Halusin sanoo vaan, että mun perheessäni äiti on lestadiolainen ja isä ei ole. Elämä on sen takia ollut täyttä *********!!!
Aina kotona riidelty...
Hullu
271746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
en tiedä onko aivan väärin , niin vain kävi kun katsahdin viimeistä lausettasi ja merkkejä viimeisen sanan sijasta... mutta....
mitä tuosta voisi keskustella...
ainakin tulee mieleen, jos molemmat ovat uskovaisia, anteeksiantamus voi toimia paremmin kuin että ei ole toinen aviopuolisoista uskossa, silloin voi olla pysyviä erimielisyyksiä aivan ymmärrettävästi kun toinen katsoo asioita uskovaisen näkövinkkelistä ja toinen ei uskovaisen, ja anteeksiantamus ei välttämättä silloin toimi vaikka jonkukaltaista sellaista olisikin. Siis joillakin toimii jotenkin ja joillakin ei ollenkaan kuten sinun vanhemmilla näyttäisi olevan.
Äitini tuli uskoon vasta sen jälkeen kun oli jo mennyt naimisiin.
en huomannut tuota vaihtoehtoa.
itse olen uskomassa, mies ei. Eipä me silti riidellä asioista kummemmin. Kaipa tuollainen on ihan luonnekysymys, toiset sopeutuvat paremmin, ymmärtävät toista paremmin ja osaavat keskustella asioista vailla ennakkoluuloja...
Mikset sitten käännytä häntä, koska muutenhan häntä odottavat helvetin kauhut? Oletko täysin tunteeton ihminen? Miten voit nukkua yösi rauhassa?
Ei tiedä itkeäkö vai nauraa...
Itku lienee sinulle tutumpaa. Kokeile sitä.
uskovaisen (vl), ainakin vaarallista alkaa seurustelemaan ei uskovaisen kanssa.
Omasta uskosta luopuminen voi tulla liian helposti siinä tilanteessa ja jos säilyykin uskovaisena elämä voi olla täyttä*******!!!
kuten avaaja kuvasi.
Tämmöistä tuli mieleeni kun täälläkin silloin tällöin on kyselty vl:än ja ei vl:n mahdollisesta seurustelusta ja avioliitosta.
Minulle usko on tullut sen jälkeen kun olin mieheni valinnut
näinkin voi käydä. Älä Wilma loukkaannu näistä viesteistä, kun kyse on tietämättömyydestä. Tunnen itsekin samassa tilanteessa olevia ja asiat ovat heillä ok.
Tulla, vaikkei uskovaisia perheessä olisikaan...
Tai vaikka molemmat olisi uskovia...
Riitaa tulee perheissä aina, on tullut, tulee tulemaan!
Uskovaisia riitelystä ei kannata kuitenkaan syyttää, tuskin sen kummempia siinä asiassa ovat, kuin muutkaan!
Että ihan outo aloitus!
Riita ei "tule". Itse sanan riita voi hylätä. Riittää, että kukin huolehtii itsensä hallitsemisesta, valvoo puheittensa ja tekojensa yli.
Meillä ei riidellä, voin sen julkisesti sanoa. Se edellyttää uuden keskustelukulttuurin omaksumista ja toinen toisensa kunnioittamista. Sanan riita alle voi peittää omia syntejä, se on väärin !
Taatusti jokaisessa perheessä tulee!
Sitähän voi nimittää ihan miksi vain!
MUTTA TAATTU on, ettei avioiliitto mene niin, että AINA, KAIKESSA olisi samaa mieltä puolison kanssa!
KESKUSTELU, RIITA, MYKKÄKOULU.....
Sano miksi vain, mutta ÄLÄ valehtele, annat tekopyhän kuvan itsestäsi!
meillä ainakin riidellään ja SOVITAAN!
olemme erilaisia. Uskovaisenkin avioliitto voi joutua karikolle, syystä tai toisesta. Anteeksiantamusta tarvitaan paljon.
Täältäpä meiltä löytyi hyvä ihminen!! Ei riitele koskaan!!! Mahtaa olla aikamoinen yli-ihminen tämä meidän Elizamme.
nälissäsi!
Olemme mieheni kanssa päättäneet olla riitelemättä. Yksityiskohtaisesti olemme päättäneet, mitä meillä ei tehdä. Ei toisen nimittelyä, ei haukkumista, ei nyrkkien heilutusta, puukoista ja puntareista puhumattakaan, ei persoonaan käyviä hyökkäyksiä, ei syyttelyä, vaatimuksia, tuomitsemista.
Mitä jää ? Rauhaisaa keskustelua, argumentoivaa väittelyä, rakkauden ilmituomista sanoin ja kehon kielellä, kukkaiskielellä myös.
Jokaiselle riitelijälle: Synti on aina synti.
teilla taytyy olla? En tarkoita, etta pitaisi olla kokoajan aukomassa paata toiselle vaan minusta kotona pitaa saada kayttaytya omana itsenaan ja uskaltaa sanoa, jos joku pielessa....vaikka vahan huutaakin tai mokottaa.. Ei sitten kasaannu kaikki ikavat asiat sisalle.
Oletteko kauan aikaa sitten tehneet taman paatoksen?
Totta puhut. Riitelyhän ei sinänsä ole koskaan mitään toivottavaa. Mutta usein kun molemmat saavat purettua sen, mikä sisällä sapettaa, niin ilmakin puhdistuu. On taas paljon helpompi olla, kun tietää mitä se toinen ajattelee ja toisin päin. Olis kamalaa, jos ei saisi olla oma itsensä ja antaa välillä höyryjen tulla. :)
Kyllä sitä nyt ollaan.... Vaan kun tilanne tulee niin unohtuu usko ja muut, huuto raikuu että, naapuriin kuuluu.Tarttee varmaan luetella päiviä ja kello aikoja että muistat paremmin kun olet suutas soittanut sille ukolles. Vai onko että mittään ei ole tapahtunut ku käy seurossa nostaa käjen ylös ja synnit anteeksi.Ja elämä alakaa alusta... ETTÄ SILLEEN..
Uskoisin että enemmän perheissä riidellään rahasta (tai oikeammin sen puutteesta) kuin uskosta.
Jos aviopuolisoista toinen on dominoiva ja toinen alistuva, voi todella käydä niin, että ei riidellä. Silloin alistuva puoliso antaa toisen mielipiteen voittaa ja molemmat ovat siinä uskossa, että meillä menee hyvin emmekä me koskaan riitele.
Tällöin alistuva puoliso kieltää itseltään omat toiveensa ja muokkaa ajatuksensa kulkemaan toisen viitoittamaa rataa. Hän itsekään ei tajua sitä, että on kieltänyt omat persoonalliset toiveensa ja halunsa ja on "aidosti" sitä mieltä, että olemme yhtä mieltä asioista "keskustelun" jälkeen. Tämän takia he eivät riitele.
Tosiasiassa me kaikki ihmiset olemme niin erilaisia, että väkisinkin omat aidot toiveet ja tavoitteet menevät monesti vastoin toisen puolison toiveita. Ja voimakkaammat persoonallisuudet pitävät kiinni omista tärkeiksi katsomistaan tavoitteista tai toiveista, vaikka vähemmän tärkeistä voidaankin luopua rakkauden ja yhteisten päämäärien vuoksi.
Ja siitä se riita sitten usein syntyy tasaveroisilla puolisoilla.
Se on sitten toinen asia, miten riita lopetetaan, mykkäkoulu ja puhumattomuus on pahasta. Anteeksipyyntö ja -anto pahoista sanoista ja nimittelyistä jne on tarpeellista parisuhteen ylläpitämiseksi. Omista mielipiteistä ei kuitenkaan tarvitse luopua anteeksiantamisen/saamisen vuoksi. Usein anteeksisaamisen jälkeen molemmat haluavat kunnioittaa toisen tarpeita ja toiveita paremmin ja sitten voidaan yhdessä miettiä, miten kumpikin saisi toiveensa paremmin toteutetuksi.
mielenkiintoista tietää, millaista oikeastaan on el-usko, kuulostaa kyllä itse tehdyltä hurskaudelta, ja mistähän syystä el:t vetäytyvät koloihinsa, kun opillisista asioista keskustellaan, silloin ei heitä palstalla näy
onko heillä esim maksuton kahvi oppirakennelmaan kuuluva....kuka sen lopulta maksaa...onko yhteiskunnasa mitään ilmaista
Mun isäni oli lestatiolainen ja äiti ei ollut. Ja mun osä oli sellainen että, se oli pitkiä aikoja poissa kotoa ja aina kun se tuli kotia se tuli humalassa ja hulluna. Ajoi lapset pois ja pisti "akan" (omien sanojensa mukaan) kuriin. Ja jos siltä lukitsi oven se repi sen irti ja toi pirttiin eli tupaan. Sitten kun se selvis se katu tekojaan ja sanoi ettei saanut kertoa kenellekkään. Vaikka kaikki kyläläiset sen tiesi kun poliisit haki sen usein. Sitä jatkui niin kauan kun sitten äiti kuoli ja elämä oli yhtä hel.... Sitten tuli uusi "äiti" joka pisti ukon kuriin. Mutta minä jäin kaipaamaan niitä hyviä hetkiä jotka sain kokea seuroissa ja olisin halunnut jäädä seuroihin ja kulkea niissä, eli jäädä lestatiolaiseksi. Olen nyt aikuinen ja minulla on oma perhe joka ei koskaan näe isäänsä humalassa eikä toivottavasti hulluna riehumasssa. Ehkäpä jonain päivänä marssin ry:lle ja .... Olen kuitenkin uskomassa ja luen Jumalan sanaa joka päivä ja rukoilen ja vaimonikin on uskovainen ja ajattelemme samalla tavalla asioista. Käymme tai kuuntelemme suviseurat. Se kuuluu jotenkin kesään ja tuo jotakin lohtua sinne sieluun joka jäi kaipaamaan niitä ihania muistoja sieltä lapsuudesta ja seuroista. Ensi kesänä taas käydään suviseuroissa ja nähdään tuttuja vaikka ei varsinaisesti ollakaan lestatiolaisia.
Isä ja äiti puhuivat harvoin keskenään. He nukkuivat eri huoneissa ja sängyissä.
Ei he käyneet koskaan yhdessä saunassa. Kanssakäyminen oli tosi vähäistä.
Riitely on lähes jokapäiväistä meidän puolisoiden kesken. Samaa mieltä ei olla mistään asiasta.
Seksielämä ei kiinnosta vaimoa.
Kaikki on niin mälsää.
Elämä on melko tasapaksua arkista harmautta. Vaimo ei innostu mistään, eikä se lähe koskaan miun kans mihinkään.
Näin ne isien pahat teot kostautuu polvesta polveen. Minkähän takia Jumala sääti tällaisen lain, että kostaa isien pahat teot. Eikö sillä ole mitään merkitystä, että olis pannut pois niitä pahojen tekojen syntejään.
Tämä raamatunpaikka on mietityttänyt tosi paljon.
Meillä on sellainen kulissiavioliitto, mutta eipä tuota ole silti haluttu erota. Kerran pari vuodessa jos saa sitä yhtä paikkaa vaimolta, niin siihen on tyytyminen.
Luin kerran Seura-lehdestä avioparista tuolta Pohjois-Karjalasta, että siellä asustaa aviopari, joka ei ollut puhunut toisilleen mitään kymmeneen vuoteen. Eräänlainen ennätys sekin.
Otan osaa.
Ei se kostoa ole, huonoa tuuria vain!
mene perheneuvolaan juttusille! Apu pulmaan löytyy varmasti!
Mene yksin, jos vaimosi ei suostu mukaan!
Jaksamista!