olette junailleet asianne sille mallille, että teillä on edessänne taas pitkän pitkä oppositio taival. Niin kuin oli ennen 1987 eduskuntavaalejakin. Sen jälkeenhän te tonttuilittekin pitkän aikaa hallituksessa. Mitäs te herraspojat ja -tytöt aiotte asialle muuta tehdä kuin lähettää sen yhden nössykän Brysseliin?
Te Kokoomuslaiset
lahtinen
2106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
erään ylipitkän presidenttikauden aikana. Mutta sitten tulivatkin parlamentarismia kunnioittavat presidentit, jotka painottivat vaalin tulosta hallituksen muodostamisessa.
hyvinkin painottavat, siksi ei Kokoomuksella enää poliittista tulevaisuutta olekaan, koska saitte kykynne jo näyttää ja munasitte. Ette te nyt enää pitkään aikaan pysty korjaamaan kannatuslukujanne, jotka laskevat koko ajan. Koska vaalien tulos on suuri tekijä hallituksen muodostumisessa, ette ole seuraavassakaan hallituksessa mukana. Varautukaa siihen, se on realismia.