Olen eronnut ihmisestä, joka on omasta mielestään olosuhteiden ja yhteiskunnan uhri. Hän on alkoholisti ja peliriippuivainen ja käyttää siekailemattaan ihmisiä hyväkseen. Hän ei halua tavata lapsiaan, mutta käy meillä säännöllisesti syömässä, kulkee kuin kotonaan, jopa varastaa minulta ruokaa ja rahaa, jos en satu olemaan kotona. Ja toki lapset päästävät isän sisälle.. Hän valehtelee useimmissa asioissa, jos jää niistä kiinni, häntä kuulema niin hävettää, mutta vain se että jäi kiinni. Minä olen kuulema tuhonnut hänen elämänsä (minua ennen hänen äitinsä teki niin), koska minä en ymmärrä enkä sääli häntä, minä olen vain ruma, läski lehmä, mutta silti aina saapuu tänne, kun omat rahat ovat loppuneet. Olen joskus maininnut, että hänessä olisi narsismin piirteitä, jolloin hän on todella loukkaantunut, koska minä vain haluan olla uhri, vaikka todellisuudessa hän on kuulema se uhri, jota kukaan ei ymmärrä. Miten hänestä pääsee eroon, loukkaamatta lapsia? Jos lapset haluavat tavata isäänsä, isä tulee meille, kun hän ei voi (halua) ottaa lapsia luokseen, edes käymään. Jos hän tulee tänne meille, hän makaa sohvalla aamusta iltaan ja syö jääkaapin tyhjäksi, ei siis todellakaan tee lasten kanssa mitään. Minä en halua olla uhri, mutta ovatko minun lapseni "tulilinjalla"? Miten tämä vaikuttaa heihin?
Kuka siis on uhri? Lapset?
Ei-uhri
13422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Alapa nyt ajattelemaan itseäsi ja lapsiasi ja antamaan itsellesi (ja lapsillesi) arvoa. Millaisen kuvan lapset saavat kahden aikuisen, vanhempiansa, suhteesta? Väärän ja vinoutuneen!
Olet eronnut miehestäsi ja silti hän kulkee kotonasi ihan kuin ennenkin. Miten sallit tämän? Sinä syötät häntä, annat hänen maata sohvallasi aamusta iltaan, annat hänelle rahaa ilmeisesti tai hän tietää ainakin missä sitä sinulla on. Tilannehan on mahdoton! Sinähän et ole alun alkaenkaan eronnut hänestä, mikään ei ole muuttunut muuta kuin ehkä paperilla. Muutos lähtee sinusta itsestäsi. Niin kauan, kun sallit miehen käyttää sinua hyväksesi hän sitä tekee. Taidat itse uskotella, että miehen on jotenkin hyvä olla lasten elämässä mukana. Laita selkeät rajat. Tuo ei ole lapsille hyväksi, eikä kenenkään muun etu, kuin sairaan miehesi.
Miehesi ei saa tulla kotiisi tuolla tavalla, hänelle on tehtävä selväksi, että koti on sinun ja lasten, mutta ei enää hänen. Tehkää selvä sopimus lasten tapaamisesta sinun kotisi ulkopuolella. Hän ei saa missään nimessä tulla kotiisi lasten "tapaamisen" varjolla, joka loukkaa sinun ja lapsiesi oikeuksia. Onko hänellä avaimet sinun kotiisi vielä? Sano lapsille, etteivät saa avata yleensäkään ovea yhtään kenellekään, ei isällekään ilman äidin kotona olemista. Sinun itsesi pitää olla läsnä antamassa lupa tai ei. Ota avaimet häneltä, jos hänellä ne vielä on.
Ehdottomasti sinun tulee laittaa rajat ja lopettaa ex-miehesi röyhkeä käytös. Hänen on tajuttava mennä hoitoon, jos ei sitä ole vielä tehnyt. Jos hän tahtoo tavata lapsia, hänen on tehtävä se raittiina, tervekuntoisena ja omassa kodissaan. Ei tulemalla sinun kotiisi milloin sattuu. Selkeät aika- ja paikkarajat.
Lapsille tuo on tuhoisa käyttäytymismalli. Opetat lapsesi hyväksymään tuollaisen elämän tyylin. Uhri teistä ei ole kukaan, on vain huonosti hoideltu asia.
Olen kaikki nämä vuodet uskotellut, että "huonokin"isä on isä ja hänen kuuluu olla lasten elämässä mukana, ilmeisesti olen vain ruokkinut tätä harhaa ja mahdollistanut ns. hyväksikäytön ruoan ja rahan suhteen. Avaimia hänellä ei ole, vaikka joskus hän jostain syystä "unohtaa" ne omaan taskuunsa, kuten autonikin avaimet, on kuulema vain lainannut, kun en ole ollut kotona. Hän on ollut hoidossa, mutta se ei ole muuttanut mitään, sinnekin hän meni vain sen takia, kun sai häädön eikä ollut muuta paikkaa, minne mennä.
Minun elämä on oikeastaan mennyt vain huonompaan suuntaan eron myötä, hän on hyvin mustasukkainen eikä todellakaan halua tavata lapsiaan. Onko tämä nyt sitten niin, että hän kyttää minua lasten varjolla, ja olisiko parempi, ettei lapset tapaisi häntä? Kun suutun ja ajan hänet kotoani pois, hän pysyykin poissa muutaman päivän, kunnes luikkii takaisin aina uudestaan ja uudestaan.. Miten kova minun pitää olla ja miten? Tuntuu kuin hän ei millään haluaisi uskoa ja päästää irti, sitä itse väsyy ja mieluummin antaa periksi, ehkä minulla ei sitten ole tarpeeksi selkärankaa. Usko pois, minua hävettää ja v-tuttaa ihan oma käytökseni, tiedän miten tyhmä olen, kun sallin tämän.
Onko tuollainen käytös sitten ihan niin kuin oikeasti narsismia, sillä hän on syyttänyt minua siitä samasta (ja minäkin osaan olla hyvin ärsyttävä) eli kumpiko meistä sitten on narsisti vai onko kumpikaan? Sen ehkä vain voi lääkäri tietää.
Eniten minua säälittää poikani, jolla on todettu laaja-alaisia erityisvaikeuksia ja se on todella vaikea paikka exälleni. Hän on joskus nimitellyt poikaamme idiootiksi ja sanonut että miehelle on todella häpeä, jos oma poika on vammainen! Poika tietää itsekin olevan hieman erilainen eikä se ole hänelle helppoa.
Se on niin hyvä toisten sanoa:"oma vikas, kun annat noin tapahtua, oletkos itse ihan tyhmä", mutta aina ei jaksa. Haluaisinkin tietää, huomaako tuollainen ihminen, miten omituista hänen käytöksensä on ja pystyykö hän muuttumaan? Hienoa olisi, jos hän voisi olla isä lapsilleen, mutta onko se vain minun toiveajattelua ja miten minä voin korjata jo tapahtuneet? Minä pärjään kyllä, mutta olenko aiheuttanut lapsilleni vahinkoa "nössöilemällä"?
oikeastaan on aivan sama kumpaa nimikettä käytät. Kunhan ymmärrät exäsi olevan häiriintynyt tapaus, ja hänestä on pyrittävä eroon. Minäkin olen aika pitkälle sitä mieltä, että huonokin isä on sentään isä, mutta rajansa kaikella. Exäsi käyttää isyyttään häikäilemättä hyväkseen sinua, ja kenties joskus myös lapsiaan vastaan, omia tarpeitaan tyydyttääkseen.
Kertomastasi päätellen kuulostaa siltä, että sinun pitäisi vain viedä taistelu loppuun, jotta saisit asettamasi rajat menemään perille - siis että exäsikin ymmärtäisi sinun olevan tosissaan. Onko sinulla itsellesi mitään ammattilaistukea, tms. Tai jotakin tukea, vertaistukea, ja sen sellaista. Koska alkoholi on kuviossa mukana, löytäisit varmasti muitakin luonnehäiriöisten alkoholistien läheisiä, joille kuvaamasi tilanne on tavalla tai toisella tuttua.
Alkoholi ei ole syy, vaan seuraus, joten senkään puoleen ei tarvitse olla ymmärtäväinen ja yrittää tukea jaloilleen. Vaikea persoonallisuushäiriöisyys synnyttää alkoholismin ja saa aikaan sen, että ihminen myös selittää käyttäytymistään viinalla. Muttei asia niin mene - persoonallisuushäiriö on ensin, sitten vasta sen oireet ja hankala käyttäytyminen.
Sinä tarvitsisit tukea siihen, ettei exäsi pystyisi syyllistämään sinua niin helposti omaan uhriuteensa vedoten. Sinä ja lapset olette hänen luonnehäiriöisyytensä ja sen aiheuttaman käyttäytymisen uhreja vaikka häntä miten elämä olisi 'potkinut päähän'. Uhriusajatuksen sisäistäminen voisi auttaa sinua asettamaan rajoja ja suojautumaan. Päättäisitkin, että nyt loppuu hyväksikäyttö ja ylitse käveleminen...
"Miten kova minun pitää olla ja miten? "
Et kai ole ollut tähän saakka ollenkaan "kova". Oli se kovuutta tai ei mutta sinun on päätettävä että miehesi loisiminen ja sinun hyväksikäyttäminen loppuu ja MYÖS PITÄÄ SE PÄÄTÖKSESI. Nythän sinä olet viestittänyt koko ajan hänelle, että ei ole itseasiassa mitään väliä sillä, mitä sinä sanot eikä sillä että olette eronneet, hän saa tulla aina takaisin. Miten hän voisi arvostaa sitä mitä sinä sanot/haluat, koska et itsekään arvosta? On varmaankin ihan turhaa luulla, että jatkuvasti elämäntapanaan toista ihmistä hyväksikäyttävä itsestään saisi ahaa elämyksen että enpä käytäkään enää hyväksi, sinun ne rajat on asetettava ja VAIN SINUN.
X-mies on selvääkin selvempi narsisti. Nämä oireet: valheet, hyväksikäyttö, ei näe itsessään mitään vikaa, halu olla huomion keskipisteenä, toisten syyllistäminen, peliriippuvuus, taitava manipuloija jne...
Itselläni on tällainen anoppi. Hän ei ole elänyt koskaan parisuhteessa (hyvä niin), eikä ole juurikaan ollut työelämässä. Lapsiaan hän pitää sylkykuppinaan. (Se niistä mukavista mummoista).
Aikansa hän terrorisoi n. 20-vuotta. Yritystä oli kohdata tällainen asenne rakkaudella se ei tehonnut, sitten kovuudella ei tehonnut sekään. Sitten ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin sanoa kylmästi välit poikki. Nyt on ollut huomattavasti helpompi olla, en vihaa enkä ole katkera. Joskus vain on tällainenkin ratkaisu monelle parhaaksi. Kummallisia valheita pulpahtaa vieläkin aina jostain, mutta mitä sillä on väliä kyllä maailmaan paskaa mahtuu.
Tuttavapiirissäni ei ole vastaavaa tilannetta, ja heidän on vaikea ymmärtää, kun en itsekään tunnu tiedostavan koko tätä kirjavaa vyyhtiä. Mutta nämä teidän viestit ovat auttaneet selvittämään, mitä olen jo itsekin epäillyt enkä minäkään näe enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin pistää välit kokonaan poikki. Minä se olen se, joka on tämän kaiken mahdollistanut ja yritän sisäistää myös sen ajatuksen, että jos hän tekee itselleen jotain (se on ollut hyvä kiristyskeino), minä en voi sitä estää. Enkä meinaa sitä ajatella sen enempää. Ja jos hänellä ei ole rahaa ruokaan (on korviaan myöten veloissa joka suuntaan ja loput rahansa juo tai pelaa), ei kai se ole minun tehtäväni enää elättää aikuista ihmistä.
Joskus vaan olen niin vihainen sekä itselleni että hänelle, varsinkin kun kuulen hänen valheistaan, mutta ehkäpä kaikki ihmiset eivät niihin puheisiin usko.
Kiitos teille, lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja toivon todella, että moni muukin (meitä varmasti on monta) pääsee vastaavasta tilanteesta pois.
Menepä Sinäkin sivustolle www.narsistienuhrientuki.info lukemaan ja kuulostelemaan muiden samaa kokeneiden fiiliksiä.
Sieltä löydät vahvasti elämänmakuisia kertomuksia ja voit tietysti kirjoittaa sinne omasikin. Tarvittaessa saat vertaistukea, sillä narsistien kanssa eläneet ja narsistien uuvuttamat (puolisot, lapset, sisarukset yms.) tietävät hyvin paljon elämästä.....
Narsisti eli narsku on ihmislaji, joka ennemmin tai myöhemmin vie fyysisen
ja/tai psyykisen terveyden uhriltaan. Sille kiusanteolle ei ole mitään määrää eikä rajaa. Kaikki vika ja syy on aina ja kaikissa olosuhteissa narskun ulkopuolella, muussa maailmassa.
Hän on itse omasta mielestään puhtoinen pulmunen, joka ei tee koskaan mitään väärin..... Älä usko tähän illuusioon, sillä se on niin kaukana totuudesta kuin itä on lännestä.
Käy myös kirjastossa kysymässä kirjastonhoitajilta uusia, viime vuosina ilmestyneitä hyviä narsisteista kertovia kirjoja, myös suomeksi löytyy. Muutaman kirjan lukeminen valaisee sinulle erinomaisesti narskun kieroutunutta maailmankuvaa. Kirjojen nimistä mieleen tulevat "Naimisissa narsistin kanssa", "Miksi aina Sinä?", "Naamiona terve mieli", "Sata tapaa tappaa sielu" ja muitakin löytyy.
Jos puolisosi uhkaa tehdä itselleen jotain (väkivaltaa, itsemurhan....) - älä ota uhkauksia kovin vakavasti.
Ne ovat yleensä henkisesti niin heikkoja yksilöitä, että eivät todellisuudessa kykene tekemään itselleen mitään, haluavat vaan muiden kiinnittävän heihin loputtomasti huomiotaan.
Minulla on narsisteista laaja kokemus, olen elänyt yli 20 vuotta narsistiperheessä eli lapsuuteni ja nuoruuteni.
Nuorena seurustelin narsismiin taipuvaisen miehen kanssa, joka niinikään uhkasi tappaa itsensä, jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla. Kuljeskeli aamuyöllä talossa leipäveitsi kädessä ja uhkasi viillellä itseään... Minä jatkoin nukkumista, kun tiesin miten surkea persoona hän todellisuudessa oli.
Nyt elämäni on hyvin, sillä olen päässyt eroon näistä kaikista elämääni vaikuttaneista narsistikiusaajista.
Sinäkin pääset eroon, kun päätät jättää puolisosi ja suoda itsellesi, uuden ja paremman elämän.
Ei ole sinun vastuullasi, jos vaikka hän tekisikin itsemurhan (luultavasti ei tee), et voi uhrata omaasi ja lastesi elämää vaikka sellainen vaara olisikin olemassa.
Itselläni oli suhde narsistin kanssa 6 vuotta, joka oli myös alkoholisti (juonut paljon kymmeniä vuosia), ja olin todella lopussa kun vihdoin viimeisillä voimillani sain suhteen poikki. Hänellä myös oli tapana loisia naisten luona ilmaiseksi, usein oli pari "vakituista" ja haaremillinen varaheiloja, mutta siitä huolimatta kun huomasi että oikeasti pyrin eroon hänestä aloitti tosi tuskaiselta kuulostavan itsemurhauhkailunsa. Se oli minullekin aivan hirvittävää. Vaikka hän sitten vajaassa viikossa oli löytänyt uuden (valmiiksi lämmitellyn varmaankin) naisen jonka luokse muutti asumaan siitä huolimatta vaatimukset takaisinpääsystä luokseni ja itsemurhauhkaukset jatkuivat.
Edelleenkin asuu tämän naisen luona (riitoja kuulemma on, kuullut olen ja ihan samat vaikeudet kuin minunkin kanssani), erosta on noin 3 vuotta, eipä oo itteensä tappanu, ihan voimissaan porskuttaa.
...tiedoista, menenkin huomenna jo käymään kirjastossa lainaamassa noita kirjoja ja käyn tuolla sivustolla, jos tästä asiasta jotain positiivista etsii, niin en todellakaan ole yksin... Te olette olleet todella vahvoja, kun olette hyvin selvinneet, mutta onko teille jäänyt mitään "jälkitauteja" noin vaikeista suhteista? Minä huomaan itsessäni sen, että on todella vaikeaa luottaa ja luoda uusia ihmissuhteita, ihan kuin olisin vainoharhainen ja epäilen usein toisen sanoja. Jossain takaraivossa raksuttaa kysymys: "puhuuko hän totta vai oliko tässä jotain valhetta?" En ole uudessa parisuhteessa, enkä halua sellaista aloittaakaan, ennen kuin saan "oman pääkoppani" kuntoon.
Onneksi te olette hyviä esimerkkejä minulle ja muille vastaavassa tilanteessa eläville, miten tästäkin selviää. Hieno juttu!
Luulen, ettei exäni onnistu tulevissakaan suhteissaan, eihän hän kuulema löydä edes tarpeeksi hyvää naista itselleen... Nyt jo vähän naurattaa!
Totaalinen uupuminen, vaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Minulla on jo ikää aika paljon ja aikaisemmassa elämässäni en ollut kärsinyt psyykkisistä ongelmista, nyt olen ollut työkyvytön kaksi vuotta.
Pyrkikää eroon ajoissa kiusaajastanne ja hakekaa itsellenne apua ajoissa jos siltä tuntuu. En usko että itse olisin mennyt niin huonoon kuntoon jos olisin hakenut ajoissa apua. Ja pystynyt jättämään sen aikaisemmin.
Kyllä on jäänyt jälkiä narskujen kanssa elämisestä, harva siitä ns. kuivin jaloin selviää.
Pää on pysynyt kunnossa paremmin kuin fyysinen puoli. Muutaman kerran olen käynyt terapautilla lyhyen terapiajakson, kun mopo karkasi kertakaikkiaan käsistä narsistivanhempieni kanssa.
Huomautan, että olen keski-ikäinen, perheellinen, omassa elämässä ollut jo vuosikymmeniä. Yritin pitää ns. puhevälejä vanhempiini, mutta ei se kertakaikkiaan toiminut. Lopulta välit oli pantava absoluuttisesti poikki. Nyt on rauha maassa ja kaikki elävät omaa elämäänsä.
Tuollaisia epäily- ja ahdistustuntemuksia, joista sinäkin puhut, on minullakin ollut.
En ole kuitenkaan tarvinut lääkitystä.
Unettomuutta oli yhdessä vaiheessa, fyysisiä oireita monenlaisia, muun muassa jakuvia kipuja siellä täällä. Niille ei ole löydetty monipuolisissa lääketieteellisissä tutkimuksissa mitään perussyytä. Pelkkä stressi näköjään saa kaikenlaista aikaan. Myös verenpaine on ollut koholla. Mutta nykyisin on helpompaa.
Kaikkein parasta on, kun irrottautuu täydellisesti narsisteista, elää omaa hyvää elämää itselle suopeiden ihmisten parissa.
narsistin uhreilla, myös lapsilla. Minun on vaikea uskoa aikuisen ihmisen sairastuvan noin vakavasti narsistisen parisuhteen uhrina, jos ei ikinä kasvuvuosinaan ole joutunut altistumaan vaikealle masennukselle ja yleistyneelle ahdistuneisuushäiriölle. Ne juontavat juurensa paljon syvemmälle kuin narsistiseen parisuhteeseen.
Sen sijaan lapsiuhri voi sairastua juuri noin, jos joutuu aikuisuudessaankin narsistin uhriksi. Vakava sairastuminen alisteisen ja narsistisen parisuhteen seurauksena kertoo mielestäni siitä, että narsismin uhriutta löytyy enemmänkin kuin vain yhdestä parisuhteesta.