Leipäviljasta

Puhtaat suomalaiset elintarvikkeet ja takana oleva totuus.

Vehnäsadosta viidennes ja rukiista vajaa kolmannes täytti leipäviljan laatuvaatimukset. Mallaskelpoisen ohran osuus oli edellisiä vuosia suurempi. Mallasohran ja rehuviljojen muuten hyvää käyttölaatua heikensivät homeiset ja itäneet jyvät, joita esiintyi viime vuotta enemmän. Tiedot perustuvat Tiken ja Eviran kokoamiin viljan sato- ja laatutietoihin vuodelta 2008.
37335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Sateisen kesän jälkeen viljan laatu kärsii, tämä vuosi saattaa olla päinvastainen, pian se nähdään.
Onneksi varmuusvarastossa on aina hyvien vuosien laadukasta viljaa, tämän on viljelijät oppineet vuosisatojen aikana, jolla myös uunin pankolla makoilevat sosialistit on pidetty hengissä.
Viime kesä oli kaalinkasvatuksessa erinomainen ja hapankaalimarkkinat veti kaiken käytettävissä olleen sadon käsistä.

Äänestä
  • suomalainen vilja on laadukasta? Onko vehnän sakoluku lähelläkään Keski-Euroopan vastaavaa? Entä litrapaino?
    Miksi Suomeen tuodaan niin paljon vehnää? Vastaan itse, ettei tule änkyrätotuutta, siis täyttä valhetta.
    Suomalaiseen vehnään on lisättävä vahvaa vehnää, jotta siitä tulisi leivontakelpoista.
    Jos et tiedä, niin vehnän sitkoon vaikuttaa ensisijaisesti kahden aminohapon, systeenin ja systiniin välinen rikkisilta.
    Kato paskiaisänkyröitä elättävä voi tietää sellaista, mitä ei syöttiläille tupailloissa puhuta. Se on hyvä, ei he mitään amionohapoista ymmärräkkään. Proteiniit, suomeksi valkuaisaineet, muodostuvat amionhapoista ja pieni tarkennut, lähes kaikki "syötävät" aminohapot ovat alfa-aminohappoja.
    Tukianomusten väärentäminen paskiaisänkyröiden elinkeino.
    Mielelläni kirjoittasin asiallisesti, mutta teidän kanssa se on aivan mahdotonta.
    .

  • sellaisia torajyvän viljelijöitä.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    suomalainen vilja on laadukasta? Onko vehnän sakoluku lähelläkään Keski-Euroopan vastaavaa? Entä litrapaino?

    Pikku punikki pallero osaa jo netistä hakea tietoa, se on jo melkoinen edistysaskel.
    Aloitin näin samoja kohtelijaisuuksia noudattaen kanssasi, jotta olisimme samalla aaltoalueella!
    Mutta katsoppa, viljan kaupalliset laatukriteerit ovat EU:ssa samat kaikille ja vilja virtaa yli rajojen puoleen ja toiseen, ilman että pystyt sinä tai minä sitä mitenkään estämään.
    Myös suomalainen vilja virtaa EU:n interventiovarastoihin silloin kun ylijäämää esiintyy ja tänä kesänä sitä tulee esiintymään suurempia määriä. Interventio?

    Se mitä työväentalon lauluharjoitusten lomassa on puhuttu aminohappojen vaikutuksesta pullan sitkoon tai lysiinin vaikutuksesta aminohappojen tärkeimpänä osana valkuaisaineiden koostumuksessa viljatuotteissa, niin juna kulki ajat sitten ohitsenne ja jäitte valitettavasti asemalle. Karkkila!

    Yksistään pullan sisältämä proteiini ei tyydytä proteiinin tarvetta ihmisillä, eikä myöskään eläimillä vaan tarvitaan aminohappokoostumukseltaan täydentäviä lähteitä.
    Näistä täydentävistä lähteistä parhaimpia ovat maito, kala, liha, sekä monet öljykasvipohjaiset lähteet, joiden sulava raakavalkuainen (aminohappoyhdisteet) on edullisessa muodossaan elimistön käytettävissä.

    Vilja onkin periaatteessa ruokavaliossa energian ja hivenaineiden lähde, hyvä sellainen, viljan sisältämät kuidut ovat lisänä elintärkeä osa hyvää ravintoa.
    Hyvään ruokavalioon kuuluu olellisena osana myös lihatuotteet nimenomaan raakavalkuaisen ja monien hivenaineiden osalta, joista mm. saamme rautaa, sinkkiä, seleeniä ja monia muita elimistölle tärkeitä hivenaineita.

    Huomautus kuulijalle! Edellä esitettyä tietoiskua ei ole kopioitu googlella vaan tieto on poimittu osaamisen kautta käytännön työssä.
    Mikäli sulla on kysyttävää, niin vastaan mielelläni asiallisiin kysymyksiin.

    Noille loisille kelpaisi hukkakaura...

    Äänestä

  • osaa jo hakea netistä kirjoitti:

    Olen opiskellut mikrobiolgiaa 1970 luvulla. Onneksi kurssillamme ei ollut yhtään paskanaamaamaänkyrää, siis kepulaista..
    Välttämättömiä aminohappoja silloin tiedettiin olevan 18. Lihan proteiniinit muodostuvat myös aminohapoista. Vai tiedät, ettei kaikki saamamme proteiinit ole peräisin pullasta. Se on hyvä alku. "Vilja onkin periaatteessa ruokavaliossa energian ja hivenaineiden lähde.." aivan okiein, mutta ei vain periaatteessa, vaan myös käytännössä.
    Kun Suomen "leipäviljasta" täyttää vain 20 % leipäviljan laatuvaatimukset, niin mitä on se loppu 80%? Kelpaako se leipäviljaksi varastoihin? Ei. Jälleen änkyrätotuutta.
    Rasvat ovat ihmiselle välttämättömiä samoin kuin rasvaliukoiset vitamiinit kuten A, D, E, K ja monet, joita ei enää luokitella perinteisten kirjaimien mukaan.
    Ottaa se teille koville, kun edes pikkuisen raapaisee änkyrätotuutta.
    Oletko ikänä opiskellut kemiaa tai mikrobiologiaa? Epäilen, ettet ole.
    Tekstistäsi näkee, että se on saatu "käytännön työssä". Pieni ripaus orgaanistakemiaa, siis sen ymärtämistä voisi antaa pohjaa keskustelulle.

    *25.2.-99 (HS): “- -(Kyösti) Kuisma on saapunut muiden kyläläisten kanssa talkoilla kunnostetulle myllylle kuulemaan sanaa keskustan tupailtaan. Juuri sellaiseen iltaan, joissa pääministeri Paavo Lipposen (sd) mukaan levitetään keskustalaista uhoa ja ennakkoluuloa. Juuri niinkuin levitetäänkin.
    “Syntyy sadan hehtaarin yksinäisyys”, sanoo kansanedustaja Markku Vuorensola (kesk) illan aluksi. Yksinäisyys on hänelle maanviljelijän yksinäisyyttä sen jälkeen, kun ympäriltä kuolee muu maaseutu.
    - - Kuolema tulee maaseudulle Vuorensolan mukaan siksi, että Brysselissä EU:n maatalousneuvotteluissa Suomea edustaa maatalousministerinä “virkamies” Kalevi Hemilä (sit). “Hallitus ei ole sitoutunut poliittisesti Brysselin neuvotteluihin. Toista epäpoliittista ammattiministeriä maatalousministerinä tämä maa ei kestä.”- -
    Yleisö on samaa mieltä. Moni kysyjä kaipaa “talvisodan henkeä”, mutta tuon hengen johtamiseen kelpaa vain keskusta. Joku kaipaa myös “lahtista ja kookoota”.
    Kaikki alkaisi ehkä parantua, jos keskustan eduskuntaryhmän koko alkaisi “nelosen sijasta kuutosella”.- -
    On kolmaskin puhuja. Paikkakunnan oma poika Juha Lauhkonen. “20 vuoden päästä suomalaista ruokaa ei enää tuoteta”, hän aloittaa.
    Kunnan maataloussihteerin puhe on muille kuin maalaisliittolaisille puiseva esitelmä maataloustukimiljardeista.”

    Äänestä

  • hyvää punikeille kirjoitti:

    Noille loisille kelpaisi hukkakaura...

    kuinka pieni osuus leipäviljasta on kasvanut täällä kotimassa?
    Jos paskanaamaänkyrät saisivat vain Suomessa kasvanutta "leipäviljaa" jäisi pullat leipomatta. Hädin tuskin rehuksi kelpaavaa oli vuosi sitten 80% vehnästä.
    Syöttlläät voisi tehdä sitä "kylmää puuroa".

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Olen opiskellut mikrobiolgiaa 1970 luvulla. Onneksi kurssillamme ei ollut yhtään paskanaamaamaänkyrää, siis kepulaista..
    Välttämättömiä aminohappoja silloin tiedettiin olevan 18. Lihan proteiniinit muodostuvat myös aminohapoista. Vai tiedät, ettei kaikki saamamme proteiinit ole peräisin pullasta. Se on hyvä alku. "Vilja onkin periaatteessa ruokavaliossa energian ja hivenaineiden lähde.." aivan okiein, mutta ei vain periaatteessa, vaan myös käytännössä.
    Kun Suomen "leipäviljasta" täyttää vain 20 % leipäviljan laatuvaatimukset, niin mitä on se loppu 80%? Kelpaako se leipäviljaksi varastoihin? Ei. Jälleen änkyrätotuutta.
    Rasvat ovat ihmiselle välttämättömiä samoin kuin rasvaliukoiset vitamiinit kuten A, D, E, K ja monet, joita ei enää luokitella perinteisten kirjaimien mukaan.
    Ottaa se teille koville, kun edes pikkuisen raapaisee änkyrätotuutta.
    Oletko ikänä opiskellut kemiaa tai mikrobiologiaa? Epäilen, ettet ole.
    Tekstistäsi näkee, että se on saatu "käytännön työssä". Pieni ripaus orgaanistakemiaa, siis sen ymärtämistä voisi antaa pohjaa keskustelulle.

    tietojasi kun leikit asiantuntijaa.

    Eli aminohappoja on 21. Tässä sinulle yhteen osaan kirjoitustasi päivitystä.

    Jo sinulla ei tosiaan tieto riitä niin älä leuhki vajavaisilla tiedoillasi!!!

    Vai opiskelit mikrobiologiaa muiden vasemmistonuorten kanssa-70 luvulla aikuiskoulutuskeskuksessa, no mikäpä siinä, ihan hyvä tavoite.
    Huomaan olleen sinun tarkkaavaisuudessa puutteita kun optettaja selitti pullan sitkon ominaisuuksista ja mitkä tekijät vaikuttavat sitkon ominaisuuksiin kemiallisesti. Pääasia kuitenkin, että pääsit läpi ja viettämään puutteellista elämää.

    Mutta mennäämpä itse asiaan jota aion tällä kertaa esittää!
    Toisin kuin vasemmistonuorten opiskelussa saatu vakioihin olettamuksiin perustuva tieto on johtaa helposti siihen, että kaikki muukin on vakiota aina yhteiskunnalta tuleviin etuuksiin , työnseisauksiin, istumalakkoihin asti. Hyvä kemianopiskelija, asia ei ole näin yksinkertainen käytännön elämässä, ei ainakaan pullan sitkossa.

    Yhden varvun nokassa istuva kemian opiskelija ei varmaan ymmärrä maataloudessa toimivan ammattipätevyyttä, jossa käytännön kemian lisäksi täytyy hallita yritystalouden oppimäärä, joka onkin tämän kirjoituksen pointti.
    Nimittäin tuo sinun änkyroinnin kohteena oleva leipäviljan määrä ja laatu ei ole ammattipiireissä mikään akilleen kantapää vaan normaali yritysriskiin kuuluva osa kokonaisuutta.
    Yhtä hyvin kuin kemianopiskelija pystyy keväällä ennustamaan tulevan kesän kalasaaliit ja omat lomasäät, samoista lähtökohdista kevätvehnän kylvötyöt alkavat myös maaseudulla.

    Samoin keväällä suoritetaan maatalouskemian laskennalliset toimet, jossa analysoidaan kemialliset vaikutukset seuraavan vuoden pullan sitkoon, sekä yhteensovitetaan kansallinen lainsäädäntö kuin myös EU:n direktiivit.

    Leipäviljaa kasvatetaan sillä optimismilla, että kesän kasvuolosuhteista riippuen aina tietty määrä yltää parhaimpaan laatuluokkaan, joka vehnällä vaihtelee säistä johtuen15%-60% vuoden satomäärästä. Vehnä on siinä mielessä riskitön vilja, että heikompilaatuisenakin se on hinnaltaan ja laadultaan ja määrältään erinomainen rehuvilja myös kaupallisesti.

    Ruis leipäviljana on huomattavasti ongelmallisempi, satomäärät jäävät pieniksi vaikka hyvinä vuosina jopa 98% sadosta kelpaa leipäviljaksi ja hinta leipäviljoista korkein. Liian suureksi riskiksi muodostuu rukiin huonot ominaisuudet rehuviljana, jolloin huonona satovuotena menetykset voi olla täydelliset. Tästä johtuen rukiinviljely on erittäin vähäistä kaupalliseen tarkoitukseen nähden.

    Maataloudessa suurimman osan viljanviljelyalasta ottaa ohra ja kaura, jotka ovat varmimpia viljakasveja pääosin kotieläinten rehuksi tarkoitettuja viljakasveja.
    Maataloudessa on aina pyritty minimoimaan kasvutekijöistä johtuvia riskejä kasvattamalla erilaisia kasveja samanaikaisesti, jolloin yhteen kasvilajiin kohdistunut menetys ei vie kaikkea mennessään.

    Tässä mielessä työväenlauluja laulavan, kemian opiskelijan huoli pullan sitkosta ei huolestuta näin ammattiviljelijänä toimivan taloudellisia intressejä, koska yritystalouden hoitaminen ja ymmärtäminen vaatii enemmän tietotaitoa, talouden hallintaa ja pääomia kuin pullan sitkossa käytetty gluteenimäärän analysoiti.

    Äänestä

  • päivittää --- kirjoitti:

    tietojasi kun leikit asiantuntijaa.

    Eli aminohappoja on 21. Tässä sinulle yhteen osaan kirjoitustasi päivitystä.

    Jo sinulla ei tosiaan tieto riitä niin älä leuhki vajavaisilla tiedoillasi!!!

    on tuhansia ja niiden polymeereissä voi olla tuhansia yhdessä molekyylissä!
    Muun muassa aivojen välittäjäaineet ovat proteiineja, jotka koostuvat amionhapoista.

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    on tuhansia ja niiden polymeereissä voi olla tuhansia yhdessä molekyylissä!
    Muun muassa aivojen välittäjäaineet ovat proteiineja, jotka koostuvat amionhapoista.

    on tuhansia erilaisia polymeereja, jotka muodostavat aminohappojen vaikutuksesta silmän valkuaisen, siemennesteen lisäkasvun, kasvin kuidun pigmentin, kalan evän muodon, sekä alahuulen liikkeen mahdollisuuden ylähuuleen nähden.
    Onhan näitä.

    Äänestä

  • Osmium 76b kirjoitti:

    Eiköhän tämä riitä näin aluksi...

    Äänestä

  • palataampa asiaan kirjoitti:

    Vai opiskelit mikrobiologiaa muiden vasemmistonuorten kanssa-70 luvulla aikuiskoulutuskeskuksessa, no mikäpä siinä, ihan hyvä tavoite.
    Huomaan olleen sinun tarkkaavaisuudessa puutteita kun optettaja selitti pullan sitkon ominaisuuksista ja mitkä tekijät vaikuttavat sitkon ominaisuuksiin kemiallisesti. Pääasia kuitenkin, että pääsit läpi ja viettämään puutteellista elämää.

    Mutta mennäämpä itse asiaan jota aion tällä kertaa esittää!
    Toisin kuin vasemmistonuorten opiskelussa saatu vakioihin olettamuksiin perustuva tieto on johtaa helposti siihen, että kaikki muukin on vakiota aina yhteiskunnalta tuleviin etuuksiin , työnseisauksiin, istumalakkoihin asti. Hyvä kemianopiskelija, asia ei ole näin yksinkertainen käytännön elämässä, ei ainakaan pullan sitkossa.

    Yhden varvun nokassa istuva kemian opiskelija ei varmaan ymmärrä maataloudessa toimivan ammattipätevyyttä, jossa käytännön kemian lisäksi täytyy hallita yritystalouden oppimäärä, joka onkin tämän kirjoituksen pointti.
    Nimittäin tuo sinun änkyroinnin kohteena oleva leipäviljan määrä ja laatu ei ole ammattipiireissä mikään akilleen kantapää vaan normaali yritysriskiin kuuluva osa kokonaisuutta.
    Yhtä hyvin kuin kemianopiskelija pystyy keväällä ennustamaan tulevan kesän kalasaaliit ja omat lomasäät, samoista lähtökohdista kevätvehnän kylvötyöt alkavat myös maaseudulla.

    Samoin keväällä suoritetaan maatalouskemian laskennalliset toimet, jossa analysoidaan kemialliset vaikutukset seuraavan vuoden pullan sitkoon, sekä yhteensovitetaan kansallinen lainsäädäntö kuin myös EU:n direktiivit.

    Leipäviljaa kasvatetaan sillä optimismilla, että kesän kasvuolosuhteista riippuen aina tietty määrä yltää parhaimpaan laatuluokkaan, joka vehnällä vaihtelee säistä johtuen15%-60% vuoden satomäärästä. Vehnä on siinä mielessä riskitön vilja, että heikompilaatuisenakin se on hinnaltaan ja laadultaan ja määrältään erinomainen rehuvilja myös kaupallisesti.

    Ruis leipäviljana on huomattavasti ongelmallisempi, satomäärät jäävät pieniksi vaikka hyvinä vuosina jopa 98% sadosta kelpaa leipäviljaksi ja hinta leipäviljoista korkein. Liian suureksi riskiksi muodostuu rukiin huonot ominaisuudet rehuviljana, jolloin huonona satovuotena menetykset voi olla täydelliset. Tästä johtuen rukiinviljely on erittäin vähäistä kaupalliseen tarkoitukseen nähden.

    Maataloudessa suurimman osan viljanviljelyalasta ottaa ohra ja kaura, jotka ovat varmimpia viljakasveja pääosin kotieläinten rehuksi tarkoitettuja viljakasveja.
    Maataloudessa on aina pyritty minimoimaan kasvutekijöistä johtuvia riskejä kasvattamalla erilaisia kasveja samanaikaisesti, jolloin yhteen kasvilajiin kohdistunut menetys ei vie kaikkea mennessään.

    Tässä mielessä työväenlauluja laulavan, kemian opiskelijan huoli pullan sitkosta ei huolestuta näin ammattiviljelijänä toimivan taloudellisia intressejä, koska yritystalouden hoitaminen ja ymmärtäminen vaatii enemmän tietotaitoa, talouden hallintaa ja pääomia kuin pullan sitkossa käytetty gluteenimäärän analysoiti.

    Jossakin päin Suomea sanotaan tukiaisissa rypeviä syöttiläitä mänttiniskoiksi.
    Teimme jo opiskeluaikana töitä Maatalouskemian laitokselle, testasimme muun muassa myrkkyjä lintuihin, rottiin, hiiriin jne. Teimme pääasiassa kenttäkokeita.
    Olis kiva kun te paskanaamat joskus pysyisitte asiassa.
    Se, että olen opiskellut ja te paskanaamat ette näyttää harmittavan teitä.
    Ei kun rinta pystyssä Sonnimiehen viitottamaa tietä ja ulostetta kasvoihin...kyllä se tekee tyhmemmänkin änkyrän viisaaksi keskustalaiseksi.

    Äänestä

  • Osmiun 76 kirjoitti:

    Testa punikeilla, sinä osmo olisit ollut sopiva koekaniini...;)

    Äänestä

  • Osmiun 76 kirjoitti:

    Jossakin päin Suomea sanotaan tukiaisissa rypeviä syöttiläitä mänttiniskoiksi.
    Teimme jo opiskeluaikana töitä Maatalouskemian laitokselle, testasimme muun muassa myrkkyjä lintuihin, rottiin, hiiriin jne. Teimme pääasiassa kenttäkokeita.
    Olis kiva kun te paskanaamat joskus pysyisitte asiassa.
    Se, että olen opiskellut ja te paskanaamat ette näyttää harmittavan teitä.
    Ei kun rinta pystyssä Sonnimiehen viitottamaa tietä ja ulostetta kasvoihin...kyllä se tekee tyhmemmänkin änkyrän viisaaksi keskustalaiseksi.

    on tainneet rajoittua pelkästään "kemiallisiin kenttäkokeisiin" ;-))

    Äänestä

Elokuun yössä kun äänet kuuluvat
kauas, puhkovat
huokoisen pimeän... ilmassa
on tuhkaa, taivaalla hareat tulet,
elosalamat.

Koko yön valvovat tomuiset
miehet, koko yön kuivaamolla
työssä: seinillä
huojahtelevat pulleitten säkkien varjot: ne
mätkähtävät täysiin kuormiin,
ruumenet ratisevat
työkenkien anturoissa;
koko yön työssä tomuiset miehet, välillä
maistavat lekkeristä
savuista viinaa, ja heidän
huudahduksensa puhkovat yötä,
huokoista, pimeää.

Mutta näin kävi:
äkkiä sähkölamput alkoivat lepattaa,
kävi viileä suhu läpi tunkkaisen
huoneen: siilon takaa ilmestyi
nälkävuosina kuolleen haamu, katosi...

Niin kerrotaan, ja kertojan holkissa
tupakka vapisee vieläkin.
Pajan mustissa ikkunoissa kipinöitä.
häilähteleviä liekkejä, sillä näin kävi:
hevonen pillastui, kaatoi kuorman, katkennutta
akselia hitsataan.

Sillä näin kävi:
maa tuli karsaaksi, nokkoset mustuivat
pientareilla, ja oksista
riivittiin kitkerät omenat, syötettiin
sioille. Niin kerrotaan, ja kertojan holkissa
tupakka vapisee vieläkin.

Äänestä

Onko Suomi ollut koskaan leipäviljasta oma varainen ?
Voiko Suomi koskaan tulla omavaraiseksi edes ruisleipäjauhoista ?
Saati sitten vehnästä ?
Miten on takana oleva totuus?

Äänestä
  • Tästäkin "rimpsusta".
    Ei kannata ostaa suomalaisia elintarvikkeita, koneita, paperia, palveluita, koulutusta, ei mitään joka on suomessa tehtyä.
    Myös kaikki suomalaiset pitäisi tappaa, vai mitä hyvät toverit, sitäkö mulkut haluaa??
    Ah, venäjän pojat kun asuttas sen teurastuksen jälkeen suomen niin hyvä olis.
    Uusi-ukki ja kapin paskakin ois onnellisia, kun heidätkin ois likvidoitu tovereittensa hyväksi.
    Ettekö te mulukunkantotelineet tajua jotta pienen kansakunnan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ?
    Vitun älykääpiöt tappakaa toisenne, sillä teistä pääsee!

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    Tästäkin "rimpsusta".

    *Suuri osa helsinkiläsistä
    Kommentti viestiin: Liero 11.11.1998
    on tuota kannattamatonta maalaisporukkaa, mitä ei saatu tungetuksi Ruotsiin / jätetyksi Neuvostoliittoon 1940-1960 –luvuilla.

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    Tästäkin "rimpsusta".
    Ei kannata ostaa suomalaisia elintarvikkeita, koneita, paperia, palveluita, koulutusta, ei mitään joka on suomessa tehtyä.
    Myös kaikki suomalaiset pitäisi tappaa, vai mitä hyvät toverit, sitäkö mulkut haluaa??
    Ah, venäjän pojat kun asuttas sen teurastuksen jälkeen suomen niin hyvä olis.
    Uusi-ukki ja kapin paskakin ois onnellisia, kun heidätkin ois likvidoitu tovereittensa hyväksi.
    Ettekö te mulukunkantotelineet tajua jotta pienen kansakunnan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ?
    Vitun älykääpiöt tappakaa toisenne, sillä teistä pääsee!

    Ostaessamme kaupasta Joutsenlipputuotteita, vaikkapa vehnäjauhoja, emme tiedä paljonko siitä on kasvanut suomalaisessa maaperässä ja paljonko siihen on sekoitettu tuontivehnää, siis vahvaa vehnää, sitä sekoitetaan siksi, että leivontaominaisuudet paranisivat leipäviljan tasolle.
    Suomlaiseen vehnään on pakko lisätä vahvaa vehnää, vuodesta toiseen, osuus tietysti vaihtelee suomalaisen viljan laadun mukaan.
    Tämä käytäntö on vuosikymmeniä vanha ja sille ei ole toistaiseksi vaihtoehtoa.

    Kirjoitin avauksen siksi, että kuluttajat tietäisivät suomalaisen vehnän sisältävän myös vahvaa vehnää.
    En halua, että ketään tapettaisi, vaikka kepuänkyrät minua aina silloin tällöin uhkailevatkin.
    Te kepulaiset paskiaisänkyrät olette viimeisiä syyttämään toisia yhteistyön puutteeesta. Paavo Vladimirov Väyrysen tahtopolitiikka oli vihan kylvöa, joka eteni aivan vihan lietsonnaksi Esko Ahon ja Anneli jäätteenmäem aikana. Ilkka ja Keskisuomalainen johtivat tätä vihan lietsontaa.

    Onko se kepulaisten mielestä yhten hiileen puhaltamista, kun Paavo Vladimirov Väyrynen aneli vaikeuksia Suomelle ja suomalaisille Isänniltään NKP:tä ja KGB:tä?

    on kepuänkyröiden takia mennyt naurettavuuksiin asti? Punikille voisi syöttää rehuviljaa.

    Taitaa pullukka olla jo niin innoissaan, että sekoittaa pullajauhoihin sanomalehtipaperit, väyryset ja ahot nostaakseen sakoluvut korkeelle.
    Mitäs jos pantaisiin sekaan yksi arhinmäki hiivaksi, niin maistuis varmaan sullekkin?

    Äänestä

  • Osmium 76 kirjoitti:

    Ostaessamme kaupasta Joutsenlipputuotteita, vaikkapa vehnäjauhoja, emme tiedä paljonko siitä on kasvanut suomalaisessa maaperässä ja paljonko siihen on sekoitettu tuontivehnää, siis vahvaa vehnää, sitä sekoitetaan siksi, että leivontaominaisuudet paranisivat leipäviljan tasolle.
    Suomlaiseen vehnään on pakko lisätä vahvaa vehnää, vuodesta toiseen, osuus tietysti vaihtelee suomalaisen viljan laadun mukaan.
    Tämä käytäntö on vuosikymmeniä vanha ja sille ei ole toistaiseksi vaihtoehtoa.

    Kirjoitin avauksen siksi, että kuluttajat tietäisivät suomalaisen vehnän sisältävän myös vahvaa vehnää.
    En halua, että ketään tapettaisi, vaikka kepuänkyrät minua aina silloin tällöin uhkailevatkin.
    Te kepulaiset paskiaisänkyrät olette viimeisiä syyttämään toisia yhteistyön puutteeesta. Paavo Vladimirov Väyrysen tahtopolitiikka oli vihan kylvöa, joka eteni aivan vihan lietsonnaksi Esko Ahon ja Anneli jäätteenmäem aikana. Ilkka ja Keskisuomalainen johtivat tätä vihan lietsontaa.

    Onko se kepulaisten mielestä yhten hiileen puhaltamista, kun Paavo Vladimirov Väyrynen aneli vaikeuksia Suomelle ja suomalaisille Isänniltään NKP:tä ja KGB:tä?

    Suomalaisen paperikoneen ohjauksia, niin mulla on "Suomalainen ohjelma".
    Samoin Suomalainen paperikone on täynnä "Suomalaisia laakereita, tiivisteitä, öljyä, pinnotteita, kaapeleita.... ".
    Opettajatkin opettaa "Suomalaista oppia ja tietoa ".

    Onko asia näin ?
    Herätkää urvelot !
    Kyllä on kuspäistä tämäkin palsta täyttynyt, enkä tarkoita sinua jonka juttuun vastasin, vaan MEITÄ KAIKKIA.

    Mutta sekin ennemmin kuin sossu, kommari, vihreä tai joku muu joka inhoo Suomea ja ihannoi neukkulaa ja pohjois-koreaa.

    Menkää kaikki sosialismia halajavat ihannemaihinne, niin ei tartte kitua täällä.
    Siellä teidän autuus odottaa!!

    Eikä tuohon arvioosi ole paljon lisättävää, eiku viisumia virittämään sosialistit, perään ei haukuta.

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    Mutta sekin ennemmin kuin sossu, kommari, vihreä tai joku muu joka inhoo Suomea ja ihannoi neukkulaa ja pohjois-koreaa.

    Menkää kaikki sosialismia halajavat ihannemaihinne, niin ei tartte kitua täällä.
    Siellä teidän autuus odottaa!!

    pois Suomesta, silloin tänne jäisivät vain tukiaisissa rypevät ja heidän maakuntansa pieneläjät.
    Paavo Vladimirov Väyrynen ylisti Pohjois-Koreaa. Hän oli silloin Keskustan veljespuolueen Pohjois-Korean Talonpoikais- ja Työväen Puolueen vieraana.
    Harmi, etten säästänyt tämän puheen tekstiä.
    Sr olisi varmaan sulosäveliä kepuänkyröiden kprviin.

    UKKn radiopuhe 6.3.1953
    ”Suomalaiset radiokuuntelijat!
    Keskiviikkona aamupäivällä saapunut sanoma Neuvostoliiton pääministerin generalissimus Josif Vissarionovitš Stalinin sairastumisesta oli sisällöltään ja sävyltään niin vakava, että tänään annettu virallinen tieto generalissimus Stalinin kuolemasta ei ollut odottamaton. Kun aivan äskettäin Stalinin tavanneet ulkomaiset diplomaatit olivat kertoneet hänen aivan erinomaisesta terveydentilastaan, on tieto hänen poismenostaan tullut maailmalle yllättävänä.
    Stalinin maailmanhistoriallinen merkitys on jokaiselle nykypäivän ihmiselle kiistämätön tosiasia. Niidenkin, jotka eivät omaksu sitä maailmankatsomusta, jonka nerokas ja menestyksellinen johtaja Stalin on ollut, täytyy myöntää, että Neuvostoliiton taloudellinen kehitys takapajuisesta maatalousmaasta voimakkaaksi nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi ja toiseksi johtavaksi maailmanvallaksi on ollut todellinen jättiläissuoritus. Se on tapahtunut Stalinin johdon alaisena, ja hänen työnsä ei ole rajoittunut ainoastaan suurten linjojen suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, vaan se on ulottunut varsin pieniin yksityiskohtiinkin, jonkalaiset hän tiesi tärkeiksi kokonaisuuden onnistumiselle.
    Se feodaalivalta, joka tsaarien aikana vallitsi, ei olisi kyennyt luomaan varsinaiselle kansalle sitä sivistyksellistä, yhteiskunnallista ja taloudellista nousua, mikä Neuvostoliitossa on tapahtunut. Ja kuinka paljon suurempi se olisikaan ollut, jollei Saksan hyökkäys olisi tuhonnut niin suunnattomasti siitä rakennustyöstä, mitä Neuvostoliitossa erityisesti 1930-luvulla suoritettiin.
    Stalinista valtiomiehenä ja ihmisenä oli meillä suomalaisilla ennen sotaa ja sodan aikana ainoastaan vihamielisen propagandan välittämä kuva. Ensimmäisen kerran joutuivat Suomen eri kansankerroksia edustavat piirit Stalinin kanssa kosketukseen suomalaisen kulttuuridelegaation vierailun aikana Neuvostoliitossa vuonna 1945. Stalin otti delegaation vastaan lokakuun 9. päivänä. Syntynen keskustelun yhteydessä Stalin monessa eri yhteydessä ilmaisi lämpimän myötätuntonsa Suomea kohtaan. Juuri tässä tilaisuudessa Stalin ilmoitti, että Neuvostoliitto tulee pidentämään sotakorvausten suoritusaikaa kahdella vuodella ja vakuutti, että Neuvostoliitto tulee sotakorvaustoimitusten päätyttyä ostamaan Suomesta samoja tuotteita, vieläpä kaksi ja kolme kertaa toimitusten määrää enemmänkin. Me suomalaiset tiedämme nyt, mikä arvo näillä Stalinin lupauksilla meille on ollut, ja vastaisuudessakin tulee olemaan.
    - - -
    Me suomalaiset haluamme vakaasti työskennellä sen puolesta, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet kehittyisivät ja lujittuisivat vastaisuudessakin sillä keskinäiseen luottamukseen ja molemminpuoliseen arvonantoon rakentuvalla pohjalla, joka on generalissimus Stalinin asettama peruskivi Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyölle.
    Suomen kansa ja Suomen hallitus tekevät kunniaa generalissimus Stalinin paarien ääressä.”

    Äänestä

vajaa kolmannes täytti leipäviljan laatuvaatimukset." Kertoo siitä, että laatuvaatimukset ovat korkealla niinkuin pitääkin. Köyhissä sosialistimaissa kaikki kelpaa leipäviljaksi. Huonolaatuisista perunoista tehdään vodkaa, mikä saa elintarvike tarkastajat välinpitämättömään nirvanaan.

Äänestä
  • Ei siis kelpaa ulkomailtakaan sama luokaton mössö, mitä Suomessa enimmäkseen kyetään tuottamaan.

    Äänestä

  • Niinpä. kirjoitti:

    Ei siis kelpaa ulkomailtakaan sama luokaton mössö, mitä Suomessa enimmäkseen kyetään tuottamaan.

    voi tehdä pastaa, makaroonia ,keksijä. kakkuja muitakaan laadukkaita leipomotuotteita.

    Äänestä

että suomen kuluttajille syötetään vain laatuvaatimukset täyttävästä viljasta leivottua leipää.

Äänestä
  • siitä on tuonti viljaa niin pitää paikansa.

    Äänestä

  • että suurinosa kirjoitti:

    siitä on tuonti viljaa niin pitää paikansa.

    hyvänlaatuista rehukauraa jopa amerikkaan asti. Siellä puolivillit mustangit juoksevat pitkin keskilännen tasankoja. Eikä ensimmäistäkään demaria ole tullut koskaan vastaan.

    Äänestä

punatollo. Laatuvatimukset ovat kovat ja ne pitää täyttyä. Tuossa sen näkee mikä on punikin siatieto. Puhdas nolla.

Äänestä
  • ole mitään? Eikös se ole syöttiläsmaakunnan kieltä? Valvontaa suorittaa valvova viranomainen. Valvova viranomainen hyväksyy myös omavalvonnan. Mutta tärkein linkki on OSTAJA, siis viljan ostaja, esimerkiksi mylly.
    Viljelijä on tässä pelissä "ulkopuolinen". Näytteistä laboratorioissa laborantit tekevät analyysit ja ne määrittävät viljanlaadun.
    Näin menetellään kaikissa isommissa kaupoissa. Ei tässä ole mitään ihmeellistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Osmium 76 kirjoitti:

Puhtaat suomalaiset elintarvikkeet ja takana oleva totuus.

Vehnäsadosta viidennes ja rukiista vajaa kolmannes täytti leipäviljan laatuvaatimukset. Mallaskelpoisen ohran osuus oli edellisiä vuosia suurempi. Mallasohran ja rehuviljojen muuten hyvää käyttölaatua heikensivät homeiset ja itäneet jyvät, joita esiintyi viime vuotta enemmän. Tiedot perustuvat Tiken ja Eviran kokoamiin viljan sato- ja laatutietoihin vuodelta 2008.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu