Realismia keltsu juttuihin!!!

Asiakas 10v

Olen käynyt Keltsussa yli 10v ajan. Tuo esim. nimimerkki "Timin" kuvailema: "paljon pareja oli tänään" - tilanne on aivan mahdoton ja epäuskottava. Olen hetero, enkä missään nimessä halua, että paikka pyhitetään pelkästään homoille. Myöskään jutut joiden mukaan siellä ei koskaan käy pareja ovat puppua. Itselläni on kokemusta ainakin 10 parin kanssa sextaamisesta.

Itsekin olen käynyt siellä naisystävän kanssa yhteensä 4 kertaa: 2 kertaa naistani pani iso joukko miehia ja 2 kertaa itse panin ja sivulliset katselivat kalterin toiselta puolelta.

Tosiasia kuitenkin on, ettei siellä ole pareja kuin 1-2 kertaa viikossa.

En ymmärrä miksi nämä nimimerkit, usein TIM tai tämä matkamies69 (lienee sama tyyppi) uskottelvea,t että siellä on ollut aivat ylimaalliset orgiat ja monia periskuntia joka ilta!! . Lisäksi esiintyvät pariskuntina ja värväävät porukkaa tulemaan paikkaan,. En usko että tämä on millään lailla henkilökunnan masinoimaa mainoskampanjaa. Tämä tai nämä kaverit vain luulevat. että valehtelemalla että "pari tulee" niin saisivat oikeita pareja innostettua tulemaan mukaan. Motiivina siis oma halu päästä naiseen käsiksi.

Mutta parempi pysyä totuudessa. Tim kummppaneineen feikkaa mutta samalla tavalla feikkaa myös "vastapuoli", jonka tavoitteeva kirjoituksista päätellen on pyhittää paikka pelkästään homoille.

Homojen paikka se pitkälti opnkin, mutta hyvin moni pariskunta siellä on myöskin saanut dogging-haaraastuksilleen ihnan täyttymyksen . mukaan lukien allekikrjoittanut.... Annetaan kaikkien kukkien kukkia: mutta TiM yms. Älkää kirjoitelko tuota potaskaa, se on vahingoksi teidän omillekin pyrklimyksillenne.. KOhta kukaan ei usko että siellä voisi olla mitään "oikeasti" hauskaa tiedossa!!

-Veteraani kävijä kaiken tietää

ps. Tuo juttu "uskomaton ilta keltsussa" -juttu, jonka on lukenut melkein 28 000 lukijaa on aivan totta

14

2326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hän on netin

      suurin luuseri, lukuisineen vonkauksineen.

    • mielestä

      liioittelet itsekin kun väität että siellä on yksi tai kaksi paria viikottain. Oikeammalta kuulostaa yksi pari kahdessa viikossa koska niin harvinaista se on nähdä nainen keltsussa.

      Olen homo, mutta missään tapauksessa en halua ajaa sieltä heteroita pois sillä kyllä sinne mahtuu ihan kaikki, mutta se on ihan silkkaa valhetta että paikalla pörräisi jatkuvasti pareja naittamassa itseään muille. Sekin on ihan silkkaa valhetta että homot muka häiritsisivät heteroita ja että homot muka olisivat heteroiden munissa kiinni, tai savustamassa heteroita pois. Niin ei ole tapahtunut koskaan. Kyllä me homot ollaan ihan asiallisesti käyttäytyviä ja omissa oloissamme.

      • Mikaah77

        Kyllä keltsussa myös "kähmitään". Itse sielllä n. 7-8 kertaa käyneenä on tälläistä tapahtunut 3 eri otteeseen. Sitä en mene sanomaan ovatko nämä kähmijämiehet homoja vai bi-miehiä. Itse olen lähtenyt vaan paikalta aina pois ja kähmijät eivät ole sitten uudelleen tulleet kokeilemaan. Jostain syystä tämä kähmintä on tapahtunut alakerran alueella, yläkerran katselukoppien alueella en ole tällaiseen törmännyt. Valtaosa Keltsun porukasta on asiallista mutta muutama munankokeilija siellä pyörii. Toki ovat olleet siinä mielessä asiallisia että kun on kieltänyt niin eivät ole uudelleen tulleet kähmimään.


      • paskaa........
        Mikaah77 kirjoitti:

        Kyllä keltsussa myös "kähmitään". Itse sielllä n. 7-8 kertaa käyneenä on tälläistä tapahtunut 3 eri otteeseen. Sitä en mene sanomaan ovatko nämä kähmijämiehet homoja vai bi-miehiä. Itse olen lähtenyt vaan paikalta aina pois ja kähmijät eivät ole sitten uudelleen tulleet kokeilemaan. Jostain syystä tämä kähmintä on tapahtunut alakerran alueella, yläkerran katselukoppien alueella en ole tällaiseen törmännyt. Valtaosa Keltsun porukasta on asiallista mutta muutama munankokeilija siellä pyörii. Toki ovat olleet siinä mielessä asiallisia että kun on kieltänyt niin eivät ole uudelleen tulleet kähmimään.

        Minä olen ollut siellä vakiovierailijana paljon useammin kuin sinä tulet koskaan olemaan ja homona siellä luulisi olevan kovasti vientiä jos joku komea mies tulisi kokeilemaan munaskuita. Ikinä ei ole tullut, enkä itsekään käpälöisi koskaan yhtään ketään ellei lupaa ole annettu.

        Jos joku sinua on tosissaan käpälöinyt niin ei muuta kuin sanot ääneen kuka käpälöi ja hänet heitetään ulos vaikka sitten porukalla koska ketään kusipäätä siellä ei kaivata.

        Kumma muuten kuinka noita kähmijöitä sattuu aina heterojen kohdalle, ei koskaan homojen kohdalle.


      • Mikaah77
        paskaa........ kirjoitti:

        Minä olen ollut siellä vakiovierailijana paljon useammin kuin sinä tulet koskaan olemaan ja homona siellä luulisi olevan kovasti vientiä jos joku komea mies tulisi kokeilemaan munaskuita. Ikinä ei ole tullut, enkä itsekään käpälöisi koskaan yhtään ketään ellei lupaa ole annettu.

        Jos joku sinua on tosissaan käpälöinyt niin ei muuta kuin sanot ääneen kuka käpälöi ja hänet heitetään ulos vaikka sitten porukalla koska ketään kusipäätä siellä ei kaivata.

        Kumma muuten kuinka noita kähmijöitä sattuu aina heterojen kohdalle, ei koskaan homojen kohdalle.

        Itseäni rupee välillä ärsyttää tällä palstalla nämä väittelyt käykö Keltsussa pareja vai ei? Itse olen nähnyt että käy. Ja sitten tämä kähmintäjuttu on toinen, kähmitäänkö vai ei? Kyllä kähmitään.

        Voin kuvailla näitä tilanteita sinulle.

        Eka tapaus oli silloin kuin siellä olin katselemassa / odottamassa vuoroani reilun kymmennen muun miehen kanssa kun panokeinussa nussittiin yhtä naista. Kyseinen huonehan on melko pieni siinä sitten jökötettiin lähekkäin näiden miesten kanssa, niin yksi rupesi kähmimään munaani siinä ja yritti sitten avata viiloani. Työnsin hänen käden pois, eikö kohta taas alkanut sama juttu. En tiedä oliko hänellä tarkoituksena jotenkin "lämmitellä" minua naista varten. No siirryin toiselle puolelle ryhmää. Mies oli lyhyt varmaan joku 160-165cm.

        Toisen kerran yksi n. 35-40 mies tuli vastaan alakerrassa rupesi kähmiin ja olisi halunnut viedä minut koppiin, sanoin että en halua, no siihen se jäi. Näin tän kaverin runkkailleen jo aiemmin ylhäällä kopissa ja videonkatselutilassa.

        Viimeisin tapahtuma tapahtui ison mustan tilan edessä, onko se tila nyt sitten dark room. En ollut siellä sisällä vaan valosassa osassa. Siihen tuli n. 60 vuotias mies joka kokeili munaani housujen läpi, lähdin paikalta vaan pois.

        En sitten tiedä mistä se johtuu, että minulle on sattunut näitä puristelutapauksia? Tuskin oon niin hyvännäköinen että minusta oltaisiin niin kiinostuneita, vaikka tietysti komea olenkin.;) Eikä minulla ole mitään 30cm hevosmunaa joka pullotaisi niin näyttävästi housuista, että se saisi puristelemaan.

        Täytyy mainita tässä se mikä on myös naisten kanssakin, että ei kaikkien kanssa halua seksiä. Itse oon bi-kundi ja sanotaanko että miehet kiinnostaa 10 % ja naiset 90%. Jos puristelijana olisi ollut joku söpö 18-20v. kundi olisin voinutkin, siitä edetä vaikka koppiin hänen kanssaan. Kuitenkaan en ole kiinnostunut yli 35v. miehistä.

        Kuitenkin kähmintää siellä tapahtuu, toisia se mielyttää suunnattomasti ja toisia ärsyttää. Itselläni se riippuu kähmijästä.:)


    • Tim

      Moikka,

      minä en ole ikinä ollut Keltsussa silloin kun siellä olisi useampi pari samaan aikaan.. Itselläni ei ole syytä liioitella mitään..se että väitän että joka viikko käy vähintään yksi pariskunta, on aivan totta..Ja tämä joka väittää minua säälittäväksi vonkaajaksi, hän on väärässä..Itse vain tykkään ryhmäseksistä ja tämä on vaivaton formaatti saada niitä kokemuksia esim. Keltsun kautta..

      • Matkamies69

        Enkä ole "Tim". Olen myös käynyt Ruusussa sillointällöin n.8v ajan. Pariskuntia käy satunnaisesti,ja pitää olla kärsivällinen,mutta joskus odotus on palkittu.
        Olen myös käynyt muutaman eri Naisen kanssa,ja yhden kerran kun olimme jo poistumassa muutaman tunnin sessioista,tuli toinen pariskunta paikalle.


    • Anonyymi

      Tekisi mieli tulla tutustumaan vaimon kanssa kelsuun. Olemme 35v aviopari.
      Löytyykö vaimolle seksiseuraa?

      • Anonyymi

        Perjantaina klo 13 jälkeen siisti herrasmies paikalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perjantaina klo 13 jälkeen siisti herrasmies paikalla.

        Olemme N28v ja M29v yritämme tulla paikalle kun vaimoni haluaa porukan pantavaksi ainakin kokeilla.
        Toivottavasti on naista haluavia miehiä paikalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme N28v ja M29v yritämme tulla paikalle kun vaimoni haluaa porukan pantavaksi ainakin kokeilla.
        Toivottavasti on naista haluavia miehiä paikalla.

        Kyseinen sporttinen siisti herrasmies on paikalla noin klo 13. 🕺🏼


      • Anonyymi

        N28v ja M29v miettii samaa.
        Löytyykö naisista kiinnostuneita miehiä kiimaiselle naiselle panokumppaneiksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        N28v ja M29v miettii samaa.
        Löytyykö naisista kiinnostuneita miehiä kiimaiselle naiselle panokumppaneiksi?

        👍 suomalainen siisti , komea mies paikalla klo 13.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍 suomalainen siisti , komea mies paikalla klo 13.

        Siis perjantaina klo 13 🕺🏼


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe