Olen seurustellut noin vuoden päivät miehen kanssa, joka pikkuhiljaa on tunnustanut pelkäävänsä ja jännittävänsä erilaisia tilanteita. Asumme kaukana toisistamme, joten asiat ovat selvinneet pikkuhiljaa. Hän pelkää korkeita paikkoja, jännittää ihmisjoukossa, jännittää tosi paljon uusien ihmisten tapaamista, jännittää matkustamista jne. Olen itse hyvin reipas ja ennakkoluuloton, haluaisin matkustella ja tavata uusia ihmisiä, käydä uusissa paikoissa jne. Rakastan miestä, mutta nämä pelot ja jännittämiset ovat alkaneet vaikuttamaan mielialaani siten, että mietin yksin matkustamista jne. Yhdessä tekemisemme on todella rajoittunutta, mies on tyytyväisin, jos istumme sohvalla käsi kädessä telkkarin ääressä. Minua on alkanut ahdistaa tilanne. Kertoisiko joku kokemuksiaan elämästä jännittäjän kanssa?
Suhde jännittäjän kanssa
Hups!
241015
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
mulla ei ole kokemusta elämästä jännittäjän kanssa, mutta olen se jännittävä osapuoli. kirjoittamasi oli kuin suoraan meidän suhteestamme... toista osapuolta ahdistaa kun haluaisi matkustaa, liikkua, tehdä kaikenlaista kodin ulkopuolella, minä taas jäisin mieluummin kotiin. en siksi etten haluaisi tehdä mitään, vaan siksi että jännitän niin hemmetisti!
minä vain unelmoin millaista elämä olisi ilman jännittämistä, kuinka haluaisinkaan matkustaa, nähdä uusia maisemia, kokea uusia asioita... mutta pelkkä ajatuskin joskus jopa kauppaan lähtemisestä aiheuttaa ahdistuksen, sydän hakkaa rinnassa, tulee kaikin puolin huono olo, henkisesti ja fyysisesti. se on kamala noidankehä. oikeastaan ainoa joka siihen auttaa on, että väkisin hankkiutuu sellaisiin tilanteisiin jotka jännittävät.
tätä jännitystä lisää huomattavasti kumppanin odotukset... kun tiedän kuinka paljon hän toivoisi että lähtisimme vaikka jonnekin tapahtumaan yhdessä, niin sitä enemmän jännitän, kun pelkään etten pysty lähtemään ja hän pettyy minuun TAAS.
lääkityksestä voisi olla apua kumppanillesi. ei myöskään missään tapauksessa kannata suuttua jos hänestä tuntuu ettei pysty johonkin tilanteeseen kanssasi lähtemään. se vaatii pitkää pinnaa, mutta yritä olla ymmärtäväinen ja kärsivällinen. rauhoittele häntä ja pysy itse tyynenä. joskus oma kumppanini on näyttänyt harminsa kun olen jahkaillut pystynkö jonnekin lähtemään vai en, ja kun olen huomannut että hänellä alkaa hermot mennä, niin se johtaa sellaiseen ahdistukseen etten ole pystynyt lähtemään. jos taas hän on rauhoitellut minua, ollut ymmärtäväinen ja tyyni, niin kappas, jopa se lähteminen on helpottunut huomattavasti!
Kuulostaa ihan kuin samanlaiselta tilanteelta kuin meillä :) Alan vasta pikkuhiljaa ymmärtämään tätä "vaivaa", sillä kumppani ei alussa kertonut mitään jännittämisestään. Meillä oli kauheita draamoja tilanteissa, joissa hän petti lupauksensa ja perui viimetipassa sovitun menon tai tekemisen. Nyt vasta, melkein vuoden tunnettuamme, hän on vähän avautunut ja olen alkanut hieman ymmärtää tilanteita ja sitä, miltä hänestä tuntuu. Kesälomalla meni kaksi sovittua tapaamista mönkään - ensimmäiseen hän ei lähtenyt, menin yksin. toiseen lähti, mutta koko päivä oli pilalla molemmilta hänen jännittämisensä takia. Nyt osaan jo etukäteen kysyä, miltä tuntuisi, jos mentäisiin... Täytyypä puhua lääkityksestä. Kiitos vielä vastauksestasi!
voi tietäisitpä kuinka monta kertaa minä olen pettänyt lupaukseni ja jättänyt lähtemättä jonnekin. ja voi sitä syyllisyyden tunnetta ja itkua, kuinka olen huono ja paska. se on niin vaikeaa, kun haluaisi lähteä ja mennä, muttei vain pysty. pahinta siinä on juuri se kun tietää kuinka paljon se toiselle merkitsisi, että lähtisi mukaan, se vasta saakin jännittämään, kun alkaa pelkäämään että mitä jos en pysty, mitä jos tuotan taas pettymyksen, entä jos hän kyllästyy minuun, jättää minut tämän takia.
joskus olen väkisin lähtenyt mukaan, oksentanut sitä ennen jännityksestä, itkenyt, tärissyt pelosta, eivätkä ne sitten ole olleet kovin nautinnollisia reissuja kummallekaan kun itseltä kaikki energia kulunut siihen jännittämiseen.
minulla on nyt lääkitys joka on auttanut huomattavasti, teemme paljon enemmän yhdessä asioita ja parisuhdekin voi paljon paremmin. puhu ihmeessä kumppanillesi lääkityksen mahdollisuudesta.
toivon sulle pitkää pinnaa ja tsemppiä, toivottavasti teidän asiat järjestyvät. ei se ole kumppanillesikaan helppoa, toivottavasti hän saa apua jännittämiseensä. itse tiedän millaista helvettiä se jännittäminen on, ja siihen päälle vielä se tunne kuinka pahoittaa kumppanin mielen kerta toisensa jälkeen, ja menettämisen pelko... huh.
olisi kiva kuulla miten teidän tilanne etenee!
minä olen se jännittäjä, mieheni on avoin ja seurallinen. Usko pois, kyllä kaikki sujuu yksiin, jos perusta on kunnossa. Kumpikin saa olla sellainen kuin on. Tietenkin törmäyksiä syntyy, kuitenkin olemme saaneet kumpikin olla tavallamme, sellaisina kuin olemme. Lähipiirille olen avoimesti kertonut jännittämisetäni ja ajoittaisesta suoranaisesta erakkoudestanikin, vastaanotto on ollut kaiken kaikkiaan hyvä. Jos joku ei hyväksy, so what? Osallistun voimieni mukaan, rajoittamatta puolisoani.
No, myönnettäköön, kumpikaan ei ole eritysen "menevä":)
Tämä kirjoittelukin jo auttaa omalla tavallaan, kuulee muiden kokemuksia ja saa tukea. Kiitos teille! Kerron mielelläni jossain vaiheessa, miten meidän suhteemme jaksaa, jännityksineen kaikkineen;) Meillä tilanne on siinä mielessä hankalan puoleinen, että asumme kaukana toisistamme ja silloin kun näemme, olisi kiva tehdä jotain yhdessä. No, tällä hetkellä olen toiveikas, koska mies (niin, mies on jännittäjä) on jo kertonut jännittävänsä ja tiedän nyt, mistä "omituinen" käytös johtuu. Opimme koko ajan toisistamme ja rakkaus tuntuu vain syvenevän, täydellisiä ei olla kumpikaan ;)
Hei Hups!
Mikä teillä on nyt tilanne?
Kiva huomata, että joku haluaa tietää missä mennään :)
Tilanne on periaatteessa ihan ennallaan. Mitään uutta yhteistä kivaa ei olla tehty eikä suunnitella. Toinen jännittää niin kovasti kaikkea, että olen luvannut olla ehdottelematta enää. Harmin paikka, olisi ollut niin mukava lähteä syyslomalla jonnekin yhdessä. Nyt todennäköisesti lähden yksin. En tiedä, miten vaikuttaa suhteeseemme, mutta vuoden "sohvalla istumisen" jälkeen minun on päästävä jonnekin pois vähäksi aikaa.
Kuule, puhu ihmeessä kumppanillesi lääkityksen mahdollisuudesta! Hän itsekin kärsii tilanteesta varmasti mahdottomasti.
Viimeksi eilen puhuin mahdollisesta terapiasta ja lääkityksestä. Hän ei vastaa mitään eikä reagoi ehdotukseeni millään lailla. Alan olla todella väsynyt tähän terapeutin osaan, enhän ole asiantuntija. Olen epäillyt ääneen, etteivät voimani yksin riitä hänen tukemiseensa vaan hänen tulisi hakea asiantuntijan apua.
Jestas, onko olemassa muitakin samanlaisia jännittäjiä!? :) Ei vaan ole toista samanmoista jännittäjää osunut kohdalle, joten aika mieltä ylentävää lukea, että toisillakin on fobioita vaikka muille jakaa.
Ymmärrän kyllä, miten hankalaa on sen toisen osapuolen asemassa oleminen. Ja toisaalta pelkkä tukeminen ei näissä tilanteissa auta, vaan elämä jännittäjän kanssa on yhtä vuoristorataa: välillä menee paremmin ja välillä huonommin.
Jos hän ei halua apua, niin sille et valitettavasti voi mitään. Ei ole sinun osasi olla terapeuttina.
Meidän suhteessa tilanne meni niin pitkälle, että toinen osapuoli alkoi todella hermostua siihen että suhteemme on ainoastaan neljän seinän sisällä. Kärsin tilanteesta, niin hänkin, ja koko suhde oli vaarassa kaatua.
Aloin itse etsiä apua ja pitkien mutkien kautta sitä sainkin. Lääkitys pelasti minut ja suhteemme.
Kiitokset taas kommenteista. Olen huomannut itsekin, etten voi olla terapeuttina, enkä osaakaan. Jännittäjä myöntää tällä hetkellä ongelmansa ja on halukas "jossain vaiheessa" hakemaan apua ammattiauttajalta, mutta lääkitystä hän ei halua. Olen tietysti onnellinen hänen puolestaan, että myöntää tarvitsevansa apua, mutta se ei kovin paljoa auta suhdettamme. Suunnittelen nyt mielessäni syyslomaa ulkomailla, yksin. Olo on tosi epävarma, en usko, että jaksan tällaista suhdetta enää kovin pitkään - rakkaudesta huolimatta. Kaipaan todella paljon rinnalleni ihmistä, jonka kanssa voisin jakaa kaiken!
kyllä siinä tosiaan elämä kapeutuu ja pahasti, kun mihinkään ei voi lähteä jos aina jännittää.
Itse kyllästyin omaan tilanteeseeni ja kävin lääkärissä ihan muun syyn takia ja päätin saman tien kertoa jännittämisestäni.
Sain lääkityksen ja täytyy sanoa, että elämänlaatu on parantunut huomattavasti.
Joskus vaan suoraan sanottuna vituttaa, miksi en aikaisemmin tehnyt sitä, olen niin paljosta jäänyt paitsi...mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan =)
siltä että kumppanisi jännittää kovasti myös lekurille menoa. Ei se tuolla pitkittelyllä "jossain vaiheessa" parane. Sitä "vaihdetta" saa odottaa kaaaaaauan jos joku ei lähes kirjaimellisesti potki sinne lääkäriin.
Olen huomannut, että mitään valmista ei tosiaankaan tule. Aina vaan lupailua ja sitten asia unohtuu. Olen tässä odottanut, että haluaisi keskustella kanssani ja kertoisi, miten edetään, olen sitä jo kerran kysynytkin. Tämä ihminen tuntuu luulevan, että saa minut rauhoitettua lupailemalla kaikenlaista ja sitten asia ikäänkuin unohtuu eli hänen mielestään varmaan taas pieni hengähdystauko. Jos en nyt saa häntä heräämään ja oikeasti hakemaan apua, tämä suhde loppuu - ennenkuin itse tarvitsen terapiaa...
Tiedätkö onko hänellä ihan paniikkimaisia oireita jännityksen takia? Eli tuleeko hänellä fyysisiä oireita kun johonkin pitäisi lähteä? Itselläni fyysiset oireet olivat ne joiden takia ei tosiaan tehnyt mieli lähteä yhtään minnekään.
Sulla ei varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin tosiaan puoliväkisin saada hänet lääkäriin, ja tehdä selväksi ettet jaksa tuollaista enää etkä ala enää odottamaan että hän "joskus" hakisi apua.
En tiedä ihan tarkkaan fyysisistä oireista kun ei ole kertonut. Vessassa ainakin pitää käydä monta kertaa ennen kuin päästään ovesta ulos. Oletan, että joko vatsa sekaisin tai pelkoa, että hätä yllättää kodin ulkopuolella. Tämä on tosi surullista, mutta mulla on nyt tosiaan tunne, että oon yrittänyt kaikkeni ja tarjonnut apuani useaan otteeseen. Toinen sulkeutuu enemmän ja enemmän. Tämä taitaa olla umpikuja tässä suhteessa, en jaksa enää.
Vähän tuota arvelinkin. Se on aika yleistä jännittäjällä että reagoi mahalla, ja lopulta ei sen takia uskalla lähteä ulos kun maha voi yksinkertaisesti mennä niin pahaksi ettei uskalla sen takia lähteä. Se on ihan kamalaa! Ja lopulta sitä alkaa jännittämään että maha menee sekaisin jossain missä ei pääse vessaan, ja saa jännittämään aina vain enemmän ja siitä tulee sellainen noidankehä että huh huh. Jännität että maha menee sekaisin -> maha menee sekaisin.
Tuohonkin on olemassa sellainen lääke kuin Librax. Eli jännitysvatsaan lääke, rauhoittaa sekä vatsaa että mieltä, ei se jännitysvatsa kovin harvinainen vaiva ole, mutta todella ikävä ja jopa invalidisoiva kun ei uskalla mihinkään kotoa lähteä kun heti käy vatsassa myllertämään. Se on myös aika lailla "nolo" vaiva eikä siitä helposti kenellekään puhu.
Ymmärrän hyvin kumppaniasi, kun itse olen nuo kaikki samat jutut läpi käynyt. Kunpa hän ymmärtäisi ettei ole yksin näiden asioiden kanssa ja niistä voi selvitä, ja saada apua. Se lääkäriin menokin voi kyllä olla aikamoinen kynnys. Itselläni pahimmat paikat olivat juuri lääkärien odotushuoneet. Hikoilin, olin pyörtyä jännityksestä ja ravasin vessassa.
Surullista että teidän suhteenne tuntuu olevan mennyttä tuon takia. Ymmärrän kyllä sinuakin hyvin.
Jos jaksat/haluat niin etsipä vaikka täältä Suomi24-keskustelusta tai googlesta hakusanalla jännitysvatsa tai stressivatsa ja käy tuolla paniikkihäiriö-puolella lukemassa ja anna kumppanillesikin luettavaksi, niin hän näkee ettei ole yksin ongelmansa kanssa eikä hänen tarvitse hävetä ja apua on olemassa jos hän vain haluaa!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8485960
Kiitos taas kommenteista ja neuvoista. Olo on tällä hetkellä helpottunut ja olen onnellisempi kuin aikoihin! Saimme puhuttua asioista, puhelimitse vain, mutta kumminkin. Nyt tuntuu keskustelu sujuvan ja viikonloppuna näemme pitkästä aikaa. Ihan kipeimmistä aiheista ei olla vielä päästy puhumaan, vaatii kasvokkain olemista, mutta eiköhän se nyt tästä etene. Toinen osapuoli ymmärtää nyt hätäni hänen ja suhteemme puolesta.
Miten siellä nyt pärjäillään? :)
Viikonloppu oli ihan ok, ei kylläkään pahemmin puhuttu mistään vaikeista aiheista. Vähän oli olo, että toinen yrittää miellyttää viimeisen päälle, siis jonkin verran esittämistä - ylireippautta. Olen edelleen varuillani, en luota enää toisen lupauksiin ja sanomisiin. Aika näyttää, miten oikeassa tai väärässä olen. Lääkäriin menemisestä ei enää puhuta mitään...
No niin, viimeinen tikki tuli nyt. Viikonloppuna hänen piti tulla luokseni, oli jo keväällä sovittu meno (kalliit liput). Iltapäivällä ilmoitti, että on sairas. Alkuillasta puhelimessa kertoi mielestäni lievästä vaivasta, olis voinut ihan hyvin reissata vaikka särkylääkkeiden voimin. Tämä oli tosiaan meikäläiselle se viimeinen pisara kaikkien särjettyjen lupausten, pettymysten joukossa, meni yli äyräiden. Hän ei edes pahoitellut aiheuttamaansa mielipahaa eikä sanallakaan maininnut käyttämättä jäävää lippuaan ja mitä minä meinaan tehdä... Surullista, oon itkenyt koko illan, mutta näin on parempi. Tsemppiä kaikille jännittäjille ja heidän kanssaan eläville, ei ole helppo kohtalo :)
Voi, ikävä kuulla että kävi noin. Toivottavasti ex-kumppanisi ymmärtää hakea itselleen apua jännittämiseen.
Jaksamisia Sinulle! :)