Olin ensimmäisellä luokalla kun opettaja pyysi kaikkia seuraavaksi päiväksi miettimään mikä on sinulle tärkein asia elämässä ja kertomaan sen seuraavana päivänä. Tiesin jo tuossa iässä että senhän kuuluu olla se että on uskomassa (vl) ja pääsee taivaaseen. Jotenkin en sitä osannut pitää tärkeimpänä asiana kuitenkaan mutta tiesin että niin kuuluu sanoa ja äitini kanssa illalla juteltuani "tultiin" siihen tulokseen että niin sanon ja lupasin näin tehdä. Jotenkin se kuitenkin nolotti sekä tuntui epätodeltakin enkä sitten sanonut tuota vaan jotain ihan muuta "tavallisen" ekaluokkalaisen kommenttia.
Illalla äiti sitten kysyi että sanoinhan mitä olin luvannut ja valehtelin että sanoin kyllä. Ja voi sitä huonoa omaatuntoa mitä podin pitkään. Voisi ehkä sanoa että olin masentunut vaikkei sitä tuossa iässä sillä tavalla osannut määrittää. Itkeskelin pitkin päiviä ja öitä ja pelkäsin joutuvani helvettiin. Vanhempani päättivät että huono oloni johtuu tietenkin siitä että naapurin toinen, vanhempi, lestadiolaispoika oli kieltänyt uskonsa ja hänen kohtalonsa itkettää.
Noista ajoista nyt noin 20 vuotta mutta vaikuttanevat tällaisen ex-veeällän psyykkeeseen jotenkin varmaan edelleen.
Hieno lahko.
Illalla äiti sitten kysyi että sanoinhan mitä olin luvannut ja valehtelin että sanoin kyllä. Ja voi sitä huonoa omaatuntoa mitä podin pitkään. Voisi ehkä sanoa että olin masentunut vaikkei sitä tuossa iässä sillä tavalla osannut määrittää. Itkeskelin pitkin päiviä ja öitä ja pelkäsin joutuvani helvettiin. Vanhempani päättivät että huono oloni johtuu tietenkin siitä että naapurin toinen, vanhempi, lestadiolaispoika oli kieltänyt uskonsa ja hänen kohtalonsa itkettää.
Noista ajoista nyt noin 20 vuotta mutta vaikuttanevat tällaisen ex-veeällän psyykkeeseen jotenkin varmaan edelleen.
Hieno lahko.
Vastaukset 16
Vanhimmat
sinulle vaikea kokemus? Uhkailtiinko tulisella järvellä tms? Hylkäsivätkö vl-sukulaiset sinut vai pidättekö edelleen yhteyttä?
Irtautuminen oli vaikeaa. Tulisella järvellä toki uhkailtiin, suht hienovaraisesti tosin. Vl-sukulaiset eivät hylänneet mutta toki kontaktit ovat vähenneet kun ei enää ole sitä yhdistävää asiaa eli samaan lahkoon uskomista.
Mielenkiintoisin oli setäni kommentti (jonka satuin kuulemaan) : "On se tyhmä, hylkää taivaspaikan tuosta vain". Ei ilmeisesti käsittänyt että jos ei usko, ei siinä pitäisi tyhmyyden kanssa olla tekemistä. Ja eikös se ollut niin että usko ei ole järjen asia? Noh, ehkä se on niin että usko ei ole järjen asia mutta uskomatta oleminen tyhmää. Heh, ristiriitaista.
että monet varmasti töissään ja toimissaan järkevästi ajattelevat ihmiset sitten toisaalta uskovat tosissaan niinkin naivisti lahkon oppeihin kuin esim. tuo setäsi. On tietysti raflaavaa käyttää tällaista vertausta mutta jollain tavalla kyse on vähän kuin zombieista, jotka on ulkoapäin ohjelmoitu.
Harvat asiathan sinällään ovat pelkästään joko negatiivisia tai positiisia - hyviä tai pahoja. Voiko mielestäsi lapsuudenkodin, siis vanhempien lestadiolaisuudella olla mitään hyvää lasten kannalta?
Kun nyt kysyit hyviä puolia niin voisin sanoa, että koska perhe oli aika köyhä, niin söimme terveellisesti (ei turhia sipsejä ja karkkeja), ei saatu jokaista muotilelua (mikä kasvatti itsekuria) ja aina oli leikkikavereita.
Vähemmän hyviä asioita oli sitten uskonnollinen painostus, äidin masennus, isän kärsimättömyys lasten suhteen ja huomion saannin puute vanhemmilta.
mutta enpä ihmettelisi, jos vl-perheiden äideillä masennus olisi muuta väestöä yleisempää, jos kerran lapsia alkaa olla enemmän kuin voimavarat riittää.
Aika outo juttu. ensiksikin että opettaja kyselisi ekaluokkalaisilta noin syvällisiä. Toiseksi että lapsi osaa miettiä että "miten kuuluu sanoa". Kolmanneksi että äitikään ei ole ymmärtänyt palauttaa lastaan lasten tasolle ja lasten asioihin. Neljänneksi, että lapselle tuli huono omatunto kun sanoi sellaisen asian, joka kuuluukin sanoa tuossa tilanteessa. Viidenneksi, että tuollainen vaivaa vuosikymmenten jälkeen.
Olisikohan nyt vika muuallakin kuin "lahkossa"?
Mutta, en siis tarkoittanut että varsinaisesti juuri tuo asia vaivaisi vaan vl-tausta noin ylipäätään. Tuo oli vain muisto, yksi monista.
Miksi muuten sanoit että outoa jos lapsi osaa miettiä mitä kuuluu sanoa? Mikseivät osaisi, nykypäivänkin lapset?
Itse ainakin tajusin ton aloituksen täysin enkä mitenkään outona pitänyt. Kyllähän tossa lahkossa tajuaa se ekaluokkalainenkin, maan tuhannetta kertaa hokeman kuultuaan, että usko on elämän tärkein asia, PISTE, ei kyseenalaistamista.
Niin sitä joutuu vaan ristiriitaan ittensä kanssa tuossa liikkeessä ihan lapsesta asti, äärimmäisen epäterveellistä psyykelle. Että omat 'mielipiteetkin' on joku muu määrännyt.
On siinä äiti varmaan tuntenut ylpeyttä, varmaan oikeenki hyväksi uskovaiseksi ittensä, ku on miettinyt että miten pikku-Lissun asia varmaan "puhuttelee" opettajaa, ehkä muita lapsiakin.
Voi pientä. Niin, mielestäni vika on lahkossa tosiaan.
on mielenkiintoista lukea, koska aihepiiri kiinnostaa. Ja miksi ei voine käydä niinkin, että joku nykyajan lahkolaisvanhempikin saa hieman laajempaa näkökulmaa asioihin ja oppii ymmärtämään jotain paremmin vakaumuksensa mahdollisista vaikutuksista lapsiensa kehitykseen.
nolaamaan itsensä koulussa. Tätähän tämä on...
Seuroissa ja aikuisten puheissa koko 70-luvun ajan oltiin varmoja, että maailmanloppu tulee todella äkkiä -ensi yönä jo ehkä. Joka ilta itkin itseni uneen kun pelkäsin maailmanloppua joka todennäköisesti yöllä tulisi enkä enää aamulla heräisi.
Julma lahko.
"Julma lahko."
vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen osalta samaa mieltä.
helvetin kauhuilla ja kaikilla muillakin asioilla johtaa loppuiän traumoihin. Mutta SRK siitä paskat nakkaa. Pääasia, että alamaiset elävät pelon vallassa.
hallitaan ja johdetaan pelon ja pelottelun avulla. Ihmisille aiheutetut ehkä koko elämän jatkuvat henkiset vammat eivät paina hitusen vertaa SRK:n puntarissa.
Siis hoitokokousajan. Paikkakunnalla, missä paikalliset pakkulat ottivat hoitomiestoimet erittäin tosissaan.
Voiko tuollainen julmuuden kokeminen ja järkyttävien tekojen katseleminen koko lapsuuden ja nuoruuden ajan olla jättämättä jälkiä? Joku ikäisistäni oli niin kova ja tunteeton, että alkoi itsekin hoitomieheksi koska ihaili sitä rajoittamatonta valtaa mikä hoitomiehillä oli muihin ihmisiin. Mutta heitä ei osaa ihmisenä arvostaa pätkääkään..
Kotini ei ollut edes uskovainen koti. Ihan tavallinen vaan. Kuitenkin minulla on juuri tuollaisia kokemuskia lapsuudesta. Olin tunnollinen, arka ja masennukseen taipuvainen lapsi. Kärsin huonoa omaatuntoa milloin mistäkin. Eikä minua painostettu mihinkään. Kiusasin ekaluokalla muiden joukossa yhtä tyttöä. Voi sitä itkua ja parkua kotona kun omatunto alkoi kolkuttaa. Liimasin koulussa konkun kuvan väärään kohtaa vihossa ja opettaja siitä huomautti. Kärsin siitä monta päivää. Viestini sanoma on: vika ei välttämättä ollut lestadiolaisuudessa... Itse en ole lestadiolainen, luterilainen kylläkin. Mutta kunnioitan kovasti lestadiolaista perinnettä.