Tuntuu, että suomi24-palstalla kaikki on suurempaa... Jos seksipalstalla puhutaan, on vaihtoehtoina kumppaneiden määrässä vain 30-150 tai ei yhtään tai yksi. Mitään puoliväliä siellä ei tunnu olevan.
Jos tulee tauti, se on elämän loppu ja sukupuolielimet mätänee, vaikka kuitenkin aika moni asian kanssa joutuu elämään ja ihan on pystyneet siihen.
Jos puhutaan rahasta, on täällä vain suurituloisia, joilla on kartanot ja ferrarit suurinpiiretein, hassua kyllä. Vain muutama normaalituloinen, vai onko tosiaan niin että jokainen tienaa noin 5000euroa kuussa, on mökki 300m2 ja talo siihen päälle, velkaa on monta sataa tuhatta (velkaneuvojien mukaan on totta, mutta...) ja ne on otettu hirveillä tuloilla... Vaikka ihmisiä menee konkkaan enemmän kuin koskaan.
Jos ero tulee, kaikilla, siis kaikilla, on ollut narsisti puolisona. Jos on hyvin asiat, on seksiä niin paljon ja monipuolisesti, ettei kenelläkään, ja huonosti, niin johan se toinen on kuvottava paska, ja lahna ja impotenttikin vielä.
No, tänne tulin, synnytyspalstalle ja kas kummaa! Onko kenelläkään ollut normaalia synnytystä?
Kun mun äiti on kertonut molemmista synnytyksistään, eikä siellä kiljunut eikä huutanut, vaan sanoi että joo, olihan se kovaa hommaa hetken, mutta aika äkkiä se on ohi, eikä mitään ihmeellistä. Kavereilla on aivan selkeästi suurimmalla osalla ihan jees. Ei mitään ihmeellistä, ja osan mielestä kamalinta onkin ollut ne poltot, jos ne pitkittyy. Voimat ehtyy. Muuten ihan rankka homma, muttei mitään mistä ei selviäisi jne.
Mutta täällä! HIRVEET TUSKAT, HUUSIN JA HUUSIN!
Revetty ollaan niin että pillu on palasina varmaan loppuikää ja ties mitä hirveyksiä. Onko suomi24-palstalla ihan joka paikassa vain todella ääri-ihmisiä, hulluja vai mitä helvettiä? Olisin kysynyt ihan synnytyksestä asiallista tietoa ja muutoksista, mitä kehoon tulee, kuinka niihin sopeutuu ja kuinka pari selviää lapsen saatuaan parhaiten, siksi että olisi saanut useammalta neuvoja, ja mietin, että tuskin nyt mamma-palstalla on näitä sekopäitä, mutta hmm...
Joten jos joku pystyy kertomaan mitään asiallista, niin olisi ihan kiva kuulla, huonoistakin kokemuksista voi kertoa ihan asiallisesti, mutta muuten ei tarttis vaivautua.
Toinen kyssä ois ollut, että onko nainen huono ja raukkis, jos valitsee suoraan sektion, synnytyksen pelossa?
Jos ei edes yritä synnyttää, onko se huono?
Jos tulee tauti, se on elämän loppu ja sukupuolielimet mätänee, vaikka kuitenkin aika moni asian kanssa joutuu elämään ja ihan on pystyneet siihen.
Jos puhutaan rahasta, on täällä vain suurituloisia, joilla on kartanot ja ferrarit suurinpiiretein, hassua kyllä. Vain muutama normaalituloinen, vai onko tosiaan niin että jokainen tienaa noin 5000euroa kuussa, on mökki 300m2 ja talo siihen päälle, velkaa on monta sataa tuhatta (velkaneuvojien mukaan on totta, mutta...) ja ne on otettu hirveillä tuloilla... Vaikka ihmisiä menee konkkaan enemmän kuin koskaan.
Jos ero tulee, kaikilla, siis kaikilla, on ollut narsisti puolisona. Jos on hyvin asiat, on seksiä niin paljon ja monipuolisesti, ettei kenelläkään, ja huonosti, niin johan se toinen on kuvottava paska, ja lahna ja impotenttikin vielä.
No, tänne tulin, synnytyspalstalle ja kas kummaa! Onko kenelläkään ollut normaalia synnytystä?
Kun mun äiti on kertonut molemmista synnytyksistään, eikä siellä kiljunut eikä huutanut, vaan sanoi että joo, olihan se kovaa hommaa hetken, mutta aika äkkiä se on ohi, eikä mitään ihmeellistä. Kavereilla on aivan selkeästi suurimmalla osalla ihan jees. Ei mitään ihmeellistä, ja osan mielestä kamalinta onkin ollut ne poltot, jos ne pitkittyy. Voimat ehtyy. Muuten ihan rankka homma, muttei mitään mistä ei selviäisi jne.
Mutta täällä! HIRVEET TUSKAT, HUUSIN JA HUUSIN!
Revetty ollaan niin että pillu on palasina varmaan loppuikää ja ties mitä hirveyksiä. Onko suomi24-palstalla ihan joka paikassa vain todella ääri-ihmisiä, hulluja vai mitä helvettiä? Olisin kysynyt ihan synnytyksestä asiallista tietoa ja muutoksista, mitä kehoon tulee, kuinka niihin sopeutuu ja kuinka pari selviää lapsen saatuaan parhaiten, siksi että olisi saanut useammalta neuvoja, ja mietin, että tuskin nyt mamma-palstalla on näitä sekopäitä, mutta hmm...
Joten jos joku pystyy kertomaan mitään asiallista, niin olisi ihan kiva kuulla, huonoistakin kokemuksista voi kertoa ihan asiallisesti, mutta muuten ei tarttis vaivautua.
Toinen kyssä ois ollut, että onko nainen huono ja raukkis, jos valitsee suoraan sektion, synnytyksen pelossa?
Jos ei edes yritä synnyttää, onko se huono?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Monesti varmaan liioitellaankin asioista... Mutta synnytyksissä trendi tuntuu olevan pikemminkin se, että sitä vähätellään. Kukin meistä kuitenkin tietää (mikäli ollenkaan anatomiaa tuntee), että ei se alakerta ihan entisellään sen homman jälkeen ole... Episiotomiat melkein rutiinia ainakin ensisynnyttäjillä, ja jos ei sitä niin sitten repeämiä. Vanhemmalla iällä synnyttäneillä naisilla virtsankarkailu on ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Minun mielestä synnytyksistä pitäisi nimenomaan kertoa rehellisesti, eikä pitää siihen liittyviä riskejä joinain tabuina. Monesti kätilötkin sanovat, että ensikertalaiset lähtevät synnytykseen kuin soitellen sotaan. Eivät tiedä, mitä odottaa, ja siitä seuraa pettymyksiä ja katkeruutta. Ei asiaa tule tietenkään liioitella, mutta tosiasiat tosiasioina. Sitten voi kukin tahollaan miettiä, haluaako lapsia, niitä kun ei nykyään ole mikään pakko tehdä.
Ja toinen ikävä asia on se, että alatiesynnytykseen liittyviä riskejä vähätellään, ja sektioon liittyviä liioitellaan. Kun sanotaan, että sektiohaava tulehtuu usein, ei pidä myöskään unohtaa, että näin käy myös episiotomiahaavalle. Sanotaan, että sekitoarven alueella iho jää tunnottomaksi ; no, näin voi ikävä kyllä käydä myös alakerralle... Ja entäs hapenpuute synnytyksessä (yhteys esim. ADHD:hen sekä vaikeampiin aivovaurioihin), imukupin käyttö (pysyvä arpi päälaessa; estää hiustenkasvun, suippo päänmuoto joka tosin voi tasoittua ajan kanssa) murtuneet solisluut yms...?
Meni synnytys hyvin tai huonosti, niin kyllä se jälkensä jättää.
Sain esikoisen 20 tunnin synnytyksen päätteeksi.
Synnytys alkoi supistuksilla. Sain aluksi petidiiniä kipuihin ja siitä tuli "känniin" ja aloin oksenteleen.
Salissa sain epiduraalin jonka laitto sattui ihan hemmetisti. Supistukset ottaa kipeetä ja ponnistaminen vielä enemmän. Vauvan syntymän jälkeen episiotomiahaavan ompelu otti tosi kipeetä. Oksensin koko synnytyksen, se oli kamalaa kun oli niin voimaton!!! Ja synnytyksen jälkeen sanoin, ettei enää ikinä...Nyt laskettu aika häämöttä alle viikon päästä ja avoimin mielin lähden uuteen koitokseen. Ensimmäinen synnytykseni oli ihan normaali, ei mikään kauhujuttu, ainakin omasta mielestäni.
Niin ja siitä huutamisesta...Jotkut varmaan huutaa tuskissaan, mutta mitä perussuomalaisena vain ähisin ja puhisin :) Ja se eppariarpi on vielä neljänkin vuoden jälkeen ihan selvästi havaittavissa semmoisena kovana kohtana. Toosa muuten on palautunut ihan smanlaiseksi kuin ennen synnytystä.
Minä taas ihmettelen sitä, että miksikä autuudeksi se synnytys nykyään oikein kuvitellaan. Totta hitossa jokaisen naisen täytyy tietää, että se sattuu ja sattuu niin kauheasti. On sattunut maailman alusta ja kuuluu sattuakin. Ja että se menee ohi. Miten ihmiset voi mennä "soitellen sotaan" ja saada traumoja siitä. Kyllä itse ainakin meni sillä fiiliksellä, että kattotaan miten käy.
Ja kipeäähän se kävi, käynnistetty synnytys, ensimmäinen epiduraali meni vikaan ja sen jälkeen sattu vielä hirveämmin. Toinen epiduraali vei kivut pariksi tunniksi ja sitten sai synnyttää. Ja kyllä sekin sattu ja huuto pääsi, mutta se meni ohi. Pieni eppari tehtiin ja sen ompelu sattu myös (lähinnä siksi kun jännitin). Sattumista jatkui lähes 2kk, kunnes se hemmetin eppari parani viimein.
Mutta oli se sen arvoista, rakastan kahta kauheammin tuota pikkuista, kun saan ylpeänä miettiä, että minä hänet maailmaan itku silmässä väänsin. Oma keho toipuu nyt synnytyksestä ja voimat alkaa 3kk jälkeen olla takasin. Peräpukama nyt vielä vaivaa, mutta eiköhän sekin ajan kanssa. Eppari tosiaan tulehtui, mutta sekin on hoidettu. Ja täytyy sanoa että ihan sama mulle miltä tuo alakerta näyttää, kuhan siellä kaikki tarvittava löytyy :) Maha on vielä vähän "löysää nahkaa" mutta painoa on tippunut rutkasti. Ei tullut arpia mihinkään osaan kehoa.
JOkainen päättää itse haluaako alatien vai sektion. Minä ehdottomasti halusin alatien, koska halusin kokea sen miltä se synnyttäminen ja tuska oikein tuntuu. Olen varmaan masokistinen luonne, mutta minusta kipu kuuluu vauvan maailmaan saattamiseen ja tunnesiteiden luomiseen. En kiellä ilmankin tulee hyviä äitejä ja lapsia, mutta halusin itse kokea sen.
liioitella kaikkea, kun ei omilla nimillä tarvitse kirjoittaa.
Mutta usein täällä kirjoittavat myös sellaiset äidit, joille on oikeasti sattunu jotain normaalista poikkeavaa ja jotka yrittävät edes jostain saada vertaistukea, kokemuksia, tietoa ym. Jos jotain sattuu, on ihminen loppujen lopuksi aika yksin; omat ystävät ja läheiset eivät tiedä tapahtuneesta mitään, ja vaikka heille mitä kertoisi, eivät he voi täysin ymmärtää, siksi täällä joku aina epätoivoisesti yrittää etsiä toista ihmistä joka olisi kokenut jotakin samaa kuin itse on kokenut.. Joten ehkä se selittää sen, että on niin paljon näitä "pieleen menneitä" synnytyksiä kuvailtu täällä? JOs kaikki on ok, eikä ole tarvetta purkaa mieltään, harvoinpa sitä tulee kirjoitettua sitten mitään...
Ja tuosta synnytykseen menemisestä kuin soitellen sotaan.. mielestäni on kyllä ihan hyvä että tietää mahdollisista riskeistä mitä liittyy molempiin synnytystapoihin, mutta ei niitä tarvitse ajatella että kaikki ikävä tulee itselle; jokaiselle varmasti jotakin ikävää tai vähemmän mukavaa tulee vastaan, joten siinä mielessä on hyvä, että on tietoinen mitä synnytyksessä voi tapahtua.
Itse menin esikoista synnyttämään vähän niinkuin soitellen sotaan, luottaen että luonto tietää ja henkilökunta auttaa.. No, siitä jäi todellakin aika ikävät muistot ja jäljet, kun sitten satuinkin olemaan yksi poikkeuksen poikkeus ja yksi harvoista joille käy huonosti.
Ehkä olisi kannattanut minunkin olla jotenkin edes tiedostanut että pahasti repeämisen riski on kuitenkin olemassa, vaikka se onkin pieni. Menin vähän niinkuin shokkiin kun sanottiin että sulta on mennyt sulkijalihas poikki ja joudutaan korjailemaan leikkaussalissa huomenna. Pää oli aika tyhjä ja olo että: aijaa? Mitäs sitten? Pitääkö tehdä avanne tai jotain sellaista? Mielikuvat olivat aika kauheat ja tyhjätkin; mitä tää nyt niinkuin tarkoittaa oikeasti, kun tuo lääkäri ei sano mitään?
Jos olisin edes lukenut jostain aiemmin jonkun jutun, jossa olisi kerrottu, että vaikka äiti olisi revennyt pahasti, niin silti on voinut elää normaalia tai ainakin lähes normaalia elämää joskus myöhemmin, olisi ehkä auttanut minua suhtautumaan paremmin ongelmaani. Tietoa sai sairaalasta aika niukasti, ja yritin netistä etsiä silloin muutama vuosi sitten, synnytyksen jälkeen tietoa/tarinoita ihmisistä joille on käynyt samoin, mutta en löytänyt. Nyt niitä näkyy löytyvän paljonkin, kun googlettaa. Se, että elämään tulee synnytyksen myötä jotakin ongelmia, ei kuitenkaan tarkoita että elämä loppuisi siihen vaikka siltä helposti tuntuukin. Kai se jotenkin kasvattaa ja pakottaa selviytymään elämästä.
Ja minusta pelkosektion takia ei tarvitse syyllistää ketään. Kyllähän niitä tuomitsijoita ja sanojia riittää, mutta lääkäri tekee sen sektiopäätöksen, ei synnyttäjä. Tämä on aihe, josta täällä on kiistelty ja taisteltu paljon, eikä valmista tule koskaan, siitä voi jauhaa vaikka loputtomiin...
Ja sektion riskeistä puhutaan hirveästi, alatiesynnytyksen ei niinkään. Varmaankin siksi, ettei sektiotoiveita tulisi niin paljon?
Ja sitten vielä, ihmiset kokevat eri asiat eri tavalla, toisilla on matalapi kipukynnys, toisilla korkeampi, toiset elävät muutenkin teatraalisemmin, joten varmaan jututkin sitten ovat sen mukaisia. Kaikki on suhteellista, näillä palstoilla on vain hankala suhteuttaa asioita kun ei tiedä mikä on todellista ja mikä ei..