Maitoallergikon kiinteiden aloittelu

.......................

Olen yrittänyt antaa lapselleni hedelmäsoseita, kasvissoseita, perunaa imyös tsetehtynä ym..Välillä tuntuu, että lapsi itkeskelee iltaisin, että olisi maha kipeä, ei sovikaan ruoka, ilmavaivoja. No nyt tuntuu, että vaikka on kaikki kiinteä jätetty pois pariksi päivää niin ei helpota yhtään. Olisiko syynä siis ennemminkin sitten se, että lapsi vaan ei halua nukkumaan. Eilen esimerkiksi hain aina lapsen takas olohuoneeseen sitteriin istumaan jos alkoi yhtään kitistä ja sitten kun lopulta oli melkeen silmät ristissä niin vein sänkyyn ja nukahti saman tien kitinöittä. Toiseksi kysyisin siis semmosta että voiko olla, ettei noi säilöntäaineet tai tärkkelyksen sovi suolioireiselle, olisiko esimerkiksi syy niissä jos aiheuttavat vatsanväänteitä (jos nyt ylipäätään näin on). Välillä tuntui että vaikka soseita annettiinkin niin ei ollut vaivoja mitään. Olisiko siis vain ikäkauteen liittyvää. Kannattaisiko kokeilla vaikka pelkkää banaania hedelmänä tai esimerkiksi bataattia tai jotakin muuta keitettynä suoraan siitä mäskätä tms. Vauva on 5kk. Olen kyllä hiljalleen yrittänyt antaa noita soseita, en siis kiireen kanssa. Tuntuu vaan et on kärttynen koko aika, päiväunille ei aina välillä millään ala, toisinaan taas on ku herran enkeli ja niin mahdottoman kiltti. Onko tämä kiukuttelu jotain ihan muuta siis kuin ruokaan liittyvää, ilmavaivoja on kyllä aina ollut vähän, muttei ole niistä sen suuremmin kärsinyt ennenkään. Meillä apteekin korvike käytössä.

1

509

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitipöllö

      Ilmeisesti noissa soseissa on joku joka ei sovi. Hyvä ratkaisu on tuo, että jätät kaikki vähäksi aikaa pois. Pari päivää on lyhyt aika suolioireiden paranteluun. Eli dota rauhassa että lapsi toipuu sopimattomista ruoista. Esim. peruna on yllättävän yleinen vatsavaivojen aiheuttaja. Ja jos se on se syyllinen, ei saisi antaa mitään perunatärkkelystä sisältävääkään. Valmissoseissa myös mm. rypsiöljy voi aiheuttaa joillekin vatsavaivoja.

      Kun saat lapsesi taas oireettomaksi, kokeile vaikkapa sitä itse ehdottamaasi bataattia. Jos kitinät taas alkavat, jätä se pois. Jos ei, jatka sen antamista ainakin viikko, vähitellen annosta lisäten. Jos ei viikossa tule mitään oireita, ja lapsi nukkuu edelleen hyvin, kokeile taas sitten jotain uutta. Voit sekoittaa sitä bataatin kanssa, jos olet todennut sen sopivaksi.

      Kun teet itse soseita, voit pakastaa niitä jääpalarasioissa, ja kun ne ovat jäätyneet, irrota ne rasiasta ja laita pussiin tai pakasterasiaan ja takaisin pakasteeseen. Sieltä on sitten helppo ottaa sopiva annos kerrallaan. (mutta banaania älä pakasta.)

      Valmissoseita ei välttämättä kannata kokonaan hyllyttää, mutta tuoteselosteet kannattaa lukea tarkkaan, ja valita sellaisia soseita, joissa on mahdollisimman vähän erilaisia aineita.

      Allergisen lapsen kanssa pitää edetä varoen ja varmistellen noissa ruokakokeiluissa. Parempi on että lapsella on yksi sopiva kiinteä ruoka ruokavaliossa, kuin ei yhtään varmuudella sopivaa, mutta 10 epävarmaa joista yksi tai useampi aiheuttaa oireita.

      Etene oman lapsesi ehdoilla, ei neuvolan, hoitavan lääkärin, kerhotuttujen, mummon tai ennakkokäsitystesi. Myös oma jaksamisesi kannattaa ottaa huomioon, ja pitää tarvittaessa pidempi lepotauko ruokakokeilujen välillä. 1 uusi sopiva ruoka-aine kuukaudessa on allergiselle lapselle hyvä saavutus. Se voi kuitenkin tarkoittaa useita kokeiluja tai pitkää parantelujaksoa sopimattoman ruoan jälkeen.

      Vertaistukea löytyy ainakin Allergia- ja astmaliiton sivuilla olevalta keskustelupalstalta sekä http://www.histamiini.com/ :sta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      831
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      765
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      681
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      554
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      531
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      182
      513
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe