Naisten Kuntopotkiksen Starttikurssi Oulussa 1.9.2009

Kickboxingteam

Kickboxing Team ry. aloittaa NAISTEN KUNTOPOTKIKSEN starttikurssin Oulussa tiistaina 1.9.2009.

Starttikurssiin kuuluu 10 harjoituskertaa plus yksi avoin kokeilukerta. Kurssimaksu on 60€. Kurssi alkaa ilmaisella kokeilukerralla tiistaina 1.9.2009 kello 16.30 KBT Fight Centerissä, osoitteessa Uusikatu 35. Mukaan ehtii vielä sunnuntaina 6.9. Varustukseksi riittää sisäliikunta-asu ja vesipullo. Ikäraja on 15 vuotta. Kurssin jälkeen harjoittelua on mahdollista jatkaa naisryhmässä Kickboxing Teamin kuntopotkistreeneissä.

Kuntopotkis on Suomen potkunyrkkeilyliiton hyväksymä potkunyrkkeilyn kuntoiluversio, jota on tänä syksynä ensimmäistä kertaa tarjolla Oulussa koulutettujen ja osaavien ohjaajien vetämänä. Se ei edellytä harrastajaltaan aiempaa kokemusta kamppailulajeista eikä valmiiksi hyvää kuntoa tai notkeutta - ne kehittyvät harjoittelun mukana. Kuntopotkis on vauhdikas liikuntamuoto, jossa poltetaan kaloreita ja kasvatetaan kuntoa, koordinaatiota sekä lihaskestävyyttä monipuolisesti potkunyrkkeilyn perustekniikoiden avulla. Kuntopotkis ei ole kilpailulaji, mutta se mahdollistaa haluttaessa joustavan siirtymisen varsinaiseen potkunyrkkeilyharjoitteluun. Laji on turvallinen, koska kovempaa kontaktia otetaan ainoastaan välineisiin, ei koskaan toiseen harjoittelijaan.

Kickboxing Team on Pohjois-Suomen alueella toimiva kamppailu-urheiluseura, joka valmentaa kansainvälisen tason urheilijoita ja samalla takaa mukavat, haastavat ja hikiset treenit jokaiselle harrastajalle, oli tämä kilpailija tai ei. Vähempi ei riitä!

Harjoitukset
Starttikurssin harjoitukset pidetään KBT Fight Centerissä (Uusikatu 35) ja harjoitusajat ovat:

Tiistai 16.30 - 17.30
Sunnuntai 13.00 - 14.00


Ohjaajat
Vastaavana ohjaajana kurssilla toimii Kickboxing Teamin päävalmentaja Leif ”Lepa” Stenius, joka on potkunyrkkeilyn suomenmestari, useiden suomenmestarien valmentaja ja Potkunyrkkeilyliiton virallinen ohjaajakouluttaja. Muina ohjaajina toimivat Kickboxing Teamin koulutetut kuntopotkisohjaajat, joilla on myös SM- ja kansainvälisen tason ottelukokemusta.


Lisätietoja sekä ilmoittautumiset
Leif "Lepa" Stenius 0400-585287
info @ kickboxingteam . com


Linkeistä lisätietoa
Kickboxing Team ry:
http://www.kickboxingteam.com/

Suomen Potkunyrkkeilyliitto:
http://www.kickboxing.fi/

24 hyvää syytä valita Kickboxing Team!
http://www.kickboxingteam.com/forum/viewtopic.php?t=557


HUIPPUTASON VALMENNUS - TAATTU KUNNONKOHOTUS!

TERVETULOA MUKAAN!

0

538

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        41
        1880
      2. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        79
        1331
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        84
        1291
      4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        15
        1174
      5. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        1075
      6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        93
        980
      7. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        74
        979
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        148
        792
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        55
        766
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        86
        717
      11. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        56
        700
      12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        13
        689
      13. Uusi ruokapaikka

        Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
        Haapavesi
        27
        668
      14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        43
        655
      15. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        147
        651
      16. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        93
        632
      17. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        28
        628
      18. Jos oikeasti haluat mies

        Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
        Ikävä
        95
        625
      19. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        51
        617
      20. 47
        587
      Aihe