KOIRANI PUREE JA KÄYTTÄYTYY AGRESSIIVISESTI

Elikkäs koirani on kohta 3 vuotias länsiylämaan terrieri uros ( westie).

Koirallani on aina ollut tapana kynsiä leikatessa ja jonkun mehevän luun saadessaan käyttäytyä agressiivisesti.

Kynsiä leikatessa tämä saa kauheen kohtauksen. lähelle mentäessä koirani murisee ja lähelle mentäessä yrittää hyökätä ( ja osuukin) käteen. Puree todella voimakkaasti ilman mitään tottelemusta. jos kieltää ja sanoo EI tai jtn muuta vastaavaa ei koira kuuntele ollenkaan vaan on ihan omassa raivotautisessa maailmassaan. no tämä ei ole kauheesti haitannut, sillä tämä on ennen tapahtunut vain kynsiä leikatessa, olemme käyttäneet erikseen trimmaajallamme leikkauttamassa kynnet.

Ja joskus luun saadessaan koirani on ollut aivan samanlainen paitsi että silloin tavallaan koirani yrittää suojella omaansa ( luutaan) ja yrittää vielä raivotautisemmin hyökätä käteen kiinni, eikä lähelle ollenkaan voi mennä.

NYKYÄÄN
koirani on alkanut tekee tuota samaa jos leikimmi esimerkiksi pallolla niin ihan yhtäkkiä koiran luonne muuttuu ja on taas mahdoton käsitellä ja koskea koiraan.

Mitä pitäisi tehdä? olen yrittänyt pitää tiukentaa kuria koiralleni, mutta se ei ole kauheasti auttanut koska perheeni muut jäsenet eivät näe tätä ongelmaa ja aina kun näin käy he sanovat minulle että anna sen olla, vaikka tämä onkin ihan OMA koirani.

Ja olen miettinyt että ei se auta että olen tälle muutoin tiukempi koska tilannetta ei voi yksinkertaisesti hallita.

AUTTAKAA
1281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

www.koirakoulukiti.palvelee.fi

tuolla me kävimme ja kyseessä on todella taitava ongelmakoirakouluttaja, voin sanoa että 3 viikon jälkeen nuo ongelmat on tipotiessään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut kirjoitti:

Elikkäs koirani on kohta 3 vuotias länsiylämaan terrieri uros ( westie).

Koirallani on aina ollut tapana kynsiä leikatessa ja jonkun mehevän luun saadessaan käyttäytyä agressiivisesti.

Kynsiä leikatessa tämä saa kauheen kohtauksen. lähelle mentäessä koirani murisee ja lähelle mentäessä yrittää hyökätä ( ja osuukin) käteen. Puree todella voimakkaasti ilman mitään tottelemusta. jos kieltää ja sanoo EI tai jtn muuta vastaavaa ei koira kuuntele ollenkaan vaan on ihan omassa raivotautisessa maailmassaan. no tämä ei ole kauheesti haitannut, sillä tämä on ennen tapahtunut vain kynsiä leikatessa, olemme käyttäneet erikseen trimmaajallamme leikkauttamassa kynnet.

Ja joskus luun saadessaan koirani on ollut aivan samanlainen paitsi että silloin tavallaan koirani yrittää suojella omaansa ( luutaan) ja yrittää vielä raivotautisemmin hyökätä käteen kiinni, eikä lähelle ollenkaan voi mennä.

NYKYÄÄN
koirani on alkanut tekee tuota samaa jos leikimmi esimerkiksi pallolla niin ihan yhtäkkiä koiran luonne muuttuu ja on taas mahdoton käsitellä ja koskea koiraan.

Mitä pitäisi tehdä? olen yrittänyt pitää tiukentaa kuria koiralleni, mutta se ei ole kauheasti auttanut koska perheeni muut jäsenet eivät näe tätä ongelmaa ja aina kun näin käy he sanovat minulle että anna sen olla, vaikka tämä onkin ihan OMA koirani.

Ja olen miettinyt että ei se auta että olen tälle muutoin tiukempi koska tilannetta ei voi yksinkertaisesti hallita.

AUTTAKAA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu