Jäbä

Kirjoitit jossain, että hallitus osaa ennustaa kyllä parinkymmenen vuoden päähän eläkeasian suhteen, mutta lamaa se ei voinut osata ennustaa viime syksynä, kun Suomenkin lama oli ulkomaista johtuvaa.
Kuinka sitten kaikenmaailman oivahärköset osasivat ennustaa, ettei tuleva lama tule koskemaan juuri lainkaan Suomea?
Se ennustushan meni pieleen, mutta niin vain oli, että oivahärköset ja hallituksen ministerit kehtasivat jopa syyttää aiheettomasta laman lietsonnasta niitä, jotka osasivat ennustaa tulevan toisin kuin vaaleja käyvät ministerimme.
Olisiko kannattanut kuunnella järjen ääntä eikä valheellisesti kaunistella asioita?
Myöhemmin nämä oikein ennustaneet asiantuntijat taisivat sitten huomauttaa, että myös elvytystoimet myöhästyivät, kun hallitus kulki silmät ummessa.
Eikä siinä kauaa vaalien jälkeen mennyt Vanhasella ja Kataisellakaan, kun ääni kellossa muuttui.
Taisi Suomen kannalta olla pahaan aikaan nuo vaalit, kun todellinen tilanne salattiin hallituspoliitikkojen toimesta kannatuksen kasvattamiseksi?
31210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Meitä yritetään viedä kuin pässiä narussa ,ei onnistu.

Äänestä

nostetaan

Äänestä

Näin sanoin. Lama tuli Suomeen myöhemmin kuin muualle. Se ei ole ollut lainkaan niin kova kuin muissa vaikkapa Euroopan maissa. Sen vaikutuksetkin näkyvät meillä myöhemmin kuin muualla, sillä puu on hidas.

Äänestä

Lama on aika löysä termi, kun se ei täsmennä, mistä puhutaan eikä sitäkään, mistä lama johtuu. niinpä asiaa pitää täsmentää aika paljonkin, että se selviäisi.

Tässä "lamassa" voi erottaa kolme tai neljä vaihetta Suomen kannalta:

1. Rahoituskriisi
2. Vientikysynnän hyytyminen
3. Työttömyyden kasvu
4. Kuntien kriisi

1. Rahoituskriisi alkoi USAsta eikä ulottunut Suomeen, koska meillä oli pankit kunnossa. Silloin kaikki puhuivat, ettei "lama" koske Suomea ja sanoivat, että siitä puhuminen pelkästään lietsoo pessimismiä ja tuo laman Suomeen turhan takia. Tätä Oivakin tarkoitti aikanaan.

2. Vientikysyntämme hyytyminen alkoi tuntua rahoituskriisin seurauksena. kun ostajamaittemme pankit eivät pystyneet rahoittamaan Suomen vientiasiakkaiden ostoja. Silloin alkoivat uutiset lomautuksista ja irtisanomisista, joista osa on toteutunut, osa ei, kun aika moni iso yritys aloitti yyteet varmuuden vuoksi, kun meidän lainsäädäntömme on jäykkä, kankea ja liian hidas, jotta yritykset voisivat jättää lamauhkaan reagoinnin siihen ajankohtaan, jolloin se on heille aivan varmaa.

3, Työttömyys on nyt alkanut lisääntyä siksi, ettei vientikysyntä ole elpynyt. Vienti on pudonnut yseita kymmeniä prosentteja ja se rassaa montaa muutakin alaa, mm. kuljetusbisnestä ja tuoreimpana VR:ää. Tätä vaihetta elämme juuri nyt.

4. Kuntien kriisi alkaa jo tuntua, mutta on pahimmillaan ensi vuonna, kun loputkin vientiä palvelevista kotimarkkinayrityksistä joutuvat vaikeuksiin ja kunnat jäävät vaille tämän vuoden yritysverotuottoja, joilla ne rahoittaisivat ensi vuoden palvelunsa. valtio tarvitsee ensi vuonna rutosti lainaa, jotta kuntein yhteisöveron vajaus katettaisi edes osaksi.

Järjen äänen kuuntelemista voi aina vaatia. minusta on kuitenkin niin, että pitää olla tietoja, johin nojaa johtopäätöksensä. pelkkä pessimistinen fiilinki siitä, etä "lama tulee niin kuin 1992", ei riitä. Niinistö on ollut yksi näitä pessimistejä, mistä syystä pidän häntä aika typeränä miehenä, kun entiseltä valtionvarainministeriltä odottaiai analyyttisempää tekstiä silloin, kun hän julkisuuteen tulee. Vyön kiristäminen varmuuden vuoksi, eli menoleikkaukset ja vaeronkorotukset nimittäin aiheuttivat 90-luvun laman, kun ne romauttivat kotimaisen ostovoiman täysin ja aiheuttivat ihan itse tehdyn kotimarkkinoiden työttömyyden.

Todellista tilannetta ei siis ole salattu koskaan, vaan kaikki se on kerrottu, mitä kulloinkin on tiedetty - siis tosiasioina tiedetty, muttei kuviteltu.

Elvytystoimien myöhästymisestä puhuvien jutuissa minä ainakin näen jonkin verran jälkiviisauden ja politikoinnin vivahteita. Palkansaajien ostovoiman vahvistaminen aika hyvillä palkankorotuksilla ja jo aiemmin päätetyillä veronalennuksilla oli mitä oikeaoppisinta elvytystä, mitä nämä kritisoijat eivät halua ottaa huomioon, koska siitä oli päätetty jo ennen kuin "lamasta" mitään kuultiin. Tavoitehan oli ja on edelleen, että niillä, joilla on töitä, olisi tarpeeksi rahaa elää ja kuluttaa normaalilla tavalla, jottei tarpeeton paniikkisäästäminen ajaisi kotimarkkinoita lamaan ja työllisyyttä täysin turhaan lisäkasvuun, joka kävisi meille tosi kalliiksi.

Veroja korotetaan ja julksia menoja leikataan ihan varmasti, kun oikea aika sille toimenpiteelle tulee, ja se aika koettaa heti, kun vienti alkaa taas vetää ja bkt:n kehitys kääntyy vähintään n. +3% nousuun.

Näin minä asian ajattelen.

-Jäbä

Äänestä
  • Tätä Oivakin tarkoitti aikanaan.

    ---

    Oivan tarkoitusten motiivi on aina ensijaisesti todistaa kepun olevan jotain ylivertaista.
    Jos kepu olisi ollut oppositiossa, sillä olisi ollut aivan eri laulut kuin päähallituspuolueena ollessaan.
    Samoin Oiva olisi siihen kepuvirteen yhtynyt ja puhunut täysin päinvastoin kuin nyt tuli puhuneeksi.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Tätä Oivakin tarkoitti aikanaan.

    ---

    Oivan tarkoitusten motiivi on aina ensijaisesti todistaa kepun olevan jotain ylivertaista.
    Jos kepu olisi ollut oppositiossa, sillä olisi ollut aivan eri laulut kuin päähallituspuolueena ollessaan.
    Samoin Oiva olisi siihen kepuvirteen yhtynyt ja puhunut täysin päinvastoin kuin nyt tuli puhuneeksi.

    Minusta Oiva on kuitenkin ollut oikeassa puhuessaan tästä nykyisestä lamasta.

    Viime laman suhteen Oiva toki on väärässä, koska juuri Ahon hallitus lähti sille palvelujen leikkaus- ja veronkorotuslinjalle, joka syvensi laman huolimatta siitä, että bkt kääntyi nousuun. Työllisyyshän alkoi tuolloin parantua vasta joskus Lipposen I hallituksen puolivälin jälkeen 1997 tai niillä main.

    Toisaalta näin käy tämänkin laman aikana, eli bkt alkaa nousta, mutta työllisyys ei, koska kuntien työllisyystilanne laahaa aina n. vuoden jäljessä siitä, miten yksityisen sektorin talous alkaa kehittyä

    -Jäbä

    Äänestä

  • Suomessa hallituksen elvytyspolitiikka on painottunut veroelvytykseen. Kaiken lisäksi tämä elvytys oli suunnittelematonta aivan kuten totesit. Muualla maailmassa elvytyksen pääpaino on ollut julkisen talouden investointielvtyksessä, joka on ollut paljossa velkaelvytystä. Monet alousasiantuntijat niin meillä kuin muualla ovat nyt arvioineet, että juuri tämäntyyppinen elvytys on alkanut tehota ja varoitelleet siitä, ettei sitä saa pysäyttää liian aikaisin.

    Hallituksen harjoittama veroelvytys näyttäisikin nyt suistavan työttömyyden ennätyslukuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että veroelvytys ei ole tehonnut aivan niin kuin varoiteltiin. Investointielvytys olisi sitä vastoin onnistunut pitämään paremmin työllisyyttä yllä.

    On siis hyvä huomata, että meillä elvytyksen paino on suhteessa 80-20 veroelvytyksessä, kun se esim. USAssa on ollut samassa suhteessa investointielvytyksessä. Korkman ja kumppanit ovat useaan otteseen vaatineet investoinelvytyspainotteisuuden kasvattamista myös meillä.

    Rahoituskriisin osalta kyse ei ole vain siitä, että pankit ovat kunnossa. Myös ruotsalaispankit ovat olleet kunnossa, mutta lama koskee silti niitä. Pankkikriisin osalta kunnossa oloa tärkeämpi tekijä on pankkien riskinotto. Ruotslaispankit ovat ottaneet Baltian maissa sellaisia riskejä, jotka ovat syösseet niistä jotkut suureen kurimukseen kuten Swedebankin. Nordean kautta tästä voi tulla myös meille heijastuksia. Lisäksi on pelätty, että myös muissa pankeissa on muhimassa luottotappiota, jotka voivat vaikuttaa suurestikin pankkiemme tilaan. Jos kriisi jatkuu pitemmälle, nämä luottotappiot voivat vielä laueta massiivisella tavalla.

    Vientiteollisuuden huonolle vedolle emme voi mitään. Siinä suhteessa ratkaisevaa on vientimaidemme elpyminen. Ainoa mihin voimme ja on syytä vaikuttaa, on protektionismin vastustaminen, mistä Nokia johto jo aivan oikein ehti kantaa huolta. Meillä esim. kepulaisissa on selkeän protektionistista ajattelua, mikä on taloudellisesti vaarallista. Globaalin talouden suurin myrkyttäjä on nimenomaan protektionismi. Sen ylenmääräinen suosiminen on yleensä sitten johtanut sotiin, kun muuta ratkaisutietä ei ole enää löydetty.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Suomessa hallituksen elvytyspolitiikka on painottunut veroelvytykseen. Kaiken lisäksi tämä elvytys oli suunnittelematonta aivan kuten totesit. Muualla maailmassa elvytyksen pääpaino on ollut julkisen talouden investointielvtyksessä, joka on ollut paljossa velkaelvytystä. Monet alousasiantuntijat niin meillä kuin muualla ovat nyt arvioineet, että juuri tämäntyyppinen elvytys on alkanut tehota ja varoitelleet siitä, ettei sitä saa pysäyttää liian aikaisin.

    Taidamme olla samaa mieltä vain viennin vaikutuksesta ja protektionismista. Muilta osin kommentoin hieman:

    Hallituksen politiikka ei ole minusta mitenkään "painottunut" veroelvytykseen julkisten investointien kustannuksella. Veronalennuksethan meillä olivat pitkäjänteisesti suunniteltua toimintaa, kun niitä vartavasten lykättiin yli korkeimman nousupiikin toteutettavaksi vasta sitten, kun nousu alkaa taittua. hallituksella oli siis suunnitelmallinen toimintaohjelma jo valmiina, kun USA:n rahoituskriisi alkoi synnyttää paniikkia ja vaatimuksia vero- ja muusta elvytyksestä.

    Julkisia investointeja on samaan aikaan lisätty merkittävästi. poliitiinen keskustelu ei niitä kuitenkaan nosta median otsikoihin, mikä antaa populisteille mahdollisuuden luoda mielikuvaa, ettei niitä olisi ollenkaan tai että niitä on liian vähän. Tässäkin hallitus on ollut suunnitelmallinen. Nimenomaan rakennusinvestointeja on aloitettu ja aloitetaan koko ajan. kaikkea ei kuitenkaan kannata aloittaa yhtä aikaa, koska se johtaa alalla kapsiteetin puutteeseen ja ylihinnoitteluun, mikä on jo nähty kotitalousvähennuksen lisäämisen seurauksena taloyhtiöiden remonteissa: ne ovat kalliita ja toimituasajat ovat pitkiä.

    Julkisissa investoinneiss on myös jätetty paukkuja ensi ja seuraavalle vuodelle.koska kaikkia panoksia ei kannata ampua heti, vaan katsoa, miten maailmantalous ja oma lama alkavat kehittyä ja tähänastiset toimet vaikuttaa.

    Vertaat jatkuvasti veronalennuspolitiikkaa USA:aan, mikä minusta on aika kummallista, kun tiedät itsekin, että USA:n verotus on sen verran löysää, ettei siellä veronalennuksilla mitään saataisi aikaan, kun rahoitusmarkkina sai kansan velkaantumaan yli varojensa. julkiset investoinnit on siellä ainoa lääke, kun taas meillä - korkean verotuksen maassa- ostovoiman päästäminen kotimarkkinoille on erittäin toimiva ratkaisu. sehän on jo nähty: kotimarkkinoiden työllisyys on OK, paitsi aloilla, jotka ovat riippuvaisia viennistä, mm. VR ja Finnair, osin ravintolabisnes ja yrityspalvelut laajemmaltikin.

    Vertauksesi Ruotsiin ontuu myös. Sikäläiset pankit olivat ryhtyneet pelureiksi, mitä meidän pankkimme eivät olleet tehneet, viime lamasta viisastuneina. Meillähän hallitus riensi aivan ensimmäiseksi antamaan pankeillemme huikean suuret luottotakuut, jotta ne eivät lakkaisi rahoittamasta yrityksiä luottotappioiden pelossa. Tähän mennessä noista takuista ei ole euroakaan tarvinnut käyttää. Se kertoo suomalaisten pankkien hyvästä tilasta.

    Hllitusta vastaan heittelemäsi mädät tomaatit näyttävät perustuvan samaan vasemmistopopulismiin, mitä sdp harrastaa, kun ei muutakaan osaa: arvostellaan veronalennuksia muka rikkaiden suosimisena ja vaaditaan rahaa jaettavaksi sinne sun tänne, kuna parempana elvytyksenä kuin se, että kotitalouksien ostovoima pitäisi kotimarkkinat käynnissä luonnollisella tavalla.

    Demareiden huippupopulismia edustaa nyt se, että Heinäluoma vaatii ruoan alvin suuruista 500 miljoonan pottia kylvettäväksi taloutensa ryssineille kunnille. temppu, jota sdp ei koskaan hallituksessa ollessaan ehdottaisi. Toinen on se, että Heinäluoma vaatii tupoa, ikään kuin jäykkä sopimus tekisi yritykset paremmin reagoiviksi siihen, mitä hankaluuksia ne omilla markkinoillaan kohtaavat.

    En ole tällä erää innostunut demareista sen kummemmin kuin kepustakaan. Huonolta näyttää 2011 vaalien jälkeinen aika, ellei jompi kumpi kahdesta muusta suuresta ala viisastua ja suhtautua politiikan vaihtoehtoihin realistisemmin ja tosiasiat paremmin huomioon ottaen.

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Veroelvytystä ei meillä missään vaiheessa suunniteltu laman torjuntaan. Veroelvytksestä sovittiin jo hallitusohjelmassa. Suunitelmaa vain tarkennettiin ajoituksen osalta niin, että talouden pahin ylikuumenemisvaihe ehdittäisiin ohittaa. Tämä oli sinänsä järkevää politiikkaa eikä minullakaan ole siitä pahaa sanottavaa.

    Sitä vastoin lama ja sen syvyys yllätti hallituksen. Hallituksessa uskottiin muita tahoja pitempään siihen, ettei se juurikaan koske Suomea. Tämä virhearvio johtui siitä, ettei ymmärretty finanssikriisin dominovaikutuksia muuhun talouteen. Myöhemmin tämä toki selvisi myös hallitukselle, ainakin sen keskeisille ministereille.

    Painotus on selvästi meillä veroelvytyksessä. Vertailumaa voidaan ottaa toki paljon lähempääkin kuin merten takaa. Hyvä esimerkki investointielvytykseen uskovasta maasta on Tanska. Sen elvytyspolitiikka on investointipainotteista toisin kuin meillä.

    Asiaa on turha politisoida niin jyrkästi kuin teet sen. On nimittäin niin, että investointielvytystä on meillä vasemmiston lisäksi vaatinut lisäämään myös elinkeinoelämä. Siellä on syytä kiinnittää erityisesti huomioita Sixten Korkmanin lausumiin, missä on ollut vahva painotus tämän puolesta. Ehkä sinunkin on syytä kertoa meille, että Korkman harrastaa vain populismia ja että olet syvästi pettynyt hänen tapaansa polemisoida hallitusta vastaan.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Suomessa hallituksen elvytyspolitiikka on painottunut veroelvytykseen. Kaiken lisäksi tämä elvytys oli suunnittelematonta aivan kuten totesit. Muualla maailmassa elvytyksen pääpaino on ollut julkisen talouden investointielvtyksessä, joka on ollut paljossa velkaelvytystä. Monet alousasiantuntijat niin meillä kuin muualla ovat nyt arvioineet, että juuri tämäntyyppinen elvytys on alkanut tehota ja varoitelleet siitä, ettei sitä saa pysäyttää liian aikaisin.

    Hallituksen harjoittama veroelvytys näyttäisikin nyt suistavan työttömyyden ennätyslukuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että veroelvytys ei ole tehonnut aivan niin kuin varoiteltiin. Investointielvytys olisi sitä vastoin onnistunut pitämään paremmin työllisyyttä yllä.

    On siis hyvä huomata, että meillä elvytyksen paino on suhteessa 80-20 veroelvytyksessä, kun se esim. USAssa on ollut samassa suhteessa investointielvytyksessä. Korkman ja kumppanit ovat useaan otteseen vaatineet investoinelvytyspainotteisuuden kasvattamista myös meillä.

    Rahoituskriisin osalta kyse ei ole vain siitä, että pankit ovat kunnossa. Myös ruotsalaispankit ovat olleet kunnossa, mutta lama koskee silti niitä. Pankkikriisin osalta kunnossa oloa tärkeämpi tekijä on pankkien riskinotto. Ruotslaispankit ovat ottaneet Baltian maissa sellaisia riskejä, jotka ovat syösseet niistä jotkut suureen kurimukseen kuten Swedebankin. Nordean kautta tästä voi tulla myös meille heijastuksia. Lisäksi on pelätty, että myös muissa pankeissa on muhimassa luottotappiota, jotka voivat vaikuttaa suurestikin pankkiemme tilaan. Jos kriisi jatkuu pitemmälle, nämä luottotappiot voivat vielä laueta massiivisella tavalla.

    Vientiteollisuuden huonolle vedolle emme voi mitään. Siinä suhteessa ratkaisevaa on vientimaidemme elpyminen. Ainoa mihin voimme ja on syytä vaikuttaa, on protektionismin vastustaminen, mistä Nokia johto jo aivan oikein ehti kantaa huolta. Meillä esim. kepulaisissa on selkeän protektionistista ajattelua, mikä on taloudellisesti vaarallista. Globaalin talouden suurin myrkyttäjä on nimenomaan protektionismi. Sen ylenmääräinen suosiminen on yleensä sitten johtanut sotiin, kun muuta ratkaisutietä ei ole enää löydetty.

    Kyllä muuallakin on elvytetty juuri yksityistä kulutusta tukemalla. Esimerkiksi autoteollisuutta harjoittavissa maissa maksetaan vanhojen autojen romutusrahoja julkisista varoista jotta ihmiset ostaisivat uusia autoja.

    Meillä ei ole sellaista teollisuutta jota tuollaisilla tempuilla voisi tukea. Meidän teollisuutemme yksi peruspilari, metsäteollisuus, on luonut itse itselleen tilanteen, jossa sen rakenteet yksinkertaisesti ovat niin vanhat ja jäykät ettei se enää menesty, olipa lama tai ei. Konepajateollisuutemme taas on hyvinkin riippuvaista metsäteollisuudesta, Metso tekee paperikoneita, Ahlström sellukattiloita ja Ponsse metsäkoneita. Tähän kun vielä lisätään eloktroniikkateollisuuden globaali muuttollike Aasiaan, niin nähdään, että meillä on taas lamaa syventäviä syitä paljon enemmän kuin muilla.

    Meillä on elvytetty niin yleistä ostovoiman kehitystä tukevin toimin, siis veroelvytyksellä, kuin täsmätoimin esimerkiksi remonttien teettämisen tukemisella.

    Vaikea on sanoa mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tietysti kaltaisesi tyhjäpää räksyttäjä huutaa samaa mitä demarioopositio - väärin elvytetty. Kykenemättä kertomaan mikä olisi ollut oikein

    Kuka sen osaisi kevyimmin selittää? Stora Ensonko takia?

    Äänestä

  • oikein ? kirjoitti:

    Veroton metsänomistaja

    Minusta on aika turha kinata siitä, mikä oli suunniteltu mihinkin tarkoitukseen, kun tavoite on ollut sama: kyynnän ylläpitäminen ja työllisyyden turvaaminen. Tämähän oli hallituksen tavoite, kun se ajoitti palkkaveron alennukset kovimman nousuhuipun jälkeiseen aikaan. Se ei enää paljoa merkitse kuinka syvä lamasta tuli ja olisiko nämä päätökset tehty vasta sen jälkeen, kun nähtiin laman tulevan. oikeita toimenpiteitä ne olivat joka tapauksessa ja ovat toimineet juuri niin kuin pitääkin: kysyntää ja työllisyyttä ylläpitäen ja valtion verotulot turvaten.

    Turha on kinata siitäkään yllättikö lama ja kenet. Se yllätti koko maailman. Misään ei ollut sellaista ennustajaa, joka olisi voinut perustellusti ja todennettuihin faktoihin tukeutuen ennistaa, millainen ja mten syvä lamasta tulee. Atcvailijoita ja synkitelijöitä toki oli vaikka millä mitalla, mutta ei mikään hallitus heidänkään mukaansa voi toimia. Poikani oli yhteydessä Islantiin silloin kuin siellä alkoi kaikki sortua, ja tieto oli, että kaksi tuntia sitten ei tiedetty mitä nyt juuri tapahtuu. Tätä jatkui useita viikkoja. Syytä sinä sitten, ettei osattu ennustaa.

    Jokaisessa maassa on omat oainotuksensa elvytyskeinoille. meillä - korkean palkkaveron maassa - toimii tietenkin sellainen toimenpiden, jossa ostovoimaa kotimarkkinoilla lisätään tuloveroa keventämällä, koska se ei aiheuta painetta hinnankorotuksiin niin kuin palkankorotukset tekevät. Julkiset investoinnit ovat meillä hyvin keskeisessä asemassa. Niitähän aloitettiin niin pian kuin käytännössä oli mahdollista ja ajoitetaan koko ajan ja ensi ja seuraavankin vuoden investoinnit on jo raamitettu, kun lama ei yhteen vuoteen lopu, eivätkä investoinnit yhtä aikaa aloitettuina mitään ratkaisisi.

    Elinkeinoelämä vaatii tietenkin julkisia investointeja, samoin Korkman, koska se on oikeaoppista. Mutta se, että he vaativat, ei merkitse, että ne olisi jätetty tekemättä tai niitä olisi tehty liian vähän. Kyse on paljon siitä, mikä on mahdollista tteuttaa heti, ja miten paljon investointivarasta on viisasta säästää käytettäväksi sitten, kun nähdään kuinka hyvin jo aloitetut toimet toimivat.

    Korkmaniin en ole pettynyt, koska hän perustelee mielipiteensä. Heinäluoma sen sijaan ei tee muuta kuin haukkua räksyttää ja Jurpilainen ei osaa sitäkään.

    -Jäbä

    Äänestä

  • löysättiin? kirjoitti:

    Kuka sen osaisi kevyimmin selittää? Stora Ensonko takia?

    Metsäverotusta kevennettiin, jotta metsänomistajat myisivät puuta halvemmalla metsäteollisuudelle.

    Eivät myyneet.

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Metsäverotusta kevennettiin, jotta metsänomistajat myisivät puuta halvemmalla metsäteollisuudelle.

    Eivät myyneet.

    normaalisti ja puun hinnat laskivat veroedun verran ja ylikin.

    Hyödyn korjasivat metsäyhtiöt mutta tämä elvytysruiske ei riittänyt mihinkään. Niin syvässä paskassa ne rypevät mokattuaan kehitystyön.

    Äänestä

  • puuta myytiin kirjoitti:

    normaalisti ja puun hinnat laskivat veroedun verran ja ylikin.

    Hyödyn korjasivat metsäyhtiöt mutta tämä elvytysruiske ei riittänyt mihinkään. Niin syvässä paskassa ne rypevät mokattuaan kehitystyön.

    Miksi Stora-Enson toimitusjohtaja sitten sanoi puun hinnan ja saatavuuden olevan yksi syy tehtaiden sulkemiseen, jos puuta kerran on edullisesti ostettu?

    -Jäbä

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Suomessa hallituksen elvytyspolitiikka on painottunut veroelvytykseen. Kaiken lisäksi tämä elvytys oli suunnittelematonta aivan kuten totesit. Muualla maailmassa elvytyksen pääpaino on ollut julkisen talouden investointielvtyksessä, joka on ollut paljossa velkaelvytystä. Monet alousasiantuntijat niin meillä kuin muualla ovat nyt arvioineet, että juuri tämäntyyppinen elvytys on alkanut tehota ja varoitelleet siitä, ettei sitä saa pysäyttää liian aikaisin.

    Hallituksen harjoittama veroelvytys näyttäisikin nyt suistavan työttömyyden ennätyslukuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että veroelvytys ei ole tehonnut aivan niin kuin varoiteltiin. Investointielvytys olisi sitä vastoin onnistunut pitämään paremmin työllisyyttä yllä.

    On siis hyvä huomata, että meillä elvytyksen paino on suhteessa 80-20 veroelvytyksessä, kun se esim. USAssa on ollut samassa suhteessa investointielvytyksessä. Korkman ja kumppanit ovat useaan otteseen vaatineet investoinelvytyspainotteisuuden kasvattamista myös meillä.

    Rahoituskriisin osalta kyse ei ole vain siitä, että pankit ovat kunnossa. Myös ruotsalaispankit ovat olleet kunnossa, mutta lama koskee silti niitä. Pankkikriisin osalta kunnossa oloa tärkeämpi tekijä on pankkien riskinotto. Ruotslaispankit ovat ottaneet Baltian maissa sellaisia riskejä, jotka ovat syösseet niistä jotkut suureen kurimukseen kuten Swedebankin. Nordean kautta tästä voi tulla myös meille heijastuksia. Lisäksi on pelätty, että myös muissa pankeissa on muhimassa luottotappiota, jotka voivat vaikuttaa suurestikin pankkiemme tilaan. Jos kriisi jatkuu pitemmälle, nämä luottotappiot voivat vielä laueta massiivisella tavalla.

    Vientiteollisuuden huonolle vedolle emme voi mitään. Siinä suhteessa ratkaisevaa on vientimaidemme elpyminen. Ainoa mihin voimme ja on syytä vaikuttaa, on protektionismin vastustaminen, mistä Nokia johto jo aivan oikein ehti kantaa huolta. Meillä esim. kepulaisissa on selkeän protektionistista ajattelua, mikä on taloudellisesti vaarallista. Globaalin talouden suurin myrkyttäjä on nimenomaan protektionismi. Sen ylenmääräinen suosiminen on yleensä sitten johtanut sotiin, kun muuta ratkaisutietä ei ole enää löydetty.

    Kepulaiset väläyttelevät nyt mahdollisuutta nostaa tuloverotusta politikoidessaan likaisella tyylillään Kokoomusta vastaan. Tällainen on harvinaisen vastuutonta politiikkaa aikana jolloin ollaan sopimassa palkoista ja työehdoista. Maltillisiin pallasopimuksiin työmarkkinajäjärjestöjä on motivoinut nyt ja aina ennenkin valtiovallan osallistuminen ratkaisuihin veroporkkanoin. Nyt kepulaiset pyrkivät nostamaan tuloverotusta porkkanan sijaan. Tämä voi aikaansaada vaikean tilanteen työmarkkinoille ja siten pahentaa entisestään meneillään olevaa lamaa.

    Äänestä

  • oikein ? kirjoitti:

    Kyllä muuallakin on elvytetty juuri yksityistä kulutusta tukemalla. Esimerkiksi autoteollisuutta harjoittavissa maissa maksetaan vanhojen autojen romutusrahoja julkisista varoista jotta ihmiset ostaisivat uusia autoja.

    Meillä ei ole sellaista teollisuutta jota tuollaisilla tempuilla voisi tukea. Meidän teollisuutemme yksi peruspilari, metsäteollisuus, on luonut itse itselleen tilanteen, jossa sen rakenteet yksinkertaisesti ovat niin vanhat ja jäykät ettei se enää menesty, olipa lama tai ei. Konepajateollisuutemme taas on hyvinkin riippuvaista metsäteollisuudesta, Metso tekee paperikoneita, Ahlström sellukattiloita ja Ponsse metsäkoneita. Tähän kun vielä lisätään eloktroniikkateollisuuden globaali muuttollike Aasiaan, niin nähdään, että meillä on taas lamaa syventäviä syitä paljon enemmän kuin muilla.

    Meillä on elvytetty niin yleistä ostovoiman kehitystä tukevin toimin, siis veroelvytyksellä, kuin täsmätoimin esimerkiksi remonttien teettämisen tukemisella.

    Vaikea on sanoa mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Tietysti kaltaisesi tyhjäpää räksyttäjä huutaa samaa mitä demarioopositio - väärin elvytetty. Kykenemättä kertomaan mikä olisi ollut oikein

    Olen kyllä useammankin kerran kertonut, mitä olisi voinut tehdä toisin. Mutta kertaus on opintojen äiti kuten vanha sananparsi kuuluu.

    Veroelvytyksen ongelma on kaksijakoinen. Varsinkin varakkaalle väelle suunnatut verohelpotukset menevät helposti sukanvarteen, ulkomaanmatkoihin ja tuontituotteiden ostamiseen. Mutta myös vähätulosille suunnatuista verohelpotuksista osa menee tuontitavaroiden ostoon. Veroelvytys tukee siten työllisyyttä vain osittain, ei täysipainoisesti. Tässä on esim. elinkeinoelämää edustavan Sixten Korkmanin kritiikin kärki. Tässä kohdin siis elinkeinoelämän ja palkansaajien edut yhtenevät ja hallituksen arvostelussa perusteet ovat pitkälti samansuuntaiset.

    Eli se mitä olisi voitu tässä tehdä, olisi tarkoittanut veroelvytyksen vähentämistä, erityisesti hyvätuloisten kohdalla. Tällä tavoin valtiolla olisi jäänyt enemmän rahaa muuhun elvytykseen.

    Mitä sitten tuo muu elvytys tulisi olla. Tässä suhteessa hallituksen toimet ovat ihan oikeansuuntaisia. Rahaa pannaan väylähankkeisiin, julkiseen rakennustoimintaan sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen edistämiseen. Ongelma on vain siinä, että näihin tarkoituksiin pannaan liian vähän rahaa, koska valtio ei saa riittävästi verotuloja veronalennuspainotteisuuden takia. Tämä muu elvytys työllistää suoraan yrityksiä ja ihmisiä. Tietysti siinä pitää olla siinä suhteessa tarkkana, että elvytyskohteet ovat järkeviä eli sellaisia, jotka tulisi ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa tehdä. Tässä kohdin ongelmana on taas Kepu, joka pyrkii rakentelemaan turhanaikaisia siltarumpuja pitkin soita ja korpia. Ehkä Kokoomus on tämän tietäen halunnut pysyttäytyä enemmän veroelvytyksessä, missä Kepue ei pääse tekemään tuhotöitään niin helposti.

    Kuten sanoin muualla maailmassa paino on meitä enemmän investointielvytyksessä ja tämän arvellaan nyt nostavat maailmaa lamasta. Muualla ei olekaan Kepun tapaisia poliittisia tuholaisia niin paljon kuin Suomessa.

    Puheet rikkaista ja sukanvarteen panemiesta ovat tavanomaista vasemmistopopulismia. Kyllä sinäkin muistat, että jo sovittu palkkaveronalennus oli tarkoitettu varmistamaan, ettei veroprogressio kiristy kenenkään kohdalla, kun jo sovitut palkankorotukset astuvat voimaan. Se on siis oikeudenmukainen veropolitiikan päätös, kun meillä on jo muutenkin EU:n keskitasoa ankarampi progressio jo keskituloryhmissäkin.

    Kyse siis on veropolitiikasta, joka elvyttää siten, että ostovoima kasvaa eikä kulutus kotimarkkinoilla ainakaan vähene.

    Julkisessa rakentamisessa on aloitettu kiireisimpiä kohteita niin pian kuin käytännössä on voitu ja seuraavia aloitetaan koko ajan. Kyse on kuitenkin kapasiteetista, koska ei työttömiä paperimiehiä voi ihan heti tienrakennukseen palkata.

    Elvytyskohteiden järkevyyttäkin hallitus on painottanut, mm. homekoulujen korjaamista, johon ei aiemmin ole raha riittänyt, kun rakennusalan korkeasuhdanne piti hinnat pilvissä.

    Meillä siis satsataan investointielvytykseen hyvin paljon, mitä määrää ei mikään suhteekllisuus vähennä, vaikka samaan aikaan toteutetaan jo aiemmin suunnitellut veronalennukset, koska niilläkin on elvyttävä vaikutus nimenomaan kotimarkkinoiden kysyntään.

    Juttusi alkavat muistuttaa kärttyistä marinaa, kun et löydä hallituksen toimista mitään asiallista kritisoitavaa.

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Minusta Oiva on kuitenkin ollut oikeassa puhuessaan tästä nykyisestä lamasta.

    Viime laman suhteen Oiva toki on väärässä, koska juuri Ahon hallitus lähti sille palvelujen leikkaus- ja veronkorotuslinjalle, joka syvensi laman huolimatta siitä, että bkt kääntyi nousuun. Työllisyyshän alkoi tuolloin parantua vasta joskus Lipposen I hallituksen puolivälin jälkeen 1997 tai niillä main.

    Toisaalta näin käy tämänkin laman aikana, eli bkt alkaa nousta, mutta työllisyys ei, koska kuntien työllisyystilanne laahaa aina n. vuoden jäljessä siitä, miten yksityisen sektorin talous alkaa kehittyä

    -Jäbä

    Oivan tarkoitusten motiivi on aina ensijaisesti todistaa kepun olevan jotain ylivertaista.
    Jos kepu olisi ollut oppositiossa, sillä olisi ollut aivan eri laulut kuin päähallituspuolueena ollessaan.
    Samoin Oiva olisi siihen kepuvirteen yhtynyt ja puhunut täysin päinvastoin kuin nyt tuli puhuneeksi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Olen kyllä useammankin kerran kertonut, mitä olisi voinut tehdä toisin. Mutta kertaus on opintojen äiti kuten vanha sananparsi kuuluu.

    Veroelvytyksen ongelma on kaksijakoinen. Varsinkin varakkaalle väelle suunnatut verohelpotukset menevät helposti sukanvarteen, ulkomaanmatkoihin ja tuontituotteiden ostamiseen. Mutta myös vähätulosille suunnatuista verohelpotuksista osa menee tuontitavaroiden ostoon. Veroelvytys tukee siten työllisyyttä vain osittain, ei täysipainoisesti. Tässä on esim. elinkeinoelämää edustavan Sixten Korkmanin kritiikin kärki. Tässä kohdin siis elinkeinoelämän ja palkansaajien edut yhtenevät ja hallituksen arvostelussa perusteet ovat pitkälti samansuuntaiset.

    Eli se mitä olisi voitu tässä tehdä, olisi tarkoittanut veroelvytyksen vähentämistä, erityisesti hyvätuloisten kohdalla. Tällä tavoin valtiolla olisi jäänyt enemmän rahaa muuhun elvytykseen.

    Mitä sitten tuo muu elvytys tulisi olla. Tässä suhteessa hallituksen toimet ovat ihan oikeansuuntaisia. Rahaa pannaan väylähankkeisiin, julkiseen rakennustoimintaan sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen edistämiseen. Ongelma on vain siinä, että näihin tarkoituksiin pannaan liian vähän rahaa, koska valtio ei saa riittävästi verotuloja veronalennuspainotteisuuden takia. Tämä muu elvytys työllistää suoraan yrityksiä ja ihmisiä. Tietysti siinä pitää olla siinä suhteessa tarkkana, että elvytyskohteet ovat järkeviä eli sellaisia, jotka tulisi ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa tehdä. Tässä kohdin ongelmana on taas Kepu, joka pyrkii rakentelemaan turhanaikaisia siltarumpuja pitkin soita ja korpia. Ehkä Kokoomus on tämän tietäen halunnut pysyttäytyä enemmän veroelvytyksessä, missä Kepue ei pääse tekemään tuhotöitään niin helposti.

    Kuten sanoin muualla maailmassa paino on meitä enemmän investointielvytyksessä ja tämän arvellaan nyt nostavat maailmaa lamasta. Muualla ei olekaan Kepun tapaisia poliittisia tuholaisia niin paljon kuin Suomessa.

    Nyt kyllä haukut ainakin osin väärää puuta.

    Syytät sitä tässä elvytyksessä siltarumpujen rakentamisesta. Annappa esimerkki hankkeesta jota nyt on tehty joka menee tuohon kategoriaan. Vai onko taas kyse Mieloipidepankin mielikuvasta vailla todellisuuspohjaa. Siihenhän olemme saaneet tottua.

    SDP sen sijaan on huutanut verorahojen käyttöä kuntien avustamiseen, siis juuri niiden lahojen rakenteiden ylläpitoon tuolla maakunnissa, joista aina Kepua syytetään. SDP:llä näyttääkin olevan enemmän kuin pahasti pallo hukassa tuossakin asiassa.

    Sinun mielestäsi siis tuloverotusta tulisi kiristää ja näin saadut verovarat ohjata valtion investointeihin. Kuulostaa enemmän kuin peitom jatkamiselta toisesta päästä. Kyllä markkinaehtoinen toiminta, siis ostokyvystä huolehtiminen, takaa kestävän talouden rakenteen, ei kannettu vesi kaivossa pysy, ja kaikki tuki on tuollaista kannettua vettä, niin maataloustuki kuin yritystuetkin.

    Äänestä

  • puuta... kirjoitti:

    Ostovoiman ylläpitäminen tuloveron kevennyksin ja julkiset investoinnit eivät ole toisensa korvaavia tai poissulkevia lamantorjuntakeinoja.

    Ostovoima pitää yllä kuluttajatuotteiden ja -palvelujen kysyntää ja julkiset investoinnit taas laitokysyntää, etenkin rakentamista ja siihen liittyvää teollisuutta ja palveluja.

    keinot siis kohdistuvat elineinoelämän eri kohtiin ja molempien toiminnan jatumisen tukeminen, eli työllisyyden ylläpito on hallitukselle tärkeää verotulojen ehtymisen estämiseksi.

    Tätä mpp ei ole vielä hokasnnut, mutta ymmärtää kyllä luettuaan tämän. ;-))

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Minusta on aika turha kinata siitä, mikä oli suunniteltu mihinkin tarkoitukseen, kun tavoite on ollut sama: kyynnän ylläpitäminen ja työllisyyden turvaaminen. Tämähän oli hallituksen tavoite, kun se ajoitti palkkaveron alennukset kovimman nousuhuipun jälkeiseen aikaan. Se ei enää paljoa merkitse kuinka syvä lamasta tuli ja olisiko nämä päätökset tehty vasta sen jälkeen, kun nähtiin laman tulevan. oikeita toimenpiteitä ne olivat joka tapauksessa ja ovat toimineet juuri niin kuin pitääkin: kysyntää ja työllisyyttä ylläpitäen ja valtion verotulot turvaten.

    Turha on kinata siitäkään yllättikö lama ja kenet. Se yllätti koko maailman. Misään ei ollut sellaista ennustajaa, joka olisi voinut perustellusti ja todennettuihin faktoihin tukeutuen ennistaa, millainen ja mten syvä lamasta tulee. Atcvailijoita ja synkitelijöitä toki oli vaikka millä mitalla, mutta ei mikään hallitus heidänkään mukaansa voi toimia. Poikani oli yhteydessä Islantiin silloin kuin siellä alkoi kaikki sortua, ja tieto oli, että kaksi tuntia sitten ei tiedetty mitä nyt juuri tapahtuu. Tätä jatkui useita viikkoja. Syytä sinä sitten, ettei osattu ennustaa.

    Jokaisessa maassa on omat oainotuksensa elvytyskeinoille. meillä - korkean palkkaveron maassa - toimii tietenkin sellainen toimenpiden, jossa ostovoimaa kotimarkkinoilla lisätään tuloveroa keventämällä, koska se ei aiheuta painetta hinnankorotuksiin niin kuin palkankorotukset tekevät. Julkiset investoinnit ovat meillä hyvin keskeisessä asemassa. Niitähän aloitettiin niin pian kuin käytännössä oli mahdollista ja ajoitetaan koko ajan ja ensi ja seuraavankin vuoden investoinnit on jo raamitettu, kun lama ei yhteen vuoteen lopu, eivätkä investoinnit yhtä aikaa aloitettuina mitään ratkaisisi.

    Elinkeinoelämä vaatii tietenkin julkisia investointeja, samoin Korkman, koska se on oikeaoppista. Mutta se, että he vaativat, ei merkitse, että ne olisi jätetty tekemättä tai niitä olisi tehty liian vähän. Kyse on paljon siitä, mikä on mahdollista tteuttaa heti, ja miten paljon investointivarasta on viisasta säästää käytettäväksi sitten, kun nähdään kuinka hyvin jo aloitetut toimet toimivat.

    Korkmaniin en ole pettynyt, koska hän perustelee mielipiteensä. Heinäluoma sen sijaan ei tee muuta kuin haukkua räksyttää ja Jurpilainen ei osaa sitäkään.

    -Jäbä

    ...MPP:lle noin hyvän kommentin. Ei se punikki koskaan vastaa, kun jää asiassa ahtaalle.

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Ostovoiman ylläpitäminen tuloveron kevennyksin ja julkiset investoinnit eivät ole toisensa korvaavia tai poissulkevia lamantorjuntakeinoja.

    Ostovoima pitää yllä kuluttajatuotteiden ja -palvelujen kysyntää ja julkiset investoinnit taas laitokysyntää, etenkin rakentamista ja siihen liittyvää teollisuutta ja palveluja.

    keinot siis kohdistuvat elineinoelämän eri kohtiin ja molempien toiminnan jatumisen tukeminen, eli työllisyyden ylläpito on hallitukselle tärkeää verotulojen ehtymisen estämiseksi.

    Tätä mpp ei ole vielä hokasnnut, mutta ymmärtää kyllä luettuaan tämän. ;-))

    -Jäbä

    Kulutuskysynnän tukeminen sekä veroalennusten että palkankorotusten avulla on ihan järkevää politiikkaa tavanomaisessa matalasuhdanteessa. Syvenevässä lamassa ihmiset muuttuvat kuitenkin varovaisiksi ja pidättäytyvät kulutuksesta. Sen takia elvytystä on järkevämpi painottaa onvestointien puolelle.

    Ostovoiman tukeminen ei ole kovin tehokas keino senkään vuoksi, että työttömyys kasvaa. Työttömien ostovoima heikkenee joka tapauksessa ja samalla se hillitsee niiden ostotottumuksia, jotka ovat vaarassa joutua työttömiksi. On selvää, että työttömien ostovoimaa ei kyetä nostamaan veroelvytksen keinoin. Jos kyettäisiin, työttömyys ei koko ajan pahenisi kuten se nyt tekee.

    Muistithan katsoa ohjelman tuloerojen kasvusta. Siinä jenkkitalousproffat ampuivat alas kokoomuslaisia talousoppeja yksi toisensa jälkeen. Tuloerojen kasvu ennakoi enemmän talouskriisejä ja on tämänkin kriisin perussyy kuten ohjelmassa hyvin kerrottiin.

    Sulla on niinistömäinen sukanvarsiteoria, eli ennakkoluulo siitä, että ostovoiman lisäystä ei käytetä ostamiseen, vaan säästämiseen. Oletko siis myös sitä mieltä, että palkankorotuksia vaaditaan säästämiskyvyn lisäämiseksi?

    Toistaiseksi näyttää, että ihmiset elävät melkein kuten ennenkin. Säästäminen ei ole haitannut sellaista kotimarkkinaa, jossa työllisyys olisi vaarassa. Autokauppa on tosin hiipunut ja autoveron tuotto siinä samalla, mikä todistaa siihen suuntaan jolla perustelet, ettei ostovoimaa olisikaan saanut kasvattaa alentamalla veroja niin, ettei progressio kiristy, kun palkat nousivat.

    Katsoin ohjelman tuloerojen kasvusta. Siinä toimittajat tekivät parhaansa todistaakseen, että tuloerojen kasvu aiheuttaa kaiken pahan, vaikka jenkkiproffat ja muut haastateltavat koko ajan toivat esiin, että tuloerojen kasvu aiheutui Reaganin ja Bushin väärästä politiikasta, kun rahoitusmarkkinoiden annettiin kasvattaa kuplansa sillä, että johtajia palkittiin lujyen aikavälin voittojen hankkimisesta alalla, jolta puuttui yhteiskunnan sääntely ja valvonta.

    Toimittajien yritys kytkeä tämä kaikki kokoomukseen oli säälittävän epäonnistunut.

    -Jäbä

    Äänestä

  • -Jäbä kirjoitti:

    Minusta on aika turha kinata siitä, mikä oli suunniteltu mihinkin tarkoitukseen, kun tavoite on ollut sama: kyynnän ylläpitäminen ja työllisyyden turvaaminen. Tämähän oli hallituksen tavoite, kun se ajoitti palkkaveron alennukset kovimman nousuhuipun jälkeiseen aikaan. Se ei enää paljoa merkitse kuinka syvä lamasta tuli ja olisiko nämä päätökset tehty vasta sen jälkeen, kun nähtiin laman tulevan. oikeita toimenpiteitä ne olivat joka tapauksessa ja ovat toimineet juuri niin kuin pitääkin: kysyntää ja työllisyyttä ylläpitäen ja valtion verotulot turvaten.

    Turha on kinata siitäkään yllättikö lama ja kenet. Se yllätti koko maailman. Misään ei ollut sellaista ennustajaa, joka olisi voinut perustellusti ja todennettuihin faktoihin tukeutuen ennistaa, millainen ja mten syvä lamasta tulee. Atcvailijoita ja synkitelijöitä toki oli vaikka millä mitalla, mutta ei mikään hallitus heidänkään mukaansa voi toimia. Poikani oli yhteydessä Islantiin silloin kuin siellä alkoi kaikki sortua, ja tieto oli, että kaksi tuntia sitten ei tiedetty mitä nyt juuri tapahtuu. Tätä jatkui useita viikkoja. Syytä sinä sitten, ettei osattu ennustaa.

    Jokaisessa maassa on omat oainotuksensa elvytyskeinoille. meillä - korkean palkkaveron maassa - toimii tietenkin sellainen toimenpiden, jossa ostovoimaa kotimarkkinoilla lisätään tuloveroa keventämällä, koska se ei aiheuta painetta hinnankorotuksiin niin kuin palkankorotukset tekevät. Julkiset investoinnit ovat meillä hyvin keskeisessä asemassa. Niitähän aloitettiin niin pian kuin käytännössä oli mahdollista ja ajoitetaan koko ajan ja ensi ja seuraavankin vuoden investoinnit on jo raamitettu, kun lama ei yhteen vuoteen lopu, eivätkä investoinnit yhtä aikaa aloitettuina mitään ratkaisisi.

    Elinkeinoelämä vaatii tietenkin julkisia investointeja, samoin Korkman, koska se on oikeaoppista. Mutta se, että he vaativat, ei merkitse, että ne olisi jätetty tekemättä tai niitä olisi tehty liian vähän. Kyse on paljon siitä, mikä on mahdollista tteuttaa heti, ja miten paljon investointivarasta on viisasta säästää käytettäväksi sitten, kun nähdään kuinka hyvin jo aloitetut toimet toimivat.

    Korkmaniin en ole pettynyt, koska hän perustelee mielipiteensä. Heinäluoma sen sijaan ei tee muuta kuin haukkua räksyttää ja Jurpilainen ei osaa sitäkään.

    -Jäbä

    MPP ei tajua, että politiikassa on tavoitteita, kuten työllisyyden ylläpitäminen erilaisin keinoin. Hän kritisoi keinoja niin kuin esim. veronalennuksia.

    Äänestä

  • turha vaiva kirjoitti:

    MPP ei tajua, että politiikassa on tavoitteita, kuten työllisyyden ylläpitäminen erilaisin keinoin. Hän kritisoi keinoja niin kuin esim. veronalennuksia.

    Kyllä MPP tajuaa että tavoitteita ja keinoja pitää olla.

    Hän on vaan sellainen tollo joka ei koskaan hyväksy Kepun tai Kokoomuksen keinoja vaikka ne olisivat oikeita ja hyviä. Sen sijaan Demarien keinot ovat aina oikeita, olivatpa ne mitä tahansa.

    Tuota sanotaan objektiivisuudeksi - demarien piirissä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

, kirjoitti:

Kirjoitit jossain, että hallitus osaa ennustaa kyllä parinkymmenen vuoden päähän eläkeasian suhteen, mutta lamaa se ei voinut osata ennustaa viime syksynä, kun Suomenkin lama oli ulkomaista johtuvaa.
Kuinka sitten kaikenmaailman oivahärköset osasivat ennustaa, ettei tuleva lama tule koskemaan juuri lainkaan Suomea?
Se ennustushan meni pieleen, mutta niin vain oli, että oivahärköset ja hallituksen ministerit kehtasivat jopa syyttää aiheettomasta laman lietsonnasta niitä, jotka osasivat ennustaa tulevan toisin kuin vaaleja käyvät ministerimme.
Olisiko kannattanut kuunnella järjen ääntä eikä valheellisesti kaunistella asioita?
Myöhemmin nämä oikein ennustaneet asiantuntijat taisivat sitten huomauttaa, että myös elvytystoimet myöhästyivät, kun hallitus kulki silmät ummessa.
Eikä siinä kauaa vaalien jälkeen mennyt Vanhasella ja Kataisellakaan, kun ääni kellossa muuttui.
Taisi Suomen kannalta olla pahaan aikaan nuo vaalit, kun todellinen tilanne salattiin hallituspoliitikkojen toimesta kannatuksen kasvattamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu