että nyt riitti ja sitten luovuttaa? Tilanne tämä: mieheni jäi kiinni salasuhteestaan jatkunut reilun vuoden. Ensimmäiset kolme kuukautta elin shokissa ja mieheni oli hyvin pahoillaan ja sanoi tekevänsä mitä vain, jos saisi toisen mahdollisuuden. No eroa heti tietenkin ehdotin ja pyysin, että ottaisi nyt sen salarakkaansa, kun salarakas hänet oli tietenkin heti valmis ottamaan. Mies ei sitten halunnutkaan tätä naista ja heidän suhde oli siis jo loppunut ennenkuin sain suhteesta tietää. Ensimmäiset sanani mieheni suusta olivat hänen kärähdettyään: Jos saisin tapahtuneen tekemättömäksi, niin sen tekisin. Mies on pyytänyt anteeksi ja ottanut syyt niskoilleen täysin. Miehellä takana ennen suhdetta/sen aikana vaikea elämänjakso ja meillä yhdessä oli vaikeaa jo vuosia. Parisuhdeterapiaan mies lähti oitis ja on puhunut siellä, hänellä on edelleen vakaa aikomus selvitä tästä ja meneekin jo eteenpäin.
Minä en tahdo päästä tapahtuneen yli, käyn psykologilla juttelemassa säännöllisesti ja odotan, että joku "kirkas lamppu" syttyisi päässäni. Että voisin lähteä/ jäädä tietäen, että päätös on oikea. Mies ei puolustele tekojaan, sanoo, että teki todella väärin, sanoo, että katuu tekemäänsä todella paljon. Mies ei kuitenkaan kerää mitenkään säälipisteitä tällä asialla, vaan kun on itkenyt kolme kertaa minun nähden asian vuoksi, tiedän, että ne ovat olleet aitoa itkua ja tuskaa, mitä hän on aiheuttanut minulle. Ja mieheni ei juurikaan itke, pitää mieluummin kaiken tuskan sisällään. Joku ääni sisälläni kehottaa minua yrittämään ja uskomaan, kun taas toinen minä sanoo, että lähde. Mies sanoo, että tietää sen, että minun on vaikea unohtaa, mutta silti ei halua luovuttaa ilman taistelua, hänen mielestään avioero on kuitenkin se helpoin tie tästä asiasta pois. Meillä on ollut raastavia riitoja asiasta ja aina vaan mies on ja pysyy, eikä lähde, sanoo rakastavansa minua ja muuttavansa elämänsä ja on jo muuttanut sitä todella parempaan suuntaan. Huomio minua enemmän, ottaa lähelle ja sanoo päivittäin rakastavansa. En todellakaan ole päästänyt miestäni helpolla, paljon on ollut itkua, raivoamista ja asian jankutusta, että voi.
En kaipaa nyt kakkosten kommentteja, vaan ihan aidosti niiden ihmisten kommentteja, jotka ovat olleet joskus petetyn asemassa. Syttyykö se kirkas lamppu vai ei?
Miten kauan toipuminen kestää?
45
8390
Vastaukset
- suru ei loppuu
Tosi surullinen tarina..
Minä annoin miehelleni anteeksi 2.v. takaisen syrjähypyn ja meillä meni tosi hyvin kunnes.... jäi uudestaan kiinni pettämisestä.
Elämä on nyt yhtä helvettiä... mutta rakastan yhä miestäni.... Hän kieltää syrjähypyh kokonaan ja sano, että rakasta vain minua....
Että tälläistä..... - Petetty
Mies petti ja jatkoimme vielä 7 vuotta ja se kirkas lamppu ei ainakaan tänä aikana minulla syttynnyt. Jätti sen verran pahan arven, mutta jokainen pohtikoon sitä omalta kohdaltaan.
Joku löytää sen syttyvän lampun, toinen taas ei.
Vaikka sen osaa antaa anteeksi, jopa ymmärtää niin sen kanssa eläminen tai peräti unohtaminen ei vaan onnistunnut ainakaan minulta.
Vaikka järki käski ei sydän ollut mukana.
PS Avioero ei ole se helpoin tie.... valheessa eläminen taasen on.... vaikeinta on olla itselle rehellinen.
Tsemppiä ja koitahan löytää se juuri SINULLE oikea tie- Lettu70
Mies petti työkaverin kans neljä vuotta sitte. Oli niin ihanaa että. Muutti pois hänen takia. Palas häntä koipien välis takas puolen vuoden päästä. Käytiin terapiassa yli vuosi, mutta ehän se hyvä fiilis enää palaa. Ei sitten millään. Itteään pettää , jos niin väittää. En tunne ketään joka ois pidempään jatkan pettämisen jälkeen. Siitä ei vaan pääse yli.
- sammuksissa täälläkin
Olen samassa tilanteessa, poikkeuksena vain se että mies ei myönnä mitään,ei puhu,ei pyydä anteeksi.Kuvittelee kaiketi että kun asiasta ei puhuta,eletään vain eteenpäin,niin sen sitten saa sillä tekemättömäksi.
Mutta,en tiedä pystynkö itse tähän.En ehkä ikinä pysty unohtamaan asiaa,ajattelen sitä asiaa päivittäin.Koskee niin paljon,etenkin kun ei olla saatu minkäälaista keskustelua asiasta.Mitään ei ole selvitetty,kaikki vaan roikkuu ilmassa.
En edes tiedä jatkuuko heidän suhteensa,ja nyt on tullut jopa ajatuksiin että sama se.
Sen hän on tehnyt selväksi että ei halua erota.
Sinulla on siinämielessä hyvä tilanne että olette puhuneet,ja mies katuu tekoaan.
Itse en varmasti voisi luottaa enään koskaan mieheen,vaikka asiat olisi selvitettykin.
Luulen että kyllä se sinne takaraivoon ikuisesti jää kummittelemaan,vaikka jonkinmoiseen sopimukseen asiasta pääsisikin.
Ja pahaa pelkään että sanonta kerran pettää pettää toistenkin,pitää paikkansa.
Sen ensimäisen kerran jälkeen on niin helppo uusia asia,kynnys on madaltunut,ja on jo opittu vielä paremmin miten suhde pidetään entistä tarkemmin salassa.
Sinun miehesi suhde on ollut myös aika pitkä,jatkunut reilun vuoden.
En pysty antamaan mitään neuvoa,syttyy vaiko ei lamput.
Kaikki on koettava ja päätettävä itse,lähteekö vai ei,eroaako vai ei. - toipuminen
Se ei ole helppoa eikä onnistu välttämättä. Kauanko olet käynyt psykologilla? Ehdottaisin sinulle, että valitset kunnollisen psykoterapeutin. Jos näyttää siltä että lamppu ei ala siitä huolimatta syttyä, niin et joko ole siihen vielä valmis tai ongelmanratkaisun lähestymistapa on väärä. Itse olen käynyt kolmella eri henkilöllä juttelemassa, ja vasta nyt tämä viimeinen on tuonut asiaan helpotusta. Jokaisella terapeutilla on oma lähestymistapansa ja näkökantansa, liikaa on niitä jotka vain hymisevät ja esittävät päivänselviä kysymyksiä ilman konkreettista tietoa ja apua sinun tilanteeseesi.
Sen sanon että se mikä auttaa on aika, se että miehesi myöntää virheensä ja katuu aidosti, hän tajuaa loukanneensa sinua pahasti ja lopullisesti, haluatte kumpikin selvitä tästä voittajina, rakastatte toisianne.
Nämä seikat eivät kuitenkaan takaa yhtään mitään. On niitä, jotka selviävät, ja niitä jotka eivät. Itse taidan kuulua jälkimmäisiin, se on nyt lopulta myönnettävä. Jos mies olisikin vain ollut fyysisesti uskoton, asia olisi helpompi antaa anteeksi. Mutta meillä kyse on ollut henkisestä suhteesta, liian kauan kestäneestä jolloin hän todella rakastui toiseen ihmiseen. Sellaista ei pysty antamaan anteeksi..
Sinun kannattaa nyt todella miettiä hyödyttääkö suhteen pelastaminen. Jos sinun tilanteesi on kuten meillä, että minä masennuin ja olin täysin poissa normaalista suhde-elämästä, terveys alkoi kärsiä muutenkin, tuli verenpainetta ja sydänhäiriöitä, niin silloin sen sovituksen hinta on liian suuri. Omaa terveyttä ei kannata uhrata, se on se mikä kannattaa pitää mielessä.
Tavallaan sinulla on nyt valta päättää miten teille käy. Ensin ajattelin itse, että kun mies vaan lopettaisi suhteen toiseen niin sitten kaikki olisi hyvin. Kun se sitten näytti päättyneen, ei se päättynyt oikeasti eli siinä samassa haavat revittiin auki uudelleen. Ajattelin, että kun mies kerta on pettänyt niin on hänen velvollisuutensa päättää tämä suhde. Sitä ei tapahtunut. En ollut tyytyväinen senkään asian kanssa, että päätös anteeksiantamisesta ja uudesta alusta olisi minun varassani. Nyt näen, että en pysty jatkamaan koska meillä mies ei koe tehneensä mitään väärää ja elää valheessa itsensä kanssa.
Olen kuitenkin alkanut terapeutin avulla nähdä syitä hänen toiminnalleen ja olen ymmärtänyt oman osani tämän liiton pieleen menemisessä, mitä en aiemmin ole halunnut tajuta ja olen syyttänyt kaikesta vain ja ainoastaan miestä. Ongelmiin tarvitaan kaksi ja ehkä sinuakin voisi auttaa sen miettiminen, miksi miehesi teki mitä teki, eikä se poista vastuuta häneltä pettämiseen ryhtymisestä. Pohdi asiaa myös siltä kannalta, olisiko miehellä ollut joku kriisi menossa, parisuhteessa huono jakso, olitte etääntyneet ettekä pitäneet toisistanne huolta, mies kaipaa enemmän huomiota kuin annat jne.
Joskus on todettava myös se, että parempiakin kumppaneita on olemassa, siis sinulle sopivampia..
Voimia vaan, ei ole helppoa ja näin jälkiviisaana sanoisin itse, että olisi ollut viisainta lähteä jo vuosia sitten niin olisi säästynyt terveys ja olisi nyt mahdollisesti perhe ja uskollinen mies rinnalla.. - hapuilija
Oman mieheni sain kiinni kolmen kuukauden salasuhteesta kohta kaksi vuotta sitten, eikä päivääkään ole kulunut, että en olisi asiaa ajatellut. Mies kärähti omaa tyhmyyttään, mutta mitään hän ei ole suostunut tästä suhteestaan kertomaan. Kaiken olen saanut kaivaa itse esille. En ole saanut minkäälaista hyvitystä hänen tekosistaan, eikä hän ole myöskään tukenut minua pettämisestä selviytymisessä. Kuvittelee ilmeisesti, että kun paska lakaistaan maton alle, niin sitä ei enään ole, mutta minun nenässäni sen haju tuntuu jatkuvasti.
Sinun miehesi on sentään tukenasi ja puhuu tapahtuneesta kanssasi. Se on mielestäni jo aika iso edistysaskel.
Minun tunnelini päässä ei vielä valo pilkahda, enkä tiedä pilkahtaako koskaan.
Lasten vuoksi jaksan elämää tällaisenakin, ei tämä nyt aivan helvettiä ole.
Päivä kerrallaan kun edetään, niin aika sen näyttää mihin päädytään. Älä sinäkään hosu päätöksentekosi kanssa. Vuosienkin jälkeen voi vielä tehdä ratkaisunsa- teille paljon
tosi asiallisista vastauksista. Oli helpotus kuulla, etten ole mikään epänormaali tässä pettämisasiassa, mieheni on sitä mieltä, että pitäs mennä jo eteenpäin ja minä vain märehdin tätä juttua. Mutta ei se unohdu, ei koskaan, niin suuri loukkaus se oli minulle. Mies on sanonut, että kantaa syyllisyyttä asiasta sisällään kuolemaansa asti, että minun ei tarvitse syylistää häntä enää enempää.
Totta, mies on itse myöntänyt, että teki väärin ja pahimman loukkauksen minulle mitä voi tehdä. Hän on ottanut syyt niskoilleen ja on kestänyt haukkumiset päin naamaa. Miehellä on ollut kriisi elämässään ja terveyden kanssakin ongelmia, joten on ehkä etsinyt toisesta naisesta helpotusta oloonsa. Tiedän, että en ole huomioinut miestäni tarpeeksi menneinä vuosina ja olen ihan itsekin osasyyllinen tähän. Mutta siltikään minun mielestäni mikään syy ei saisi ajaa pettämään, se on niin väärin toista kohtaan kuin vain olla voi.
Mihin uskoa ja mihin ei? Mikä on aidosti totta? Niitä asioita pyörittelee päässään, että välillä on niin väsynyt jo omaan olotilaansa, ajatuksiinsa.
Todella surullista kuulla teiltä se, että mies ei koe olevansa mitenkään syyllinen tekosiinsa. Pitäisi todellakin olla katumusta ja selvää hyvitystä, että on pahoillaan. Minun mieheni tekee perheen eteen paljon nykyään ja yrittää, mutta silti sanoisin sen, ettei se poista sitä tuskaa, mikä sisällä on. No auttaahan se ja ehkä ajan saatossa tuska haalistuu. Mutta sen, minkä mies rikkoi, niin ei sitä ehjäksi saa koskaan, säröt jää. Itsestä sitten riippuuu, pystyykö niiden säröjen kanssa elämään. - Petetty mies
teille paljon kirjoitti:
tosi asiallisista vastauksista. Oli helpotus kuulla, etten ole mikään epänormaali tässä pettämisasiassa, mieheni on sitä mieltä, että pitäs mennä jo eteenpäin ja minä vain märehdin tätä juttua. Mutta ei se unohdu, ei koskaan, niin suuri loukkaus se oli minulle. Mies on sanonut, että kantaa syyllisyyttä asiasta sisällään kuolemaansa asti, että minun ei tarvitse syylistää häntä enää enempää.
Totta, mies on itse myöntänyt, että teki väärin ja pahimman loukkauksen minulle mitä voi tehdä. Hän on ottanut syyt niskoilleen ja on kestänyt haukkumiset päin naamaa. Miehellä on ollut kriisi elämässään ja terveyden kanssakin ongelmia, joten on ehkä etsinyt toisesta naisesta helpotusta oloonsa. Tiedän, että en ole huomioinut miestäni tarpeeksi menneinä vuosina ja olen ihan itsekin osasyyllinen tähän. Mutta siltikään minun mielestäni mikään syy ei saisi ajaa pettämään, se on niin väärin toista kohtaan kuin vain olla voi.
Mihin uskoa ja mihin ei? Mikä on aidosti totta? Niitä asioita pyörittelee päässään, että välillä on niin väsynyt jo omaan olotilaansa, ajatuksiinsa.
Todella surullista kuulla teiltä se, että mies ei koe olevansa mitenkään syyllinen tekosiinsa. Pitäisi todellakin olla katumusta ja selvää hyvitystä, että on pahoillaan. Minun mieheni tekee perheen eteen paljon nykyään ja yrittää, mutta silti sanoisin sen, ettei se poista sitä tuskaa, mikä sisällä on. No auttaahan se ja ehkä ajan saatossa tuska haalistuu. Mutta sen, minkä mies rikkoi, niin ei sitä ehjäksi saa koskaan, säröt jää. Itsestä sitten riippuuu, pystyykö niiden säröjen kanssa elämään.minun tekstiäni. Vaikka miehet tuntuvat olevan täällä vähemmistönä petetyissä. Ehkä he eivät halua keskustella tällä tavoin. Eipä sitä toisen aitoa katumusta voi tietää juuri mitenkään. Varsinkaan jos syyllistää petettyä ainakin jonkinverran syrjähypystään. Vaimoni oli salapanonsa kanssa niin paljon samalla aaltopituudella, että sai orgasmin. Voiko sellaista panoa katua aidosti?
- luulisin,
Petetty mies kirjoitti:
minun tekstiäni. Vaikka miehet tuntuvat olevan täällä vähemmistönä petetyissä. Ehkä he eivät halua keskustella tällä tavoin. Eipä sitä toisen aitoa katumusta voi tietää juuri mitenkään. Varsinkaan jos syyllistää petettyä ainakin jonkinverran syrjähypystään. Vaimoni oli salapanonsa kanssa niin paljon samalla aaltopituudella, että sai orgasmin. Voiko sellaista panoa katua aidosti?
että katua voi. Jos se pano merkitsisi kaikkea, niin kaipa se vaimo menisi sen miehen luo kokonaan. Ehkä ihastus ja himo vei, en tiedä... Katumus tuleekin yleensä jälkeenpäin. Naiset tarvii muutakin kuin panoa, miehistä en sitten tiedä... sitä asiaahan tässä on pyöritelty, miksi mun mies ei sitten mene salarakkaansa kanssa lopullisesti, jos hän on niin hyvä? Miksi ihmeessä roikkuu kotona tappelemassa mun kanssa, kun saisi kuninkaallista kohtelua salarakkaaltaan?
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, luulen, että vaimosi haki huomiota, niinkuin minun miehenikin. Oletko huomioinut vaimoasi kotona? - Petetty mies
luulisin, kirjoitti:
että katua voi. Jos se pano merkitsisi kaikkea, niin kaipa se vaimo menisi sen miehen luo kokonaan. Ehkä ihastus ja himo vei, en tiedä... Katumus tuleekin yleensä jälkeenpäin. Naiset tarvii muutakin kuin panoa, miehistä en sitten tiedä... sitä asiaahan tässä on pyöritelty, miksi mun mies ei sitten mene salarakkaansa kanssa lopullisesti, jos hän on niin hyvä? Miksi ihmeessä roikkuu kotona tappelemassa mun kanssa, kun saisi kuninkaallista kohtelua salarakkaaltaan?
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, luulen, että vaimosi haki huomiota, niinkuin minun miehenikin. Oletko huomioinut vaimoasi kotona?että haki huomiota, hyväksyntää ja läheisyyttä. Hänellä on aina ollut todella huono itsetunto. Emme ole olleet ikinä kovia riitelemään, koska hänestä ei ole minulle vastusta sellaiseen edes henkisesti. Seksi ei vain ole jaksanut viimeaikoina innostaa hänen kanssaan. Hän on kokenut erittäin kovana iskuna sen, että erektioni ei ole pysynyt hänen kanssaan. Siksipä kävi testaamassa kelpaako toiselle. Ei hyvä idea, mutta en tiedä olisiko suhteemme yhtään parempi lman pettämistäkään. Ehkä se avasi silmät. Kaikkein oudointa tilanteessa on se, että mieleni on nykyään kuin tuuliviiri. Välillä meillä on seksiä 3 kertaa päivässä, ei ongelmia erektiossa. Välillä niinkuin nyt, on monta päivää taukoa. Ei huvita edes masturboida. Tuntuu, että seksuaalinen itsetunto on vähentynyt ja libido heikentynyt. Outo tilanne. Meillä on pitkä suhde ja olemme 3-kymppisiä. En edes tiedä, millaista on rakkaus. Tai millaista sen pitäisi olla. Himoinnut olen aina. Ja halunnut helliä naistani omalla tavallani, varsinkin orgasmeilla. JA viettää aikaa yhdessä. Luottanut olen aina. Siksi en ole ollut edes mustasukkainen. Tässä tämä nyt menee. En tiedä edes mitä elämältäni haluaisin. Olen ehkä hieman vaatimaton. En jaksa oikein innostua mistään nykyisin. Tuntuu, että illuusio "minä olen onnenpekka, kun sain tällaisen tytön" on särkynyt. Se oli usein myös kiihotuksen lähde. Ei enää. Olenkohan epänormaali.
- pelimiehen ex
Petetty mies kirjoitti:
että haki huomiota, hyväksyntää ja läheisyyttä. Hänellä on aina ollut todella huono itsetunto. Emme ole olleet ikinä kovia riitelemään, koska hänestä ei ole minulle vastusta sellaiseen edes henkisesti. Seksi ei vain ole jaksanut viimeaikoina innostaa hänen kanssaan. Hän on kokenut erittäin kovana iskuna sen, että erektioni ei ole pysynyt hänen kanssaan. Siksipä kävi testaamassa kelpaako toiselle. Ei hyvä idea, mutta en tiedä olisiko suhteemme yhtään parempi lman pettämistäkään. Ehkä se avasi silmät. Kaikkein oudointa tilanteessa on se, että mieleni on nykyään kuin tuuliviiri. Välillä meillä on seksiä 3 kertaa päivässä, ei ongelmia erektiossa. Välillä niinkuin nyt, on monta päivää taukoa. Ei huvita edes masturboida. Tuntuu, että seksuaalinen itsetunto on vähentynyt ja libido heikentynyt. Outo tilanne. Meillä on pitkä suhde ja olemme 3-kymppisiä. En edes tiedä, millaista on rakkaus. Tai millaista sen pitäisi olla. Himoinnut olen aina. Ja halunnut helliä naistani omalla tavallani, varsinkin orgasmeilla. JA viettää aikaa yhdessä. Luottanut olen aina. Siksi en ole ollut edes mustasukkainen. Tässä tämä nyt menee. En tiedä edes mitä elämältäni haluaisin. Olen ehkä hieman vaatimaton. En jaksa oikein innostua mistään nykyisin. Tuntuu, että illuusio "minä olen onnenpekka, kun sain tällaisen tytön" on särkynyt. Se oli usein myös kiihotuksen lähde. Ei enää. Olenkohan epänormaali.
kerran petti kun oltiin oltu 2vuotta aviossa ja viimeisen kerran petti kun oltiin oltu 30vuotta aviossa,sillä välillä useita kertoja ja jopa muutaman vuoden oli ollut uskollinen.
Mutta,minä jätin sen lopulta ja vieläkin harmittaa,miksi teki minulle niin.
Mutta,onneksi en jatkanut enää ja lapset jo aikuisia.
Syy pettämiseen oli varmaan,koska oli seksiasioissa häpeilevä,ja uskalsi olla vapaasti varmaan salaisen naisensa kanssa,eli ei uskaltanut minulle näyttää,mitä haluasi ja oikeasti ei edes ollu mikään hyvä sängyssä,vaan kaikki tapahtu ihan liian nopeasti,sekin syy miksi olin onneton hänen kanssa.
Huono oli sängyssä,vaikka kävi vieraissa? - puolestaan
pelimiehen ex kirjoitti:
kerran petti kun oltiin oltu 2vuotta aviossa ja viimeisen kerran petti kun oltiin oltu 30vuotta aviossa,sillä välillä useita kertoja ja jopa muutaman vuoden oli ollut uskollinen.
Mutta,minä jätin sen lopulta ja vieläkin harmittaa,miksi teki minulle niin.
Mutta,onneksi en jatkanut enää ja lapset jo aikuisia.
Syy pettämiseen oli varmaan,koska oli seksiasioissa häpeilevä,ja uskalsi olla vapaasti varmaan salaisen naisensa kanssa,eli ei uskaltanut minulle näyttää,mitä haluasi ja oikeasti ei edes ollu mikään hyvä sängyssä,vaan kaikki tapahtu ihan liian nopeasti,sekin syy miksi olin onneton hänen kanssa.
Huono oli sängyssä,vaikka kävi vieraissa?oli pitkään "omituinen kausi" mieheni kanssa, jonka päätteeksi hän jäikin kiinni suhteestaan läheiseen tuttavaamme, enkä kyllä edes kysynyt hänen kantaansa enää siinä vaiheessa vaan pakkasin tavarat ulos.
Myöhemmin selvisi, että suhdetta oli jatkunut kuukausia.
Itse miehestä on ollut suhteellisen helppo päästä yli, "ansaitsen parempaa" jne., mutta edelleenkin kipuilen sen tunteen kanssa, mitä olen antanut ITSELLENI tehdä, sen nöyryytyksen ja sen kuinka yritin vaikeina aikoina tsempata kun hän olikin samaan aikaan väärässä vuoteessa...
Itse olen nuorempana aiemmassa suhteessani pettänyt (en mennyt sänkyyn asti, mutta vietin iltaa vieraan miehen kanssa mielestäni liian läheisissä tunnelmissa) kovassa humalassa ja kaduin sitä seuraavana päivänä ja toki sen jälkeenkin, joten ymmärrän ns. "hairahdukset" etteivät nämäkään asiat ole niin mustavalkoisia.
SUHTEESSA vieraan henkilön kanssa eläminen on mielestäni kuitenkin aivan eri juttu, se on jotenkin niin täydellinen luottamuksen rikkominen ja epäkunnioitus sitä ihmistä kohtaan, joka kotona odottaa. Se on tarkoituksellista vieraan kanssa olemista ja hänen seuraansa hakeutumista.
Itse en pystyisi ikinä antamaan anteeksi, mutta ihmiset ovat erilaisia: ehkä sinä pystyt vielä, et ehkä unohtamaan, mutta löytämään miehellesi jonkinlaisen "synninpäästön" ja ehkä myös miehesi on erilainen, ehkä hän ei todellakaan tajunnu mitä teki ja on oikeasti pahoillaan, ja oppii tästä kerrasta, mutta ne ovat niitä ratkaisuja, joita ei voi päättää kun Sinä Itse.
Pystytkö palaamaan suhteeseen niin, ettet esim. riidoissa nosta asiaa aina esille? Pystytkö olemaan esim. eri paikkakunnilla "omissa kaveriporukoissa" miettimättä, että onkohan siellä varmasti kaikki aivan ok?
Pystytkö ottamaan vastaan rakkaudentunnustuksia mieheltäsi, katsoa häntä silmiin, ajattelematta että "minne nuo unohtuivat ollessasi suhteessa?"
Pystytkö ottamaan hänet takaisin "menettämättä itseäsi"?. - Petetty mies
pelimiehen ex kirjoitti:
kerran petti kun oltiin oltu 2vuotta aviossa ja viimeisen kerran petti kun oltiin oltu 30vuotta aviossa,sillä välillä useita kertoja ja jopa muutaman vuoden oli ollut uskollinen.
Mutta,minä jätin sen lopulta ja vieläkin harmittaa,miksi teki minulle niin.
Mutta,onneksi en jatkanut enää ja lapset jo aikuisia.
Syy pettämiseen oli varmaan,koska oli seksiasioissa häpeilevä,ja uskalsi olla vapaasti varmaan salaisen naisensa kanssa,eli ei uskaltanut minulle näyttää,mitä haluasi ja oikeasti ei edes ollu mikään hyvä sängyssä,vaan kaikki tapahtu ihan liian nopeasti,sekin syy miksi olin onneton hänen kanssa.
Huono oli sängyssä,vaikka kävi vieraissa?Mistäpä sitä tietää, onko hyvä sängyssä, jos on ollut vain yhden miehen kanssa elämänsä aikana kuten vaimo. Paitsi tietysti tämä salapano, jonka kanssa oli kokonaista 2 yhdyntää. Ei päässyt vaimo ns. näyttämään kynsiään seksiasioissa.
Itse olen mielestäni ns. hyvä sängyssä, vaikka kokemusta on vain yhdestä(noloa? no ehkei noloa, miksi vaihtaa hyvää naista). Osaan lukea kehonkieltä ja tuottaa monella tavoilla orgasmeja suuseksissä, käsin, emätinorkkuja yhdynnässä.
Haluan olla aktiivinen osapuoli, koska tiedän mitä haluan, enkä osaa antautua toisen käsittelyyn nykyisin, koska olen liian vaativa. RASITTAVAA. Kunpa nykyisinkin osaisi antautua vain nautintoon vaikka pilkkopimeässä annettuun käsihoitoon. Suhteemme on täynnä hauskoja muistoja, joista eräs hauskimmista on se, kun laukesin ensimmäistä kertaa vaimoni käsihoidossa. Pimeässä mökissä(jossa oli muitakin) ei tullut mieleenikään keskeyttää nautintoa, jonka lopputuloksesta vaimolla ei ollut hajuakaan. Hän veteli innokkaasti esinahkaani terskan yli, kulli oli todella jäykkä ja paine valtava. Arvaatte kuinka kävi, silmillehän se laukesi ja taisi vähän kirvelläkin, hiukset ja kaikki tahmassa. Ah sitä nuoruutta. Tällaiset muistot saavat minut hyvälle tuulelle ja näkemään suhteessa muutakin kuin paskoja puolia. :) - menee kokonaan
luulisin, kirjoitti:
että katua voi. Jos se pano merkitsisi kaikkea, niin kaipa se vaimo menisi sen miehen luo kokonaan. Ehkä ihastus ja himo vei, en tiedä... Katumus tuleekin yleensä jälkeenpäin. Naiset tarvii muutakin kuin panoa, miehistä en sitten tiedä... sitä asiaahan tässä on pyöritelty, miksi mun mies ei sitten mene salarakkaansa kanssa lopullisesti, jos hän on niin hyvä? Miksi ihmeessä roikkuu kotona tappelemassa mun kanssa, kun saisi kuninkaallista kohtelua salarakkaaltaan?
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia, luulen, että vaimosi haki huomiota, niinkuin minun miehenikin. Oletko huomioinut vaimoasi kotona?salarakkaansa luokse asumaan.
- varmaankaan
Petetty mies kirjoitti:
että haki huomiota, hyväksyntää ja läheisyyttä. Hänellä on aina ollut todella huono itsetunto. Emme ole olleet ikinä kovia riitelemään, koska hänestä ei ole minulle vastusta sellaiseen edes henkisesti. Seksi ei vain ole jaksanut viimeaikoina innostaa hänen kanssaan. Hän on kokenut erittäin kovana iskuna sen, että erektioni ei ole pysynyt hänen kanssaan. Siksipä kävi testaamassa kelpaako toiselle. Ei hyvä idea, mutta en tiedä olisiko suhteemme yhtään parempi lman pettämistäkään. Ehkä se avasi silmät. Kaikkein oudointa tilanteessa on se, että mieleni on nykyään kuin tuuliviiri. Välillä meillä on seksiä 3 kertaa päivässä, ei ongelmia erektiossa. Välillä niinkuin nyt, on monta päivää taukoa. Ei huvita edes masturboida. Tuntuu, että seksuaalinen itsetunto on vähentynyt ja libido heikentynyt. Outo tilanne. Meillä on pitkä suhde ja olemme 3-kymppisiä. En edes tiedä, millaista on rakkaus. Tai millaista sen pitäisi olla. Himoinnut olen aina. Ja halunnut helliä naistani omalla tavallani, varsinkin orgasmeilla. JA viettää aikaa yhdessä. Luottanut olen aina. Siksi en ole ollut edes mustasukkainen. Tässä tämä nyt menee. En tiedä edes mitä elämältäni haluaisin. Olen ehkä hieman vaatimaton. En jaksa oikein innostua mistään nykyisin. Tuntuu, että illuusio "minä olen onnenpekka, kun sain tällaisen tytön" on särkynyt. Se oli usein myös kiihotuksen lähde. Ei enää. Olenkohan epänormaali.
ole epänormaali. Itsekin sitä jaksaa välillä panostaa tähän suhteeseen, niin seksin saralla kuin muutenkin, välillä taas ei kiinnosta pätkääkään, mikään ei huvita, on kuin omassa maailmassaan kulkisi, johon ei muita mahdu. Kun sitä on jo vuosia rämpinyt vaikeuksien keskellä ja yrittänyt aina vaan ymmärtää ja uskonut lujasti siihen, että aikanaan kaikki taas kääntyy hyväksi, niin tuntuu kyllä turhauttavalta välillä edes yrittää, ei se riittänyt ennenkään, miksi se riittäisi nyt?Niinkuin aikaisemmin sanoin, en ole vuosiin miestäni oikealla tavalla huomioinut, tein vain kaikkeni lasteni eteen, olin kai itse niin uupunut, ettei paukkuja vaan riittänyt, siitä tietysti tunnen syyllisyyttä. Olisi pitänyt panostaa parisuhteeseen enemmän, olla oikeasti läsnä ja puhua.
Meillä on myöskin todella pitkä suhde ja tuntuu todella loukkaavalta, että näiden monien vuosien jälkeen mieheni tekee näin. Tuntuu liian kovalta rangaistukselta...
Minä olen aina ollut se kiltti tyttö kuitenkin, joka on valittamatta jaksanut mennä ja tehdä, en ole turhista naputtanut, olen antanut vapautta miehelle enemmän kuin itse olen saanut. Tosin olen ollut mieluusti lasten kanssa ja olen aina ajatellut, että lapset on vaan hetken pieniä, siitä ajasta pitää nauttia.
Ja todellakin tiedän,miltä sinusta tuntuu, en usko, että pystyn koskaan luottamaan enää yhteenkään mieheen tämän jälkeen, tämä kokemus kyllä avasi silmäni. Eniten vihastuttaa se, että olen ollut liian sinisilmäinen, kiltti tyttö, antanut miehen kävellä ylitseni monta kertaa... olen uskonut ja luottanut. Nyt en enää tiedä mitä uskoa, mitä ei.
Mies on muuttunut nyt, en tiedä kuinka kauan, onko tämä pysyvää vai ei, tuleeko uusia pettymyksiä, aika kai näyttää sen, olenko hänen arvoisensa. Sen kuitenkin olen päättänyt, että jos toinen pettäminen tulee, niin en yritäkään enää jatkaa hänen kanssaan, silloin viimeistään lähden. Nytkin on tarpeeksi vaikeaa oman henkisen jaksamisen kanssa. - Eipä siinä muuta
Petetty mies kirjoitti:
että haki huomiota, hyväksyntää ja läheisyyttä. Hänellä on aina ollut todella huono itsetunto. Emme ole olleet ikinä kovia riitelemään, koska hänestä ei ole minulle vastusta sellaiseen edes henkisesti. Seksi ei vain ole jaksanut viimeaikoina innostaa hänen kanssaan. Hän on kokenut erittäin kovana iskuna sen, että erektioni ei ole pysynyt hänen kanssaan. Siksipä kävi testaamassa kelpaako toiselle. Ei hyvä idea, mutta en tiedä olisiko suhteemme yhtään parempi lman pettämistäkään. Ehkä se avasi silmät. Kaikkein oudointa tilanteessa on se, että mieleni on nykyään kuin tuuliviiri. Välillä meillä on seksiä 3 kertaa päivässä, ei ongelmia erektiossa. Välillä niinkuin nyt, on monta päivää taukoa. Ei huvita edes masturboida. Tuntuu, että seksuaalinen itsetunto on vähentynyt ja libido heikentynyt. Outo tilanne. Meillä on pitkä suhde ja olemme 3-kymppisiä. En edes tiedä, millaista on rakkaus. Tai millaista sen pitäisi olla. Himoinnut olen aina. Ja halunnut helliä naistani omalla tavallani, varsinkin orgasmeilla. JA viettää aikaa yhdessä. Luottanut olen aina. Siksi en ole ollut edes mustasukkainen. Tässä tämä nyt menee. En tiedä edes mitä elämältäni haluaisin. Olen ehkä hieman vaatimaton. En jaksa oikein innostua mistään nykyisin. Tuntuu, että illuusio "minä olen onnenpekka, kun sain tällaisen tytön" on särkynyt. Se oli usein myös kiihotuksen lähde. Ei enää. Olenkohan epänormaali.
Mulla oli vähän vastaavanlaisia ongelmia ex-naiseni kanssa.
Kun erosin, jokainen nainen jota nain, oli parempi sängyssä kuin ex. Ei kyllä johtunut meikäläisen yrityksen puutteesta, sillä ihan samoilla nuoteilla olen muidenkin naisten kanssa mennyt. - Petetty mies
Eipä siinä muuta kirjoitti:
Mulla oli vähän vastaavanlaisia ongelmia ex-naiseni kanssa.
Kun erosin, jokainen nainen jota nain, oli parempi sängyssä kuin ex. Ei kyllä johtunut meikäläisen yrityksen puutteesta, sillä ihan samoilla nuoteilla olen muidenkin naisten kanssa mennyt."Kun erosin, jokainen nainen jota nain, oli parempi sängyssä kuin ex."
miksi en halua kokeilla vierasta. Pelkään, että seksi veisi minut mennessään.
Kun ihminen periaatteessa voi kehittyä seksissä ja asenteissaan koko elämänsä.
- herra nro 47
Oma tausta: 46-v mies, yli 20-v liitto, vaimolla oli muutaman kk:n salasuhde jokseenkin 4-v sitten josta lopulta kärysi, helvetillinen elämäntilanne siitä kehkeytyi kuten arvata saattaa, ei kelvannut vaimo sille salapanolle eikä tainnut vaimollakaan haluja olla sen kanssa eloa jatkamaan loppujen lopuksi. Olisin halunnut erota, mutta vaimo ei. Pelkästään vaimon takia en liittoa jatkanut vaan herkässä vaiheessa olevan tyttären takia (jälkeenpäin ajateltuna ainoa oikea ratkaisu).
Ensimmäiset pari vuotta tuon tapahtuman jälkeen oli aika sumuisia, tuskallisia, enimmäkseen taistelin sen tuskan kanssa itsekseni. Vaimo otti ns. onkeensa mokastaan ja alkoi taas keskittyä perhe-elämään, ehkä ymmärsi pistää asioita elämässään tärkeysjärjestykseen. Pettäjät haluavat nopeasti unohtaa tekonsa, petetyt eivät niitä niin vain unohda. Aikoinani tämä uskottomuuspalsta oli minulle tärkeä henkireikä, jonka kautta sai purkaa syviä tuntojaan ja hakea vertaisten apua. Eräästä vertaisavusta meinasi sitten syntyä vähän muutakin... mutta sen kortin jätin kuitenkin katsomatta, olisi sekoittanut tilannetta vain entisestään.
Pettämisepisodi jätti jälkensä, jotka ei koskaan täysin häviä tai unohdu, se on 100% varma. Mutta elämä voi jatkua kaiken paskan jälkeenkin, jopa hyvänä sellaisena. Aikajana kun on tarpeeksi pitkä, sinne hautautuu ennenpitkää elämän kivuliaimmatkin kokemukset. Ne eivät kokonaan kuole, mutta jäävät jotenkin taka-alalle ja piileväksi, kuten joku sairauskin voi jäädä kehoon piileväksi mutta ei haittaa normaalia elämää. Jotkut sanoo, että se mikä ei tapa, se vahvistaa. Pettäminen ei liittoa vahvista mutta henk.kohtaisesti oma "kipukynnys" kyllä kasvaa ja suojamuuri paksunee, enää vastaavanlaiseen tunteiden myllytytykseen en tässä elämässä enää aio ajautua, ennemmin nostan kytkintä ja väistyn näyttämöltä. Kolmiodraamat syövät sielun ja ruumiin täysin ruvelle, sitä ei kukaan usko ennen kuin itse kokee.
Paha mennä neuvomaan ketään vastaavassa tilanteessa, monet liitot voivat jatkua olosuhteisiin nähden jopa siedettävinä ja hyvinä, mutta niin erilaisina kuin ennen myllerryksiä. Mutta mikäs tässä elämässä ikuista olisi? Tai edes pysyvää?- en haluakaan,
että liittomme jatkuisi samanlaisena kuin ennen pettämistä, jos tästä kriisistä seuraa jotain hyvää ja jos mieheni myös ottaisi onkeensa mokastaan, niinkuin sanoit, niin ehkä sitten elämä voisi jatkua hänen kanssaan hyvänä. Oletko itse katunut, että jäit avioliittoosi? Oletko tyytyväinen nyt? Luotatko vaimoosi täysin?
- herra nro 47
en haluakaan, kirjoitti:
että liittomme jatkuisi samanlaisena kuin ennen pettämistä, jos tästä kriisistä seuraa jotain hyvää ja jos mieheni myös ottaisi onkeensa mokastaan, niinkuin sanoit, niin ehkä sitten elämä voisi jatkua hänen kanssaan hyvänä. Oletko itse katunut, että jäit avioliittoosi? Oletko tyytyväinen nyt? Luotatko vaimoosi täysin?
En ole katunut että jäin liittoon, sillä sen jatkaminen mahdollisti minulle tärkeimmän asian eli oman lapsen kasvattamisen saman katon alla asuen. Vaimosta olisin luopunut silloin ilman muuta, jos lasta ei olisi ollut tai hän olisi jo ollut isompi, sen verran karkea oli hänen tekonsa. Mutta nyttemmin myös avioliitto on korjaanunut kohtuulliseksi mutta ei tietenkään täydelliseksi (jos se nyt koskaan sitä on ollutkaan). Joskus joutuu elämässä tekemään kompromisseja.
Luottamus? Jaa, voiko ihmiseen enää koskaan täysin luottaa joka kerran pettää sen luottamuksen totaalisesti. Kyllä hän tiesi täysin tarkkaan, mitä pelissä on kun vieraaseen petiin eksyi. Hän vain kuvitteli, ettei jäisi kiinni... jäi kuitenkin. En tiedä vieläkään, mikä meidän liitosta puuttui, että piti mennä tekemään mitä teki. Ei ole kertonut vaikka olen kysynyt. Ehkä mitään ei puuttunutkaan vaan kaikki oli liiankin täydellistä? Tiedä häntä, naisista kun ei aina ota selvää.. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Mutta jos ja kun yhteiseloa jatketaan, on aivan pakko luottaa toiseen vaikka tietääkin että luottamus ei ole 100% enää. Loppujen lopuksi, kannattaa vain ummistaa silmänsä tuon luottamusasian kanssa, toista kun et voi kuitenkaan olla koko ajan vahtimassa joka käänteessä. Olen kyllä tehnyt enemmän kuin selväksi, että jos seuraavan kerran pettämisaiheeseen joudutaan meidän liitossa palaamaan, lusikat menee jakoon samantien, ilman itkuja ja hampaidenkiristelyjä tai selittelyn mahdollisuuksia. Ja samat vaateet asetan myös itsellenikin, koska niin kauan kun olen sormusta nimettömässäni kantanut, ei ole tarvinnut vieraaseen petiin eksyä.
Äkkiä ajateltuna pettämisen jälkeinen ero vaikuttaisi olevan helpompi ratkaisu, pääsisi eroon muka koko paskasta kertaheitolla. Ikävä kyllä, asia ei mene ihan niin. Se myrskyinen tunneprosessi voi olla vieläkin pahempi kun myös elämän fyysiset perusasiat menevät totaalisesti uusiksi (kämpän vaihto, huoltajuuskysymykset, omaisuuden jako jne.). Jokainen tekee kuitenkin kuten parhaaksi näkee, toiset eivät halua edes harkita mitään kompromisseja. Minä tein sen kompromissin, epäitsekkäistä syistä johtuen, enkä ole katunut päätöstäni. - asia loppuun käsitelty :
herra nro 47 kirjoitti:
En ole katunut että jäin liittoon, sillä sen jatkaminen mahdollisti minulle tärkeimmän asian eli oman lapsen kasvattamisen saman katon alla asuen. Vaimosta olisin luopunut silloin ilman muuta, jos lasta ei olisi ollut tai hän olisi jo ollut isompi, sen verran karkea oli hänen tekonsa. Mutta nyttemmin myös avioliitto on korjaanunut kohtuulliseksi mutta ei tietenkään täydelliseksi (jos se nyt koskaan sitä on ollutkaan). Joskus joutuu elämässä tekemään kompromisseja.
Luottamus? Jaa, voiko ihmiseen enää koskaan täysin luottaa joka kerran pettää sen luottamuksen totaalisesti. Kyllä hän tiesi täysin tarkkaan, mitä pelissä on kun vieraaseen petiin eksyi. Hän vain kuvitteli, ettei jäisi kiinni... jäi kuitenkin. En tiedä vieläkään, mikä meidän liitosta puuttui, että piti mennä tekemään mitä teki. Ei ole kertonut vaikka olen kysynyt. Ehkä mitään ei puuttunutkaan vaan kaikki oli liiankin täydellistä? Tiedä häntä, naisista kun ei aina ota selvää.. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Mutta jos ja kun yhteiseloa jatketaan, on aivan pakko luottaa toiseen vaikka tietääkin että luottamus ei ole 100% enää. Loppujen lopuksi, kannattaa vain ummistaa silmänsä tuon luottamusasian kanssa, toista kun et voi kuitenkaan olla koko ajan vahtimassa joka käänteessä. Olen kyllä tehnyt enemmän kuin selväksi, että jos seuraavan kerran pettämisaiheeseen joudutaan meidän liitossa palaamaan, lusikat menee jakoon samantien, ilman itkuja ja hampaidenkiristelyjä tai selittelyn mahdollisuuksia. Ja samat vaateet asetan myös itsellenikin, koska niin kauan kun olen sormusta nimettömässäni kantanut, ei ole tarvinnut vieraaseen petiin eksyä.
Äkkiä ajateltuna pettämisen jälkeinen ero vaikuttaisi olevan helpompi ratkaisu, pääsisi eroon muka koko paskasta kertaheitolla. Ikävä kyllä, asia ei mene ihan niin. Se myrskyinen tunneprosessi voi olla vieläkin pahempi kun myös elämän fyysiset perusasiat menevät totaalisesti uusiksi (kämpän vaihto, huoltajuuskysymykset, omaisuuden jako jne.). Jokainen tekee kuitenkin kuten parhaaksi näkee, toiset eivät halua edes harkita mitään kompromisseja. Minä tein sen kompromissin, epäitsekkäistä syistä johtuen, enkä ole katunut päätöstäni.anteeksi pettämisen,kun lapset oli vielä kotona.kun lapset lähti maailmalle,ja sama meno jatku miehen taholta,eli petti,jätin hänet.
En ollut unohtanut ensimmäistäkään pettämistä ja ei taida unohtua,kun vielä täällä vatvon.
Mutta,ero on suuri muutos,ei aina ole paras ratkaisu,ei niitä asioita voi lopulta paeta.
Minulla oli muukin syy lähteä ja se oli väkivalta,eli en halunnut olla sen kohde,koska se paheni vaan iän mukana.
Elämästä voi nauttia,vaikka on koettelemuksia,ne tulee ja menee.
Tsemppiä! - .......
en haluakaan, kirjoitti:
että liittomme jatkuisi samanlaisena kuin ennen pettämistä, jos tästä kriisistä seuraa jotain hyvää ja jos mieheni myös ottaisi onkeensa mokastaan, niinkuin sanoit, niin ehkä sitten elämä voisi jatkua hänen kanssaan hyvänä. Oletko itse katunut, että jäit avioliittoosi? Oletko tyytyväinen nyt? Luotatko vaimoosi täysin?
no joo, psykoterapiaa kannatan. pitkää, vuosia kestävää. meillä mentiin molemmat. Jos ihminen kykenee kehittymään ja tutustumaan itseensä todella terapiassa, mun mielestä on toivoa jos on halua ja tahtoa. kohta tulee 2 v uotta tapahtuneesta, siis sen ilmitulosta. mun mielestä on kova juttu, jos uskotojn osapuoli pystyy ottamaan vastuun, se kertoo jo jotain. suurin osa ei pysty. ei ole mitenkään selvyys, että pettää toisen kerran. niitä juttuja on tää netti pullollaan, mutta se ei kerro koko totuutta.
mitä se lampun syttyminen sitten kenellekin tarkottaa, mulle se oli sitä että näin että mies katui oikeesti, oli todella valmis tekemään töitä paremman tulevaisuuden eteen ja arvot muuttuivat. joku todellinen virstanpylväs se oli. sitten kannattaa jatkaa, jos kokee, että selviää mikäli sama tapahtuu toistamiseen. jos asiavie terveyden, fyysisen tai mielenterveyden, kannattaa tarkoin punnita asiaa. - Petetty mies
herra nro 47 kirjoitti:
En ole katunut että jäin liittoon, sillä sen jatkaminen mahdollisti minulle tärkeimmän asian eli oman lapsen kasvattamisen saman katon alla asuen. Vaimosta olisin luopunut silloin ilman muuta, jos lasta ei olisi ollut tai hän olisi jo ollut isompi, sen verran karkea oli hänen tekonsa. Mutta nyttemmin myös avioliitto on korjaanunut kohtuulliseksi mutta ei tietenkään täydelliseksi (jos se nyt koskaan sitä on ollutkaan). Joskus joutuu elämässä tekemään kompromisseja.
Luottamus? Jaa, voiko ihmiseen enää koskaan täysin luottaa joka kerran pettää sen luottamuksen totaalisesti. Kyllä hän tiesi täysin tarkkaan, mitä pelissä on kun vieraaseen petiin eksyi. Hän vain kuvitteli, ettei jäisi kiinni... jäi kuitenkin. En tiedä vieläkään, mikä meidän liitosta puuttui, että piti mennä tekemään mitä teki. Ei ole kertonut vaikka olen kysynyt. Ehkä mitään ei puuttunutkaan vaan kaikki oli liiankin täydellistä? Tiedä häntä, naisista kun ei aina ota selvää.. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Mutta jos ja kun yhteiseloa jatketaan, on aivan pakko luottaa toiseen vaikka tietääkin että luottamus ei ole 100% enää. Loppujen lopuksi, kannattaa vain ummistaa silmänsä tuon luottamusasian kanssa, toista kun et voi kuitenkaan olla koko ajan vahtimassa joka käänteessä. Olen kyllä tehnyt enemmän kuin selväksi, että jos seuraavan kerran pettämisaiheeseen joudutaan meidän liitossa palaamaan, lusikat menee jakoon samantien, ilman itkuja ja hampaidenkiristelyjä tai selittelyn mahdollisuuksia. Ja samat vaateet asetan myös itsellenikin, koska niin kauan kun olen sormusta nimettömässäni kantanut, ei ole tarvinnut vieraaseen petiin eksyä.
Äkkiä ajateltuna pettämisen jälkeinen ero vaikuttaisi olevan helpompi ratkaisu, pääsisi eroon muka koko paskasta kertaheitolla. Ikävä kyllä, asia ei mene ihan niin. Se myrskyinen tunneprosessi voi olla vieläkin pahempi kun myös elämän fyysiset perusasiat menevät totaalisesti uusiksi (kämpän vaihto, huoltajuuskysymykset, omaisuuden jako jne.). Jokainen tekee kuitenkin kuten parhaaksi näkee, toiset eivät halua edes harkita mitään kompromisseja. Minä tein sen kompromissin, epäitsekkäistä syistä johtuen, enkä ole katunut päätöstäni.että haluaisi toisenkin lapsen. Pettämisestään on aikaa alle 2 kuukautta!
Mitä mieltä olet tästä? Ennen pettämistä ei ollut kovin vakuuttunut ajatuksesta toisesta lapsesta. Itse en ole vielä kypsynyt ajatukseen. En tiedä, onko vaimoni edes tarpeeksi kypsä toisen lapsen hankintaan, kun hoitaa turhautumisiaan salapanolla eikä kommunikoinnilla. Lapsihan on parisuhteessa aina kriisi, enemmän tai vähemmän.
Onkohan tämä lapsiasiakin hänelle joku keino yrittää parantaa/lujittaa suhdettamme? Omasta mielestäni vaimo on järjiltään! Siinä olet oikeassa, että pettäjä haluaa unohtaa asian. Aina kun otan asioita puheeksi, kuuluu syvä huokaus, mutta hän ei voi olla käsittelemättä asioita, koska tietää sen olevan minulle välttämätöntä. Niinpä hän kiltisti keskustelee, tai no melkoista monologia juttu välillä on. Kyllä hän välillä jopa kysyy, kun olen omissa oloissani(vitutuskohtauksen takia) että haluaisinko keskustella jostain. Ei se aina edes huvita, kun tuntuu, että olen ainut joka kärsii tilanteesta. Nuo vitutuskohtaukset eivät useinkaan kestä kauaa, mutta ovat hemmetin raskaita. Niistä kun pääsisi eroon. Yleensä sen laukaisee joku asia esim. teeveessä, jossa sivutaan aihetta millä tahansa tavalla, esim. paikkakunta mainitaan tms. Olisiko neuvoja tähän?
Ajan myötä helpottaa? - noin minäkin
herra nro 47 kirjoitti:
En ole katunut että jäin liittoon, sillä sen jatkaminen mahdollisti minulle tärkeimmän asian eli oman lapsen kasvattamisen saman katon alla asuen. Vaimosta olisin luopunut silloin ilman muuta, jos lasta ei olisi ollut tai hän olisi jo ollut isompi, sen verran karkea oli hänen tekonsa. Mutta nyttemmin myös avioliitto on korjaanunut kohtuulliseksi mutta ei tietenkään täydelliseksi (jos se nyt koskaan sitä on ollutkaan). Joskus joutuu elämässä tekemään kompromisseja.
Luottamus? Jaa, voiko ihmiseen enää koskaan täysin luottaa joka kerran pettää sen luottamuksen totaalisesti. Kyllä hän tiesi täysin tarkkaan, mitä pelissä on kun vieraaseen petiin eksyi. Hän vain kuvitteli, ettei jäisi kiinni... jäi kuitenkin. En tiedä vieläkään, mikä meidän liitosta puuttui, että piti mennä tekemään mitä teki. Ei ole kertonut vaikka olen kysynyt. Ehkä mitään ei puuttunutkaan vaan kaikki oli liiankin täydellistä? Tiedä häntä, naisista kun ei aina ota selvää.. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Mutta jos ja kun yhteiseloa jatketaan, on aivan pakko luottaa toiseen vaikka tietääkin että luottamus ei ole 100% enää. Loppujen lopuksi, kannattaa vain ummistaa silmänsä tuon luottamusasian kanssa, toista kun et voi kuitenkaan olla koko ajan vahtimassa joka käänteessä. Olen kyllä tehnyt enemmän kuin selväksi, että jos seuraavan kerran pettämisaiheeseen joudutaan meidän liitossa palaamaan, lusikat menee jakoon samantien, ilman itkuja ja hampaidenkiristelyjä tai selittelyn mahdollisuuksia. Ja samat vaateet asetan myös itsellenikin, koska niin kauan kun olen sormusta nimettömässäni kantanut, ei ole tarvinnut vieraaseen petiin eksyä.
Äkkiä ajateltuna pettämisen jälkeinen ero vaikuttaisi olevan helpompi ratkaisu, pääsisi eroon muka koko paskasta kertaheitolla. Ikävä kyllä, asia ei mene ihan niin. Se myrskyinen tunneprosessi voi olla vieläkin pahempi kun myös elämän fyysiset perusasiat menevät totaalisesti uusiksi (kämpän vaihto, huoltajuuskysymykset, omaisuuden jako jne.). Jokainen tekee kuitenkin kuten parhaaksi näkee, toiset eivät halua edes harkita mitään kompromisseja. Minä tein sen kompromissin, epäitsekkäistä syistä johtuen, enkä ole katunut päätöstäni.ajattelen, on lapset, joten eiköhän niiden takiakin kannata yrittää, en tietenkään haluaisi, että perhe hajoo, haluan ehdottomasti, että molemmat vanhemmat asuisivat saman katon alla. Mutta mihinkään kulissiavioliittoon en kuitenkaan ryhdy edes lasten takia, halu yhdessä jatkamisesta pitää olla molemmilla.
Mutta samaten kuin sinä, olen tehnyt selväksi, että toista kertaa en tule anteeksi antamaan, mitään selityksiä en silloin kuuntele. Mutta tämä meidän juttu oli kaikessa karmeudessaan niin syvältä kuin olla voi, en lähde sitä edes tässä kertomaan,että luulempa, että mies muistaa loppuelämänsä sen, mitä on tehnyt, ettei enää lähde leikkimään, ottaa varmaan sitten ennemmin eron, jos yhteiselämä ei onnistu.
Mutta kiitos kommenteista, oli valaisevaa lukea myös miehen kirjoituksia asiasta. - no en
Petetty mies kirjoitti:
että haluaisi toisenkin lapsen. Pettämisestään on aikaa alle 2 kuukautta!
Mitä mieltä olet tästä? Ennen pettämistä ei ollut kovin vakuuttunut ajatuksesta toisesta lapsesta. Itse en ole vielä kypsynyt ajatukseen. En tiedä, onko vaimoni edes tarpeeksi kypsä toisen lapsen hankintaan, kun hoitaa turhautumisiaan salapanolla eikä kommunikoinnilla. Lapsihan on parisuhteessa aina kriisi, enemmän tai vähemmän.
Onkohan tämä lapsiasiakin hänelle joku keino yrittää parantaa/lujittaa suhdettamme? Omasta mielestäni vaimo on järjiltään! Siinä olet oikeassa, että pettäjä haluaa unohtaa asian. Aina kun otan asioita puheeksi, kuuluu syvä huokaus, mutta hän ei voi olla käsittelemättä asioita, koska tietää sen olevan minulle välttämätöntä. Niinpä hän kiltisti keskustelee, tai no melkoista monologia juttu välillä on. Kyllä hän välillä jopa kysyy, kun olen omissa oloissani(vitutuskohtauksen takia) että haluaisinko keskustella jostain. Ei se aina edes huvita, kun tuntuu, että olen ainut joka kärsii tilanteesta. Nuo vitutuskohtaukset eivät useinkaan kestä kauaa, mutta ovat hemmetin raskaita. Niistä kun pääsisi eroon. Yleensä sen laukaisee joku asia esim. teeveessä, jossa sivutaan aihetta millä tahansa tavalla, esim. paikkakunta mainitaan tms. Olisiko neuvoja tähän?
Ajan myötä helpottaa?minä ainakaan suostuisi lastentekoon, ei se ole mikään ratkaisu. Perusasiat pitää olla kunnossa, jotta ottaa niin ison askeleen kuin uuden elämän alulle laittamisen. Sulla on selviytymisprosessi vielä kesken, kyllä vaimosi pitäisi ymmärtää, että aikaa vaatii toipua tuollaisesta kolauksesta.
Eihän tätä asiaa voi maailman tappiin murehtia puolisonkaan kanssa,meilläkin on tavallaan asia käsitelty, puhuttu pariterapiassa, mutta minä en meinaa päästä yli, joten itse hain itselleni keskusteluapua. Ymmärrän toki, ettei mieheni halua siitä päivittäin puhua, hän on tavallaan asian jo läpi käynyt, mutta k yllä mieheni ymmärtää, että minulta se ei ole ohi ja on hyvillään siitä, että käyn puhumassa ajatuksistani ammattilaisen kanssa. Hän toivoo, että pääsisin asian yli, vaikka näkee sen, kuinka vaikeaa minulla on.
Kyllä minullekkin putkahtelee asia pintaan, ei tarvitse kuin telkkaa katsoa ja kun juoni on elokuvissa vähänkään pettämiseen viittaavaa, niin tulee paska tunne ja paha olo. Eiköhän se ole ihan inhimillistä, että tunteet tulee pintaan ja tietyt asiat muistuttaa siitä? Täytyy vaan itselle sallia se, olla armollinen itseään kohtaan. Minä ainakin yritän työstää tätä nyt yksikseni ja psykologin kanssa, koska koen, että asiasta vatvomalla ja riitelemällä mieheni kanssa, ei ole enää mitään hyötyä. Asiat on jankutettu niin moneen kertaan, että jos en miestäni usko, niin en sitten usko. Ei tätä asiaa voi repiä joka ilta auki, pitää vaan yrittää keskittyä omaan jaksamiseen arjessa. Tietysti se auttaa jo oloani paljon, kun mies tulee ja halaa, näin hän osoittaa sen, että välittää. - aiempi
....... kirjoitti:
no joo, psykoterapiaa kannatan. pitkää, vuosia kestävää. meillä mentiin molemmat. Jos ihminen kykenee kehittymään ja tutustumaan itseensä todella terapiassa, mun mielestä on toivoa jos on halua ja tahtoa. kohta tulee 2 v uotta tapahtuneesta, siis sen ilmitulosta. mun mielestä on kova juttu, jos uskotojn osapuoli pystyy ottamaan vastuun, se kertoo jo jotain. suurin osa ei pysty. ei ole mitenkään selvyys, että pettää toisen kerran. niitä juttuja on tää netti pullollaan, mutta se ei kerro koko totuutta.
mitä se lampun syttyminen sitten kenellekin tarkottaa, mulle se oli sitä että näin että mies katui oikeesti, oli todella valmis tekemään töitä paremman tulevaisuuden eteen ja arvot muuttuivat. joku todellinen virstanpylväs se oli. sitten kannattaa jatkaa, jos kokee, että selviää mikäli sama tapahtuu toistamiseen. jos asiavie terveyden, fyysisen tai mielenterveyden, kannattaa tarkoin punnita asiaa.selvinnyt toisesta kerrasta,vaan erosin.Toinen kerta vasta olikin shokki,en olis uskonut,että toisti tekonsa?
Ero ei ollut helppo,mutta parempi nyt näin,kun et olisin viettänyt lopunelämää hänen kanssa.
Tämä uskottomuus,aiheutti myös väkivaltaa,sillä uskoton yritti pitää minut väkivallalla luonaan,eihän sittä mitään tullut.
Hoitoon pitäs mennä pettäjä,eikä aiheuttaa kärsimystä toiselle.
Tutakin oli,et yritti sitoa kaikella tavalla itseensä etten jätä.
Jätin kuitenkin,oman terveyteni takia,en olis vaan jaksanut enää itsellenikään valehdella,sillä en hyväksynyt pettämistä koskaan.
Prosessi kesti n.10v,kun lähdin lopullisesti. - herra nro 47
Petetty mies kirjoitti:
että haluaisi toisenkin lapsen. Pettämisestään on aikaa alle 2 kuukautta!
Mitä mieltä olet tästä? Ennen pettämistä ei ollut kovin vakuuttunut ajatuksesta toisesta lapsesta. Itse en ole vielä kypsynyt ajatukseen. En tiedä, onko vaimoni edes tarpeeksi kypsä toisen lapsen hankintaan, kun hoitaa turhautumisiaan salapanolla eikä kommunikoinnilla. Lapsihan on parisuhteessa aina kriisi, enemmän tai vähemmän.
Onkohan tämä lapsiasiakin hänelle joku keino yrittää parantaa/lujittaa suhdettamme? Omasta mielestäni vaimo on järjiltään! Siinä olet oikeassa, että pettäjä haluaa unohtaa asian. Aina kun otan asioita puheeksi, kuuluu syvä huokaus, mutta hän ei voi olla käsittelemättä asioita, koska tietää sen olevan minulle välttämätöntä. Niinpä hän kiltisti keskustelee, tai no melkoista monologia juttu välillä on. Kyllä hän välillä jopa kysyy, kun olen omissa oloissani(vitutuskohtauksen takia) että haluaisinko keskustella jostain. Ei se aina edes huvita, kun tuntuu, että olen ainut joka kärsii tilanteesta. Nuo vitutuskohtaukset eivät useinkaan kestä kauaa, mutta ovat hemmetin raskaita. Niistä kun pääsisi eroon. Yleensä sen laukaisee joku asia esim. teeveessä, jossa sivutaan aihetta millä tahansa tavalla, esim. paikkakunta mainitaan tms. Olisiko neuvoja tähän?
Ajan myötä helpottaa?Silloin kun tunne-elämä on sekaisin, ja se on mitä sekaisimmin pettämiskriisin aikana/jälkeen, ei missään nimessä kannata hätiköidä niissä päätöksissä mitkä tulevat koskettamaan omaa elämää pitkälti tulevaisuuteen. Kuten se, jatkaako liittoa vai vaihtaako siviilisäätyä. Lapsen teko on hirmu iso asia vaikkei mitään kriisiä oliskaan taustalla. Suosittelen että jäitä hattuun lapsiasiassa. Ehtiihän siihen riemuun myöhemminkin kun näkee, onko liitosta enää mihinkään. 2 kk:ssa ei ehdi edes haavat umpeutua, saati arpeutua. Ehdotan että otat 2-3 vuotta aikaa harkita asioita, kyllä siinä ajassa jo ajatus selkeytyy.
Nuo "vitutuskohtaukset" ovat kyllä erittäin tuttuja minullekin, ikävä kyllä. Minulla saattoi mennä 3-4 päivääkin kerrallaan siellä "luolassa" miettimässä syntyjä syviä. Kyllähän se masennusta oli, etenkin kun sitä ahdistusta pyrki lääkitsemään ainoalla tuntemallaan tavalla eli viunalla. Masennus siitä vain lisääntyi vaikka hetkeksi elämä muuttuikin aina kevyeksi ja koko aviokriisi ei tuntunut olevan yhtään mitään. No, jokainen kuka viinalla yrittää murheitaan hukuttaa, tietää, että ne pirulaiset osaavat uida.. Aikaa myöten nuo vitutuskohtaukset ja "luolaan menemiset" jäivät vähemmälle, enää niitä ei juurikaan esiinny. Tosin aikaakin mennyt jo se reipas 4-v koko härdellistä.
Ehkä parempi keino helpottaa ahdistus olisi kova ja säännöllinen liikunta, jos vain siihen kykenee. Kun keho tekee työtä, aivot saavat levätä ja ahdistus helpottaa. Eikä tule krapulaa...
- osnsahlsjioej
Minulla meni noin 3,5 vuotta toipumiseen. Muutin 4kk vanhan vauvan kanssa pois saatuani selville mieheni suhteen exänsä kanssa raskauteni aikana. Nyt kaikki ok, jopa loistavasti! Kyllä ihminen toipuu, se vain kestää. Siskoltani meni toipumiseen liki sama aika menetettyään miehensä liikenneonnettomuudessa. Ota se aika itsellesi.
- takaisin
miehesi luokse?
- tulee viiveellä
takaisin kirjoitti:
miehesi luokse?
En palannut, vaan muutin vauvan kanssa lopullisesti pois. Elämänmuutos oli kyllä melkoinen, onneksi ystävät ja sisareni olivat tukenani. Lapsen isäkin alkoi viettää aikaa lapsen kanssa tämän täytettyä vuoden. Nykyisin meillä on kasvattajien neutraalit välit, keskustelun aiheena poikkeuksetta sää tai lapsen kasvatus. Onneksi tänne saakka on päästy!
- Mie s
Meillä kävi n3v sitten että vaimoni jäi kiinni salasuhteesta ja pettämisestä. Kävin samat kuviot kuin useimmat muutkin vastaavassa tapauksessa, unettomat yöt, sairasloman, asioiden läpikäynnit, hirveät tunnereaktiot itkuineen että miksi näin kävi? Haimme myös ulkopuolista apua ja asiat rupesivat ajan kanssa korjaantumaan, kunnes vaimoni alkoi taas kylmentyä. Hain avioeron ja harkinta-ajan jälkeen oikean eron. Oltiin virallisesti n.3kk erossa kunnes vaimoni tuli uskoon. Menimme uudestaan naimisiin ja se tuntuu tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta myös murrosikäisen lapsemme kannalta. Olemme käyneet aviopari kursseja ja olleet itsekin siinä työssä mukana. Molempien täysi sitoutuminen tarvitaan jatkossakin.
- crete
Näin aluksi täytyy sanoa että miehesi PUHUU on todella hieno juttu! Olisipa meilläkin noin. Meillä vain minä murehdin ja pohdin asioita ( ehkä mieskin omalla tavallaan käy läpi asioita, mene ja tiedä )ja ajatukset varmasti saavat välillä liiankin suuret mittasuhteet. Haluaisin välillä keskustella asiasta mutta mies sanoo että haluaa vain unohtaa koska menneet ovat menneitä ja kuulemma inhottaa kovasti koko juttu. Sanonut ymmärtäneensä tehneen väärin ja nähnyt kuinka paljon asia on minua satuttanut. Hänellä oli salasuhde 10kk ajan, epäilin ja kysyin monta kertaa muttei tunnustanut. Vielä silloinkaan kun tämä nainen laittoi minulle viestin ja kertoi että on suhteessa mieheeni. Lopulta tunnusti kun alkoi olla selkä vasten seinää. Suhteen tultua ilmi, lupasi lopettaa sen mikä myöhemmin kävi ilmi että valhetta oli. Sain kuulla että edelleen tapailivat silloin tällöin jne. Olin kyllä huomannutkin että jotakin oli vielä kun mies käyttäytyi edelleen samalla tavoin kun aiemminkin kun salaili. Nooh, tämä jatkuminen olikin minulle suurempi järkytys ja siitä yli pääseminen on ollut tosi rankkaa. Suhde on kuulemma loppunut jo ajat sitten eikä mitään tämän naisen kanssa ole. Miehen käytös ja suhtautuminen minuun on kyllä muuttunut jokseenkin samanlaiseksi kuin se oli silloin joskus kun kaikki oli hyvin. Mieheni toivoo että minä pystyisin jo jättämään asian taakse. Tästä on nyt lähes vuosi kun tuo jatkuminen tuli ilmi...Tunteeni menevät laidasta laitaan, välillä tuntuu tosi hyvälle ja tunnen oloni onnelliseksi hänen kanssaan, kunnes välillä inho, viha ja epäilys nousevat pintaan. Välillä on ihan pakko stopata omia ajatuksia, yrittää tehdä itselle selväksi sitä mikä on faktaa ja mikä omaa mielikuvitusta. Mutta olen huomannut että nykyään on enemmän noita hyviä hetkiä ja mieskin sanonut että tuntuu hyvälle. Varmaankin vie vielä kauan tämä toipuminen omalta osaltani mutta jospa se lamppu vielä kirkastuu:-) Toivon sinulle ap kaikkea hyvää!
- onhan sekin
mielestäni paljon, jos miehesi ottaa syyn niskoilleen ja tietää todellakin loukanneensa sinua, eikä syytä sinua mistään. Tietysti se on kurjaa, että suhde jatkui vielä, mutta varmaankin miehesi oli vaikea saada suhdetta poikki, ehkä nainen laittoi kampoihin, siitä kertoo jo sekin, kun nainen on käräyttänyt miehesi. Minulle kävi samoin, naiselta tuli viesti, jolloin oli pakko tunnustaa.
Tiedän, että oma mielikuvitus tekee pitkään tepposiaan ja pitää aina ottaa välillä järki käteen ja valitettavasti ehkä koskaan ei saa tietää kaikkea, mikä on totta tai ei. Jatkuvaa märehtimistä yritän itsekin välttää, koska ei minunkaan mieheni loputtomiin jaksa kuunnella sellaista asiaa, minkä haluaa unohtaa. Siksi menin psyokologille juttelemaan, oletko itse ajatellut samaa? Se helpottaa kuitenkin vähän ja helpommalla itsekin pääset kun haet apua jos siltä tuntuu. Ei kannata odottaa liian pitkään, ettei tilanne pääse liian pahaksi. Ja kuitenkin kaikki tunteet on ihan normaaleita tässä vaiheessa, tämä on pitkä prosessi, on vain annettava itselle aikaa.
- minä vain
En ole koskaan ennen seurannut mitään palstoja. Nyt kipuilen samassa tilanteessa kanssasi, mutta olen vasta alkutaipaleella. Yhtään iltaa ei ole mennyt itkemättä.
Jotenkin tahtoisin pitää kiinni perheestämme, mutta en tiedä pystynkö siihen. Kaikki sattuu niin helvetin lujaa. Mieheni rakastui toiseen, mutta haluaisi nyt jatkaa kanssani.
Olen saanut vastauksia kysymyksiini ihan mukavasti, olemme jutelleet asioista paljon. Mutta suurin kysymykseni on ollut MIKSI. Siihen en vastausta saanut.
Olen katsonut peiliin ja miettinyt omaa osuuttani asioihin. Minussahan syyn on oltava, jos olisin ollut hyvä vaimo, olisiko mieheni tarvinut etsiä toista..
Hänkin sanoo rakastavansa ja kyllä minäkin häntä rakastan. Olen vain niin vihainen, pettynyt, lyttyyn poljettu.
Voiko tämän yli päästä. Lapsi on vielä kovin pieni, hänenkin takiansa tekisi mieli koettaa pitää perhe kasassa.
Jokaisen kulman takana vain vaanii se epäilyksen peikko, joka tekee minut hulluksi. Ja sitä myötä itse tekisin mieheni hulluksi.
Sitäpä nyt pienessä mielessäni jahkailen..- virtaa vielä
kyyneleitä, itsekin itkin kolme ensimmäistä kuukautta, tuntui, että pää räjähtää kappaleiksi ja olo oli sellainen, että tulee paniikkikohtauksia, koska tuska oli sisällä niin suuri, että sitä ei päässyt mitenkän pakoon. Menin läheiseen metsään ja huusin ja itkin, kyllähän se helpotti jossain vaiheessa, mutta aluksi oli kovaa itsensä kanssa, kun se tuska oli koko ajan läsnä.
Ei ehkä koskaan saa vastauksia kysymyksiin, mutta paljon on jo se, että pystytään yhdessä puhumaan ja pystyy katsomaan itseäänkin peiliin. Muutoksia tarvitaan molemmin puolin, jotta yheiselämä jatkuu, paluuta vanhaan ei ole.
Pitää olla hirmuinen tahto jatkaa yhdessä, vaikka välillä tekeekin mieli luovuttaa. Sitähän minäkin teen, taistelen varsinkin lasten takia, kaikki keinot haluan yrittää, ei tarvitse siten myöhemmin katua, jos päädyn siihen avioeroon. Mutta kulissiavaioliittoon en ryhdy, silloin on parempi erota.
Olen laihtunut 8 kiloa, ruoka ei tahtonut maistua, syön tällä hetkellä mietoa mielialalääkitystä, koska mielstäni asia pyöri liikaa mielessäni, alkoi jo vaikuttamaan normaali arkielämään. Jos olo alkaa käydä ylivoimaiseksi, mene lääkäriin mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, näin pääset olosi kanssa kuienkin helpommalla. Lisäksi käyn psykologilla ja mieheni kanssa parisuhdeterapiassa. Ja nyt voin sanoa, että hiukan alkaa helpottamaan. Eli kaikki keinot on käytössä.
En epäile miestäni enää tulevasta ajasta, tiedän, ettei hän koskaan enää petä minua, on surullinen vuokseni ja tajuaa, mitä hän on tehnyt, syyllisyys on kova, hänen pettämisestä maksettiin kova hinta, minähän sairastuin, onneksi en vakavasti. En tiedä siten, olenko vahva vai heikko, kun tässä pyristelen, mutta taistelematta en luovuta, koska mieheni on seissyt tämän vaikean ajan rinnallani ja toivoo sydämestään, että yhdessä selviämme tästä.
Et sinä ole huono vaimo, mikään ei oikeuta toisen pettämiseen, pettäjällä on aina valinta puhua aviopuolisolleen, jos on tyytymätön suhteeseen. Eli itseä ei kannata syyttää, yrittää vain löytää syitä, mikä johti tähän.
Itse olen tiedostanut sen, että en huomioinut miestäni tarpeeksi ja meillä kun meni ennen pettämistä jo huonosti ja miehellä oli vaikeaa työelämässä ja sairauskin varmasti vaikutti hänen päätökseensä. En hyväksy koskaan mieheni pettämistä, mutta nyt jo voi sanoa sen, että ilman tätä pettämisjuttua olisimme takuu varmasti eronneet. Nyt meidän on molempien tarvinnut puhua ja olemme puhuneetkin ennemmän kuin vuosiin yhteensä. Ehkä tämä pettäminen oli osoitus siitä, että parisuhteesta pitää todellakin pitää huolta. Tsemppiä sinulle, vaikea tie on kuljettavana, toivottavasti selviätte siitä ja rakkautenne kestää tämän karikon! - tuska ei helpota
Niin, minunkin mieheni rakastui toiseen mutta ei sitä koskaan ole myöntänyt. On pohtinut vuosia omalla tahollaan minun jättämistä. Kun lopulta teki päätöksen jatkaakin kanssani, en enää halua häntä. Aluksi tuli sellainen olo, että kun kerta naimisiin on menty niin minun kanssa olet hamaan loppuun saakka..No eipä se niin mene. Kuvittelin vuosia, että kun tilanne on kohta toinen niin sitten meillä menee lujaa ja rakastutaan uudelleen toisiimme.
Ei se niin mene. Luottamus ja usko on mennyt niin totaalisesti ettei sieltä syvältä enää nouse. Olen vuosia ollut masentunut, kun olen yrittänyt jaksaa. Nyt en enää jaksa. Jos toiseen rakastuu, niin silloin se on jo sen luokan pettämistä henkisellä taholla, että ei sellaista voi antaa anteeksi tosta noin vaan. Haloo, siis hän on ollut henkisesti riippuvainen jostain toisesta ihmisestä kuin sinusta. Sinä olet ollut hänelle varmasti rakas, mutta et niin rakas kuin se toinen ihminen! Kuinka sellaista voi antaa anteeksi. Et ole jostain syystä kelvannut sellaisena kuin olet.
Miehesi on pitänyt suhdetta sinuun ja ollut alitajuisesti haku päällä koko ajan. Koska ei ihminen rakastu toiseen, jos on täysin sitoutunut omaan suhteeseensa. Näin valitettavasti on minunkin pitänyt ajatella. Minussa ei ole, eikä sinussa ole, mitään vikaa. Miehessäsi se vika on. Jos hän ei ole pystynyt kertomaan sinulle, mitä hän suhteeltaan kaipaa ja hakee sen sen sijaan muualta, niin te ette yksinkertaisesti vain sopineet toisillenne. Mieti asiaa siltä kannalta, että miehelläsi on identiteettiongelma tai ikäkriisi tai ihan mikä tahansa, mutta se ei ole sinun vikasi, ei missään nimessä. Miehesi on ihan itse tehnyt valinnan antaa itsensä rakastua toiseen ihmiseen. Et olisi voinut tehdä mitään toisin!
Vahvat ihmiset kestävät myös lapsen tuoman erillisyyden parisuhteessa, sen ettei tee mieli ja kun vaimolla tai miehellä on huonoja kausia. Todellinen rakkaus kestää myrskyt ja poutasäät. Kyse ei liene siis oikeasta rakkaudesta miehesi puolelta, vaan ehkä riippuvuudesta kuten meillä. Kiintymyksestä.
Jos se yhtään helpottaa niin sanon sinulle, että ei kannata oman terveytensä uhalla yrittää pelastaa suhdetta. Olen itse niitä ihmisiä, nyt vasta jälkikäteen sen ymmärrän, että en pysty antamaan pettämistä anteeksi. Jos se olisikin ollut vain satunnainen pano, siitä voisi päästä yli. Mutta ei vuosikausia jatkuneesta säännönmukaisesta, harkitusta valehtelusta niin että siitä toisesta ihmisestä on muodostunut omalle puolisolle tärkeämpi ihminen kuin se kenen kanssa on menty naimisiin ja valat valettu!
Voimia sinulle, ota aikalisä, muuta yksin lapsen kanssa tai laita mies pihalle miettimään mitä tekee.. - kertaakaan itseäni
tuska ei helpota kirjoitti:
Niin, minunkin mieheni rakastui toiseen mutta ei sitä koskaan ole myöntänyt. On pohtinut vuosia omalla tahollaan minun jättämistä. Kun lopulta teki päätöksen jatkaakin kanssani, en enää halua häntä. Aluksi tuli sellainen olo, että kun kerta naimisiin on menty niin minun kanssa olet hamaan loppuun saakka..No eipä se niin mene. Kuvittelin vuosia, että kun tilanne on kohta toinen niin sitten meillä menee lujaa ja rakastutaan uudelleen toisiimme.
Ei se niin mene. Luottamus ja usko on mennyt niin totaalisesti ettei sieltä syvältä enää nouse. Olen vuosia ollut masentunut, kun olen yrittänyt jaksaa. Nyt en enää jaksa. Jos toiseen rakastuu, niin silloin se on jo sen luokan pettämistä henkisellä taholla, että ei sellaista voi antaa anteeksi tosta noin vaan. Haloo, siis hän on ollut henkisesti riippuvainen jostain toisesta ihmisestä kuin sinusta. Sinä olet ollut hänelle varmasti rakas, mutta et niin rakas kuin se toinen ihminen! Kuinka sellaista voi antaa anteeksi. Et ole jostain syystä kelvannut sellaisena kuin olet.
Miehesi on pitänyt suhdetta sinuun ja ollut alitajuisesti haku päällä koko ajan. Koska ei ihminen rakastu toiseen, jos on täysin sitoutunut omaan suhteeseensa. Näin valitettavasti on minunkin pitänyt ajatella. Minussa ei ole, eikä sinussa ole, mitään vikaa. Miehessäsi se vika on. Jos hän ei ole pystynyt kertomaan sinulle, mitä hän suhteeltaan kaipaa ja hakee sen sen sijaan muualta, niin te ette yksinkertaisesti vain sopineet toisillenne. Mieti asiaa siltä kannalta, että miehelläsi on identiteettiongelma tai ikäkriisi tai ihan mikä tahansa, mutta se ei ole sinun vikasi, ei missään nimessä. Miehesi on ihan itse tehnyt valinnan antaa itsensä rakastua toiseen ihmiseen. Et olisi voinut tehdä mitään toisin!
Vahvat ihmiset kestävät myös lapsen tuoman erillisyyden parisuhteessa, sen ettei tee mieli ja kun vaimolla tai miehellä on huonoja kausia. Todellinen rakkaus kestää myrskyt ja poutasäät. Kyse ei liene siis oikeasta rakkaudesta miehesi puolelta, vaan ehkä riippuvuudesta kuten meillä. Kiintymyksestä.
Jos se yhtään helpottaa niin sanon sinulle, että ei kannata oman terveytensä uhalla yrittää pelastaa suhdetta. Olen itse niitä ihmisiä, nyt vasta jälkikäteen sen ymmärrän, että en pysty antamaan pettämistä anteeksi. Jos se olisikin ollut vain satunnainen pano, siitä voisi päästä yli. Mutta ei vuosikausia jatkuneesta säännönmukaisesta, harkitusta valehtelusta niin että siitä toisesta ihmisestä on muodostunut omalle puolisolle tärkeämpi ihminen kuin se kenen kanssa on menty naimisiin ja valat valettu!
Voimia sinulle, ota aikalisä, muuta yksin lapsen kanssa tai laita mies pihalle miettimään mitä tekee..syyttänytkään. Tiedostan kyllä, pettäjä on syyllinen. Mutta tosiasia on se, että me olimme jo kauan olleet erillämme, yhteistä oli vain lapset, velka ja koti, ei oikeastaan muuta. Ja miehellä tosiaan oli oma kriisinsä, sairautensa yms., joka vielä erotti. Olen vain hakenut syitä, mitkä aiheutti tämän. Avioliitto on kahden kauppa ja toki on pakko katsoa itseäänkin peiliin.
Miehen suhde oli loppunut jo kun jäi kiinni ja tiedän takuuvarmasti ettei enää se enää jatku. Jos jatkuisi, en yrittäisikään mitään. Ja olen toki sanonut miehelle, että lähde, en häntä väkisin ole pitänyt, enkä aiokaan pitää. Olen vain sellainen ihminen, että kaikki keinot on pakko käyttää ennenkuin luovutan, sille en itse mahda mitään. Ero tulee, jos on tullakseen, minun täytyy vain puida tämä asia loppuun. Ja asian läpikäyminen on joka tapauksessa välttämätöntä, erosimme tai emme. Jossakin vaiheessa haluan kuitenkin jättää tämän asian taakse, tavalla tai toisella. Mutta olen kanssasi samaa mieltä siitä, että terveyttä en enempää uhraa, joten jos tästä ei ole suunta ylöspäin, niin sitten on pakko erota. Kenenkään ihmisen takia ei todellakaan kannata loputtomiin omaa terveyttä uhrata.
- nyt helpottaa
Aikoinaan mieheni petti yksin ollessaan thaimaassa lomalla. Lomalta pattuaan
mies rupesi käyttäytymään oudosti ja salaa soitteli kotoa naiselle ja meni myöhemmin uudelleen thaimaaseen kyseisen naisen luo.
Kun kysyin asiasta, että onko toinen nainen, johon hän vastasi kieltävästi ja oli hirveän vihainen. Loman jälkeen hän halusi heti eron ja ihan hyvä juttu.
Siinä tein elämäni pahan virheen, että otin vähäksi aikaa exän takaisin ja
annoin anteeksi, sama peli jatkui ja lopulta heitin exän pois kodistani.
Toipuminen kyllä vei aikaa, pettäminen, valehteleminen ja se että exä käytti myös henkistäväkivaltaa, niin kyllä sitä tunsi itsensä kokonaan rikki ja tulihan sitä
käytyä terapiassa puhumassa, joka sitten helpotti minua paljon.
Nyt olen päässyt tästä tapahtuneesta yli ja voin hyvin.
Itse olen sitä mietlä jos pettää, niin pettää toistekkin.
Paljon voimia sinulle ja kyllä sinä pääset tuosta kokemuksesta yli, mutta se
vain vie oman aikansa.- turhaan
Omalla kohdallani liiton jatkaminen paljastuneiden tapausten jälkeen ei kannattanut- palkaksi sain pettämisen jatkumisen ja oman fyysisen ja psyykkisen terveyteni haavoittamisen. Mies jatkoi siis pettämistä vaikka oli jo kokenut, miten vakavasti se haavoittaa suhdetta mutta itseäni en suostu syyttämään- on aina pettäjän oma valinta, sillä oma paha olo tms. jota usein syyksi tarjotaan, täytyy selvitellä puolison kanssa eikä hakea siihen apua toisen sylistä. Nytkin on sitä mieltä, että liittoa tulisi edelleen jatkaa mutta enää en pysty, kuolinisku on saatu!
- erosta vähän aikaa vain
turhaan kirjoitti:
Omalla kohdallani liiton jatkaminen paljastuneiden tapausten jälkeen ei kannattanut- palkaksi sain pettämisen jatkumisen ja oman fyysisen ja psyykkisen terveyteni haavoittamisen. Mies jatkoi siis pettämistä vaikka oli jo kokenut, miten vakavasti se haavoittaa suhdetta mutta itseäni en suostu syyttämään- on aina pettäjän oma valinta, sillä oma paha olo tms. jota usein syyksi tarjotaan, täytyy selvitellä puolison kanssa eikä hakea siihen apua toisen sylistä. Nytkin on sitä mieltä, että liittoa tulisi edelleen jatkaa mutta enää en pysty, kuolinisku on saatu!
pysty antamaan anteeksi enkä jatkamaan. Tiedän, jos jatkaisin, niin asia olisi kuitenkin aina mielessä.
- ekalle
syttyyhän se kirkas lanppu,mutta pysyy valitettavasti himmeänä ei tehtyä saa tekemättömäksi, valitan,hyvinäkin hetkinä se muistuttaa ja silloin se vastaviiltääkin....
- Haluaisin jo olla vapaa
Niin olet oikeassa, sitä mitä oli ei palaa koskaan ennalleen, eikä asiaa pysty unohtamaan. Se on ain siinä meidän välissä, enkä usko että siitä selviämme pelaamme näin vain aikaa.
- tämäkoettu
Kosto on paras parannus toisen uskottomuuden suhteen. En olis selvinnyt henkisesti ellen olisi itse pettänyt. Tuli parempi olo kun sai tilit tasattua. Pettäjää se tuntui vituttavan kovasti kun huomasi tapahtuneen.
- karavaanikulkee
Ei siitä toivu, sen kanssa pitää vaan tulla toimeen ja elää tiedon kanssa. Vaikka eroaisi se voi varjostaa uutta suhdetta ja epäillä myös uutta kumppania suotta. Ihminen on altis houkutuksille, vieras liha koukuttaa se vain on niin.
- Jokavanhojamuistelee
Mielenkiintoista olisi tietää, onko aloittajan parisuhde vielä olemassa vai miten kävi. Aikaa on nyt kulunut jo yli kahdeksan vuotta.
Kestoaiheita toki täällä, mutta joskus nostetaan liiankin vanhoja viestiketjuja esiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 723063
- 552725
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4322335- 792188
- 952006
- 571939
- 121586
Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan171537Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil301380Mitä nämä palautteet palstalla ovat?
Joku uusi toimintatapa rohkaista kirjoittajia vai mistä on kyse?301351