Aina silloin tälläin näkee kommentteja, että navigaattorit ovat pelkkää huu-haata joka ei koskaan voita kunnon karttaa. Ilmeisesti asiaa kommentoi henkilö joka navigoi lähinnä keittiön-vessan ja jääkaapinväliä.
Olen ajellut ympäri Suomen 60 luvun lopulta saakka, siis siitä asti kun kortin sain. Aika monta kaupunkia ja kylää on tullut tutuksi, mutta paljon vielä käymättä. Jos jossain on tullut käytyä 80 luvun puolella ja menet paikkakunnalle nyt kaikki on muuttunut ja olet helposti eksyksissä.
Joudun käymään teollisuusalueilla eri firmoissa ja myös julkisissa rakennuksissa. Navigaattorista on ollut suunnaton apu näissä käynneissä. Tulee kokonaisia uusia asuin- ja teollisuusalueita, mistä pirusta ne kaikki tietää ja muistaa. Varsinkin kun liikut yksin, pitäisi lukea kartaa ja tietä yhtä aikaa ja tavata tietysti kadunnimiä jos kyltti sattuu kohdalle, jos kylttiä ei näy et tiedä millä kadulla olet.
Kävin tuossa jokunen vuosi keski-suomalaisessa teollisuustaajamassa jossa piti löytää yksi firma. Kiersin kylän kolmasti ja tulin aina melkein samaan lähtöpaikkaan, löytyihän se firma lopulta, onneksi ei ollut sentään kiire. Sen jälkeen painuin alan kauppaan ja ostin navigaattorin, eikä ole kaduttanut päivääkään. Poikani on ammattikuski joka tuo ja vie erilaisia kuljetuksia välillä Vuosaari ja muu Suomi. Ilman navigaattoria ei firmat aina löytyisi ainakaan lyhyessä ajassa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
joka rummuttaa paperikartan puolesta.
Aloitin autonkuljettajan työt vuosituhannen tietämillä suurehkossa kaupungissa josta en tuntenut ennestään kuin citymarketit ja kävelykadun. Silloin ei tämän tason navigaattoreita tunnettu. Pikkuhiljaa kylä ja sen laidat tulivat tutuiksi, sekä kartanluku. Pari vuotta sen jälkeen muutin täydin uudelle seudulle työn ja nykyisen vaimon perässä. Taas auton rattiin ja paperikartan perässä joka paikkaan, käyntipaikkoja 30-40 vuorossa.
Työnantaja on vaihtunut, ja paperikartat jääneet sivummalle navigaattorien vallatessa alaa. Tosin enää en sitä niinkään tarvi. Jos joku osoite on outo, vilkaisen lähtiessä tietokoneen ruudulta paikan.
Kyllä se navigaattori hyvä peli on, mutta itse en käytä sitä niinkään suunnistamiseen. Kattavat trippi- ja nopeusmittarit ovat hyvät, ja Garmin näyttää saapumisajan kohtalaisen tarkkaan. Toki joskus sen ohjeiden perässä mennään mutta edelleen Garmin on sivuosassa suunnistuksessa. Ja tuleepa sen ohjeiden mukaan ajettuna nähtyä sellaisia maisemia joita ei muuten näkisi..
heidän puheensakin ovat: jokainen, joka joskus on yrittäyt mennä vähänkin pienempään firmaan navigaattorilla, tietää kokemuksesta, että siinä firman kohdalla se sanoo olet saapunut päämäärään, vaikka sitä pienempää firmaa ei siitä katukuvasta suurennusklasillakaan erota ja pari metriä siitä eteen päin se kehottaa navigaattori tekemään uukäännöksen ja sieltä uukäännöksestä takaisin tullessa se sanoo siinä firman kohdalla, että on taaskin saavuttu päämäärään ja pari metriä siitä eteenpäin pitää taaskin tehdä uukäännös, vaikka siinä ei äsköänkään katukuvassa mitään firmaa erottunut. Tälläisiä firmoja on Suomessakin mielettömänkin paljon enemmän kuin sellaisia, joitten pääportista ajaessa ei tartte karttojakaan, kun se savupiippu näkyy naapuripitäjään saakka ja riittää, että pitää ratin tiukasti sitä kohti.
Ihan oikeen oikeesti menen navigaattorilla pieneen firmaan. Kas kun useilla firmoilla on jokin kyltti seinässä/postilaatikossa ja opin jo kansakoulussa lukemaan. Viime viikolla viimeksi kävin eräässä nurmijärveläisessä yrityksessä, johon varmaan en olisi osunut niin helposti ilman navia. Toki navigaattorin käyttö vaatii myös omaa älliä, laite on yhtä tyhmä kun vanha saapas, se antaa sinulle vinkin sinä päätät - ei navigaattori. Tästä voisikin vetää suoraan lausahduksen; ei tyhmille.