Olen itse alkanut syömään Cipralexia pienellä annostuksella sosiaalisiin pelkoihin ja ahdistukseen ja todennut, että seksi ja läheisyys ei kiinnosta enää ollenkaan, eikä lääkkeen aloittamisesta ole edes kauan. Tämä vaikutus on ilmeisesti SSRI-lääkkeille varsin tavallinen. Ennen yksinäisyys vaivasi paljon, mutta nyt ei voisi vähempää kiinnostaa vastakkainen sukupuoli. Surkean itsetunnon takia (kuvittelen, etten kelpaisi kellekään) koen tämän välillä jopa vapauttavaksi, kun en kaipaa läheisyyttä enää ollenkaan enkä haihattele ja kuvittele.
Miten on muilla yksinäisillä tämän asian kanssa? Jos teille on lääkkeistä tullut näitä samoja vaikutuksia, niin tunnetteko sen jotenkin vapauttavana ettei tee ollenkaan mieli?
Miten on muilla yksinäisillä tämän asian kanssa? Jos teille on lääkkeistä tullut näitä samoja vaikutuksia, niin tunnetteko sen jotenkin vapauttavana ettei tee ollenkaan mieli?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sepramia, se rauhoittaa ettei yksinäisyys ahdista niin paljon.
En käytä mitään lääkkeitä. Yksinäisyys ei poistu kemikaaleilla -_-
Miten sen nyt ottaa, en minä ainakaan välitä enää yksinäisyydestä kun syön lääkkeitä. Ei tunnu missään ja hyvä niin.
En minäkään pahemmin välitä yksinäisyydestä vaikken lääkkeitä vedä, mutta yksinäisyys silti on, ei se ole mihinkään kadonnut.
lääkkeillä. Itsellä on ainakin näin tapahtunut.
Yksinäisyys ei ole sama kuin yksinolo. Yksinolo voi olla myös valinta. Monet ihmisistä voivat parhaiten lähes erakkoina.
Voit olla yksinäinen myös isossa joukossa tai kaveripiirissäsi.
Meidän perheessä on käytetty antidepressiivejä jo vuodesta 2006 asti. Nykyään yksinäisyyden ahdistavuuteen tehoaa aika hyvin venlafaksiini, jota menee vielä vain 150 mg/vrk. Voi olla, että syksyn pimetessä tarve kohoaa 225 mg:aan. Psykiatrian erikoislääkäri on kirjoittanut lappuun myös, että ne helpottavat sosiaalista jännittämistä. Illalla otan 15 mg:n nappulan mirtazapiinia, jolloin nukun takuulla yön. Ei enää aamuyöhön jatkuvaa murehtimista, vaan noin tunnin kuluttua napin ottamisen jälkeen sammun.
Olen läheisriippuvainen, yksinäinen, yleistyneisyydestä ahdistushäiriöstä kärsivä ja lisäksi persoonaltani estynyt. Ajoittain kärsin myös pakkoneurooseista, kuten hellan tarkisteluoireista ja muistakin jämähtämisistä.
Tujun venlafaksiini-nosteen ansiosta yksinäisyys on menettänyt merkitystään. En enää kärsi kovin voimakkaasti siitä, etten kyennyt muodostamaan toimivaa parisuhdetta ja että jäin ilman omaa perhettä.
"Ennen en uskonut mä voimaan rakkauden. Kävelin vain katuja maailmaani miettien. Kertonut murheitani muille en, kaiken itselläni pidin. Surulliset kasvot peittivät naamani. Ennen mä vihasin kun loska peitti maan, ja tuntui et moni asia sai mut masentumaan... Elämästä nauttimaan ilman sen suurempaa. Kunnes löysin sen, multa puuttui palanen".
Kuten Tea hempeilee Sadepisarat-kappaleessa. Kohdallani venlafaksiini sai minut täydemmäksi. Ennen pelkäsin ja luulin olevani riippuvainen rakkaudesta. Löysin kuitenkin syvän rakkauden tuon kemikaalin avulla. Toisilla se voi olla piriä, monilla viinaa. Terveet käsittääkseni tavoittavat onnen ja rakkauden toisen ihmisen kautta. He ehkä saavat vierelleen ihmisen, josta peilaavat omia tunteitaan.
Venlafaksiinin tuoma pössis minullakin vähentää yksinäisyyden murehtimista. Hyvässä pössiksessä jopa onnellisten pariskuntien näkeminen ei aiheuta surumielisyyttä. Haaveilin aiemmin omasta perheestä. Nykyään nautin kun näen pieniä lapsia äitiensä ja isiensä kanssa ulkoilemassa. Heille perhe on valtava voimanlähde arjen kuluttavuuteen. Kuitenkin parisuhteen ja etenkin avioliiton sekä perhe-elämän ylläpitokustannukset ovat korkeat. Avioliitto on kallis investointi, joka hyvin usein johtaa jopa konkurssiin. Taloudellisen vastuun lisäksi sitoutuminen parisuhteeseen ja perheeseen tuo mukanaan hurjan emotionaalisen vastuun.
Näiden tosiasioden vallitessa koen usein yksinäisenä olevani hyvin vapaa mies. Enhän ole vastuussa itseni lisäksi kenestäkään muusta. Eikä se todellakaan ole itsekkyyttä, vaan yksin jäämisen myötä tullutta omaa tilaa.
Kohdallani venlafaksiinikin vähentää libidon voimakkuutta, joka on vain siunaus. Huomaan edelleen nättejä naisia, mutta en masennu kun he ovat tavoittamattomissani. Vaikka jollakin on kauniit kasvot, terhakat rinnat ja hyvä peppu, mitä sitten? Hänkin on vain yksi ihminen. Toivon että hänen elämästään muodostuu onnellinen ja rakkauden täyttämä taival.
En todellakaan haluaisi ihmisten käyttävän masennuslääkkeitä yksinäisyyteen. Mutta lääkefirmat ovat mainostaneet näitä nappuloita jopa leskeksi jääneille, puolisoaan sureville yksin jääneille. Ei heidän mielestäni kannattaisi käyttää näitä aivojamme tuhoavia lääkkeitä.
Tänään lenkillä ollessani mietin venlafaksiinin ja mirtatsapiinin vaikutuksia aivoihini ja maksaan. Tulin siihen tulokseen, että saatan menehtyä nelikymppisenä aivo- tai sisäelinvaurioon. Kai nämä ainakin hieman käyvät maksan päälle. Libidon heikentymisen seurauksen uskon näiden troppien lisäävän riskiä mm. kives-, eturauhas- ja naisilla kohdunkaulansyöpään.
En kuitenkaan jaksa murehtia, miten loput 10 vuotta sujuvat. Tein kerran elinikäodotustestin ja sen mukaan elän noin 74-vuotiaaksi. Siinä ei kuitenkaan otettu huomioon aivoja rapeuttavia masennuslääkkeitä, eikä kroonista yksinäisyyttä.
En osaa nähdä itseäni ainakaan yli viisikymppisenä. Ehkä siinä nelivitosena saan aivoverenvuodon ja tulpan tai yllättävän sydäninfarktin. En tiedä minne tuuperrun. Voi olla että liikkuessani tai sitten yksin asunnossani muutaman kerran lattialla kouristaen. Ajatelkaa muuten kuinka meillä yksinäisillä ei ole ketään läheistä auttamassa sairauskohtauksen aikana! Uskon näiden uuden sukupolven masennuslääkkeiden lisänneen noiden oireiden muodostumista.
Nautitaan näistä hetkistä niin kauan kuin tätä kestää :).
Joo, eli ei kannata mielestäni pelkkään yksinäisyyteen käyttää droppeja. Mutta useinhan yksinäisyys aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.
Ainakin omalla kohdalla lääkitys tuo mukanaan tunne-elämän kaventumista ja tekee minusta ajoittain apaattisen. Tosin sekin on parempi kuin jatkuva "pakene tai taistele" -pelkotila. Lääkittynä ihmisten joukossa voi yleensä olla onnellisena ja autuaana.
Itse kärsin myöskin sosiaalisten tilanteiden pelosta, pääasiassa ryhmätilanteissa ja viereiden ihmisten seurassa ja olen saanut Cipralexia siihen. Eipä tämä mikään ihmelääke tunnu olevan. Ehkä helpottaa vähän oloa, mutta ei mitenkään todella näyttävästi. Sivuoireet ovat nukahtamisvaikeuksia ja joskus ihan vähän huonovointisuutta.
En tajua miksei niille omille ongelmille voi tehdä mitään, vaan pitää jotain lääkkeitä vetää. Jos pelottaa kävellä ulkona niin kyllä siitäkin voi päästä eroon jos totuttelee, jos pelottaa että lihoo liikaa ihqdaa niin sitten voi vaikkapa syödä terveellisesti eikä vetää jotain masennuslääkkeitä. Miks vitussa sitä masennuksen syytä ei osata enää selvittää? Jos masentaa vaikka se, kun on niin vähän jotain muotivaatteita niin menee ostamaan. Aina vaan luovutetaan vetämällä kemikaaleja?
Joka kerta kun tossaat rahaa nappuloihin, lääketeollisuusporhot nauravat räkäisesti.
Se on lääketutkimus mennyt niin pitkälle. Jopa ovulaatiota voidaan estää kemiallisesti, jonka avulla naisten seksielämästä nauttiminen on tullut tämän päivän tasolle. Ennen sitä ehkäistiin tappamalla siittiöitä istumalla pitkään kuumassa saunassa ennen varvia. Ja kai kondooleitakin on valmistettu ennen kumiteknologian kehitystä mm. kotieläinten suolesta.
Monet ihmiset eivät kykene yksin selvittämään ongelmiaan. Lääkärit eivät ala tukihenkilöiksi, vaan kirjoittavat "kemiallisia kavereita", jolloin monista saadaan näennäisesti terveitä. Pilleri kerran tai kahdesti päivässä pitää lääkärin loitolla.
Lääkettä käyttämällä potilaat pysyvät hiljaa ja uudet asiakkaat pääsevät vastaanotolle. Tehokkuus ja nopeus ovat nykyaikaa. On todella vaikeaa saada avohoitopotilaana kiinni omaa hoitavaa psykiatria. Heillä on kalenteri niin täynnä, että uusi lääke voidaan aloittaa pelkän puhelinkeskustelun perusteella. Niin ainakin minulle on käynyt.
Lisäksi mielialalääkkeitä pidetään nopeana ja tehokkaana hoitona. Ongelmat alkavat näennäisesti poistua 2-4 viikon kuluttua. Lääkehoidon ansiosta kalliit ja aikaa vievät psykoterapiat voidaan usein jättää kokonaan väliin = kustannustehokasta ja nopeaa.
Masennuksesta ja heikosta itseluottamuksesta kärsivän on vaikea lähteä rakentamaan uutta, eheää ja itsevarmaa minää. Usein hänen ystäväpiirinsä on miltei hävinnyt ja kuinka vaikea onkaan yksin mennä piireihin.
Mielialalääkkeet ovat huono tapa selvittää ongelmia. Ne eivät useinkaan korjaa aiheuttajaa, vaan vähentävät tunteita ja saavat mielialan aurinkoiseksi.
Mistä erottaa avohoitopotilaan ja hoitohenkilökunnan toisistaan?
-Potilas hymyilee enemmän. (lääkärit ja hoitajat ovat vakavia. Potilas hyvässä pössiksessä).
Mistä erottaa suljetun osaston potilaan ja työntekijän toisistaan?
- Työntekijällä on avaimet.
Kuinka mielellään minäkin luopuisin negatiivisesta minäkuvasta ja sosiaalisesta pelosta. Uskoisin olevani ihan normaali ja hyväksytty ihminen.
Kuinka voisinkin nukahtaa illalla normaalisti, murehtimatta ongelmia aamuyöhön saakka. Mutta niinhän voinkin! On siis tullut aika ottaa iltalääke... Ja kohta on taas uusi aamu ja punaisen kapselin aika. Kun venlafaksiinin määrä plasmassa on huipussaan, on olo tarmokas ja pelottaakin vähemmän. Myös pupillit suurenee, mutta ei ne viesti rakastumisesta. On kyseessä kemiallinen, kevyt huumaustila.
"Jos pelottaa kävellä ulkona niin kyllä siitäkin voi päästä eroon jos totuttelee,"
Näin puhuu ihminen jolla ei ole mitään kokemuksia. Itse olen totutellut tilanteisiin jo kymmenen vuotta ja enpä ole tottunut.