osoittavat jälleen kerran täyttä vastuuttomuutta ja piittamattomuutta suomalaisten etua kohtaan. Kepu pitää itsepintaisesti kiinni valtiontalouden heikentämisestä näin vakavassa taloudellisessa tilanteessa, missä työttömyys uhkaa räjähtää käsiin.
Kepu on valmis uhraamaan 800 miljoonaa euroa pois valtion kassasta osin sellaisiin toimiin, joilla ei ole minkäänlaista työllisyyttä tukevaa vaikutusta. Kepun tavoitteena on vain lihottaa kaupan taseita ja antaa äänestäjille sellainen mielikuva, että näiden ruokalaskut muka pienisivät.
Tällainen politiikka on täysin holtitonta, koska Kepu ei kykene antamaan mitään takuita siitä, että ruuan hinta todella pienisi, jolloin alennuksella olisi elvyttävä vaikutus. Jos pienituloisia halutaa suosia, siihen löytyy huomattavasti varmempia keinoja. Tulonsiirrot pienituloisille menisivät sataprosenttisesti oikeaan osoitteeseen. Ruuan alvin alennuksesta voi sanoa, että kuluttajat hyötyvät siitä nollan ja sadan prosentin väliltä. Lisäksi alennuksesta hyötyvät eniten hyvätuloiset, joilla on varaa syödä kalliita elintarvikkeita. Kun esim. Björn Wahlroos suosii vasikin sisäfilettä, jota hän käy ostamassa Stokkan herkusta, hän saa alennuksesta kaikkein suurimman euromääräisen hyödyn. Asiahan on niin, että 60 euroa kilo maksavasta sisäfileestä alennus on useita euroja, kun taas muutaman euron kilohinaisesta HK:n Bluesta alennus köyhälle väelle lasketaan senteissä.
Todellisuudessa Kepu siis suosii rikkaita sekä tuottajan ja kuluttajan väliin jääviä toimijoita (kauppaa ja elintarviketeollisuutta). Lisäksi Kepu vähät välittää työttömyyden lisääntymisestä ja valtiontalouden heikentymisestä. Ei ole ihme, että hallituskumppanitkin alkavat olla jo lyllästyneitä tällaiseen menoon.
Kepu ja Vanhanen
51
280
Vastaukset
- sain orgasmin!
Annatko uudestaan?
- -Jäbä
Olen suunnattomasti hämmästellyt sitä, kuinka kepun kenttä aina vinkuu, että tuloveron alennukset suosivat rikkaita, mutta eivät tajua, että niin tekee myös ruoan alvin alentaminen.
Ei se paranna köyhän etuja, kun se parantaa enemmän rikkaiden etuja.
Ihme, ettei tämä mene kepulaiseen kaaliin.
-Jäbä
PS. Kaupan hinnoittelusta muuten, niin kurkku maksoi Korfulla muistaakseni paljon alle euron kilo, oisko ollut 50 senttiä. Meillä on varmaan jonkin verran kalliimmat tuotantokustannuksetkin, mutta kilohinta taitaa silti olle 3 tai 4-kertainen kaupassa.
Mistä johtuu?- On varaa
Matkustaa Korfulle, mistä johtuu??
- -Jäbä
On varaa kirjoitti:
Matkustaa Korfulle, mistä johtuu??
Matkoihin löytyy rahaa, kun säästää pitkin vuotta. Riittää kun laittaa vitosen sivuun suunnilleen joka toinen päivä, niin vuodessa kertyy tonni.
- Sillä vitosella kurkkua
-Jäbä kirjoitti:
Matkoihin löytyy rahaa, kun säästää pitkin vuotta. Riittää kun laittaa vitosen sivuun suunnilleen joka toinen päivä, niin vuodessa kertyy tonni.
Niin ei tarvitse murehtia ruuan hintaa.
Nälkä se on punikillakin...;)
- vanha punikki
Kun nalle ostaa filettä niin punikeille jää makkara-altaaseen ravitsevaa lenkkiä popsittavaksi.
Siis punikit hyötyvät ja säästävät, kun ei jää filettä niin paljon ostettavaksi.... - matta näin se on nähtävä
Elintarviketeollisuudessa työskentelee noin 40 000 ihmistä. Koko elintarvikeketju työllistää maataloudessa, koneiden valmistuksessa, jalostavassa teollisuudessa, kaupassa, pakkaustarvike teollisuudessa ja kuljetuksissa lähes 400 000 henkeä.
Pohjoisen sijaintimme ja pitkien etäisyyksien lisäksi elintarviketeollisuus on myös verokäytännön takia muita EU-maita huonommassa asemassa. Ruokaa verotetaan meillä noin 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Arvonlisävero korotettiin 12 prosentista 17 prosenttiin valtiontaloudellisista syistä, kun Suomi liittyi EU:hun. Korotuksen piti olla voimassa vain 1.12.1997 saakka. Arvonlisävero jäi kuitenkin Suomessa pysyvästi 17 prosenttiin, kun se muualla EU:ssa on keskimäärin seitsemän prosenttia.
Arvonlisäveron alentaminen vähentää valtion verotuloja nimellisesti noin 0,35 miljardia euroa. Kun arvonlisäveroa alennetaan ruokalaskusta säästyvät eurot ohjautuvat muuhun kulutukseen ja sitä kautta valtion tuloihin. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisella on vastaava taloutta elvyttävä vaikutus kuin palkkaverotuksen alentamisella. Veronalennus hillitsee myös inflaatiota laskemalla ruokakorin hintaa. Verokannan alentaminen viidellä prosenttiyksiköllä alentaa kuluttajahintaindeksiä noin 0,6 prosenttiyksikköä.
http://www.sak.fi/suomi/ajankohtaista.jsp?lang=fi&location1=1&id=30020
Maailmassa kaikki on näköjään mahdollista!- -jäbä
Elintarvikkeiden hintapäätökset tehdään S-ryhmän ja Keskon ketjujen pääkonttoreissa Helsingissä. Nämä kaksi keskusliikettä hinnoittelevat elintarvikkeet 85%:iin Suomen elintarvikemyymälöistä.
Toinen asia on, että tuoan hintaa on nostettu tasaisesti koko ajan siitä alkaen, kun eduskunta hyväksyi alvin alennuksen. muualla Euroopassa hinnat ovat laskeneet.
Maailmassa kaikki on näköjään mahdollista!
-Jäbä - Mene ulkomaille
-jäbä kirjoitti:

-JäbäSyömään halpaa ruokaa.
Helppo ratkaisu ongelmaan...;) Elintarviketeollisuudessa työskentelevät puolustavat palkkatasoon. Kun alvia alennetaan, se tuo lisää liikkumavaraa elintarvikeyrityksille myös palkanmaksuun.
Se on kuitenkin eri asia kuin kuluttajien ja meidän kaikkien suomalaisten etu.- Paperiteollisuutta
Mielipidepankki kirjoitti:
Elintarviketeollisuudessa työskentelevät puolustavat palkkatasoon. Kun alvia alennetaan, se tuo lisää liikkumavaraa elintarvikeyrityksille myös palkanmaksuun.
Se on kuitenkin eri asia kuin kuluttajien ja meidän kaikkien suomalaisten etu.Perseet kenttään sillähän ne asiat hoituu, vai mitä punikit???
Mene ulkomaille kirjoitti:
Syömään halpaa ruokaa.
Helppo ratkaisu ongelmaan...;)Etelä-Suomesta käydään useinkin Tallinnassa ja silloin monasti myös syödään ja tuodaan halpaa ruokaa.
Itse suosisin kyllä mielelläni suomalaista ravintola- ja ostoruokaa. Meillä maataloustuotannon tehottumuus (tunturiviljelyn suosiminen), maataloustuottajien ja elintarviketeollisuuden samaistuminen (eli maajussit ovat usein osakkaina yhtiöissä) ja kaupanalan vähäinen kilpailu sekä haja-asutuksen älytön suosiminen ovat johtaneet korkeisiin hintoihin, mikä motivoi niin punikkeja kuin sinikkejä ruokailemaan esim. juuri Tallinnassa.Paperiteollisuutta kirjoitti:
Perseet kenttään sillähän ne asiat hoituu, vai mitä punikit???
mikä on vaihtoehto, kun yli tuhat ihmistä saa kenkää? Pitäisikö heidän lähettää jokin kiitoskirje Karviselle?
Ongelmallisinta näissäkin irtosanomisissa on hajallaan oleva asutus. Kun eristäytynyt paikkakunta on yhden tehtaan varassa ja varjossa, vaihtoehtoja ei ole. Ruuhka-Suomessa työvoiman liikkuvuus on huomattavasti helpompaa. Kepulainen politiikka on aina suosinut erakkoasumista ja nyt nähdään seurauksia.- Mitä lakolla
Mielipidepankki kirjoitti:
mikä on vaihtoehto, kun yli tuhat ihmistä saa kenkää? Pitäisikö heidän lähettää jokin kiitoskirje Karviselle?
Ongelmallisinta näissäkin irtosanomisissa on hajallaan oleva asutus. Kun eristäytynyt paikkakunta on yhden tehtaan varassa ja varjossa, vaihtoehtoja ei ole. Ruuhka-Suomessa työvoiman liikkuvuus on huomattavasti helpompaa. Kepulainen politiikka on aina suosinut erakkoasumista ja nyt nähdään seurauksia.Tässä tilanteessa voitetaan?
- -Jäbä
Mielipidepankki kirjoitti:
Etelä-Suomesta käydään useinkin Tallinnassa ja silloin monasti myös syödään ja tuodaan halpaa ruokaa.
Itse suosisin kyllä mielelläni suomalaista ravintola- ja ostoruokaa. Meillä maataloustuotannon tehottumuus (tunturiviljelyn suosiminen), maataloustuottajien ja elintarviketeollisuuden samaistuminen (eli maajussit ovat usein osakkaina yhtiöissä) ja kaupanalan vähäinen kilpailu sekä haja-asutuksen älytön suosiminen ovat johtaneet korkeisiin hintoihin, mikä motivoi niin punikkeja kuin sinikkejä ruokailemaan esim. juuri Tallinnassa.Tallinna alkaa olla jo suht kallis, mutta mene Pärnuun, Tarttoon tai Haapsaluun. Auto laivaan ja menoksi. Majoitus ei ole kallista. pienissä perhehotelleissa kahden hengen huone maksaa 60-80 euroa vuorokausi. Ruoka on hyvää ja hinta puolet siitä, mitä Suomessa. Palvelukin alkaa olla ystävällistä. Ihmiset ymmärtävät suomea, vaikka kaikki eivät puhukaan sitä.
Vanhanen teki minusta viisaan liikkeen, kun lähti mukaan ravintolaruoan alvin alennukseen. Tämä antaa jo pienen sysäyksen siihen suuntaan, että suomalaisen matkailun tunturiravintolat ja maatilojen kestipalvelut pääsevät laskemaan hintansa tasolle, jossa meikäläisellä eläkeläiselläkin olisi varaa useammin piipahtaa maistamassa erilaisten maakuntien pitopöytien antimia. Tähän asti siihen on ollut varaa vain silloin tällöin.
-Jäbä - päin vastoin
Mielipidepankki kirjoitti:
Etelä-Suomesta käydään useinkin Tallinnassa ja silloin monasti myös syödään ja tuodaan halpaa ruokaa.
Itse suosisin kyllä mielelläni suomalaista ravintola- ja ostoruokaa. Meillä maataloustuotannon tehottumuus (tunturiviljelyn suosiminen), maataloustuottajien ja elintarviketeollisuuden samaistuminen (eli maajussit ovat usein osakkaina yhtiöissä) ja kaupanalan vähäinen kilpailu sekä haja-asutuksen älytön suosiminen ovat johtaneet korkeisiin hintoihin, mikä motivoi niin punikkeja kuin sinikkejä ruokailemaan esim. juuri Tallinnassa.Virosta käydään useinkin Suomessa ja monasti syövät täällä käydessään halpaa ja hyvää ruokaa.
Suomalaisen maatalouden tehokkus on taannut alan teollisuudelle EU:n alimmat tuottajahinnat mutta punikkivaltainen työläisjoukko teollisuudessa tehottomuudellaan on syönyt kannattavuuden Viroakin alemmaksi.
Vähittäiskauppa on verisesti kilpailtu alla, jossa eivät kotimaiset punapääoma kyltin alla toimivat kaupat pysty saamaan markkinaosuuksia lisää, koska eivät saa katetta myynnilleen. Sama koskee ulkolaisia kauppaketjuja, ei menestystä liian kovan kilpailun takia! - -Jäbä
Mielipidepankki kirjoitti:
mikä on vaihtoehto, kun yli tuhat ihmistä saa kenkää? Pitäisikö heidän lähettää jokin kiitoskirje Karviselle?
Ongelmallisinta näissäkin irtosanomisissa on hajallaan oleva asutus. Kun eristäytynyt paikkakunta on yhden tehtaan varassa ja varjossa, vaihtoehtoja ei ole. Ruuhka-Suomessa työvoiman liikkuvuus on huomattavasti helpompaa. Kepulainen politiikka on aina suosinut erakkoasumista ja nyt nähdään seurauksia.Karvinen ansaitsisi kiitoskirjeen niiltä työntekijöiltään, joiden työpaikat hän nyt varmistaa pysyvämmiksi leikkaamalla tappiollisen tuotannon irti yhtiöstään.
- järki puuttuu
Mielipidepankki kirjoitti:
mikä on vaihtoehto, kun yli tuhat ihmistä saa kenkää? Pitäisikö heidän lähettää jokin kiitoskirje Karviselle?
Ongelmallisinta näissäkin irtosanomisissa on hajallaan oleva asutus. Kun eristäytynyt paikkakunta on yhden tehtaan varassa ja varjossa, vaihtoehtoja ei ole. Ruuhka-Suomessa työvoiman liikkuvuus on huomattavasti helpompaa. Kepulainen politiikka on aina suosinut erakkoasumista ja nyt nähdään seurauksia.Vai on Stora Enson irtisanomisten syy kepulaisessa erakkoasumisessa.
Mene tollo hoitoon.
Paperimiehet ovat osaltaan rohmunneet sellaiset palkat, ja ennenkaikkea sopineet sellaisista jäykkyyksistä työehdoissaan, ettei paperin tai sellun teko Suomessa ole mielekästä. Halvan tuontipuun varaan rakennetut strategiat menivät myttyyn kun Venäjä alkoi puuhata puutulleja. Nyt kauhistellaan korkeaa puunhintaa, kun yhtiöt itse haalivat jo viime talvena varastoihinsa venäläistä tuontipuuta tullien pelossa paljon tämänhetkisiä kuitupuun kantohintoja (16-20 €/m3) korkeammilla hinnoilla.
Puun hinta joustaa, toisin kuin palkat tai työehdot, ja tuo parinkympin kuutiohinta on niin alhainen, ettei se enää ole rasite teollisuudelle, rasite on ne kalliilla hankitut puuvarastot joiden sulattamiseen menee vielä vuosi nyt kun kapasiteettia on leikattu.
Karvinen syyttää aivan vääriä tahoja, syyllinen löytyisi peiliin katsomalla. Toinen peiliin katsoja pitäisi olla tämä tollo-Ahonen.
Vaihtoehto on se mikä tehtiin Kuopiossa Savon sellulle. Siellä aloitettiin alusta uuden omistajan johdolla, luovuttiin paperin työehtosopimuksesta, tehtiin oma työehtosopimus ja ruvettiin tekemään sellua järkevillä kustannuksilla. Tehdas tuottaa voittoa ja työtä on kuudelle sadalle henkilölle. - -Jäbä
päin vastoin kirjoitti:
Virosta käydään useinkin Suomessa ja monasti syövät täällä käydessään halpaa ja hyvää ruokaa.
Suomalaisen maatalouden tehokkus on taannut alan teollisuudelle EU:n alimmat tuottajahinnat mutta punikkivaltainen työläisjoukko teollisuudessa tehottomuudellaan on syönyt kannattavuuden Viroakin alemmaksi.
Vähittäiskauppa on verisesti kilpailtu alla, jossa eivät kotimaiset punapääoma kyltin alla toimivat kaupat pysty saamaan markkinaosuuksia lisää, koska eivät saa katetta myynnilleen. Sama koskee ulkolaisia kauppaketjuja, ei menestystä liian kovan kilpailun takia!Vähittäiskaupassa ei ole mitään kilpailua.
Piste. - unohdit olennaisen
-jäbä kirjoitti:
Elintarvikkeiden hintapäätökset tehdään S-ryhmän ja Keskon ketjujen pääkonttoreissa Helsingissä. Nämä kaksi keskusliikettä hinnoittelevat elintarvikkeet 85%:iin Suomen elintarvikemyymälöistä.
Toinen asia on, että tuoan hintaa on nostettu tasaisesti koko ajan siitä alkaen, kun eduskunta hyväksyi alvin alennuksen. muualla Euroopassa hinnat ovat laskeneet.
Maailmassa kaikki on näköjään mahdollista!
-JäbäOnhan meillä siwat, e-marketit ja lidlit, miksi eivät lähde kilpaan ja valloita markkinat?
Nimimerkki: Tontteja piisaa. - suuret kulut
unohdit olennaisen kirjoitti:
Onhan meillä siwat, e-marketit ja lidlit, miksi eivät lähde kilpaan ja valloita markkinat?
Nimimerkki: Tontteja piisaa.Tradeka (joka omistaa Siwat ja Valintatalot) joutuu maksamaan demareille niin paljon puoluetukea, että sen on pakko pitää hinnat korkealla. Ilman tuota SDP:lle maksettavaa osuutta Siwat olisivat halpoja.
- -Jäbä
unohdit olennaisen kirjoitti:
Onhan meillä siwat, e-marketit ja lidlit, miksi eivät lähde kilpaan ja valloita markkinat?
Nimimerkki: Tontteja piisaa.Suomen Lähikauppa Oy:ltä (Siwat, Valintatalot, jne) puuttuu pääomia myymäläverkkonsa kasvattamiseen. Se odottelee ulkomaista ostajaansa edelleen, jota on vaikea löytää, kun niilläkin pitäisi olla pääomia, jos aikovat lähteä kauppapaikkojen perustamiseen maassa, jossa on jo nyt liikaa kauppapaikkoja.
Lidl lienee laajentunut tiheimmin asuttuun Suomeen siihen laajuuteen, jonka se katsoo kannattavaksi.
Näillä kaikilla on siis yhteensä vain 15% elintarvikekaupan myyntipinta-alasta, joten miksi ne kilpailisivat kovinkaan rajusti hinnalla, kun pienikin kilpailu riittää ja on hyvin kannattavaa.
-Jäbä - pois...
-Jäbä kirjoitti:
Vähittäiskaupassa ei ole mitään kilpailua.
Piste.Katsos tilannetta, maaseutu kirkonkylissä on tyypillisemmin kaksi kauppaa S-Market ja K-Market. Kumpikin kilpailee asiakkaistaan pelkästään hinnalla ja palvelutarjonnalla.
Poikkeuksetta se positiivisesti ajatteleva, tulevaisuuteen uskova vähittäiskauppias on joutunut luopumaan kaupanpidosta tutulla lauseella, "en pysty kilpailemaan hinnoilla noita kauppaketjuja vastaan". Onko tosi?
Kun taas mennään suuremmille paikkakunnille tarjonta senkuin paisuu ja kuluttaja on kuningas. Maastamme ovat kimpsunsa keränneet norjalainen oliko se Markanatalo vai Maximakasiini, olipa kumpi hyvänsä mutta siitä syystä ettei kauppa kannattanut. Mistä se kertoo, kilpailun puutteesta vai mistä? - esitelmälläsi
-Jäbä kirjoitti:
Suomen Lähikauppa Oy:ltä (Siwat, Valintatalot, jne) puuttuu pääomia myymäläverkkonsa kasvattamiseen. Se odottelee ulkomaista ostajaansa edelleen, jota on vaikea löytää, kun niilläkin pitäisi olla pääomia, jos aikovat lähteä kauppapaikkojen perustamiseen maassa, jossa on jo nyt liikaa kauppapaikkoja.
Lidl lienee laajentunut tiheimmin asuttuun Suomeen siihen laajuuteen, jonka se katsoo kannattavaksi.
Näillä kaikilla on siis yhteensä vain 15% elintarvikekaupan myyntipinta-alasta, joten miksi ne kilpailisivat kovinkaan rajusti hinnalla, kun pienikin kilpailu riittää ja on hyvin kannattavaa.
-JäbäMaailmasta rahaa löytyy jos kauppa kannattaa, vieraile katsomassa Suomen Lähikauppa oy:n taseita ja analysoi noilla ns. paremmilla katteilla saatuja tunnuslukuja. Paljonko niissä olisi varaa alentaa kuluttajahintoja?
- -Jäbä
pois... kirjoitti:
Katsos tilannetta, maaseutu kirkonkylissä on tyypillisemmin kaksi kauppaa S-Market ja K-Market. Kumpikin kilpailee asiakkaistaan pelkästään hinnalla ja palvelutarjonnalla.
Poikkeuksetta se positiivisesti ajatteleva, tulevaisuuteen uskova vähittäiskauppias on joutunut luopumaan kaupanpidosta tutulla lauseella, "en pysty kilpailemaan hinnoilla noita kauppaketjuja vastaan". Onko tosi?
Kun taas mennään suuremmille paikkakunnille tarjonta senkuin paisuu ja kuluttaja on kuningas. Maastamme ovat kimpsunsa keränneet norjalainen oliko se Markanatalo vai Maximakasiini, olipa kumpi hyvänsä mutta siitä syystä ettei kauppa kannattanut. Mistä se kertoo, kilpailun puutteesta vai mistä?Luuletko, että K- ja S-marketit kilpailevat hinnoilla?
Eivät kilpaile. Ne kilailevat erikoistarjouksilla, jotka nyhtävättavarantoimittajiltaan ja mainoksilla, jotka tavarantoimittajat maksavat. kaikki tämä päätetään Helsingissä eikä noissa marketeissa.
Muita vähittäiskauppiaita ei ole ollut enää viiteentoista vuoteen, vai kauanko siitä on, kun Tuko kaatui Keskon syliin?
Markantalon muuten osti aikanaan sama norjalainen taho, joka omistaa Gigantit ja tämä hunnoitteli Markantalot sen verran korkealle, että ne tulivat kannattamattomiksi, jotta ne voitiin lopettaa gigantin kasvun tieltä.
Näin ostetaan kilpailijoita pois markkinoilta, että saadaan itselle vahva asema ja vältytään hintakilpailulta.
Sinulla on paljon opittavaa vähittäiskaupan toiminnasta.
-jäbä - ei pistettä
-Jäbä kirjoitti:
Luuletko, että K- ja S-marketit kilpailevat hinnoilla?
Eivät kilpaile. Ne kilailevat erikoistarjouksilla, jotka nyhtävättavarantoimittajiltaan ja mainoksilla, jotka tavarantoimittajat maksavat. kaikki tämä päätetään Helsingissä eikä noissa marketeissa.
Muita vähittäiskauppiaita ei ole ollut enää viiteentoista vuoteen, vai kauanko siitä on, kun Tuko kaatui Keskon syliin?
Markantalon muuten osti aikanaan sama norjalainen taho, joka omistaa Gigantit ja tämä hunnoitteli Markantalot sen verran korkealle, että ne tulivat kannattamattomiksi, jotta ne voitiin lopettaa gigantin kasvun tieltä.
Näin ostetaan kilpailijoita pois markkinoilta, että saadaan itselle vahva asema ja vältytään hintakilpailulta.
Sinulla on paljon opittavaa vähittäiskaupan toiminnasta.
-jäbäKannattamattomat yritykset ovat aina kaupan, jotkut rimpuolevat henkitoreissaan muita kauemmin.
Rimpulijoiden joukkoon lukeutuu suuri saksalainen kauppaketju Lidl, jonka sieraimet ovat hädin tuskin vesirajan yläpuolella pidäteltyään pitkään henkeään täydelliseltä uppoamiselta.
Siwa on taas tyypillinen maan kattavan kauppaverkoston kummajainen, joka ei saa talouttaan kuntoon. Henkilökunta on kaupassa supistettu yhteen kassaneitiin, joka päivystää kauppaa ilta yhdeksään ja huppupäinen yhteiskunta-parkaisija pöllii kassan hiukan ennen sulkemisaikaa. Sääli vaan sitä neitiä. Tuttua eikö totta?
Ainoastaan Pellervolainen SOK ja K-kauppiaiden Kesko ovat omalla tehokkuudellaan pystyneet vastaamaan kilpailun tuomiin haasteisiin ja säilyttäneet markkinaosuudet ihan mallikkasti. Palvelujen taso ja laajuus on kunnossa ja hinnat kilpailukykyisiä mihin muuhun ketjuun tahansa.
Katsos ystävä hyvä, maailman valloituksessa pitää olla skenaariot kunnossa, tietotaitoa, kilpailun osaamista ja asiakkaiden luottamus, siitä se vaurastuminen alkaa, rahaa hyviin ideoihin aina löytyy. - H. Simpson
ei pistettä kirjoitti:
Kannattamattomat yritykset ovat aina kaupan, jotkut rimpuolevat henkitoreissaan muita kauemmin.
Rimpulijoiden joukkoon lukeutuu suuri saksalainen kauppaketju Lidl, jonka sieraimet ovat hädin tuskin vesirajan yläpuolella pidäteltyään pitkään henkeään täydelliseltä uppoamiselta.
Siwa on taas tyypillinen maan kattavan kauppaverkoston kummajainen, joka ei saa talouttaan kuntoon. Henkilökunta on kaupassa supistettu yhteen kassaneitiin, joka päivystää kauppaa ilta yhdeksään ja huppupäinen yhteiskunta-parkaisija pöllii kassan hiukan ennen sulkemisaikaa. Sääli vaan sitä neitiä. Tuttua eikö totta?
Ainoastaan Pellervolainen SOK ja K-kauppiaiden Kesko ovat omalla tehokkuudellaan pystyneet vastaamaan kilpailun tuomiin haasteisiin ja säilyttäneet markkinaosuudet ihan mallikkasti. Palvelujen taso ja laajuus on kunnossa ja hinnat kilpailukykyisiä mihin muuhun ketjuun tahansa.
Katsos ystävä hyvä, maailman valloituksessa pitää olla skenaariot kunnossa, tietotaitoa, kilpailun osaamista ja asiakkaiden luottamus, siitä se vaurastuminen alkaa, rahaa hyviin ideoihin aina löytyy.Liene aika hölmöä verrata siwaa kkk-markettiin tai kirkonkylän parhaalle paikalle rakennettuun ihkauuteen s-markettiin (josta silti ei saa edes tuoretta lihaa saatikka kalaa). Anna nyt joku esimerkki tuosta kilpailusta, kiitos. Itse en ole sellaista huomannut kun molemmilla hinnat (ja valikoima) ovat käytännössä tasan. Ai niin, tarjouksessa olevan olutlaatikon tai grillimakkaran merkki on harvoin sama...
Kyllä kaikenkaikkiaan suomalainen ruokakauppa on nykyään ihan sieltä paikasta johon aurinko ei paista kirkkaimmallakaan säällä. - -Jäbä
ei pistettä kirjoitti:
Kannattamattomat yritykset ovat aina kaupan, jotkut rimpuolevat henkitoreissaan muita kauemmin.
Rimpulijoiden joukkoon lukeutuu suuri saksalainen kauppaketju Lidl, jonka sieraimet ovat hädin tuskin vesirajan yläpuolella pidäteltyään pitkään henkeään täydelliseltä uppoamiselta.
Siwa on taas tyypillinen maan kattavan kauppaverkoston kummajainen, joka ei saa talouttaan kuntoon. Henkilökunta on kaupassa supistettu yhteen kassaneitiin, joka päivystää kauppaa ilta yhdeksään ja huppupäinen yhteiskunta-parkaisija pöllii kassan hiukan ennen sulkemisaikaa. Sääli vaan sitä neitiä. Tuttua eikö totta?
Ainoastaan Pellervolainen SOK ja K-kauppiaiden Kesko ovat omalla tehokkuudellaan pystyneet vastaamaan kilpailun tuomiin haasteisiin ja säilyttäneet markkinaosuudet ihan mallikkasti. Palvelujen taso ja laajuus on kunnossa ja hinnat kilpailukykyisiä mihin muuhun ketjuun tahansa.
Katsos ystävä hyvä, maailman valloituksessa pitää olla skenaariot kunnossa, tietotaitoa, kilpailun osaamista ja asiakkaiden luottamus, siitä se vaurastuminen alkaa, rahaa hyviin ideoihin aina löytyy.Taidat heittää reipasta huulta ajankuluksesi, niin kaukana todellisuudesta juttusi alkavat olla.
Kauppa jouduttiin repimään kannattavaksi kovan matokuurin kautta jo 80-luvulla ja viimeistelemään 90-luvulla. Nyt on hallitseva markkina-asema jäljellejääneiden turvana ja kilpailun puute takaa mahtavat rakennusinvestoinnit aina vaan suurempiin ostosparatiiseihin sinun ja minun rahoilla.
Mitä Siwaan tulee, niin se nosti silloisen E-osuuskunta Ekan päivittäiskaupan toimialan kannattavaksi vuonna 1986, ensimmäisen kerran 30 vuoteen. Siwan liikeidea nimittäin oli silloin juuri tiukka vertikaalinen ketjutoiminta, joss ketjun johto määräsi valikoimat ja hinnoittelun helsingistä, poisti palvelutiskit ja supisti henkiläkunnan juuri siihen yhteen kassaneitiin. Asiakaspalvelusta ei ollut kyse, mutta kyllä kuluttajan tarpeiden tyydyttämisestä luomalla kauppa, josta työssäkäyvä perheenäiti löytäisi arkiruokansa ainekset helposti ja halvalla. Tämä konsepti toimii näköjään edelleen, kiitos juväskyläläisen Ol. Mäki-Matin silloiselle toimitusjohtaja Jorma tuukkaselle, joka konseptin keksi.
Puheesi lidlistä taitaa olla huulenheittoa, koska se toimii hyvin kannattavasti siksi, että voi täällä pitää yllä paljon korkeampaa hintatasoa kuin muualla Euroopassa.
Pellervolainen S-ryhmä ja kauppiaden Kesko ovat saaneet aikaan tehokkuutensa sillä, ettei kilpailijoita enää ole, kun Eka, eli Tradeka on painunut velkasaneerauksensa vuoksi alas, Tuko kuoli ja haudattiin, ja näillä kahdella on 85% kaikesta elintarvikekaupan pinta-alasta hyvässä, hiljaisen kartellin hallinnassaan.
Mitään kilpailun tuomia haasteita suomalaisessa vähittäiskaupassa ei ole koskaan ollut, niin että älä ihan hassuja puhu.
-Jäbä - edelleen...
-Jäbä kirjoitti:
Taidat heittää reipasta huulta ajankuluksesi, niin kaukana todellisuudesta juttusi alkavat olla.

-JäbäYrität sieltä supiloukun rakosista tehdä mahdottoman mahdolliseksi, eikö?
Pelkästä kilpailusta johtuen heikot sortuu elon tiellä mutta vahvat kilpailukykyiset säilyvät. Tämä on vaan vapaan kilpailun armoton sääntö, jolle yksinkertaisesti et mahda mitään.
Kaikki turhanpäiväiset jaarittelusi muusta on pelkää ajan tuhlausta, josta aikaa voisit käyttää vaikkapa hintojen ja palvelujen vertailuun, kenties vertailuun eri maiden ALV:n vaikutuksesta lopputuotteen hintaan.
Noilla pienillä opastuksilla elämän viisaus ja tiedon yhdistäminen voisi nostaa sinut tietämättömyyden alhosta viisaampien kerhoon ja tyhjänpäiväinen inttäminen jäisi taas vähemmän viisaiden harrasteeksi, kuten mmp ja muut yteiskuntaparkujat ovat.
Piste. - -jäbä
edelleen... kirjoitti:
Yrität sieltä supiloukun rakosista tehdä mahdottoman mahdolliseksi, eikö?

Piste.Huomaan, että lopetit kaupasta kirjoittamisen ja aloit kirjoittaa minusta.
Itse en tästä aiheen muutoksesta innostu, joten annetaan olla. - on hämärä
päin vastoin kirjoitti:
Virosta käydään useinkin Suomessa ja monasti syövät täällä käydessään halpaa ja hyvää ruokaa.
Suomalaisen maatalouden tehokkus on taannut alan teollisuudelle EU:n alimmat tuottajahinnat mutta punikkivaltainen työläisjoukko teollisuudessa tehottomuudellaan on syönyt kannattavuuden Viroakin alemmaksi.
Vähittäiskauppa on verisesti kilpailtu alla, jossa eivät kotimaiset punapääoma kyltin alla toimivat kaupat pysty saamaan markkinaosuuksia lisää, koska eivät saa katetta myynnilleen. Sama koskee ulkolaisia kauppaketjuja, ei menestystä liian kovan kilpailun takia!käsitys Suomen vähittäiskaupan kilpailusta: kaksi ketjua, se on siinä.
- olet ääliö
esitelmälläsi kirjoitti:
Maailmasta rahaa löytyy jos kauppa kannattaa, vieraile katsomassa Suomen Lähikauppa oy:n taseita ja analysoi noilla ns. paremmilla katteilla saatuja tunnuslukuja. Paljonko niissä olisi varaa alentaa kuluttajahintoja?
Mene sinä katsomaan kaupan taseita ja sitä riviä, jossa ovat rakennusinvestoinnit uusiin turhiin kauppakeskuksiin ja ideaparkkeihin.
Jaba tietää mistä puhuu, mutta sinä vain jauhat omiasi. - porskuttavat
edelleen... kirjoitti:
Yrität sieltä supiloukun rakosista tehdä mahdottoman mahdolliseksi, eikö?
Pelkästä kilpailusta johtuen heikot sortuu elon tiellä mutta vahvat kilpailukykyiset säilyvät. Tämä on vaan vapaan kilpailun armoton sääntö, jolle yksinkertaisesti et mahda mitään.
Kaikki turhanpäiväiset jaarittelusi muusta on pelkää ajan tuhlausta, josta aikaa voisit käyttää vaikkapa hintojen ja palvelujen vertailuun, kenties vertailuun eri maiden ALV:n vaikutuksesta lopputuotteen hintaan.
Noilla pienillä opastuksilla elämän viisaus ja tiedon yhdistäminen voisi nostaa sinut tietämättömyyden alhosta viisaampien kerhoon ja tyhjänpäiväinen inttäminen jäisi taas vähemmän viisaiden harrasteeksi, kuten mmp ja muut yteiskuntaparkujat ovat.
Piste.S-ryhmässä päivittäistavarakauppa teki ainoana alana kasvua viime vuonna. varmaan siksi, että kartelli antaa hinnoitella ruoan korkealle ja ihmisten on pakko syödä.
Investoinnitkin olivat hurjat, yli 350 miljoonaa euroa!
Sen verran on ylihintaa peritty ruoan ostajilta. - paskakasa
-jäbä kirjoitti:
Elintarvikkeiden hintapäätökset tehdään S-ryhmän ja Keskon ketjujen pääkonttoreissa Helsingissä. Nämä kaksi keskusliikettä hinnoittelevat elintarvikkeet 85%:iin Suomen elintarvikemyymälöistä.
Toinen asia on, että tuoan hintaa on nostettu tasaisesti koko ajan siitä alkaen, kun eduskunta hyväksyi alvin alennuksen. muualla Euroopassa hinnat ovat laskeneet.
Maailmassa kaikki on näköjään mahdollista!
-Jäbätulee tuhansia uusia työpaikkoja ravintola/kaupan alalle
- metka tapa...
paskakasa kirjoitti:
tulee tuhansia uusia työpaikkoja ravintola/kaupan alalle
...suhtautua tosiasioihin.
- alennuksessa
Myös koiran ruokien alvi alenee 17%:sta 12%:n, mikä takaa keskustan haukkujille halvemman muonituksen ellei sukari vedä välistä.
Ruotsissa sikäläinen keskusta alensi alvin 12 rosenttiin eikä ruottalaiset siitä lyllästyneet keskustaan, päin vastoin suomalaiset vasurit suuntasivat ostosmatkoille ruottalaisiin siwa-kauppoihin ahneuden kiilto silimissä.- Tosi on
Mielipidepankki kirjoitti:
Ruotsin Kepun suosio on 5-8 prosenttia. Se on kyllä hyvä target Suomenkin Kepulle.
Kepun kannatus on pienempi kuin Suomessa.
Niin USA:ssa, vasurien kannatus on 0 % revi siitä MPP.
Ja tähän Suomikin pyrkii, sillä mitä me teemme tollakoilla jotka aina tarvitsee toisten rahoja, oman elintasonsa nostoon. Nostakaa elintasoa omalla ansiollanne, älkääkä pyytäkö jatkuvasti rahoja toisilta. - lukua...
Tosi on kirjoitti:
Kepun kannatus on pienempi kuin Suomessa.
Niin USA:ssa, vasurien kannatus on 0 % revi siitä MPP.
Ja tähän Suomikin pyrkii, sillä mitä me teemme tollakoilla jotka aina tarvitsee toisten rahoja, oman elintasonsa nostoon. Nostakaa elintasoa omalla ansiollanne, älkääkä pyytäkö jatkuvasti rahoja toisilta.tovin aikaa, ennen kuin se "kokoaa itsensä" ja pystyy jälleen tulemaan valehtelemaan! ;-))
- että...,
Tosi on kirjoitti:
Kepun kannatus on pienempi kuin Suomessa.
Niin USA:ssa, vasurien kannatus on 0 % revi siitä MPP.
Ja tähän Suomikin pyrkii, sillä mitä me teemme tollakoilla jotka aina tarvitsee toisten rahoja, oman elintasonsa nostoon. Nostakaa elintasoa omalla ansiollanne, älkääkä pyytäkö jatkuvasti rahoja toisilta.se kannattaa pitää muistissa, kun ne demarit tahtoo aina muistuttaa, että miten RUOTSISSA pyhkii hyvin ilman kepua ;-)))))
- nousuun
Vanhanen, ja koko Kepu, kieltämättä ovat tarttuneet liian tiukasti tuohon ruuan alv kysymykseen. Nykyisessä taloustilanteessa se ei ole paras mahdollinen ratkaisu, vaikkakin sosiaalisesti oikeudenmukainen toimi, antaahan ruuan hinnan alennus eniten juuri kaiken köyhimmille joilla ruuan osuus menoista on suhteellisesti suuri.
Ruuan alvin alennus on huomattavasti parempi tapa oikaista tuloeroja kuin demarien esittämät suorat tulonsiirrot vähäosaisille.
Mutta kun valtio velkaantuu niin alv:n pienentämisen lisälaskun maksamiseen tarvitaan tuloja, joten tuloveroja on nyt kiristettävä, aivan kuten Vanhanen jo esittikin. Jos tuo tuloverojen kiristys tehdään oikein, niin lopputulos on sosiaalisesti oikeudnemukaisempi ja siksi hyvä.
Ruuan alvin laskun veromenetykset voitaisiin aivan hyvin korvata kasvukeskusten omakotiasujien kiinteistöveroa kiristämällä (vaikka se meneekin kunnille, mutta eipähän tarvitsisi valtion maksaa niin paljoa kunnille) ja säätämällä sähkölämmitykselle ja muulle epäekologiselle energiankäytölle korkea haittavero. Isojen keskusten omakotitaloissa asuu kaiken varakkaimmat, joten heille suunnattu veronkorotus lisäisi taas osaltaan tasa-arvoa.- -Jäbä
>>...antaahan ruuan hinnan alennus eniten juuri kaiken köyhimmille joilla ruuan osuus menoista on suhteellisesti suuri.
- lasketaan vaan
-Jäbä kirjoitti:
>>...antaahan ruuan hinnan alennus eniten juuri kaiken köyhimmille joilla ruuan osuus menoista on suhteellisesti suuri.
Jos köyhälle jää vaikkapa käytettävissään olevista 500 eurosta 5 euroa lisää jokaista satasta kohti, siis yhteensä 25 euroa, koska kaikki käytettävissä olevat varat menee ruokaan, hänen käytettävissään olevat varat kasvaa 5 %
Jos varakkaalle jää käytettävissään olevasta 10 000 eurosta 50 euroa lisää, hänen käyettevissään olevat varat kasvaa 0,5%. varakas kun ei käytä kaikkea käytettävissä olevaa rahaansa ruokaan. Varakkaalla on todennäköisesti omakotitalo jonka kiinteistöveroa voidaan helposti korottaa tuo 50 euro akuukaudessa, ja sekään ei vielä hetkauttaisi häntä yhtään.
Toki tuollainen yksinkertaistus kuin sinä teet on populistista ja sitä voidaan käyttää propagandaan - -Jäbä
lasketaan vaan kirjoitti:
Jos köyhälle jää vaikkapa käytettävissään olevista 500 eurosta 5 euroa lisää jokaista satasta kohti, siis yhteensä 25 euroa, koska kaikki käytettävissä olevat varat menee ruokaan, hänen käytettävissään olevat varat kasvaa 5 %
Jos varakkaalle jää käytettävissään olevasta 10 000 eurosta 50 euroa lisää, hänen käyettevissään olevat varat kasvaa 0,5%. varakas kun ei käytä kaikkea käytettävissä olevaa rahaansa ruokaan. Varakkaalla on todennäköisesti omakotitalo jonka kiinteistöveroa voidaan helposti korottaa tuo 50 euro akuukaudessa, ja sekään ei vielä hetkauttaisi häntä yhtään.
Toki tuollainen yksinkertaistus kuin sinä teet on populistista ja sitä voidaan käyttää propagandaanNyt kannattaa muistaa, että tämä "köyhien auttaminen" maksaa valtiolle 500 miljoonaa euroa ja siitä menee reippaasti suurin osa rikkaiden taskuun.
Siinä ei prosenttilasku ketään hämää, kun euroista enin osa menee rikkaille ja pienin osa köyhille
-Jäbä - H. Simpson
-Jäbä kirjoitti:
Nyt kannattaa muistaa, että tämä "köyhien auttaminen" maksaa valtiolle 500 miljoonaa euroa ja siitä menee reippaasti suurin osa rikkaiden taskuun.
Siinä ei prosenttilasku ketään hämää, kun euroista enin osa menee rikkaille ja pienin osa köyhille
-JäbäTuonhan todistivat jo spede ja vesku mainiolla sketsillään 25 vuotta sitten. Tai saihan niillä 6 prosentilla (palkankorotusta) lopulta 2 täyttä ja yhden vajaan putelin (kauppias joi osan pois) pilsneriä...
- on sanottu
""Kun esim. Björn Wahlroos suosii vasikin sisäfilettä, jota hän käy ostamassa Stokkan herkusta, hän saa alennuksesta kaikkein suurimman euromääräisen hyödyn.""
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Kumma, että kepupellet ajavat Wahlroosille lisäetuja köyhien kustannuksella. - ylihiihtäjä
-
Elintarvikkeiden alv:n alennus on osoitus kepun politiikan huonosta laadusta ja heikosta toteutuksesta. Elintarvikkeiden kuluttajahintojen alentamiseen tähtäävät toimet ovat hyväksyttäviä ja suorastaan toivottavia, mutta hintojen alentaminen ja samalla valtion toimintakyvyn vaarantaminen ei voi olla nykytilanteessa hyväksyttävää. Kun elintarvikkeiden alv halutaan pienentää ja samalla myyntihintoja alentaa, niin päätöksen voimaan saattaminen olisi pitänyt tapahtua ”yli yön” periaatteella. Nyt annettiin koko elintarvikeketjulla vuosia aikaa sopeuttaa toimensa ja hinnoittelunsa vastaanottamaan muutos. Asianosaiset ovat hyödyntäneet heille lahjoitetun tilaisuuden ja hivuttaneet vähittäishinnat niin ylös, ettei alv:n alennus niitä enää päätöstä edeltäneelle tasolle palauta. Suomessa ruuan hintaan on kohdistunut EU-alueen voimakkain nousu.
Saittikepujen, keitä he sitten lienevätkin, on turha huudella alkutuottajan pienestä osasta ”leivän” myyntihinnassa, kun kaikki höpötys elintarviketuotannon kotimaisuudesta on saippuaa kuluttajien silmiin. Kotimaisuusasteen määrittelemisessä kun täytyy ottaa huomioon sellaiset seikat että maatalouskoneet ovat suurelta osin valmistettu muualla kuin Suomessa ja suomalaiset koneetkin tuontimateriaaleista ja osista. Koneiden voitelu- ja polttoaineet, sekä maatalouden lämmitysaineet ovat tuontitavaraa, samoin lannoitteet tai niiden raaka-aineet.
Niin ja se kuuluisa maukas ”Elannon reikäleipä” (jota todellisuudessa ei enää ole) on valmistettu yli 70 prosenttisesti tuontiviljasta. Kotimainen ruis kun ei tahdo kelvata edes amerikkalaisten kilpahevosten rehuksi.- -Jäbä
>>Asianosaiset ovat hyödyntäneet heille lahjoitetun tilaisuuden ja hivuttaneet vähittäishinnat niin ylös, ettei alv:n alennus niitä enää päätöstä edeltäneelle tasolle palauta. Suomessa ruuan hintaan on kohdistunut EU-alueen voimakkain nousu.>Niin ja se kuuluisa maukas ”Elannon reikäleipä” (jota todellisuudessa ei enää ole) on valmistettu yli 70 prosenttisesti tuontiviljasta. Kotimainen ruis kun ei tahdo kelvata edes amerikkalaisten kilpahevosten rehuksi.
- Puhu mitään.

..kun sulla on se oma lehmä ojassa ei sinua kukaan usko.
- sontineen
saitille. Vähän aikaa oli siistimpää kun sinäkin punikinpaska nikittömänä paskantelit saitille. Olet hullu.
- mies tulee...
...kun liottaa aivonsa keskikaljalla ja kusee ne kyläkuppilan kusiränniin?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54888Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141718- 65675
- 78531
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467