuriin saattamiseksi. Suun kautta otettavia lääkkeitä voidaan käyttää myös estohoidossa, jonka käyttöä harkitaan, mikäli herpes häiritsee elämää ja uusii kerran kuukaudessa tai useammin."
Edellä mainittu löytyy ihan Poliklinikka.fi-artikkeleista, ja on alan asiantuntijan kirjoittama.
Ei kukaan ole ilkeillyt, antanut ainoastaan FAKTA-tietoa. - herpes inhottaa
Joo eihän se tartu.... Jos ei tartu, niin miten itse olet saanut tartunnan....
- ihmettelen vaan
että joka viestiketjuun pomppaa tuo joku, joka ei mistään mitään tiedä, mutta haluaa vaan ilkeillä ja pelotella. Ei kannata uskoa tuollaisia heittoja, terveysasemalta saa varmaa tietoa, jos ja kun sitä haluaa.
Ikävää, sinä tuntematon ilkeilijä, että sinulla on niin paha olo, että haluat sen pahan olosi kaikille muillekin tartuttaa.- salmiakkia
Mitä tämä tarkoittaa?
Vyöruusu on herpes-viruksiin kuuluva ja se elää siis iholla ja oireilee iholla.
Sukupuolielin herpes oireilee limakalvoilla ja joskus takaliston alueella.
Sukupuolielin herpes ei tartu oireettomana tavalliselta iholta, muutenhan se tarttuisi, kun sanoo kättä päivää ja kaikilla olisi se.
Tämä on tämä kiva 'asiantuntija', joka on vahingoniloinen tai oma herpes/hiv painaa niin paljon, että täällä pitää v*ttuilla. - Minäkin kannatan faktojen kertomista
salmiakkia kirjoitti:
Mitä tämä tarkoittaa?
Vyöruusu on herpes-viruksiin kuuluva ja se elää siis iholla ja oireilee iholla.
Sukupuolielin herpes oireilee limakalvoilla ja joskus takaliston alueella.
Sukupuolielin herpes ei tartu oireettomana tavalliselta iholta, muutenhan se tarttuisi, kun sanoo kättä päivää ja kaikilla olisi se.
Tämä on tämä kiva 'asiantuntija', joka on vahingoniloinen tai oma herpes/hiv painaa niin paljon, että täällä pitää v*ttuilla.ihan ihoa, ei limakalvoa, eli kyllä se elelee ihollakin.
"Sukupuolielin herpes oireilee limakalvoilla ja joskus takaliston alueella."
"Herpes voi ilmetä myös sukuelinten limakalvolla, jolloin puhutaan genitaaliherpeksestä, mutta myös muut ilmentymäpaikat ovat mahdollisia."
Kannattaisi varmastikin mennä alan asiantuntijalle, eli iho- ja sp-tautien erikoislääkärin vastaanotolle jos ihan heidän kirjoittamansa tekstiin et usko, joskos sitten paikanpäällä uppoasi paremmin se tieto.
Hyvä kun joku viitsii kirjoitella tänne ihan tietoakin, liian paljon täällä on mutujuttuja.
Kurjahan se herpes-virus on. Vaan ei muutu silmiä ummistamalla yhtään helpommaksi. - hyppykuppa iskee
Minäkin kannatan faktojen kertomista kirjoitti:
ihan ihoa, ei limakalvoa, eli kyllä se elelee ihollakin.
"Sukupuolielin herpes oireilee limakalvoilla ja joskus takaliston alueella."
"Herpes voi ilmetä myös sukuelinten limakalvolla, jolloin puhutaan genitaaliherpeksestä, mutta myös muut ilmentymäpaikat ovat mahdollisia."
Kannattaisi varmastikin mennä alan asiantuntijalle, eli iho- ja sp-tautien erikoislääkärin vastaanotolle jos ihan heidän kirjoittamansa tekstiin et usko, joskos sitten paikanpäällä uppoasi paremmin se tieto.
Hyvä kun joku viitsii kirjoitella tänne ihan tietoakin, liian paljon täällä on mutujuttuja.
Kurjahan se herpes-virus on. Vaan ei muutu silmiä ummistamalla yhtään helpommaksi.ettei hyppää näppiksestä, kun viihdyt niin näissä herpes-keskusteluissa. Ihan ihme urpo... Toi nyt oo mikään maailman pahin tauti, gimme a break!!
- Onni oli myötä
Huuliherpes on harmillinen, mutta oireet ovat helposti hoidettavissa.
Sukupuoliherpes on pirullinen. Yhdistettynä esimerkiksi kondyloomaan kanssa se voi olla yhtä helvettiä, kun kummankin taudin oireet ylläpitävät toisen taudin oireita.
Teki mieleni listiä taannoinen miesystävä. Olin kertonut hänelle kondyloomatartunnastani, mutta hän ei kertonut minulle herpeksestään ennen kuin useiden kuukausien kuluttua, kun se oireili hänellä. En onneksi saanut tartuntaa, mutta hänellä ei pitänyt olla mitään sukupuolitauteja ja siltä pohjalta olimme jättäneet kondomin käytön.
Pitkässä ja pysyvässä parisuhteessa taudit ovat usein yhteisiä, mutta se pitää voida valita, todeta, että suhde on pysyvä.
Mitä tulee alkuperäiseen kysymykseen, niin moni mies jättää kertomatta impotentistään, eturauhasvaivoistaan yms. Ei kaikkia asioita tarvitse maailmalle levittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401420Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981355Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2901255- 1091115
- 191061
- 651038
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161019- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841