puutulli uhka tuli vasta vanhasen tietullejen

seurauksena...

Vanhanen tuhosi suomen metsäteollisuuden!!!

6

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollu jouko ahonen ja paperiliitto jotka tuhos suomen metsäteollisuuden. ei ny kaikki mee vanhasen piikkiin vai on seki suomelle kalliiks käyny

      • Osmium 76

        Suomessa on kantohinnat noin 30% korkeammat kuin esimerkiksi Ruotsissa ja paperityöläisen palkat ovat alemmat.
        Ennen EU jäsenyyttä Keski-Euroopassa sai neljä tukkia sillä hinnalla kuin Suomessa yhden ja paperityöläisten ostovoima oli lähes kolmasosan heikompi kuin Suomessa.

        Kun puutullit uhkasivat, niin MTK ja Keskusta sanoivat, että kyllä puu kulkee kunhan hinta on oikea. Ei puunjalostusteollisuus voinnut pistää päätään siihen silmukkaan jonka toisessa päässä vetää täysin häikäilemätön MTK ja Keskusta.

        Metsänhoitoyhdistykset neuvoivat metsänomistajia etteivät he myisi puuta. Siis Metsänhoitoyhdistykset toimivat täysin häikäilemättömästi MTK:n neuvojen mukaan ja kehoittivat kiristämään Metsäteollisuutta. Tästä oli keiroituksia lehdissä ja niissä kerrottiin, että Metsänhoitoyhdistykset toimivat täysin alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

        Tiedän kyllä, että Keskustan mielestä ei työntekijöille ja toimihenkilöille saisi maksaa palkkaa ja antaa kesälomia, kaikki pitäisi riistää kepuänkyröiden pohjattomaan kassaan. Toden totta, kyllä' viljatilalliset kyntavät ja kylvävät joka armas päiva, jouna ja jouluyänä he itseään säästämättä ahkeroivat pelloillaan.

      • Osmium 76
        Osmium 76 kirjoitti:

        paperityöläisten ostovoima oli lähes kolmasosan heikompi kuin Suomessa. Piti tietysti olla Suomesssa oli ostovoima kolmasosan heikompi kuin Ranskassa ja Saksassa.
        Suomessa Jämsässä, Kaipolassa ja Saksassa ja Ranskassa on samallaiset paperikoneet ja tässä vertailussa verrattiin palkkoja, työaikaa, ostovoimaa siis reaaliansioita toisiinsa ja kerrottiin laajasti asioista mm. kantohinnoista ja puunkorjaustavoista.
        Miksi kepulehdet ja Yle eivät kerro tällaisista asioista totuutta, vaikka sen hyvin tietävät.

      • pysyisi salaisuutena

        StoraEnson Karvinenhan tämä sanoi aivan suoraan vähän aikaa sitten ja jatkoi; "lisää tehtaita suljetaan ja syynä on raaka-aineen kalleus suomessa". Ei kai asiaa enää voi selvemmin sanoa?? Soitin Metsäteollisuus Ry´n ja sieltä kertoivat, että metsäteollisuuden maksama palkkasumma ei ole kasvanut 2000 yhtään - jopa vähentynyt (viime aikoina)..

      • väärti, sanotaan
        pysyisi salaisuutena kirjoitti:

        StoraEnson Karvinenhan tämä sanoi aivan suoraan vähän aikaa sitten ja jatkoi; "lisää tehtaita suljetaan ja syynä on raaka-aineen kalleus suomessa". Ei kai asiaa enää voi selvemmin sanoa?? Soitin Metsäteollisuus Ry´n ja sieltä kertoivat, että metsäteollisuuden maksama palkkasumma ei ole kasvanut 2000 yhtään - jopa vähentynyt (viime aikoina)..

        Sosialistipojat panee parastaan mutta arvionne meni syvälle metsään.
        Metlan hintaseuranta kertoo Venäjältä tuodun koivun kiintokuutiohinnan olleen keskimäärin 43€/m2 ja Suomen metsästä se lähtee kantohinnalla 12€/m2.
        Metsäteollisuus on tuontipuusta maksanut aina enemmän kuin kotimaisesta puusta pyrkiessään näin pitämään maksamansa hinnan mahdollisemman alhaisena.

        Metsäteollisuudesta on potkittu pois ahneita duunareita kymmenin tuhansin, ihme se olisi jos palkkasumma olisi jatkanut kasvuaan.

      • Osmium 76
        väärti, sanotaan kirjoitti:

        totta. Te tukisississa rypevat änkyrät.... No ei tässä kannata tämän enempää kuin asiaan.
        Suomen metsätaluos ja sen ohjaus ei ole ollut "sosialistipojujen" määräysvallassa. Jo 1950 luvulla koivua vihasivat "metsäviranomaiset" siis mm. Metsänhoitoyhdistykset. Esimerkisksi suuret aukot, jopa yli 20 000 hehtaaria, metsäherrat tekivät estääkseen koivun kasvun. Osaran aukoiksi niitä kutsuttiin.
        Koivu on metsän äiti, samotaan Kalevalassa. Nämä Osaran aukot ovat istutettu puulle paikoin jopa neljä kertaa ja niitä ei saa muutakuin puuta sellukattilaan. Terveitä puita isoimmissa aukoissa oli ja on noin 6 %. Sahatavaraa ei ole odottevissa kai seuraavaan 50-vuoteen.

        Koivu on näiden "metsäammattilaisten" toimesta saatu hävitettyä. Puhumattakaan siitä, että olisi vaneerikoivuksi kelpaavaa.
        "Sosialistipoju" voi kertoa kepuänkyrälle, että vaneria voi tehdä perinteisin menetelmin suorasta hyvälaatuisesta KOIVUTUKISTA.

        JOS ÄNYYRÄT OVAT SAATTANEET METSÄNSÄ SIIHEN KUNTOON, ETTEI KUNNOLLISTA KOIVUA OLE ON TEOLLISUDEN TUOTAVA SE MUUALTA.

        "Sosialistipoju" kysyy, ettekö te kepuänkyrät tiedä mitään perusasioista?
        Ei siinä mitään kirjoituksisi oli hyvä kepulaisen kirjoittamaksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      297
      3588
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      86
      1192
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      992
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      834
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      767
    Aihe