Laukaisi tuo fendarikeskustelu yhden mietteen hereille: oletteko huomanneet, että suurin osa (ei ehkä niinkään fendareita koskien) niistä "perinnejutuista", joita jotkut kovasti haluaisivat ylläpitää, liittyvät sotilaalliseen merenkulkuun, siis laivastopuuhiin. Näkyvimpänä esimerkkinä tietysti useimpien pursiseurojen puheenjohtajastaan käyttämä nimitys "kommodori", seuraavana lippujutut ja aika paljon muutakin.
En tiedä, miksi näin; ehkä johtuu yksinkertaisesti siitä, että sotilailla on aina ollut taipumus takertua siviileitä enemmän ulkoisiin detaljeihin, kauppamerenkulun piirissä keskitytään enemmän hommien hoitamiseen. Mutta on huvittavaa, että juuri näitä sotilaspuolen juttuja sitten pursiseurojen pikku amiraalit haluavat kovasti hehkuttaa.
Kuitenkin maailman laivoista, veneistä ja merenkulkijoista on valtava enemmistö aina ollut siviileitä. Miksi ihmeessä me siviiliveneilijät sitten ottaisimme esikuvamme sotilailta?
En tiedä, miksi näin; ehkä johtuu yksinkertaisesti siitä, että sotilailla on aina ollut taipumus takertua siviileitä enemmän ulkoisiin detaljeihin, kauppamerenkulun piirissä keskitytään enemmän hommien hoitamiseen. Mutta on huvittavaa, että juuri näitä sotilaspuolen juttuja sitten pursiseurojen pikku amiraalit haluavat kovasti hehkuttaa.
Kuitenkin maailman laivoista, veneistä ja merenkulkijoista on valtava enemmistö aina ollut siviileitä. Miksi ihmeessä me siviiliveneilijät sitten ottaisimme esikuvamme sotilailta?
Vastaukset 72
Vanhimmat
tunne veneilykulttuuria, mutta ilmeisesti tuo liittyy enemmän purjeveneilyyn ja periytyy ajalta, jolloin veneily oli enemmänkin paremman väen harrastus. Nythän esimerkiksi pukeutuminen on aika vapaata, tyyppiesimerkki lihavako, punaiseksi palanut keski-ikäinen pariskunta kymmenmetrisen moottoriveneen kannella kittaamassa kaljaa, mies uikkareissa ilman paitaa ja rouva bikineissä.
Olisiko antennipipo ja maripaita hyvä!
Onko mielestäsi veneilykulttuurin rapauttamista se että veneilijät on, käyttäytyy ja pukeutuu mainitsemallasi tavalla;
"Nythän esimerkiksi pukeutuminen on aika vapaata, tyyppiesimerkki lihavako, punaiseksi palanut keski-ikäinen pariskunta kymmenmetrisen moottoriveneen kannella kittaamassa kaljaa, mies uikkareissa ilman paitaa ja rouva bikineissä."
Itse olen enemmän huolissani veneilytavoita ja toisten huomioon ottamisesta (ottamattomuudesta) kuin ihmisten ulkonäöstä tai pukeutumisesta!
kisoissa tykit jyskyy, satamassa satamakapteeni pomottaa, pomomiehet univormuissaan vetää lipun nostossa ja laskussa kättä lippaan jne. Kyllähän vastaavia muinaisten armeijoiden käytäntöjen jäänteitä esiintyy muuallakin - mitä järkeä on esim. viestijuoksussa kun kännykkäkin on keksitty, keihäänheitosta ja kuulan työnnöstä nyt puhumattakaan.
Siis onko jossain seuroissa todella ihan käytännössä tuommoista "käsi lippaan" meininkiä?
vaikka touhu on kieltämättä niin humoristisen näköistä että sitä on vaikea repeämättä loppuun asti katsella.
..huomannut. Suurin osa veneilyn ja purjehduksen perinteistä, joita pyrin noudattamaan, liittyy käytännöllisyyteen ja turvallisuuteen. Kuten tuo fendariasiakin. Ja se, että kiinnitysköydet otetaan pois purjehduksen ajaksi. Tai se, että autetaan rantautujaa ottamalla köydet vastaan, tai että kiinnitysköysivyyhteä ei jätetä sotkuiseksi kasaksi laiturille, ja että purjeet pakataan lyhyenkin laiturisaolon ajaksi siististi kannen alle, rantauduttua ensin siistitään vene ja purjehdusköydet vyyhdetään ennen laiturille menoa.... jne. Eli enemmänkin siihen "hommien hoitamiseen" kuin ulkoisiin detaljeihin.
Mihinkään seuroihin tai kerhoihin en edes kuulu, ja "lippukulttuuri" rajoittuu omassa veneessäni suomen kauppalitun satunnaiseen käyttöön, ajoittaisine unohtamisineen... Mutta mä olenkin tällanen pitkätukka purjehduspummi...
Silti surullisena olen pannut merkille useiden uusveneilijöiden roikottavan fendareita aina ulkona (ne likaantuvat ja likaavat veneen, johon niillä nojataan), jättävän keulapurjeen useiksi päiviksi kannelle satamassa ( se likaantuu ja nuhraantuu, aurinko haurastatuttaa sen ennen aikojaan), laiturilla on iso sotkuinen köysivyyhti, johon helposti kompastuu, rantauduttua vene näyttää kuin sieltä olisi juostu hengenhädässä terassille, ja kaikki on jäänyt juuri siihen mihin sattui kädestä putoamaan, mm. partaan kiskossa olevat plokit sojottaa ulospäin ja kolhii aallokossa naapuriveneen kylkiä, vesillä pidetään vaan tiukasti kiinni omista oikeuksista ja kohteliaisuus on unohdettu täysin... ym.
Jonkun mielestä nuo on jonninjoutavaa vanhojen partojen "purjehduksen perinteitä", minulle taas turvallista ja joustavaa veneilyä, jolloin kaikilla on mukavaa ja helppoa...
voinut erotella vähän tarkemmin tuossa alussa omiksi ryhmikseen jutut, joille löytyy jokin käytännöllinen (vaikkei välttämättä todellinen tai merkityksellinen) perustelu ja jutut, joiden ainoa peruste on "näin on aina tehty". Jälkimmäisistä käy se mainitsemasi lippukulttuuri hyvänä esimerkkinä.
Toisaalta noissa on tiettyä päällekkäisyyttä. Jos satuit katsomaan tuota fendarikeskustelua, niin ei siellä ollut päällimmäisenä käytännöllinen perustelu vaan pelkästään tapa.
Minä kyllä ihmettelen, miksi "surullisena olet pannut merkille". Miksi sinä otat muiden tekemisistä stressiä? Tuo ihan viimeinen kohtasi oli ainoa, jossa se tuntui jotenkin perustellulta. En tosin itse ole kokenut ongelmaksi; tykkään siitä, että kukin hoitaa omat asiansa ja antaa muiden tehdä tavallaan ja näiden joutuessa konfliktiin vilkaistaan sitten lakikirjasta, miten tehdään.
Muuten, jos kiinnitysköysillä tarkoitat keulaköysiä, niin minusta on ihan järkevää antaa niiden olla paikoillaan keulalla. Eipähän sitten tarvitse erikseen kaivella esiin rantautuessa. Kun pistää haan keulakaiteeseen kiinni, niin eivät pääse putoamaan veteen eikä satamien ulkopuolella ole sitäkään riskiä, että takertuisivat johonkin kiinteään tai toiseen veneeseen.
Jos ankkuriryyppyrommia ei ole veneessä niin totta hemmetissä se pitää mennä ottamaan terassille. Eli pienellä perinteen vaalimisella lähes kaikki muutkin ongelmat on ratkaistu veneessä ;)
Surullista se on siksi, että melko moni noista asioista vaikuttaa tai saattaa vaikuttaa kanssaveneilijöihin myös. Vaikkapa se veneeni kylkien likaantuminen muiden vedessä liotetuista fendareista tai sivulle törröttävän heittoplokin tekemät syvät naarmut veneeni kylkeen toisen rantautuessa viereeni tai mahdollinen kompastumiseni köysikasaan laiturilla yöllä kapakasta palatessani... ;-)
Tykkään juurikin siitä, että kukin hoitaa omat asiansa eikä omilla toiminnallaan aiheuta mitään toimentipeitä muille.
Kiinnitysköydet otan aina keulalta ja perästä myös pois purjehduksen ajaksi. Eipähän sotkeudu purje niihin keulalla eikä sitlootassa pyöri ylimääräisiä köysiä sotkeentumassa vaikkapa isonpurjeen falliin juuri, kun olen laskemassa purjetta...
Siis tuo ettei aiheuta toimenpiteitä muille. Silloin pitäisi lopettaa vesilläliikkuminen, ettei koskaan olisi asemassa, jossa joku toinen joutuu väistämään :)
Hanki rullapurje, niin ei sotkeudu köydet...
enemmän jostain muusta kuin siitä, että ovat merivedessä ajon aikana huuhtoutuneet.
Mielestäni yllä olevat viestit olivat täyttä asiaa.
Joustavuutta ja huomaavaisuutta pitäisi olla kaikilla. Satamissa tuli nähtyä kaikenlaisia koheltajia, jotka tulevat isoilla veneillä ilman minkäänlaista osaamista ahtaisiin paikkoihin. Sitten pyydetään naapuria laittamaan köydet kiinni ja murjotaan toisten veneitä. Fendereitä ei välttämättä lainkaan tai ehkä pari liian pientä. Jos ei välitä omasta veneestään, niin ainakin voisi välittää toisista.
Ei näitä tapauksia onneksi montaa osunut kohdalla, mutta muutamassa tapauksessa oli kyllä kaikki ainekset isompiinkin vaurioihin. Pieni järjenkäyttö olisi auttanut eikä mitään ongelmaa olisi ollut.
Hyvä syy jatkossa suosia luonnonsatamia näiden moottoriveneilijöiden kaljaterassisatamien sijaan.
Eipä tarvitse kamalan pitkään miettiä, mitkä mainituista tavoista pohjautuvat niin lähelle käytäntöä, kuin mahdollista. Onhan se tietenkin niin, että jos matkat ovat luokkaa 8nm satamasta satamaa, voi olla turhauttavaa jatkuvasti pelata fendareiden ja purjeiden kanssa. Ja kiinnitysköysien.
- isossa aallokossa kaikki "ylimääräinen" kannella on suora turvallisuusriski. Tässä ei mielestäni ole mitään epäselvää.
- kannella liikuttaessa pyritään turvallisuuden vuoksi pitämään poissa jaloista kaikki sellainen "ylimääräinen", joka voisi estää liikkumista. Selvä kuin pläkki.
- purjeveneessä on aina köysiä, vaikka kaikki purjeet olisivat rullalla. Eikö? Aivan kotisatamassa olen todistanut, miten porukalla koetettiin irrottaa potkuriin sotkeutunutta keulaköyttä.
- aivan älytöntä vedota turhaan epäitsekkyyteen. Onhan se tietenkin niin, että nykyään on helppoa olla super-itsekäs. Jää itselle enemmän, kun ei tarvitse muista välittää. Vaan kun tulee se tilanne, että tarvitsisikin muita ihmisiä (ja se tilanne tulee eteen kaikille, jotka tarpeeksi vanhaksi elävät), on sitten kiva nöyrtyä...
Onhan noissa perinteissä toki sellaisiakin maneereja, jotka vain kuuluvat kuvioihin, ilman sen suurempaa (selkeää) käytännön merkitystä. Minun mielestäni on kuitenkin hyvä, että joitakin perinteitä pidetään yllä myös perinteen säilyttämiseksi. Ja sitä paitsi siistiä venettä on aina kivampi katsella, kuin jotain köysimykkyrää tai purjekasaa, jota koristavat eri puolilla roikkuvat fendarit. Jaa, ehkä sellainen kuitenkin kommodorille sallitaan...
minusta on myös mielekästä tehdä asiat mahdollisimman helposti ja vähällä vaivannäöllä. Tästä seuraa, että peräköysi kyllä sijoitetaan säilytyslaatikkoon pois tieltä, mutta keulaköydet taas jätetään paikoilleen. Haka vain keulakaiteeseen, aivan kuten tuossa edellä sanottiin. Se ei karkaa mihinkään, koska on molemmista päistä kiinni eikä sitä sitten tarvitse kaivella mistään esille, kun tullaan satamaan. Jos kiinnittyminen ei olisi lähes jokapäiväistä vaan vene olisi merellä jopa viikkoja yhteen menoon, olisi tietysti järkevääkin toimia toisin ja panna köydet suojaan suolavedeltä ja auringolta.
Enpä keksi, miten se köysi pääsisi purjeeseenkaan sotkeutumaan. Mutta onko niin, että et käytä rullaa vaan vanhanaikaista alaslaskettavaa keulapurjetta? Silloin riski on tietysti olemassa.
Samoin fendarit vain nostetaan kannelle, mistä ne on nopea potkaista kyljelle satamaantullessa. Onpahan siten lokeroissa puoli kuutiota tjs. enemmän tilaa muulle tavaralle. On pohdittu tuo pari kertaa läpi ja mietitty, ovatko fendarit kompastumisriski. Päädyttiin siihen, että riski on merkityksetön, koska vene on varustettu niin, että kaikki hoidetaan istumalaatikosta käsin. Jälleen pitkillä valtameritaipaleilla kannattaisi tehdä toisin eli panna fendarit suojaan, jos mahtuvat. Mutta kuten perinneveneiden rakenne, myös noudatettavat rutiinit sopeutuvat ja on järkevää sopeuttaa olosuhteisiin. Turha soveltaa Itämerellä Atlantti-rutiineita.
onkin viisaampaa pysyä sieltä poissa kun ei kerran perseesi kestä merivettä.
Ei ole rullaa, koska mulla on 7 erilaista keulapurjetta eroilaisiin keleihin ja vaihdan niitä usein myös kulussa ollessa. Mun laittiykkönen varsinkin tuppaa takertumaan keulakaiteessa kiinnioleviin laituriköysiin. Lisäksi kun spinnulla ajetaan ja vaihdetaan välillä genuan/spinnun välillä ei kannella todellakaan kaivata mitään ylimääräistä.
Fendareilla on oma paikka takaboksissa ja niiden irrottamiseen/kiinnittämiseen ei montaa sekuntia mene, joten otan ne aina pois, paitsi jos ajan vain sen parisataa metriä omasta laituripaikasta tankkauspisteeseen muutaman sadan metrin päähän...
Eri veneissä on erilaiset tavat ja ne on muotoutuneet juuri niin kuin sanoit: vähimmän vaivan ja riittävän turvallisuuden/mukavuuden perusteella.
Jos et keksi miten keulassa kiinni olevat köydet ja kannelle nostetut fendarit voivat olla haitaksi purjehtiessa, niin käy kerran kasuunilla pyörähtämässä vaikkapa vain vaatimattomassa SW 8-9 m/s -kelissä, niin seuraavalla kerralla jo pakkaat tavarat pois ihan vapaaehtoisesti.
kelissä noiden kanssa. Ei ollut mitään haittaa. Jos sinulle on, niin osaamisessasi on jokin vakava puute.
Ehkä turhan provosoivaa väittää toisen osaamisessa olevan puutteita, jos et tunne venettä, josta toinen kirjoittaa. Minulla ainakin 8-9- metrin tuulessa kasuunin tasalla ei fendarit edes pysyisi kannella kuin sitomalla. Ja fendarit keulassa sekä keulaköydet keulakaiteessa aiheuttaisi varmuudella ongelmia. Mun ykkösgenua kun on 150 % ja tulee sitlootantasalle saakka... ja kantta pitkin. On aivan varmaa, että jokainen ylimääräinen esine kannella minun veneesäni aiheuttaa purjeen takertumisen niihin.
Olin muuten perjantaina juurikin siellä kasuunin kulmilla illalla. 8-9 metrinen itätuuli sai aallokon nousemaan kohtuulliseksi vasta viitisen mailia pihliksestä etelään. Oli kai ollut itäkoillisesta se tuuli kun aallokko tuli vähän enemmän koillisen suunasta kuin tuuli.
Mulla oli itseasiassa ensikertalainen tässä veneessä mukana ja hän kysyi rannasta lähtiessä, että nostaako hän fendarit vaan kannelle ja käskin tuoda ne pois. Rannassa oli leppoisa 4-5 metrinen tuuli, mutta ulompana se 8-9.
Käytettiin ulkoskuuttausta kun ajettiin välillä strekkiä, eli genoaan tulee neljä skuuttia.... Ja manöövereissä pyrki nytkin takertumaan jokin niistä mantookiin/ST-kiskoon/spinnupuomiin/plokeihin mastonjalassa. Jos siellä olisi ollut ylimääräistä kamaa kannella, se olisi tiennyti vaan ongelmia ja mahdollisesti kevlarin suikaleita...
Erilaisessa veneessä on erilaiset tavat. Ja minulla ne tavat on ihan syystä sellaiset kuin on.
Ehkä turhan provosoivaa väittää toisen osaamisessa olevan puutteita, jos et tunne venettä, josta toinen kirjoittaa. Minulla ainakin 8-9- metrin tuulessa kasuunin tasalla ei fendarit edes pysyisi kannella kuin sitomalla. Ja fendarit keulassa sekä keulaköydet keulakaiteessa aiheuttaisi varmuudella ongelmia. Mun ykkösgenua kun on 150 % ja tulee sitlootantasalle saakka... ja kantta pitkin. On aivan varmaa, että jokainen ylimääräinen esine kannella minun veneesäni aiheuttaa purjeen takertumisen niihin.
Olin muuten perjantaina juurikin siellä kasuunin kulmilla illalla. 8-9 metrinen itätuuli sai aallokon nousemaan kohtuulliseksi vasta viitisen mailia pihliksestä etelään. Oli kai ollut itäkoillisesta se tuuli kun aallokko tuli vähän enemmän koillisen suunasta kuin tuuli.
Mulla oli itseasiassa ensikertalainen tässä veneessä mukana ja hän kysyi rannasta lähtiessä, että nostaako hän fendarit vaan kannelle ja käskin tuoda ne pois. Rannassa oli leppoisa 4-5 metrinen tuuli, mutta ulompana se 8-9.
Käytettiin ulkoskuuttausta kun ajettiin välillä strekkiä, eli genoaan tulee neljä skuuttia.... Ja manöövereissä pyrki nytkin takertumaan jokin niistä mantookiin/ST-kiskoon/spinnupuomiin/plokeihin mastonjalassa. Jos siellä olisi ollut ylimääräistä kamaa kannella, se olisi tiennyti vaan ongelmia ja mahdollisesti kevlarin suikaleita...
Erilaisessa veneessä on erilaiset tavat. Ja minulla ne tavat on ihan syystä sellaiset kuin on.
Todistit juuri viestilläsi, että olet näitä nettipurjehtijoita. Veikkaan, ettei sinulla ole venettä lainkaan.
edellistä kirjoitusta ja sitä edeltänyttä, niin huomaat saman asian, josta moitit tuota edellistä. Siellähän lausuttiin jylhästi tyyliin "huomaat kyllä, kun kerran kokeilet". Vaan eipä otettu lainkaan huomioon sitä mahdollisuutta, että saattoipa olla kokeiltu.
Voin itsekin todistaa: tapana on pitää fendarit aina kannella. Kaiteissa on verkot lasten ja kotieläinten takia, joten kyydissä ovat fendaritkin pysyneet 15-16 -metrisessäkin. (Ei, en mene sellaiseen mieluusti, mutta joskus ei ehdi alta pois tai on pakko päästä odottavan työaamun takia kotiin sunnuntaina, vaikka tuuli olisi paljonkin perjantaina ennustettua kovempi. Niin kävi esim. viikko sitten.)
Minä en huoli veneeseen noin isoa genuaa juuri siksi, että se voi sotkeutua. Yleensä keulalla on itseskuuttava (rulla)fokka. Genuaa on kokeiltu, mutta ei ole innostanut, annan mieluummin pois solmun nopeudesta kuin luovun itseskuuttaavan mukavuudesta. (Jep, on tilanteita, joissa se ei ole niin kätevä, kuten semmoista käyttäneet tietävät. Mutta hyvät puolet voittavat huonot).
Kevlarin suikaleita? Luotiliiveissäkö sinä purjehdit? (Joojoo, kyllä minä tiedän, että siitä tehdään purjeitakin. Pidän vaan semmoisia turhana elvistelynä.)
Enivei, pointti oli siis se, että mielestäni se kasuunillemenoon kehottaja aukoi itse päätään ilman parempaa tietoa ja sai siis mitä ansaitsi.
Mutta tarkoitin myös, että saattaa olla kokeiltu, mutta eri veneissä on eri tavat... ja syystä ne on sellaiset kuin on. En sitä vaan selvästi tainnut tuoda esiin, vaikka sitä ajattelin kirjoitusta aloitaessani.
Mulla on myös ST-fokka, mutta on myös 6 muuta keulapurjetta veneessä. Kelin ja purjehduskavereiden mukaan valitaan eri purje. ST-fokalla menen lähes keliin kuin keliin, jos olen perheen/lasten kanssa tai purjehdin matkaa yksin. Kisaan taas otan sen suurimman mahdollisen kevlarpurjeen, jolla arvelen senhetkisen miehistön pärjäävän vallitsevassa kelissä ja jätän muut laiturille. Ja ykkönen ja kakkonen mulla vaan on laminaattipurjeita, loput on dacronia. Yleensä ei tuplaskuuttejakaan laiteta, kuin kisaan tai treeneihin.. tai vaan kun halutaan pitää hauskaa ja ajaa kovaa...
Perjantaina menin seuraamaan HTR:n lähtöä ja sporttisella meiningillä, siispä isointa ja parasta purjetta ylös...
Kaikelle on paikkansa ja aikansa.
Yleensäkin kaikki "opit vielä..." tai "huomaat, jos joskus kokeilet.." -tyyppiset viestit nostaa minulta karvat pystyyn ja adrenaliinitaso nousee, paitsi jos muuten olen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla...
;-)
Huomenna treenit ja tiistaina kisaamaan...
Tervetuloa purjehduksen kiehtovaan maailmaan! Hyväntahtoisena vinkkinä kerrottakoon, että viesteistäsi ilmenee varsin selvästi, ettei sinulla ole juurikaan kokemusta mereltä.
On tietysti mahdollista, että sinulla, tai ehkä jollain kaverillasi on vene, mutta purjehdit korkeintaan sisävesillä. Merellä en usko sinun käyneen lainkaan, kommenttisi puhuvat puolestaan.
Vene, jolla olet päässyt purjehtimaan on ehkä FE 74, Helmsman 23, tai Guy 22 ja purjehdusurasi on alkanut tänä kesänä. Olenko oikeassa?
Suosittelen myös tuulimittarin hankintaa, sillä äkkinäiselle jo 8 m/s saattaa tuntua 15-16 m/s tuulelta.
Ota tämä ihan hyväntahtoisena vinkkinä. Olet puolestani tervetullut purjehtijaksi, kaltaisiasi innokkaita aloittelijoita tarvitaan. Muista kuitenkin vanhuksen neuvo: kokemus, tai sen puute, näkyy tänne kirjoitetuissa teksteissä.
Henkilökohtaisesti suosittelen lukemaan nimimerkki -Mika-:n tekstejä tarkasti, sillä niin minäkin teen. Usein opin jotain uuttakin, vaikka on tullut siellä kasuunillakin käytyä.
...siis tarkoitin, että myös sinulla on ne tavat syystä sellaiset kuin on, olet ne itsellesi ja tilanteeseesi ja veneeseesi hyviksi havainnut. En kiistä niitä. Koitin vaan tuoda toisenlaisen näkemyksen samaan aiheeseen.
Näen vaan heti punaista, kun joku väittää, että jos en voi ajaa fendarit ja keulaköydet kannella, niin se johtuisi minun taitojeni puutteellisuudesta... minulla vaan on erilainen vene ja eri tavat...
tuosta karvojennoususta, vaikka itse asiasta vähän toisella näkökulmalla kirjoittaisin. Kuten itsekin taisit huomata ja muistaakseni toisaalla sanoit, veneet ja tavat on erilaisia. Muilta kuin kilpailuja harrastavilta tuskin löytyy 7 erilaista keulapurjetta. Hyvä jos kahta...
Minuakin hämmästytti tuo aiempi "keräät kiltisti kamat piiloon" vai miten sen menikään, henki oli ainakin semmoinen. Itsellänikin on keulaköydet aina paikoillaan keulalla ja useimmiten fendaritkin vain nostetaan kannelle. Eikä edes verkkoja kaiteissa, niin kuin aiemmalla kirjoittajalla. Sinun varustuksesi on sen verran erilainen, että takertumisriskit lienevät isommat, meidän veneessä taas on melko vaikea keksiä, miten keulaköysiä tai fendareita saisi mihinkään takertumaan. Kaikkein isoin ero taitaa tulla siitä, käyttääkö rullapurjetta vai perinteistä nostettavaa, seuraavaksi keulapurjeen koko lienee merkityksellinen: genua (ja miten iso) vai fokka. Ja jotain tekee sekin, että itseskuuttaavassa on vain yksi skuuttiköysi.
Usein kirjoituksen sävy on paljon kärkevämpi, kuin kirjoittaja on takoittanut. Pyrin tietoisesti siitä eroon, en vaan aina onnistu. Tavat on erilaisia ja näinhän pitääkin olla. Siitähän tässä koko ketjussa on kyse, että onko jotkut tavat vaan "veneilyperinnettä" ilman todellista syytä vai onko joillakin jollekin tavalle oikeasti perusteet. Koitin tuoda esiin perusteet omalle tavalleni tehdä jokin asia. En mitenkään halunnut tai aikonut vähätellä sitä, miksi joku muu tekee toisin.
Mullakin on yhdessä veneesä aina fendarit kannella ja köydet paikallaan, mutta se on yhteysvenekäytössä oleva HT-vene. Välillä kelissä ne fendarit heilahtaa veteenkin, mutta sillä ei ole väliä, anna niiden olla silloin siellä. Ne kun ei kosketa koskaan muuta kuin laituria joko saaressa tai siellä mantereella omassa paikassa.
ST-fokassa mullakin on vaan yksi skuuttiköysi, mutta kisassa tai muuten vaan sporttisessa menossa genoassa neljä. Siis kaksi kummallakin puolella. Toinen on skuuttikiskossa normaalisti ja toinen suunnilleen samalla kohtaa partaassa. Näillä kahdella saa säädettyä purjeen yläsosan sulkemista/avaamista strekillä niin, että alaosa ei muutu. Merkitys on joskus kokonainen solmu vauhdissa ja sen on jo paljon. 5-6 metrin tuulessa voi saada vauhdin nousemaan jopa kahdeksaan solmuun. Alle 30 jalkaselle vanhalle köliveneelle se on hyvä vauhti strekillä.
Mutta näistä syistä tuossa minun veneessäni minimoidaan takertumisriskit poistamalla kulussa kaikki ylimääräinen tavara kannelta.
Erehdyit ihan kohta kohdalta:
-parikymmentä vuotta olen jo veneillyt purjeveneellä pitkin ja poikin Itämerta. Sisävesillä sen sijaan hyvin vähän.
-nykyinen vene on 39-jalkainen, noin pieniä kuin FE ja muut en ole ikinä kokeillut
-tuulimittari on ja asetettu aina näyttämään tosituulta, joten voit ottaa mainitsemani numerot ns. jumalansanana.
Mitä kokemuksen näkymiseen tulee, niin selvimmin näkyy se, että kilpapurjehdukseen suuntautuneet eivät putkikatseisuudessaan näe, että suurin osa veneilystä on ihan muuta. Ja toisekseen avartavin havainto veneilyurani varrelta on, että noin 80% kaikesta siitä, mitä "kokeneet" väittävät tarpeelliseksi tietää ja osata, on itse asiassa täysin joutavaa. Kyse on vain "merikarhujen" epätoivoisesta itsetunnon nostatuksesta, kun alkaa näkyä jo naamasta, että...
Erityisesti aina, kun joku väittää jonkin taidon olevan välttämätön tai selittää tuommoista "kunhan kokeilet niin" skeidaa.
Kauan sitten kuvittelin, että paras tapa oppia on mennä kokeneen purjehtijan gastiksi. No, oppihan siinä, tavallaan. Seuraavat 15 vuotta menikin sitten kaikkien niiden turhuuksien pois karistamiseen.
Mutta nimimerkki -Mikan- yhden sanomisen minäkin haluan toistaa kaikille aloitteleville veneilijöille: kysykää aina "miksi". Jos sillä neuvojallanne/opettajallanne/gurullanne on fiksulta vaikuttava asiaperuste eikä vain "näin on merellä tapana", niin neuvossa saattaa olla ideaa ja sitä kannattaa pohtia tarkemmin. Jos ei, unohtakaa. Ja kiertäkää kilpapurjehtijat kaukaa!
Hieman särähtää tuo yleistäminen kilpapurjehtijat kaikki putkikatseisiksi. Kilpailen kyllä itsekin, mutta vuosikymmeniä olen vaan purjehtinut, en kilpaillut. Tiedän kyllä sellaisiakin, jotka melkein vaan joko treenaavat tai kisaavat.. mutta heilläkin on lomapurjehduksensa ja sen purjehtivat eri asenteella vaikkakin samalla veneellä.
En myöskään yritä väittää omia toimintatapojani ainoiksi oikeiksi tai kyseenalaistaa muiden tapoja purjehtia. On totta, että kilpailevat purjehtijat enemmän painottavat veneen suorituskykyä muiden asoiden edelle, ja koittavat usein saada tavallisesa retkipurjehduksessakin veneestä enemmän nopeutta irti, vaikka siihen ei olisi syytä. Ja ihan vaan siksi kun se on niin kivaa...
Mutta se taitaa johtua siitä, että kilpailevat purjehtijat nauttivat purjehduksesta, sen haasteellisuudesta urheiluna ja jatkuvasta oppimisesta tästä lajista. Retkipurjehtijalle purjehdus saattaa olla taasen mukava ja leppoisa tapa viettää aikaa merellä perheen kanssa ja saareen/vierassatamaan pääseminen päivän tavoite. Tällöin sanoisin, että hän ei ole purjehtija, vaan veneilijä joka veneilee purjeveneellä.
Ja älkää nyt lukeko tuota niin, että väittäisin muiden kuin kilpapurjehtijoiden olevan jotain muuta kuin purjehtijoita. Koitan kuvata ääripäitä siinä janalla, jolle me keikki sijoitutaan johonkin kohtaan, harva kuitenkaan kumpaankaan ääripäähän. Itse luulisin olevani siinä vähän keskikohdasta sinne kilpailevaan päähän päin.... tai, no: siinä keskikohdan ja kilpailevan ääripään puolessavälissä.. ;-)
Vesillä jos nähdään, niin et tunnista minua kilpailevaksi purjeveneilijäksi kuin ehkä siitä, että veneeni kulkee kovaa ja ehkä hieman liian isolla purjepinta-alalla keliin nähden. Ja jos olet samassa veneessä niin siitä, että kerron jokaisen toimenpiteen etukäteen ja myös syyn siihen, miksi jokin asia tehdään.
Harva rallikuski on kusipää liikenteessä, vaikka tietää miten auton saa kulkemaan kovaa. Samoin mielestäni harva kilpapurjehtija on kusipää vesillä, jos ei ole juuri silloin kisassa mukana. Kisassa jokainen kilpapurjehtija on kusipää... ;-)
ajatus tuo jaottelusi tai janasijoittelusi. Siinä tuntuu olevan melko lailla perää. Itseni taidan sijoittaa sinne janan ääripäähän, minulle pääjuttu on vesillä ja ennenkaikkea merellä ja veneessäolo. Purjeet ovat vain yksi väline päästä eteenpäin, itse purjehdus suorituksena ei suuremmin kiinnosta. Toki purjeillakulku sinänsä on useimmiten mukavaa, mutta huomaan, että koneajoa ja purjeillakulkua verratessa minulle nousee melko korkealle se, että jokainen purjeillakuljettu maili merkitsee muutaman desin polttoaineen säästöä. Ei kai oikeastaan rahan vuoksi vaan siksi, että tankkaamisen vaiva lykkääntyy tuonnemmas :)
Toisin kuin joskus väitetään "kaikkien" tekevän, en rupea merellä kisaamaan muiden veneiden kanssa; jos näen jonkun kulkevan nopeammin, saatan kyllä katsoa sen verran hänen kulkuaan, että näenkö ilmeisen syyn asiaan, mutta siihen se jää. Enkä juuri vaivaudu purjeita trimmailemaan, jos ei aivan selvää tarvetta ole (lähinnä selvää läpätystä). Ja jos vauhti hyytyy, niin kone käyntiin.
Oikeastaan miettimisen laukaisi tuo "jatkuva oppiminen". Olen sitä joskus ennenkin ihmetellyt vastaavanlaisessa yhteydessä, sillä kertaa taisi kyseessä olla golfaajan puheet. En tosiaankaan osaa kovin tarkasti sanoa, miksi se niin hassulta tuntuu. Hyvin mahdollinen syy on siinä, että en ole koskaan arvostanut ns. "kädentaitoja" ja olen toisaalta aina ollut varsin nopeaoppinen teoreettisissa asioissa. Motorisiin taitoihin taitaa liittyä aika olennaisesti se, että ne opitaan hitaasti ja kerrostaen, älylliset taidot voi oppia huomattavasti nopeammin. Asian voisi minun kohdallani ilmaista niin, että kun minulle näytetään jonkin asian laskukaava, minä kokeilen kerran ja totean "ai näin se käy" ja osaan sitten. Jos minulle näytetään, miten pitäisi veistää vaikkapa pikkulintu, minä yritän kerran, totean "-tut tästä mitään tule" ja heitän sikseen. (Tuo veistoesimerkki tuli mieleen siksi, että minulla tosiaan oli vuosikausia hyllyssä jokseenkin karmean näköinen keskikouluaikainen käsityötuotteeni, jota pidin siellä oikeastaan muistuttamassa, että minun on turha ruveta edes yrittämään mitään "kädentaitoja" vaativaa.) Pitkän selityksen tarkoitus oli sanoa, että olet varmasti oikeassa siinä, ettei purjehtiminen asiana ole kiinnostava haaste läheskään kaikille purjeveneilijöille. Me, joille se ei ole, olemme taipuvaisia suhtautumaan siihen intohimoisesti suhtautuviin vähintään yhtä suurella ylenkatseella kuin he meihin :) (Äläkä sano, etteivät olisi; sen verran usein olen kuullut kilpapurjehdusta harrastavien puhuvan halveksuvasti "sunnuntaipurjehtijoista" tai vaikkapa esittävän, että seuran tulisi kohdentaa kaikki resurssinsa kilpailutoimintaan, vaikka sitä harrastaa vain muutama prosentti jäsenistä ja veneistä. Samanlaista puhuvat joskus liittotasollakin, mikä on yksi syy, että käännän niille selkäni.)
Ikääsi? Et ainakaan vaikuta aikuiselta.
Samoilla linjoilla ollaan tuon oppimisasian suhteen. Motorisen suorituksen hiomista en kuitsuisi oppimiseksi. Oppimiseen sisältyy mielestäni oivallus, jonkin asian ymmärtäminen laakista. Se voi olla vaikkapa vaan sellainen asia, että näkee jossain toisessa veneessä jonkin asian tehtävän totutusta poikkeavalla tavalla ja paljon helpommin kuin itse on tehnyt. Ja tässä kohtaa saa perinteet heittääkin romukoppaan.
Parhaimmillaan se on jonkin asian itse oivaltamista ilman, että sitä kukaan suosittelee tai että on sen nähnyt muilla käytännössä. Tällaisesta käytännön esimerkki voisi olla vaikkapa keulapurjeen alasvetoköysi. Tämä syntyi ihan omasta halusta helpottaa yksinpurjehtiessa rantautumismanööverejä. Laitoin siis 6mm köyden fokan fallikulmasta halssikulmassa olevan pylpyrän kautta sitlootaan. Tällä pystyin helposti vetämään fokan kannelle siistiin nippuun muutamassa sekunnissa pinnasta käsin. Varmaan tällaisia on muillakin ollut, mutta en ollut kuullut sellaisesta koskaan...
Oppimista oli sekin, kun toissatalvena välimerellä kaveri halusi että mennään vaan osittain sisäänrullatulla genualla, vaikka keli oli kevyttuulinen ja tuuli takaviistosta. Opin silloin vasta uudelleen nauttimaan kiireettömyydestä, auringonlaskusta välimereen hyvän ruoan ja juoman ja musiikin kanssa hyvässä kaveriporukassa. Siihen asti olin jo jonkin aikaa siirtopurjehduksillakin koittanut saada veneen kulkemaan optimaalista vauhtia...
Ja tartun kuitenkin myös tuohon viimeiseen kappaleeseesi... En koskaan voisi edes kuvitella ylenkatsovani muita kuin kilpapurjehtijoita. Suurimman osan elämästäni olen ollut "sunnuntaipurjehtija" tai "perhepurjehtija" ... Ja olen edelleen useimmin vesillä muuten vaan, kuin kisailumielessä. Kuvaamasi kaltainen käytös on useimmmiten oman vähäisen kokemuksen ja tietämättömyyden peittelemistä. Tai sitten kyseessä on henkilökohtainen piirre, joka ei taas liity mitenkään siihen, mitä ihminen harrastaa.
Muistan vastaavan esimerkin parinkymmenen vuoden takaa: Olin käymässä Forssan picknikissä. Se on autoharrastajien tapahtuma, jossa on kaikkea harrastusta laidasta laitaan. Menin sinne Pontiacilla, jonka jätin parkkikselle. Huomasin kerhoesittelyjen puolella Fiat 128 SL 1500 Sport Coupe -auton ja menin juttelemaan sen kuskin kanssa (mulla oli projektina silloin samanlainen). Hän oli suomen Fiat -kehon puheenjohtaja. No siinä muuutaman minuutin keskustelun jälkeen ohi meni usean jenkkiauton jono. Ja tämä puheenjohtaja hyvin happamalla äänellä ja ilmeellä sanoi jotain sentyylistä kuin"..säälittää noikin tyypit noissa lotjissaan, eivät tiedä autoharrastamisesta mitään..."
Menin sanattomaksi hetkeksi, ja kerroin sitten mulla olevan työnalla samanlaisen auton millä hän on täällä, mutta että tulin paikalle toisella harrasteautollani, joka sattu olemaan harvinainen Pontiac Laurentian... En voinut ymmärtää sitä ylenkatsetta jenkkiautoharrastajien suuntaan toiselta autoharrastajalta...
Pitkä oli tuokin sepustus, mutta toivottavasti valottaa edes vähän minun (kilpapurjehtijan) näkemystäni asiaan. Sitä, että saman harrastuslajin eri tavalla ottava ei yleensä ylenkatso vastaavan harrastelajia toisella tavalla harrastavaa... tai sitten kyseessä on asennevamma. Ehkä tuokin kaveri olisi halunnut silloin kovasti muodissa olleen jenkin projektikseen, mutta rahat ei riittäneet... tai oli vaan oppinut tuohon asenteeseen kuuntelemalla muiden juttuja... muiden, joilla oli euroautot harrastuksenaan... Vaikea sanoa... mutta en kuitenkaan voi ymmärtää tuollaista...
Mikä asennevamma! Onko mielestäsi pienikokoinen vene jotenkin huonompi tai halveksittava??? Onko pieni siis aina aloittelijan vene??? (FE 74,Helmsman 23 tai Guy 22). Kautta aikojen on kuljettu merellä hyvinkin pitkiä matkoja pienikokoisilla saaristolaisveneillä ym. Folkkarilla on esim. kierretty maapallo jo kauan ennen GPS aikaa. Pienemmällä liikuva on usein hyvinkin taitava purjehtija, veneen kokohan ei anna samaa suojaa keliltä kuin suurempi. Sehän ei tee pienemmän veneen kipparista mitenkään halveksittavaa tai huonoa, vaan päinvastoin. Mittaatko merenkulkutaidot tosiaan veneen koolla ja lompakon paksuudella? Valitettavan tyypillinen asenne nykyään.
"Näkyvimpänä esimerkkinä tietysti useimpien pursiseurojen puheenjohtajastaan käyttämä nimitys "kommodori", seuraavana lippujutut ja aika paljon muutakin."
Sieltäkö se nimitys tulee? Minä kun olen luullut että tämä kommodori tarkoittaa sellaista kuskia joka juovuspäissään ajaa venettänsä miten sattuu. Joskus kiville, joskus toisen veneen päälle. Eli jos pursiseurassa on kommodori, niin kaikki tietää että sitä pitää vesillä varoa.
No, oppia ikä kaikki.
Veneilyperinne vastannee lähimain kulttuuria, joka sisältää periytyviä tapoja toimia. Se on syntynyt vuosisatojen ja kymmenten aikana itsekseen ja elää hiljaisena tietona siitä, mikä lisää turvallisuutta, mukavuutta ja estää vahinkoja sekä auttaa kriisitilanteista selviytymistä. Yhteinen kulttuuri estää myös turhia riitoja ja mielipahoja ihmisten kesken sekä ylläpitää keskinäsitä arvostusta. Kehottaisin omaksumaan kulttuurin ulkokohtaisiltakin vaikuttavat jutut niin tunnet itsesi onnellisemmaksi ja turvallisuutesi lisääntyy. Se on vain yleensä niin, että veneissä joissa ei viitsitä fendareita nostaa ja irrottaa, tahtoo kaikki muukin olla tehtynä, osattuna ja hoidettuna samalla huolestuttavalla tavalla. Lippua, kommodoria ja jokaista vapaaehtoista seuran toimihenkilöä olisi myös syytä kunnioittaa ja kiittää, vaikka ei pokkuroisikaan sen enempää. Laivastolla ja kauppamerenkululla on edelleen paljon annettavaa siviilipuolelle eikä niiden kulttuurit paljon eroa toisistaan. Kaikki tähtää turvallisuuteen ja tehokkuuteen. Yksiselitteisiin käskyjärjestelmiin ja nopeaan päätöksentekoon, jota tarvitaan harva se päivä huviveneilyssäkin. Ulkoisilta näyttävät detaljit (keskustelun aloittajan termi) eivät ole sotilaivassa eikä kauppamerenkulussa tärkeitä, vaan niiden takana olevat syvemmät perusteet. Kun pidämme kiinni pintapuolisesti vain ulkoisilta detaljeilta näyttävistä asioista, huolehdimme itseasiassa itsemme ja läheistemme hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.
Kuten keskustelun aloittaja toi esille, tuo "veneilyperinne" on todellisuudessa vain hyvin kapea pala veneilyskeneä ja myös sen alkuperä on pääosiltaan kapeassa siivussa eli sotalaivastoissa. Niin pienveneily kuin merenkulku ylipäätään on paljon laajempi ja historialtaan pidempi kuin sen enempää "järjestäytynyt veneily" tai edes sotalaivastot. Merta on kuljettu vuosituhansia ennen kuin joku keksi, että sillä keinoin voisi sotiakin. Aloittajan esilleottama kysymys onkin siksi mielenkiintoinen: miksi ihmeessä veneilijät haluaisivat hakea esikuvansa ja perinteensä militääripuolelta?
Toki sille on yksi historiallinen selitys: pursiseurat ovat historiallisessa mielessä saaneet alkunsa sieltä, ne eivät ole alkujaan olleet siviiliveneilyä. Samalla huomautus: jostain syystä sijoitit kauppalaivastot samaan riviin sotalaivastojen puolelle eroon siviilipuolesta. Minä kyllä miellän kauppalaivastot sinne siviilimerenkulkuun kuuluvaksi asiaksi. Ja perinteisesti maailman kauppalaivastot ovat olleetkin vahvasti antagonistisia sotalaivastoille. Brittimerimiehillä oli aikanaan sellainen sanonta, että ainoa asia maailmassa, mikä on törkeämpi kuin Royal Navyn miesten käsitys brittiläisen kauppalaivaston miehistä, on näiden käsitys Royal Navyn porukasta! (Voi olla, että Suomen kaltaisessa pienessä maassa, jossa suurin osa siviilimerenkulkijoistakin on suorittanut asevelvollisuuden, ei tämä ole niin selvää.)
Minä en todellakaan näe ulkoisten detaljien ylläpitoa minään "hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtimisena". Jos tavan merkitys on unohtunut, ei sillä ole enää merkitystä eikä arvoa.
Usein selitetään, että ulkoisilla muodoilla ja rituaaleilla on yhteisöä kiinnipitävä, yhteenliimaava vaikutus. Tässä on varmasti paljon perää, mutta "veneilyperinteiden" kannalta selitys on ongelmallinen siksi, että on vähintäänkin kyseenalaista, onko mitään yhteisöä olemassakaan. Ja veneilyn ulkopuolellakin on kasvavassa määrin niin, että yksilöt ovat karistaneet yhteisön niskoiltaan.
Henkilökohtaisesti en pidä noita militääripuolelta periytyviä muotoja arvossa, koska koen omakseni lähinnä sen siviilimerenkulun. Leikkikööt soltut ja wannabe-amiraalit lipuillaan ja koppalakeillaan.
Miksi muuten pitäisi välttää mielipahaa sellaisten ihmisten suunnalla, joita ei arvosta?
Ainahan olisi toivottavaa,että veneilijä itse noudattaisi sääntöjä ja ottaisi muut huomioon.Mutta on paljon tapoja,jotka eivät vaikuta mitenkään turvallisuuteen,esim.tämä toisten veneilijöiden moikkaaminen.Itse jos moikkaat ja toinen ei vastaakaan,niin tulee vähän ärtynyt olo,vaikka voihan olla että toisen huomio oli keskittynyt johonkin muuhun tai hän ei vain pidä koko tavasta. Entä kun rantautuessa tervehdit muita ja joku ei vastaakaan?Tai pitääkö saaren tai sataman vessajonossa aina tervehtiä toisia?Samaa ihmistä monta kertaa päivässä?On paljon veneilijöitä,jotka haluavat olla oman perheensä kesken,eikä jokainen koe tarpeelliseksi olla kavereita kaikkien muiden veneilijöiden kanssa.
Ovatko nämäkin veneilyperinnettä?
Tai voinhan vastatakin, eivät ole veneilyperinnettä, ovat vain yleistä käyttäytymisperinnettä.
Itse tykkään oikein kovasti tuosta veneilyyn liittyvästä moikkaamiskulttuurista. Etenkin alkukaudesta siihen tuntuu liittyvän aitoa iloa siitä, että taas ollaan vesillä. Loppukautta kohti moikkaaminen tapahtuu enemmänkin ehkä tavan vuoksi.
Se hassuushan siinä on, että periaatteessahan vesilläolijat on ihan samaa jengiä mihin törmää kotona liikenteessä. Saattaa olla, että sama kaveri, joka viikonloppuna moikkaa Saaristomerellä iloisesti veneestään, tööttää ärkäkkäästi kun seuraavana maanantaina kohdataan autolla liikenteessä. No, niin tai näin, merillä moikkaaminen on mielestäni oikein mukavaa!
Tuollaiset jutut, nääs. Jossain landella, missä vastaan sattuu yksi tuntematon ihminen viikossa, voi ollakin. Mutta tuntemattomien tervehtiminen ei kuulu yleiseen käytäntöön.
Historiallinen näkökulma: tervehtimisen merkitys on aikoinaan ollut siinä, että jokainen vastaantulija on ollut potentiaalinen vihollinen ja tervehtimisellä on osoitettu, ettei aiota hyökätä. Juuri siitä juontuvat mm. avokämmenellä heilauttaminen (ei asetta kädessä) tai kätteleminen (sama juttu ei asetta kädessä ja kättelyn aikana asekäsi on varattuna). Mutta ne juitsut oli järkeviä silloin joskus, kun ihmisiä oli pirun vähän ja kaikki vieraat oli vihollisia. Nykymaailmassa taas on normaalia, että suurin osa näköpiiriin osuvista on vieraita ja toisaalta vieras ei ole automaattisesti käymässä päälle. Päinvastoin, normaalikäytökseen kuuluu, että täysin tuntemattomat kulkevat ja kohtaavat ja hoitelevat asioitaan vieretysten olematta silti uhka toisilleen. Seuraus: tervehtiminen ei ole enää tarpeen. Se on siirtynyt vieraiden välisestä tuttavien väliseksi.
Sulla tuntuu olevan vähän turhan teoreettinen näkökulma tuohon tervehtimiseen; ei se teorialla eikä historialla ratkea vaan siinä vaaditan tilannetajua ja jonkinlaista yleissivistystä. Ja tietysti jonkinlaista peruspositiivista asennoitumista muihin ihmisiin.
Esimerkki: En moikkaile tuntemattomia ihmisiä suurehkon toimistorakennuksen auloissa mutta jos satun tulemaan aikaisin duunin autotalliin jonkun toisen kanssa samanaikaisesti, tuntuu oikein luontevalta moikata. Sama juttu hississä: on luontevaa tervehtiä tuntemattomiakin ihmisiä aamulla mutta päivän mittaan se ei tunnu enää niin välttämättömältä. Vastaavia esimerkkejä on useita. Tervehtimisellä ei ole mitään tekemistä noiden historiallisten juttujen kanssa.
ja erityisesti ns. tapojen suhteen historiallinen ja kulttuurinen tausta selittää ne lähes aina. Vaikka ajattelet, ettei tuolla olisi mitään tekemistä sen kanssa, että sinusta "on luontevaa" toimia jollain tavalla, niin todellisuudessa kyse on siitä, että sinut on opetettu (tarkoituksella tai huomaamatta) sellaiseen. Ihmisen käyttäytymisessä, ennenkaikkea käyttäytymisen "muodoissa" ei ole oikeastaan mitään biologista vaan kaikki on opittua.
Minusta tuntuu muuten täysin käsittämättömältä tervehtiä tuntemattomia ihmisiä hississä tai vaikkapa duunipaikan autotallissa. Jälkimmäisessä ehkä vilkaisee sen verran, että kulkukortti näkyy löytyvän, mutta tervehtimiseen ei ole mitään syytä.
Aika lailla erilainen näkökulma tuntuu olevan tässä asiassa, ja mikäpä siinä. Sinänsä on ihan selvää, että kulttuuri ja ympäristö vaikuttaa näihin asioihin erittäin paljon. Viittauksella historiaan tarkoitin sitä, että moikkaamattomuutta ei mielestäni voi perustella sillä, että nykyisin ei ole tarvetta näyttää, että kädessä ei ole asetta joten ei moikata.
Vesillä moikkailu on, kuten sanoin, mielestäni oikein positiivista, vaikkakaan en takuulla moikkaile samoja henkilöitä esimerkiksi stadin liikenteessä.
Mielestäni moikkaamattomuutta ei edes tarvitse perustella. Sitä juuri tarkoitin itse tuolla historiakatsauksella: tuntemattomien tervehtimiselle ei enää ole olemassa niitä perusteita, jotka sille on joskus ollut. Ja tavallaan yritin sitä kautta haastaa sinut perustelemaan, miksi pitäisi moikata.
Vastaan itse yleensä tervehdyksiin, ellei erityistä syytä ole olla vastaamatta. Mutten koskaan tervehdi tuntemattomia enkä esimerkiksi vain naamatuttuja naapureita ensimmäisenä, sen enempää vesillä kuin maissakaan.
Minusta tuntuu, että olennaisin havainto on tuo että joku "ei vain pidä koko tavasta". Emme elä enää missään yhtenäiskulttuurissa, jos olemme oikeastaan vuosituhansiin eläneet. Ihmisillä on erilaisia tapoja ja näkemyksiä. Siksi kirjoitettuja lakeja tarvitaankin luomaan se yhteinen normisto. Ihmisillä on usein taipumus ajatella, että kaikki muut toimivat tai heidän pitäisi toimia samalla tavoin kuin he itse. Omaa tapaansa he usein pitävät yleisenä vakiintuneena tapana. Näinhän ei kuitenkaan ole (jos olisi, ei liikenneonnettomuuksiakaan tapahtuisi juuri koskaan).
En usko, että voidaan perustellusti edes puhua mistään veneilyperinteestä. Käytännöt ovat erilaisia eri alueilla, niitä määräävät niin paikalliset fyysiset olosuhteet kuin paikallinen maalla vallitseva kulttuuri. Keskustelun aloittajan mietiskely veneilyyn liitettyjen perinteiden sotilastaustasta oli mielenkiintoinen ja ainakin esimerkkien osalta oikeaan osunut, mutta sitäkin näytti jotenkin leimaavan sellainen pursiseuralähtöinen ajattelu. Suomalaisista veneilijöistä lienee millään periaatteella laskettuna alle kymmenesosa minkäänlaisten veneilyorganisaatioiden jäseniä; suurin osa muista tuskin paljoa piittaa "perinteistä", ellei niillä satu olemaan heille jotain käytännön merkitystä.
Itse olen suhtautunut niin, että perinteet, joilla on todellinen minulle itselleni relevantti sisältö, kelpaavat noudatettaviksi jopa vain perinteen ylläpitämiseksi. Tosin eipä tule nyt veneilyn piiristä yhtään mieleen, muilta elämänalueilta kyllä. Muille viittaan kintaalla useimmiten, mutta joskus saatan hyödyntää sinänsä itselleni yhdentekevää tai jopa vastenmielistä perinnettä tahallisen loukkaamisen tarkoituksessa.
Lopuksi yksi kuriositeetti, ikäänkuin palatakseni sinne, mistä keskustelu näytti alkuun lähteneen: satuin selailemaan viikonloppuna erään pursiseuran (toisen kuin omani) julkaisua, jossa oli myös ko. seuran lippusäännöt. Siellä oli kohta sota-alusten tervehtimisestä. Täytyy myöntää, että leukani loksahti siinä kohdassa: en keksi mitään järkevää syytä, miksi tervehtiä ainuttakaan vastaantulevaa sota-alusta. Jäin tuota vähäksi aikaa miettimään ja päädyin siihen, että kyseessä on luultavasti takauma ajoilta, jolloin sota-alus edusti kruunua ja hallitsijaa => tervehtimättäjättäminen olisi nähtävästi ollut jonkinlainen majesteettirikos. Vähän samaa lajia kuin olla kumartamatta hallitsijan ilmestyessä näköpiiriin.
Oi tapoja. Haluan kuitenkin edelleen uskoa, että kolmekymmentä vuotta purjehdittuanne ajattelette ja tunnette toisin. Eniten ihmetystä herättää tuo teidän allergia sotilaalliseen merenkulkuun.
Niin, me elämme nykyään "notkean modernin" aikakautta. Mikään ei koske minua, mihinkään ei tarvitse tarttua tai sitoutua, muista ei tarvitse välittää. Pelkään pahoin, että nykynuoret ja nuoret aikuiset eivät edes ikääntyessään huomaa, että perinteillä ON merkitystä. No, ehkä jonkin verran kumminkin... tämä elämä kun on sellaista, että jossain vaiheessa joutuu väistämättä tekemisiin ns. elämän perusasioiden kanssa.
Kannattaisi ihan oikeasti yrittää ensin perustella tuollaiset "perinteillä on merkitystä", jos haluaa jonkun uskovan.
Eiköhän niihin perusteisiin ole viitattu jo useammassakin kirjoituksessa. Kuten joku fiksusti totesi, odota 30 vuotta...
Taidat olla aito notkean modernin kasvatti: perustele heti, todisteet esiin, heitäpä linkki jne. Juuri tuollaiselle asenteelle tämä palstakin on rakennettu.
No, vähän sama, kuin veneilyn oppimisessa. Vaatii ihmisiän, tai ainakin kymmeniä vuosia, ennen kuin oikeasti voi huomata osaavansa jotain. Osataidothan kehittyvät kausittain, joka vuosi lisää tietoa ja taitoa. Erilaisia tilanteita voi etsiäkin, mutta tosiasia on, että taito ja kokemus kulkevat paljolti käsi kädessä.
Tarina kertoo, että muinaisessa Japanissa eli nuori miekkamies, joka kovasti halusi oppia lisää. Hän meni vanhan mestarin luo ja kysyi: "Kuinka kauan minun pitää harjoitella, että minusta tulee mestari?" Tähän vanhus vastasi: "10 vuotta." "Entä jos lupaan harjoitella oikein ahkerasti?" intti nuori mies. Vanhus katsoi miestä ja sanoi: "20 vuotta."
P.S. Määrittele "kalkkis".
Luettuani näitä kaikkia vastauksia, alan taipua joiltakin osin aloittajan näkökantaan. Mutta vain siltä osin, että tarpeettomia, tavan vuoksi tehtyjä asioita en tee edes "veneilyperinteen" nimissä.
Moikkaan kyllä vaikkapa silloin, kun kryssaan kapeassa välissä hankalassa tuulessa ja samaan suuntaan menee "hengenheimolainen", eli purjehtija joka ei käynnistä konetta vaan sen takia kun ränni on kapea ja tuuli kova ja vastainen vaan hakee sitä purjehdusfiilistä myös tällaisista paikoista. Meitä on vähän jäljellä...
Tai moikkaan sitä nuorta perhettä avomotskarissa, jolla lapset kiukuttelee tai on muuten saman oloinen perhe ja tilanne, kuin mulla oli joskus kauan sitten...
Mutta muuten, en kunnioita mitään sellaista, jota perustellaan sanoilla "näin on aina ollut" tai "näin on aina tehty". Juuri noita pitää haastaa ja tehdä asioita toisin, vaikka vaan hakeakseen itselleen sopivamman tavan. Tai nykyaikaan sopivamman tavan.
Muutenkaan en koe sellaista yhteisöllisyyttä kanssaveneilijöiden kanssa nykyään enää, kun meitä on niin paljon. Toista oli silloin joskus, kun saattoi päivän purjehtia näkemättä ainoatakaan muuta venettä.
Säännöt on sääntöjä ja kohteliaat, hyvät tavat on hyviä tapoja, mutta pidän ne samalla tasolla veneillessäni kuin muuallakin. En tervehdi ihmisiä työpaikan tai kauppakeskuksen "vessajonossa", joten en tee sitä vierasvenesatamassakaan.
Toimin veneillessäni kuten muutenkin elämässä. Tiedän oikeuteni ja velvollisuuteni, elän niiden mukaan mutta en vaadi oikeuksiani kovaan ääneen jokapaikassa. Joskus jopa luovun "oikeuksistani" kun mulla ei ole kiire ja toisella näyttää olevan. Koitan olla niin, että en häiritse muita omilla tekemisilläni tai tekemättä jättämisilläni, mutta omien asioitteni kanssa teen sitten niin kun sattuu huvittamaan...
Ja ennen kuin joku kommentoi tyyliin"kunhan olet kolkyt vuotta veneillyt..." niin olen aloittanut kilpapurjehduksen 70 -luvulla ja oon ollut vaarikin jo pitkään.. vaikka olenkin pitkätukkapurjehduspummi.... ;-)
perustelemaan ja todistamaan, sitä ei ole olemassa. Tämän pitäisi olla harvinaisen helppo ymmärtää.
Tuollaiset "opit aikanaan" -jutut ovat joutavaa roskaa. Kyse ei sellaisissa ole faktoista vaan henkilökohtaisista tottumuksista/mieltymiksistä/uskomuksista/mielipiteistä. Sinä ehkä kuvittelet muidenkin omaksuvan ne joskus, mutta ellet pysty niitä perustelemaan, jää se omaksi haaveiluksesi.
Tuohon naiiviin miekkamies-esimerkkiisi vastaus kuuluu: harjoitelkoon kaveri miten kauan vaan, jos häntä vastaan joutuu, niin moderni ihminen käyttää tuliasetta. Siinähän on raato sitten kymmenien vuosien oppeineen.
Jotenkin kaksijakoinen fiilis jäi tuosta tekstistäsi. Valtaosasta olen samaa mieltä sinun (ja ilmeisesti myös keskustelun aloittajan) kanssa. Aika lailla samaa asiaa sanoin eilen tuossa ylempänä näkyvässä tekstissäni: en hyväksy minkään asian tekemisen syyksi "se on tapa" tai "se on perinne" tai "näin on aina tehty" tai "merellä tehdään näin". En edes sitä, että joku "veneilyvaari" yrittää opettaa "tee näin", jos hän ei pysty perustelemaan asiaa. Huomasin (olikohan se nyt tässä ketjussa vai jossain toisaalla), että joku oli vetänyt herneen nenään juuri siitä, että häneltä tivattiin perusteluja. Mielenkiintoinen asenne minusta tuommoinen ja valitettavan takapajuinen. Jos ihmiskunta olisi aina toiminut sillä asenteella, kyyhöttäisimme kaikki jossain savannin reunalla, edes kivikirvestä ei olisi vielä kehitetty. (No, siitä voi tietysti spekuloida, josko se olisi hyväkin vaihtoehto, mutta ei mennä nyt siihen.)
Mutta kovasti häiritsi tuo "purjehdusfiiliksen hakeminen" vastatuulessa kapeista ränneistä. Sitä minä en osaa pitää millään tavoin myönteisenä tai oikeastaan edes hyväksyttävänä asiana. Silkkaa itsekkyyttä se lähinnä on. On turha moittia moottoriveneilijöitä etteivät nämä osoita huomaavaisuutta purjeveneille, jos itse aiheuttaa näille hankaluuksia. Ja on pelkkää tekopyhyyttä väittää, ettei kapeassa rännissä luoviva purjevene sitä tekisi juuri siksi, että se liikkuu epänormaalilla, ts. muusta liikenteestä poikkeavalla tavalla.
Minä taas ihan mielelläni otan vastaan veneilyneuvoja kokeneemmilta,kunhan ne pysyvät asiallisina. Tuon moikkailunkin ymmärrän jotenkin,eihän sitä tosiaan ole pakko tehdä jos ei huvita.Mutta minkäänlaiseen suureen veneilijöiden perheeseen en koe kuuluvani. Tervehdin kyllä naapuria kun rantaudun ja muillekin saatan ainakin hymyillä.Mutten välttämättä halua sen enempää keskustella muiden rannassa olijoiden kanssa.Ja noista purkkareista...
on tosi inhottavaa kun joku hakee purjehdusfiilistä ahtaassa paikassa,eikä välitä muista pätkän vertaa!
Vähän arvelinkin, että joku tarttuu tuohon kohtaan. Lisätään nyt selvennykseksi, että tuossa tuli mieleeni eräs tilanne tältä kesältä.
Keli oli sateinen ja kovatuulinen, ja se "kapea ränni" oli helsingistä hieman länteen, ison lehtisaaren länsipuolella Kytöä kohti.
Muita vesilläliikkujia ei ollut ollenkaan, vain me kaksi purjehtijaa, jotka etenimme samaan suuntaan samanlaisessa kelissä siten, että aina vendojen jälkeen olimme kohtaavalla kurssilla... Tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta siinä tuli, koska myös se toinen veneilijä näytti oikeasti nauttivan siitä kelistä... joo ollaan me hulluja...
En moiti moottoriveneilijöitä, koska en itsekään pakota niitä väistämään vaikka kryssailisin kuinka kapeassa rännissä. Osoitan omalla toiminnallani selvästi, mitä aion tehdä ja osaan ajoittaa vendat niin, että muiden ei tarvitse minua väistellä. Tämä on juuri sitä toimintaa, että omista oikeuksista ei pidetä kynsin hampain kiinni, vaan osataan joustaa silloin, kun tilanne sitä vaatii. Ja ennen kuin joku taas tästäkin älähtää: En siis väistä moottorivenettä, vaan omalla toiminnallani ja kurssin valinnalla en aiheuta tilannetta jossa kenenkään pitäisi väistää ketään. Se on yllättävän helppoa, kun on "pelisilmää" ...
Ja loppukaneettina vielä: Itsekkäistä syistähän kaikki huviveneilijät siellä vesillä on, siis huvin vuoksi. Mitäpä muuta se on kuin itsekkyyttä, kun hakee hupia itselleen veneilystä/purjehduksesta? Ja kukin vielä omalla tavallaan? Mutta senkin voi tehdä niin, että muut tuskin huomaavat sinua saati että niiden muiden tarvitsi tehdä jotain toimenpiteitä sinun siellä olon johdosta. Silloin kaikilla on kivaa...
Saat synninpäästön :) "In nomine patris et filii et spiritus sancti"...
Huomasin unohtaneeni toisen asian, mikä oli tarkoitus mainita. Liityn samaan riviin sinun ja parin muunkin kirjoittajan kanssa, että en minäkään todellakaan koe mitään yhteenkuuluvuutta johonkin suureen "veneilijäyhteisöön". Vaikka seuraan kuulunkin... Ja vierastan niin liittojen pyrkimyksiä puhua "kaikkien veneilijöiden äänellä" kun ylipäätään puhumista veneilijöistä jotenkin yhtenäisenä ja muista erillisenä ryhmänä. Se, että joku veneilee, ei tee hänestä automaattisesti hyvää tyyppiä tai kusipäätä.
Luulen, että koko "veneikänsä" pursiseurakuvioissa veneilleiden asennoituminen vaikkapa ns. "veneilyperinteisiin" on erilainen kuin toisenlaisissa kuvioissa aloittaneiden. Siis esim. saaristolaisten, mökkiveneilijöiden, kalastajien, yhteysveneilijöiden ja mitä niitä nyt sitten löytyneekin. Muistelenpa nähneeni esimerkiksi sellaisenkin mielipiteen, että joku (ilmeisesti itseään veneilijänä pitävä) ei pitänyt vetouistelun harrastajia veneilijöinä ollenkaan.
vielä tämäkin samaan menoon. En kirjoittanut enkä tarkoittanut, etten ottaisi vastaan neuvoja, mutta edellytän, että neuvoja osaa ne perustella, jos herää kysymys "miksi". Ja minun mielestäni ikuinen "miksi" -kausi on ihmisyyden tärkeimpiä elementtejä :)
Jos se neuvoja ei osaa perustella, niin hän ei ehkä tiedä ja silloin voi olla, ettei neuvokaan ole järkevä.
Kerronpa muutaman esimerkin:
-jotkut paheksuvat suuresti, jos toinen panee leivän pöydälle ylösalaisin. Syytä he eivät osaa esittää, sanovat vain, että "noin ei tehdä". No, tiettävästi tapa periytyy siitä, että pyövelin palkaksi kuuluva leipä oli muinoin tapana erottaa muista panemalla se ylösalaisin. Huonon onnen tuoja, näes. Vaan mitähän väliä sillä nykyään olisi, tai oikeastaan silloinkaan (jos ei moisiin usko).
-kuulin kerran tarinan naisesta, jonka mies paheksui kovasti, jos nainen pani vaatteita sängylle. Kysyttäessä ei mies osannut perustella muuten kuin sanomalla "isoäiti opetti". No, mummo sattui olemaan hengissä ja skarppina, joten nainen kerran kysyi asiaa häneltä. Vastaus oli: "Ai jaa, ei sillä enää nykyään mitään väliä ole. Mutta ennen oli täitä ja luteita, siksi ei pantu vaatteita sängylle, etteivät pääsisi siirtymään!"
Hyvin monien tapojen ja käytäntöjen kanssa on sama juttu: niillä on joskus ollut käytännöllinen sisältö (esimerksi ns. kohteliaisuuslippu tai miesten takin hihansuunapit), mutta se sisältö on kadonnut. Minä en näe mitään syytä ylläpitää sellaista tapaa tai perinnettä.
Kun nyt noita tuli mietittyä, niin muistui mieleen vielä yksi: merimiehet ovat muistaakseni pitäneet huonoa onnea tuovana sitä, että joku sytyttää tupakan (tai piipun, siihen aikaan) lampusta. Olisiko niin, että tuon takana on ollut tulipaloriski (lampussahan liekki oli lasin suojassa ja suojuksen poistaminen lisäsi riskiä tulen leviämisestä)?
Ja toinen: viheltämistä on kuulemma pidetty myrskyn lietsomisena. Näinköhän sillekin jokin vähän vastaavanlainen selitys löytyisi? Esimerkiksi äänen sekaantuminen johonkin muuhun, joka olisi syytä kuulla (merkkivihellykset, takilan äänet tms.)?
.. tätä täysillä.
Taitaa mullakin olla elinikäinen miksi-kausi aina menossa... ;-)
Kohteliaisuuslipusta: Sen alkuperäinen merkityshän oli sellainen, että se nostettiin ennen satamasta lähtöä merkiksi, mihin maahan laiva on menossa. Näin saattoi satamassa laivoja vilkaisemalla käydä hieromaan kauppaa kuljetettavasta pienrahdista oikean aluksen kipparin kanssa, kun näki mihin maahan mikäkin laiva oli lähdössä. Käytännön merkitys siis... aikoinaan.
Huh huh!
Huomasit varmaan itsekin, kuinka älytön tuo ensimmäinen lauseesi oli:
"Jos et kykene jotain asiaa perustelemaan ja todistamaan, sitä ei ole olemassa." Tämä maailmahan on täynnä olemassa olevia asioista, joita kukaan ei perustele tai todistele - jopa asioita, joiden olemassa olo olisi varsin helppo kumota, mutta sitä ei tehdä, koska... sitä ei tehdä. Ajattelepa esimerkiksi erilaisia uskontoja tai uskomuksia! Onhan niitä ateisteja, jotka naureskelevat uskovaisille, mutta silti valtaosa maailman ihmisistä kuuluu johonkin uskonnolliseen yhteisöön.
"Harvinaisen helppo ymmärtää." Todella!
Huomasit varmaan myös tämän toteamuksesi epäloogisuuden:
"Kyse ei sellaisissa ole faktoista vaan henkilökohtaisista tottumuksista/mieltymiksistä/uskomuksista/mielipiteistä. Sinä ehkä kuvittelet muidenkin omaksuvan ne joskus, mutta ellet pysty niitä perustelemaan, jää se omaksi haaveiluksesi."
Oletko oikeasti sitä mieltä, että esim. veneilyssä ei voi sanoa: "Opit aikanaan!" Arvelen sinun ajattelevan jotenkin näin: Nykyään kaikki on helpompaa kuin ennen vanhaan, siksi ei enää tarvitse noudattaa samoja maneereja, kuin ennen. Nykyään veneilyn oppii helposti ja nopeasti, eikä kaikkea tarvitse ymmärtää.
Eli, koska sinä et ymmärrä kaikkien perinteiden merkitystä, eikä kukaan niitä sinulle kerro, niitä ei ole, eikä niistä tarvitse välittää. Näinkö se meni?
Tuon sinänsä ontuvan miekkamies-vertauksenkin olit (varmaan tahallasi) ymmärtänyt väärin. Eiköhän siinä puhuttu jostain ajanjaksosta, jolloin tuliasetta ei ollut. Se siitä...
Luettuani molemmat kirjoitukset ihmettelen, miksi pidit tuota edellisen kirjoittajan aloitusta jotenkin älyttömänä. Sehän on rationaalisen ajattelun perusjuttuja: todisteiden ja perustelujen vaatiminen. Ei se, että joku uskoo johonkin, todista, että se on olemassa. Eikä se, että suurin osa ihmisistä kuuluu johonkin uskontokuntaan todista, että heidän uskomuksissaan olisi mitään perää.
Epäloogiselta ei vaikuta myöskään toinen esiinottamasi pätkä. Jos imaami sanoo sinulle, että "kunhan opit, valkenee Allahin olemassaolo sinulle", niin uskotko sen perusteella, että Allah on olemassa ja sinä tulet häneen uskomaan? Tuskinpa (jos nyt et satu olemaan muslimi, mutta he lienevät vähemmistö suomalaisten veneilijöiden parissa).
Minusta tuo vaatimus perusteluista oli hyvin rationaalinen. Olin ymmärtävinäni noista aiemmista teksteistä, että kukaan ei kiistänyt perinteiden merkitystä joillekin tai sitä, että niitä on olemassa mutta sen sijaan sen, että niillä olisi jotain käytännöllistä sisältöä tai että niillä tulisi olla merkitystä muillekin kuin niihin nyt uskoville.
Itse asiassa sinun tekstisi vaikuttaa tyypilliseltä lahkolaisuskovaisen kirjoitukselta.
Nyt on tainnut mennä parit kommentit sekaisin... kommentoin vain omaani:
En todellakaan ole lahko- enkä muukaan uskovainen.
"Eikä se, että suurin osa ihmisistä kuuluu johonkin uskontokuntaan todista, että heidän uskomuksissaan olisi mitään perää." No heps, olen aivan samaa mieltä. Tuota koetin eksplisiittisesti sanoakin. Vaan kun maaimassa on ihan käytännön (ei metafyysisiä) asioita, joita ei perustella eikä todistella - ne vain ovat. Ja todellakin, myös oikeita asioita, joita perustellaan järjenvastaisesti. Usko tai älä, niitä löytyy ihan lakikirjastakin.
Minä kyllä ymmärsin muutamasta kirjoituksesta, että joidenkin ihmisten mielestä perinteet sinänsä ovat merkityksettömiä, ellei niitä nykypurjehtijan käsittein kyetä perustelemaan. Kyllä minä ainakin koetan noudattaa liputussääntöjä (eihän niitä voi mitenkään käytännön syyllä perustella) ja pitää fendarit pois laidoilta ajon aikana (tälle sen sijaan löytyy aivan järkeviä perusteita). Se, mikä yllä erään kirjoittajan asenteessa eniten harmittaa, on se fanaattinen antipatia perinteen kunnioittajia kohtaan.
Aikoinaan liityin pursiseuraan siksi, että siellä oli hyviä tyyppejä ja aloittelevalle veneilijälle kiintoisia eskaadereita. Vuosien varrella opin seuran "sääntöjä", niitäkin, joille yllä oleva reduktionisti löytäisi mitään järkeä. Jotkin käytännöt toki ovat sellaisia, että niitä noudatetaan hieman pilke silmäkulmassa, mutta yhtä kaikki: ne tuovat yhteisöllisyyttä ja vahvistavat yhteishenkeä. Tiedän, ettei nykyään tuollaisilla asioilla enää ole mitään arvoa, mutta kunnioitan silti niitäkin, veneilijöitä, jotka toimivat tavalla, jota en itse ymmärrä.
Totta kai on lupa vaatia perusteluja. Itsekin olen ollut melkoinen epäilijä ja ihmettelijä. Mutta onko todella niin, että jos nykytermein esitettyjä (ja nykyihmiselle soveltuvia) perusteita ei löydy, mennään välittömästi roskakoriosastolle?
En minäkään pidä itseäni veneilijänä sillä veneen käyttö on välttämätöntä jos aikoo uistella. En siis juurikaan ajele veneellä ilman uistimia perässä eikä veneellä liikkuminen ole minulle kovinkaan tärkeä arvo.
Ennen kuin joku käskee kursseille, niin olen kyllä avomerilaivuritutkinnon suorittanut arvosanalla "erinomainen"
on mielestäni aika kohtuuton. Kun näitäkin keskusteluja seuraa ja toisaalta puheita ja tekoja laitureilla, niin ennemmin näyttävät ne perinneintoilijat olevan fanaattisina ja aggressiivisina niiden kimpussa, jotka eivät moisista välitä.
Huomaa lisäksi, että nämä intoilijat eivät suinkaan rajoitu esim. omaan pursiseuraansa, jossa tuo "yhteishengen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen" voisi olla pyrkimyksenä jotenkin ymmärrettävääkin, vaan perin ekspansiivisesti yrittävät pakkosyöttää ideoitaan myös muille.
Ymmärsin kylläkin tämän niin, että: Jos et pysty asiaa todistamaan, niin sitä ei MINULLE ole olemassa ja olen tästä samaa mieltä. Enkä naureskele minkään uskonnon harjoitajalle, en edes käytännöstä vieraantuneiden veneilyperinteiden palvojille. Annan heidän olla onnellisia uskossaan, mutta suutun ehkä siitä, että he eivät anna minun olla rauhassa vaan hyökkäävät kimppuuni ja todistelevat vääräuskoisuuttani perinteillä tai "näin on aina tehty" -lausein.
Ja tähän toiseen kappaleeseen vähän vastaavaa: Näiden ulkoisten veneilyperinteeseen kuuluviksi väitettyjen asioiden kohdalla on kyllä niin, että jos en niitä tähän ikään ja veneilykokemukseen mennessä ole "oppinut" en niitä opikaan. Enkä edes halua. Kyse on siis edelleen näistä ilman käytännön merkitystä olevista muka asiaankuuluvista asioista. Ja haastan erityisesti tuon yhden lauseen: "..oppii nopeasti ja helposti, eikä kaikkea tarvitse ymmärtää..." Kun kirjoittaja juurikin ajaa takaa sitä, että asia täytyy ymmärtää, ennen kuin sen hyväksyy ja sitä alkaa noudattamaan.
Eli jos perinteellä ei ole enää sitä käytänön merkitystä, joka sillä joskus menneisyydessä oli, niin sitä ei tarvitse noudattaa vain tavan vuoksi...
... jos sinulla on tuollaisia kokemuksia. Minulla ei ole.
palstaa kovin aktiivisesti. En muista pitkiin aikoihin, jos koskaan, toista "perinnekriittistä" aloitusta, tämän ketjun ohella, mutta milloin mistäkin "perinteenrikkomisesta" motkottavia on melko usein.
alan lehtiä, niin harva se numero on joku touhottamassa vaikkapa liputuksesta. Ja nimenomaan aina ja poikkeuksetta siihen tyyliin, että "tämä on ainoa oikea tapa toimia, kaikki muu on väärin".
Vene-lehdessä oli muutama vuosi sitten sarja hyvästä veneilytavasta. Oli siinä toki paljon asiaa, mutta vähintään 30% oli kirjoittajan omaa mielipidettä, jota hän toitotti ainoana oikeana totuutena.
No, Polón on ilmeisesti jääkärisukua. Niissä piireissä aivotoiminta lopetettiin jo Lockstedtin alokasleirillä preussilaisen sotilaallisella käskyllä :)
Totta toinen puoli. Jostain kumman syystä toisinaan luen tätä palstaa. Mutta nyt puhuinkin kokemuksesta. En ole KOKENUT moista motkotusta "livenä". Tätä palstaa en todellakaan pidä omana kokemusmaailmana (joskus tuntuu, että aika monikin elää veneilyelämäänsä tämän palstan kautta). Mutta näinhän se on...
fendarit ulkona, huoria laivalla
Ihan aluksi, se pursiseura, johon kuulun, ei kutsu puheenjohtajaansa kommodoriksi... hehheh. Kunnon duunariseura!
Enivei, minun mielestä on ihan OK, että veneilijät pitävät kiinni perinteistä. Kyllä silläkin joku arvo on että veneilijät ovat VENEILIJÖITÄ. Ei siis sällejä, jotka lainaveneellä menevät lähisaareen ryypiskelemään. Ei niitä wannabe-veneilijöitä, jotka esitteestä lukevat puolessa tunnissa miten veneessä pitää toimia, kun ovat vuokranneet veneen. Ei niitä, joita hinataan Hangon satamaan meripelastuksen toimesta, kun veneestä on plotteri hyytynyt, mutta keli on mitä mainioin ja vene toimii. Ei niitä, jotka lähtevät neljän hengen soutuveneellä ylittämään Porkkalan selkää kuudestaan 20 hepan koneella, kun veneen maksimi on 8 hp. Ei niitä, jotka köyttävät lainaveneensä laituriin solmulla, jota ei ilman puukkoa avata. Ei niitä, jotka naureskelevat kaljatölkki kädessä laiturilla katsellessaan jonkun yrittäessä rantautumista. Eikä niitä joiden mielestä on ihan sama mitä perinteitä merenkulkuun liittyy.
Mutta eiköhän ole järkevintä veneillä ja antaa toisten veneillä. Keskinäinen kunnioitus ei ketään vahingoita.
antaa kaikkien veneillä omalla tavallaan. on hyvä,että kunnioittaa muitakin kuin itseään. itsekkäitä veneilijöitä on nähty ihan tarpeeksi. perinteet kunniaan!!!
Oliskohan vähän niin, että toisille veneilyyn liittyy tärkeämpänä osana johonkin porukkaan kuuluminen kuin toisille? Statusta tai ehkä vain tarvetta olla osa "jengiä"? Voisi kuvitella, että nuo perinnejutut on tärkeämpiä juuri sellaisille. Se saattaisi myös selittää tuota kuvaamaasi sotilasjuttua, jota en ole tullut ajatelleeksikaan. Sotilaskuvioihinhan liittyy aika olennaisena osana se yhdenmukaisuus. Siitähän jopa sana "univormu" tulee.
Tämä voisi selittää sitäkin, miksi nuo perinnejutut tuntuvat olevan enemmän kilpapurjehtijoiden kuin muiden harrastamaa. Kai siinä joku ero on ajattelutavassa, jos on liittynyt seuraan saadakseen venepaikan tai jos on liittynyt päästäkseen edustamaan seuraa kilpailuissa. Tai, kilpaili tai ei, saadakseen käyttää tietynnäköistä lippua...