Mä en jaksa kirjottaa koko tarinaa,vastaan kyllä jos joku kysyy.. Mut olen 30v nainen ja sairastanut paniikkihäiriötä/sos.til. pelkoa 16 vuotiaasta asti. Masennus tuli kuvioihin pari kymppisenä(varmaan hyvin pitkälti paniikkih. takia).
Ei oo elämäni ollut kovin kaksista senkään jälkeen,itse olen nuoruudessani osan ongelmista aiheuttanut(?).
Vuosia olen syönyt Seroxatia joka jotenkin auttaa kyllä paniikkihäiriöön mutta ei mene kauaa kun annosta joudutaan nostaa suurimmaksi mahdolliseksi.
Olen poissa työelämästä näiden takia;minulla on myös pari fyysistä sairautta jotka vaikeuttavat arkielämää. En jaksa pitää yllä ystävyyssuhteita,minua ei kiinnosta mikään. En jaksa tehdä ruokaa saatis yödä,ei tee mieli. En halua mennä ihmisten ilmoille,en herätä aamuisin(haluan vain nukkua). Odotan vain iltaa että pääsen nukkumaan,mutta uni ei ole koskaan kunnollista.
Olen muutenkin aina ollut(luonteeltani?) sellainen,etten jaksa kiinostua kovinkaan kauaa yhdestä asiasta,oli se sitten työ tai ystävät tai musiikki. Sisutusta suunnitellessa kotiinkin jätän sen kesken tai muutan mieltäni. En muista koskaan mitään,en edes tärkeitä juttuja. Mulla on joka paikka lappua lapun perään jne. Siirrän asioita niin kauas eteenpäin kuin mahdollista. En jaksa keskittyä mihinkään,en jaksanut nuorena koulussakaan.
On paljon lisää esimerkkejä ja kerron jos joku kyselee.
Olen vain vuosien aikana miettinyt että onkohan kyseessä jotain muutakin kuin masennus ja paniikkihäiriö. Lääkäri aikoinaan antoi nuo lääkkeet ja kävin pari kertaa terapiassa mutta koin terapian jotenkin sellaiseksi että en jaksanut edes puhua.
En edes kaipaa ihmisiä ympärilleni,tykkään olla erakko toisaalta.
Ei oo elämäni ollut kovin kaksista senkään jälkeen,itse olen nuoruudessani osan ongelmista aiheuttanut(?).
Vuosia olen syönyt Seroxatia joka jotenkin auttaa kyllä paniikkihäiriöön mutta ei mene kauaa kun annosta joudutaan nostaa suurimmaksi mahdolliseksi.
Olen poissa työelämästä näiden takia;minulla on myös pari fyysistä sairautta jotka vaikeuttavat arkielämää. En jaksa pitää yllä ystävyyssuhteita,minua ei kiinnosta mikään. En jaksa tehdä ruokaa saatis yödä,ei tee mieli. En halua mennä ihmisten ilmoille,en herätä aamuisin(haluan vain nukkua). Odotan vain iltaa että pääsen nukkumaan,mutta uni ei ole koskaan kunnollista.
Olen muutenkin aina ollut(luonteeltani?) sellainen,etten jaksa kiinostua kovinkaan kauaa yhdestä asiasta,oli se sitten työ tai ystävät tai musiikki. Sisutusta suunnitellessa kotiinkin jätän sen kesken tai muutan mieltäni. En muista koskaan mitään,en edes tärkeitä juttuja. Mulla on joka paikka lappua lapun perään jne. Siirrän asioita niin kauas eteenpäin kuin mahdollista. En jaksa keskittyä mihinkään,en jaksanut nuorena koulussakaan.
On paljon lisää esimerkkejä ja kerron jos joku kyselee.
Olen vain vuosien aikana miettinyt että onkohan kyseessä jotain muutakin kuin masennus ja paniikkihäiriö. Lääkäri aikoinaan antoi nuo lääkkeet ja kävin pari kertaa terapiassa mutta koin terapian jotenkin sellaiseksi että en jaksanut edes puhua.
En edes kaipaa ihmisiä ympärilleni,tykkään olla erakko toisaalta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ookko aatellu kokeilla jotain muuta masennuslääkettä?
auttaneet läheskään niin paljon kuin nykyinen lääkitys;kai niitä vahvempiakin on mutta alkaa mennä sitten varmaan jo sellaisiin lääkkeisiin mitä ei avohoidossa anneta.
Oireet voisi viitata skitsofreniaan.
skitsofrenian tai minkään mielisairauden olemassaoloa. Vai pystytkö?
Pystyn osoittamaan sen, että pitkään skitsofreniaa sairastaneilla on monesti aivovaurioita tietyilla aivoalueilla.
johtuvat PSYYKELÄÄKKEISTÄ.
Ja jos kyseessä olisi vika aivoissa, niin silloinhan se ei olisi mielisairaus ja potilaita ei leimattaisi, vangittaisi ja myrkytettäisi!
ja äänien kuuleminen tms.. ei minulla sellaista ole ollut.
Eikö sinusta psykiatrina ole liiankin suorasukaista ilmoittaa netissä ventovieraalle ihmiselle, että hänen oireensa saattaisivat viitata skitsofreniaan? Edustat suorasukaisuudellasi ainakin aikamoista toisinajattelua siihen verrattuna, että toiset psykiatrit eivät oikein suostu puhumaan oman potilaansakaan kanssa skitsofreniasta suoraan vaikka ovat diagnosoineet sen jo aikapäiviä sitten. Perustelevat asian sillä, että vakavan sairauden hyväksyminen on aikaa vievä prosessi.
Mutta sinä sitten kerrot arviosi mutkattomasti netissä tietämättä ollenkaan millaiselle ihmiselle viestisi menee, ja näkemättä hänen reaktioitaan. Suoruuden kannalla minäkin olen, ja usein ihmetellyt miksi psykiatrit kiertävät ja kaartavat, eivätkä suostu puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, mutta netti on sentään toinen juttu...
Jos oireet ovatkin jotakin muuta, niin onko sekään hyvä, että ihmiselle jysähtää tajuntaan päällimmäiseksi skitsofrenia - jysähtäähän se, kun netissä psykiatri on arvellut sellaista. Ja vaikka olisikin lopulta skitsofreniaa, netti ei ole paras mahdollisuus saada asiasta ensitietoa... Ei sittenkään vaikka arvelujen esittäjänä olisi psykiatri. Ja vielä 'hullummaksi' menee, kun tässä samaisessa ketjussa sitten vielä kertoilet skitsofrenian vahingoittavan aivoja...
olla oikee psykiatri, niin pimeitä se tääl kirjottelee. tota skitsofreniaakin useemmalle tyrkyttäny. eikä sitä diagnoosia nykysin helposti tehä, saati netissä.