...vielä kiittelee!

Laitan tämän vielä uutena avauksena, kun tuo avaamani jäähyväisketju on jäänyt melko kauas:

Kiitokset varsin asiallisesta ja hyvähenkisestä puheenvuorostasi, ”keskustaliberaali”! Yhdyn tuohon Sakari Karppisen näkemykseen, että jos kaltaisiasi olisi näillä saiteilla enemmän, nämä keskustelut saisivat aivan toisenlaisen luonteen, paljon miellyttävämmän, rakentavamman ja meille kaikille ajatuksia antavan.

Myönnän, että en ole minäkään läheskään aina ollut kovin rakentava enkä objektiivinen. Kehtaisinkohan puolustautua sillä, että ”seura tekee kaltaisekseen”? Ainakin jossain määrässä se on totta. Tulin nimittäin aluksi näihin keskusteluihin esitellen ihan todellisia, historiallisia faktoja tietyistä asioista, kuten mm. ns. asevelisosialistien työstä ja Urho Kekkosen käänteistä ja ”vallankaappauksesta” ensin maalaisliitossa ja sitten koko Suomessa. Mutta nuo tosiasiat eivät olleet kaikkien mieleen, ja saamissani vastineissa ei useinkaan ollut edes yritystä ryhtyä asialliseen keskusteluun tai väittelyyn asioista.

No, provosoiduinhan minä. Tuo ”Stadin kundi” tuli sitten rinnakkaisnimimerkikseni, ja sen edustamalla kevyemmällä asenteella helpotin oloani ja koetin tarjota opponenteillenikin mahdollisuutta samaan, mutta hehän sydämistyivät tyylistäni entistä enemmän, kokien kai huumorin politiikassa ja varsinkin kepua koskevana rienaavaksi pyhäin häväistykseksi. Mutta mitäpä tuosta. Nyt tuo on ohi, ainakin tällä erää, ja tuskinpa matkani jälkeen viitsin enää tänne palata, ellei tule erityistä aihetta siihen.

Ei minulla oikeasti mitään kepuvihaa ole, ei tietenkään. Minulla on niin paljon muuta elämässäni, että poliikka ei ole minulle oikeasti kovinkaan tärkeätä, se on silakoita monen muun asian rinnalla. Jo varsin pitkässä elämässäni olen kokenut yhtä ja toista vakavampaakin ja minua paljon syvemmältä koskettanutta. Olen elämäni aikana tuntenut myös monia keskustan kannattajiksi tietämiäni ihmisiä, eräitä jopa sukulaisissani ja perheystävissäni, enemmän työtovereinani, ja kaikkien kanssa olen ihan hyvin tullut toimeen. Ei noissa minun ympyröissäni kyllä politiikkaa ole juuri koskaan puhuttukaan.

Mutta siitä en pääse mihinkään, että näillä saiteilla esiintyvät kepulaiset ovat kyllä valtaosin kovin erikoista väkeä; oman ”aatteensa” sokaisemina täysin kritiikittömiä ja yhtä varmoina muut ajatussuunnat tuomitsevia, kauheita kiihkoilijoita, yksinkertaisilta vaikuttavia jankuttajia, tai törkeäkielisiä räkyttäjiä. Olet sen näköjään itsekin huomannut, ”keskustaliberaali”, kun vakuutat, että ei kepulaisten enemmistö ole sellaisia kuin täällä eniten äänessä olevat. Ei olekaan, sen tiedän, mutta näiden kanssahan tässä oli yritettävä pärjätä, ja eivät kai he olisi ymmärtäneet omasta kielestään kovin poikkeavaa, sitä olisi varmaan pidetty naurettavana pehmoiluna. ”Stadin kundin” runoudenharrastustakin pidettiin joskus sellaisena. Kiitos muuten myös tuosta mielipiteestäsi runoudenharrastajan ominaislaadusta. Omalla vastineellasi osoitat mielipiteesi oikeaksi. Kyllä minä muuten taisin käyttää tuon minulle osoittamasi säkeen – kiitos siitäkin – jossakin yhteydessä täällä, mutta on se niin hyvä, että kestää se useammankin käytön!

Sen voin luvata, että jos joskus tänne palaan, yritän taas aluksi esiintyä ihan maltillisesti ja tuoda esiin vain faktoja ja niiden pohjalta syntyviä rakentavia ajatuksia. Mutta olen aika tulisieluinen mies, vaikka olenkin jo ikämies; en tiedä, olisiko minulla mahdollisuutta onnistua sillä tavalla.

Onneksi tuolla valtakunnan politiikassa kepulaiset ja demarit taitavat tälläkin hetkellä tulla hieman paremmin toimeen keskenään. Ei tuo asetelma ole nyt kovin hyvä sielläkään. Pääministerinä on kovin kokematon ja epävarmaltakin vaikuttava mies, ja hallituksen voimahahmo näkyy olevan Tuomioja, joka on yksinäinen susi demareissa, eikä hänellä ole suurta kannatusta ja arvovaltaa takanaan. Jos Paavo Lipponen ei olisi ryhtynyt tukemaan Vanhasta, tälle hallitukselle alettaisiin veisata jo kuolinvirttä. Enkä vieläkään uskaltaisi tämän hallituksen pitkäikäisyyden puolesta vetoa lyödä, sillä vähitellen pitäisi alkaa tulla myös plus-merkkisiä tuloksia, tähänastisten tulosten edessä on vain miinus sen kaikilla toimialueilla.

Tuli taas sanotuksi mielipiteitä, mitkä eivät kaikkia kepulaisia miellytä, mutta totta ne ovat; ei sitä valheeksi tee se, että kepulaiset eivät halua sitä todeksi tunnustaa. ”En sano tätä hallitusta hyväksi vaikka banaanin antaisit” siteeratakseni Janne Ahosen eilen Puijon mäestä antamaa arviointia! Paljon vankemmalla pohjalla oli noiden puolueiden yhteistyö, kun sitä hoitivat Sorsa ja Virolainen puolueittensa voimahahmoina.

Mutta vieläkin yhteistyökykyisempi kepun edeltäjä Maalaisliitto oli aikanaan, ennen Kekkosen ”vallankaappausta”. Tuo Kalliokosken elämäkerta, jota olen jo aikaisemmin siteerannut, kertoo lähinnä OKO:n hallinnossa syntyneestä yhteistyöryhmästä, mikä vaikutti rakentavasti myös eduskuntapolitiikassa. Ryhmän johtajana toimi osuustoimintamme isäksikin sanottu Hannes Gebhard (kokoomus) ja ryhmään kuuluivat kokoomuksesta lisäksi Kyösti Haataja ja Ernst Nevanlinna, maalaisliitosta Viljami Kalliokoski, E.M.Tarkkanen ja Juhani Leppälä, sosialidemokraateista Väinö Wuolijoki, Väinö Voionmaa ja Julius Ailio. Kun Gebhard kuoli 1933, kävi ilmi, että hän oli etukäteen valinnut arkkunsa kantajat, joiden etumaisina olivat J.K.Paasikivi ja Risto Ryti ja seuraavana parina Viljami Kalliokoski ja Väinö Tanner.

Kaikkia noita edellä mainittuja miehiä yhdisti todellinen halu maan ja kansan parhaaseen ennen muuta sekä vankkumaton usko parlamentarismin ja laillisten menettelytapojen noudattamisen paremmuuteen ilman puoluepoliittisten etunäkökohtien tavoittelua niiden kustannuksella. Ja tulosta tuli, kuten tiedämme. Syksyllä 1939 maahamme hyökänneen vihollisen otti vastaan yksimielinen kansa. Nuo, jotka ovat tälläkin saitilla tuominneet Väinö Tannerin jos miksikin, eivät ymmärrä, millaisen työn hän oli tehnyt kääntäessään vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa kansalaissodassa hävinneen ja alistetuksi joutuneen kansanosan yhteen rintamaan voittajansa kanssa! Ja Kekkosta kritiikittömästi ylistävät eivät liioin tajua, miten suurta pahaa hän sai aikaan politiikassamme, mm. romuttamalla nuo Tanneri, Kallioksekn ja kumppaneiden perinteet omien tarkoitusperiensä vuoksi, usein piittaamatta parlamentarismista ja joskus laillisuudestakin. Sellainen vaikuttaa politiikan moraaliin kauan, kuten on vielä hiljattainkin saatu nähdä.

Kun olen ennen muuta "historian harrastaja", tuli taas pamfletti, vaikka tarkoitukseni oli vain kiittää Sinua, ”keskustaliberaali”, Sinua Sakari Karppinen ja muutkin minulle kiitokset ja hyvät toivotukset osoittaneet puheenvuorojen käyttäjät. Tertun olen kiitellyt ja hyvästellyt jo erikseen.

Kaikkea hyvää teille kaikille! En häiritse teitä enempää pitkään aikaan.

”asevelisosialisti”,"historian harrastaja", ”stadin kundi” ym…
7659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

..ja sitoutumattomalta liberaalilta.

"Myönnän, että en ole minäkään läheskään aina ollut kovin rakentava enkä objektiivinen. Kehtaisinkohan puolustautua sillä, että ”seura tekee kaltaisekseen”"

-Läheskään aina? Et ikinä. Ja seura kyllä tekee kaltaisekseen, nimittäin pahinkin kepulainenkin törkyturpaisuus, sanottaisiinko Kairamon ja puhemies Lipposen törkyturpaisuutta lähentelevä, on tälläkin saitilla ilmaantunut vain reaktiona itsesi kaltaisten täysipäiväisten agitaattoreiden kirjoituksiin.

Eihän siinä mitään, maailmaan mahtuu sanoja, kuten tiesi jo Salinin Eetukin. Paha vaan, että aivan kuten historiallisestikin on nykyäänkin ns. työväenliikkeen edustajien (sitä kai sdp:kin on, ainakin työväenyhdistyksinä paikallisjärjestötö useimmiten esittäytyvät) puheet ovat yhtä lailla varteenotettavia sisällöltään kuin aikoinaan raittiuden kannattajana esiintyneen Salinin kotikutoinen demagogia.

Tällä tarkoitan sitä, että (vaikkapa raittiuden etuja käsitelleen) palopuheen jälkeen Salin saattoi kumota pullon, pari paloviinaa ja herätä putkasta. Samanlaiselta näyttää nykyisenkin sosialidemokratian todellinen luonne: puhutaan demokratiasta ja parlamentarismista, mutta itse surutta viis veisataan toimivaltasuhteista tai laillisuudesta. SDP:stä ei kyllä löydä hakemallakaan sitä "sosialismia" eikä kyllä demokratiaakaan, pelkästään valtaa sen itsensä vuoksi janoavan, näennäisideologian verhoon puetun ylhäältä ohjatun kaaderipuolueen joka on 1995-2003 veikannut täysin väärää hevosta tukeutuessaan (Suomesta) kuolevaan savupiipputeollisuuteen. Lipposen toimia kai ei tarvitse tässä erikseen mainita mm. Itävalta -boikotin yhteydessä.

SDP:n ja SAK:n epäpyhän liiton ja mm.sen negatiiviset vaikutukset rivijäsenilleen, erityisesti työeläke- ja tapaturmavakuutetuille, otan myöhemmin ja muussa yhteydessä tarkempaan käsittelyyn.

Hassua, kun tuolla aiemmin mainitsit Kalliokosken ihmetelleen Kekkosen ja Korsimon "moraalittomuutta", voisi nykyään sanoa samat sanat Lipposesta ja Heinäluomasta. Sorsa varmaan sanoisikin, jos olisi elossa. Liekö sanonut eläessään?

Silti, olen ensimmäisenä puolustamassa oikeuttasi mielipiteeseen. Niitä kun myös maailmaan mahtuu (enkä tässä yhteydessä edes mainitse sitä kolmannella kotimaisella usein esitettävää vertausta ”aasinkoloista”). Ja tarkoitan nimenomaan esittämiäsi mielipiteitä, ei "faktoja" eikä SDP:n totalitaristisen luonteen paljastavan historian uudelleenkirjoituspyrkimysten tuotteita. Mielipiteet ovat mielipiteitä, eikä kaikki painettu muutu "historialliseksi faktaksi". Ei vaikka kirjoittajansa saisi vielä tohtorinarvon, kuten tämä yksi subjektiiviset käsityksensä kieltämättä sujuvasti luettavan tiiliskiven muotoon pukenut sdp:n "Goebbels".

Josta muuten asevelisosialistin ym. häikäilemätön, vääristelevä demagogia omahyväisyydessään on parhaimmillaan -tai pahimmillaan- muistuttanut. Ai niin, olihan Goebbelskin tohtori. SDP:N ja NSDAP:n samankaltaisuuksilla voisi herkutella enemmänkin, erityisesti mitä tulee tietoiseen viholliskuvan luontiin omaa ryhmää sidostavana tekijänä. Kairamon, Putkosen ja kumpp. iät ajat harrastama tietoinen ja suunnitelmallinen mustamaalaus ja viholliskuvan luonti ("tapa talonpoika päivässä", "kepu pettää aina") vertautuu hämmästyttävällä tavalla NSDAP:n vastaavaan. Nykyisellään on menossa totalitaristiselle aattelle (NSDAP, DDR, NL) ominainen historian uudelleenkirjoitusvaihe, mistä on Lehtisen ja Lipposen tietoinen UKK:n parjauskampanja yksi osoitus

Kyllähän sitä törkyturpaisuutta ilmenee keskustasta oikeallekin mennessä, mutta sitä syntitaakkaa lieventää sen ilmeinen, vilpitön suunnittelemattomuus ja koordinoimattomuus mikä keskustasta vasemmalle, ainakin noin perinteisesti ajateltuna, olevien ideologiaa leimaa. Hassua vaan, että siellä perinteisessä "ääri" -vasemmistossa taas lievennytään leppeään sanailuun a'la Tennilä ja kumpp.

Äänestä
  • Hieno ja asiallinen kirjoitus. Kiitos J'accuse!!!:lle siitä.

    Äänestä

  • ...eroon ollenkaan!

    >>näillä saiteilla esiintyvät kepulaiset ovat kyllä valtaosin kovin erikoista väkeä; oman ”aatteensa” sokaisemina täysin kritiikittömiä ja yhtä varmoina muut ajatussuunnat tuomitsevia, kauheita kiihkoilijoita, yksinkertaisilta vaikuttavia jankuttajia, tai törkeäkielisiä räkyttäjiä.

    Äänestä

  • asevelisosialisti ym kirjoitti:

    ...eroon ollenkaan!

    "Sen voin luvata, että jos joskus tänne palaan, yritän taas aluksi esiintyä ihan maltillisesti ja tuoda esiin vain faktoja ja niiden pohjalta syntyviä rakentavia ajatuksia. Mutta olen aika tulisieluinen mies, vaikka olenkin jo ikämies; en tiedä, olisiko minulla mahdollisuutta onnistua sillä tavalla."

    -Parin viikon päästä näemme miten "rakentavana" asevelisossu ym. lomiltaan palaa...

    Äänestä

  • asevelisosialisti ym kirjoitti:

    ...eroon ollenkaan!

    >>näillä saiteilla esiintyvät kepulaiset ovat kyllä valtaosin kovin erikoista väkeä; oman ”aatteensa” sokaisemina täysin kritiikittömiä ja yhtä varmoina muut ajatussuunnat tuomitsevia, kauheita kiihkoilijoita, yksinkertaisilta vaikuttavia jankuttajia, tai törkeäkielisiä räkyttäjiä.

    Lipposen huumorintajua ja yhteistyökyvyttömyys on tainnut päästä pintaan asevelisosialistissäkin.

    Keskustan palstalta otit herneen nenääsi ja lähdit aikanaan evakkoon, kun LippoPaavon Irakin tiimoilta tekemät Suomen Tasavallan virallisen linjan vastaiset teot tuotiin julkiseen keskusteluun ennen Irakin sodan alkamista.

    Usko jo hyvä asevelisosialisti, että Lipponen on Suomelle enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

    Ja mitää tulee Keskustaan, niin niinkauan Suomen Tasavalta ja sen kansa pysyy itsenäisenä, kuin löytyy yksikin keskustalainen, joka uskaltaa puolustaa Suomen parlamentaarista järjestelmää ja sen mukaisesti tehtyjen päätösten noudattamista vaikeimpinakin aikoina.

    Asevelisosialisti.
    Sano mitä sanot, mutta itsenäisyyttä on puolustettava 16.12 erityisesti, mutta myös kaikkina muina päivinäkin vuodesta.

    Itsenäisyys on sen arvoista.

    Mutta tervemenoa vain käpykaartiin.
    Sieltä on ponnistanut niin OttoWille Kuusien alta kuin muutkin hörhöt...

    Äänestä

... kirjojen kommentointia. Ennen kuin asevelisosialisti stadin kundeineen ja muine erinomaisine sivupersoonineen poistuu ihailemaansa länteen, olisi kiva lukea asevelisosialistin taannoin lupaamia arviointeja - ainakin Kimmo Kiljusen EU-vaalikampanjan avaukseksi kaiketi tarkoittamasta kirjasta EU-perustuslakisopimus - suomalaisena konventissa.

Kirjan julkistamistilaisuudessahan VTT, EU-konventin jäsen ja kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) rohkeni arvostella ex-pääministeri Paavo Lipposta (sd.) perustavaa laatua olleista virhearvioinneista suhteessa HVK-työhön.

Ja kiva olisi kuulla tai lukea, mitä mieltä asevelisosialisti sivupersoonineen on ei-niinkään ehailemansa ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) uunituoreesta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittlevästä kirjasta.

Kun asevelisosialisti (sd.) omia profiilejaan ylisteleviinkin kirjoitelmiin on - aivan pyytelemättä - vielä yltänyt, eiköhän tekstiä voisi syntyä vielä näihinkin kirjoitelmiin - siis ennen häipymistä johonkin toiseen virtuaaliseen todellisuuteen????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

asevelisosialisti ym.. kirjoitti:

Laitan tämän vielä uutena avauksena, kun tuo avaamani jäähyväisketju on jäänyt melko kauas:

Kiitokset varsin asiallisesta ja hyvähenkisestä puheenvuorostasi, ”keskustaliberaali”! Yhdyn tuohon Sakari Karppisen näkemykseen, että jos kaltaisiasi olisi näillä saiteilla enemmän, nämä keskustelut saisivat aivan toisenlaisen luonteen, paljon miellyttävämmän, rakentavamman ja meille kaikille ajatuksia antavan.

Myönnän, että en ole minäkään läheskään aina ollut kovin rakentava enkä objektiivinen. Kehtaisinkohan puolustautua sillä, että ”seura tekee kaltaisekseen”? Ainakin jossain määrässä se on totta. Tulin nimittäin aluksi näihin keskusteluihin esitellen ihan todellisia, historiallisia faktoja tietyistä asioista, kuten mm. ns. asevelisosialistien työstä ja Urho Kekkosen käänteistä ja ”vallankaappauksesta” ensin maalaisliitossa ja sitten koko Suomessa. Mutta nuo tosiasiat eivät olleet kaikkien mieleen, ja saamissani vastineissa ei useinkaan ollut edes yritystä ryhtyä asialliseen keskusteluun tai väittelyyn asioista.

No, provosoiduinhan minä. Tuo ”Stadin kundi” tuli sitten rinnakkaisnimimerkikseni, ja sen edustamalla kevyemmällä asenteella helpotin oloani ja koetin tarjota opponenteillenikin mahdollisuutta samaan, mutta hehän sydämistyivät tyylistäni entistä enemmän, kokien kai huumorin politiikassa ja varsinkin kepua koskevana rienaavaksi pyhäin häväistykseksi. Mutta mitäpä tuosta. Nyt tuo on ohi, ainakin tällä erää, ja tuskinpa matkani jälkeen viitsin enää tänne palata, ellei tule erityistä aihetta siihen.

Ei minulla oikeasti mitään kepuvihaa ole, ei tietenkään. Minulla on niin paljon muuta elämässäni, että poliikka ei ole minulle oikeasti kovinkaan tärkeätä, se on silakoita monen muun asian rinnalla. Jo varsin pitkässä elämässäni olen kokenut yhtä ja toista vakavampaakin ja minua paljon syvemmältä koskettanutta. Olen elämäni aikana tuntenut myös monia keskustan kannattajiksi tietämiäni ihmisiä, eräitä jopa sukulaisissani ja perheystävissäni, enemmän työtovereinani, ja kaikkien kanssa olen ihan hyvin tullut toimeen. Ei noissa minun ympyröissäni kyllä politiikkaa ole juuri koskaan puhuttukaan.

Mutta siitä en pääse mihinkään, että näillä saiteilla esiintyvät kepulaiset ovat kyllä valtaosin kovin erikoista väkeä; oman ”aatteensa” sokaisemina täysin kritiikittömiä ja yhtä varmoina muut ajatussuunnat tuomitsevia, kauheita kiihkoilijoita, yksinkertaisilta vaikuttavia jankuttajia, tai törkeäkielisiä räkyttäjiä. Olet sen näköjään itsekin huomannut, ”keskustaliberaali”, kun vakuutat, että ei kepulaisten enemmistö ole sellaisia kuin täällä eniten äänessä olevat. Ei olekaan, sen tiedän, mutta näiden kanssahan tässä oli yritettävä pärjätä, ja eivät kai he olisi ymmärtäneet omasta kielestään kovin poikkeavaa, sitä olisi varmaan pidetty naurettavana pehmoiluna. ”Stadin kundin” runoudenharrastustakin pidettiin joskus sellaisena. Kiitos muuten myös tuosta mielipiteestäsi runoudenharrastajan ominaislaadusta. Omalla vastineellasi osoitat mielipiteesi oikeaksi. Kyllä minä muuten taisin käyttää tuon minulle osoittamasi säkeen – kiitos siitäkin – jossakin yhteydessä täällä, mutta on se niin hyvä, että kestää se useammankin käytön!

Sen voin luvata, että jos joskus tänne palaan, yritän taas aluksi esiintyä ihan maltillisesti ja tuoda esiin vain faktoja ja niiden pohjalta syntyviä rakentavia ajatuksia. Mutta olen aika tulisieluinen mies, vaikka olenkin jo ikämies; en tiedä, olisiko minulla mahdollisuutta onnistua sillä tavalla.

Onneksi tuolla valtakunnan politiikassa kepulaiset ja demarit taitavat tälläkin hetkellä tulla hieman paremmin toimeen keskenään. Ei tuo asetelma ole nyt kovin hyvä sielläkään. Pääministerinä on kovin kokematon ja epävarmaltakin vaikuttava mies, ja hallituksen voimahahmo näkyy olevan Tuomioja, joka on yksinäinen susi demareissa, eikä hänellä ole suurta kannatusta ja arvovaltaa takanaan. Jos Paavo Lipponen ei olisi ryhtynyt tukemaan Vanhasta, tälle hallitukselle alettaisiin veisata jo kuolinvirttä. Enkä vieläkään uskaltaisi tämän hallituksen pitkäikäisyyden puolesta vetoa lyödä, sillä vähitellen pitäisi alkaa tulla myös plus-merkkisiä tuloksia, tähänastisten tulosten edessä on vain miinus sen kaikilla toimialueilla.

Tuli taas sanotuksi mielipiteitä, mitkä eivät kaikkia kepulaisia miellytä, mutta totta ne ovat; ei sitä valheeksi tee se, että kepulaiset eivät halua sitä todeksi tunnustaa. ”En sano tätä hallitusta hyväksi vaikka banaanin antaisit” siteeratakseni Janne Ahosen eilen Puijon mäestä antamaa arviointia! Paljon vankemmalla pohjalla oli noiden puolueiden yhteistyö, kun sitä hoitivat Sorsa ja Virolainen puolueittensa voimahahmoina.

Mutta vieläkin yhteistyökykyisempi kepun edeltäjä Maalaisliitto oli aikanaan, ennen Kekkosen ”vallankaappausta”. Tuo Kalliokosken elämäkerta, jota olen jo aikaisemmin siteerannut, kertoo lähinnä OKO:n hallinnossa syntyneestä yhteistyöryhmästä, mikä vaikutti rakentavasti myös eduskuntapolitiikassa. Ryhmän johtajana toimi osuustoimintamme isäksikin sanottu Hannes Gebhard (kokoomus) ja ryhmään kuuluivat kokoomuksesta lisäksi Kyösti Haataja ja Ernst Nevanlinna, maalaisliitosta Viljami Kalliokoski, E.M.Tarkkanen ja Juhani Leppälä, sosialidemokraateista Väinö Wuolijoki, Väinö Voionmaa ja Julius Ailio. Kun Gebhard kuoli 1933, kävi ilmi, että hän oli etukäteen valinnut arkkunsa kantajat, joiden etumaisina olivat J.K.Paasikivi ja Risto Ryti ja seuraavana parina Viljami Kalliokoski ja Väinö Tanner.

Kaikkia noita edellä mainittuja miehiä yhdisti todellinen halu maan ja kansan parhaaseen ennen muuta sekä vankkumaton usko parlamentarismin ja laillisten menettelytapojen noudattamisen paremmuuteen ilman puoluepoliittisten etunäkökohtien tavoittelua niiden kustannuksella. Ja tulosta tuli, kuten tiedämme. Syksyllä 1939 maahamme hyökänneen vihollisen otti vastaan yksimielinen kansa. Nuo, jotka ovat tälläkin saitilla tuominneet Väinö Tannerin jos miksikin, eivät ymmärrä, millaisen työn hän oli tehnyt kääntäessään vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa kansalaissodassa hävinneen ja alistetuksi joutuneen kansanosan yhteen rintamaan voittajansa kanssa! Ja Kekkosta kritiikittömästi ylistävät eivät liioin tajua, miten suurta pahaa hän sai aikaan politiikassamme, mm. romuttamalla nuo Tanneri, Kallioksekn ja kumppaneiden perinteet omien tarkoitusperiensä vuoksi, usein piittaamatta parlamentarismista ja joskus laillisuudestakin. Sellainen vaikuttaa politiikan moraaliin kauan, kuten on vielä hiljattainkin saatu nähdä.

Kun olen ennen muuta "historian harrastaja", tuli taas pamfletti, vaikka tarkoitukseni oli vain kiittää Sinua, ”keskustaliberaali”, Sinua Sakari Karppinen ja muutkin minulle kiitokset ja hyvät toivotukset osoittaneet puheenvuorojen käyttäjät. Tertun olen kiitellyt ja hyvästellyt jo erikseen.

Kaikkea hyvää teille kaikille! En häiritse teitä enempää pitkään aikaan.

”asevelisosialisti”,"historian harrastaja", ”stadin kundi” ym…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu