Kun psykologi oli sitä mieltä, että minä tarvitsen pitkäaikaista psykoterapiaa hoitomuodoksi, jossa saisin käsiteltyä kaiken sen mitä vuosia on siirtänyt ja pitänyt sisällään. Kun tiedostan itsekin olevani itsetuhoinen, lääkityksen tarpeessa, masentunut. Miksi minulle pistettiin lähete psyk.polin sosiaalityöntekijälle? Tunnen, että minua on taas petetty. Tuleekohan tästä jotain sanktiota, kun katkaisin hoitosuhteeni?
Miksi minut pistettiin sosiaalityöntekijälle
kysymysmerkkinä
713484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 71
Vanhimmat
miksi sinut ollaan laittamassa sos.työntekijälle eikä koulutuksen saaneelle psykoterapeutille.
Vai katkaisitko nyt sitten tuon takia koko hoitosuhteen? Missä olit hoidossa?
Tuon takia katkaisin. Ei tästä tule mitään. Antaa olla vaan, en minä jaksa mitään ryhtyä pyytämään. Oli jo tarpeeksi nöyryyttävää mennä hakemaan omalääkäriltä lähetettä. Ihan on kunnallinen psyk.poli.
joo se on aivan sama antaa olla ja mennä sitten lääkäriin kun on pääkainalossa
sosiaalityöntekijällä, että saat varmuuden toimeentulostasi ja kaikista oikeuksistasi ja mahdollisuuksistasi eri tukimuotoihin? Ymmärtääkseni juuri sosiaalityöntekijä varmistaa pääsysi terapiaan.
pääsyn terapiaan? Missäs noin on? Ja mitä tulee toimeentuloon, ei siihenkään ja sen muotoon tarvita mitään sos.työntekijää.
-
Nimimerkki "syytä käydä" väitti:
"Eikö ole syyttä käydä sosiaalityöntekijällä, että saat varmuuden toimeentulostasi ja kaikista oikeuksistasi ja mahdollisuuksistasi eri tukimuotoihin?..."
Ketjun aloittaja on lähetetty sosiaalityöntekijälle siksi, että sillä tavalla pyritään kusettamaan potilasta luulemaan että hän on (psyko)terapiassa. Asialla on tuskin mitään tekemistä tukimuotojen tai oikeuksien kanssa.
"... Ymmärtääkseni juuri sosiaalityöntekijä varmistaa pääsysi terapiaan."
Millä mekanismilla se muka tapahtuisi???
-
"kysymysmerkkinä" tiedusteli:
"Miksi minut pistettiin sosiaalityöntekijälle"?
Sinun ohjattiin sosiaalityöntekijälle sen vuoksi koska et ollut tarpeeksi rohkea kyseenalaistamaan tuollaisen "hoidon" järkevyyttä tai mielekkyyttä sinun kannaltasi.
Psykiatrian klinikka vain taputtaa käsiään jos he sinusta noin helposti ja kivuttomasti pääsivät eroon.
Sinun pitäisi mitä pikimmin (kirjallisesti) pyytää saada itsellesi kopio siitä kirjallisesta hoitosuunnitelmasta (lain mukaan pakko tehdä jokaiselle potilaalle) joka sinun hoidostasi on tehty.
Muista tuossa pyynnössäsi mainita, että sinä haluat oikeaa psykoterapiaa sellaisen henkilön antamana jolla on yksilöpsykoterapeutin pätevyys, etkä mitään sosiaalihoitajan tapaamisia tai ns. "keskusteluapua".
Älä suostu tuollaiseen lumehoitoon.
nooo ja sitten kun muistaa ne perusjutut näissä eli jotka puhuu et tappaa itsensä eivät sitä tee jne. ei kannata jäädä tohon itsesääliin pyöriin se mitään auta. ite lopetin hommat ja ei siitä tosiaan tule mitään sanktiota nehän vaan säästää rahaa siinä tietty varatut ajat pitäs maksatuttaa jos niitä ei käytät ai peruuta mutta eihän ne sellasta tee veronmaksejien rahat vaan tuhlataan
Tämä on muuten hyvin yleinen harhaluulo. Hyvin suuri osa itsemurhan tehneistä tai sitä yrittäneistä on jolltain tavalla ilmaissut asian. Valitettavan paljon tiedän tapauksia, joita olisi voitu auttaa ottamalla tosissaan ne itsemurhapohdinnat. Itse mainitsin itsetuhoisista ajtuksistani kyllä toiselle psykologille, samoin uupumuksen alkuaikoina totesin miehelleni miettiväni kovasti itsemurhaa. Itse valmistelut tein kaikessa salassa hiljalleen, mutta mies osasi aavistaa kuitenkin. Siksi kai olen hengissä. Kiinnitti huomiota pikku asioihin.
Hei, mulla kävi saman kaltainen juttu. Eräs kaunis päivä ollessani jälleen kerran psykologini luona keskustelemassa, hän vääristelee asioitani ja päättää tehdä minusta lastensuojeluilmoituksen masennuksen ja itsetuhoisten ajatusten (ei tekojen) takia. Tästä on nyt kolme kk, ei ole sosiaalityöntekijät soittaneet tai mitään muutakaan, enkä tuon jälkeen ole psykologillani käynyt. Minut on petetty ja pahasti, vaitiolovelvollisuus rikottu jne. Psykoterapiaa ne mullekin ehdottivat mutta en pysty käymään opiskelujen viedessä kaiken aikani.
kyl sä joskus ymmärrät että sekopäälle ei voi antaa lapsien huoltajuutta. liikaa vaan riskejä
Et varmaan mitään terapiaa tarvitse, kun opinnot sujuvat?
Herran isä sentään mitä spotaskaa. Jos opiskelut sujuu niin et varmaan tarvi terapiaa... Minä olen tehnyt kaksi korkeakoulututkintoa hirttonaru kourassa. Olisin ehkä varmaan saanut paremmata paperit jos en olisi sairastanut masennusta samalla.
Anteeksi nyt, mutta KAIKILLA IHMISILLÄ on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus! Kertoo paljon, että sinua huolestuttaa asia vain omalta kantiltasi eli sinut on petetty ja vaitiolovelvollisuus rikottu. Onko mielestäsi itsetuhoisia ajatuksia hautova masentunut ihminen riittävä vanhempi lapselleen ilman jotain tukea yhteiskunnan puolelta? (Pakkohuostaanotto, jos sitä pelkäät, on vasta viimeinen keino.).
Pitkä terapia toteutetaan yleensä Kelan tukemana kuntoutuksena. Kelan nettisivuilta voi lukea asiasta lisää.
Ennen Kelan rahoittaman psykoterapian aloittamista käydään ensin noin puoli vuotta (voi tarkistaa aikamäärän) hoitosuhteessa. Kannattaa siis aloittaa vaikkapa julkisella puolella, niin ei tarvitse itse maksaa näitä puolen vuoden käyntejä - sehän olisi monille taloudellisesti mahdollista.
Olisiko ajateltu niin, että aloittaja olisi ensin käynyt sosiaalityöntekijällä ja sitten pitkäaikaisessa psykoterapiassa? Psykoterapian aloittaminen menee tällä tavalla vaiheittain.
Psykoterapian aloittamiseen ei riitä psykologin lausunto, vaan siihen Kelan tukemaan psykoterapiaan tarvitaan sitten psykiatrin, eli erikoislääkärin lausunto.
Kannattaisi minun mielestäni aloittaa ensin julkisella puolella, vaikkapa sosiaalityöntekijällä. Psykoterapeutiksi voi kouluttautua monen pohjakoulutuksen kautta: sosiaalityöntekijäkin voi hankkia lisäkoulutuksen psykoterapeutiksi.
Tämä on vähän monimutkaista, mutta kannattaa lukea tarkempaa tietoa Kelan sivuilta! Sieltä selviää ja Kelan toimistosta voi käydä kysymässä lisää, hekin osaavat neuvoa eteenpäin.
-
Nimimerkki "kysyjälle" kirjoitti:
"Pitkä terapia toteutetaan yleensä Kelan tukemana kuntoutuksena. Kelan nettisivuilta voi lukea asiasta lisää..."
Totta. Aivan liian usein potilaat uskovat julkisen sektorin työntekijöiden kusetusta jonka mukaan ainoa keino psykoterapian saamiseksi on hakea KELA:n psykoterapietukea ja sen avulla ostaa psykoterapia yksityissektorilta.
Kuitenkin on niin, että KELA:n psykoterapiatuki EI OLE tarkoitettu hoidoksi (jota alkuperäinen kirjoittaja selkeästi on vailla) vaan KUNTOUTUKSEKSI.
Ensin siis pitäisi hoitaa - ja vasta sen jälkeen voi kuntouttaa. Jos ketjun aloittaja anoo KELA:n psykoterapiatukea ennen kuin häntä on hoidettu - ei KELA:n sääntöjen mukaan hänelle kuulu psykoterapiatukea edes myöntää!
"... Ennen Kelan rahoittaman psykoterapian aloittamista käydään ensin noin puoli vuotta (voi tarkistaa aikamäärän) hoitosuhteessa..."
Väärin meni tuokin! Nykyisin aikasääntö on vain kolme kuukautta - mutta siitä huolimatta kyse pitää olla KUNTOUTUKSESTA - ei hoidosta.
"... Olisiko ajateltu niin, että aloittaja olisi ensin käynyt sosiaalityöntekijällä ja sitten pitkäaikaisessa psykoterapiassa? Psykoterapian aloittaminen menee tällä tavalla vaiheittain..."
Miksi ihmeessä pitäisi mennä tuolla tavalla "vaiheittain"? Eihän tuossa ole mitään järkeä! Hoitoon pääseminenhän vain viivästyy jos ruvetaan pyörimään kaiken maailman keskusteluavuissa tai hoitajatapaamisissa.
"... Psykoterapian aloittamiseen ei riitä psykologin lausunto, vaan siihen Kelan tukemaan psykoterapiaan tarvitaan sitten psykiatrin, eli erikoislääkärin lausunto..."
Tarvitaan siihen sekin, että KELA uskoo kyse olevan kuntoutuksesta. Akuutin sairauden hoitamiseen KELA ei tukea myönnä koska lain mukaan hoito kuuluu asuinkunnan järjestettäväksi.
"... Kannattaisi minun mielestäni aloittaa ensin julkisella puolella, vaikkapa sosiaalityöntekijällä..."
Mikä on sinun pätevyytesi antaa neuvoja hoidon suhteen - etenkin netissä ja ihmistä tapaamatta? Tuollaista voi hyvällä syyllä nimittää puoskaroimiseksi.
"... Psykoterapeutiksi voi kouluttautua monen pohjakoulutuksen kautta: sosiaalityöntekijäkin voi hankkia lisäkoulutuksen psykoterapeutiksi..."
Niin voi, mutta usein kyse on siitä, etä sosiaalityöntekijällä (tai hoitajalla) ei joko ole lainkaan minkäänlaista psykoterapeutin koulutusta - tai sitten potilasta harhautetaan kertomalla hoitakalla "olevan psykoterapiakoulutus" - vaikka todellisuudessa kyse on esim. ryhmä-, pari- tai perheterapeutin koulutuksesta - jolla EI MISSÄÄN NIMESSÄ PITÄISI PUOSKAROIDA yksilöpsykoterapiaan kuuluvalla alueella.
"... Tämä on vähän monimutkaista, mutta kannattaa lukea tarkempaa tietoa Kelan sivuilta! Sieltä selviää ja Kelan toimistosta voi käydä kysymässä lisää, hekin osaavat neuvoa eteenpäin."
Sinunkin kannattaisi ottaa selvää asioista ennen kuin ryhdyt neuvoja tai hoito-ohjeita muille jakelemaan.
totaalisen samaa mieltä edellisen kanssa siitä, että missään nimessä ei pidä hyväksyä ryhmä-/pari-/perheterapeutin koulutuksen saanutta yksilöterapeutikseen!
Siperia opetti. Paradoksista että, silloin kun ihminen on kaikkein heikoimmillaan ja haavoittumaisillaan pitäisi toisaalta olla voimia ja uskallusta, toisaalta tietoa vaatia kunnon hoitoa...
-
Hyvä Ruusunmarja,
Omasta kokemuksesta minäkin puhun.
Ei toden totta kannata hyväksyä sitä, että masennuksen hoitoa varten passitetaan jonkin sh:n tai sosiaalihoitajan juttusille.
Julkisella sektorilla täysin harkiten ja tarkoituksella kusetetaan sekä harhautetaan potilaita ja "unohdetaan" selittää se, ettei ko. työntekijällä ole yksilöpsykoterapeutin pätevyyttä vaan puhutaan vain harhaanjohtavasti "terapiasta".
"Terapiaksi" voi lain mukaan nimittää mitä tahansa huuhaa-hoitoa, mutta potilasparka usein erehtyy luulemaan että hänen saamansa terapia olisi psykoterapiaa.
Niin minutkin pistettiin ensiksi mtt:ssa sosiaalityöntekijälle muutamaksi kerraksi, sitten vasta psykologisiin testeihin psykologille ja lopulta psykiatrille. Vasta diagnoosien saamisen jälkeen pohditaan hoitoa: lääkitys, mahdolliset terapiat tai muut tarvittavat (esim. muutokset sosiaalisissa oloissa).
Ettekö te tiedä, että kaikki työ mielenterveystoimistossa on ryhmätyötä ja palavereissa käsitellään asioita, jopa siten, että kiven alla olevien lääkäriaikojen kiireellisyyttä arvioidaan ryhmässä.
Ja mistä sinä tiedät, mitä koulutuksia sosiaalityöntekijällä on. Ei pelkkä titteli psykologi välttämättä takaa psykoterapiakoulutuksia. Joka tapauksessa asiasi etenee, kun sinulla on kontakti hoitopaikkaan, vaikkapa sitten sosiaalityöntekijään.
Kiitos kaikille vastanneille. En kai odottanut todella vastausta. Ei sitä ole mihinkään, varsinkaan jos odottaa valmiita vastauksia elämässä. Ainoaksi ongelmaksi muodostuu se, että niitä vastausten tarjonta ei vastaa ostajien odotuksia. Ja jos ostaja sattuu olemaan yhtä imbesilli kuin minä, niin se vastausten käsittelykin saattaa kestää kuukausia ennen tajuntaan iskemistä.
Viime yönä tein päätöken. Ei enää mustelmille hakattuja käsivarsia, ei viiltelyjä, ei salaisia toiveita siitä kuinka joku muu hoitaisi minut päiviltä, puukottaisi hengiltä, hakkaisi tohjoksi. Ei enää näkyvää kuoleman toivetta. Hoidan pakolliset toimet. Muutamat odotetut paketit, muutama kirje ja sitten toivon voimaa saattaa tämän kaiken helvetin paskan vain loppuun.
Heitit niin sanotusti verkot veteen, kun hait apua itsellesi sieltä mistä hait. Pääsit jopa seuraavalle portaalle, mutta pikahelpotusta et saanut, kuten ei kukaan muukaan kenen ongelmat ovat paisuneet vuosien ajan. Tämä on tämän "kaikki mulle tänne heti"-kulttuurin satoa.
Jos todella haluaisit apua itsellesi, soittaisit ja pyytäisit anteeksi äkkipikaisuuttasi sekä pyytäisit päästä takaisin hoitojonon alkuun. Sieltä se lähtee, avuntarpeen kartoituksesta. Sosiaalityöntekijä tekee tämän kartoituksen, jossa selvitetään tarkkaan, minkälaisen avun turvin elämäsi saadaan reilaan. Onko ongelmien alku taloudellisissa syissä, terveydellisissä syissä vai missä. Hän on myös se portti, joka järjestää sen avun etenemisen seuraavalle portaalle. Hänen kartoituksessaan olevan asiakkaan asia käsitellään edetessään moniammatillisessa työryhmässä, josta se "siepataan" esim. terveydenhuollon piiriin.
Jos olet päättänyt olla oman itsesi herra, silloinhan sinua ei voi kukaan auttaa. Kai sinulla kuitenkin äiti on tai muita "läheisiä" joiden sydän murtuisi, jos päättäisit itse päiväsi. Käypä lukemassa ihan ajatuksen kanssa itsemurhaan päätyneiden nuorien vanhempien kirjoituksia netin keskustelupalstoilta. Ajattele muitakin kuin itseäsi, etenkin, jos et omaa elämääsi arvosta. Toisten elämää sinä et pilaa elämällä huonosti, pilaat vain omasi, mutta tappamalla itsesi voit pilata läheistesi loppuelämän. Jotkut eivät toivu läheisen kuolemasta koskaan. Sinun elämäsi on yhtä arvokas kuin toistenkin, se on vain siitä kiinni, että uskallat elää. Kaltaisesi ihminen saa normaalielämän halutessaan, samoin voi valita myös paskan elämän, valinta on ihan oma.
kartoituksia mitä tule psykoterapian tarpeeseen.
Itse sairastan kaksisuuntaista. Olen kuitenkin ollut erään kaverini mukana itsemurhan tehdeinen läheisten ryhmän kokouksissa, tukihenkilönä. Kaverini äiti teki itsemurhan. Vielä 20 vuoden jälkeen hän miettii että miks? Kokouksissa oli mukana myös aikuisia miehiä ja naisia jotka yhä etsivät vastausta siihen että miksi heidän jompikumpi vanhempi teki itsemurhan....ja aikaa tästä saattaa olla jopa 40vuotta. Olenkin sitä mieltä että vaikka itsemurha saattaisi olla itselle se "helppo ja oikea" ratkaisu. Niin läheisille se ei ole sitä. He etsivät vastausta siihen vielä vuosikymmenentien jälkeenkin. Olen itsekkin yrittänyt jokusen kerran itsemurhaa lääkeillä ja muilla keinoilla. Tänä päivänä kun olen nähnyt läheltä sen asian toisenkin puolen en kuunaan voisi kuvitella tekeväni niin omille lapsilleni.
-
"terveysalan ihminen" (eipä uskoisi) kirjoitti:
"... Heitit niin sanotusti verkot veteen, kun hait apua itsellesi sieltä mistä hait. Pääsit jopa seuraavalle portaalle, mutta pikahelpotusta et saanut, kuten ei kukaan muukaan kenen ongelmat ovat paisuneet vuosien ajan. Tämä on tämän "kaikki mulle tänne heti"-kulttuurin satoa..."
Vai voisiko sittenkin olla kysymys masennuksesta ja syvästä pettymyksestä siihen, ettei taaskaan tullut ymmärretyksi vaan ainoastaan passituksen lumehoitoon?
"... Jos todella haluaisit apua itsellesi, soittaisit ja pyytäisit anteeksi äkkipikaisuuttasi..."
Miksi potilaan pitäisi pyytää anteeksi sitä, että hänet on lähetetty vääränlaiseen "hoitoon"?
"... Sieltä se lähtee, avuntarpeen kartoituksesta. Sosiaalityöntekijä tekee tämän kartoituksen, jossa selvitetään tarkkaan, minkälaisen avun turvin elämäsi saadaan reilaan..."
EIKÄ TEE! Ei sosiaalihoitajalla ole tuollaiseen pätevyyttä!
Jos olet terveysalan ammattilainen, tiedät tasan tarkkaan, ettei sosiaalihoitajan luokse lähettämisen syynä ole mikään muu kuin se, että saadaan paperilla näyttämään siltä kuin potilasta hoidettaisiin. Todellisuudessa kyse on kuitenkin pelkästä lumehoidosta ja ajan pelaamisesta.
"... Hän on myös se portti, joka järjestää sen avun etenemisen seuraavalle portaalle..."
EIKÄ OLE! Ei sosiaalihoitajan koulutus riitä arvioimaan psykoterapian tai lääkehoidon tarvetta.
"... Hänen kartoituksessaan olevan asiakkaan asia käsitellään edetessään moniammatillisessa työryhmässä, josta se "siepataan" esim. terveydenhuollon piiriin..."
Nuo "moniammatilliset työryhmät" ovat varsin kätevä keino päästä siihen tilanteeseen, ettei kukaan ole vastuussa mistään!
"... Kaltaisesi ihminen saa normaalielämän halutessaan, samoin voi valita myös paskan elämän, valinta on ihan oma."
Niinkö? Ihanko tosissasi väität, että kaikki on vain omasta valinnasta kiinni?
Voi taivast sentään mitä puoskarointia ja besserwisserismiä.
Ainakin terveysalan "ammattilainen" sai aikaan jonkin reaktion, mikä tuntuu ihan mukavalta vaihteeksi. Toivon helvetti soikoon, ettet lauo mitään typeryyksiä, kun kohtaan sairaalassa masentuneita, mielenterveyskuntoutujia, itsemurhaa yrittäneiden omaisia tai mitään vastaavaa potilasryhmää. Eräs ikävimmistä kokemuksista elämässäni oli sairaalassa herätessä itsemurhayrityksen jälkeen jonkun sinunkaltaisesi hoitajan aivo-oksennus. "Katso nyt. Sinä yrität päättää päiväsi ja nämä lapset vieressä taistelevat hengestään. Pitäisikö sinun hävetä?" Kyllä häpesin ja tunsin syyllisyyttä. Teki todella hyvää.
"Heitit niin sanotusti verkot veteen, kun hait apua itsellesi sieltä mistä hait. Pääsit jopa seuraavalle portaalle, mutta pikahelpotusta et saanut, kuten ei kukaan muukaan kenen ongelmat ovat paisuneet vuosien ajan. Tämä on tämän "kaikki mulle tänne heti"-kulttuurin satoa."
Sitäkö tämä nyt on? Pikahelpotuksen etsintää? Olen vain "kaikki mulle nyt tänne heti"- kulttuurin tuotos. Syitä ei voi olla muita? Voinhan minä niitä eritellä. Sadoittain. Yksi suurimmista on kuitenkin se suuri epäluottamus hoitohenkilökuntaa kohtaan, minä en vain jaksa tulla petetyksi kerta toisensa jälkeen.
"Jos todella haluaisit apua itsellesi, soittaisit ja pyytäisit anteeksi äkkipikaisuuttasi sekä pyytäisit päästä takaisin hoitojonon alkuun. Sieltä se lähtee, avuntarpeen kartoituksesta. Sosiaalityöntekijä tekee tämän kartoituksen, jossa selvitetään tarkkaan, minkälaisen avun turvin elämäsi saadaan reilaan. Onko ongelmien alku taloudellisissa syissä, terveydellisissä syissä vai missä. Hän on myös se portti, joka järjestää sen avun etenemisen seuraavalle portaalle. Hänen kartoituksessaan olevan asiakkaan asia käsitellään edetessään moniammatillisessa työryhmässä, josta se "siepataan" esim. terveydenhuollon piiriin."
Anteeksi. Anteeksi keneltä. Minä en ole kenellekään siellä polilla anteeksipyyntöä velkaa. Mieti nyt tarkkaan mitä sanot! Ainoastaan itselleni ja lähiperheelleni olen velkaa jotain. He joutuvat minun naamaani katsomaan. Miten ihmeessä ihminen voi olla niin väsynyt, että hymyileminen ja sen yrittäminen vie suuren osan energiasta, jota pitkinä unettomina yöntunteina yrittää itseensä seuraavalle päivälle varastoida. MIten paljon syyllisyyttä tunnen siitä, etten jaksa olla tarpeeksi hyvä ihminen.
Juu,otit itseesi, kun mainitsin "kaikki mulle nyt tänne"..Tarkoitin lauseella asennettasi, en sinua.
Nyt kannattais kyllä lähteäkin ihan ruohonjuuritasolta, eli uni- ruoka- ja liikuntarytmi ensin kuntoon. Ymmärrät varmaan, ettei ongelmiisi ole pikaratkaisua. Vain pikaista leikkausta vaativat tapaukset hoidetaan aloittaen sieltä toisesta päästä, varsinainen hoito on niissä tapauksissa leikkauksen jälkeen. Jos leikkaushoitoa voisi soveltaa myöskin sinun tapaukseesi, elämäntapamuutokset alkaisivat välittömästi.
Olet hukassa itsesi kanssa, mutta et ota sitä apua vastaan, jota sinulle on tarjottu. Kukapa sen paremmin ymmärtäisi kuin potilas itse. Niin kauan kuin sinun katsotaan osaavan päättää omista asioistasi, voit kieltäytyä hoidosta, mutta näet jo nyt, ettei nykytilanne sinua tyydytä. Elämä on...sellaista kuin se on. Ei sitä jaksa, jos ei nuku eikä syö. Ne on niitä perusasioita.
-
Nimimerkki "terveysalan ihminen kirjoitti":
"... Olet hukassa itsesi kanssa, mutta et ota sitä apua vastaan, jota sinulle on tarjottu..."
En tunne tai tiedä sosiaalihoitajaa jolle alkuperäinen kirjoittaja on ohjattu, mutta voin omien kokemusteni perusteella väittää, ettei sosiaalihoitajasta ole tuossa tilanteessa mitään hyötyä vaan ainoastaan haittaa.
Sosiaalihoitajan luokse lähettäminen ei ole mitään muuta kuin yritys saada asia paperilla näyttämään siltä, että hoitoa on muka tarjottu!
Sosiaalityöntekijä ja sosiaalihoitaja/-ohjaaja ovat eri ammattinimikkeet, myöskin työnkuva voi olla erilainen, sosiaalityöntekijällä TÄSSÄ tapauksessa laajempi. Vaatii myös koulutusta, ammatti-ihmisiä ovat ja tietävät asioista enemmän kuin maallikot.
-
Nimimerkki "terveysalan ihminen" kirjoitti:
"Sosiaalityöntekijä ja sosiaalihoitaja/-ohjaaja ovat eri ammattinimikkeet ..."
Jolla kummallakaan ei pitäisi/saisi olla mitään tekemistä masennuspotilaan varsinaisen hoidon kanssa.
"... myöskin työnkuva voi olla erilainen, sosiaalityöntekijällä TÄSSÄ tapauksessa laajempi..."
Millä perusteilla?
"... Vaatii myös koulutusta, ammatti-ihmisiä ovat ja tietävät asioista enemmän kuin maallikot."
Eivät kuitenkaan ole yksilöpsykoterapeutin koulutuksen omaavia psykoterapeutteja, eivät edes psykologeja - eivätkä psykiatrejakaan. Heillä siis niin ollen ei saisi/pitäisi olla mitään asiaa puoskaroida masennuksen hoitoon liittyvissä asioissa.
Vaikka sinä "terveysalan ihminen" kuinka yrittäisit todistella sosiaalityöntekijän/sosiaalihoitajan ammatin olevan maailman merkittävin ammatti, se ei tee yhdestäkään sosiaalityöntekijästä/sosiaalihoitajasta pätevää ammattilaista masennuspotilaan hoitamiseen.
- Mihin sinä mahdat noilla kommenteillasi pyrkiä?
Niitä on todella epämiellyttävä lukea, enkä tiedä auttavatko ne ketään.
-
Nimimerkki "nymmärräenymmärrä" kyseli:
"- Mihin sinä mahdat noilla kommenteillasi pyrkiä?..."
Pyrin siihen, ettei yksikään masennusta sairastava enää erehtyisi uskomaan julkisen terveydenhuollon työtekijöiden harjoittamaa kusetusta siitä, että sosiaalityöntekijä/sosiaalihoitaja tai sairaahoitaja on oikea ja pätevä ihminen hoitamaan masennusta.
"... Niitä on todella epämiellyttävä lukea, enkä tiedä auttavatko ne ketään."
En minäkään tiedä auttavatko ne ketään, mutta toivon kuitenkin niistä jollekulle apua olevan.
Pyrkimykseni tai tarkoitukseni ei ole miellyttäminen, mutta ainahan voit jättää viestini lukematta.
voieivoieivoiei
Mikä sinun mielestäsi on "sosiaalihoitajan koulutus"? (Sosiaalihoitajia on terapiatyössä lähinnä A-klinikoilla ja muussa päihdetyössä. )
tekisi noilla käynneillä jotain intensiivistä terapiatyötä. Depressiopotilaalla ei monesti edes ole edellytyksiä terapiatyöskentelyyn siinä vaiheessa, kun hän tulee erikoissairaanhoidon piiriin, yleensä mielenterveystoimistoon, ellei sitten ole varakas ja liihota suoraan yksityiselle psykiatrille istahtamaan ja poistumaan lääkeresepti mukanaan.
-
Kertakäyttönimimerkki "että sosiaalityöntekijä" kirjoitti:
"Ei kai kukaan ole väittänyt että sosiaalityöntekijä tekisi noilla käynneillä jotain intensiivistä terapiatyötä..."
Kyllä on väittänyt. Mm. minut lähetettiin sosiaalityöntekijän vastaanoto(i)lle ja väitettiin, että aloitan terapian hänen kanssaan.
"... Depressiopotilaalla ei monesti edes ole edellytyksiä terapiatyöskentelyyn siinä vaiheessa, kun hän tulee erikoissairaanhoidon piiriin..."
Höpö höpö. Ja jos kunto on niin huono ettei terapiatyöskentelyyn ole edellytyksiä, se (potilaan kunto siis) ei ainakaan paremmaksi tule tuollaisessa lumehoidossa.
".. yleensä mielenterveystoimistoon, ellei sitten ole varakas ja liihota suoraan yksityiselle psykiatrille istahtamaan ja poistumaan lääkeresepti mukanaan."
Voi hyvänen aika!
Luuletko sinä, että tulee jotenkin halvaksi hoitaa ihmisiä huonost?
Tai että julkisen sektorin tehtäviin ei kuulu hoitaa varakkaita lainkaan???
-
Nimimerkki "***" väitti:
"Mikä sinun mielestäsi on "sosiaalihoitajan koulutus"?"
Riippunee valmistusmisvuodesta.
"... (Sosiaalihoitajia on terapiatyössä lähinnä A-klinikoilla ja muussa päihdetyössä. )"
Voi heitä sielläkin olla, mutta ainakin minut (minulla ei ole päihdeongelmaa) lähetettiin sosiaalihoitajan luo aivan tavallisella psykiatrian poliklinikalla.
Pysy siinä duunissa, mihin olet saanut koulutuksen.
Jos et mihinkään, hanki joku koulutus. Depressiosta et tiedä edes sitä, mitä sisäänkasvaneista isovarpaankynsistä.
Herran jumala, sosiaalihoitajalle! Oli varmaankin koettelemus, jaksatko jatkaa elämää tämän epäkohdan koettuasi.
Jotkut kuvittelevat, että Heitä varten on juuri sopivat palvelut ja hoidot heti saatavilla ja terapiaakin pitäisi saada kuin apteekin hyllyltä. Missä maailmassa se kuvittelette elävänne!
Minä ainakin toivon eläväni maailmassa, jossa mielenterveyspalvelut olisivat kunnossa. Eikä nyt ole puhe työkentällä olevista sosiaaliohjaajista, sosionomeista, sosiaalityöntekjöistä, mielenterveystyöntekijöistä, psykiatreista, psykologeista jne. Minä toivon, että verkosto, jossa sairaat ovat, olisi toimivampi, nopeampi tarttumaan asiakkaisiin, joustavampi ja ennen kaikkea asiakkaan etua turvaava. Paikkakunnittain on edelleen suuria eroja hoidon saatavuudessa, hoitoon pääsyssä, hoidon laadussa jne. Systeemi on täysin ylikuormittunut!
Akuuttipsykiatria toimii nopeasti, ja on totta, että hoidon saatavuudessa on eroja. Psykoosiryhmiä esim. on olemassa, jotka heti ottavat asian käsittelyyn ja tekevät useimmiten kotikäyntejä ja sairaalahoidolta usein vältytään.
Oletko jo käynyt keskustelemassa sosiaalityöntekijän kanssa?
Haluatko siksi lopettaa hoitosuhteesi psyk. polille, että kyseinen sos. työntekijän kanssa ei suju, vai tuntuuko se ammattinimikkeenä liian heppoiselta - jotenkin?
Tietääkö psykologi, että olet saanut lähetteen sosiaalityöntekijälle? Voitko saada häneen yhteyttä vaikkapa puhelimitse ja kysyä?
Psykologi, jonka kanssa olet keskustellut, voisi olla paras vastaaja kysymykseesi:
Miksi sinut pistettiin sosiaalityöntekijälle.
Jos hän ei tiedä, hän voi ottaa selvää asiasta.
Älä kuitenkaan anna periksi!
Jos sinulle on suositeltu pitkäaikaista psykoterapiaa, niin jatka sitkeäsi eteenpäin, kunnes saat terapiaa!!
Eihän sinulla ole täältä mikään kiire lähteä - kaikille meille tulee lähtö aikanaan. Elämä on paljon mielenkiintoisempaa kuin kuolema!
Ellei sosiaalityöntekijä ole ihan mahdottoman töykeä ja typerä tapaus, niin etkö voisi ajatella käyväsi hänen kanssaan keskustelemassa, vaikka se ei olekaan mahdollisesti psykoterapiaa? Mikäli hän on pätevä ammatti-ihminen, hän osaa kertoa, miksi ovat päätyneet sinut psyk. polin sosiaalityöntekijälle lähettämään ja:
Kuinka sinun tulisi toimia edistääksesi psykoterapiaan pääsyäsi.
Joskus ja itse asiassa aika useinkin minusta itsestänikin on tuntunut samalta:
taas minua on petetty. Ei saa sitä apua ja tukea, mitä olisi tarvinnut ja toivonut. Ihmisiin pettyy tämän tästä eikä vähiten itseensä. Päivittäin.
Mutta kuitenkin: Tässä sitä vaan yhä mennään, päivä ja minuutti kerrallaan.
Joskus on hyviä hetkiä enemmän, joskus vähemmän.
Joka päivä on uusi mahdollisuus löytää itsestään tai maailmasta jotakin hyvää ja positiivista, minkä varassa jatkaa taas katsoa tulevaisuuteen. Vaikka jokin mikroskooppisen pieni toivon murunen jostakin paremmasta.
Kunnan sosiaalityöntekijä on ihan eriasia kuin aikuispsykiatrisen poliklinikan sosiaalityöntekijä.
Psykiatrisen poliklinikan tarkoituksena on ensin kartoittaa potilaan kokonaistilanne.
Siis kokonaisvaltaisesti, johon oleellisena osana kuuluu yksilön sosiaalisen kokonaistilanteen kartoitus ja tähän sosiaalityöntekijä on pätevämpi kuin psykologi.
Psykiatrisen poliklinikan työ on moniammatillista työryhmätyöskentelyä, jossa pyritään löytämään potilaan kannaltata paras mahdollinen tuki ja apu.
Psykiatrisen poliklinikan sosiaalityöntekijällä ei ole yhteyttä kunna sosiaalitoimen tietojärjestelmään, eikä hänen tietojärjestelmänsä ole yhteydessä kunnan sosiaalitoimeen.
Ainoastaan lastensuojelulain velvoittamana hän voi olla yhteydessä lastensuojelun sosiaalityöntekjään, jos lapsen tilanne niin vaatii.
Tälläisiä tilanteita on esimerkiksi vanhemman akuutti tai krooninen suicidaalisuus, psykoottisuus tai joku muu vastaava lasta tai lapsen kehitystä ja kasvua vakavasti uhkaava tilanne.
Ja silloinki kunnan lastensuojelun työntekijä pyrkii tukemaan perhettä avohuollon tukitoimin.
Kenenkään intresseissä ei ensimmäisenä ole huostaanotto.
Se on kunnille äärettömän kallista. RAha ratkaisee.
Joten minusta voitte lakata pelkäämästä nimikettä sosiaalityöntekijä/ sosiaaliohjaaja/ sosiaalihoitaja.
Näiden ammattinimekkeiden takaa kuten myös psykiatri, psykologi ja psykoterapeutti, koetetaan auttaa potilasta saamaan paras apu räätälöidysti.
Ihminen on psykososiaalinen kokonaisuus, josta ei voi irrottaa pelkästään yhtä osa-aluetta.
Näin minä ajattelen.
Keskivaikeasti masentuneena.
Kunnan aikuispsykiatrisenpoliklinikan potilaana.
Kokonaisvaltaista apua saaneena, kolmen lapsen äitinä.
-
Nimimerkki "Helmivene" kirjoitti:
"Kunnan sosiaalityöntekijä on ihan eriasia kuin aikuispsykiatrisen poliklinikan sosiaalityöntekijä..."
Ei kai kukaan ole muuta väittänytkään?
"... Psykiatrisen poliklinikan tarkoituksena on ensin kartoittaa potilaan kokonaistilanne.
Siis kokonaisvaltaisesti, johon oleellisena osana kuuluu yksilön sosiaalisen kokonaistilanteen kartoitus ja tähän sosiaalityöntekijä on pätevämpi kuin psykologi..."
Tuo on asia jonka saa selville noin tunnissa. Miksi siis pitäisi tavata sosiaalityöntekijää/sosiaalihoitajaa useita kertoja?
"... Psykiatrisen poliklinikan työ on moniammatillista työryhmätyöskentelyä, jossa pyritään löytämään potilaan kannaltata paras mahdollinen tuki ja apu...
Moniammatillisen työryhmän eli "tiimin" päätarkoitus näyttää olevan se, ettei tiimityöskentelyn myöt kenenkään tarvitse kantaa vastuuta mistään, ei edes tehdyistä hoitopäätöksistä.
Olen itsekin joutunut tutustumaan tuollaiseen "tiimin" tekemään työhön niin, että tilanteessa jossa en pystynyt nukkumaan, syömään kuin tekemään mitään muutakaan, tuo "TIIMI" päätti, että hoitokäyntejäni harvennetaan - he kun olivat "tiimissä" noin päättäneet!
Kun kysyin keitä tiimiin kuuluu (en ollut tavannnut kuin sairaanhoitajaa) sain kuulla: "Meillä on tapana ettei nimiä kerrota". Eikä kerrotu tiimiin osallistuneiden ammattiakaan!
Missä muualla kuin psykiatriassa voidaan kieltäytyä kertomasta potilaalle kuka hänen hoitopäätöksensä tekee - tai kuka niiden seurauksista kantaa vastuun?
"... Psykiatrisen poliklinikan sosiaalityöntekijällä ei ole yhteyttä kunna sosiaalitoimen tietojärjestelmään, eikä hänen tietojärjestelmänsä ole yhteydessä kunnan sosiaalitoimeen..."
Ei niin, mutta mitä se tähän kuuluu?
"... Joten minusta voitte lakata pelkäämästä nimikettä sosiaalityöntekijä/ sosiaaliohjaaja/ sosiaalihoitaja..."
Ei kyse ole pelkäämisestä vaan siitä, ettei sosiaalityöntekijä/-hoitaja ole pätevä tai ammattitaitoinen hoitamaan masennusta, eikä masennnuspotilasta sen vuoksi pitäisi tuollaiseen lumehoitoon ohjata.
"... Näiden ammattinimekkeiden takaa kuten myös psykiatri, psykologi ja psykoterapeutti, koetetaan auttaa potilasta saamaan paras apu räätälöidysti.
Ihminen on psykososiaalinen kokonaisuus, josta ei voi irrottaa pelkästään yhtä osa-aluetta.
Näin minä ajattelen.
Keskivaikeasti masentuneena.
Kunnan aikuispsykiatrisenpoliklinikan potilaana.
Kokonaisvaltaista apua saaneena, kolmen lapsen äitinä."
Oma kokemukseni on toinen. Väitänkin edelleen, että suurin syy lähettää masennuspotilas sosiaalityöntekijän/-hoitajan pakeille on se, että sillä tavalla saadaan paperilla näyttämään siltä kuin potilas olisi hoidossa.
Todellisuudessa kyse on vain lumehoidosta ja potilaan kusettamisesta.
Hei kellastunut!
Mihin pyrit tällä kirjoittelullasi kusetuksesta ja toivon, että harkitset, onko tämä paras paikka tuonkaltaiselle kirjoittelulle? Edistätkö näin jotakin tärkeää asiaa, mielestäsi?
-
Nimimerkki "?" kyseli:
"Mihin pyrit tällä kirjoittelullasi kusetuksesta..."
Pyrin siihen, ettei yksikään masennuspotilas minun tavallani joutuisi kärsimään sellaisesta "hoidosta" josta olen itse saanut "nauttia".
"... ja toivon, että harkitset, onko tämä paras paikka tuonkaltaiselle kirjoittelulle?..."
Olisiko sinulla ehdottaa jokin parempi paikka?
"... Edistätkö näin jotakin tärkeää asiaa, mielestäsi?"
En tiedä onnistunko, mutta ainakin yritän.
Tästä viestiketjusta on tähän mennessä minulle tullut tunne, että psykiatrisen poliklinikan asiakkaille saattaa jäädä hyvin epäselväksi, miten asiakkaan hoito etenee, mitä siihen kuuluu ja missä järjestyksessä. Työntekijä ei ole osannut kertoa asiakkaalle tätä.
Työntekijät ja tilanteet ovat tietenkin niin erilaisia, että ei voi yleistää, mutta vaikuttaa, että psykiatrisella poliklinikalla olisi syytä panostaa enemmän siihen, kuinka he kertovat asiakkailleen esimerkiksi asiakkaan hoitosuunnitelmasta. Tämä säästäisi varmaankin rahaakin, eikä vaatisi hoitavalta taholta lisäinvestointeja. Puhumattakaan henkisestä lisäkuormasta, mikä aiheutuu siitä, että asiakas joutuu itsekseen ja maallikkojen kanssa pohtimaan esimerkiksi suomi24 -palstalla. Nämä asiat tulisi selvittää hoitopaikassa, eli tässä tapauksessa psykiatrisella poliklinikalla.
Tiedän, että toimintatapana on siellä team-työ. Asiakkaiden asiat käsitellään yhteisissä kokouksissa. Tieto välittyy työntekijöiden välillä, mutta ilmeisesti asiakkaaseen pitäisi panostaa enemmän tässä tiedon kulussa. Näin vältyttäisiin väärinkäsityksista aiheutuvilta lisähuolilta.
Kun psykoterapian tarve todetaan, ei ole realistista olettaa, että psykoterapia voisi käynnistyä nopeasti, esim. lähimmän kahden viikon sisällä. Ellei sitten maksa itse, jolloin voi valita terapeutin itse terapeuttiluetteloista. Terapeutin etsiminenkin vie oman aikansa.
Olisi siis syytä huolehtia paremmin hoito- ja tutkimuspaikoissa siitä, että masentunut ihminen tietää, mitä on tulossa ja varmistua siitä, että hän voi esittää lisäkysymyksiä käynnin jälkeenkin. Ei tarvitsisi sitten itsekseen miettiä, kaiken muun huolen lisäksi.
-
Nimimerkki "Toivossa on hyvä elää" kirjoitti mm:
"Tiedän, että toimintatapana on siellä team-työ... "
Niin tiedän minäkin. Olen myös huomannut team-työskentelyä käytettävän siihen, ettei kenenkään tarvitse kantaa vastuuta mistään koska ainahan voi sanoa: "Näin on tiimissä päätetty".
Mitään merkitystä ei näyttänyt olevan edes sillä, ettei ko. potilas (minä) ollut tavannut KETÄÄN kyseisen tiimin jäsenistä - eikä minulle suostuttu edes kertomaan keitä tuohon tiimiin kuuluu!
Tuon tiimin tekemät päätökset siis perustuivat vain sairaanhoitajan kertomaan. Valitettavasti kyseinen sairaanhoitaja (luultavasti ylikuormituksen vuoksi) ei koskaan muistanut minusta mitään vaan kyseli: "mitenkäs se miehesi juominen nykyään..." - vaikka mieheni ei juo. Tai "mitenkäs se nuorimmaiseksi esikouluasia järjestyi..." - vaikka nuorimmaiseni oli jo 3. luokalla (eikä mitään ongelmaa siihenkään liittyen ollut).
Myöhemmin sairauskertomustani lukiessa näin kuinka paljon virheitä ko. sairaanhoitaja sinne on kirjannut (vanhempieni avioliittojen määrä, sisarusteni lukumäärä, isäni ammatti ja sairauden jne).
Tuollaisiin lähteisiin kyseinen tiimi siis perusti päätöksensä kun päätti, että hoitokertojani vähennetään puoleen entisestä. Mitään merkitystä ei ollut sillä, etten tuolloin kyennyt syömään, nukkumaan tai tekemään mitään muutakaan!
Onneksi työpaikkani esimies (lääkäri) puuttui asiaan kirjoitamalla kirjeen psykiatrian poliklinikalla ja kertoi kohteluni olevan pikemminkin heitteillejättö kuin mitään hoitoa!
"... Asiakkaiden asiat käsitellään yhteisissä kokouksissa. Tieto välittyy työntekijöiden välillä, mutta ilmeisesti asiakkaaseen pitäisi panostaa enemmän tässä tiedon kulussa. Näin vältyttäisiin väärinkäsityksista aiheutuvilta lisähuolilta...."
Hahahahahahahahahhahhahhahhhaaaahhhaahhahah....
"... Kun psykoterapian tarve todetaan, ei ole realistista olettaa, että psykoterapia voisi käynnistyä nopeasti, esim. lähimmän kahden viikon sisällä..."
Miksei sitten vain todeta, ettei hoitoa kyetä järjestämään vaan kusetetaan potilasta luulemaan, että hän on hoidossa vaikka todellisuudessa kyse on vain ajan pelaamisesta sekä odottelusta ja siitä toiveesta, että potilas joko paranee itsekseen tai kyllästyy julkisen sektorin lumehoitoon ja hakeutuu yksityissektorille?
Miksi potilasta pitää harhauttaa luulemaan, että sosiaalityöntekijän/-hoitajan tai sairaanhoitajan antama "keskusteluapu" on hoitoa kutsumalla käyntejä terapiaksi vaikka todellisuudessa se ei sitä ole?
"... Olisi siis syytä huolehtia paremmin hoito- ja tutkimuspaikoissa siitä, että masentunut ihminen tietää, mitä on tulossa ja varmistua siitä, että hän voi esittää lisäkysymyksiä käynnin jälkeenkin. Ei tarvitsisi sitten itsekseen miettiä, kaiken muun huolen lisäksi."
Niin, miksei potilaille kerrota totuutta masennuksen hoidosta vaan kusetetaan potilasta kertomalla, että ainoa keino psykoterapiaan pääsemiseksi on hakea KELA:n psykoterapiatukea?
KELA:n psykoterapiatuki on tarkoitettu kuntoutukseen - ei akuutin sairauden hoitoon.
En voi olla ihmettelemättä miksi julkisen sektorin psykiatri voi kirjoittaa B-lausunnon jossa kunnian ja omatunnon kautta vakuuttaa potilaan tarvitsevan hoidokseen psykoterapiaa, mutta KELA:sta tulleen hylkäyksen jälkeen väittää, ettei potilaalle psykoterapiaa järjestetä?
Lain mukaanhan asuinkunnan (sairaanhoitopiirin) on tarjottava jokaiselle potilaalle hänen tarvitsemansa hoito, eikä laissa ole tehty minkäänlaista poikkeusta psykoterapian kohdalla.
Psykoterapiakin siis kuuluu julkisen sektorin järjestettäväksi, vaikka sitä ei potilaille kerrotakaan vaan harkiten ja tarkoituksella harhautetaan heidät luulemaan että psykoterapiaa ei saa muuten kuin KELA:n tuella (tai kokonaan itse maksamalla) - tai että hoitajatapaamisen ovat "terapiaa" - jolloin potilasparka luulee olevansa (psyko)terapiassa.
minäpä olen käynyt sosiaalityöntekijällä, eikä ole lainkaan haitannut
eikö tärkeintä ole saada apua sen sijaan että keneltä sitä apua saa?
-
Nimimerkki "dsmöfsmdöl" kirjoitti:
"minäpä olen käynyt sosiaalityöntekijällä, eikä ole lainkaan haitannut..."
Niin olen minäkin, eikä siitä ollut mitään hyötyä, haittaa kylläkin; varsinaiseen hoitoon pääseminen viivästyi kuukausitolkulla.
"... eikö tärkeintä ole saada apua sen sijaan että keneltä sitä apua saa?"
No jotkut väittävät saneensa apua reikihoidoistakin, mutten silti kehottaisi ketään moiseen humpuukiin rahojaan tuhlaamaan.
Mistä ihmeestä tollainen katkeruus ja epäluulo kumpuaa?
Mä olen saanut tosi hyvää hoitoa isossa kaupungissa masennukseeni, moniammatilliselta työryhmältä.
Tietenkin ihmisiä on erilaisia ihan hoitopuolella ja joka paikassa.
Jokainen työskentelee omista motiiveistaan käsin ja aina se ei ole ole kaunista, mutta uskoakseni suurin osa kuitenkin koettaa parhaansa mukaan auttaa asiakasta/potilasta.
Voisko sen avun vaan ottaa vastaan ilman sen suurempia ennakkoluuloja.
Koska paljon on kysymys myös potilaan omista asenteista.
On vaikeaa tarjota apua, jos potilaan asenne on se, ettei tosta ole mihinkään.
Nöyryyttä, vaan ei nöyristelyä.
Epäasiallisesta käytöksestä voi aina valittaa ylemmälle taholle.
Mä luulen että kusipäitä on aidan molemmin puolin.
Antakaan niille (hoitohenkilökunnalle) edes mahdollisuus auttaa.
Mimim. Apua saanut "hullu"
-
Nimimerkki "Helmivene" kirjoitti:
"Mistä ihmeestä tollainen katkeruus ja epäluulo kumpuaa?..."
Omista kokemuksista - ihan ihkaomista kokemuksista.
"... Mä olen saanut tosi hyvää hoitoa isossa kaupungissa masennukseeni, moniammatilliselta työryhmältä..."
Lucky you.
Luulen kuitenkin, että olisit saanut (jopa parempaa) apua jos hoitosi olisi järjestetty ammattitaitoisen ja yksilöpsykoterapiaan pätevän psykoterapeutin ja/tai psykiatrin luona.
"... Tietenkin ihmisiä on erilaisia ihan hoitopuolella ja joka paikassa.
Jokainen työskentelee omista motiiveistaan käsin ja aina se ei ole ole kaunista, mutta uskoakseni suurin osa kuitenkin koettaa parhaansa mukaan auttaa asiakasta/potilasta..."
Jaa. Minä puolestani uskon, että on olemassa työntekijöitä joiden ensisijainen mielenkiinnon kohde on urallaan eteneminen - eikä siihen pääse jos käyttää resursseja "liian" avokätisesti.
"... Voisko sen avun vaan ottaa vastaan ilman sen suurempia ennakkoluuloja..."
Minkä avun? Mitä apua masennuspotilas muka saa sosiaalityöntekijältä tai -hoitajalta?
"... Koska paljon on kysymys myös potilaan omista asenteista..."
Työntekijän koulutus tai pätevyys ei ole kiinni potilaan asenteista.
"... On vaikeaa tarjota apua, jos potilaan asenne on se, ettei tosta ole mihinkään."
Olen edelleen sitä mieltä, ettei sosiaalityöntekijästä/-hoitajasta todellakaan "ole mihinkään" masennuksen hoidossa.
"... Nöyryyttä, vaan ei nöyristelyä..."
Nöyryyskään ei tee epäpätevästä pätevää.
"... Epäasiallisesta käytöksestä voi aina valittaa ylemmälle taholle..."
Josta ainoa seuraus oli se, että sain vastauksen jossa sanottiin: "Ohessa ylilääkärin vastine". Mitään "oheista vastinetta" ei kuitenkaan kirjeessä ollut ja sain sen vasta kun sitä erikseen pyysin.
Olemattoman "oheisen vastineen" lisäksi saamani kirje sisälsi vain kaunista mutta tyhjää sanahelinää jossa ei ollut vastattu yhteenkään esittämääni kysymykseen.
Kaiken kukkuraksi jopa nimeni oli väärin kirjoitettu!
"... Mä luulen että kusipäitä on aidan molemmin puolin."
Epäilemättä.
Antakaan niille (hoitohenkilökunnalle) edes mahdollisuus auttaa.
Mimim. Apua saanut "hullu"
Mua ei nyt enää lainkaan innosta tuollainen katkeruus.
Jos tuollainen tunteiden projisointi ammatti-ihmisiin auttaa jotakin, niin mä en enää jaksa puuttua siihen.
Itse olen apuni saanut, enkä jaksa enää puolustella.
KAtson peiliin ja mietin, mitä voisin tehdä toisin.
Menen itseeni.
Oonko tyhmä, mutta tulen siihen tulokseen, että apua on mulle tarpeen.
Mulla ei ole mitään valittamista.
Kellastunut, jos sun kokemus on toinen, niin se ei takoita, että kaikki julkisen sektorin tarjoama apu olisi huonoa.
Anna kuitenkin muille mahdollisuus.
Amen.
-
Nimimerkki "Helmivene" kirjoitti:
"Mua ei nyt enää lainkaan innosta tuollainen katkeruus..."
Viestini eivät ole tarkoitettukaan innostamaan ketään vaan kertomaan totuus siitä miksi julkisen sektorin hoitopaikoissa masennuspotilaista ohjataan sosiaalityöntekijän/-hoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotoille.
"... Jos tuollainen tunteiden projisointi ammatti-ihmisiin auttaa jotakin..."
Kyse ei ole tunteiden projisoimisesta vaan selkeistä ja olemassa olemassa olevista epäkohdista masennuspotilaiden hoidossa.
" ... Itse olen apuni saanut, enkä jaksa enää puolustella...."
Lucky you.
"... KAtson peiliin ja mietin, mitä voisin tehdä toisin..."
Peili ei tee ammattitaidottomasta pätevää.
"... Menen itseeni..."
Valitettavasti sekään ei tee ainoastakaan sosiaalityöntekijästä/-hoitajasta tai sairaanhoitajasta pätevää psykoterapeuttia.
"... Oonko tyhmä, mutta tulen siihen tulokseen, että apua on mulle tarpeen.
Mulla ei ole mitään valittamista..."
Hienoa!
"... Kellastunut, jos sun kokemus on toinen, niin se ei takoita, että kaikki julkisen sektorin tarjoama apu olisi huonoa..."
Ei, mutta vain aniharvoin julkinen sektori tarjoaa psykoterapiaa (yksilöpsykoterapeutin pätevyyden omaavan) psykoterapeutin luona vaan sen sijaan hyvin usein kusettaa potilaita luulemaan, että hoitajatapaamiset ovat (psyko)terapiaa ja että ainoa keino psykoterapian saamiseksi on hakea sitä KELA:n tuella yksityissektorilta.
"... Anna kuitenkin muille mahdollisuus."
Keneltä olen vienyt mahdollisuuden - ja mihin?
Miksi sinun mielestäsi ei saisi kertoa totuutta julkisen sektorin toimintavoista ja niiden syistä?
Kokemuksia on niin monta kuin on persooniakin! Olen iloinen sinun puolestasi, että olet saanut apua, mutta moni mielenterveytensä kanssa kamppailevista (kuten nimim."kellastunut") ei onnistu saamaan apua mistään. Tapaan päivittäin työssäni tällaisia ihmisia, joilta on oma elämänhallinta täysin hukassa. Apua haetaan ja pyydetään, mutta vaikka sitä olisi ympärillä kahdeksan ihmisen näkemyksin tarjolla, se ei kelpaa. Eräskin "potilas" vastaa aina kyllästyneenä " Kaikki te ootte samanlaisia ja toistatte samoja lauseita lääkäristä lähtien".
Tulee väistämättä mieleen, että halutaan niin vahvasti olla vain sitä ainoaa oikeaa omaa mieltä, että todellisuudentaju hämärtyy. Joku voi sanella selvätkin sävelet, kuten perusasioiden kuntoon saattaminen (parhaat neuvothan ovat yleensä yksinkertaisia), mutta kun ei tajuta, että se voi olla se juttu. Tavallinen elämä on monelle yllättävän vaikeaa, vaikkei edes olisi mitään traumaa. Se ei olekaan mitään erikoista ja pitäis itse keksiä virikkeensä ja osata pitää itsestä huolta...ja kanssaihmisistä. Sitten kun joku valaisee, miten tavallista elämää vietetään, niitä neuvoja halveksitaan. Monikin näistä halveksijoista voisi vain alkaa elää, kun ei menetettyjä päiviä eikä vuosia saa kuitenkaan takaisin. Jäljellä olevat voisi yrittää käyttää viisaammin.
-
Nimimerkki "terveysalan ihminen" kirjoitti:
"Kokemuksia on niin monta kuin on persooniakin! Olen iloinen sinun puolestasi, että olet saanut apua, mutta moni mielenterveytensä kanssa kamppailevista (kuten nimim."kellastunut") ei onnistu saamaan apua mistään..."
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, etten minä ole saanut apua mistään???
"... Tapaan päivittäin työssäni tällaisia ihmisia, joilta on oma elämänhallinta täysin hukassa..."
"Tällaisia"? Mistä tuo tieto on peräisin?
Miten voit väittää, että minulta (tai minun kaltaisiltani ihmisiltä) on muka elämänhallinta täysin hukassa?
"... Apua haetaan ja pyydetään, mutta vaikka sitä olisi ympärillä kahdeksan ihmisen näkemyksin tarjolla, se ei kelpaa..."
Kahdeksan ammattitaidotonta ei ole sen parempi auttajakaarti kuin yksi ammattitaidotonkaan.
"... Eräskin "potilas" vastaa aina kyllästyneenä " Kaikki te ootte samanlaisia ja toistatte samoja lauseita lääkäristä lähtien"...."
Miksi laitoit sanan "potilas" sitaatteihin? Oletko sitä mieltä, ettei hän ole potilas - vai mistä on kyse.
On helppo uskoa, että noin asia todellakin on; usein työntekijät toistelevat samoja lauseita kuin papukaijat.
"... Tulee väistämättä mieleen, että halutaan niin vahvasti olla vain sitä ainoaa oikeaa omaa mieltä, että todellisuudentaju hämärtyy...."
Tai sitten ei.
"... Joku voi sanella selvätkin sävelet, kuten perusasioiden kuntoon saattaminen (parhaat neuvothan ovat yleensä yksinkertaisia), mutta kun ei tajuta, että se voi olla se juttu..."
Juu, voihan esimerkiksi hoitaja "sanella selvät sävelet", että nyt rupeat nukkumaan öisin jne.
Kokonaan toinen juttu on se, ettei tuollainen saneleminen vie asioita eteenpäin lainkaan.
"... Tavallinen elämä on monelle yllättävän vaikeaa, vaikkei edes olisi mitään traumaa. Se ei olekaan mitään erikoista ja pitäis itse keksiä virikkeensä ja osata pitää itsestä huolta...ja kanssaihmisistä..."
Et selvästikään ymmärrä mitään masentuneen elämästä tai masennuksen hoidosta.
"... Sitten kun joku valaisee, miten tavallista elämää vietetään, niitä neuvoja halveksitaan..."
Vietän aivan tavallista elämää, enkä tarvitse neuvoja sen viettämiseen.
"... Monikin näistä halveksijoista voisi vain alkaa elää, kun ei menetettyjä päiviä eikä vuosia saa kuitenkaan takaisin. Jäljellä olevat voisi yrittää käyttää viisaammin."
Toivon hartaasti, ettet ole sellainen "terveysalan ihminen" jonka kanssa masennuspotilas joutuu tekemisiin. Sinulla ei selvästikään ole aavistustakaan siitä mitä masennus on, miten se vaikuttaa ihmiseen - ja ettei siitä pääse eroon vain "alkamalla elää".
ja niistäkin on tarpeen kirjoittaa julkisesti. Mukavaa, että jotkut kokevat saaneensa apua. Kaikki eivät tosiaankaan saa. Epäonnistunut hoito voi aiheuttaa enemmän pahaa kuin hyvää. Näin kävi minulle.
Naurettavaa yrittää syyllistää ei-apua-saaneet. Tuo on juuri se asenne, jolla ei-auttamaan-pystyvät kuittaavat epäonnistumisensa. Periaatehan kuuluu: potilas on aina syyllinen.
Ei se ole lainkaan harvinaista, että potilas alkaa saamaan oikeaa apua vasta siirryttyään (pakon edessä) yksityiselle sektorille.
(PS. Olen saanut ihan oikeaa apua jälkeenpäin.)
"Ei, mutta vain aniharvoin julkinen sektori tarjoaa psykoterapiaa (yksilöpsykoterapeutin pätevyyden omaavan) psykoterapeutin luona vaan sen sijaan hyvin usein kusettaa potilaita luulemaan, että hoitajatapaamiset ovat (psyko)terapiaa ja että ainoa keino psykoterapian saamiseksi on hakea sitä KELA:n tuella yksityissektorilta"
No en kyllä usko että missään psyk.polilla yritetään kusettaa, että heidän tarjoama tukia ja keskusteluapu on psykoterapiaa.
PSykologi ei ole psykoterapeutti, mutta silti psykologin koulutuksella voi tehdä hoidollista terapiaa.
Sosiaalityöntekijä ei ole psykoterapeutti, mutta hänellä on paljon tietoa yksilön ja ryhmän vuorovaikutuksesta ja siten hän voi auttaa potilasta jne
Mä luulen että enemmän kyseessä on ymmärtämättömyys.
Masennukseen on paljon muunkilaista hoitoa kuin psykoterapia.
Eikä psykoterapiaa edes suositella akuutteihin kriiseihin.
Psykoterapian aloittaminen vaatii suht vahvaa psyykettä ja mahdollisuutta sitoutua vähintään kahdeksi vuodeksi 1-3kert/viikko.
-
Helmivene kirjoitti:
"No en kyllä usko että missään psyk.polilla yritetään kusettaa, että heidän tarjoama tukia ja keskusteluapu on psykoterapiaa..."
Kuitenkin noin on tehty. Todistettavasti - sekä toistuvasti!
"... PSykologi ei ole psykoterapeutti, mutta silti psykologin koulutuksella voi tehdä hoidollista terapiaa..."
Psykologilla voi olla psykoterapeutin koulutus, mutta ilman psykoterapeutin koulutusta hänen antamansa "hoidollinen terapia" ei ole juuri muuta kuin pelkkää puoskarointia.
"Sosiaalityöntekijä ei ole psykoterapeutti, mutta hänellä on paljon tietoa yksilön ja ryhmän vuorovaikutuksesta ja siten hän voi auttaa potilasta jne..."
Mitä ihmettä masennuspotilas hyötyy "yksilön ja ryhmän vuorovaikutuksen" tietämyksestä?
Kuulostaa siltä, että sinut on onnistuneesti aivopesty luulemaan, että mikä tahansa ryhmä-, pari- tai perheterapiakoulutus antaa pätevyyden tehdä myös yksilöpsykoterapiaa.
Niin ei asia kuitenkaan ole vaan yksilöpsykoterapian alueella ei pitäisi hääräillä millään "yksilön ja ryhmän vuorovaikutustietojen" varassa.
"... Mä luulen että enemmän kyseessä on ymmärtämättömyys..."
Niin minäkin luulen.
"... Masennukseen on paljon muunkilaista hoitoa kuin psykoterapia."
Niin on, mutta sitä "muunlaista hoitoa" ei saisi nimittää terapiaksi (koska se harhauttaa potilasta luulemaan sitä psykoterapiaksi). Pitäisi olla myös niin, että masennukseen hoitoon olisi tarjolla myös psykoterapaiaa eikä ainanoasta (niin kuin nyt on asian) - noita "muunkinlaisia hoitoja".
"... Eikä psykoterapiaa edes suositella akuutteihin kriiseihin..."
Psykoterapian huono saatavuus ei johdu siitä, ettei se potilaille olisi tarpeen vaan siitä, että kunnat pyrkivät säästämään ja työntävät kaikki psykoterapian tarvitsijat KELA:n harkinnanvaraista psykoterapiatukea hakemaan.
Tuntuu myös, että keppihevosena käytetään tuota "potilas ei ole valmis psykoterapiaan" - koska sillä verukkeella voidaan perustella se, ettei potilaalle psykoterapiaa tarjota.
Luulen, että moni potilas jonka väitetään olevan psykoterapiaan soveltumaton kyllä hyötyisi psykoterapiasta - julkinen sektori vain pyrkii siihen, ettei sen tarvitsisi psykoterapiaa kenellekään järjestää.
"... Psykoterapian aloittaminen vaatii suht vahvaa psyykettä ja mahdollisuutta sitoutua vähintään kahdeksi vuodeksi 1-3kert/viikko."
Sitoutumista psykoterapia vaatii, mutta ajatuksesi "suht vahvasta psyykestä" on liioittelua. Psykoterapiahan pitää suhteuttaa potilaan psyykeen - eikä päin vastoin!
Suosittelen tutustumaan eri terapiamuotoihin kuten kongnitiiviseen-, systeemiseen-, ratkaisukeskeiseen-, narratiiviseen- trauma ja kriisi-ym terapioihin.
Psykoterapia ei ole ainoa olemassa oleva hoitomuoto debressiopotilaankaan hoidossa.
Suosittelen tutustumaan sosiaalityöntekijän koulutukseen ja vuorovaikutukseen littyviin teorioihin kuten transaktioanalyysiin.
Ihmisen välinen vuorovaikutus voi olla ei toivottuja rooleja tukevaa, arkiuskomukset itsestä voivat jumittaa masennuspotilaan uskomaan, että mikään ei muutu jne
Sosiaalityöntekijän eettisiin ohjesääntöihin, ihmiskäsitykseen ja ammattitaitoon.
Sosiaalityöntekijän rooliin psykiatristen potilainen kanssa työskennellessä.
Suosittelen myös tutustumaan debressiohoitajan (psyk.sairaanhoitaja) koulutukseen ja avoimin silmin tutstumaan debressiohoitajan ammattitaitoon, nimenomaan masennuksen hoidossa.
Ja kun olet tutustunut näihin yllämainitsemiini asioihin ja perhetynyt niihin avoiminmielin, niin sen jälkeen voit antaa yleispätevää palautetta.
Muutenhan voidaan puhua vaan itsestään käsin.
-Minusta tuntuu
-Minun kokemukseni jne
Ja nyt mä jätän tän aiheen.
-
Helmivene kirjoitti:
"Suosittelen tutustumaan eri terapiamuotoihin kuten kongnitiiviseen-, systeemiseen-, ratkaisukeskeiseen-, narratiiviseen- trauma ja kriisi-ym terapioihin..."
1. Se on muuten "kognitiivinen" - "kongnitiivinen".
Ja kyllä, olen siihen tutustunut käymällä KAT-terapiassa parisen vuotta katkonaisesti (terapeutti perui aikoja tai ei vain ollut sovitusti paikalla).
2. Systeemistä en tunne, mutta ratkaisukeskeisessä olen ollut koulutuspotilaana.
3. Narratiivistakaan en kovin hyvin tunne, en liioin trauma- tai kriisiterapioita.
Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että jokaisen (psyko)terapiamuodon toteuttamisessa pitää terapeutilla olla alan koulutus sekä pätevyys.
"... Psykoterapia ei ole ainoa olemassa oleva hoitomuoto debressiopotilaankaan hoidossa..."
1. Kaikki mainitsemasi terapiamuodot ovat psykoterapioita.
2. Sen on "depressio" - ei mikään "debressio".
"... Suosittelen tutustumaan sosiaalityöntekijän koulutukseen ja vuorovaikutukseen littyviin teorioihin kuten transaktioanalyysiin..."
Minä puolestani suosittelen sinua tutustumaan psykoterapeutin/-terapeuttien koulutukseen.
"... Ihmisen välinen vuorovaikutus voi olla ei toivottuja rooleja tukevaa, arkiuskomukset itsestä voivat jumittaa masennuspotilaan uskomaan, että mikään ei muutu jne..."
Niin, ja siksi avuksi tarvitaankin psykoterapeuttia.
"... Sosiaalityöntekijän eettisiin ohjesääntöihin, ihmiskäsitykseen ja ammattitaitoon...."
??? Ei sosiaalityöntekijällä silti ole (yksilö)psykoterapeutin pätevyyttä vaikka hän kuinka noudattaisi eettisiä ohjesääntöjään.
Toki sosiaalityöntekijäkin vai yksilöpsykoterapeutin pätevyyden hankkia, mutta harvassa heitä on.
"... Sosiaalityöntekijän rooliin psykiatristen potilainen kanssa työskennellessä..."
Työskennellä tietenkin voi (ja pitääkin), mutta psykoterapiaa sosiaalityöntekijä ei pysty antamaan eikä psykoterapeuttia korvaamaan.
"... Suosittelen myös tutustumaan debressiohoitajan (psyk.sairaanhoitaja) koulutukseen ja avoimin silmin tutstumaan debressiohoitajan ammattitaitoon, nimenomaan masennuksen hoidossa."
Voi voi. Yritin, mutten ole onnistunut.
Kysyin idean äidiltä lääkintöneuvos Maria Vuorilehdolta henk. kohtaisesti juuri tuota asiaa, mutta hän ei joko halunnut tai pystynyt kysymykseen vastaamaan.
Se mitä depressiohoitajien koulutuksesta olen kuullut on se, että lyhimmillään depressiohoitajan koulutus on viikonloppukurssi.
Mielestäni viikonloppukurssi ei tee kenestäkään (vaikka omaisi pitemmän ja laajemman pohjakoulutuksen kuin sairaanhoitajalla on) pätevää masennusta hoitamaan.
"... Ja kun olet tutustunut näihin yllämainitsemiini asioihin ja perhetynyt niihin avoiminmielin, niin sen jälkeen voit antaa yleispätevää palautetta..."
??????
"... Muutenhan voidaan puhua vaan itsestään käsin."
Kukaan ei voi koskaan puhua muuten kuin vain omasta itsestään "käsin".
"... Ja nyt mä jätän tän aiheen."
Hyvä.
Toivottavasti ennen seuraavaa puheevuoroasi perehdyt aiheeseen edes sen verran, että opettelet kirjoittamaan sanat "kognitiivinen" ja "depressio" oikein. Ei muuten, mutta tuollaiset virheet antavat sellaisen kuvan, ettet sinä tiedä puheena olevasta asiasta juuri mitään.
Vastaan nyt sinulle tyhjentävästi edellisiin kysymyksiisi;
1.Olen saanut päähäni, ettet tällä hetkellä saa apua mistään, koska kipuilet täällä ja valitat sinun auttamiseesi aiemmin osallistuneiden ammattitaidottomuutta.
2.Tieto on peräisin minulta itseltäni, tapaan todellakin työssäni päivittäin mainitsemiani ihmisiä. Sinun elämänhallinnastasi en tiedä, mutta alan epäillä.
3.Ammatti-ihmisten arvostus ei ole kovin korkealla tasolla, siihen voi olla kohdallasi monta syytä, joita en lähde tässä erittelemään.
4.Laitoin sanan potilas sitaatteihin siksi, etteivät he, keiden kanssa/hyväksi teen töitä, ole potilaita.
5.Mitä tulee "toistavat samoja lauseita kuin papukaijat" ks.kohta 3.
6.Joillakin on todellisuudentaju hämärtynyt, jos ei papukaijamaisesti toistetut lauseet tuota mitään tulosta (miksipä ei voisi kukin kohdallaan kokeilla lyhyttä, ytimekästä neuvoa..hei nyt..haloo!??)
7.Jos joku sanelee "selvät sävelet", niin apua tarvitsevan kannattaa käyttää kysymystä "miten?", jos ei ymmärrä miten käytännössä toimitaan jos ei esimerkiksi nukuta tai ruoka ei maistu.
8.Tavalinen elämä on MONELLE vaikeaa, en mielestäni kirjoittanut masentuneista mitään (luetko kenties jollain vääristävillä laseilla vai muuttuuko asia matkalla?)
9.En kirjoittanut sinusta, kun mainitsin tavallisen elämän viettämisen vaikeuden. Tosin näyt sinäkin halveksivan yksinkertaisia ohjeita..
10.Teen monipuolista työtä suurella sydämellä päihdeongelmaisten, mielenterveyshäiriöistä tai mielisairauksista kärsivien sekä aivovammojen jälkiseurauksista kärsivien kanssa. Omaan myös omakohtaista kokemusta sekä itsestäni että perhepiiristä.
Sinulle "kellastunut" toivon sopuisampaa eloa ja vastaanottavaista mieltä.
-
Hyvä "terveysalan ihminen",
Kirjoitit minulle näin:
"1.Olen saanut päähäni, ettet tällä hetkellä saa apua mistään, koska kipuilet täällä ja valitat sinun auttamiseesi aiemmin osallistuneiden ammattitaidottomuutta...."
Käsityksesi on väärä, käyn terapiassa ammattitaitoisen psykoterapeutin luona - ja minulla on mahdollisuus varata aika psykiatrilta 10 krt/vuosi.
Eikä se, että nykyään saan hoitoa millään tavalla poista, hävitä tai mitätöi sitä tosiasiaa, että monta vuotta sain kärsiä ammattitaidottomasta ja suorastaan ala-arvoisen huonosta "hoidosta".
Mitä muuten tarkoittaa "täällä kipuileminen"?
"2.Tieto on peräisin minulta itseltäni, tapaan todellakin työssäni päivittäin mainitsemiani ihmisiä. Sinun elämänhallinnastasi en tiedä, mutta alan epäillä..."
Edellisessä viestissäsi viittasit ensin minuun ja välittömästi sen jälkeen "tällaisiin ihmisiin" joita on elämänhallinta täysin kateissa. Ts. siis väitit, että minullakin elämänhallinta on kateissa.
Voit toki epäillä minun elämänhallinnastani mitä lystäät, mutta kerro kuitenkin mitä tuolla epäilemälläsi elämänhallinnan kateissa olemisella minun kohdallani tarkoitat?
"... 3.Ammatti-ihmisten arvostus ei ole kovin korkealla tasolla, siihen voi olla kohdallasi monta syytä, joita en lähde tässä erittelemään..."
Vihjaat mahdollisiin syihin, mutta et kuitenkaan suostu suoraan kertomaan mitä tarkoitat?
"... 4.Laitoin sanan potilas sitaatteihin siksi, etteivät he, keiden kanssa/hyväksi teen töitä, ole potilaita..."
Silloin olisi korrektia puhua asiakkaista eikä "potilaista".
"... 5.Mitä tulee "toistavat samoja lauseita kuin papukaijat" ks.kohta 3.
6.Joillakin on todellisuudentaju hämärtynyt, jos ei papukaijamaisesti toistetut lauseet tuota mitään tulosta (miksipä ei voisi kukin kohdallaan kokeilla lyhyttä, ytimekästä neuvoa..hei nyt..haloo!??)..."
???
Vika on joko todellisuudentajussani tai jossakin muussa krempassa, mutten ymmärrä mitä tuolla lauseellasi.
"... 7.Jos joku sanelee "selvät sävelet", niin apua tarvitsevan kannattaa käyttää kysymystä "miten?", jos ei ymmärrä miten käytännössä toimitaan jos ei esimerkiksi nukuta tai ruoka ei maistu..."
En tiedä minkälainen koulutus sinulla esimerkiksi masennuksen hoitoon liittyen on, mutta omakohtaisesta kokemuksesta voin vakuuttaa, etteivät hyvääkään tarkoittavat "käytännön ohjeet miten toimitaan jos ei nukuta" auta vähääkään.
"... 8.Tavalinen elämä on MONELLE vaikeaa, en mielestäni kirjoittanut masentuneista mitään (luetko kenties jollain vääristävillä laseilla vai muuttuuko asia matkalla?)..."
Viittasit ensin minuun ja sen jälkeen kirjoitit niin elämänhallinnan kateissa olemisesta kuin tavallisen elämän vaikeudestakin.
"... 9.En kirjoittanut sinusta, kun mainitsin tavallisen elämän viettämisen vaikeuden..."
Viittasit ensin minuun - ja sen jälkeen jatkoit samaan pötkyyn niin elämänhallinnan kateissa olemista kuin tavallisen elämän vaikeuksistakin. Luepa oma viestisi uudelleen ja mieti mitä oikeastaan kirjoitit ja oliko se sama asia jota tarkoitit.
"... Tosin näyt sinäkin halveksivan yksinkertaisia ohjeita..."
En tiedä mitä tarkoitat "yksinkertaisilla ohjeilla".
"... 10.Teen monipuolista työtä suurella sydämellä päihdeongelmaisten, mielenterveyshäiriöistä tai mielisairauksista kärsivien sekä aivovammojen jälkiseurauksista kärsivien kanssa. Omaan myös omakohtaista kokemusta sekä itsestäni että perhepiiristä."
Sujuvasti väistät kysymyksen siitä millä koulutuksella työtäsi teet.
"Sinulle "kellastunut" toivon sopuisampaa eloa ja vastaanottavaista mieltä."
Ja minä toivon hartaasti, ettet toteuta viesteissäsi esiintuomiasi ajatuksia ainoankaan masennuspotilaan hoidossa.
Minusta on hyvä että tästä keskustellaan. Minulla on psykologian kandin opinnot takana (mainitsen vain tämän siksi että olen katsellut näitä asioita tieteellisestikin eli omasta mielestäni suht objektiivisesti), olen vetänyt useamman vuoden mielenterveysryhmää ja olen ollut 15-vuotiaasta asti kroonisesti masentunut. Ja olen omien ja ryhmäläisten kokemusten valossa joutunut toteamaan että mielenterveyshoito on monelta osilta niin vääristynyttä. Yksi esimerkkini on että tänä keväänä odotin innolla psykiatrille pääsyä, mutta pettymys oli suuri kun psykiatri oli jo etukäteeen päättänyt hoitomuodon ennen keskusteluamme ja ei suostunut puhumaan muusta kuin itse ennalta valmistelemistaan aiheista. Kun yritin puhua hänelle keskittymiskyvyn puutteesta ja vaikeuksistani töissä hän vain kuittasi aiheen "kaikilla meillä on keskittymisvaikeuksia". Hänen mielestään pärjään hyvin elämässäni koska olen projektinjohtaja. En oikein tiedä mistä hän tuollaisen on saanut päähänsä, koska en todellakaan ole mikään projektinjohtaja (ja eikö projektinjohtajat sitten masennu?). Hän määräsi minulle lääkkeet vaikka olen kokeillut jo yli kymmentä lääkettä, joista yksikään ei ole auttanut. Sen lisäksi hän sanoi että minun kuuluu mennä terapiaan. Lopuksi hän sanoi ettei hänen tarvitse nähdä minua uudestaan. Mutta tulikin sitten selväksi kuukausien jälkeen ihan sattumalta, ettei kukaan ole laittanut terapialähetettäni eteenpäin, joten pääsin vasta nyt joulukuussa jonottamaan. Lääkkeitä kokeilin noin kolme kuukautta hirveillä sivuvaikutuksilla ja masennus itseasiassa paheni niiden aikana. Nyt minulla ei ole vakituista hoitosuhdetta kun kukaan ei tiedä mitän minun kanssani pitäisi tehdä. Yksi lääkäri sanoikin ettei ole enää mitään muuta apua,j ota sinulle voitaisiin tarjota.
Ihan ensimmäinen avunhakemisyritykseni johti minut a-klinikalle, vaikka minulla ei ole alkoholiongelmaa!! A-klinikan hoitaja sanoi että sinähän näytät ihan hyvin pärjäävältä. En ymmärrä yhtään miksi masennuspotilas laitetaan a-klinikalle. Jatkoin sitten kuitenkin avun etsintää, joka vei minut sairaanhoitajan (joka oli valmistumassa psykiatrian erikoishoitajaksi, tai mikä se oikea ammattinimike nyt onkaan) luo, joka aloitti ns terapian kanssani. Sillä ei ollut mitään erityistä tarkoitusta. Kunhan juttelimme joka viikko kunnes hoitaja päätti nämä sessiot kanssani vaikken ollut sen kummemmassa tilassa.
Olen ottanut joka ikisen avuntarjouksen vastaan, mutta mikään ei vain auta kun kenelläkään ei ole aikaa tai halua tutkia kaikkia hoitomahdollisuuksia. Minua siis pallotellaan terveysalanammattilaiselta toiselle ilman mitään jatkuvuutta. Ja väkisinkin näin vuosikausien jälkeen on hoito-optimismi kadonnut ja skeptismi tullut tilalle.
Olen kuitenkin tullut siihen käsitykseen, että Kellastunut käy terapiassa.
Ei tunnu Kellastunut reilulta, että purat frustraatiosi meihin muihin masentuneisiin, joilla on muutenkin kestämistä.
Kyllä meiltä masentuneiltakin voi vaatia hyviä käytöstapoja. Ei muita tarvitse loukata ja ivata, vaikka itsellä on paha olo. Masennus ei oikeuta töykeisiin ja epäystävällisiin kirjoituksiin.
Pystyisit Kellastuntut parempaan käytökseenkin ja saisit siten omia tärkeitä asioita edistettyä. Eikä meille muille tulisi niin paha mieli kirjoituksistasi. Kaikki voittaisivat.
-
Nimimerkki "Olen ymmärtänyt" kirjoitti:
"Olen kuitenkin tullut siihen käsitykseen, että Kellastunut käy terapiassa..."
Olet ymmärtänyt aivan oikein.
"... Ei tunnu Kellastunut reilulta, että purat frustraatiosi meihin muihin masentuneisiin, joilla on muutenkin kestämistä...."
Kerropa nyt ensin keneen masentuneeseen olen purkanut frustraatioitani ja miten?
"... Kyllä meiltä masentuneiltakin voi vaatia hyviä käytöstapoja...."
Missähän kohtaa en ole mielestäsi noudattanut hyviä käytöstapoja - ja mitä hyvää/hyviä käytöstapoja olen rikkonut?
"... Ei muita tarvitse loukata ja ivata, vaikka itsellä on paha olo..."
Ketä olen loukannut tai ivannut?
"... Masennus ei oikeuta töykeisiin ja epäystävällisiin kirjoituksiin..."
Ei tietenkään, mutta miksi sinä nyt esität perustelemattomia (ja perusteettomia?) syytöksiä? Kuuluuko tuollainen hyviin käytöstapoihin?
"...Pystyisit Kellastuntut parempaan käytökseenkin..."
Kerro jo vihdoinkin missä olen käytöstapoja rikkonut?
"... ja saisit siten omia tärkeitä asioita edistettyä. Eikä meille muille tulisi niin paha mieli kirjoituksistasi..."
En ole vastuussa sinun mielialastasi.
Sinä toisaalta olet vastuussa omista kirjoituksistasi (niin kuin minäkin omistani) ja tuollaiset perustelemattomat syytökset joita heittelet eivät todellakaan ole hyvien käytöstapojen mukaisia.
"... Kaikki voittaisivat."
Sinun mielestäsi minun pitäisi ruveta kirjoittamaan jotenkin niin, ettei sinulle tule paha mieli - vaikka et edes kerro missä viestissäni olen muka käytöstapoja rikkonut!
Huokaus.
Eli Kellastunut on saanut ja saa terapiaa ja apua omaan masennukseensa, hyvä niin.
Minusta meidän kaikkien täällä ja erityisesti täällä masennuspalstalla pitäisi kirjoittaa niin, että kenenkään mieltä ei pahoiteta.
Jos luet itse viestejäsi, Kellastunut, ovatko ne sellaista tekstiä, mitä haluaisist vastauksiksi omiin viesteihisi?
-
Nimimerkki "Kirjoitellaan" kyseli:
"... Jos luet itse viestejäsi, Kellastunut, ovatko ne sellaista tekstiä, mitä haluaisist vastauksiksi omiin viesteihisi?"
Ei minulla mitään sitä vastaankaan olisi.
Mikä sinua minun kirjoituksissani lopultakin mättää? Valitat, muttet kerro missä on vikaa ja mitä haluaisit.
En ole, enkä voi olla, vastuussa kenenkään mielialasta - etenkään jos ei edes kerrota mikä viesti ja mikä asia viestissä on mielestäsi väärä tai hyvien tapojen vastainen.
Sen haluan vielä sanoa, että perustelemattomien syytösten esittäminen on hyvien tapojen vastaista.
-
Mitä ketjun aloittajalle kuuluu, saitko kirjoitetuksi hoitosuunnitelmapyyntöä?
Sosiaalityön teoriapohja on vahvasti psykoterapeuttisessa työskentelyssä, koska se kehitettiin noin sata vuotta sitten tilanteessa, jossa amerikkalaiset traumatisoituneet sotilaat tarvitsivat apua ja tukea arjessa selviämiseen. Toisin kuin yleisesti luullaan, sosiaalityötä tehdään muillakin sektoreilla kuin toimeentulon ja lastensuojelun aloilla. Sosiaalityöllä ja terapeuttisella työllä on vahva yhteys ja on erittäin valitettavaa, että ketjun aloittanut henkilö katkaisi hoitosuhteensa luullen sosiaalityötä joksikin muuksi kuin mitä se on. Itse olen työskennelyt useita vuosia psyk.poliklinikalla ja työnkuvani muodostuu terapiatyöstä, kuntoututusasiantuntijuudesta sekä sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluihin liittyvästä ohjauksesta. Vaikka yliopistossa suoritetut sosiaalityön opinnot antavat jo pätevyden terpeuttiseen työskentelyyn, moni psykiatrian sektorilla työskentelevä sosiaalityöntekijä lisäkouluttautuu myös psykoterapeutiksi. Korostettakoon, että psykiatrit, psykologit tai psykiatrian sairaanhoitajat eivät ole automaattisesti psykoterapeutteja vaan psykoterapiakoulutus on aivan oma koulutuksensa. Oma asiakaskuntani muodostuu pääosin masennuspotilaista ja olen poliklinikallamme ainut, jolla on myös pyskoterapiapätevyys.
Laitan tähän ketjuun oman viestini näin myöhään, koska joku voi löytää tämän Googlen kautta, niinkuin minäkin.
SOSIAALITYÖNTEKIJÄNI PSYK. POLILLA:
Tallensi aikaisempia tietojani (joita ei ollut julkisella sektorilla tiedossa, esim. yksityiseltä lääkäriltä saadut lausunnot). Lisäksi kyseli kokonaisvaltaista senhetkistä elämäntilannettani. Laittoi vastaamaan muutamiin kyselyihin, joiden tulokset menivät lääkärille. Näin siis 3 kertaa. Sen jälkeen lääkäriaika. Jos kaiken edellä mainitun olisi tehnyt lääkärillä, olisin saanut lääkäriaikoja todella harvoin, jonot ovat pitkiä. Näin ollen avunsaanti olisi viivästynyt pelkkien käytännön asioiden pyörittelyn takia. Tiedot menivät lääkärille suoraan ja helposti, eikä tarvinnut tuhlata erikoislääkäriaikaa epäolennaisiin asioihin.
Ideaalinen tilanne olisi tietenkin ollut se, että lääkäriaikoja olisi saanut viikon välein. Näin ei kuitenkaan tässäkään kaupungissa ole. Mieluummin siis sosiaalityöntekijälle alkukartoituksiin, kuin kuukausien viivästyminen.
Moikka kaikille. Hengissä.
Terveysalan ihmiselle terkut: uni- ja ruoka oli tosiaan vähän hakusessa. Saattoi johtua siitä, että unettomuuteni oli äärimmäisen vaikeaa, eikä sitä korjattu vain asenteella. En katso että olen keneltäkään anteeksipyyntöä velkaa. Unettomuuteeni liittyi vaikeita painajaisia johtuen posttraumaattisesta stressistä, jota ei osattu oikein diagnosoida heti. Kyseinen työntekijä teki siitä vielä vaikeampaa.
Tosiaan, jatkoin toisen psykologin pyynnöstä käyntejäni kyseisellä sosiaalityöntekijällä, jotta saisin tarvitsemani psykoterapialausunnon. T'ämä sosiaalityöntekijä siis toimi psykologinani, ei muuten. Ammattitaitoa hänellä ei ollut tarpeeksi minun hoitamiseeni ja kävin aika koulun läpi. Hän mm. keskeytti, kielsi puhumasta asioista, teki omia johtopäätöksiä ja ilmeet ja eleet olivat jatkuvasti ristiriidassa keskenään. Välillä hän oli kauhistunut, välillä inhottunut. Raiskauksesta yrittäessäni kertoa hän keskeytti ja käski olla ajattelematta sitä. Toiselta psykologilta sain sitten tarvitsemani avun sekä kesälomatauosta, jossa sukulaiset teki intervention ja otti hoitoonsa. Yritin itsemurhaa jossain vaiheessa hoitoa, mutta se meni "pieleen", onnekseni. Jos olisin ollut viisas, olisin tosiaan ollut menemättä ollenkaan.
Lopussa ja paremmassa kunnossa nostin kissan pöydälle kaikista asioista, joissa tunsin hoidon mennen pieleen. Järkytin häntä ilmeisesti kovasti, koska hän alkoi näyttää shokkioireita hokemalla samaa lausetta, että hoidosta on varmasti ollut jotain hyötyä minulle. Useasti. Siitä olen pahoillani, mutta en siitä, että ehkä tästä minun kohtaamisestani hänen kanssaan on ammattillisuuden kasvun kannalta jotain hyötyä. Se miten hän voi rikkoa on tuhat kertaa pahempi kuin yksi hankala asiakas, joka kertoo omista kokemuksistaan suoraan.
Mutta nyt, kunnossa :) Elossa! Ja trauma läpikäytynä!