K-supermarket Annika

ruokakauppana

En tiedä moniko teistä käyttää K-supermarket Annikaa vakituisena (tai vähemmän vakituisena) ruokakauppana,mutta olisi kiva kuulla onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia.

Eli asiaan.Olen itse käyttänyt Annikaa lähikauppana n. 5 vuotta eli sen ajan mitä olen Varissuolla asunut. Nyt kuluneen puolentoista vuoden aikana olen törmännyt muutamaan seikkaan jotka ovat ainakin minut saaneet vaihtamaan pikkuhiljaa S-ryhmän kauppoihin,ainakin mitä elintarvikkeisiin tulee.Muutokset Annikan toiminnassa olen valitettavasti huomannut vasta kuluneen vuoden aikana kun kauppa siirtyi Itärissä muutaman metrin toiseen suuntaan,saattaa toki kauppiaan muuttumisessakin olla omat syynsä....

Joka tapauksessa ohessa muutama aika törkeä epäkohta,varsinkin kun on kyseessä elintarvikkeita myyvä kauppa:

1.Annika myy vanhentuineita elintarvikkeita.Sain huomata asian taas kun ostin kyseisestä puljusta maanantaina sämpyläjauhoseosta,mutta huomasin epäkohdan vasta tänään.Eli jauhoissa oli parasta ennen päivämäärä 28.2.2009,mutta silti jauhot oli hyllyssä myynnissä täyteen hintaan.Eipä tullut mieleen edes tarkistaaa pe-päivämäärää,vaikka olen Annikassa asioidessa oppinut katsomaan päivämääriä,koska ei ole ensimmäinen kerta kun Annika myy vanhaa tavaraa tuoreena ja täydellä hinnalla.
Valitettavasti mulla ei enää ollut kuittia jolla olisin voinut mennä puotiin peräämään uutta ja tuoreempaa tavaraa,ja jauhot nyt kumminkin oli "puhtaita" ja käyttökelpoisia.Aikaisemmin olen ostanut (vahingossa) Annikasta päivän vanhaa maitoa,ja kun menin valittamaan asiasta,kassa tokaisi vaan "ei voi mitään",eikä kauppiastakaan kuulemma juuri silloin saanut paikalle kun oli paperitöitä.

2.Varastelevat kakarat.Huikean törkeää katsoa kun herrasväen kullaanuput varastaa ihan pokkana kaupasta karkkia,jätskiä,virvoitusjuomia jne. Jos vanhemmat sattuu olemaan mukana,varastelu ei ole ihan niin törkeää jos ja kun lapset sattuu olemaan keskenään Annikassa "ostoksilla".Irtokarkkeja syödään suoraan laarista,jätskiä otetaan pakastealtaasta ja syödään hyllyjen välissä ettei tarvitse maksaa,samoin virvoitusjuomia ja mehuja suoraan hyllyistä ja samoin juodaan hyllyjen välissä samalla kun häiriköidään muita asiakkaita.Ja tätä tekee niin mamujen kakarat kun meikäläistenkin ipanat.Henkilökuntaa ei edelleenkään kiinnosta,"ei voi mitään" tokaistaan tähänkin ja jatketaan sitä hitaan matelevaa työtä turhantärkeänä.

3.Paska palvelu,ystävällisiä myyjiä/kassoja on tasan tarkkaan kaksi.S-markettiin verrattuna Annikassa on AINA hillittömät jonot,meni sinne mihin aikaan päivästä tahansa,ja iltapäiväruuhkan aikaan siellä tuntuu olevan kasssoilla aina jumalattomat jonot ja enemmistö kassoista kahvitauolla.Tai hyllyjen välissä lusmuilemassa,mukamas hyllyjä täyttämässä ja vähät välitetään vaikka kahden kassan jonot menisi seinän läpi.Kauppa-asiointi Annikassa vaati joka kerta vähintään tunnin ellei enemmänkin,kun vastaavasti S-marketissa selviää ripeiden kassojen ansiosta parhaimmillaan vartissa.Vituttaa jo pelkkä ajatuskin Annikan etanamaisista kassoista,jotka jopa saattavat ruveta kesken asiakaspalvelun suunnittelemaan viikonloppumenojaan ja asiakkaan maidot ja jauhelihat kävelee itekseen kotiin.

Toivoisin saavani asiallisia kommentteja,onko muille Annikassa kävijöille sattunut samaa eli vanhentuneiden elintarvikkeiden myyntiä ja oletteko törmänneet varasteluun ja mitä mieltä yleensäkin olette palvelusta.Enkä nyt kaipaa näitä muuta muualle-ja vaihda kauppaa-vastauksia.Ja se ei ole syy huonoon palveluun että joutuu olemaan sen pakollisen 8 tunnin lisäksi muutaman ylityötunnin työmaalla,iktsekin sattumoisin olen töissä ja kymmenen tunnin työpäivä on useimmiten ihan normaalia.Ja mitä varasteluun tulee,niin sekin osaltaan nostaa kuluttajahintoja maailmanmarkkinatilanteen lisäksi,jokaisen varastetun namusen,jätskin ja virvoitusjuoman maksaa aina kuluttaja.

30

4079

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-vakkelainen

      Ei tarvitse pitää valikoimia / lajitelmia kunnossa ja ajantasalla. Katso asiakaspohjaa niin huomaat miksi: Suomalaisia juoppoja. Korvauksilla ostetaan kaljaa, makkaraa ja tupakkia. Juopoille riittää myös vanhentunut einesruoka jne. On vaan Keskolle melkoinen imagotappio pitää kauppaa varissuolla ja hoitaa se noinkin heikosti.

      • kaupassa sattuu päivittä

        asiakkaina olemaan alkon kuluttajia,muukalaisia jne,että tuotteet ovat vanhentuneita,hyllyt epäjärjestyksessä,kassoja vain kaksi jne.

        Asuakkaiden laatu,uskonto,syntymämaa jne. ei vaikuta niihin asioihin/ei ainakaan pitäisi,mitä aloittaja kirjoitti.

        Mutta mieluisia ostohetkiä niin oman maan asukeille ja muualta muuttaneille.Rehellisyys maan perii.

      • imagotappio?

        No jos Keskolle on imagotappio pitää ruokakauppaa Varissuolla,voitko kertoa miksi TOK avasi S-marketin Vakkelle sen jälkeen kun Tradeka osti Ruokavarasto-ketjun? Käsittääkseni juuri Siwa on oikein juoppojen paratiisi ja suoraan sanottuna pelkkä kaljakauppa mistä haetaan korvauksilla sitä kaljaa,tupakkaa ja vanhentuneita eineksiä.

        Mutta niin lähti Varissuolta Siwa kuin kuppa Töölöstä ja tulalle tuli Osuuskaupan S-market,jolla ei kirjoituksestasi päätellen edes ole potentiaalista asiakaskuntaa Vakkella.Ja ainakaan yleisen mielipiteen ja käsityksen mukaan Varissuolla asuu paskasakkia,ja eikö tuo TOK ole perinteisesti ollut porvareiden kauppa?

    • 1/2 vuotta pe/pvm=vanhaa

      kirjallisesti niin paperityöt lisääntyvät.
      Maksoitko jauhoista täyden hinnan?.

      • totta tosiaan

        täyden hinnan jauhoista,ja kuten kerroin huomasin asian kotona eilen,eikä kuittia ollut tallella jotta olisin voinut mennä kauppaan valittamaan.

        Laitoin kyllä palautetta kauppiaalle netin kautta,vitutus vaan kasvoi kun olin palautteen lähettänyt ja ruudulle ilmaantui teksti "palamme asiaan myöhemmin".

        Onhan se niinkin että enemmistö Annikan asiakkaista on näitä korvauksilla kaljaa oastavia metsäpubilaisia joille on sama onko se jalostajan hernekeitto tuoretta vaiko vuoden vanhaa ja loput noita mamuja jotka vaan ilahtuu riisissään olevista madoista,mutta silti....

        Kummasti S-ryhmä on onnistunut ruokamarkettinsa pitämään siistinä ja toimivana,vaikka Varissuolla ollaankin.Jotenkin vaan tuntuu että ihan yleisestikin Kesko tuntuu pitävän asiakkaita pilkkanaan ja viis veisaa siitä mitä myy. Täällähän oli jokin aika sitten aika kiivas keskustelu Ravattulan Cittarista,joka oli ilmottanut jostain lihasta,jota ei sitten kai ollutkaan tarjouksessa ja jos oli niin jumalattoman pieni erä.

      • yks tyyppi vaan
        totta tosiaan kirjoitti:

        "ja loput noita mamuja jotka vaan ilahtuu riisissään olevista madoista,mutta silti...."

        heh hee, meinas kahvit lentää näytölle :)

      • paljastaa
        yks tyyppi vaan kirjoitti:

        "ja loput noita mamuja jotka vaan ilahtuu riisissään olevista madoista,mutta silti...."

        heh hee, meinas kahvit lentää näytölle :)

        Tänään Hesarissa "suuren marketin" tuoretiskin kauppias kertoo mm. seuraavia kammottavia tarinoita:

        - Kalaa raijataan päivästä toiseen kylmävarastoon ja takaisin tuoretiskille. Vielä päivien kuluttua myyjän käsketään sanoa asiakkaalle, että kala on eilen pyydystettyä!?

        - Kertomuksen mukaan saman marketin kylmähyllyyn oli jäämässä myymättä huomattava määrä marinoimatonta sianlihaa - liha oli alkanut osittain tummentua. Kertapakkaukset käskettiin avata, marnoida ja pistää tuoretiskille korotetuin hintalapuin. Myöhemmin liha oli sielläkin alkanut tuoksua epäilyttävästi, jolloin voimakasta marinaadia käskettiin lisätä, niin ettei takuulla haise!?

        Kaikki tapahtuu väärien tai ylimitoitettujen tulostavoitteiden saavuttamiseksi!?

      • kaupan...
        paljastaa kirjoitti:

        takahuoneessa kauppias pesi Camping-lenkkimakkaroita kun oli päivämäärä mennyt umpeen ja totesi paikalle sattuneelle kaupparatsulle, että "huomenna meillä on Camping-irtopalat lihatiskillä tarjouksessa".

      • ihmettele,
        kaupan... kirjoitti:

        takahuoneessa kauppias pesi Camping-lenkkimakkaroita kun oli päivämäärä mennyt umpeen ja totesi paikalle sattuneelle kaupparatsulle, että "huomenna meillä on Camping-irtopalat lihatiskillä tarjouksessa".

        tai oikeastaan ihmettelenkin.No kuitenkin.

        Tässä taannoinhan vinguttiin Uusepesulan ruokakassien jaon jälkeen miten kasseissa oli päiväyksiltään vanhaa tavaraa.Asiaa puolusteltiin sillä,että tavara on ollut pakkasessa ja otettu sieltä ja laitettu kasseihin joita sitten jaettiin vähäosaisille.Toisaalta en kummastele ollenkaan päiväysvanhoja elintarvikkeita pummien ruokakasseissa,sama se mitä ne juopporetkut syö (jos syövät ollenkaan) kun enimmäkseen ne kumminkin juo.Näyttäähän sitä kauppiaatkin myyvän mennen tullen vanhaa tavaraa täydellä hinnalla,ellei peräti kalliimmalla,ja juuri tähän tyyliin että lenkkimakkarat pestään takahuoneessa ja laitetaan kalliilla hinnalla irtomyynnillä tiskiin.

        Se vaan pistää miettimään miten nykyisin terveystarkastajat toimii.Eikö ne enää nykyisin tee mitään tarkastuksia elintarvikeliikkeisiin,ravintoloihin ym.,vai saako ihmisille tosiaan myydä nykypäivänä herraties mitä moskaa?Ei siinä paljoa käsienpesu saippualla auta jos saat ruokamyrkytyksen vuosi sitten teurastetusta lihasta joka on kaiken kukkuraksi sulatettu ja pesty pariin kolmeen kertaan.Kaikki nyt ei kuitenkaan ole näitä korvauksilla elelviä juoppoja joilla leijonanosa rahoista menee kaljaan ja röökiin ja tonnikalapurkkiin - joka sekin ostetaan kerran kuussa.

      • 1/2 vuotta pe/pvm=vanhaa
        totta tosiaan kirjoitti:

        täyden hinnan jauhoista,ja kuten kerroin huomasin asian kotona eilen,eikä kuittia ollut tallella jotta olisin voinut mennä kauppaan valittamaan.

        Laitoin kyllä palautetta kauppiaalle netin kautta,vitutus vaan kasvoi kun olin palautteen lähettänyt ja ruudulle ilmaantui teksti "palamme asiaan myöhemmin".

        Onhan se niinkin että enemmistö Annikan asiakkaista on näitä korvauksilla kaljaa oastavia metsäpubilaisia joille on sama onko se jalostajan hernekeitto tuoretta vaiko vuoden vanhaa ja loput noita mamuja jotka vaan ilahtuu riisissään olevista madoista,mutta silti....

        Kummasti S-ryhmä on onnistunut ruokamarkettinsa pitämään siistinä ja toimivana,vaikka Varissuolla ollaankin.Jotenkin vaan tuntuu että ihan yleisestikin Kesko tuntuu pitävän asiakkaita pilkkanaan ja viis veisaa siitä mitä myy. Täällähän oli jokin aika sitten aika kiivas keskustelu Ravattulan Cittarista,joka oli ilmottanut jostain lihasta,jota ei sitten kai ollutkaan tarjouksessa ja jos oli niin jumalattoman pieni erä.

        Kuitti heitetään pois, tavaran tarkastuksen jälkeen kotona.
        Metsien miehetkin on asiakkaita, eikä heillekkään voi myydä mitä sattuu.
        Kauppa ei voi syyllistyä minkäänlaiseen syrjintään, mielipiteistäsi riippumatta.......

      • EEEWEDXXXCXS
        totta tosiaan kirjoitti:

        täyden hinnan jauhoista,ja kuten kerroin huomasin asian kotona eilen,eikä kuittia ollut tallella jotta olisin voinut mennä kauppaan valittamaan.

        Laitoin kyllä palautetta kauppiaalle netin kautta,vitutus vaan kasvoi kun olin palautteen lähettänyt ja ruudulle ilmaantui teksti "palamme asiaan myöhemmin".

        Onhan se niinkin että enemmistö Annikan asiakkaista on näitä korvauksilla kaljaa oastavia metsäpubilaisia joille on sama onko se jalostajan hernekeitto tuoretta vaiko vuoden vanhaa ja loput noita mamuja jotka vaan ilahtuu riisissään olevista madoista,mutta silti....

        Kummasti S-ryhmä on onnistunut ruokamarkettinsa pitämään siistinä ja toimivana,vaikka Varissuolla ollaankin.Jotenkin vaan tuntuu että ihan yleisestikin Kesko tuntuu pitävän asiakkaita pilkkanaan ja viis veisaa siitä mitä myy. Täällähän oli jokin aika sitten aika kiivas keskustelu Ravattulan Cittarista,joka oli ilmottanut jostain lihasta,jota ei sitten kai ollutkaan tarjouksessa ja jos oli niin jumalattoman pieni erä.

        iHAN ENSIMMÄINEN ASIAHAN ON SE, ETT,...KAUPPIAAN TULEE AINA OLLA REHELLINEN ASIAKASTA KOHTAAN. VILPINTEKO MISSÄ TAHANSA ASIASSA LYÖ EPÄLUOTETTAVUUDEN LEIMAN. ITSE HENK KOHTAISESTI UNOHDAN KAUPAN, IHMISEN SAMAN TIEN, JOS HUOMAAN EPÄREHELLISYYTTÄ.

        REHELLISUUS MAAN PERII EPÄREHELLISYYS HELVETIN, KADOTUKSEN.

    • Varissuollainen

      Ei nyt pidä ihan noin ilkeitä meitä Vakkelaisia kohtaan olla olen asunut täällä jo useamman vuosikymmenen.
      Annikassa kyllä käyn melko harvoin eli siirryin S-marketin asiakkaaksi.
      Kyllä näitä kotimaisia kaljanostajia kuin myös maahanmuuttajia riittää Turussa ainakin joka kaupunginosaan et silleen. Ja varmaan myös muihin isompiin kaupunkeihin. Ehkä ei sentään maaseudulle joten muuttakaapa sinne jotka ette maahanmuuttajien naapurissa halua asua.

      • matulaahmminhhammm

        HALISISSA MAAHANMUUTTAJIEN JA VÄHÄOSASAISTEN GHETTO. SIELLÄ KAIT YKSI AINOA PIENI KAUPPA, SIWA TAI JOKU VASTAAVA. KAUPPOJA EI VOI SINNE LISÄTÄ KUN RYÖSTETÄÄN.

    • DidSaleyi

      Varissuollainen
      26.12.2014 11:01
      Ei nyt pidä ihan noin ilkeitä meitä Vakkelaisia kohtaan olla olen asunut täällä jo useamman vuosikymmenen.

      Annikassa kyllä käyn melko harvoin eli siirryin S-marketin asiakkaaksi.

      Kyllä näitä kotimaisia kaljanostajia kuin myös maahanmuuttajia riittää Turussa ainakin joka kaupunginosaan et silleen. Ja varmaan myös muihin isompiin kaupunkeihin. Ehkä ei sentään maaseudulle joten muuttakaapa sinne jotka ette maahanmuuttajien naapurissa halua asua.
      ------------------------------------------------------
      Totta, ja hyvin sanottu ei teidän tarvtise puhua maahanmuutajista, koska tää ei oo maahanmuuttajien syy kauppa myy vanhentynyt ruokaa ja maahanmuuttajatkin osaa lukea ja katsoa milloin ruoka vanhenee eikä ne ostaa mitä vaan ja heittää rahat roska koriin.

    • OikeisiinKauppoihin

      Ei Suomalainen muslimien BASAAREIHIN mene!

    • Dockery

      Johtui kauppiaasta joka oli suoraan sanottuna mitään sanomaton, mistään ei välittänyt jne jne, surkeaa johtamista. Puhun kokemuksella joten tiedän mistä puhun . Nykyään annikassa on mahtavat kauppiaat, mikäli asut yhä varissuolla niin tule Annikaan se on nykyään mahtava kauppa ja s-market lopettaa kohta.

    • hermannixis

      Tuskinpa Varissuolla asuu ns. herrasväen kakaroita! Väärin kasvatettuja sen sijaan paljonkin. Ikinä en ole kuullut Varissuon herrasväestä...

      • manda100

        surkeeta kaupankäyntiä kun s-kauppa hävis, k-kaupalle kilpailija vain Varissuolle, töykeää käytöstä, jos huomauttaa vääristä hinnoista, ei ne tule kassakuittiin mitä on hyllyissä, niskojen nakkelua ja kassan kommentointia, ettei heille kannata sanoa, toki siinnä se on virhe korjattava......en koskaan ole muussa kaupassa törmännyt noihin vääriin hintoihin, toki erheitä sattuu kaikille, mutta ei tuossa määrin jo vuosia, Prismassa en tosin ole koskaan huomannut enkä Lidlissä, ja jos onkin, niin osaa kyllä kassa ja myyjä toimia asiallisesti, eli huono juttu jäädä yhden kaupan varaan näinkin isolla asuinalueella, monet ovat siirtyneetkin tarkoituksella kaemmaksi asoimaan....oliskohan myyjät pantava koulutukseen kauppiaan toimesta, auttaskohan se, tuskin

      • BTW1
        manda100 kirjoitti:

        Eikä tuosta puljusta kannata mitään suurempia ostoksia tehdä kun tienaa helposti bensakulut kun menee Prismaan, Lidliin tai Skanssiin ostoksille. Ovat sen verran korkeat hinnat Annikassa.

      • ANNIKAKALLISHINTA
        BTW1 kirjoitti:

        Eikä tuosta puljusta kannata mitään suurempia ostoksia tehdä kun tienaa helposti bensakulut kun menee Prismaan, Lidliin tai Skanssiin ostoksille. Ovat sen verran korkeat hinnat Annikassa.

        MUUTAMIA KERTOJA ANNIKASSA KÄYNEENÄ TOTESIN NIIN KORKEAN HINTATASON, JOTTA LOPETIN KÄYNNIT SIELLÄ JA SIIRRYIN MUUALLE. ANNIKASSA KISKURIHINTOJA JA LAATU IHAN LÄHESTULKOON SAMA KUIN MUISSA LIIKKEISSÄ POIKKEUKSENA JOTKIN VANHENTUNEET TUOTTEET, ELINTARVIKKEET, JOITA EI SAISI MYYDÄ LAINKAAN.

    • kaupppiaannäköinenkauppa

      Se on Annikankin hinnoittelutapa jäänyt viime vuosikymmenelle. Vain tarjoustuotteet ja K-kaupan omat tuotteet edullisia, muu jäätävän kallista.

      • JÄÄTÄVÄTHINNAT666

        JUURI NÄIN ON, JÄÄTÄVÄN KALLISTA. ITSEASIASSA EI ANNIKASSAMITÄÄN SUURTA KÄVIJÄMÄÄRÄÄ OLE OIKEESTI EIKÄ MITÄÄN JONOJA.

      • fwFDDDD
        JÄÄTÄVÄTHINNAT666 kirjoitti:

        JUURI NÄIN ON, JÄÄTÄVÄN KALLISTA. ITSEASIASSA EI ANNIKASSAMITÄÄN SUURTA KÄVIJÄMÄÄRÄÄ OLE OIKEESTI EIKÄ MITÄÄN JONOJA.

        S-marketti lopetti vieressä helmikuun lopulla niin nyt Annika varmaan sitten laittaa tuotteisiinsa "ryöstö" hinnat kun lähin isompi kilpailija on Prisma.
        No, porukka menee sitten muualle ostoksille.

    • Anonyymi

      Supermarket Annika hyvä kauppa, monipuolinen tuotevalikoima ,uutuustuotteet heti saatavilla. Löytyy tuotteet arkeen ja juhlaan. Ystävällinen palvelu , apua saa tarvittaessa. Kassapalvelut toimii nopeasti.

    • Anonyymi

      Kyllä samaa mieltä ja suurin paska on itse kauppias! Olen vaihtanut myöskin s-kauppaan..säästää melkoisen summan ja saa hyvää palvelua!

      • Anonyymi

        Kuuölut huhun että itäkeskus puretaan ja rakennetaan uusiksi..Alkokin palaa takaisin...

      • Anonyymi

        Olen täysin samaa mieltä sun kanssa ja itsekkin käyn mielummin s-kaupasss

    • Anonyymi

      Kuulin kans huhua, että koko ostari oltais purkamassa. Ois aikakin kun niin ankee, tunkkanen mesta

    • Anonyymi

      Paskat kauppiaat tai oikeastaan vain toinen osapuoli. töykeä,ylimielinen jakoppava aasialainen palvelutiskimyyjä, Räksyttää ku vihainen Rottweiler. Purkuun vaan koko liikekeskus ja uus tilalle

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe