Gradu ja opettajan pedagogiset samana vuonna?

Onko kellään kokemusta, että onko mahdollista tehdä opettajan pedagogiset opinnot sekä osallistua graduseminaareihin samana vuonna? Mietin asiaa siltä kantilta, että tuleeko vuodesta siten liian raskas tai tiukka. Tietenkään gradua ei tarvitse vuoden aikana valmiiksi saada, kunhan nyt saisi edes alulle. Minulla alkaa jo opiskelujen 5. vuosi.
4828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta meillä ainakin gradusemma oli melkoisen helppo juttu eikä olisi ollut ongelma olla siellä opetusharjoitteluvuonnakaan. Gradun tekeminen oli sitten eri asia: hyvin aikaavievää jne.

Olisin itse mennyt aiemmin seminaariin, jos olisi ollut gradun aihe mietittynä. Nyt kävi niin, että viimeinen asia, minkä suoritin yliopistolla oli seminaariesitelmä. Jouduinkin sanomaan, että ei kannata esittää parannusehdotuksia, kun gradu on valmis ja arvosteltukin...

Sinuna menisin semmaan, jos on tutkimusaihe mietittynä.

Äänestä

yleensä kerran viikossa pari tuntia kerrallaan. Siihen kuuluu työn pienimuotoinen esittely ja pari opponointikertaa. Mene ihmeessä seminaariin, jos vielä pääset. Onhan se sitten alta pois, ja voit keskittyä gradun tekoon kunhan saat ped. opinnot suoritetuksi.
Ei tuo kokopäiväiselle opiskelijalle liian rankkaa ole.

Äänestä
  • Pedagogiset on kuulemma tosi työläät, samoin ainakin meillä humanistisessa myös seminaarissa saa raataa niska limassa. Yhteen opintopisteeseen menee käytännössä vähintään 27h työtä, joten en kyllä tekisi samaan aikaan.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Pedagogiset on kuulemma tosi työläät, samoin ainakin meillä humanistisessa myös seminaarissa saa raataa niska limassa. Yhteen opintopisteeseen menee käytännössä vähintään 27h työtä, joten en kyllä tekisi samaan aikaan.

    Minuakin kiinnostaisi kuulla, josko joku oli gradun ja pedagogiset samana vuonna suorittanut. Minulla on sellainen tilanne, että ensi vuodelle on opintoja jäämässä vain pedagogiset (35 op) ja gradu (40 op) Onkohan liian rankka vuosi edessä, jos molemmat aion tehdä? Toisaalta jos gradua alkaisi jo suunnitella ja työstää tuossa kesällä. Mitä olette mieltä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opiskelija´ kirjoitti:

Onko kellään kokemusta, että onko mahdollista tehdä opettajan pedagogiset opinnot sekä osallistua graduseminaareihin samana vuonna? Mietin asiaa siltä kantilta, että tuleeko vuodesta siten liian raskas tai tiukka. Tietenkään gradua ei tarvitse vuoden aikana valmiiksi saada, kunhan nyt saisi edes alulle. Minulla alkaa jo opiskelujen 5. vuosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu