Mitä ne kepukuntien johtajat tähän sanoo?

1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Johan asia jo neljä vuotta sitten Paras-hanketta käynnistettäessä ilmoitettiin eli kunnista muodostetaan noin 20.000 asukkaan yhteistoiminta-alueita vaikka sitten vartavasten sorvattavan pakkolain avulla. Tarkoituksella lakia ei tehty heti, koska haluttiin korostaa vapaaehtoisuutta, mutta kyllä tuo Kiviniemen kertaama "uhkaus" jo aivan aluksikin annettiin.

Kepukuntien johtajat eivät tainneet kommentoida asiaa muutoin kuin muistuttamalla, että 20.000 asukkaan vaatimus on harvaan asutuilla alueilla aika kova. Yhteistoiminta-alueesta ei saada siitä kaavamaisesti kiinni pitämällä järkeviä.

Jos laki pakottaa tällaiseen asukasluvultaan vajaaseen yhteistoiminta-alueeseen jonkun kunnan naapurialueelta, saattaa naapuristakin tulla asukasluvultaan vajaa eli ongelma siirtyy sinne. Jos taas nämä kaksi aluetta pakotetaan yhteen, saatetaan joutua hukkaresurssi- ja toimimattomuusongelmaan, mistä syntyy kuluja.

Arvelisinkin, että lakia tehtäessä tuosta ehdottomasta asukaslukuvaatimuksesta luovutaan niin, että jopa 10.000 asukastakin riittää. Pääasiana pidetään, että yhteistoimintaidea etenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakkolakia pukkaa kirjoitti:

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/kiviniemi-kunnat-voidaan-pakottaa-yhteistyöhön/474054

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu